Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Hermeetikko’

hmksm2013On Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013:n palkintojenjaon aika. Suuret kansanjoukot ovat kokoontuneet Turun, Suomen todellisen pääkaupungin, kauppatorille. Liput liehuvat. Puheita pidetään. Ulkotulet palavat. Kaupungin sinfoniaorkesteri esiintyy. Rytmihäiriö esittää kisojen virallisessa mainosvideossa käytetyn kappaleen Todellisuuden mestari. Ihmiset ovat hurmoksessa. Kaikilla on mukavaa. Suomen kansa kokee transsendentaalista yhteenkuuluvaisuutta puoluerajoista riippumatta. Presidentti Sauli Niinistö itkee liikutuksesta.

Hypnoottis-magneettisen katseen suomenmestari 2013 Sini Marie Kyllikki Eloranta nousee kultamitalistin pallille kansanjoukkojen villin hurrauksen säestämänä. Mesikämmen laittaa hänen kaulaansa kisojen kultamitalin ja komentaja Kai M. Aalto kättelee hänet ja aloittaa juhlapuheen hänen kunniakseen seuraavin sanoin:

Kisojen ylituomarina ja niiden korkeinpana suojelijana minulla on tänään kunnia rakkaudesta sekä teitä että koko maailmankatsomustamme kohtaan julistaa tämänvuotisten kisojen voittajaksi Sini Marie Kyllikki Eloranta. Taistelijat, kuten te ymmärrätte, Sini ei voittanut sen vuoksi, että te äänestitte häntä, vaan sen vuoksi että Kaitselmus oli jo ennalta valinnut hänet… (komentaja Aallon juhlapuhe tulee kokonaisuudessaan blogin sivulle lähipäivinä).

Tämän jälkeen Elorannan toiveesta voittokappaleeksi valittu Queenin Princess of the universe soitetaan. Tämän jälkeen sama rituaali toistuu hopea- ja pronssimitalistin kohdalla. Hopeamitalisti Arto Waseniuksen kunniaksi soitetaan hänen toiveestaan Laibachin Opus Dei ja pronssimitalisti Miika Ihanaisen kunniaksi Toto:n Child’s anthem.

Vuoden tärkeimmät SM-kisat on jälleen saatu päätökseen.

– – –

Mesikämmen luovuttaa mitalisijoille yltäneiden yhteystiedot tämän viikonlopun aikana luottamuksellisesti palkintoja myöntäneille tahoille, jotka sitten hoitavat palkintojen postitukset eteenpäin.

Kisassa on annettu myös 5 kpl erityismainintoja.

– – –

Seuraavaksi palkinnot ja erityismaininnat sekä ne saaneet:

– – –

Suomenmestari 2013, Sini Marie Kyllikki Eloranta:

sinimarie* Pekka Siitoin: Musta Magia -trilogia sekä Pekka Siitoin-camee-koru (Lahjoittaja: Horror Shop).

* Hermeetikko-aikakauskirja nr. 1 (Lahjoittaja: Hermeetikko).

* 50e:n lahjakortti Salakirjoille (Lahjoittaja: Salakirjat).

* Elokuvapalkinto (Lahjoittaja: Pieni Leffakauppa).

* 10 kpl Anima Arctican CD-julkaisuja (Lahjoittaja: Anima Arctica).

* 9 kpl Metal Asylum Promotionsin promoja sekä 2 kpl Corpset CD-levyjä (Lahjoittaja: Metal Asylum Promotions).

* Rautaiset rakastajat-kirja (Lahjoittaja: Janne Flinkkilä).

* Napalminalle, tulinen nallekarkki 150g (Lahjoittaja: Poppamies).

* Tapio Kotkavuori: Vasemman Käden Polku-kirja (Lahjoittaja: Seti I).

* Pekka Siitoin bitcoin-seteli (Lahjoittaja: Jiri Keronen).

* Taskumatti, Pekka-kuvalla (Lahjoittaja: Nimetön).

* Kisojen kultamitali ja kunniakirja sekä Mesikämmenen blogin jääkaappimagneetti (Lahjoittaja: Mesikämmenen blogi).

– – –

SM-hopeamitalisti 2013, Arto Wasenius:

artowasenius* Hermeetikko aikakauskirja nr. 2 (Lahjoittaja Hermeetikko).

* 25e:n lahjakortti Salakirjoille (Lahjoittaja: Salakirjat).

* Elokuvapalkinto (Lahjoittaja: Pieni Leffakauppa).

* Tapio Kotkavuori: Vasemman Käden Polku-kirja (Lahjoittaja: Seti I).

* Pekka Siitoin bitcoin-seteli (Lahjoittaja: Jiri Keronen).

* Kisojen hopeamitali ja kunniakirja sekä Mesikämmenen blogin jääkaappimagneetti (Lahjoittaja: Mesikämmenen blogi).

– – –

SM-pronssimitalisti Miika Ihanainen:

miikaihanainen* 25e:n lahjakortti Salakirjoille (Lahjoittaja: Salakirjat).

* Elokuvapalkinto (Lahjoittaja: Pieni Leffakauppa).

* Tapio Kotkavuori: Vasemman Käden Polku-kirja (Lahjoittaja: Seti I).

* Pekka Siitoin bitcoin-seteli (Lahjoittaja: Jiri Keronen).

* Kisojen pronssimitali ja kunniakirja sekä Mesikämmenen blogin jääkaappimagneetti (Lahjoittaja: Mesikämmenen blogi).

– – –

Erityismaininnat (5 kpl):

Tuomas Tähti, kisojen viides sija. Tuomas Tähti on aina ensimmäisistä hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoista asti ollut uuttera kisojen propagandisti. Hän on puhunut niistä esimerkillisesti niin työtovereilleen kuin muillekin. Mesikämmen antaa Tähdelle kisojen parhaan propagandistin erityismaininnan ja siitä palkintona blogin jääkaappimagneetin ja pullon Gambinaa.

Vesa Ruokangas. Rivologis-hypnoottis-magneettisen katseen erityismaininta. Violent Journey Recordsin Vesan kuva puhuu asiasta omaa kieltään. Mesikämmen antaa Vesalle palkinnoksi Mesikämmenen blogin jääkaappimagneetin.

– – –

Nimimerkki Seti I antoi Mesikämmenelle oman harkinnan mukaan jaettavaksi palkintosijojen lisäksi kolmelle erityismaininnalle Tapio Kotkavuoren kirjan Vasemman Käden Polku (4. painos). Kirjan teemaa löyhästi mukaillen nämä kappaleet menevät seuraaville kisaan osallistujille:

Sari Niemi. Hypnoottis-magneettisen saatananpalvontakatseen erityismaininta. Kirja sopii Sarille, koska Mesikämmen tietää, että Sari palvoo Saatanaa.

Juhani Seppälä. Hypnoottis-magneettisen heavy metal-katseen erityismaininta. Juhani on otsaansa myöten heavy metallin pauloissa ja heavy metal on Saatanan musiikkia, kuten Leo Meller on meille kertonut. Tämä kirja sopii siis Juhanille, joka niukalla äänimäärällä ei yltänyt kisojen finaaliin.

Samuli Kuivila. Rivologisen alkoholi-invokaatio-katseen erityismaininta. Samulin kisakuva kertoi, että Samuli on Mestari Siitoimen tapaan okkultisti, joten erityismainintakirja sopii Samulille.

– – –

Onnittelut kaikille palkituille ja erityismainituille!

Ensi vuonna uudestaan!

Advertisements

Read Full Post »

hmksm2013Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013-kisassa käydään sen finaalikierroksen kriittisiä vaiheita. Aikaa äänestää on tätä kirjoittaessa (n. klo 18:00) enää vain vuorokausi. Tilanne kisassa on tällä hetkellä seuraava:

– – –

Sini Marie Kyllikki Eloranta: 422

Arto Wasenius: 340

Miika Ihanainen: 156

Antero Funeral Moon: 129

Tuomas Tähti: 55

– – –

Kuten luvut kertovat, on Sini Marie Kyllikki Eloranta onnistunut pääsemään Arto Waseniuksesta ohi ja samalla saamaan lähes sadan äänen johtoaseman. Pronssimitalisijan aiemmin perin tasaväkinen tilanne on alkanut kasvaa Miika Ihanaisen eduksi. Eroa seuraavana olevaan Antero Funeral Moon:n on reilu parikymmentä ääntä.

Kisa on onnistunut hivenen myös kuumentamaan tunteita Elorannan ja Waseniuksen kannattajien välillä, kuten finaalikierroksen kuvien kommenteista voi havaita. Ilmassa onkin havaittavissa old school H-MK:n edustajien ja sen ulkopuolisten tahojen välistä pientä vääntöä.

Tilanteessa on hieman samanlaista asettelua kuin viime vuoden voittajan Miikka Rantasen ja hopealle yltäneen Mike Pohjolan kannattajien välillä. Viime vuonna kisa ratkesi Rantasen eduksi vain viiden äänen erolla. Tänä vuonna voitto voi tapahtua selvemmin luvuin, mikäli tilanne ei nykyisestä muutu merkittävästi. Waseniuksen kannattajilla onkin nyt täysi työ saada Elorannan johtoasema kiinni seuraavan vuorokauden aikana.

Mesikämmenen korviin on kantautunut, että jotkut Waseniuksen kannattajat ovat puhuneet siitä, että kisojen ylituomarin ja suojelijan, Kai M. Aallon, tulisi diskata Eloranta, koska Eloranta heidän mielestään edustaa sellaisia asioita, joita vastaan Aalto kisojen tilannekatsauksessaan 12.9. puhui suhteessa kisojen perimmäiseen henkeen. Finaalikierroksen tylyissä kuvakommenteissa ovat Elorannan kannattajat taas olleet Waseniuksen kannattajia ansioituneempia. Kisat otetaan molemmin puolin siis intohimoisesti ja vakavasti!

Finalisteja voi äänestää täällä.

– – –

Lopuksi vielä muistutus kisan palkinnoista ja niiden lahjoittajista. Mesikämmen suosittelee kaikkia tutustumaan kisan palkintojen luovuttajien sivuihin ja heidän artikkeleihinsa. Mukana on yhtä ja toista hienoa kotimaisen kulttuurin tekijää. Kuvia palkinnoista löytyy kisojen palkinto-albumista.

Kilpailun palkinnoista vastaavat vuonna 2013 seuraavat tahot:

– – –

Horror Shop:

Pekka Siitoin: Musta Magia -trilogia sekä Pekka Siitoin-camee-koru. Näistä jälkimmäinen annettaneen kisassa korkeimmalle yltäneelle naiselle, kirja kisan voittajalle – kenties samalle henkilölle. Musta Magia-trilogian arvostelu löytyy täältä.

Hermeetikko:

Hermeetikko-aikakauskirja nr. 1 ja 2. Toinen kirjoista kisan voittajalle, toinen hopealle yltäneelle. Hermeetikko nr. 1: arvostelu löytyy täältä ja nr. 2:n arvostelu täältä.

Salakirjat:

Voittajalle 50e:n lahjakortti, hopealle ja pronssille yltäneille 25e:n lahjakortti.

Pieni Leffakauppa:

Kaikille mitalisijoille yltäneille leffapalkinto.

Anima Arctica:

10 kpl Anima Arctican CD-julkaisuja. Kaikki CD:t ovat kisan voittajalle.

Metal Asylum Promotions:

9 kpl Metal Asylum Promotions:n CD-promoja, joide lisäksi 2 kpl Corpsetin CD-levyjä. Kaikki CD:t ovat kisan voittajalle.

Janne Flinkkilä:

Rautaiset rakastajat-kirja. Flinkkilän kirjan arvostelu löytyy täältä. Palkinto kisan voittajalle.

Poppamies:

Napalminalle, tulinen nallekarkki 150g. Näistä nallekarkeista löytyy arvostelu blogista täältä. Palkinto kisan voittajalle.

Nimimerkki Seti I:

6 kpl Tapio Kotkavuoren Vasemman Käden Polku-kirjoja. Kaikille mitalisijoille yltäneille kirja, minkä lisäksi Mesikämmenen erityismaininnoille kolme kirjaa.

Jiri Keronen: Mitalisijoille yltäneille Pekka Siitoin-bitcoin-setelit.

Nimetön lahjoittaja:

Taskumatti, Pekka-kuvalla. Palkinto kisan voittajalle.

– – –

Näiden lisäksi Mesikämmen myöntää mitalisijoille yltäneille kunniakirjat ja mitalit, ja Kai M. Aalto lähettää voittajalle henkilökohtaisen onnitteluviestin. Myös kunniamainintoja on mahdollisesti luvassa.

Read Full Post »

hermeetikko2Hermeetikko nro. 2 ilmestyi jo useampi kuukausi sitten. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että kaikki vaativat lukijat ovat tämän ”Suomen mahtavimman ja loistokkaimman aikakauskirjan” jo hankkineet hivelemään mieltään.

Lukupaketti on jälleen jämerä ja terävä kuin Lallin kirves, sillä sivuja löytyy kokonaista 400 ja kansien välistä löytyy vanhojen valikoitujen Hermeetikko-lehtijuttujen lisäksi tälläkin kertaa myös muutama kokonainen kirja. Viimeksimainittuja ovat: William Wynn Westcottin Johdatus Kabbalaan, Tuomas Taittosen ja Aaprami Pöyrysen Mustakirja, J.R. Aspelinin Suomen asukkaat pakanuuden aikana, Lamspringin Lamspring – Jalon veljen ja muinaisen filosofin esitys viisasten kivestä, Johann Scheiblen Libellus magicus – jesuiittojen todellinen maaginen työ, sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä itse Hermes Trismegistoksen Pimandris eli Ra’n viisaus. Kirjan tarkempi sisällysluettelo löytyy täältä.

Samoin kuin edellinen numero, on myös nyt käsillä oleva laitos sisällöltään varsin monenkirjava paketti henkisyyttä ja esoteriaa. Hermeetikolle ominaisesti mukana on myös varsin mielenkiintoisia tekstejä koskien Suomen vähemmän tunnettua historiaa ja pakanallista kulttuuria.

Eniten Mesikämmenen mieltä hivelivät kirjan seuraavat tekstit: Jussi Sohlbergin Jumalatar-liike – kun radikaalifeminismi löysi noituuden, Kane Kanervan kääntämä Wescottin Johdatus Kabbalaan, Fr. HRN:n Ordo Templi Orientis historiaa, Aspelinin Suomen asukkaat pakanuuden aikana, Närvän ja Sohlbergin Katsaus ufokulttuuriin ja sen uskontoperinteellisiin taustoihin, Kanervan Sensuurin maisemissa, Katsaus vapaamuurariuden historiaan Suomessa 1756-1826, sekä Timo Niemen Demonin tappamat? Juttujen kirjoitustyyli vaihtelee runollisesta vapaammin spekulatiiviseeen ja tiukemman akateemiseen, lukukokemuksen ollen kautta linjan varsin nautinnollinen. Huumori on perinteiseen Hermeettikko-tyyliin vahvasti läsnä. Tällä kertaa Mesikämmenen suun veti hymyyn useampikin kuvateksti.

Sen tarkemmin määrittelemättä, on Hermeetikko aikakauskirjan nro. 2 Mesikämmenen syynissä jonkin verran parempi kokonaisuus kuin nro. 1, joka ei sekään huono ollut. Sen verran voi asiaa kuitenkin tarkentaa, että parhaat jutut iskivät mehukkaammin ja syvemmälle päähän kuin aiemmin ja sisällössä oli enemmän Mesikämmentä kiinnostavia aihepiirejä kuin nro. 1:ssä. Joku toinen voi tietysti olla asiasta eri mieltä, minkä vuoksi Mesikämmen suositteleekin kaikkia hankkimaan molemmat tähän mennessä julkaistut volyymit. Kirjoja voi tilata täältä.

Tästä on Hermeetikon hyvä jatkaa ansiokasta kulttuurityötään ja aikakauskirja nro. 3:a voi odottaa suurella mielenkiinnolla.

P.S. Olisi erinomaista, jos nro. 3:ssa olisi kattava syväluotaus Wettenhovi-Aspan elämästä ja ajatuksista! Nyt katsauksessa olleessa nro. 2:ssa Kanervan tekstissä Sensuurin maisemissa aihetta jo hivenen pohjustettiin hienosti…

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hermeetikko aikakauskirja nro. 1 (Mesikämmenen arvio)

Hermeetikko-lehden kotisivut.

Hermeetikko Facebookissa.

Kanerva-kirjojen kotisivut.

Kanerva-kirjat Facebookissa.

Read Full Post »

Kolmatta kertaa järjestettävät Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kilpailut lähestyvät kovaa vauhtia. Kisojen viralliset Facebook-sivut avataan 29. kuluvaa kuuta torstaina, jolloin myös kisojen kuukauden kestävä karsintakierros alkaa. Kisojen alkuun on aikaa siis vain 19 päivää eli vajaa kolme viikkoa.

Kisojen säännöt ovat samat kuin viime vuonna ja kisat etenevät muutenkin edellisvuoden malliin. Viime vuoden info kisoista löytyy täältä. Aikataulullisestikin kisat mukailevat viime vuoden mallia: Karsintakierros päättyy sunnuntaina 29. syyskuuta. Viisi eniten “tykättyä” kilpailijaa pääsee finaalikierrokselle, joka alkaa 30.9. maanantaina ja päättyy 4.10. perjantaina klo 18:00.

Kisojen ylituomarina ja suojelijana on edellisvuosien tapaan itseoikeutetusti Kai M. Aalto.

Tämän vuoden kisaan ovat monet tahot jo tässä vaiheessa myöntäneet avokätisesti palkintoja:

Horror Shop:

pekkakameoPekka Siitoin: Musta Magia -trilogia sekä Pekka Siitoin-camee-koru. Näistä jälkimmäinen annettaneen kisassa korkeimmalle yltäneelle naiselle, kirja kisan voittajalle – kenties samalle henkilölle. Musta Magia-trilogian arvostelu löytyy täältä.

Hermeetikko:

Hermeetikko-aikakauskirja nr. 1 ja 2. Toinen kirjoista kisan voittajalle, toinen hopealle yltäneelle. hermeetikkoblogiinHermeetikko nr. 1: arvostelu löytyy täältä. Nr. 2:n arvostelu on tulossa blogiin lähiaikoina.

Salakirjat:

Voittajalle 50e:n lahjakortti, hopealle ja pronssille yltäneille 25e:n lahjakortti.

Pieni Leffakauppa:

Kaikille mitalisijoille yltäneille leffapalkinto.

Anima Arctica:

10 kpl Anima Arctican CD-julkaisuja. Kuva palkinnoista löytyy täältä. Kaikki CD:t ovat kisan voittajalle.

rautaisetrakastajatMetal Asylum Promotions:

7 kpl Metal Asylum Promotions:n CD-promoja. Kuva palkinnoista löytyy täältä. Kaikki CD:t ovat kisan voittajalle.

Janne Flinkkilä:

Rautaiset rakastajat -kirja. Flinkkilän kirjan arvostelu on tulossa blogiin jossain vaiheessa. Palkinto kisan voittajalle.

Poppamies:

Napalminalle, tulinen nallekarkki 150g. Näistä nallekarkeista on tulossa arvostelu blogiin lähipäivinä. Palkinto kisan voittajalle.

Nimetön lahjoittaja:

Taskumatti, Pekka-kuvalla. Palkinto kisan voittajalle.

Näiden lisäksi Mesikämmen myöntää mitalisijoille yltäneille kunniakirjat ja mitalit, ja Kai M. Aalto lähettää voittajalle henkilökohtaisen onnitteluviestin. Myös kunniamainintoja on mahdollisesti luvassa.

Palkintoja kisaan saa edelleen tarjota.

Kisatunnelma alkaa pikku hiljaa tiivistyä…

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013 -mainosvideo.

Mesikämmenen alasivu hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoille.

Read Full Post »

Reich of the Black Sun

Joseph P. Farrell’s Reich of the Black Sun: Nazi Secret Weapons & the Cold War Allied Legend (Adventures Unlimited Press 2004) is easily the wildest, the weirdest and the most entertaining book I have read for quite some time. It is a bit Black_sunlike Pauwels’ and Bergier’s Morning of the Magicians (1960) combined with Trevor Ravenscroft’s The Spear of Destiny (1973) on steroids. The author puts forth some truly amazing ideas, possibilities, claims and hypothetical conspiracy theories regarding Nazi Germany, it’s history, politics, culture and especially it’s science in the book.

(more…)

Read Full Post »

hermeetikkoblogiinHermeetikko ilmestyi vuodesta 2006 vuoteen 2012 asti lehtenä, joita tuona aikana ehti ilmestyä 18 numeroa.

Wikipedia tietää kertoa, että lehti käsitteli ”politiikkaa, salatieteitä, historiaa ja kulttuuria. Lehden perustivat Kane Kanerva ja Jukka Nieminen. Nieminen toimi päätoimittajana useimpien numeroiden osalta vuosina 2006–2011, ja sen jälkeen päätoimittajana on jatkanut Kane Kanerva. Lehti koostuu vaihtuvien kirjoittajien artikkeleista.”

Viime vuoden lopussa Hermeetikko lakkasi ilmestymästä lehtenä ja siirtyi aikakauskirjan formaattiin. Tämä mahdollistaa julkaisun hengelle sopivien vanhojen harvinaisten kirjojen sisällyttämiset julkaisuun kokonaisuudessaan.

Aikakauskirja nro. 1 kertoo kannessaan olevansa ”Suomen älykkäin ja kummallisin aikakauskirja”. Mukana on uutta sekä vanhaa. Vanhaa edustavat aiemmin Hermeetikko-lehdissä julkaistut jutut, uutta ovat mukana olevat käännökset sekä vanhat suomenkieliset klassikkot.

Pokkari on tuhti paketti, sillä sivuja löytyy yhteensä 376. Kirjan sisällysluettelo löytyy täältä.

Nyt ilmestyneessä ensimmäisessä aikakauskirjassa on vanhojen valikoitujen Hermeetikko-artikkelien lisäksi mukana käännökset seuraavista teoksista: Sturluson, Snorri (1220-luku): Edda – Voluspa – Velhon ennustus (suom. Kane Kanerva), Notovitch, Nikolai (1894): Viides Evankeliumi (suom. Matti Kurikka), Koeppen, Carl & von Hymmen, Johann (1770): Crata Repoa – Vihkimykset Egyptin pappien muinaiseen salaseuraan (suom. Kane Kanerva), Palomaa, Veikko (1917): Kansallisuus ja kieli – Katsaus Suomen kansan henkisluontoisuuteen, Ramstedt, Maria (1909): Kalevalan sisäinen perintö salaoppien valossa.

hermes1Lukiessaan tätä pikkujättiläistä läpi taipui kirjan keltapunaisen selän teksti Mesikämmenen silmissä usein muotoon ”Ereetikko”. Tälle huvittavalle mielleyhtymälle löytyi julkaisussa olevasta Kristian Aeternitaksen artikkelista Hermes – jumala, shamaani, opettaja sitten ihan hyvä syykin Hermeksen vanhimpien ilmentymien läpikäymisen yhteydessä. Taisi aikakauskirjan egregore harjoittaa tässä itselleen tyypillistä huumorintajuaan.

Kirjan tietyt aihepiirit, massiivinen sivumäärä ja formaatti muutenkin toivat jossain vaiheessa lukukokemusta vertailukohdaksi mieleen amerikkalaisen Tyr-aikakauskirjan. Siinä missä Tyr on kuitenkin selkeästi keskittynyt radikaaliin traditionalismiin ja germaaniseen pakanuuteen, ei selvästi eklektisempi Hermeetikko sellaista ole, vaikka samantapaisia kaikuja julkaisun otteesta ja lähestymistavoista käsiteltyihin asioihin paikoin löytyykin.

Hermeetikon sisällyksestä Tyr-aikakauskirjan tapaisia teemoja, suomalaisella pakana-esoteria-historia-painotuksella, ovat Suomen historiaa ja vaihtoehtohistoriaa käsittelevät artikkelit (Thor – Suomen kuningas?, Suomen kuninkaat ennen ruotsinvaltaa, Kadonneet kartat, Riimukirjoitus suomalaista alkuperää?, Abu Abd Allah Muhammad Al-idrisi – kuvaus Suomesta 1150-luvulta, Riimusauva – muinainen kalenterimme), teokseen sisällytetyt teokset Kansallisuus ja kieli – katsaus Suomen kansan henkisluontoisuuteen (Palomaa), sekä Kalevalan sisäinen perintö salaoppien valossa (Ramstedt). Myös muuten pohjoismaiden kontekstiin sijoittuvat tekstit tulivat Tyriä vertailukohtana pohtien mieleen (Fundinn Noregr – Norjan perustaminen sekä Edda – Völuspa – Velhon ennustus). No, Tapio Brusiinin varsin mainio Kansallissosialistit ja esoteria-artikkeli sopii ehkäpä mainita tässä yhteydessä myös.

Tyr-aikakauskirjaa on epäilty tai suoraan syytettykin äärioikeistomielisyydestä, mikä on varsin naurettavaa jos aikakauskirjaan on perehtynyt. Hermeetikkoa ei vastaavasta liene syytetty, mutta Kane Kanerva toteaa kuitenkin artikkelissaan Suomen Kuninkaat ennen ruotsinvaltaa, että ”Suomi lienee myös ainutlaatuinen valtio senkin suhteen, että oikeata historiaa tutkivat leimataan hyvin herkästi äärioikeistolaisiksi”. Jos idea Kanervan haastattelusta blogiin joskus konkretisoituu (se on ollut mielessä jo pitkään), täytyy tästäkin aiheesta kysyä mieheltä sitten tarkemmin.

Tyristä ei löydy mitään ruusuristiläisyyttä, Pekka Ervastia, Sibeliuksen vapaamuurariutta, Jeesuksen tuntemattomia vaiheita Intiassa, egyptiläisten pappien vihkimismenoja, tms. käsittelevää. Hermeetikosta löytyy. Tämä eklektisyys on kenties myös Hermeetikon heikoimpia puolia. Jonkinlainen julkaisun aihepiirien tarkempi rajaus tai käsiteltyjen aiheiden yhtenäisempi näkökulma voisi jämäköittää julkaisun profiilia. Kaikkein omimmillaan julkaisu on Mesikämmenen silmissä Suomen historian, henkisyyden ja esoterian maastossa. Sitä kannattaisi ehkä jatkossa painottaa vielä nykyistä enemmän.

Mikäli ote on kuitenkin jatkossakin niin laaja kuin se nykyisellään on, voisi kirjan sisältöä jäsentää tarkemmin aihealueiden mukaan. Joissain artikkeleissa olisi toivonut olevan myös enemmän viitteitä siihen, mihin teksti oikein pohjautuu. Samoin lähdekriittistä pohdintaa olisi voinut olla paikka paikoin enemmän (kuten Jeesuksen Intian vaiheita käsittelevissä teksteissä). Myös jonkinlainen tekstin aiheen kontekstualisointi olisi sopinut useammankin tekstin alkuun tai tekstin oheen muuten hyvin.

Hermeetikko aikakauskirja nro. 1 on Suomen kentällä harvinaisuus ja kummajainen, mikä piti paikkansa julkaisun suhteen jo lehtenäkin. Vastaavia kun ei muita tässä maassa ole (sanottakoon tähän väliin, että naapurimaastamme Ruotsista löytyy mielenkiintoinen hivenen samaan maastoon sijoittuva julkaisu nimeltä The Fenris Wolf). Johonkin Ultraan on turha alkaa tekemään lehtenä vertailuja, sillä sellaisesta vaalenpunaisesta eteerienergiasta ja vuorikristalli-huuruilusta ollaan Hermeetikossa varsin kaukana. Toisaalta mukana on varsin paljon sellaista vanhempaa, sinällään ihan mielenkiintoista ja merkittävää, esoteerista ja okkulttista materiaalia (kuten ruusuristiläisys), jonka osakseen saama laajempi kiinnostus ei ehkä ole kovin suurta niiden keskuudessa, joille joku Ultran maailma ei iske ja joita esoteria kiinnostaa. Uudempia esoteerisia virtauksia ei ainakaan tästä aikakauskirjan ensimmäisestä numerosta löydy.

Hermeetikko on yhtä kaikki mainio kulttuuriteko, jonka julkaisu on hieno ja karjaisun arvoinen asia. Mesikämmen jää mielenkiinnolla odottamaan seuraavan julkaisun numeroa ja suosittelee kaikkia ostamaan nyt jo saatavilla olevan ensimmäisen aikakauskirjan numeron. Toisen kirjan pitäisi ilmestyä jo maalis-huhtikuussa, ja luvassa jälleen n. 400-sivuinen järkäle. Teoksen sisällysluettelo löytyy täältä. Ensimmäisen aikakausikirjan voi tilata 30€:n hintaan (plus postikulut) täältä.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hermeetikko-lehden kotisivut.

Hermeetikko Facebookissa.

Kanerva-kirjojen kotisivut.

Kanerva-kirjat Facebookissa.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Older Posts »