Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Helsinki’

H.R. Giger. Kuva: Wikipedia.

H.R. Giger. Kuva: Wikipedia.

H.R. Giger on kuollut – kauan eläköön H.R. Giger!

Aiheen yhteydessä pitää suomalaisia muistuttaa siitä, että Helsingin Harakka-saarelta löytyy Gigerin ulkoilmapatsas Sabotage.

Patsas on sikäli harvinainen, että Gigerin ulkoilmapatsaita ei maailmassa liene kovin montaa, liekö Sveitsin ulkopuolella muualla kuin Harakan saarella?

gigerboots2

Sabotage. Harakan saari, Helsinki.

Patsaasta Sabotage-sivuilla:

“Give up your right to rule yourself to this society under the condition that it also gives up its right to rule over you.”

The word “sabotage” comes from the French word “sabot” and means “to trample with wooden shoes.” A sabot is a clog with a leather top. At the beginning of agricultural mechanization French farm workers threw their “sabotes” into harvesting and processing machines (which were taking their jobs), thereby blocking the complicated mechanics of the mowing and threshing machines and rendering them useless. For the sake of their labor, they engaged in “sabotage”.

grob

HR Giger ja Robert Jelinek. Kuva: Julie Monaco

SABOTAGE SCULPTURE. Executed by H.R. GIGER.

The State of Sabotage is manifested in a unique sculpture that serves as a monument to artistic vision, territorial free spaces and independencies.

Sabotage mastermind Robert Jelinek invited the Swiss visionary and artist H.R. Giger to design the sculpture. H.R. Giger’s sculpture model consists of a pair of shoes cast in an iron/copper form and welded to a metal base. The sculpture will be installed at the highest point of Harakka Island. Visitors to the island can step into the shoes and, by wearing them, comprehend the island as space and merge with the ground. The unveiling of the sculpture will be accompanied by a musical live act by Philipp Quehenberger. The sculpture will remain forever on Harakka Island.

Sabotagen sivuilta löytyy aiheesta lisää:

SoS – State of Sabotage.

August 30, 2003: State Proclamation on Harakka Island, Finland.

Birth, state declaration and unveiling of the “Sabotage” sculpture by H.R. Giger, Amorph! Festival, Finland.

On August 30, 2003 at 1:00 pm Finnish time, on the island of Harakka just off of Helsinki, SoS (the State of Sabotage) was called into existence before a large audience. ROBERT JELINEK and H.R. GIGER, together with “HUUTAJAT,” the Finnish 25-man screaming men’s choir, ceremonially inaugurated the state. Also on this occasion, the “SABOTAGE” sculptural monument, designed by the Swiss artist, “Alien” inventor, and one of the most important representatives of fantastic realism, was unveiled. H.R. Giger’s monument is his first public sculpture outside of Switzerland. The sculpture will remain forevermore on the highest point of Harakka Island and is publicly accessible. The Helsinki City Museum assumes care of the monument in the future.

The state declaration took place under the patronage of the following micronations: the PRINCIPALITY OF SEALAND, LADONIA, the NSK STATE, ELGALAND-VARGALAND and the TRANSNATIONAL REPUBLIC. Representatives of the micronations also signed an SoS state charter. PHILIPP QUEHENBERGER supplied musical accompaniment. To duly commemorate this historic event, the State of Sabotage declares the 30th of August its State holiday, to be celebrated annually.

Muutama kuva lisää Sabotagen paljastamistilaisuudesta:

har_1

har_2

har_4There is hope and a kind of beauty in there somewhere, if you look for it. – H.R. Giger.

Read Full Post »

ufoi

What a great weekend of noise, power electronics and industrial music in London! Meeting old and new friends, witnessing an absolutely fantastic two day event with lots of great acts at a very nice venue. Some notes of the weekend with pics below, sugarcoated with some one liners that I penned to my notebook during the trip.

– – –

Thursday

I had early wake up after just three hours of sleep at 4 am. As I walked through Turku the city looked like a warzone after the 1st of May celebration. Broken bottles, broken places, vomit, shit and carbage everywhere. Some drunks were still alive and crawling the quiet streets. It was cold and snowing.

I met Pekka PT at the airport. Air Baltic took us to Riga where to our surprise we needed to spend some six hours instead of one to our connection flight to London. Coffee, bread, some chocolate, good talks. I did read Juha Jyrkäs’ Ouramoinen (Salakirjat, 2014) from cover to cover, some of the best lines of it out loud.

IMG_5825

Pekka PT reading a zionist rant.

Air Baltic seems to revel in Engrish. ”Exlusively on board” and ”for saftey reasons” made us smile. Some zionist had made hilarious ranting notes over an article about Israel into the airline magazine. We almost stereo-spanked an air hostess who kept on bending over next to us. She was clearly asking for it.

Gatwick express to Victoria. Lovely peaceful half an hour with a very British scenery, including the legendary Battersea powersation. After surviving some metro stations and a short walk we found our hostel and went to check the venue, the Apiary studios. Then it was time for some nourishment and we hit Raizes, a Brazilian restaurant. The place was so damn good it became our regular spot of gluttony for our whole stay.

IMG_6425

Members of Bizarre uproar, Sick seed, Halthan, Pogrom and Unclean met. Pogrom kindly gave us copies of Creation through destruction and The entrancing cage by Maxacan tactics. We walked back to our hostel in rain and hit our beds. There was some truly hellish noise outside but it didn’t disturb us a bit. We slept like dead soldiers of the second world war.

– – –

Friday

I wanted to visit the St. Leonard’s, Shoreditch, church that was very close to our hostel. The place looked charmingly ramshackled from the outside and it was that also from the inside. We found impressive stocks and some pretty swastika-decoration. The place was empty, except for an army of spirits roaming around. I decided we needed to come back there on Sunday.

Swastika pattern at St. Leonard’s, Shoreditch.

Swastika pattern at St. Leonard’s, Shoreditch.

Shacks of St. Leonard’s, Shoreditch.

Shacks of St. Leonard’s, Shoreditch.

Meeting the very nice guys who arranged the event. Artists and other people arriving to the place. Soundchecks. Arrangements run smoothly, spirits high. It was clear that everything was done professionally. The venue was perfect with wonderful staff. The backstage was cozy and decorated with good taste. I think it is the coolest backstage I’ve seen in ages.

IMG_5954

IMG_5972

IMG_5964

IMG_5880

IMG_5946

IMG_5947

IMG_5950

IMG_5951

IMG_5952

IMG_5970

IMG_5968

The gig started in time, Am not as an opening act at 8 pm after Dj Andrew CPFA’s selected music. Am not (UK) blasted a great set with a thought provoking background video that dealt among other things with colonianism. Superb.

IMG_5982

IMG_5984

IMG_5997

IMG_6008

Umpio (FIN) was the next to stand on the stage. Pentti whipped and beat the hell out of the metal junk he had collected for the set, with his trademark energy. Nice intense noise.

IMG_6021

IMG_6050

Unclean (FIN) opened his power electronics set with some Finnish song, I don’t remember what, but it placed proper mood for the rest of the set. From the voice samples used I recognized Veli Saarikalle, a legendary past Finnish religious preacher, a hilarious raving lunatic. Other samples used dealth with religion, for what I remember. Proud, loud, well executed set with a nice finale of smashing the CD-player against the wall.

IMG_6068

IMG_6077

IMG_6093

Bizarre uproar (FIN) played in Helsinki just a week before this gig. If I’m correct, the set was the same including the famous masturbation/piss/shit/latex and high heels on a dead rat-video. The duo whipped more intense and electrifying set than that of Helsinki, which in itself was good. There was one confrontation between the bass player and a member of the audience who continually tried to grasp the artists instrument. One firm push from the pig-masked bassist gave a clear message and there was no more interference to his playing. The mastermind behind Bizarre uproar bombarded the audience with intense vocals like stukas in action in 1944. It was clear that the audience was happy with the result.

IMG_6111

IMG_6129

I had heard lots of positive notes about Iron fist of the sun that played the next. Those notes were correct. The man, at times with headphones on his head, gave us a very delicate set with nice nyances and brilliant sounds, superbly structured together. This was definitely one of the sets that I enjoyed the most this evening.

IMG_6149

Dj Codex Europe closed the evening musically.

Umpio chilling out at the backstage.

Umpio chilling out at the back stage.

The Finns returned to their hostel, carrying one heavily chemically wounded comrade the whole way. The spirit of the Winter war lives, no comrade was left on the battle field.

– – –

Saturday

The day started with traditional English breakfast in the great company of Bizarre uproar, Sick seed, Shift and Iron fist of the sun.

IMG_6166

SSRI (FIN) opened Saturday at 3 pm. Regardless of the early starting time there were lots of people present, the place was certainly not empty. As Mika of Unclean said, Pekka PT is a ”mad genius” and this is true and it certainly was evident, again. There was Aleister Crowley’s speaking in the spoken samples. At the end of the set it looked like there was some technical trouble in the set, but there was not. The whole final part with the c-tape player, ending in smashing it, was all purposeful.

IMG_6220

IMG_6229

IMG_6214

A reliable source told Mesikämmen that this was the last gig of SSRI and that the whole project is finished, except for already agreed publications and such.

It must also be noted that Pekka was like Peter Sellers in Dr. Strangelove during the event – he played in three different acts: Bizarre uproar, SSRI and Sick Seed. I am not surprised if there were people in the audience who did not recognize all of these roles instantly. I certainly did not figure out that Sellers played three roles in the movie when I saw it the first time.

Mollusk King (UK) smashed a traffic sign with sticks and gave his clearly own kind of addition to the evening. I might be wrong and I probably am, but my first impression was that this is a guy with a background in gothic scene who has started to do power electronics.

IMG_6257

IMG_6265

IMG_6284

IMG_6287

IMG_6318

IMG_6345

Shift (UK) marched to the stage at 4.30 pm. Two guys in commando beanies, military camouflage, project badges in their uniform. This was some tight stuff. It was technically well executed, provocative with middle fingers and a march into the middle of the audience. It was evident that Shift was much appreciated by the crowd, and with a good reason.

IMG_6353

IMG_6364

IMG_6371

IMG_6384

IMG_6400

IMG_6407

After Shift there was a break. Dj. Andrew CPFA continued the program at 7 pm. Halthan (FIN) started his set a bit after 8 pm.

”Join Halthan jugend now” projected on the wall before the gig begun gave a certain impression to everyone present. What the audience got once the set began was a tsunami of nihilism and misanthrophy. Basse offered the audience a bottle of Finnish Salmiakki-Koskenkorva booze as a sort of communion. Quotes from Pentti Linkola were seen projected on the wall as well as some provocative pictures of Pekka Eric-Auvinen and his manifesto. Basse weared a Pekka Siitoin Kiitos-t-shirt, manifesting a sort of an egregore of many Finns in the genre. Mesikämmen approves.

IMG_6431

There certainly was a sense of danger in this set. I was forewarned to not be in the front row if I wanted to avoid Salmiakki-Koskenkorva being spitted on me or getting into a confrontation. I decided to take a safe position to witness it all. Niko of the Obscurex label was more brave and got duly attacked during the gig by Halthan. I later heard it was not the first time Halthan attacked him live. Damn, Basse, the next time confront a guy who is bigger than you! Anyway, maybe there is a reason why Halthan has been called the G.G. Allin of the genre. I certainly wish the man a smoother life than what Jesus Christ Allin had.

IMG_6450

IMG_6457

IMG_6467

There was a ”secret act” in the program starting at 8.50 pm. That was Pogrom (LIT). He gave us an awesome gig with an awesome background video that consistend of three parts. All of them were titled ”Solace” of different kinds. Part two was Solace of madness, part three solace of suicide. The first part’s name escapes my memory. I visually liked especially the second part with its abstact description of madness. This was a very nice set from Pogrom on many levels.

IMG_6485

Human larvae (GER) walked on the stage next. The long haired Teuton gave some hard threatment to a piece of aluminium and all in all gave the audience an awesome experience.

IMG_6496

IMG_6497

Stab electronics (UK) started with some very strong visuals about open bodies. The power electronics bombarded to the audience matched the imagery perfectly. At that point my camera’s battery died and I went to backstage. What I heard from the rest of Stab electronics from others, it was great.

Sick seed (FIN) closed the event. As it has been clear from Sick seed’s latest gigs the project has traveled into some new areas, quite different from earlier Sick seed material. This was industrial with a twist.

A reliable source told Mesikämmen that there was a meditation and some sort of a ritual done at a quiet backstage before the gig. Instant comments after the gig from Pena of Umpio were ”weird!” and ”white boys funk!”. Maybe he has a point. There were some new tracks in the set and two covers: And the snow fell and Mutiny in heaven.

In addition to the live acts there was a large room with art videos projected on the wall, distro tables from Filth and Violence, Unrest productions and Cold spring. Lots of good stuff that made me wish my budget and luggage was bigger. Unrest productions did sell a limited edition compilation tape Hatred is nothing without action which features all the artist who were on the event’s bill. There might still be some copies of the tape left if you are interested.

During the two day event there was enthusiastic audience at least from the UK, Finland, Lithuania, Germany, Norway, Holland, Bulgaria, Sweden and Italy. The artists were brilliant, the event was professionally arranged by Filth & violence and Unrest productions, the venue was perfect. The place was packed and it can be said that it was a huge success in many ways.

– – –

Sunday

We hadn’t had the traditional British fish and chips with Pekka PT yet, so that was in our ”must to do”-list. Before of that we went to St. Leonard’s, Shoreditch, church that we visited on Friday. The priest noted us in the opening of his sermon. I liked that. The next thing I’m going to say is that the past genius, Wesley Willis, made a great track called They threw me out of church.

IMG_6503

IMG_6504

Fish and chips, we got it. And we got lots more. This was a great weekend.

IMG_5862

IMG_6164

– – –

Overheard during the weekend

These one liners are mostly in Finnish as they were verbally shot during the weekend. Collected by yours truly.

Missään ei oo niin hyvää uusnatsiskeneä kuin Suomessa.

(On a phone) You come and have sex with us. We are in the London. (The other person hangs up) homoloordi…

Mä oon aina halunnut olla sun päällä.

Suurin osa mun vaatteista on Thor Stenoria tai jotain muita natsimerkkejä.

Mä yritin saada vähän rakkautta mut ei… mies käänty.

Nyt panettaa. Ei voi mitään. Joku vois auttaa.

Mä näin Carbagen keikalla ja yritin vetää käteen, mut olin niin kännissä, ettei seissy.

N: Ootteko kuullu Lykke Li:tä? Y: Mimmosta se on, vähän samanlaista kuin Jenni Vartiainen? N: Semmosta eteeristä. Y: Hyi vittu.

Täällä on vanhoja hikisiä miehiä. No bitches.

N: Hailasitteks te? Y: Ei. N: Jos on mahdollisuus hailata eikä hailaa, on ämmä tai homo.

(Siivoojasta) Kiva tehdä duunii kun kuus äijää tuijottaa.

I passed out. Which is nothing new.

Me ollaan Lontoossa. Missäs muualla me oltais? Himassa vetämässä käteen.

Kliinasin prince albertin ihan kunnolla ihan tätä reissuu varten. Ihan turhaan.

N: Jätkä kaivaa munia koko ajan. Y: No kun mulla on tää herpes.

N: Kattokaa, natsi. Y: Eiks täs oo aika monta?

Genitaaliherpes. Sä et voi panna enää ketään.

Genitaaliherpes. Tietsä mul ei oo yhtään sympatiaa sua kohtaan.

Ei tää yhteiskunta pyöri silleen et mä kannan sun kassuja.

Mä en oo saanu pillua moneen kuukauteen.

I’m not like you. You collect veneral diseases.

Haluuksä koskee mun munaa?

I’m a fucking working class hero.

I need bestiality.

Cocaine buffet and black prostitutes.

Mä yritin vetää käteen siinä edessä (Bizarre Uproarin keikan aikana) muttei ottanut eteen kun olin niin kännissä.

Mun aivot lilluu läskissä.

Pekka tuo erektiovarmuuden.

Me ollaan kaikkein saastaisimpia, alhaisimmista alhaisimpia.

Vitun pullee jätkä jolla on himonussijan viikset.

Homostelua. Jos ei kaupan laitteet kelpaa, ei tarvii soittaa.

(Soundchekissä) Tuntui hyvältä. Tuntuks susta kans?

Thaimaassa on paljon paremman näkösiä lady-poikia.

(Jättää lautaselle ruokaa) N: Ajattele kehitysmaan lapsia. Y: Nimen omaan.

Nyt on asiat huonosti kun nekrutkin vittuilee.

Tämmösen vuoteen kun sais mikitettyä.

(Anglikaanikirkossa muita paikalla olijoita kommentoiden) Jumala tarvitsee mustiakin enkeleitä.

N: Tän kebab-paikan hygienia-rating on 5/5. Y: Ite printattu.

 

Read Full Post »

mainos

Will over Matter

IMG_5371

IMG_5380

IMG_5393

IMG_5395

Pain Nail

IMG_5406

IMG_5426

IMG_5440

Bizarre Uproar

IMG_5457

IMG_5474

IMG_5468

IMG_5479

BRUT

IMG_5495

IMG_5504

IMG_5517

IMG_5521

IMG_5524

IMG_5528

Jaakko Vanhala

IMG_5544

IMG_5547

IMG_5549

Sick Seed

IMG_5554

IMG_5556

IMG_5567

IMG_5569

IMG_5581

Con-Dom

IMG_5590

IMG_5595

IMG_5606

IMG_5609

IMG_5614

IMG_5617

IMG_5619

Lyhyt videoklippi Con-Domin setin ajalta.

Ajatuksia keikasta Special Interests-sivustolla.

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Beduiini lomailee

Kun Mesikämmen miettii, mistä hän saa maksamalleen Yle-verolle parhaiten vastinetta, ei vastausta tarvitse miettiä pitkään. Vastaus on mies nimeltä Perttu Häkkinen.

Häkkisen tekemiset ovat Ylen kontektissa aivan omaa luokkaansa. Oli siis enemmän kuin paikallaan lähestyä herraa ja esittää pari kysymystä.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. Häkkisen musiikilliset ulottuvuudet, taustat hänen toimittaja-uralleen, hänen näkemyksensä kulttuurin rajamaastoista, Luciferin sopivuudesta esikuvaksi kypsälle aikuiselle, hänen ajatuksensa Pekka Siitoimesta kuin myös siitä, elämmekö Kali Yugan aikakautta.

Hyvät naiset ja herrat, Perttu Häkkinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Kuka olet ja mitä teet? Kerro jotain tautastasi.

Olen Perttu Häkkinen, piakkoin varhaiskeski-ikäinen uros. Työskentelen toimittajana, mutta se on vain yksi, joskin merkittävä, osa persoonaani. Synnyin Kokkolassa, mutta parhaat vuoteni olen viettänyt Helsingissä ja Rotterdamissa. Olen Mustanaamio-kerhon kultajäsen, ensimmäisen luokan partiolainen ja Turun Hengetieteen Seuran kunniajäsen, jos yhteiskunnallisilla saavutuksilla nyt pitää leuhottaa.

Toimittajatyösi lisäksi olet myös muusikko, mitä moni ei tiedä. Kerro musiikkitaustastasi ja nykykuvioistasi.

Olen itseoppinut musikantti ja soittanut mm. seuraavissa yhtyeissä: Imatran Voima, Itäväylä, Anaalivaihe, Boyz of Caligula ja Tähtiportti. Oman Randy Barracuda -aliakseni turvin olen julkituonut kaksi pitkäsoittoa, joista viimeisin, eli Random Works of Randy Barracuda Vol. II ilmestyi vuonna 2012 portlandilaisella Losonofono -levymerkillä. Parhaillaan työstän kolmatta, Akephalos -nimistä albumiani, jonka tarkoitus on fenomenologisesti kuvata päättömyyden ilmiötä ja pakottaa kuulija erilaisin muuntuneisiin tajunnantiloihin. Levystä on muodostumassa mielestäni erittäin hyvä, mutta en tiedä, tuleeko sillä olemaan minkäänlaista yleistä relevanssia maailman musiikinystävien keskuudessa.

Myös Imatran Voima on tekemässä pikaisen paluun ensi kesän festivaalilavoille, vaikka äitini onkin toistuvasti varoittanut, että musiikkimme lietsoo pimeitä voimia. Ainakin edellisessä paluukonsertissamme näin kävikin: lavalle juoksi miehiä tangoissa heilaamaan, onanoimaan ja särkemään laitteistoa, ja kaaoksen päätteeksi yksi juhlija kiidätettiin sairasautolla tiputukseen. Todelliset Dionysoksen pidot siis!

Oletko ateisti, agnostikko tai jotain muuta?

Pyrin välttämään itseni määrittelemistä, koska ihminenhän on pohjimmiltaan jotakin aivan muuta, kuin mitä hän itse mieltää. Luultavasti agnostikko on kuitenkin lähimpänä totuutta. Uskonko “jumalaan”, niin kuin hänet kristillisessä diskurssissa määritellään? Tuskin. Uskonko puolestaan “jumalaan”, kuten Spinoza asian määrittelee? Kenties. Olen joka tapauksessa taipuvaisempi uskomaan, että “jotain” on, kuin että “mitään” ei olisi. Lucifer on mielestäni oiva esikuva kypsälle aikuiselle.

– – –

Työ

Kerro työstäsi. Miten päädyit siihen, missä nykyään olet?

Perttu ja Kalevi 2Asuin seitsemisen vuotta sitten Hollannissa, kirjoitin graduani Spinozan substanssiopin ontologiasta ja olin mukana talonvaltaustoiminnassa. En varsinaisesti haaveillut journalistin urasta, vaan pyrin lähinnä välttelemään työnteon raskasta iettä. Kohtalolla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni. Imatran Voiman toinen pitkäsoitto “The Welfare State of Mind” sai Rumba-lehdessä tylyn arvion, jonka ansiosta täysin tapojeni vastaisesti tuohduin jopa niin syvästi, että lähetin toimitukseen kirjeen. Preivissäni kritisoin monenkirjavasti sitä tosiasiaa, että arvion oli kirjoittanut ihminen, jolla ei mielestäni ollut tarvittavia henkis-esteettisiä edellytyksiä ymmärtää taidettamme. Muutaman päivän perästä sain toimituksesta takaisin sähköpostin, jossa he pyysivät minua lehden kolumnistiksi. Siitä se sitten lähti ja lopulta päädyinkin Helsingin Sanomien kautta YLE Puheeseen keskusteluohjelman vetäjäksi. Toimitan myös Radio Helsingissä jokatorstaista Musiikin lahja-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on antaa kuulijoilleen mahdollisimman kokonaisvaltainen ja tosi kuva säveltaiteen spektristä. Valittaminen saattaa siis toisinaan jopa mullistaa ihmiselämän, vaikka useimmiten siitä onkin lähinnä haittaa.

Olet haastatellut monia mielenkiintoisia henkilöitä. Keitä heistä on jäänyt erityisesti mieleen ja miksi?

Volvo-Markkaselta opin järkevää suhtautumista elämään ja raha-asioihin, Kari Peitsamolta puolestaan sen, että odottaminen on aikuisuutta. Max Perttulan avulla opin ymmärtämään järkähtämättömyyden kauneuden ja R.E.M. -yhtyeen Michael Stipe osoitti minulle, että vastenmielisen äänen takana saattaa todella piillä vastenmielinen mieli. Olen kiitollinen kaikista minulle suoduista kohtaamisista, niitä on yksinkertaisesti liikaa mainittavaksi.

Voitko paljastaa joitain mielenkiintoisia tietoja tai tapahtumia, joita tekemiesi haastattelujen yhteyksissä on tullut ilmi, mutta joita et ole syystä tai toisesta voinut kertoa ohjelmissasi tai teksteissäsi?

Tämä on erittäin hyvä kysymys, jolla ammattilaiset (kuten selvästi Mesikämmenkin) pumppaavat mehukasta tietoa “uhreistaan”.

Valitettavasti en voi kertoa niistä sen enempää, suurin osa kyseisestä gnosiksesta kun on edelleenkin arkaluontoista.

Mesikämmenen tapaan olet selvästi kiinnostunut kulttuurin rajamailla eri tavoin vaikuttavista tai vaikuttaneista ja operoivista tai operoineista ihmisistä, sekä tähän maastoon liittyvistä ilmiöistä. Mikä kaikessa tällaisessa kiinnostaa? Mikä on kaiken tällaisen merkitys kulttuurille?

Nykyaikana kansalaiset hakevat tietoa enenevässä määrin joukkotiedotusvälineistä. Kyseisen organumin jakama informaatio, jota jotkut nimittävät spektaakkeliksikin, edustaa itse asiassa kivettynyttä maailmankuvaa, josta useimmat haluavat osansa. Toimittajia on moitittu sopuleiksi, koska me juoksemme aina saman asian perässä, mutta moisen massaihmisen kritiikin voi ulottaa suurimpaan osaan kansasta. “Yhteiskunta ajattelee kollektiivisesti kuin ameeba”, totesi eräskin mies aikanaan. Kulttuurin reuna-alueille puolestaan haaksirikkoutuu usein mielenkiintoisia yksilöitä, joiden kanssa on avartavaa jutustella.

Olen monessa yhteydessä joutunut perustelemaan, miksi olen haastatellut vaikkapa amfetamiinikauppiasta, taikka kansallissosialistia. Miksi en? Haastattelenhan minä pastoreita ja marttaliittolaisiakin. Tässä maailmassa on monia linssejä, joiden läpi katsoa, niin postmodernistiselta hapatukselta kuin moinen kuulostaakin.

– – –

Pekka Siitoin

Tapasitko koskaan valtakunnanjohtaja Siitointa?

Valitettavasti en.

Mitä mieltä olet Siitoimesta?

Siitoin on, kuten kahdeksankymppinen isänikin sanoo, yksi Suomen historian ainoita toisinajattelijoita. En jaa läheskään kaikkia hänen näkemyksiään, en allekirjoita mm. hänen rotuopillisia näkemyksiään. Sen voin kuitenkin sanoa, että Pekassa oli omanlaistaan taikaa, jota suurimmalla osalla ihmisistä ei ole. Pekka oli noussut kotkan lailla hyvän ja pahan tuolle puolen. Heh.

Mitkä olivat mielestäsi Pekan vahvuudet ja heikkoudet?

“Mestarin” vahvuushan piili siinä, että hän rakensi oman myyttinsä, johon hän kunnon maagikon tavoin myös vilpittömästi uskoi. Alkemistin lailla hän käsitti olevansa vain ihmisyyden luonnostelma, jota tuli muokata kovan työn kautta.

Surullista on se, että juuri sama myytti lopulta syöksi hänet ennenaikaiseen tuhoonsa.

Joka ajatuksella Siitoinin tuotantoa tutkii, ei voi välttyä huomaamasta, että hänen nostattamansa oudot voimat lopulta nielaisivat hänet.

Pekan tuotanto ei myöskään ole minkäänlainen homogeeninen möhkäle, vaan kuvastaa elävää ja ristiriitaista ajattelua.

Mm. teoksessaan Henget kertovat Pekkahan varoitti Suomen kansaa politiikan vaaroista selvin sanoin: “Ihminen on todella henkisesti terve vain silloin, kun hän pystyy vapaasti toteuttamaan itseään ilman minkäänlaista puoluekontrollia. Mikään ei ole silloin pahasta, muu kuin henkinen tai aineellinen väkivalta, jota ei saa missään muodossa harjoittaa, kuten ei myöskään vapautta saa rajoittaa.” Voiko tuota enää selvemmin ilmaista?

Siitoin oli okkultisti, joka ymmärsi “pahan” ja “hyvän” edustavan saman kokonaisuuden eri puolia. Sääli vain, että hän valon sijasta vajosi pimeyteen.

Hän oli myös suuri humoristi, joka omasi taipumuksen itseironiaan ja jekkuiluun.

Mistä Siitoimen kulttisuosio mielestäsi kertoo?

Itse tutustuin Siitoinin tuotantoon 13-vuotiaana, kun ystäväni lainasi minulle valokopioversionsa teoksesta Musta Magia I. Olin mykistynyt siitä, että kotimaassani asui tällainen jännittävä hahmo. Pekka oli vapaa sielu ja palava liekki, jollaista ihmiset kadehtivat. Ikävöin häntä usein.

Jos voisit tavata Pekan, missä olisi optimaalinen paikka tapaamiseen, mitä veisit hänelle tuliaisiksi, mitä tekisitte?

Tämähän tuli, kuin Kari Salmelaisen suusta! Tapaisimme Naantalissa, josta suuntaisimme välittömästi lentokentän kautta etelänmatkalle. Pekalle veisin viinapullon ja pienen marakatin, joka olisi puettu fetsiin, liiveihin ja haareminvartijan housuihin. Tiedän, että Mestari arvostaisi moista lystikästä pikku lemmikkiä. Teneriffan tähtitaivaan alla voisimme sitten ottaa huikkaa naisista ja hengentieteestä keskustellen.

– – –

Tulevaisuus

JournalistiElämmekö Kali Yugan aikakautta? Millaisena näet tulevaisuuden? Tulevatko ufot hakemaan salatieteitä opettaneet pois suurten katastrofian alta, kuten Siitoin ennusti?

Aiheellinen kysymys. Eurooppaahan on nimitetty auringonlaskun maanosaksi ja spengleriläisen kulttuuripessimismin vaalijat ovat miespolvesta toiseen olleet huolissaan siitä, että kulttuurimme perustukset mätänevät. Itse en ole pessimisti, koska uskon Pekan tapaan ihmisen kehitysmahdollisuuksiin, ja siihen, että maailmanloppu on lähinnä subjektiivinen kokemus. Voisin tulkita Pekan ajatuksen ennemminkin metaforisena: henkeni elää rauta-aikaa ja oikeanlaisella henkisten lihasten harjoittamisella voin pelastaa sen uhkaavalta tuholta.

Ihmisen tehtävähän on valita itsensä ja tulla tosiolevaiseksi.

Tulevaisuuden suunnitelmia?

Toki. Sen voin myös kertoa, että suuria.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe, ystävät, työ, lukeminen, ja teutooninen syntetisaattorimusiikki. Toisinaan myös vapautunut juopottelu yksin tai yhdessä tuumin. Ei sovi nimittäin unohtaa sitä tosiasiaa, että oikein käytettynä alkoholilla on henkistä hyvinvointia ja työssä jaksamista tehostava vaikutus.

– – –

Mesikämmen kiittää Perttu Häkkistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Perttu Häkkinen Yle-puheessa.

Read Full Post »

Some pictures and videoclips from the gig. Videos: 1, 2, 3, 4, 5.

IMG_4213

IMG_4237

IMG_4251

IMG_4254

IMG_4255

IMG_4260

IMG_4274

IMG_4280

IMG_4282

IMG_4286

IMG_4287

IMG_4295

IMG_4316

IMG_4322

IMG_4338

IMG_4347

IMG_4357

IMG_4364

Clipboard01

IMG_4369

Read Full Post »

JMK

Mesikämmenen blogin vuoden 2014 ensimmäinen posti on Muutos 2011-puolueen perustajan, kasvatustieteiden tohtori Juha Mäki-Ketelän haastattelu. Haastattelusta selviää yhtä ja toista, mm. miksi Muutos 2011 perustettiin, mikä johti Mäki-Ketelän eroon puolueen puheenjohtajuudesta, mitkä ovat suoran demokratian vahvuudet ja heikkoudet ja miksi siilit ovat upeita eläimiä.

Hyvät naiset ja herrat, Juha Mäki-Ketelä puhuu!

– – –

Aluksi

Kuka olet ja mitä teet?

Ammatiltani olen opettaja. Opetan mm. myyntiä, asiakaspalvelua ja psykologiaa kauppaoppilaitoksessa. Opetan lisäksi ammattikorkeakoulussa tutkimustyön perusteita ja laadullista tutkimusta. Koulutukseltani olen kaiken muun lisäksi kasvatustieteen tohtori.

Olet Tampereelta. Millainen paikka Tampere on verrattuna vaikka Turkuun tai Helsinkiin?

Tällä hetkellä asun kolmatta vuotta Ylöjärvellä, joka on oikein mukava paikka asua. Tampereellakin olen asunut liki 20 vuotta, joten siitäkin tohdin jotain lausua. Turkuun tai Helsinkiin verrattuna Tampere on erittäin hieno paikka, sillä siellä ei ole juurikaan turkulaisia eikä helsinkiläisiä, vaan hekin muuttuvat nopeasti tamperelaisiksi.

– – –

Muutos 2011 yms.

Muutos 2011 perustettiin 4.6.2009 olohuoneessasi Tampereella. Millaisia muistoja sinulla on tästä tapahtumasta? Keitä oli paikalla, millainen oli tunnelma?

Sanotaanko vaikka, että ilmassa oli orastavaa muutoksen tuntua. Paikalla oli jokunen ihan tavallinen rivikansalainen ja jokunen julkisuudestakin tuttu henkilö, joiden nimet jääkööt nyt ainakin toistaiseksi salaisuudeksi…

Ennen puolueen perustamista tulit tunnetuksi adressista, jolla vaadittiin uuden ulkomaalaislain hylkäämistä. Adressi keräsi 30000 nimeä, mutta laki puskettiin eduskunnassa kuitenkin läpi 25.4.2009. Miten ratkaiseva vaikutus tällä kaikella oli suoraa demokratiaa, suomalaisten etua ja sananvapautta ajavan Muutoksen syntymiseen?

Adressi ja Muutoksen perustaminen eivät sinänsä suoranaisesti liity toisiinsa. Adressi oli lähinnä yksittäisen, poliittiseen suhmurointiin kyllästyneen veronmaksajan vastalause suomalaisen (poliittisen) eliitin mistään piittaamattomalle näennäisdemokratialle. Mielestäni olisi vähintään kohteliasta, että myös maksajalta kysyttäisiin edes joskus, mihin hölmöilyyn hän haluaa verorahojaan kulloinkin käytettävän. Maahanmuuton perusteeton lisääminen ei ole mielestäni sellainen. Ensin tulee laittaa suomalaisten asiat kuntoon. Sitten vasta parannetaan maailmaa, jos ylimääräistä rahaa löytyy. Tällä hetkellä ei löydy eikä löytyne tulevaisuudessakaan.

Toisaalta adressirumban voi tietyllä tapaa nähdä jonkinlaisena lähtölaukauksena Muutoksen perustamiseen, sillä noihin aikoihin tajusin lopullisesti, että suomalaista (poliittista) eliittiä ei kiinnosta tippaakaan tavallisen kansalaisen mielipiteet, hänen eduistaan tai oikeuksistaan puhumattakaan. Jotain muutosta asioihin piti saada. Niinpä aloin sitten puuhata organisaatiota, jonka tunnusten alla Suomen kehittämisestä kiinnostuneet aktiiviset kansalaiset voisivat ajaa itselleen tärkeitä asioita.

Mitkä ovat suoran demokratian vahvimmat ja heikoimmat puolet?

Vahvin puoli on se, että kansa saa itse päättää itseään koskevista ja arkeensa vaikuttavista asioista. Samalla se on myös suoran demokratian heikoin puoli, sillä kansa saattaa saada aikaan todella typeriäkin päätöksiä.

Sinänsähän jälkimmäinen ei muuttaisi mitään nykytilanteeseen verrattuna, sillä nykyiset, elinkeinoelämän naruissa roikkuvat ammattipoliitikot nukkehallituksineen saavat joka tapauksessa aikaan todella typeriä päätöksiä. Monet niistä on paljon typerämpiä kuin mihin kansalaiset koskaan pystyisivät. Tästä mainioina esimerkkeinä toimivat vaikkapa Ollilan työryhmän kaavailemat tiemaksut satelliittiseurantoineen tai Tampereen Rantatien tunnelihanke.

Mielestäni kansalaisten pitää antaa tehdä myös typeriä ja itselleen haitallisia päätöksiä. Ehkäpä niillä ja niiden seurauksilla olisi kansakuntaa kasvattavia vaikutuksia. Ja vaikkei olisikaan, niin missään tapauksessa ammattipoliitikot eivät opi mitään virheistään. Tämän meille on jo opettanut niin historia kuin nykyhetki. Valitettavasti tulevaisuus tulee vahvistamaan sanani.

Olit 2009 Jussi Halla-ahon valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehenä ja keräsit tarvittavat kannattajakortit. Halla-aho ei kuitenkaan lähtenyt ehdokkaaksi. Mitä ajattelit Jussi Halla-ahosta tuolloin, entä nykyään? Entä perussuomalaisista yleensä?

Ensin tahdon huomauttaa, että en suinkaan minä niitä kortteja kerännyt, vaan Jussin mielipiteet jakavat suuret kansanjoukot. Minä olin vain eräänlainen yhteyshenkilö, jolle kannattajakortit toimitettiin.

Kävimme ennen Jussin päätöstä hänen kanssaan kirjeenvaihtoa siitä, miten hänen tulisi menetellä eurovaaliehdokkuutensa suhteen. Jussilla oli erittäin hyvät perusteet olla lähtemättä ehdolle. Hyväksyin hänen ratkaisunsa täysin ja hyväksyn edelleen.

Mitäkö ajattelen Jussista nykyään?

Kuten olen jo monesti aiemminkin todennut, tavallisen, lapsensa, työnsä, veronsa ja muut asiansa hoitavan veronmaksajan on varsin helppoa olla monessa asiassa Jussin kanssa samaa mieltä.

Hänen näkemyksiään esimerkiksi islamiin ja muslimeihin liittyviin asioihin en ole koskaan jakanut, mutta jokainen vetää tyylillään. Toivotan hänelle pitkää ja menestyksekästä uraa poliitikkona ja olen varma, että sellainen hänellä myös on edessä.

Perussuomalaisista en ole oikein mitään mieltä. Tai no, siitä voisi tulla ihan hyvä puolue, jos vain pääsisivät Soinista jotenkin eroon. Soinin ns. pelin politiikka on jarru, joka estää perussuomalaisia kehittymästä oikeastaan mihinkään järjelliseen suuntaan. Ennen kaikkea se estää puoluetta kehittymästä organisaatioksi, joka agendallaan houkuttelisi todella suuria äänestäjäjoukkoja.

Päätit vuonna 2010 erota Muutoksen puheenjohtajan tehtävästä. Mistä tämä päätös syntyi, millaisia reaktioita se sai aikaan? Ymmärtääkseni Hommaforumilla, jossa Muutoksen puolueohjelma oli tehty yhteistyönä, eroamisesi puheenjohtajan pestistä sai aikaan varsin ärtynyttä tunnelmaa.

Lähdin perustamaan uuden tyyppistä yhteiskuntapoliittista organisaatiota, jonka suojissa yksittäiset ihmiset voisivat ajaa itselleen tärkeinä pitämiä asioita. Itselleni tärkein asia oli suora demokratia. Ei siis esim. islam, muslimit, ihmisten ihonväri ym. ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet, arvot tai valinnat.

Varsin nopeasti jouduin kuitenkin surukseni huomaamaan, että olin näkemysteni kanssa monessa asiassa melko yksin. Etenkin Muutoksen hallituksessa oli ajoittain hyvinkin merkittäviä näkemyseroja siitä, miten ja mihin suuntaan Muutosta pitäisi johtaa. Siinä vaiheessa, kun vaalilauseiksi alettiin jäsenkunnassa sorvailla ”Valkoinen Suomi” –tyyppisiä typeryyksiä, näin, että on minun on tullut aika jatkaa matkaani toisaalle.

Mitään kovin ihmeellistä tässä ei mielestäni sinänsä ollut, sillä alkujaankin Muutoksen puheenjohtajan pesti oli määräaikainen. Tämä lukee Muutoksen omissa säännöissä. Kauhea haloohan päätöksestäni sitten kuitenkin nousi ihan valtamediaa myöten. Tämä kyllä kertoo enemmän suomalaisen poliittisen journalismin surkeasta tasosta kuin mistään muusta. Toisaalta tämä ei ole mikään suuri yllätys, sillä eipä suomalaisen journalismin tasossa ylipäätään nykyisin juuri hurraamista ole.

Vuotta myöhemmin, 2011, sinut erotettiin Muutoksesta. Miksi, millainen prosessi tämä oli?

Enimmäkseen lapsellista kiukuttelua. Varmaan molemmin puolin.

Jotkut pahat kielet epäilivät, että koska ilmestyit ikään kuin tyhjästä Muutoksen kanssa maamme poliittiselle kentälle, olisit ollut muiden poliittisten voimien myyrä tai tarkoituksenasi olisi ollut perussuomalaisten kannatuksen nakertaminen. Miten kommentoit tätä?

Niin, mikäli nettiin ja sinne kirjoitteleviin häiriintyneisiin tyhjäpäihin on uskominen, olen mm. kokoomuksen agentti, demareiden agentti, kommunistien agentti, sisäministeriön agentti ja Supon majuri. Etenkin tuo viimeinen ”titteli” on huvittanut minua aina suunnattomasti. Tuskinpa Supossa edes mitään majureita onkaan? Yhtä kaikki salaliittoteoriat ovat hellyttäviä aikuisten satuja. Niitä lisää!

– – –

Muutoksen jälkeen

Mitä mieltä olet Muutos 2011:sta nykyään, mikä on suhteesi puolueeseen? Onko puolue onnistunut siinä, mitä odotit tai toivoit siltä alunperin?

En ole missään tekemisissä puolueen kanssa, enkä juuri sen jäsenten edesottamuksia seuraa. Jotain kummallisuuksia olen kuullut niiden Ylen toimittajille lausuneen, enempää en heidän mahdollisista saavutuksistaan tiedä.

Kuinka paljon seuraat nykyään politiikkaa? Äänestätkö vaaleissa? Jos äänestät, äänestätkö Muutosta?

En juurikaan seuraa. Poliittinen sirkus ja siihen liittyvä pelleily eivät kiinnosta enää siinä määrin, että viitsisin niihin aikaani haaskata. En äänestä sen paremmin Muutosta kuin mitään muutakaan puoluetta. Enkä todennäköisesti tule jatkossakaan äänestämään, sillä en halua osallistua nykyisen demokratiakuplan ylläpitämiseen leikkimällä heidän leikkejään.

Mitä mieltä olet James Hirvisaaresta, josta hieman yllättävien käänteiden jälkeen tuli tänä vuonna Muutoksen ensimmäinen kansanedustaja?

En mitään mieltä, kun en ole miestä koskaan tavannut. Tai sen verran voin sanoa, että ihan pätevältä blueskitaristilta vaikutti, kun joskus netistä jonkun videoklipin miehestä ja hänen soitostaan näin. Se on aina hieno piirre ihmisessä, että soittaa sähkökitaraa ja vieläpä bluesia!

– – –

Valtakunnanjohtajasta

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, kysytään pari kysymystä Pekka Siitoimesta. Tapasitko koskaan valtakunnanjohtaja Pekka Siitonta?

En tavannut, koska en ole ikinä oikein tähän ”isänmaalliseen” tai ”kansallismieliseen” sceneen tuntenut mitään erityistä vetovoimaa saati siihen jollain tapaa heittäytynyt.

Sen verran legendaarinen hahmo mies kyllä tuntuu olleen, että olisin ihan puhtaasti käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta halunnut jokusen sanan hänen kanssaan vaihtaa. Kaikki persoonalliset henkilöt kiinnostavat käyttäytymistieteilijää aina!

Mitä ajattelet Pekka Siitoimesta? Pekan vahvimmat, parhaimmat ja heikoimmat puolet?

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin Pekka taisi kyllä olla enemmän ns. kylähullu kuin Valtakunnanjohtaja, jollaisena hän mielellään esiintyi ja taisi myös itseään ihan tosissaan pitää. Ja mikäs siinä, kylähullut ovat aina rikastuttaneet omalla tavallaan suomalaista kulttuuria. Hänen mahdollisia vahvuuksiaan tai heikkouksiaan en osaa sen kummemmin eritellä, kun en ole häntä tosiaan koskaan tavannut.

Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleeni eräs jännä Pekka Siitoimeen liittyvä juttu: olin serkkujeni luona Mäntsälässä kyläilemässä. Heillä oli vino pino kirjoja nimeltä ”Pohjolan poliisi kertoo”. Eräässä niistä oli juttu ”Kirjapaino Kursiivin” tuhopolttoyrityksestä, johon Siitoinkin oli käsitykseni mukaan jotenkin näppinsä sotkenut. Mielestäni tarina oli kuin parhaasta jännityskirjasta konsanaan. Olin tosin sen verran pikkujätkä tuolloin, että tuskin taisin edes ymmärtää, että kyseessä oli valitettavan tosi tarina eikä mikään Pertsan ja Kilun seikkailu.

– – –

Siilit ja onnellisuus

Olet Facebookin kautta tullut tunnetuksi erittäin vahvana siilimiehenä. Miten tämä suhteesi siileihin alkoi?

Olin nuorena poikana kotikaupungissani Ikaalisissa grillijonossa, kun huomasin vieressä kulkevalla tiellä pienen siilinpoikasen paniikissa välillä säntäilevän ohikulkevien autojen välissä, välillä käpertyvän kerälle mukamas suojaan autoilta. Minä tietenkin suurena luonnon ja eläinten ystävänä siltä seisomalta jätin makkaraperunat tiskille, otin farkkutakin päältäni, kiepautin pikku siilukaisen siihen ja kannoin sen puiston laitaan kauas tiestä, minne sen sitten vapautin. Taisinpa toivottaa vielä turvallista kotimatkaakin pikku piikkitakille.

Kohta tuon jälkeen huomasin, että kotini lähellä liikuskelee paljonkin siilejä. Niille tuli sitten silloin tällöin vietyä pientä iltapalaa. Niinpä niitä alkoi kerääntyä pihaamme oikein urakalla, joten pakkohan niitä oli alkaa ruokkia, kun olin itse niitä sinne houkutellutkin. Siitä se sitten alkoi.

Sittemmin minulla on ollut tapana jeesailla siilejä aina siellä, missä kulloinkin olen asunut, jos niitä on nurkissa pyörinyt. Olenkin elämäni aikana ruokkinut vähintään satoja siilejä. Punkkeja olen poistanut kymmenistä siileistä. Niin ikään kymmenille olen antanut loishäätöjä ja antibioottikuureja, hoitanut niiden haavoja, lihottanut sisätiloissa jne. Onpa jokunen ollut talvenkin yli täyshoidossa ulkovarastossani horrostamassa, kun aikainen talvi on päässyt yllättämään pikkukaverin. Siilien talvimökkejä on tullut rakennettua lähemmäs sata. Olen myös luennoinut siileistä esim. kansalaisopistoissa ja vetänyt pesämökinrakennuskurssejakin.

Parasta siileissä on niiden alkuperäinen, yli 40 miljoonaa vuotta sitten syntynyt reiru villieläimen luonne. Ne tekevät juuri niin kuin itse haluavat, eivätkä yritä miellyttää ketään. Toisaalta ne tottuvat hyvinkin nopeasti niille ystävällisiin ihmisiin ja oppivat tunnistamaan nämä sekä äänen että hajun perusteella. Pihassani on ollut useampikin siili, joka tulee huudettaessa syömään ihan niin kuin koiratkin.

Kaiken kaikkiaan ne ovat todella ainutlaatuisen hienoja ja persoonallisia otuksia.

Siili on ehdottomasti voimakkain voimaeläimistäni. Oikeaan käsivarteeni onkin tatuoitu siilin tassunjälki. Kuva on tarkka kopio takapihani kivilaattaan jääneestä tassunjäljestä.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Erilaiset luonnon ja eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat. Erityisesti se, kun saan kulkea koirani kanssa metsässä, missä ei kuulu ensimmäistäkään ihmisen aikaan saamaa ääntä eikä näy merkkiäkään ihmisen kädenjäljestä. Valitettavasti tuollaisia metsiä on nykyään entistä harvemmassa.

Jos joskus vielä alan puuhaamaan politiikan kanssa, niin perustan puolueen, joka ajaa vain ja ainoastaan luonnon ja eläinten hyvinvointia. Ne menevät aina ihmisen hyvinvoinnin edelle, sillä ilman hyvinvoivaa luontoa ei ihmisellä ole mitään mahdollisuutta pärjätä.

– – –

Mesikämmen kiittää Juha Mäki-Ketelää haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Juha Mäki-Ketelän kotisivut.

Helena Eronen puhuu!

Read Full Post »

Older Posts »