Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Donald Rumsfeld’

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

5/10) Shanksville.

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 5/10 löytyy täältä, osa 7 täältä.

Read Full Post »

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

5/10) Pentagon.

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 4/10 löytyy täältä, osa 6/10 täältä.

Read Full Post »

Zbigniew Brezezinski pelaa Israelin pääministeri Menachem Beginiä vastaan shakkia Camp Davidissä vuonna 2004.

Shakinpelaajana Mesikämmen on huomannut, että shakki antaa varsin hyvin niin taktista kuin strategista perspektiiviä myös suuren luokan poliittiseen peliin. Saman on huomannut myös aiemmassa artikkelissani “Osama bin Ladenin elämä ja kuolemat” mainittu Zbigniew Brezezinski, joka kirjoitti teoksenkin nimeltä The Grand Chessboard (1997). Se löytyy .pdf-tiedostona täältä.

Ennen kuin esitän joitain suomennettuja otteita em. kirjasta, on pohjaksi hyvä verestää muistia ajatushautomosta nimeltä Project for new American century. Projektin viralliset kotisivut löytyvät täältä.

Projekti julkaisi noin vuotta ennen syyskuun 11. iskuja raportin nimeltä Rebuilding America’s defences. Strategy, forces and resources for a new century. Raportissa, jossa mietitään Amerikan hegemonisen aseman ylläpitämistä ja siihen liittyen Yhdysvaltain puolustukseen tarvittavan budjetin kasvattamisen tarpeellisuutta, todetaan yhtä ja toista lähihistoriaa tarkastellen kulmakarvoja kohottavaa. Kuuluisin tuon raportin yksittäisistä tällaisista lauseista on tämä (s. 51): “Tämä muodonmuutosprosessi tulee todennäköisesti olemaan pitkä ilman jotakin katastrofaalista ja aktivoivaa tapahtumaa; kuten uutta Pearl Harboria.”

Syyskuun 11. iskut tarjosivat PNAC:n mainitseman tapahtuman, ja asiat kehittyivätkin sitten nopealla vauhdilla PNAC:n visioiden mukaisesti. Massimo Mazzuccon tuottama dokumentti The new American century (PNAC) valottaa eräästä kulmasta syyskuun 11. iskuja, Osama bin Ladenin roolia iskujen syntipukkina, PNAC:tä ja sittemmin tapahtuneita maailmantapahtumia varsin hyvin. Dokumentti on tyrmistyttävä ja osoittaa hyvin, minkälaisesta porukasta PNAC:ssa on oikein kyse.

Brzezinski liittyy PNAC:n Amerikan hegemoniaa alleviivaavien arvojen, pyrkimysten ja suunnitelmien kautta – ne ovat molemmilla hyvin samanlaiset. Edellä mainitun Mazzuccon dokumentin esiin tuomat faktat Yhdysvaltain halusta saada Trans-Afganistanin putki rakennettua, yms. seikoista tulee yhtä ja toista geopoliittista ajatusta herättävää mieleen suhteessa Brezezinskin teoksen huomioihin öljy- ja maakaasuputkien vetämisestä Keski-Aasiassa, ja Keski-Aasian geopoliittisesta tärkeydestä yleisesti.

Eräs mielenkiintoinen juonne syyskuun 11. iskuissa ja sitä seuranneessa Yhdysvaltojen Afganistaniin hyökkäyksessä olikin se, että hyvä tovi ennen syyskuun 11. iskuja Yhdysvallat koetti sopia Talebanien kanssa putken rakentamiseen liittyvistä tekijöistä. Neuvottelut eivät oikein sujuneet. Jossain vaiheessa Yhdysvaltain edustaja oli sitten todennutkin talebanien edustajalle, että “‘joko hyväksytte tarjouksemme kultaisesta matosta, tai me hautaamme teidän pommimaton alle”. Asiasta voi lukea enemmän vaikka täältä.

Joidenkin mielestä öljy ja maakaasu olivat keskeisimpien syiden joukossa, miksi Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin. Tämän näkemyksen esittäjiin kuuluu mm. Michael Ruppert, jonka kattava esitys asiasta löytyy täältä.

Syyskuun 11. iskut, hyökkäys Afganistaniin ja sitten Irakiin, ja “terrorismin vastainen sota” yleisesti, ovat osa “suurta peliä”, jossa on ollut (ja on edelleen) hyvin monia elementtejä samaan aikaan ns. laudalla. Peli on moniulotteista, aivan kuten shakissakin, vaikka se shakin hienouksista tietämättömälle sivustaseuraajalle voi näyttää päällisin puolin melko suoraviivaiselta ja yksinkertaiseltakin. Mitään kovin yksinkertaisia selityksiä näihin geopoliittisen shakinkaan kuvioihin on tuskin olemassa. Selvää on, että Yhdysvallat on saanut geopoliittisesti itselleen vahvemman aseman “suurella shakkilaudalla”, öljy- ja maakaasuvarantoja käyttöönsä, uuden suuren vihollisen (“terrorismi”), joka siltä katosi Neuvostoliiton hajottua ja kylmän sodan loputtua, ja että tietyille yhdysvaltalaisille tahoille em. sodat ovat olleet huiman tuottoisia muutenkin. Qui bono-kysymyksellä voi jotain päätellä siitä, mitkä tai minkälaiset tahot viime kädessä ovat olleet strategisesti ajatellen siirtämässä nappuloita “suurella shakkilaudalla” siihen suuntaan kuin mihin on menty. On hyvä muistaa sekin, että taitava pelaaja osaa käyttää myös hämäyssiirtoja.

Bushin hallinnossa oli samanmielisiä ihmisiä Brzezinskin kanssa hyvä määrä. PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneetkin mm. presidentti George W. Bushin veli, Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. Vaikka Brzezinski ei kuulunut Bushin hallintoon, hänen The Grand Chessboard teostaan arvostettiin kovasti Bushin hallinnon uuskonservatiivien piirissä.

“Aina siitä lähtien kun mantereet alkoivat olla poliittisesti vuorovaikutuksessa, mikä tapahtui noin 500 vuotta sitten, on Euraasia ollut maailman vallan keskus” (“Euraasia” tarkoittaa Lähi-Itää, s. xiii).

“…Mutta sillä välin, on välttämätöntä, että Euraasialle ei nouse haastajaa, joka on kykenevä hallitsemaan Euraasiaa ja siten myös haastamaan Amerikkaa. Tämän kirjan tarkoituksena on kattavan ja yhtenäisen Euraasian geostrategian muodostaminen” (s. xiv).

“Tässä kontekstissa, on oleellisen tärkeää, miten Amerikka “hoitaa” Euraasiaa. Valta, joka hallitsee Euraasiaa, voi hallita kahta maailman kolmesta kehittyneimmäistä ja taloudellisesti tuottavimmista alueista. Pelkkä kartan vilkaisu kertoo myös sen, että kontrolli Euraasiasta melkein automaattisesti voi taata myös Afrikan kontrolloinnin, mikä muodostaisi läntisen pallonpuoliskon ja Oceanian (Australian) geopoliittisesti toisarvoisiksi suhteessa maailman keskeiseen mantereeseen. N. 75% maailman ihmisistä elää Euraasiassa ja siellä on myös suurin osa maailman vauraudesta, niin liiketoiminnassa kuin maan alla. Euraasiassa on noin 3/4 maailman tunnetuista energiavarannoista” (s. 31).

“Pitkällä tähtäimellä, maailmanpolitiikasta tulee vääjäämättä kasvavassa määrin sellainen, joka ei tue yhden valtion keskittynyttä hegemonista valtaa. Tämän vuoksi Amerikka ei ole ainoastaan ensimmäinen ja ainut todellinen supervalta, vaan se tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan myös viimeinen sellainen” (s. 209).

“Lisäksi, kun Amerikasta tulee kasvavassa määrin monikulttuurinen yhteisö, voi ulkopolitiikan suhteen konsensuksen löytämisestä tulla vaikeampaa, paitsi sellaisissa olosuhteissa joissa havaitaan jokin todella valtava ja yleisesti nähty suora ulkoinen uhka” (s. 211).

“…1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä tapahtui maailmantilanteessa todella suuri muutos. Ensimmäisen kerran historian aikana, ei-euraasialainen valta nousi ei ainoastaan keskeiseksi välittäjäksi Euraasian valtasuhteissa, vaan siitä tuli myös maailman perustavanlaatuisen valta. Neuvostoliiton tappio ja romahdus oli viimeinen askel läntisen pallonpuoliskon vallan, Yhdysvaltojen, nousussa maailman ainoaksi, ja itse asiassa todelliseksi globaaliksi vallaksi…” (s. xiii)

“Amerikkalaisten yleinen suhtautuminen amerikkalaisen vallan ulkoiseen heijastamiseen on ollut paljon ristiriitaisempi. Kansa tuki Amerikan Toiseen maailmansotaan mukaan menoa yleisesti sen shokin vuoksi, minkä japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin aiheutti” (s. 24-25).

“Amerikan keskeinen geopoliittinen tavoite on Euraasia… ei-euraasialainen valta on nyt ylivoimainen Euraasiassa – ja Amerikan globaali johtoasema on suoraan riippuvainen siitä, miten pitkään ja miten tehokkaasti sen ylivoimaa ylläpidetään Euraasiassa” (s. 30).

“Jos Amerikka vetäytyisi nykyisestä maailmantilanteesta tai jos esiin nousisi yllättävä menestyksekäs kilpailija, seuraisi tästä valtavaa kansainvälistä epävakautta. Se voisi johtaa globaaliin anarkiaan” (s. 30).

“Myös se on tosiasia, että Amerikka on kotimaassaan liian demokraattinen ollakseen muualla maailmassa autokraattinen. Tämä rajoittaa Amerikan vallankäyttöä, erityisesti mitä tulee sen aseelliseen pelotteluun. Koskaan aiemmin ei populistinen demokratia saavuttanut kansainvälistä ylivaltaa. Mutta vallan tavoittelu ei ole populistisiin haluihin kuuluva päämäärä, paitsi sellaisissa olosuhteissa, joissa äkkinäinen uhka tai haaste kohtaa yhteiskunnan hyvinvoinnin tunnetta. Ekonominen itsensäkieltäminen (eli puolustusmenoihin kuluttaminen) ja ihmisuhrit (sodassa kaatuneet, jopa ammattisotilaat) ovat demokraattisten vaistojen vastaisia. Demokratia on imperiaaliselle mobilisaatiolle vahingollista” (s. 35)

“Tämän vuoksi tarvitaan kahta perussiirtoa: ensinnäkin, ne Euraasian valtiot, joilla on valtaa aiheuttaa potentiaalisesti tärkeitä muutoksia kansainvälisessä vallassa, tulee identifioida, ja näiden valtioiden poliittisen eliitin keskeiset ulkopoliittiset tavoitteet ja niidet tavoittelemisien todennäköiset seuraukset tulee selvittää… toiseksi, Yhdysvaltojen tulee muotoilla erityisiä linjauksia, joilla näitä asioita voidaan kompensoida, valita, ja/tai kontrolloida” (s. 40).

“Muinaisten brutaalimpien aikojen imperiumien terminologialla, imperiaalisen geostrategian kolme suurta sääntöä ovat alamaisten joukossa esiintyvän juonittelun estäminen ja heidän turvallisuudesta riippuvaisuutensa ylläpitäminen, verovelvollisten pitäminen kuuliaisina ja suojeltuina, ja sen estäminen, etteivät barbaarit ala liittoutua keskenään” (p. 40).

“Tämän vuoksi, Yhdysvallat saattaa joutua päättämään siitä, miten toimia mahdollisten alueellisten koalitioiden kanssa, jotka saattavat pyrkiä ajamaan Yhdysvallat ulos Euraasiasta – ja näin uhata Amerikan statusta maailmanvaltana” (s 55).

“Uzbekistan (joka on kansallisesti Keski-Aasian valtioista tärkein ja väkimäärältään suurin) edustaa suurinta estettä Venäjän mahdollisille pyrkimyksille saada uudelleen tuolla alueella valtaa. Sen itsenäisyys on oleellisen tärkeää muiden Keski-Aasian maiden selviytymiselle ja se on niistä vähiten haavoittuva Venäjän painostukselle” (s. 121).

“He (Keski-Aasian tasavallat) ovat tärkeitä myös turvallisuuden ja historiallisten pyrkimyksien näkökulmasta ainakin kolmelle heiden voimakkaimmille naapureilleen, Venäjälle, Turkille ja Iranille. Myös Kiina osoittaa kasvavaa poliittista kiinnostusta alueeseen. Euraasian Balkan on kuitenkin äärettömän paljon tärkeämpi poliittisena päämääränä: Sillä on valtavat maakaasu- ja öljyvarannot, sekä tärkeitä mineraaleja, mukaanlukien kulta” (s. 124).

“Maailman energiankulutus tulee vääjäämättä kasvamaan valtavasti seuraavan kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiantarve tulee nousemaan yli 50% vuosien 1993 ja 2015 välisenä aikana, ja suurin kulutuksen lisääntyminen tulee tapahtumaan Kaukoidässä. Aasian taloudellisen kehityksen liike on jo nyt tuottamassa valtavia paineita uusien energialähteiden tutkimiseksi ja käyttämiseksi. Keski-Aasian alue ja Kaspian Meren syvänne ovat tunnettuja maakaasun ja öljynlähteitä, jotka voivat jättää jalkoihinsa Kuwaitin, Meksikonlahden ja Pohjanmeren” (s. 125).

“Uzbekistan on Keski-Aasian alueen johtoaseman todellinen ykkösehdokas” (s. 130).

“Kun putkisto alueelle on vedetty, tulee Turkmenistanin todella valtavat maakaasuvarannot takaamaan maan kansalaisille menestyksekkään tulevaisuuden” (s. 132).

“Islamin uudelleennousu, jota ei ole tuettu ulkopuolelta ainostaan Iranin vaan myös Saudi-Arabian toimesta, tulee todennäköisesti kokonaisvaltaisesti olemaan sellaisten uusien nationalismien liikkeelle paneva voima, jotka vastustavat Venäjän (ja täten vääräuskoisten, infidel) hallinnan alaiseksi uudelleen joutumista”. (s. 133).

“Pakistanille tärkeintä on saavuttaa geostrategista valtaa vaikuttamalla poliittisesti Afganistanissa, ja kieltää Irania harjoittamasta sellaista valtaa Afganistanissa ja Tadžikistanissa, sekä loppupeleissä hyötyä mistä tahansa putkistosta, joka yhdistää Keski-Aasian Arabianmereen” (s. 139).

“Turkmenistan… on aktiivisesti hahmottanut uuden putkiston rakentamista Afganistanin ja Pakistanin läpi Arabianmerelle…” (s. 145).

“Tästä seuraa, että Amerikan keskeisissä intresseissä on auttaa sen takaamisessa, että mikään yksittäin valtio ei päädy kontrolloimaan tätä geopoliittista aluetta, ja että globaalilla yhteisöllä on esteetön taloudellinen ja ekonominen pääsy siihen” (s. 148).

“Kiinan kasvava ekonominen läsnäolo alueella ja sen poliittinen vaikutus alueen itsenäisyyteen on myös oleellisesti yhteneväinen Amerikan intressien kanssa” (s. 149).

“Amerikka on nyt ainoa globaali maailmanvalta ja Euraasia on maailman keskeinen alue. Se, mitä Euraasian mantereen vaurauden jakamisen suhteen tapahtuu, tulee olemaan keskeisen tärkeää Amerikan globaalin ylivertaisuuden ja Amerikan historiallisen perinnön kannalta” (s. 194).

“Ilman Amerikan ylläpitämää ja ohjaamaa toimintaa voi globaalin epäjärjestyksen voimat päätyä hallitsemaan maailmaa. Sellaisen pirstaloitumisen mahdollisuus on sisäänrakennettu nykypäivän geopoliittisiin jännitteisiin, ei ainoastaan nykypäivän Euraasiassa, vaan myös maailmassa yleisestikin” (s. 194).

“Kun pitää mielessä horisontissa olevat varoitusmerkit halki Euroopan ja Aasian, tulee minkä tahansa menestyksekkään amerikkalaisen linjaukset kohdistua Euraasiaan kokonaisuutena, ja sellaisen linjauksen tulee noudattaa geostrategista mallia” (s. 197).

“Tämä asettaa manööverin ja manipulaation käytön ensiarvoisen tärkeäksi Amerikan ylivertaisuuden mahdollisesti haastavan koalition esiinnousemisen estämiseksi”… (s. 198)

“Tärkein välittömästi käsillä oleva tehtävä on taata, ettei mikään valtio tai valtioiden yhdistelmä saavuta kykyä karkottaa Yhdysvaltoja Euraasiasta, tai edes merkittävästi vähentää Yhdysvaltojen ratkaisevaa välimiehen roolia” (s. 198)

Read Full Post »

Shanksville

United Airlines 93:n oletettu reitti

Lento UA 93 lähti Newarkin kansainväliseltä lentokentältä klo. 8.42, 41 minuuttia myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan. N. klo 9.27 kone todennäköisesti kaapattiin Ziad Jarrahin johdolla ja koneen signaali katosi. Tähän aikaan kone myös todennäköisesti muutti kurssinsa kohti pääkaupunkia, jossa sen kohteena arveltiin olleen Valkoisen talon. Koneen kerrotaan pudonneen klo 10.03 Shanksvillessä, Pennsylvaniassa, vanhalle louhosalueelle, n. 20 minuutin lentomatkan päähän Washingtonista, oltuaan kaapattuna ilmatilassa 36 minuuttia. Alkuperäinen virallinen tarina kertoo, että matkustajat kävivät kaappaajien kimppuun ja uhrasivat itsensä, jotta suuremmilta uhriluvuilta vältyttäisiin. 9/11-komissio kertoi kuitenkin myöhemmin, että eräs koneen kaappaajista syöksi koneen maahan sen jälkeen, kun kaappaajat olivat menettäneet matkustajien hallinnan.

Kummallista lento 93:n putoamisessa on mm. se, että koneen jäänteitä löytyi huomattavasti laajemmalta alueelta kuin vain välittömältä putoamispaikalta. Aluksi koneen jäänteitä kerrottiin löytyneen n. 5-7 kilometrin alueelta, mutta myöhemmin niitä kerrottiin löytyneen myös n. 10-13 kilometrin päästä koneen oletettavasti aiheuttamasta kuopasta. Löydetyt koneen jäänteet olivat myös hyvin pieniä, suurimmillaankin vain noin puhelinluettelon kokoisia.

Entäpä sitten itse paikka, jolle kone oletettavasti putosi? Paikalla ensimmäisten joukossa ollut Fox Newsin toimittaja kertoi, että ei nähnyt siellä mitään, mikä olisi kertonut lentokoneen sinne pudonneen. Paikalla ei ollut koneen osia, ruumiita, tulipaloa, tai mitään  muutakaan tyypillistä suureen lentokoneonnettomuuteen viittaavaa. Paikalla oli tuon toimittajan mukaan vain ”kuoppa ja katkenneita puita”. Itse koneen oletettavasti aiheuttamaa kuoppaakin hän kuvaili vain vain n. 4-6 metriä pitkäksi ja n. 3 metriä leveäksi. Lähes kaikki paikalla käyneet silminnäkijät ihmettelivät samaa, miten vähän koneesta oli jäljellä. Hallituksen ympäristönsuojelun osasto totesi myöhemmin, että ”on vaikeaa uskoa, että Boeing 757:n kokoinen lentokone iskeytyi maahan sellaisella voimalla, että se kirjaimellisesti hajosi kappaleiksi ja sai aikaan vain rauhallisesti savuavan kraaterin”.

Jos World Trade Center rakennuksien 1,2 ja 7:n tuhoutumiset olivat ensimmäiset kerrat historiassa, jolloin valtavat teräsrakenteiset rakennukset tuhoutuivat lyhyiden epäsymmetristen tulipalon seurauksena symmetrisesti vapaapudotusnopeudella omalle tontilleen, muuntuen talkkijauheen kaltaiseksi jauhoksi ja kasaksi helposti poiskuljetettavaa teräsromua ynnä huomattavaksi määräksi sulaa terästä, oli Pentagoniin iskeytynyt AA 77 ensimmäinen matkustajakone historiassa, joka käytännössä katsoen haihtui ilmaan. Toinen historian tuntema tapaus käytännössä ilmaan kadonneesta matkustajakoneesta on United Airlinesin lento 93 (Pentagoniin oletettavasti iskeneestä AA 77:sta katso tarkemmin tämän artikkelin osa 5/10).

Siitä huolimatta, että Shanksvilleen oletettavasti pudonneesta UA 93-koneesta ei jäänyt jäljelle juuri mitään, esitti FBI Zacarias Mossaudinin, väitetyn ”20. kaappaajan”, oikeudenkäynnissä 2006 todistusaineistona Shanksvillen koneen jäänteistä lähes täydellisessä kunnossa säilyneen punaisen otsanauhan, pari ajokorttia, ja erään lentoemännän henkilökohtaisia dokumentteja. Herää kysymys, miten ihmeessä ne olivat voineet selvitä sellaisesta törmäyksestä, jossa itse koneesta ei varmuudella jäänyt jäljelle mitään? Paikalta näytettiin löydetyn yhden moottorin osia ja kaksi koneen rungon pientä kappaletta, mutta mistä ne tarkalleen löydettiin, ei ole kerrottu.

Oma kysymyksiä herättävä ulottuvuutensa lennon UA 93 tarinaan ovat siitä oletettavasti tehdyt useat puhelinsoitot. Suurin osa lennolta oletettavasti tehdyistä soitoista tehtiin kännyköistä. Näiden soittojen aitoutta on epäilty useaan otteeseen, koska iskujen aikaan ei lentokoneista tehtyjä kännykkäsoittoja ole pidetty teknisesti mahdollisina. Kuuluisimman näistä oletetuista soitoista teki Todd Beamer, jonka puhelun sanotaan päättyneen hänen huutoonsa “Let’s roll!”, minkä jälkeen koneen matkustajien oletetaan käyneen kaappaajien kimppuun. Tuosta kuuluisasta oletetusta Beamerin huudosta muodostui pian varsinainen iskulause monille amerikkalaisille presidentti George W. Bushin julistamaan terrorismin vastaiseen sotaan.

FBI kontrolloi myös lento 93:n tutkimuksia tiukasti, eikä antanut omaisten mm. kuulla koneen mustan laatikon nauhaa kuin vasta huhtikuussa 2002. Silloinkin  jostain selittämättömästä syystä, he eivät saaneet kuulla nauhalla olleita kolmea viimeistä minuuttia. Kaikkia neljän syyskuun 11. kaapatun koneen mustia laatikoita varjellaankin jostain syystä erittäin tarkoin. 9/11-komission virallisen raportin mukaan WTC 1. ja 2. osuneiden UA 175:n ja AA 11:n mustia laatikoita ei koskaan löydetty. Jos tämä pitäisi paikkansa, olisi se  todennäköisesti ensimmäinen kerta historiassa, kun tuhoutuneiden lentokoneiden mustia laatikoita ei olisi löytynyt. WTC:n rauniolla  vapaaehtoisena 257 päivää työskennellyt Mike Bellane on kuitenkin kertonut, että molemmat näistä “kadonneista” mustista laatikoista löytyivät. Hän oli itse paikalla, kun FBI haki toisen näistä laatikoista. Kun Minnesotan entinen kuvernööri Jesse Ventura tutki syyskuun 11. kadonneiden mustien laatikoiden mysteeriä televisio-ohjelmaansa Conspiracy Theory varten vuonna 2009, hän sai Bellanen kautta aluksi tarinaa vahvistamaan myös American Airlinesin lento 11:n erään esimiehen. Tämä henkilö kuitenkin jänisti haastattelusta. Epäröinnin jälkeen Bellane kertoi Venturalle, mitä tämän piti kuulla suoraan tältä toiselta lähteeltä: lennon 11 kaappaajat olivat koneen ohjaamossa jo ennen koneen ilmaan nousua. Bellanen mukaan useat henkilöt olivat tilanteesta tietoisia, mutta koneen annettiin silti nousta ilmaan. On tämä väite totta tai ei, liittyy syyskuun 11. iskujen mustiin laatikoihin kuitenkin jotain, mistä viranomaiset eivät mielellään puhu. Em. Conspiracy Theoryn jakso löytyy YouTubesta (jos haluat hypätä suoraan tuon jakson osaan, jossa em. väite käydään läpi, löydät sen täältä). Tässä yhteydessä on hyvä huomioida, että samantapaisesta asiasta lennon AA 77 suhteen ovat National Transportation Safety Board:lta saamiensa tietojen pohjalta raportoineet Pilots for 9/11 Truth-ryhmän jäsenet.

9/11-komission mukaan armeijan koneet eivät olleet Shanksvillessä lennon UA 93 perässä paikalla kuin vasta koneen putoamisen jälkeen. Asiasta on kuitenkin olemassa myös päinvastaisia todistajalausuntoja. Niin siviili– kuin armeijahenkilöidenkin taholta on raportoitu lennon 93 alasampumisesta. Siviilihenkilöitä, jotka asiasta ovat puhuneet, on joidenkin lähteiden mukaan tusinan verran. Puolustusministeri Donald Rumsfeld lipsautti joulukuussa 2004 puheessaan Yhdysvaltain joukoille Irakissa, että lento UA 93 “ammuttiin alas Pennsylvaniassa”. UA 93:n virallisen annetun putoamisajan suhteen on myös olemassa ristiriitaisia tutkahavaintoja, joita mm. Pilots for 9/11 Truth-ryhmä on analysoinut mm. dokumentissa Pandora’s Black Box.

Kuten syyskuun 11. päivän tapahtumista yleisestikin, on myös lento 93:sta tehty virallista kertomusta tukevia valtavirtaesityksiä. Lento UA 93:sta tunnetuin tällainen lienee elokuva United 93, joka pyöri myös Suomessa elokuvateattereissa vuonna 2006. Virallista tarinaa puoltavista kirjoista tunnetuimpiin kuuluu mm. Lisa Beamerin teos Let’s Roll. Viralliselle versiolle kriittisiin kuvauksiin tapahtumasta taas kuuluu mm. UA 93: The Road to Shanksville, sekä jo edellä mainittu Pilots for 9/11 Truth-ryhmän dokumentti Pandora’s Black Box. Tapauksen virallista versiota kriittisesti tarkastelevista kirjoista kuuluisimpiin taas kuuluu mm. David Ray Griffinin teos Debunking 9/11 Debunking: An Answer to Popular Mechanics and Other Defenders of the Official Conspiracy Theory.

[Tämä on artikkelin osa 6/10. Osan 5/10 voit lukea täältä ja osan 7/10 täältä.]

Read Full Post »

Pentagon

Hani Hanjour ja neljä muuta oletettua kaappaajaa nousivat Dallasissa Arlingonin kentällä American Airlinesin lennolle 77. Tätä ennen he kaikki olivat joutuneet ylimääräiseen turvatarkastukseen saatuaan metallinpaljastimet hälyttämään. Niin lento 77:llä kuin muillakin tuona päivänä käytetyillä kaappauskoneilla oli poikkeuksellisen vähän matkustajia, vain n. 30% koneiden kapasiteetista. Lennoilla olleisiin matkustajiin liittyy lukuisia muitakin kummallisuuksia, mm. heidän kuolemiensa virallisiin merkintöhin ja heidän omaistensa korvaushakemuksiin, yms. seikkoihin. Mielenkiintoista on myös se, että näillä lennoilla oli huomattavan paljon Yhdysvaltojen hallinnon eri tahojen edustajille varattuja paikkoja. Mielenkiintoisena voidaan pitää myös sitä, että presidentti George W. Bushin nuorempi veli Marwin P. Bush oli iskujen aikaan Securacomin johdossa, joka vastasi Washingtonin Dullesin kansainvälisen lentoaseman, United Airlinesin, ja World Trade Centerin turvallisuudesta. Näistä viimeisimmälle Securacomin sopimus oli voimassa aina syyskuun 11. päivään asti (WTC:n iskujen suhteen katso tästä artikkelista varsinkin osa 4/10).

Virallisen tarinan mukaan lento nr. 77 iski Virginian Arlingtonissa sijaitsevaan Pentagoniin klo 9.37, tappaen 64 koneessa ollutta sekä 125 Pentagonissa työskennellyttä. Tätä ennen kone oli onnistunut olemaan kaapattuna ilmatilassa uskomattomat 44 minuuttia. Pentagonin viranomaiset kiistivät tapahtuman jälkeen, että Pentagonilla olisi omaa ilmapuolustusta, ja että se ei olisi näin ollen voinut ampua lentoa 77 alas. Tätä asiaa on ihmetelty ja kritisoitu, koska Yhdysvaltain ilmapuolustuksen olisi tästä huolimatta pitänyt kyetä  vastaamaan Pentagonia uhkaavaan iskuun.

FBI saapui paikalle muutamassa minuutissa, julistaen paikan kansalliseksi rikospaikaksi, näin rajoittaen tapahtuman tutkimuksen vain itselleen. FBI saapui muutamassa minuutissa myös viereiselle Citgo-huoltoasemalle ja hotellille, joista se kummastakin takavarikoi niiden turvakameranauhat. Vuorokauden kuluessa tapahtumasta FBI oli takavarikoinut kaikki videonauhat tapahtumasta itselleen. Alun alkaen Pentagonin viranomaiset kiistivät, että heillä olisi ensimmäistäkään omaa nauhaa koneen iskeytymisestä rakennukseen. Vuonna 2002 maaliskuussa annettiin julkisuuteen kuitenkin viisi Pentagonin turvakameran still-kuvaa tapahtumista. Nämä kuvat, joissa ei näy AA 77-lentoa, pysyivät vuosien ajan ainoina kuvina tapahtumasta, vaikka nauhoja tapahtumasta on myöhemmin myönnetty olevan 85 kappaletta. Vasta vuonna 2006 ilmestyi kaksi muuta turvakameran ottamaa videotallennetta oletetusta iskusta. Toinen niistä on Doubletree hotellin turvakameran kuvaa, toinen Pentagonin viereisen Citgo-huoltoaseman turvakameran kuvaa. Niistä kummassakaan ei näy lentokonetta, joka iskisi Pentagoniin. Jos Pentagoniin todella iski AA 77, miksi viranomaiset eivät yksinkertaisesti näytä sitä joltain monista julkaisemattomista nauhoitteista ja tee asiasta spekuloinnista kertaheitolla loppua?

Virallisen tarinan mukaan lennon 77 kaappasi viisi terroristia, joiden johdossa ja lentokoneen ohjaimissa sanottiin olleen miehen nimeltä Hani Hanjour. Hanjourin taustaan kuului jonkun verran lentokoulutusta, mutta hän ei suorittanut ensimmäistäkään lentokurssia ja yleisesti ottaen häntä pidettiin hyvin huonona oppilaana. Eräs hänet tuntenut lennonopettaja sanoi, että hän tuskin pystyi lentämään edes yksipaikkaista Cesnaa. Tästä huolimatta hän kuitenkin onnistui suurikokoisen matkustajakoneen taiturimaisessa käsittelyssä. 9/11-komissio piti myöhemmin Hanjouria kaikkein taitavimpana lentäjänä syyskuun 11. päivän kaappaajista. Jos Pentagoniin todella iski AA 77 ja jos sitä todella lensi Hani Hanjour, hän epäilemättä antoikin kaikista syyskuun 11. päivän lentokonekaappaajista taitavimman lentonäytteen.

Kaappaajat onnistuivat vain hetkessä kaappaamaan koneen ja valtaamaan koneen ohjaamon klo 8.51. Kone ei lähettänyt merkkiäkään kaappauksesta, se muutti radikaalisti lentoreittiään, ja lensi häiritsemättömästi seuraavat 43 minuuttia ennen kuin se oletettavasti iskeytyi Pentagoniin. Lennon julkistettu lentoreitti päättyy yli 400 kilometrin päähän Washingtonista, eikä sen paluusta ole ensimmäistäkään todistetta. Ja jos tämä ei ole jo tarpeeksi merkillistä, on hyvin merkillistä vielä sekin, että lähes lentotaidoton Hanjour ei iskenyt koneella suoraan Pentagonin kattoon, vaan teki huomattavan vaikean 330-asteen syöksykierteen päin Pentagonia. Ammattilentäjät ovat analysoineet väitettyä Hanjourin lentosuoritusta tarkasti ja kuvanneet tätä suoritusta ”lähes mahdottomaksi”. Hanjour osui ainoaan osaan Pentagonia, joka oli erikoissuojattu terrori-iskua kohtaan, ja jossa oli poikkeuksellisen vähän työntekijöitä. Jos Hanjour olisi osunut mihin tahansa muuhun Pentagonin osaan, olisivat aineelliset ja henkilövahingot olleet huomattavasti suuremmat. Merkillinen yhteensattuma on sekin, että kaapatun lennon 77 toinen kapteeni, Charles Burlingate, oli ennen matkustajakoneen kapteeniuttaan töissä mm. Pentagonissa, jossa hän suunnitteli terrorisminvastaisia strategioita. Lento 77 iskeytyi juuri siihen osaan Pentagonia, jossa hän oli työskennellyt ennen lentokapteenin uraansa American Airlinesilla.

Iskusta jäi Pentagonin ulkoseinään n. 6 metrin läpimittainen reikä rakennuksen 1. ja 2. kerroksen alueelle. Iskun jälkeen alueen katto sortui tämän alueen kohdalta, saaden aikaan n. 21 metrin levyisen aukon. Jotkut silminnäkijät kertoivat kuulleensa rakennuksesta räjähdyksiä ennen katon sortumista. Pentagonin 4. kehän sisäseinään jäi ulkoseinää huomattavasti pienempi aukko, jota viralliset tahot eivät ole selittäneet mitenkään.

Virallista teoriaa lennon 77 iskeytymisestä Pentagoniin epäilevät perustelevat epäilyksiään rakennuksen saamien vähäisten vaurioiden sekä olemattoman vähäisten koneesta löydettyjen osien vuoksi. Koneen siivistä, moottoreista, tai sivuperäsimestä ei jäänyt rakennukseen minkäänlaisia jälkiä – rakennus oli iskun jälkeen täysin ehjä alueilta, joissa näiden jälkien olisi pitänyt näkyä. Myöskään nurmeen rakennuksen edessä ei jäänyt minkäänlaisia jälkiä koneesta, koska Hanjourin onnistui virallisen tarinan mukaan lentää taidokkaasti, vain muutamia senttejä irti maanpinnasta, päin Pentagonin seinää. American Society of Civil Engineers julkaisi tammikuussa 2003 The Pentagon Building Performance Report-paperin, jossa pyritään tukemaan virallista versiota tapahtumista. Tähän paperiin liittyy kuitenkin monia ongelmia, kuten mm. Sami Yli-Karjanmaa on osoittanut tuon paperin analyysissään Pentagonin vauriotutkimus: Ylimielistä huijausta -vai yritys paljastaa virallinen valhe? Monista arvovaltaisista syyskuun iskujen virallisen tarinan kritisoijista on mm. eläkkeelle jäänyt kenraalimajuri Albert Stubblebine kovin sanoin kritisoinut Pentagonin iskun virallista selitystä.

Itse lentokoneesta ei löytynyt kuin pieniä käsin pois kannettavan kokoisia osia. Boeing 757:ssä on monia käytännössä tuhoutumattomia osia, mutta niitä ei ole tähän päivään mennessä löytynyt. Jos World Trade Center rakennuksien 1,2 ja 7:n tuhoutumiset olivat ensimmäiset kerrat historiassa, jolloin valtavat teräsrakenteiset rakennukset tuhoutuivat lyhyiden epäsymmetristen tulipalon seurauksena symmetrisesti vapaapudotusnopeudella omalle tontilleen, muuntuen talkkijauheen kaltaiseksi jauhoksi ja kasaksi helposti poiskuljetettavaa teräsromua ynnä huomattavaksi määräksi sulaa terästä, oli Pentagoniin iskeytynyt AA 77 ensimmäinen matkustajakone historiassa, joka käytännössä katsoen haihtui ilmaan. Tästä huolimatta koneen uhrien kerrotaan tulleen tunnistetuiksi ja kaappareista Nawaf al-Hamsin ja Majed Moquedin henkilöllisyyspaperien kerrotaan löytyneen Pentagonin raunioista.

Isku Pentagoniin osui sen osaan, jossa sijaitsivat merivoimien operaatiot, merivoimien tiedustelu, ja merivoimien komentokeskus. Iskun seurauksena tuhoutui tärkeitä budjettitietoja. Puolustusministeri Donald Rumsfeld oli vain vuorokautta aiemmin kertonut, että Pentagonilta oli kateissa 2,3 biljoonaa dollaria. Ilman syyskuun iskuja tällainen tieto olisi ollut seuraavana päivänä suuri uutinen ja ihmettelyn aihe. Oliko tämä jälleen yksi onnekas yhteensattuma monien muiden joukossa?

Oma mielenkiintoinen asiaan liittyvä seikkansa on sekin, että kauppa- ja liikeneministeri Norman Mineta todisti 9/11-komissiolle erään avustajan käyneen raportoimassa Dick Cheneylle hyökkäysten aikaan, miten Pentagonia lähestyi lentokone. Koneen ollessa enää vain 16 kilometrin päässä avustaja kysyi Cheneyltä “ovatko käskyt vielä voimassa”. Cheney totesi näin olevan ja ihmetteli, oliko avustaja kuullut jotain muuta. Millaisista käskyistä on oikein voinut olla kyse?

Jos Pentagoniin ei iskenyt AA 77, niin mikä sitten? Ohjus? Jotkut silminnäkijät puhuivat sellaisesta, ja jopa 9/11-komission jäsen Timothy Roemer mainitsi (tai lipsautti) tämän mahdollisuuden eräässä CNN:lle antamassaan haastattelussa, samoin kuin puolustusministeri Donald Rumsfeld 12. lokakuuta  armeijan Parade Magazinelle antamassaan haastattelussa.

Pentagonin tapaukseen liittyy niin paljon kysymyksiä, että sitä on omana tapauksenaan käsiteltykin mm. dokumenttielokuvissa (esim. The PentaCon: Eyewitnesses Speak, The Pentagon Witnesses, The Eye of the Storm, The Pentagon Flyover, ja Pilots for 9/11 Truth-ryhmän dokumentissa Pandora’s Black Box) ja internet-sivuilla, mm. Pentacon ja Pilots for 9/11 Truth-ryhmän sivuilla.

[Tämä on artikkelin osa 5/10. Osan 4/10 voit lukea täältä ja osan 6/10 täältä]

Read Full Post »