Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Dallas’

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

– – –

1982

Tammikuu

20.1. Siitoin vangitaan kiljuntekoon liittyen.

kilju2

21.1. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Nyt syytettynä kiljukaupasta. Pekka Siitoin vangittiin taas” (Mesikämmenen arkistot).

22.1. Turun Päivälehti otsikoi: ”Siitoin vangittu kiljunmyynnistä”, “Siitoin passitettiin Turun lääninvankilaan”. Rannikkoseutu otsikoi: “Pekka Siitoin jälleen raastupaan – nyt viinanmyynnistä” (Mesikämmenen arkistot).

25.1. Siitoin Naantalin raastuvanoikeudessa kiljunteon vuoksi.

kiljua626.1. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Siitoin oikeudessa suljetuin ovin”. Ingressi summasi: ”Pekka Siitoin vastasi eilen ensimmäisen kerran oikeudessa kiljupuuhistaan. Juttua käsiteltiin suljettujen ovien takana, koska Siitoinin rikostoverina syytettiin alaikäistä henkilöä. Juttu siirrettiin syytettyjen pyynnöstä kuukauden kuluttua pidettävään jatkokäsittelyyn”. Jutussa tiedettiin kertoa myös, että Pekan asiakaskunta koostui enimmäkseen Krappula-kiinteistön vuokralaisista. Hintaa kiljulla oli ollut 20mk litra (Mesikämmenen arkistot).

kiljua827.1. Uusi Suomi uutisoi: ”Siitoin vapaaksi”. Juttu kertoi: ”Alkoholipitoisen aineen valmistuksesta syytetty, pariksi päiväksi vangittu naantalilainen toimitusjohtaja Pekka Siitoin päästettiin oikeuden päätöksellä vapaaksi. Siitoimen mukaan hänen valmistamansa neste oli kotiviiniä, ei viinaa. Jutun käsittely jatkuu Naantalin raastuvanoikeudessa 22.2.” (Mesikämmenen arkistot).

Helmikuu

juopotpoliisi2.2. Rannikkoseudun poliisi-uutiset osastolla todettiin: ”Alikatu 9 on vakituinen juoppohälytysten osoite, josta on jälleen haettu väkeä”. Alikatu 9 on osoite, jossa Pekka asui (Mesikämmenen arkistot).

22.2. Siitoimen kiljun valmistus -ja myynti on uudelleen Naantalin raastuvanoikeudessa (Mesikämmenen arkistot).

Pekka saa National Association for the Advancement of White Peoples-järjestön presidentti David Dukelta 20.2. kirjatun kirjeen. Kirjeessä Duke toivoo tapaamista Pekan kanssa tullessaan käymään Euroopassa. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 150).

Maaliskuu

2.3. Turun Sanomat uutisoi: ”Siitoin oikeuteen maanantaina”. Asia koski kiljunvalmistusta (Mesikämmenen arkistot).

kiljua123.3. Ilta-Sanomat uutisoi: ”Siitoin sai sakot”. Ingressi summasi: ”Naantalilainen liikkeenharjoittaja Pekka Siitoin tuomittiin Naantalin raastuvanoikeudessa eilen sakkorangaistukseen alkoholin luvattomasta valmistuksesta”. Turun Sanomat otsikoi samasta aiheesta “Siitoimelle sakkoja” (Mesikämmenen arkistot).

Toukokuu

3.5. Pekka vastaa David Duken kirjeeseen (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 151, 152).

20.5. Pekka täyttää 38 vuotta.

Kesäkuu

Tukholmalainen julkaisee jutun: ”Pekka Siitoin oikeusmurhan uhrina” (Mesikämmenen arkistot).

Heinäkuu

tukholmalainen128.7. Ilta-Sanomat otsikoi: ”Kaikkea näkee Suomen suvessa. Rockabilly-Siitoin ja sambaajat” (Mesikämmenen arkistot).

Marraskuu

10.11. Turun Sanomat otsikoi: ”KKO hylkäsi Siitoimen hakemuksen”. Korkein oikeus hylkäsi Siitoimen korkeimmalle oikeudelle osoittaman hakemuksen, jossa pyydettiin purkamaan hänelle mm. murhapolton yllytyksestä annettu tuomio (Mesikämmenen arkistot).

Joulukuu

KDP:n puoluesihteeri Juhani Tuomilehto lähettää 7.12. kirjatun erokirjeensä KDP:stä. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 135, 136).

Yleistä

rockabillysiitoin1Pekka kertoo tänä vuonna polttaneensa hashista, jota hänen luonaan vieraillut henkilö hänele tarjosi. Hashish ei vaikuttanut Pekkaan hänen sanojensa mukaan muuten, kuin että poltettuaan sitä kaksi piipullista hän nukkui 17 tuntia (Nordling, Koskela: Suomen Führer, omakustanne, Tampere, 2006, 187).

Rautaristi-lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – jonka KDP on yksimielisesti valinnut Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. (Nordling: Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Omakustanne, 2012, s. 139).

Jossain vaiheessa vuotta Pekka luki nauhalle täydennetyn version esitelmästään Uuden ajan hengentieteen historia. Alunperin Pekka oli pitänyt tämän esitelmän Turun Hengentieteen Seuralle vuonna 1973 (Mesikämmenen arkistot).

– – –

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

Syyskuun 11. 2001 terrori-iskuista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Mesikämmen julkaisee uusintana osissa viime vuonna kirjoittaneensa 10-osaisen artikkelisarjan aiheesta. Artikkelien perään on lisätty joitain vuoden varrella kerääntyneitä aihetta koskevia päivityksiä, uutisia, yms.

Mitä todella tapahtui?

5/10) Pentagon.

– – –

Katso aiheesta myös posti DUN:n 9/11-seminaari – 10 vuotta.

– – –

Artikkelin osa 4/10 löytyy täältä, osa 6/10 täältä.

Read Full Post »

Pentagon

Hani Hanjour ja neljä muuta oletettua kaappaajaa nousivat Dallasissa Arlingonin kentällä American Airlinesin lennolle 77. Tätä ennen he kaikki olivat joutuneet ylimääräiseen turvatarkastukseen saatuaan metallinpaljastimet hälyttämään. Niin lento 77:llä kuin muillakin tuona päivänä käytetyillä kaappauskoneilla oli poikkeuksellisen vähän matkustajia, vain n. 30% koneiden kapasiteetista. Lennoilla olleisiin matkustajiin liittyy lukuisia muitakin kummallisuuksia, mm. heidän kuolemiensa virallisiin merkintöhin ja heidän omaistensa korvaushakemuksiin, yms. seikkoihin. Mielenkiintoista on myös se, että näillä lennoilla oli huomattavan paljon Yhdysvaltojen hallinnon eri tahojen edustajille varattuja paikkoja. Mielenkiintoisena voidaan pitää myös sitä, että presidentti George W. Bushin nuorempi veli Marwin P. Bush oli iskujen aikaan Securacomin johdossa, joka vastasi Washingtonin Dullesin kansainvälisen lentoaseman, United Airlinesin, ja World Trade Centerin turvallisuudesta. Näistä viimeisimmälle Securacomin sopimus oli voimassa aina syyskuun 11. päivään asti (WTC:n iskujen suhteen katso tästä artikkelista varsinkin osa 4/10).

Virallisen tarinan mukaan lento nr. 77 iski Virginian Arlingtonissa sijaitsevaan Pentagoniin klo 9.37, tappaen 64 koneessa ollutta sekä 125 Pentagonissa työskennellyttä. Tätä ennen kone oli onnistunut olemaan kaapattuna ilmatilassa uskomattomat 44 minuuttia. Pentagonin viranomaiset kiistivät tapahtuman jälkeen, että Pentagonilla olisi omaa ilmapuolustusta, ja että se ei olisi näin ollen voinut ampua lentoa 77 alas. Tätä asiaa on ihmetelty ja kritisoitu, koska Yhdysvaltain ilmapuolustuksen olisi tästä huolimatta pitänyt kyetä  vastaamaan Pentagonia uhkaavaan iskuun.

FBI saapui paikalle muutamassa minuutissa, julistaen paikan kansalliseksi rikospaikaksi, näin rajoittaen tapahtuman tutkimuksen vain itselleen. FBI saapui muutamassa minuutissa myös viereiselle Citgo-huoltoasemalle ja hotellille, joista se kummastakin takavarikoi niiden turvakameranauhat. Vuorokauden kuluessa tapahtumasta FBI oli takavarikoinut kaikki videonauhat tapahtumasta itselleen. Alun alkaen Pentagonin viranomaiset kiistivät, että heillä olisi ensimmäistäkään omaa nauhaa koneen iskeytymisestä rakennukseen. Vuonna 2002 maaliskuussa annettiin julkisuuteen kuitenkin viisi Pentagonin turvakameran still-kuvaa tapahtumista. Nämä kuvat, joissa ei näy AA 77-lentoa, pysyivät vuosien ajan ainoina kuvina tapahtumasta, vaikka nauhoja tapahtumasta on myöhemmin myönnetty olevan 85 kappaletta. Vasta vuonna 2006 ilmestyi kaksi muuta turvakameran ottamaa videotallennetta oletetusta iskusta. Toinen niistä on Doubletree hotellin turvakameran kuvaa, toinen Pentagonin viereisen Citgo-huoltoaseman turvakameran kuvaa. Niistä kummassakaan ei näy lentokonetta, joka iskisi Pentagoniin. Jos Pentagoniin todella iski AA 77, miksi viranomaiset eivät yksinkertaisesti näytä sitä joltain monista julkaisemattomista nauhoitteista ja tee asiasta spekuloinnista kertaheitolla loppua?

Virallisen tarinan mukaan lennon 77 kaappasi viisi terroristia, joiden johdossa ja lentokoneen ohjaimissa sanottiin olleen miehen nimeltä Hani Hanjour. Hanjourin taustaan kuului jonkun verran lentokoulutusta, mutta hän ei suorittanut ensimmäistäkään lentokurssia ja yleisesti ottaen häntä pidettiin hyvin huonona oppilaana. Eräs hänet tuntenut lennonopettaja sanoi, että hän tuskin pystyi lentämään edes yksipaikkaista Cesnaa. Tästä huolimatta hän kuitenkin onnistui suurikokoisen matkustajakoneen taiturimaisessa käsittelyssä. 9/11-komissio piti myöhemmin Hanjouria kaikkein taitavimpana lentäjänä syyskuun 11. päivän kaappaajista. Jos Pentagoniin todella iski AA 77 ja jos sitä todella lensi Hani Hanjour, hän epäilemättä antoikin kaikista syyskuun 11. päivän lentokonekaappaajista taitavimman lentonäytteen.

Kaappaajat onnistuivat vain hetkessä kaappaamaan koneen ja valtaamaan koneen ohjaamon klo 8.51. Kone ei lähettänyt merkkiäkään kaappauksesta, se muutti radikaalisti lentoreittiään, ja lensi häiritsemättömästi seuraavat 43 minuuttia ennen kuin se oletettavasti iskeytyi Pentagoniin. Lennon julkistettu lentoreitti päättyy yli 400 kilometrin päähän Washingtonista, eikä sen paluusta ole ensimmäistäkään todistetta. Ja jos tämä ei ole jo tarpeeksi merkillistä, on hyvin merkillistä vielä sekin, että lähes lentotaidoton Hanjour ei iskenyt koneella suoraan Pentagonin kattoon, vaan teki huomattavan vaikean 330-asteen syöksykierteen päin Pentagonia. Ammattilentäjät ovat analysoineet väitettyä Hanjourin lentosuoritusta tarkasti ja kuvanneet tätä suoritusta ”lähes mahdottomaksi”. Hanjour osui ainoaan osaan Pentagonia, joka oli erikoissuojattu terrori-iskua kohtaan, ja jossa oli poikkeuksellisen vähän työntekijöitä. Jos Hanjour olisi osunut mihin tahansa muuhun Pentagonin osaan, olisivat aineelliset ja henkilövahingot olleet huomattavasti suuremmat. Merkillinen yhteensattuma on sekin, että kaapatun lennon 77 toinen kapteeni, Charles Burlingate, oli ennen matkustajakoneen kapteeniuttaan töissä mm. Pentagonissa, jossa hän suunnitteli terrorisminvastaisia strategioita. Lento 77 iskeytyi juuri siihen osaan Pentagonia, jossa hän oli työskennellyt ennen lentokapteenin uraansa American Airlinesilla.

Iskusta jäi Pentagonin ulkoseinään n. 6 metrin läpimittainen reikä rakennuksen 1. ja 2. kerroksen alueelle. Iskun jälkeen alueen katto sortui tämän alueen kohdalta, saaden aikaan n. 21 metrin levyisen aukon. Jotkut silminnäkijät kertoivat kuulleensa rakennuksesta räjähdyksiä ennen katon sortumista. Pentagonin 4. kehän sisäseinään jäi ulkoseinää huomattavasti pienempi aukko, jota viralliset tahot eivät ole selittäneet mitenkään.

Virallista teoriaa lennon 77 iskeytymisestä Pentagoniin epäilevät perustelevat epäilyksiään rakennuksen saamien vähäisten vaurioiden sekä olemattoman vähäisten koneesta löydettyjen osien vuoksi. Koneen siivistä, moottoreista, tai sivuperäsimestä ei jäänyt rakennukseen minkäänlaisia jälkiä – rakennus oli iskun jälkeen täysin ehjä alueilta, joissa näiden jälkien olisi pitänyt näkyä. Myöskään nurmeen rakennuksen edessä ei jäänyt minkäänlaisia jälkiä koneesta, koska Hanjourin onnistui virallisen tarinan mukaan lentää taidokkaasti, vain muutamia senttejä irti maanpinnasta, päin Pentagonin seinää. American Society of Civil Engineers julkaisi tammikuussa 2003 The Pentagon Building Performance Report-paperin, jossa pyritään tukemaan virallista versiota tapahtumista. Tähän paperiin liittyy kuitenkin monia ongelmia, kuten mm. Sami Yli-Karjanmaa on osoittanut tuon paperin analyysissään Pentagonin vauriotutkimus: Ylimielistä huijausta -vai yritys paljastaa virallinen valhe? Monista arvovaltaisista syyskuun iskujen virallisen tarinan kritisoijista on mm. eläkkeelle jäänyt kenraalimajuri Albert Stubblebine kovin sanoin kritisoinut Pentagonin iskun virallista selitystä.

Itse lentokoneesta ei löytynyt kuin pieniä käsin pois kannettavan kokoisia osia. Boeing 757:ssä on monia käytännössä tuhoutumattomia osia, mutta niitä ei ole tähän päivään mennessä löytynyt. Jos World Trade Center rakennuksien 1,2 ja 7:n tuhoutumiset olivat ensimmäiset kerrat historiassa, jolloin valtavat teräsrakenteiset rakennukset tuhoutuivat lyhyiden epäsymmetristen tulipalon seurauksena symmetrisesti vapaapudotusnopeudella omalle tontilleen, muuntuen talkkijauheen kaltaiseksi jauhoksi ja kasaksi helposti poiskuljetettavaa teräsromua ynnä huomattavaksi määräksi sulaa terästä, oli Pentagoniin iskeytynyt AA 77 ensimmäinen matkustajakone historiassa, joka käytännössä katsoen haihtui ilmaan. Tästä huolimatta koneen uhrien kerrotaan tulleen tunnistetuiksi ja kaappareista Nawaf al-Hamsin ja Majed Moquedin henkilöllisyyspaperien kerrotaan löytyneen Pentagonin raunioista.

Isku Pentagoniin osui sen osaan, jossa sijaitsivat merivoimien operaatiot, merivoimien tiedustelu, ja merivoimien komentokeskus. Iskun seurauksena tuhoutui tärkeitä budjettitietoja. Puolustusministeri Donald Rumsfeld oli vain vuorokautta aiemmin kertonut, että Pentagonilta oli kateissa 2,3 biljoonaa dollaria. Ilman syyskuun iskuja tällainen tieto olisi ollut seuraavana päivänä suuri uutinen ja ihmettelyn aihe. Oliko tämä jälleen yksi onnekas yhteensattuma monien muiden joukossa?

Oma mielenkiintoinen asiaan liittyvä seikkansa on sekin, että kauppa- ja liikeneministeri Norman Mineta todisti 9/11-komissiolle erään avustajan käyneen raportoimassa Dick Cheneylle hyökkäysten aikaan, miten Pentagonia lähestyi lentokone. Koneen ollessa enää vain 16 kilometrin päässä avustaja kysyi Cheneyltä “ovatko käskyt vielä voimassa”. Cheney totesi näin olevan ja ihmetteli, oliko avustaja kuullut jotain muuta. Millaisista käskyistä on oikein voinut olla kyse?

Jos Pentagoniin ei iskenyt AA 77, niin mikä sitten? Ohjus? Jotkut silminnäkijät puhuivat sellaisesta, ja jopa 9/11-komission jäsen Timothy Roemer mainitsi (tai lipsautti) tämän mahdollisuuden eräässä CNN:lle antamassaan haastattelussa, samoin kuin puolustusministeri Donald Rumsfeld 12. lokakuuta  armeijan Parade Magazinelle antamassaan haastattelussa.

Pentagonin tapaukseen liittyy niin paljon kysymyksiä, että sitä on omana tapauksenaan käsiteltykin mm. dokumenttielokuvissa (esim. The PentaCon: Eyewitnesses Speak, The Pentagon Witnesses, The Eye of the Storm, The Pentagon Flyover, ja Pilots for 9/11 Truth-ryhmän dokumentissa Pandora’s Black Box) ja internet-sivuilla, mm. Pentacon ja Pilots for 9/11 Truth-ryhmän sivuilla.

[Tämä on artikkelin osa 5/10. Osan 4/10 voit lukea täältä ja osan 6/10 täältä]

Read Full Post »