Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘chili’

Harvemmin nähty kobra-kuva (huomatkaa FinnSport-kassi):

kobraVarasarvet, jotka eivät ole yhtä siistit kuin ne tunnetummat:

rituaalisarvetJuliste, joka Pekalla oli Naantalin bunkkerissaan. Juliste vilahtaa mm. sosiaaliviraston haastattelussa (kuva: The Wiener Libary).

Pekanjulistebunkkerissa

Työtodistus Kesko Oy:ltä vuodelta 1962: Todistamme, että herra Timo-Pekka Siitoin on palvellut liikkeessämme 8.2. -60 lähtien aluksi mopedilähettinä, ajan 8.2. – 31.8. -61 kauppavälinevarastossa joutuen toimimaan myös osavarastonhoitajan tehtävissä sekä ajan 1.9. – 31.10 -61 kangasvarastossa varastomiehenä. Liikkeemme palveluksesta hän erosi viimeksi mainittuna päivänä.

5097b

Työtodistus Radiokeskus Oy:ltä vuodelta 1960: Täten pyynnöstä todistamme, että Timo Pekka Olavi Siitoin synt. 20/5 1944 on ollut liikkeemme palveluksessa 7/12 -59 – 15/6 -60 välisen ajan toimien asispoikana jotka tehtävät hän on suorittanut reippaasti ja huolellisesti joten katsomme voivamme suositella häntä vastaavanlaiseen toimeen.

5110

Työtodistus Aschanilta vuodelta 1960: Lähetti Pekka Siitoin on hoitanut liikkeemme kuljetuksia tavaramopedilla sekä muita lähetin tehtäviä ajan 15.7. – 7.9.60 ja eroaa nyt omasta pyynnöstään. Hän on suorittanut tehtävänsä tunnollisesti ja vastuuntuntoisesti ja käyttäytynyt moitteettomasti. Suosittelemme häntä mielihyvin.

työtodistus

Työtodistus Kesko Oy:ltä vuodelta 1961: Täten todistetaan, että Timo-Pekka Olavi Siitoin, synt. 1944 20/5 Varkaudessa on ollut työssämme 8 p:stä syyskuuta 1960 alkaen, mainittu päivä mukaan luettuna, 31 päivän lokakuuta 1961 loppuun, hoitaen tänä aikana aluksi mopedilähetin ja 8/2 -61 lähtien varastomiehen (kauppaväline- ja kangasvarasto) tehtäviä, ja että hän on viimeksi mainitun päivän jälkeen sanotusta työstä vapaa. Pyynnöstä todistetaan lisäksi, että hän on työssään osoittanut hyvää työtaitoa, tyydyttävää ahkeruutta ja hyvää käytöstä sekä että työsuhteen päättymisen syynä on ollut oma pyyntö.

työtodistus2

Pekka on mainittu Wikipediassa Turun Kaskenkatua koskevassa artikkelissaKaskenkatu 1. Strandellin suunnittelema rakennus, jossa toimii nykyisin muun muassa ravintola Uusi Apteekki. 70-luvulla rakennuksessa toimi myös Valtakunnanjohtaja/okkultisti Pekka Siitoimen valokuvausliike Siitoin Filmi Oy.

WIKIPEKKA

Turun Hengentieteen Seuran sivuilla olleet kuvat Pekan haudalta viime vuoden joulukuulta:

P1140367

P1140342

P1140356

Joku on kuulemma hakenut tällaista Nordean korttia itselleen, liekö saanut? (Itella suhtautui taannoin nihkeästi Pekka-postimerkkeihin):

siitoinkortti

Facebookin Pekka Siitoin Fan Clubin seinältä bongattua:

pekkachili

Pekka on mainittu myös Varustelekan myymän Suojeluskunnan hihamerkin mainoksessa: 100% suomalainen valmiste, valtakunnanjohtaja Siitoimen käterin “Suojeluskuntamiehen” sanoin “En minäkään mene sinne tekemään heidän merkkejään.”

– – –

Read Full Post »

Anshelm Ingemar von Weltheim kokkaa!

AnshelmvonWeltheim

– – –

Anshelm Ingemar von Weltheim on tullut monille tutuksi Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisesta Seurasta, Hammer Open Air 2013 -dokumentistaan sekä monista muista värikkäistä YouTube-videoistaan, joista suurin osa käsittelee kokkailua, ruokaa ja juomaa.

Mesikämmen on seurannut Anshelmin kokkailuun liittyviä YouTube-posteja jo pitkään ja pitänyt niistä. Idea haastattelusta syntyi pitkän kypsyttelyn jälkeen, mutta olihan näin hienoon aiheeseen lopulta tartuttava.

Hyvä naiset ja herrat, Anshelm Ingemar von Weltheim kokkaa!

– – –

Koska ja miksi innostuit ruoanlaitosta? Mistä innostuksesi ruoanlaittoon sai alkunsa?

Kun pyrähdin maailmalle kotoisten lihapatojen ääreltä, olin suu ymmyrkäisenä. Nyt voin syödä ranskalaisia ja nakkeja vaikka joka päivä. Niin teinkin, vuoden tai kahden ajan, sitten kasvanut vyötärönympärys ja kyllästyminen samoihin ”makuihin” ajoivat minut internetin reseptipalveluita tutkailemaan. Osasin toki jo tehdä ruokaa jollain tapaa, vaikka silloin tällöin tuotokset olivatkin syömäkelvottomia. Menin kauppaan, aloin ostaa tuoreita aineksia ja väsäillä ruokaa. Onnistumiset ruokkivat innostusta ja lopulta ruoanlaitto oli minulle rakas harrastus. Nykyään se taitaa olla enemmänkin elämäntapa.

Miksi ruoka on tärkeä asia, fyysisesti ja esoteerisesti? Miksi ruoalla on väliä? Onko ihminen sitä mitä hän syö?

Ihmiselle käy heikosti jos hän ei syö. Ruoka ravitsee sekä kehoa että mieltä jos sen valmistamiseen on paneuduttu oikealla tavalla. Toki on keksitty kaikenlaisia nutriloafeja sun muita jotka kyllä pitävät ihmisen hengissä, mutta eipä niistä henkiseen nälkään saa tyydytystä. Hyvän ruoan laittaminen sisäänsä parantaa mahdollisuutta työntää jotain hyvää ulos, enkä puhu nyt siitä mitä moni voisi ajatella.

Hyvän ruoan laittaminen sisäänsä parantaa mahdollisuutta työntää jotain hyvää ulos, enkä puhu nyt siitä mitä moni voisi ajatella.

Vertaa ruokaa seksiin.

Kun rypsiöljy lotisee, munat ovat kädessä ja suuria makkaroita tungetaan himokkaisiin aukkoihin, niin silloin ihminen tuntee elävänsä.

Millaista palautetta olet saanut pitämästäsi YouTube-ruokatilistä?

Lähinnä positiivista. Eniten olen yllättynyt siitä, että tuntemattomat ihmiset ovat tulleet kommentoimaan kokkauksiani kun olen esimerkiksi istunut puistossa keskioluttölkki kourassani. Negatiivinen palaute liittyy lähinnä värikkääseen ja epäkorrektiin persoonaani, YouTube-tililläni on myös monenmoista muuta asiaa kuin ruoanlaittoa.

Ketkä ovat suurimpia innoittajiasi kokkeina, ruokaguruina?

Jaakko Kolmonen, ehdottomasti. Perinteet, hyvät raaka-aineet ja tekninen taituruus niiden käsittelyssä. Suomen luonto pursuaa osasia joista taitava kokki saa koostettua ihmeellisiä ruokalajeja, Kolmonen osaa tämän mahtavasti. Pakko mainita myöskin Keith Floyd, hän osasi ottaa ilon irti kokkaamisesta ja elämästä yleensä.

Mitä mieltä olet kasvisruoasta, kasvisruokailijoista? (Tähän väliin on lukijoita muistutettava tietysti Hitlerin vegeilystä ja Pekka Siitoimen kommenteista Musta Magia osa I:ssä kasvisruoan suotuisasta vaikutuksesta henkistymiseen).

marxismileninisminperusteetItse en henkilökohtaisesti pidä kasvisruokaa suuressa arvossa, koska arvostan suuresti erilaisia lihoja. Toki tiettyjä esoteerisia aspekteja ei saa unohtaa. Kasvisruoka voi olla askeesin muoto ja täten henkisesti hyvinkin voimauttava. Mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi toiselle ollenkaan. Suosittelen kaikille itsensä kuuntelemista ja toimimista havaintojen johdattamana.

Suosikkiruokajuomasi?

Riippuu ruokalajista. Vesi, olut, maito, punaviini, Kossu. Yleensä juon vettä sen neutraalin luonteen vuoksi, ruoka maistuu tismalleen siltä miltä sen pitääkin maistua.

Mistä Suomesta saa parasta kahvia? Parhaat kahvimerkit?

Lapinlahden Teboilin kahvi on sangen maukasta, parhaat kahvit tosin löytyvät kahviloista joissa kahvi paahdetaan ja jauhetaan paikan päällä. Starbucks on perseen paskaa.

Suositko ns. lähiruokaa vai onko aivan sama onko ruoka tullut jostain kauempaa? Mistä hyvät raaka-aineet?

Lihoista arvostan eniten metsäkanalintuja, poroa, hirveä ja riistaa yleensä. Nämä hankin sukulaisieni kautta pohjoisesta, 100% luomua eikä varmasti sisällä kummempia raskasmetallijäämiä. Siat ja naudat pyrin hankkimaan Kymen lihatukun tuotteina, ne ovat sangen laadukkaita, herkullisia, eivätkä kovinkaan paljon bulkkikamaa kalliimpia. Kasviksetkin pyrin hankkimaan paikallisilta tiloilta.

Hyvää ruokaa voi kuka tahansa tehdä edullisesti, paino on nimenomaan sanalla ”tehdä”. Einekset maksavat, puolivalmisteet maksavat. Perusraaka-aineet ovat edullisia hankkia mistä tahansa kaupasta ja vähän kun näkee vaivaa niin edessä on hyvinkin äkkiä herkullinen lautasellinen yksinkertaista perusruokaa.

Hyvää ruokaa voi kuka tahansa tehdä edullisesti, paino on nimenomaan sanalla ”tehdä”.

Arveluttaako geenimanipuloitu ruoka-aines?

Riippuu. Vastustan sitä, että geenimanipulaatio on nykyään lähinnä suurkorporaatioiden hallussa. Tällöin tähtäimessä eivät ole ravitsevuus tai ruoan turvallisuus vaan lähinnä suurin mahdollinen tuotto. Toisaalta vastuullisesti tehtyä geenimanipulaatiota vastaan minulla ei ole yhtään mitään.

Olet kalamiehiä. Mikä kalastuksessa on hienointa? Entä kalaruo’issa?

anshelmjahaukiKalastuksessa viehättää nimenomaan yhteys luonnon kanssa ja mystiset syvyydet. Maailma pinnan alla on hyvin paljon erilainen verrattuna maahan jota me päivittäin tallaamme.

Kun keittää kalasopan rannalla itse virittämällään nuotiolla vastapyydetyistä kaloista niin alkaa lähestyä todellista onnea. Repusta kaivetut sipulit, perunat ja porkkanat pehmenevät suolaisessa vedessä, peratut varttikiloiset ahvenet tipahtavat pulikoimaan kattilaan, herkullinen tuoksu leviää iltahämärässä. Kaikki on silloin hyvin.

Kun keittää kalasopan rannalla itse virittämällään nuotiolla vastapyydetyistä kaloista niin alkaa lähestyä todellista onnea.

Jos olisit päässyt tekemään lounaan joko tai sekä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimelle että Adolf Hitlerille, mitä olisit heille valmistanut? Entä Siitoimen seuraajalle, komentaja Kai M. Aallolle?

Hitlerin olisin ohjannut suoraan hovikokkinsa luokse, en mielelläni tee kasvisruokia. Herroille Siitoin ja Aalto taas olisin valmistanut seuraavan menyyn:

alkuun:

kermainen korvasienikeitto

konjakkigraavattua Inarin taimenta ja ohrarieskaa

pääruoka:

hapankirsikoilla höystetty vasikanpaisti

Hasselbackan perunat

homejuustolajitelma kera chilin ja valkosipulin (kovien kullimiesten erikoinen)

jälkiruoka:

venäläinen mantelikiisseli.

Ruokajuomina ennen ateriaa, sen aikana ja sen jälkeen: Minttu-viina, Koskenkorva, Pekan kilju ja täysmaito.

Mitä mieltä olet nykyään mediaseksikkäistä kokkaus- yms. ohjelmista? Katsotko niitä? Mitä niistä tuumaat? Onko joku Gordon Ramsay mistään kotoisin?

Katson hyvinkin paljon. Vaikka omaa korvaa rasittaakin ammattislangin rantautuminen amatöörikeittiöihin niin kyllä näistä ohjelmista voi muutakin oppia. Erilaisia tekniikoita käsitellä uusia raaka-aineita esimerkiksi, tai ihan vaan käyttää niitä inspiraation lähteinä. Itse olen saanut paljon vinkkejä Jamie Oliverin ja Gordon Ramsayn ohjelmista, näitä konsteja tulee käytettyä ihan päivittäisessä kokkaamisessa ja monet niistä ovat helpottaneet elämääni suuresti. Toisaalta taas näiden mestarikokkien persoonat ja ulkogastronomiset mielipiteet ovat erittäinkin erilaisia kuin omat ihanteeni. Toki voisin kutsua Ramsayn kanssani juomaan kossua, paistamaan lättyjä iltanuotiolle ja syömään niitä lakkahillon kera.

Voisin kutsua Ramsayn kanssani juomaan kossua, paistamaan lättyjä iltanuotiolle ja syömään niitä lakkahillon kera.

Mitä itse syöt arkisin? Meneekö hernekeitto lusikalla suoraan tölkistä krapula-aamuna?

Krapula-aamuisin nautin mieluiten Kossua. YouTube-kanavani antaa hyvän kuvan arkisyömisistäni, kuvaan videoita jokapäiväisestä ruoanlaitostani.

Parasta ruokaa krapulassa?

Riippuu krapulasta. Pahimmissa tapauksissa paras ruoka on sellaista jota on helppo niellä ja liukas oksentaa. Kevyessä sunnuntaikohmelossa taas hirvipaisti on upea asia. Paistinliemessä pehmeäksi muhineet sipulit ja porkkanat ovat antaneet makunsa liemeen josta saa tehtyä taivaallisen kastikkeen kerman ja jaloviinatilkan kanssa. Perunamuussi Lapin puikuloista siihen kylkeen, venäläisiä suolakurkkuja ja puolukkasurvosta ruokokidesokerilla. Hurjimmat voivat ottaa ruokajuomaksi 100g votkaa ja litran väkevää olutta. Kyllä alkaisivat oireet kaikota.

Maistuuko kebab? Mitä mieltä Suomen pikaruokakulttuurista?

Olen suuri kebabin ystävä. Olen valmistanut itse sekä dönerpötköjä, että shish-vartaita, vaihtelevalla menestyksellä tosin. Kebabissa lihan ohella tärkeää on kastike. Oivallista kebabia ja mahtavaa tulista kastiketta tarjoaa Kouvolassa Anttilan Mäkki, eli Grilli-Kipsa. Taas jos puhutaan pizzoista, Suomen ehdoton ykkönen tällä saralla on Ravintola Liberta Kotkassa, suuri gastonominen hail mestarikokki Mustafa Balille. Hyvää pikaruokaa kyllä saa Suomesta, kunhan tietää mistä etsiä.

Mitä suosittelisit lukijoille juuri tänään?

Rapusilakoita, kylmänä.

Mikä olisi äärimmäisin 88-lounas?

Lemin särä, vaarallisessa seurassa.

Kokkaatko taustamusiikin kera vai ilman? Jos taustamusiikin kera, niin millainen musiikki luo hyvän tunnelman ruoanlaittoon?

poroaYleensä ilman. Silloin tällöin tosin taustalla soi Mistreat, Sniper tai joku käppäinen ranskalainen Oi!-bändi. Näillä kerroilla tulee yleensä maustettua ruoka vihaisesti.

Oletko tehnyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen Arjalanpiirakoita ja -paistia?

En, mutta resepti näyttää kerrassaan houkuttelevalta. Menee kokeiluun joku kaunis päivä. Tiistaina syödään perinteisesti mureketta ja torstaina hernekeittoa, voisi lisätä kalenteriin kahdeksannen viikonpäivän jolloin syötäisiin vain Pekan keittiöstä lähtöisin olevia kokkauksia, arjantain.

Tiistaina syödään perinteisesti mureketta ja torstaina hernekeittoa, voisi lisätä kalenteriin kahdeksannen viikonpäivän jolloin syötäisiin vain Pekan keittiöstä lähtöisin olevia kokkauksia, arjantain.

Mitä mieltä olet keittokirjoista, joita löytyy vähän joka lähtöön. Mitä kokkauskirjaa suosittelit aloittelevalle kokkaajalle? Vai tarvitseeko sellaisia oikeasti mihinkään?

Keittokirjoista löytyy monesti mainioita vinkkejä arkiruoanlaittoon. Ravintoloitsija Hariton Tuukkasen Venäläinen keittokirja sisältää paljon hyviä menetelmiä joita pystyy soveltamaan kaikenlaiseen ruoanlaittoon, vaikka kirjassa esiintyvät raaka-aineet ovatkin usein hankalasti saatavilla. Esim. juottovasikkaa on nykypäivän Prisman liha-altaasta mahdotonta löytää.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja visioita sinulla on ruoanlaittajana? Onko mielessä käynyt pyrkiä TV:n kokkikisoihin?

Jätän TV-hommat muille. Aion kehittää itseäni kokkauksen saralla niin pitkälle kun on mahdollista. Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja haastavia ruoanlaittotekniikoita jotka suorastaan huutavat tulla opetelluiksi. Ei silti sovi unohtaa raaka-aineiden merkitystä, vähänkin eksoottisempia ainesosia on vaikeata löytää tuoreina. Siksi lienee pakollista tehdä gastronomisia matkoja ympäri maailmaa ja etsiä lisäosaamista sieltä.

Maailma on täynnä mielenkiintoisia ja haastavia ruoanlaittotekniikoita jotka suorastaan huutavat tulla opetelluiksi.

Kerro mausteidenkäytöstäsi. Mitä suosit, miksi? Ymmärtääkseni mausteet ovat ruoanlaitossasi tärkeässä roolissa.

Olen chilipää. Chilit ovat oivallisia mausteita, mutta vaativat pohjalle hieman toleranssia poltteelle, että pääsee nauttimaan tulisimpienkin lajikkeiden hienoista vivahteista. Asiaan tyystin vihkiytymätön voi pitää tulisuutta negatiivisena asiana ruoassa, se kuulemma peittää alkuperäisen maun. Tämä ei missään nimessä ole totuus, chili itse asiassa vahvistaa ruoan alkuperäisiä makuja ja aromeita. Kyse on vain tottumattomuudesta ja tiedon puutteesta.

Jos sinulla olisi oma ravintola, minkä niminen se olisi, millaista ruokaa sieltä saisi?

Minulla on ollut jo vuosia unelmana oma ravintola. Sen nimi olisi Läski-Anssin Mätinä. Ruoka olisi kombinaatio suomalaista nakkikioskia, Venäjän notkuvia pitopöytiä sienineen, pienine kaloineen ja smetanoineen ynnä yksinkertaista suomalaista perinneruoanlaittoa voi-läski-suola –yhdistelmään nojautuen.

Minulla on ollut jo vuosia unelmana oma ravintola. Sen nimi olisi Läski-Anssin Mätinä.

Ravintola olisi varattavissa öisin helvetillisiä kekkereitä varten joissa meno olisi melko lailla samantyylistä kuin tässä videossa.

Mikä ruoassa tekee sinut onnelliseksi?

kossuKokkaustilanne. Jos on hyvä kuuden kossun pohjakänni alla, niin on kivaa väsäillä hyvää ruokaa hienoille miehille. Pekoni tirisee pannulla, sienistä kiehuu neste pois samalla levittäen ihanaa aromia keittiöön. Sipulit ja erilaiset paprikat ruskistuvat, kokonaiset ohrasuurimot kiehuvat. Ruoanlaitto tuo virikkeitä kaikille kuudelle aistille. Lopuksi on hienoa heittää ruoka pöytään ja aloittaa orgiat Dionysoksen hengessä juomia säästelemättä.

– – –

Mesikämmen kiittää Anshelm Ingemar von Weltheimia haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Roudantuoja. Anshelmin YouTube-kanava.

Anshelm Ingemar von Weltheimin Hammer Open Air 2013-dokumentti.

Anshelm Ingemar von Weltheim suosittelee.

Kymenlaakson Esoteeris-Mytloginen Seura puhuu!

Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat.

Päivän Pekka-materiaalit ja -tarina.

Read Full Post »

Poppamies lähetti Mesikämmenelle kaksi pussia Napalminallea. Toinen niistä tuli arvosteltavaksi, toinen taas hypnoottis-magneettisen katseen SM 2013:n palkinnoksi. Poppamiehen mainosteksti kertoo Napalminallesta seuraavaa:

Huhheijaa! Napalminallen ensimäinen numero on ilmestynyt ja se sisältää 150g tiukkaan pakattua toimintaa! Laserit laulaen tämä itäsuomen aarniometsissä mutatoitunut ruskea harmaakarhu jakaa omaa oikeuttaan jokaiselle makurikolliselle.

If you’re not into chillies, you are not my friend!

Kovan ulkokuorensa alla tämä väärinymmärretty luontokappale on kuitenkin pehmoinen nallukka joka yrittää löytää maailmasta oikeudenmukaisuutta ja ymmärrystä omalla niin rajoittuneella tavallaan. Jos pieni polte ei haittaa niin sinäkin voit auttaa Napalminallea ottamalla hänet kotiisi.

Jos pitää nallekarkeista ja chilistä, niin tässä on niistä kyllä mahtava yhdistelmä. Napalminallen tulisuus on 4/10, eli tavara on keskitulista. Nallekarkkien pohjamaku on jo itsessään mainio, mutta habanero, joka potkii varsin mainiosti, tekee tästä aivan ykkössettiä. Tulisuus ja nallekarkin maku ovat sopivassa suhteessa toisiinsa. Konsepti on kohdallaan, tämä saa Mesikämmeneltä puhtaan 5/5 arvosanaksi.

Napalminallea saa Poppamiehen verkkokaupasta. 4,55€ ei tästä herkusta ole paha hinta. Tuotetta saanee myös huomenna alkavasta Chilifest Finland-tapahtumastakin, jonka Marko Suksi, mies Poppamiehen takana, organisoi jo neljättä kertaa. Aiheen tiimoilta kannattaa lukea SuurTampereen mainio juttu.

Mesikämmen suosittelee.

– – –

nn1

– – –

Aiheeseen liittyen:

Napalminallen arvosteluja YouTubessa.

Read Full Post »

Halthan is harsh and violent noise/power electronics from Finland. Mesikämmen had been following the artist’s doings for some time when a new Halthan CD I am your enemy came out. The CD made an impression on the old bear and it felt just natural to make an interview with the artist. So, here, ladies and gentlemen – Halthan speaks!

– – –

For the starters

Who are you, what do you do and how are you doing?

Please allow me to introduce myself
I’m a man of wealth and taste
I’ve been around for a long, long year
stole many a man’s soul and faith.

And I was ’round when Jesus Christ
had his moment of doubt and pain
made damn sure that Pilate
washed his hands and sealed his fate
.

And i´m feeling great.

If this interview could take place anywhere, anytime, real or imaginary space, where would we be making this interview?

In Seili which is a island near town of Parainen. It worked as hospital for lepers (1619-1785), then it was a mental hospital (1785-1962). I´ve heard they used pretty rough methods in treatment for (female) patients.

What is music?

Music can be found (almost) from everywhere, but I have no idea what it actually is, do you know?

Is Halthan music?

Definetely yes. Same can be asked, if all these overproduced, overtly marketed Finnish/American idols, X-factors are music?

What are your main influences?

Con-Dom, Genocide Organ, Grey Wolves, S.P.K. etc, etc… Non-musical influences are way too long to list, but overall it´s about everything that this degenerated human race does.

How and when Halthan got started in the first place? How you came up with the name “Halthan”?

Halthan was born out of anger, curiosity & boredom. I had been many years in Finnish punk/hc-scene, but started to get annoyed with all it´s rules, dogmas, pc-attitude (+few personal conflicts) and I was thinking like if they (bands mentioned before) can do it, so can I. So I started toying around with all kinds of sounds, experimenting, learning different techniques and so on. This all was around 2001-2003. The name “Halthan” was/is ancient germanic word, and Finnish word “Hallita” (to govern, rule, reign) is derived from word “Halthan”. Original indoeuropean meaning was “to drive cattle” which I find suitable. Afterall, what humans are but tamed cattle?

How are you inclined politically and ideologically? Did you vote in the last presidential elections?

This is tough one. I´ve mostly considered myself a nihilist. Modern world is full of different moral/political ideologies which are, in the end, different sides of the same coin and all that leads to dead end. Halthan is political, but in other hand we also demand destruction/rejection of all politics/ideologies. And, no
I didn´t vote!

Halthan made a gig recently in a private setting in Helsinki. Where was it, what was it all like, how your gig went?

It was held at F&V headquarters in Mellunmäki (east-helsinki), middle of industrial area. I like these private gigs a lot, mainly ´cause it keeps the morons away, so the atmosphere is usually very friendly and you can do what ever you want. Besides it´s quite difficult to get our kinda bands into regular clubs. Halthan went quite well. Mr. Bizarre helped me with electronics. We had all kinda paraphernalia on the stage: printed propaganda, wooden cross with (USA, Israel, EU and Islam) flags stapled into it (and I smashed the whole fucker during the gig) and a box full of bloody syringes and coins which I handed over to people (seems like most of them didn´t get the allegory of it). It was 25 min full of hatred. Other performers were Umpio (from Turku) which was really good. Not so noisy as usual, more rhytm(?) oriented metaljunk abuse and contact mic mayhem. Roman Pilates (from Canada) was headlining and totally not my cup of tea. Unfocused hipsternoise with too low volume.

– – –

I am your enemy

There is a new CD out from you, I am your enemy. Tell us something about it – How the new release differs from your earlier stuff or how is it similar to them? How you came up with the name for the CD?

It took pretty long to put together due some personal problems. Process was a bit different than before, basics were done in usual way which means recording all kind of sounds, samples, pulses etc..and then I tried to make something what could be called (even distantly) as music. But this time we (me and F&V) kinda re-recorded the whole shit and vocals through BIG amps so that added some extra pressure and aggression into it. Minus-side was that some details were buried under the massive wall of sound. Title just popped into my mind one day and it´s self-explanatory, ´nuff said.

The sound and atmosphere on the new CD is very intense, harsh and violent. How this was accomplished, what kind of equipment you used, etc.? Are you satisfied with the result?

Violence (mental and physical) has always been very essence of Halthan, so it came naturally and when recording something I let out my inner demons or something like that… In this record I mostly used field recordings and different kinda metal junk as a sound sources, and later I treated them via some effects PC-multitracker and result is very satisfying.

There are six very powerful tracks on the CD; Obliterate the nation, Saligia, Glorious perdition, Bloodline, Invisible war and Musta Saara. The last track is maybe the one that most stands out of the whole package. How you got inspired to make a track out of that old religious hymn?

I´ve heard it only once before I decided to Halthanize it and as a hymn it is pretty standard material, but the lyrics were excellent stuff, something I´d call “christian imperialism”. Hymn is quite old (at least 70years i guess) and it´s now banned here ´cause of racist content, hah.

“Ei taivahassa kuolon vaaraa,/No danger of death in heaven,
ei kyyneleitä, yötäkään”./no tears, no night”.
Näin lauloi kerran musta Saara,/So sang black Saara once,
pien’ neekerlapsi hyvillään./little nigger child, happy.

Taivaassa Herra tuskat poistaa/In heaven Lord removes pains
ja huokaukset kokonaan./and sights completely.
Siell’ Herran kasvot mulle loistaa,/Face of the Lord will shine for me there,
siell’ luonaan aina olla saan./I can always be with him there.

Hän kertovan on kuullut kerran/She has heard once
näin opettajan valkoisen./a white teacher to tell so.
Hän armosta sai kuulla Herran/She heard about mercy of the Lord
ja ystävästä lapsien./and of a friend of children.

Hän sai myös kaupungista kuulla,/She also heard of a city
joll’ ompi autuus muurinaan./that has a bliss as its wall.
Hän siellä kerran riemusuulla/She wishes that also she
myös tahtois kiittää Jeesustaan./could thank Jesus with joyful mouth there once.

Nyt riutuu raukka tuskissansa/Now she wretched suffers in pain
hän siinä olkivuoteellaan,/on her straw bed,
mutt’ rauha lepää kasvoillansa/but she has peace on her face
ja riemu loistaa katseestaan./and joy shines from her eyes.

Ja ystävää ei vierellänsä,/She has no friend beside her,
vaikk’ kova ompi vuoteensa./although her bed is hard
Hän tuskat kantaa yksinänsä/She bears her pains alone
niin onnellisna, iloisna./so glad, so happy.

Ei miettimästä voi hän laata/She can’t stop thinking
nyt noita ihmesanoja./about those words of wonder
Hän muistaa tuota “uutta maata”/She remembers that “new land”
ja “uuden taivaan” riemua./and joys of “new heaven”.

“Oi, kuolemaa ei taivahassa”,/”Oh, no death in heaven”,
hän laulaa aina hiljempään./she sings as her voice dims.
“Ei tuskaa niin kuin maailmassa,/”No pain there as in the world,
ei itkua, ei yötäkään.”/no crying, no night”.

Hän huokaa yhä heikommasti:/She sights even dimmer:
“Oi kaupunki, sä kultainen!/”Oh you golden city!
– Ei kuolemaa”, ja rauhaisasti/-No death”, and peacefully
hän vaipuu kuolon unehen./she fades into a sleep of death.

Nyt Jeesuksensa kunniaksi/Now for the glory of Jesus
hän soittaa siellä kanneltaan./she plays her kantele there.
Karitsan veri valkeaksi/The blood of lamb turned
sai mustan Saaran kokonaan./black Saara completely white.

Mesikämmen can translate this into english, I´m too lazy. [Done! – Mesikämmen].

Where to get a copy of your CD?

From me (halthan @ hotmail . com) or Filth & Violence-records.

– – –

Romua, ruiskeita, rutinaa

You are featured in a short documentary about Finnish harsh noise and power electronics called Romua, Ruiskeita, Rutinaa that came out the last year. What do you think of the documentary? Did it paint a well representative picture of the genre here?

I´ve not even seen it.

A friend of mine made a comment immediately after seeing the documentary here in Turku that the genre has all the weirdest and freakest individuals in it – that there is not anything quite like that for example in the genre of black metal. Why do you think harsh noise and power electronics genre appeals to this kind of people?

I highly disagree with your friend and I wonder what he means by “weirdest and freakest”? People who I know from this genre, are very stable and sane personalities with realistic sense of what´s going on, unlike (for example) your mentioned BM, which is populated by people whose life is centered in fairytales, imaginary entities, etc… hah. People in HN/PE comes from all walks of life, so their interest is completly personal, or at least it´s the way i see it.

Is harsh noise and power electronics among the “most shocking” genres there are nowadays? Is any music genre anymore truly “dangerous”? Who you count among the most “dangerous”, “shocking” or potentially most challenging persons and artists to the Western consensus reality nowadays?

No, I don´t think so. Of course contents of it might appear as shocking for some people who are not familiar with this genre. I see the contents pretty much as a ultimate reality & grotesque side of humanity, of course it´s sometimes taken to the limits and beyond, but come on… can´t you take a little bit of irony? There´s nothing dangerous in music anymore. It´s all lame entertaintment. Sorry to disappoint you, but no matter how I try i can´t find anyone, not even potential ones.

What do you think of the state of harsh noise and power electronics nowadays – in Finland and worldwide? Where comes the most interesting stuff right now?

It seems to be better than ever, especially here in Finland. Whole “scene” (damn, i hate that word) is very active. Impossible to say any specific area for most interesting stuff, but here´s something I´ve enjoyed a lot lately; Pogrom (Lithunia), Iron Fist Of The Sun (UK), Wertham (Italy), Sick Seed (Finland), Alfarmania (Sweden), STAB Electronics (UK) and so on, and so on. Generally speaking all the good stuff comes from good old Europa, not US, hah!

– – –

Associations

What the following things and persons bring to your mind? Short associations or comments, please.

USA
NWO.

Hippies
Daydreamers without any clue of reality. Stench of weed & dirty clothes.

Björn Wahlroos
Capitalist cunt.

Nuclear war
Inevitable.

Kake Randelin
Slimy.

G.G. Allin
Feces.

Love
Important.

Religion
Mental sodomy.

Finland
Fatherland.

Pentti Linkola
Mentor.

Money
Not so important.

North Korea
Individuality´s a disability.

Death penalty
State approved murder.

Hip hop
Wiggers.

Anarchy
Fairytale gone wrong.

Neo-folk
Dresscodes & pseudo-fascism.

Genesis P. Orridge
Humanoid.

Japan
Bad noise.

Silence
Bliss.

Magic Mushrooms
Not for me. One trip gone shit was enough.

Fast food
Cancer.

Britney Spears
For sale.

– – –

End notes, future

You are a passionate chili-gardener. How long you’ve been doing that? What types of chilis are your favorites?

Heh, indeed it is my passion/obsession. Been doing that about 7 years now and more seriously about 3 years. I really enjoy the idea of growing your own food (even if it´s “only something” like chilis) and there is great amount of satisfaction when you eat first time your own crop, besides gardening is shitload of fun too. What comes to my personal taste, I prefer fruity, freshy type of chilis like Starfish, Aji Cristal, Habanero (and all varietes of it) and Poblano to name a few. Heat level is not that important for me, flavour comes always first. There are so many varietys, so it is sometimes difficult to choose something new for the next season… or what the fuck, I wanna try them all, heh.

What kind of plans you have for the future? Any confirmed gigs etc.?

No gigs in sight (if anyone wants to book us, drop me a line)

Do you already have ideas regarding new material? Pekka Siitoin theme album?

Yes, I´m planning Siitoin related stuff, but it´s all still open. It turned out to be more difficult task than I expected, I want to combine different elements in it and find the right balance between them. Idea is to make stuff that deals with his occult side, not with political side (that has been done several times already with bad results).

What makes you happy?

Quality time with my son… the rest is war…

– – –

Thank you for the interview, Halthan!

Read Full Post »