Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Blood Ceremony’

Post 2003

Tämä posti kuuluu Mesikämmenen blogin alasivuun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa Pekka Siitoimen elämää esitetään kronologisesti aikajalla.

Post 2003-postissa listataan Siitoimeen liittyviä mainintoja, tapahtumia, kirjoja, levyjä, yms., mitä hänen kuolemansa jälkeen on tullut esiin ja julkaistu.

– – –

Post 2003

2003

Pekan puhelinvastaajasta löytyi hänen kuolemansa jälkeen viestejä niin ajalta, jolloin hän oli vielä hengissä kuin myös ajalta, jolloin hän oli jo kuollut. Eräs näistä viesteistä oli Kai M. Aallon, jonka Siitoin oli ennen kuolemaansa nimennyt seuraavaksi valtakunnanjohtajaksi. Aallon viesti oli surunvalittelu Siitoimen poismenon johdosta (Mesikämmenen arkistot).

Pekan kuolinilmoitus ilmestyi Turun Sanomissa (Mesikämmenen arkistot).

Turun Sanomissa ilmestyi 14.12. pieni muistokirjoitus Pekasta (Mesikämmenen arkistot).

Nainen, jonka kanssa Pekka sai viimeisen lapsensa, soitti Leo Mellerin isännöimään hengelliseen radio-ohjelmaan ja puhui Mellerin kanssa mm. Pekan mahdollisesta taivaspaikasta (Mesikämmenen arkistot).

Tuntemattomaksi jäänyt uskovainen nainen osti Pekan kuolinpesän ostaneelta liikkeeltä kaikki myynnissä olleet Pekan painattamat Mustat Raamatut ja poltatutti ne (Mesikämmenen arkistot).

2006

Voimakyykkääjä-niminen legendaarinen nettihahmo mainitsi Siitoimen ”Johtajana” ”reklamaatiossaan R-kioskille” (Mesikämmenen arkistot).

nordling1Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirjoittama Pekka Siitoimen elämänkerta Suomen Führer: Valtakunnajohjata Pekka Siitoin (1944-2003)  ilmestyi omakustanteena.

“Jonathan Shedd/Video Werewolf archival outtake” julkaisi undergroundina DVD:n Pekka Siitoin: Taisteluni (Mesikämmenen arkistot).

2008

Black metal-yhtye Rivologi julkaisi ensimmäisen demo-kasettinsa. Bändin koko konsepti oli ja on kauttaaltaan Siitoimen inspiroima (Mesikämmenen arkistot).

Ajankohtainen kakkonen esitti ohjelman Abdullah Tammen salattu elämä. Ohjelmassa Tammi kertoi mm. soluttautuneensa Siitoimen joukkoihin 70-luvulla vakoilumielessä. Tammi julkaisi asiasta vuonna 2012 myös oman selontekonsa YouTubeen.

Vomit Pint-yhtye julkaisee levyn Abortion is service to mankind, jolta löytyy kappale “I’ve got crush on Pekka Siitoin”.

Näihin aikoihin ilmestyi myyntiin ensimmäinen versio ”Kiitos 1944-2003”-t-paidasta (Mesikämmenen arkistot).

Aamuset julkaisi Nostalginen Turku-juttusarjassaan Pekasta tekstin “Naantalin natsi” (Mesikämmenen arkistot).

2009

Suomi 24:llä ilmestyi posti ”Pekka Siitoin nähty Hangossa” (Mesikämmenen arkistot).

Rivologilta julkaistiin split-julkaisu S.A.D.O.S.-yhtyeen kanssa nimeltään Aamuruskon pojat ja tyttäret (Mesikämmenen arkistot).

Kivesveto Go Go:n Saatana kutsuu minua 7″ sisältää sarvilla tuunatun kuvan Pekasta.

Pekka Siitoimen siviilipalveluslehteen alunperin 1993 antama haastattelu julkaistiin Blood Ceremony-elokuvalehdessä ennenjulkaisemattomien valokuvien kera (Mesikämmenen arkistot).

rituaalimenot2Vuonna 2009 Nightsatan, The Seekrets ja Black Totem tekivät kolmen keikan minikiertueen. Tampereella lisänä oli myös Steel Mammoth. Kiertueen julisteessa ja muussa mainosmateriaalissa oli legendaarinen rituaalikuva Pekasta vuoden 1976 Jermu-lehdestä (Mesikämmenen arkistot).

Pekasta oli kappale Hannu Lauerman kirjassa Pahuuden anatomia (Edita).

2010

Miki Brunoun ohjaama dokumenttifilmi Isän valtakunta esitettiin YLE:llä. Filmi kertoo Siitointen elämästä Paul Adolf Siitoimen näkökulmulmasta.

Naantalilainen tuntemattomaksi jäänyt SDP:n jäsen kirjoitti muistojaan Pekasta Naantalin SDP:n nettisivuilla (Mesikämmenen arkistot).

Fingerporissa ilmestyi kaksi strippiä Siitoimesta (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmen julkaisi Das Fest! 50-postia Pekka Siitoimesta!-juhlapostin.

Uskontotieteilijä, tri Kennet Granholm kirjoitti Pekka Siitoimesta tekstin Worshipping the Devil in the name of God (Mesikämmenen arkistot).

Malheur toi julkisuuteen ensimmäisen tunnetun version Pekkagrammista.

Pekka Siitoin-soundboard sekä Pekka Siitoin-built my Panzerwagen-tribuutit ilmestyivät nettiin.

Pekka laitettiin etikettiin Hänvin-tribuuttikuvassa (Mesikämmenen arkistot).

Huutonetissä myytiin Pekka Siitoimen shortseja. Lähtöhintana oli 100e (Mesikämmenen arkistot).

Ruoveden Hengentieteen Seura laittoi valkoista ”pekkagrammi”-t-paitaa myyntiin. Paita oli hitti ja se myytiin loppuun nopeasti (Mesikämmenen arkistot).

pekkakortti1Turun Hengentieteen Seura perustettiin uudestaan joulukuussa Turussa (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmenen blogi julkaisi postin Pekka Siitoin on nykyään vampyyri! Postin perässä on kysely, ”oletko törmännyt vampyyri-Pekkaan?”

Pertti Jarla kertoi Metropolin haastattelussa pitävänsä Pekasta huumorimielessä sekä omistavansa Pekan omistuksessa olleita pieniä luita, yms. (Mesikämmenen arkistot).

Kokoomusnuorten Janne Pihjala mukaili Pekkaa sanomalla ”Kaikesta huolimatta olen kivenkova liberalisti, anarkisti ja kapitalisti. Siitä minä nautin. Sosialismi on sairautta”. Media noteeraa asian (Mesikämmenen arkistot).

2011

ihmisen_poikaMike Pohjolan Ihmisen Poika (Gummerus) ilmestyi. Kirjassa kerrotaan myös Siitoimesta (Mesikämmenen arkistot).

YouTubeen ilmestyi Pekka Siitoin überpartyremix-tribuutti.

Facebookiin perustettiin Pekka Siitoin Fan Club.

Turun Hengentieteen Seura painatti Siitoimesta useampaa erilaista postikorttia (Mesikämmenen arkistot).

Hardcore punk-yhtye Kiljuvelka-70:n CD:llä Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa on kappale nimeltä Kiljukeisari, joka kertoo Pekasta (Mesikämmenen arkistot).

Total Fucking Underground Publishing uudelleenjulkaisi Pekan mustaa magiaa käsittelevät teokset Musta Magia I & II sekä Paholaisen katekismus yksissä kansissa nimellä Musta Magia trilogia. Julkaisu oli tehty ”Pekan muistoa kunnioittaen” (Mesikämmenen arkistot).

tfup161Esoteerista industrial-melua tekevän Will over Matter:n CD:llä Lust for Knowledge on kappale ”Viiden tunnin puhelu”, jossa on käytetty pitkä pätkä Pekan Radio Inarille antamaa haastattelua (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmen julkaisi Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!-juhlapostin.

Pekan kuolinpäivää muisteltiin. Asiasta luotiin Facebookiin tilaisuus (Mesikämmenen arkistot).

Ruoveden Hengentieteen Seura laittoi mustan ”pekkagrammi”-t-paidan myyntiin. Paita, josta tehtiin 88 numeroitua kappaletta, oli jälleen suuri hitti ja se myytiin nopeasti loppuun (Mesikämmenen arkistot).

wachtKarvareuhka productions-ryhmän elokuva Wacht am Rhein ilmestyi nettiin. Pekka on eräs elokuvan päähahmoista ja hänen kuolemattomia lausahduksiaan kuullaan pitkin elokuvaa (Mesikämmenen arkistot).

Kai M. Aalto antoi Mesikämmenen blogille haastattelun. Haastattelussa käytiin läpi mm. Aallon tuttavuutta Pekkaan sekä Pekan ryhmien toimintaa (Mesikämmenen arkistot).

Esa Taberman antoi Mesikämmenen blogille haastattelun. Haastattelussa käytiin läpi Tabermannin tuttavuutta Pekkaan sekä Pekan ryhmien toimintaa 70-luvulla, ynnä Kursiivin iskua ja sitä seurannutta oikeudenkäyntiä (Mesikämmenen arkistot).

Nightsatan, The Seekrets ja Black Totem tekivät jälleen kolmen keikan minikiertueen. Kiertueen julisteissa ja muussa mainosmateriaalissa oli jälleen kuva Pekasta rituaalimenoissaan vuoden 1976 Jermu-lehdestä (Mesikämmenen arkistot).

Basso-lehti arvosteli Siitoimen teoksen Ufot, uskonto ja paholainen (Mesikämmenen arkistot).

Facebookiin ilmestyy ryhmä, jossa Pekalle vaaditaan patsasta Naantaliin (Mesikämmenen arkistot).

Esa Taberman muisteli Mesikämmenen blogissa Pekkaa ja ”arkkipiispatarta” (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmenen blogi järjesti ensimmäiset Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisat. Kisojen ylituomariksi ja suojelijaksi tuli Kai M. Aalto. Kisapalkintoina oli mm. uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran toimesta Pekka Siitoin-postikortteja. Kisat saivat osakseen suurta suosiota ja ne noteerattiin Helsingin Sanomien NYT-liitettä myöten (Mesikämmenen arkistot).

Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran Antti Joutsi suunnitteli uuden sadan markan setelin, jossa Pekka komeili kuvassa (Mesikämmenen arkistot).

2012

Esa Taberman muisteli Mesikämmenen blogissa Pekkaa ja Kemin ”komendantti H”:ta (Mesikämmenen arkistot).

Abdullah Tammi laittoi YouTubeen videon, joka on “Tammen kertomus miten soluttauduin Pekka Siitoimen järjestöön ja taistelussani fasismia sekä natsismia vastaan.”

Sauli Niinistön presidenttivaalikampanjaa varten tehty video päätyi hivenen tuunattuna versiona YouTubeen. Videolla Sauli puhelee vampyyri-Pekan kanssa.

Facebookiin perustetaan ruotsinkielinen fanisivu Pekalle: Vi som dyrkar Timo Pekka Olavi Siitoin.

Pekka pärjäsi postyyminä toiseksi parhaiten Mesikämmenen varjopresidentinvaaleissa (Mesikämmenen arkistot).

Halthan bongasi Helsingin alueelta ”Siitoin elää”-spraymaalauksen (Mesikämmenen arkistot).

Pekasta ilmestyi ”Pekkagram”-patchiä mm. Huutonettiin myyntiin (Mesikämmenen arkistot).

nordling2Iiro Nordlingin toinen Pekkaa käsittelevä kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ilmestyi omakustanteena (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmenen blogi julkaisi postin koskien Pekan syntymäpäivää. Juhlapuheen asiaa koskien kirjoitti Kai M. Aalto (Mesikämmenen arkistot).

Iron Sky-elokuvan teattereihin tulon aikoihin Mesikämmen julkaisi Iron Siitoin-artikkelin, joka sai paljon huomiota. Artikkelille myhäili hyväntuulisen huvittuneena mm. Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola (Mesikämmenen arkistot).

Pekasta ilmestyi toinen ”Kiitos 1944-2003” t-paita. Samoihin aikoihin ilmestyi myös erilaisia ammattimaisesti teetettyjä Pekka-rintanappeja (Mesikämmenen arkistot).

nn2Nauravat Natsit-c-kasetti uudelleenjulkaistiin tuntemattoman tahon toimesta CD:nä. Painos myytiin loppuun alle kolmessa viikossa (Mesikämmenen arkistot).

Internettiin ilmestyi kuva jonkun muusikon tekemästä Pekka Siitoin-kitarapedaalista (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmenen blogi järjesti toiset Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisat ja kirjoitti niiden yhteydessä mm. Pekan hypnoottis-magneettisesta katseesta. Kisat olivat vielä suositummat kuin aiempana vuonna ja ne saivat jälleen osakseen huomiota mm. Helsingin Sanomien NYT-liitteessä (Mesikämmenen arkistot).

Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunilan Äärioikeisto Suomessa julkaistiin. Kirjassa mainitaan myös Siitoin muutamaan kertaan (Mesikämmenen arkistot).

Olavi Koskelaa, Pekan joukoissa toiminutta miestä, haastateltiin YLE:n Suomalainen mies-ohjelmasarjassa. Haastattelussaan Koskela kertoi paljon myös Pekasta (Mesikämmenen arkistot).

Boyd Ricen ensimmäisellä Suomen keikalla kuultiin Pekka-aiheisia huutoja kappaleiden välissä (Mesikämmenen arkistot).

outokutsuTurun Hengentieteen Seura ilmoitti vihkivänsä Suomen Luciferille ja Saatanalle Pekan kuolinpäivänä ja julkaisevansa rituaalikaavan, jota kuka tahansa voi käyttää samaan rituaaliin. Asiasta nousi kohu. Facebookiin perustettuun Turun Hengentieteen Seuran tilaisuussivuun liittyi n. 18000 ihmistä ja sen vastarukoustapahtumaan n. 28000 ihmistä. Mm. Iltalehti uutisoi asiasta ja siitä kirjoittavat blogeissaan mm. Leo Meller ja Jouko Piho (Mesikämmenen arkistot).

Hokke Rädyn räp-biisi Fyyrerin uudet vaatteet ilmestyi nettiin. Kappaleessa räpätään Pekasta (Mesikämmenen arkistot).

Helsingin juhlaviikoilla oli “monitaiteellinen näyttämöteos” nimeltään Ufot, uskonto ja pakolainen. Nimi mukaili tietysti 1974 julkaistun Pekan teoksen Ufot, uskonto ja paholainen” nimeä (Mesikämmenen arkistot).

Unclean julkaisi äänitteen Deranged, jolta löytyi Pekka-raita H.P.S. (Mesikämmenen arkistot).

Pekkaa muisteltiin hänen kuolinpäivänään. Facebookissa oli asiasta oma tapahtumansa. Mesikämmen uutisoi asiasta (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmenen blogin haastatteluissa tänä vuonna Pekasta kertoivat mm. Kymenlaakson Esoteeris-Mytologinen seura, Leon Kosmos, Antti Joutsi, Ilmari Pöyhönen, Ötöpesän jengi ja Halthan. Blogissa ilmestyi juhlapostit Das Fest III ja IV – 150 ja 200 postia Pekka Siitoimesta (Mesikämmenen arkistot).

2013

Mesikämmen laittoi blogiinsa alasivun Valtakunnanjohtajan elämä, jossa esitetään kronologisesti Pekka Siitoimen elämän tapahtumia.

Rivologilta ilmestyi demo Sexuaalisuus ja Saatanan palvonta (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmen julkaisi Das Fest V! 300 postia Pekka Siitoimesta!-juhlapostin.

Bestial Burst julkaisi kasetin The Lost tapes of Bestial Burst, jolla on mukana neljä aiemmin julkaisematonta kappaletta Rivologilta (Mesikämmenen arkistot).

Turun Hengentieteen Seura myönsi Kai M. Aallolle seuran kunniajäsenyyden. Seura totesi asiasta näin: “Tämä johtuu tietysti siitä syystä, että Te olitte Mestari Siitoimen toiminnassa kunniakkaasti mukana ja koska Mestari Siitoin nimesi Teidät hänen seuraajakseen. Tämän lisäksi Te olette esimerkillisesti pitäneet kaikki nämä vuodet yllä niin Mestari Siitoimen mainetta, nimeä ja kunniaa, sekä jatkaneet Ikuista Taistelua kaikkien Oikeiden, Kauniiden, Hyvien ja Pyhien asioiden puolesta (Mesikämmenen arkistot).

Rytmihäiriö julkaisi kuvia tuoreista studiosessioistaan. Eräässä kuvassa eräällä bändin jäsenellä oli päällään Pekka Siitoin-kiitos-paita (Mesikämmenen arkistot).

Esa Taberman kirjoitti pienen muistelunsa Kaken ihmeellinen seikkailu Siitoin-universumissa. Mesikämmen julkaisi kirjoituksen.

Juho L. laittoi YouTubeen dokumentin Sieg Heil Suomi (1994) kokonaisena. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kyseinen dokumentti ilmestyi nettiin kokonaisena.

Helsingin Sanomat mainitsee Siitoimen Ilkka Malmbergin artikkelissa Aina vain paranee: Aina välillä nousee uusnatsijärjestöjä kuten Pekka Siitoinin Isänmaallinen Kansanrintama, Arjalaisen Veren Liitto ja Arjalainen Germaaniveljeskunta, mutta niiden kannatus on olematonta verrattuna niiden saamaan julkisuuteen.

bitcoinsiitoinJiri Keronen suunnitteli Pekka Siitoin-bitcoin setelin.

Iltalehdessä oli “Taistolaiset”-liite. Sen Tiedonantajaa käsittelevässä jutussa sivulla 44 kerrottiin näin:

Tiedonantaja sai sympatioita kun uusnatsit polttivat lehteä painaneen Kursiivin kirjapainon. Tiedonantajan mittatikulla joukkokokous syntyi aina silloin, jos paikalla oli vähintään kaksi ihmistä. Tämän opin mukaisesti otettiin kaikki irti suomalaisesta äärioikeiston noususta, vaikka hankkeen takaa paljastui höperön maineessa ollut turkulainen Pekka Siitoin (Mesikämmenen arkistot).

Valtakunnanjohtaja ja Luciferin arkkipiispa Pekka Siitoin mainittiin Rumba-lehdessä olleessa ruotsalaisen Year of the Goat-bändin haastattelussa.

Rytmihäiriö julkaisi uuden levyn Todellisuuden mestari. Levyltä löytyy pari selvää viittausta Siitoimeen ja hänen legendansa maastoon (Mesikämmenen arkistot).

NaantalinterveisetSarjakuvataiteilija ja kuvittaja Mika Lietzén teki Pekka & Muumi-piirroksen. Kuva löytyy Lietzénin sivuilta ja sen yhteydessä on teksti: “Iloiset kevätterveiset Naantalista! Toivottavat Pekka Siitoin ja Muumi. Heil from Naantali! From a local nazi drunkard and Moomin” (Mesikämmenen arkistot).

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen N:o 494:n sivu 22 kertoi, että Mesikämmenen blogi on ensimmäisen kymmenen kisaan mukaan otetun blogin joukossa. Blogia kuvaillaan liitteessä sanoin: “kirjoituskokoelma aiheenaan Pekka Siitoin” (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmen kävi tutkimassa Suomen kansalliskirjaston Siitoin-kokoelmaa ja kirjoitti mm. arkistoissa olevasta Turun Hengentieteen Seuran vieras- ja jäsenkirjasta.

Mesikämmenen blogi järjesti Pekan virtuaaliset 69.-syntymäpäiväjuhlat. Juhliin otettiin osaa ympäri Suomea. Kai M. Aalto kirjoitti juhlapuheen.

Isänmaan toivoilta kysyttiin Nyt-lehden suuressa abikyselyssä 31.5. “Missä ammatissa toimit 30-vuotiaana ja paljonko ansaitset kuukaudessa?” Vastauksista löytyi myös “valtakunnan johtaja” 9000 euron kuukausipalkalla.

“Spugedeelista folkkia” soittava Belsebub & perisynnit julkaisi ep:n “Järjen isä”. Bändin Pekka-inspiroituneisuus näkyy levyn nimen lisäksi myös bändin logosta.

Mesikämmen julkaisi juhlapostin Das Fest VI! 350 postia Pekka Siitoimesta!

Mesikämmen haastatteli Rivologia.

Mesikämmen osti Pekan mainoskylttejä, leimasimia, yms. ja kirjoitti niistä postin.

Musiikkitoimittaja Nalle Österman kertoi Mesikämmenen tekemässä haastattelussa, että Pekka herättää hänessä “lämpimiä ajatuksia”. Nalle totesi Pekasta myös näin: “Pekka Siitoin oli väkevä kansallinen provokaattori, jolla tuntui olevan toimissaan myös pilkettä silmakulmassa.”

Pekka-seteliä käytettiin ensimmäisen kerran maksun välineenä ja Pekka ilmestyi ympäri Suomen ihmisten ikkunoihin.

Rytmihäiriön Otto ja Janne kertoivat ajatuksiaan Pekka Siitoimesta Mesikämmenen tekemässä haastattelussa.

Ylen Elävä arkisto-sivuille ilmestyi pätkiä Utopia on paikka jota ei ole – miksi sinne halutaan niin paljon?ohjelmasta. Mukana oli myös Pekan kommentteja Natsi-Saksasta.

“Tohtori Kronos” muisteli Pekkaa ja muita aiheeseen liittyviä juttuja vuosikymmenien varsilta Mesikämmenen blogille.

Pekan valokuva vilahti metallibändi Dark Days Aheadin musiikkivideolla kappaleeseen M.M.M.

Will over matter antaa esimakua tulevalta julkaisultaan Mesikämmenen blogin kautta. Kappaleessa Toisesta maailmasta on käytetty noin kahdentoista minuutin verran Pekan ja poikansa Petrin (tuolloin viisivuotias) jutustelua henkiolennoista ja ufoista. Pätkä löytyy kasetilta Petrin ufokokemukset, joka on äänitetty 8.3.1972. (Mesikämmenen arkistot).

Mesikämmen esitteli ennennäkemättömiä Pekka-filmejä: Kurssilaisten vapaatunnit, Muisto vain, The worryin’ kind, Iloinen leski, Luojan kiitos, Päijänne kutsuu (Mesikämmenen arkistot).

Malheur laittoi myyntiin tekemäänsä Pekka-paitaa (Mesikämmenen arkistot).

Nimerkki K-SAP.T.P kirjoitti Venomin In league with Satan-biisin Pekka-muotoon (Mesikämmenen arkistot).

Pekkaa siteerattiin Turmion Kätilöt-yhtyeen uudella levyllä Technodictator (Mesikämmenen arkistot).

pekkabaphomet2Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa oli mukana Kaakkois-Tampereen Nihilistiliitto (tunnus: SIITOIN).

Freak Animal Records julkaisi Will over Matterin Toisesta maailmasta c-kasetin. Kasetin nimikappaleessa on käytetty Pekan ääntä (Mesikämmenen arkistot).

Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran Frater Ignis Cultor teki kappaleen Tribute to master Siitoin (Mesikämmenen arkistot).

Horror-Shop laittoi myyntiin Pekka-paitaa “Saatana elää ja voi hyvin” (Mesikämmenen arkistot).

Facebookiin ilmestyi ryhmä nimeltä Pekka Siitoimen kuoleman muistopäivä 2013 (Mesikämmenen arkistot).

8.12. 2013 tuli kuluneeksi 10 vuotta valtakunnanjohtajan kuolemasta. Asiaa muistettiin ympäri maata.

– – –

2014

Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon legendaarinen dokumentti Vaaran merkki näytetään elokuvateatteri Orionissa 26. ja 29.3. (Mesikämmenen arkistot).

Helsingin Sanomien Nyt-sivusto uutisoi, että BrewDogin uuden Suomi-oluen nimeksi oli mielenkiintoisimpana ehdotuksena mukana Pekka Siitoin (Mesikämmenen arkistot).

Aavetaajuus julisti kirjoituskilpailun Pekasta (Mesikämmenen arkistot).

Pekka on esillä Kivesveto Go Go:n YouTubeen ilmestyneellä musiikkivideolla kappaleeseen Hautausmaa.

Perttu Häkkisen Yle-puhe -ohjelmassa oli 20.5. Pekka-teema.

Pekan 70v.-syntymäpäiviä vietettiin ympäri Suomea (Mesikämmenen arkistot).

Turun Hengentieteen Seura painatti Pekan 70v.-juhlien kunniaksi Pekan legendaarisen spiritismipelin uudelleen.

Vuoden aikana mm. Kymenlaakson esoteeris-mytologisen seuran jäsenten Facebookkiin Fingerporin aineksista tekemä Heil Hitlerpori käsitteli monet kerrat Pekkaa.

HH88-nettikauppa laittoi myyntii 3. version ns. Kiitos-paitaa.

Advertisements

Read Full Post »

Mesikämmen kirjoitti jonkin aikaa sitten takakannen tekstin Sami Haaviston kirjaan Blood, Boobs and 10 year hell of making movies. Suomifilmin alamaailma. Tuo teksti käy hyvin myös Haaviston ja Blood Ceremonyn esittelystä, jos mies ja hänen luotsaamansa elokuvaryhmä ei ole entuudestaan tuttu.

Tämä kirja on dokumentti suomalaisesta underground-kauhuelokuvakulttuurista, sen suurimmasta ja äänekkäimmästä edustajasta Blood Ceremony films:stä sekä sen pääperkeleestä, Sami Haavistosta. Elämästään Addams Familyä tehnyt Haavisto on pistänyt Blood Ceremonyn 10 ensimmäistä vuotta läpi lihamyllystä ja lopputuloksena on mehukkaasti ja sopivan vinksahtaneella huumorintajulla kerrottuna, millaista on ollut raivata itselleen paikka suomalaisen elokuvamaailman pimeille ja kalmanhajuisille rajamaille. Sellaisena tämä dokumentti kertoo mielettömän tee-se-itse-tarinan tekemisen riemuineen, vastoinkäymisineen ja monine kummallisine käänteineen.

Kirjassaan Haavisto ei säästä mitään eikä ketään, vaan kertoo hienostelematta, mitä matkan varrella on tapahtunut. Matka hullusta ideasta ja sohvalla parissa tunnissa lyijykynällä paperille riivitystä ensimmäisestä käsikirjoituksesta (Desire of the Innocent Blood, 2002) aina Eileen Dalyn kaltaisen kulttinäyttelijän saamiseen elokuvaan (The Curse of the Witches Blood, 2012) asti on ollut pitkä. Haavisto ja hänen legioonansa ovat puskeneet tuon matkan aivan omaan tyyliinsä kaupallisuudesta, yleisön hyväksynnästä, Suomen elokuvasäätiöstä, uskovaisten rukoushyökkäyksestä, tai yleisistä moraalirajoista välittämättä. Kaikki on kuitenkin tehty rakkaudesta kauhuun.

Teos on 440-sivuinen järkäle, joka on sen aihepiiristä kiinnostuneille hyvin mielenkiintoista ja hilpeääkin luettavaa. Vaikka sivuja kirjassa on paljon, menee niiden lukeminen kuin siivillä, sillä sen verran hyvin tarina kulkee ja vie lukijan mukanaan. Mesikämmen suosittelee tätä suomalaisen filmimaailman Hollywood Babylonia lämpimästi.

Seuraavassa haastattelussa Sami kertoo kauhun lisäksi mm. kirjan kirjoittamisesta, ihanteellisista tisseistä, veren erotiikasta, luovuudesta, aikaansaamisesta, Suomen elokuvasäätiöstä, Blood Ceremonyn monista eri projekteista purkkilihoineen, pian ensi-iltansa saavasta The Curse of the Witches Blood-elokuvasta, yksityisyrittäjyydestä, sekä kommentoi Suomen presidentinvaalien 2012 toista kierrosta.
– – –

10 vuotta veriseremoniaa

Onnittelut ensimmäisestä kirjastasi. Kauanko kirjan kirjoittamiseen meni? Kerro jotain kirjoitusprosessista.

Kiitos, kiitos! Kirjoittamiseen meni noin puolitoista vuotta… Koska aika on ainoa asia mitä ei ole koskaan tarpeeksi, niin kirjoittaminen kärsi aluksi nimenomaan aikaresurssien puutteesta. Homma eteni hitaasti (mutta varmasti) jäähallien kahviloissa kirjoittaen, samalla kun vanhin poikani kävi jääkiekkotreeneissään. Se, että pystyy sulkemaan muun maailman helposti ulkopuolelle ja keskittymään vain siihen, mitä on tekemässä, on kullanarvoinen taito silloin, kun ympärillä kahisee kymmeniä ”toppapukuja” jotka mölisevät jääkiekosta.

Loppujen lopuksi tämä aika ei ollut riittävä kirjan viimeistelyyn, joten irtisanouduin silloisen työnantajani palveluksesta pitämään sapattivuotta ja kirjoittamaan kirjan loppuun. Joskus vaan pitää tehdä ratkaisuja, vaikka ne eivät olisi kovin järkeviä, jos palo jonkun asian toteuttamiseen on kova!

Kirjasi nimi antaa ymmärtää, että olet tissi/kankku-akselilla enemmän tissimiehiä, pitääkö tämä paikkaansa?

Itseasiassa ei pidä, vaan asia menee vähän toisinpäin, mutta tuo nimi on varmasti sopivampi ja ennen kaikkea myyvempi, kuin jos puhuisimme pakaroista tai majavista, hehe!

Miten tärkeitä tissit ovat Blood Ceremonyn elokuvissa?

Jokainen elokuvamme sisältää sopivassa määrin erotiikkaa. Mielestäni kauhu ja erotiikka kulkevat käsi kädessä, koska tämä elokuvan genre yleensäkin kulkee hieman rähjäisemmillä sivukujilla pääkatuja ja kirkkaita valoja vältellen. Blood Ceremonyn elokuvissa, varsinkin vampyyrielokuvissa erityisesti, veren erotiikalla on suuri merkitys ja se on tärkeässä roolissa. Siihen nivoutuu pureman jälkeinen kliimaksi, joka jätetään häveliäästi pois lähes kaikista vampyyrielokuvista (ja nyt en puhu paskatwilighteistä, joissa pidellään söpösti kädestä kiinni ja ynähdetään pikkuisen, kun hampaat kohtaavat kaulan). Ja kun puhutaan verenerotiikasta, niin mikä olisikaan kauniimpaa vampyyrikohtauksessa, kuin kirkkaan punainen elämänneste joka valuu kauniille rinnoille ja siitä noroina vatsalle ja muulle osalle vartaloa.

Ja jos jatkosta puhutaan, niin Blood Ceremonyn elokuvissa on myös tulevissa tuotannoissa graafisuudella suuri merkitys. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että puhumme kauhusta ja kauhuerotiikasta, emme aikuisviihteestä – haluan että elokuviamme myydään mieluummin Anttiloissa kuin Hot Lips-myymälöissä (nythän niitä ei myydä juuri missään…)

Millaiset ovat täydelliset rinnat?

Pitäisikö heittää tähän jotain soopaa että kaikki rinnat ovat kauniita, jotta kaikki feministiemakot pysyisivät tyytyväisinä ja miettisivät, että onpa siinä hyvä ihminen? Sorry to say, mutta näinhän se ei mene… Suuret tai pienet, sillä ei niin väliä, kunhan ovat kiinteät ja sopivan pyöreät. Ehkäpä kaikkein kauneimmat ovat sellaiset greipin kokoiset. Kyllä, mieluummin sellaiset, kuin luonnottoman isot jauhosäkit. hmm… Valokatkaisijatkaan eivät ole koskaan olleet muodissa, tiedäthän sellaiset pyöreät levyt rappujen seinillä 2mm reunuksella, jonka keskellä on se kytkin… Meneepä hankalaksi. Kaikkihan liittyy kuitenkin kokonaisuuteen ja niiden kantajaan, eli sopusuhtaiset kantajaansa nähden ovat kauniit, irrallisinahan ne näyttäisivät aika hassuilta.

Millaista palautetta olet kirjasta saanut? Onko räväkkä kieli, poliittisesti epäkorrektit huomiot siellä täällä, sekä suorat sanat mm. Suomen elokuvasäätiöstä saaneet ihmisiä ärtyneeksi? Miten muut indieryhmät ovat kirjaan suhtautuneet?

Sitä mukaa kun kirjaa on tilattu, niin esim. naamakirjassa on ystäväluku vähentynyt suorassa suhteessa ja elokuvaryhmässä käynyt jäsenkato, hahaa! Itse asiassa palaute kirjasta on ollut pelottavan hyvää ja sen rehellistä kieliasua on kehuttu. Siinä ei olla kaunisteltu asioita ja ne sanotaan niin, kuin sanoisin ne oikeastikin. Kyllähän se aina jotain henkilöä vituttaa, kun käyttää esim. sanaa ”neekeri”, mutta kun se sana sopii vaan niin helvetin paljon paremmin kyseiseen lauseeseen, kuin jos se korvattaisiin sanalla ”Afrikan alkuperäisasukas, joka on ihon väriltään hieman tummempi kuin eurooppalainen veljensä ja jotka ovat tasa-arvoisia keskenään ihon väristään huolimatta.

Elokuvasäätiön mielipide ei kiinnosta paskaakaan, koska elokuvasäätiötä ei kiinnosta paskaakaan suomalaisen elokuvan tukeminen. Heitä kiinnostaa ainoastaan se, että he varmistavat oman toimintansa jatkumisen tukemalla elokuvaa, joka tuo sataprosenttisen varmasti heidän yhteiskunnaltaan saamansa rahat takaisin kassakirstuun – toimintaa, jota voisi verrata rahanpesuun ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tästä kerrotaan lisää kirjassa ja tasatakseni verenpaineitani, siirryn seuraavaan kysymykseen…

Oletko itse tyytyväinen kirjaan?

Olen, olen siihen helvetin tyytyväinen. Ainoa asia mitä olisin voinut tehdä toisin, on että olisin voinut kirjoittaa helposti 900 -sivuisen järkäleen 440 –sivuisen sijaan, sillä tarinoita jäi nyt vielä niin paljon kertomatta.

Teoksesi lienee maassamme ensimmäinen laatuaan. Kuvaat siinä mm. hyvin yksityiskohtaisesti indie-elokuvantekoon liittyviä haasteita, joita riittää. Mitä luulet, saako kirjasi lukeminen potentiaalisia uusia indie-elokuvantekijöitä innostumaan elokuvanteosta, vai tappaako se sen sortin halut monilta saman tien?

Niiltä henkilöiltä, joilta se tappaa innon lähteä tekemään elokuvaa, olisi sen innon tappanut mikä tahansa asia. 90% ihmisistä asettaa joka tapauksessa koko elämänsä ajan eteensä keinotekoisia esteitä, joiden avulla he voivat vanhana perustella sitä, miksi heiltä jäi niin monia asioita tekemättä. Mutta ne henkilöt, jotka lähtevät tekemään elokuvaa luettuaan kirjan, osaavat todennäköisesti suhtautua asioihin realistisesti ja välttää jopa pahimpia sudenkuoppia. Kaaostahan se tulee olemaan joka tapauksessa, mutta hyvä niin – kammottavista epäonnistumisista tulee hyviä tarinoita ja kun synnytyskivut ovat kovat, niin luomustaan rakastaa paljon enemmän, kuin jos koko prosessi olisi ollut luonnottoman helppo.

Tarjosit kirjaa alunperin muutamalle kustantajalle, mutta päädyit lopulta kuitenkin julkaisemaan kirjan itse – miksi näin? Kenelle kirjaa tarjosit, ehtivätkö he kommentoimaan teostasi jotenkin ennen kuin päätit julkaista teoksen itse?

Nimillä ei enää tässä vaiheessa ole merkitystä, sillä he missasivat tämän tilaisuuden jahkailullaan. Kirja todellakin lähti muutamalle kustantajalle, jotka tuntuivat olevan siitä hyvin kiinnostuneita. Julkaisua kuitenkin venytettiin ja venytettiin ja uskoisin sen syyksi sitä, että he halusivat odottaa seuraavaa ensi-iltaamme. Tämä lähinnä siitä syystä, että he näkisivät tuleeko siitä menestys ja sitä kautta saataisiin lisää huomioarvoa kirjalle. Halusin itse kirjan kuitenkin joulumarkkinoille ja myytäväksi ensi-illan yhteyteen, joten päätin pistää homman itse eteenpäin. Ensi-illassa kirjalle on kuitenkin paikalla 500 potentiaalista ostajaa, joten miksi missata tilaisuus. Olen tottunut elämässäni siihen, että muiden varaan ei voi aina laskea. Jos joku homma jää kanittamaan paikoilleen, silloin täytyy itse astua ohjaimiin ja laittaa homma rokkaamaan! Taitoin siis kirjan itse nippuun, painatin sen ja hoidin myyntiin, enkä ole katunut päätöstäni.

Kirja painaa täsmälleen 666 grammaa. Onko tämä hauskaa sattumaa vai valitsitko paperilaadun ja koon todella huolella?

Veikkaanpa, että ystävälläni ja toverillani, eli Wanhalla vihtahousulla on tässä asiassa sormensa pelissä. Hepulla löytyy sopivasti huumorintajua toisin kuin virkaveljillään, hehe!

Olet ollut jo ennen elokuvien tekoa ja kirjan kirjoittamista luova, ainakin tauluja maalaamalla. Kerrotko tästä, mihin olet luovuutesi kanavoinut ennen elokuvia ja Blood Ceremonyn muita projekteja? Harrastatko edelleenkin maalausta kaiken muun luovuutesi ohella?

Kanavoin hulluutta maalaamalla, piirtämällä sarjakuvia, tekemällä omituisia veistoksia kipsistä ja ties mistä materiaaleista. Tein näitä asioita ennen elokuvan tekoa, niiden aikana ja tänä päivänäkin. Elokuvan teko on kuitenkin niin kokonaisvaltaista puuhaa, että harvoin jää aikaa näille muille asioille, mutta kun sopiva hetki tulee, niin on aika kaivaa esiin taas maalausteline. Näissä muissakin tavoissa toteuttaa itseään ja kanavoida alitajuntaa heijastuvat samat aiheet kuin elokuvissani. Tavallaan kaikki tavat luoda tukevat kokonaisuutta ja vievät sitä eteenpäin – sinne minne tässä ollaan matkalla, ei kukaan vielä osaa sanoa, mutta useinhan matka onkin mielenkiintoisempi kuin itse päämäärä.

Mitä kaikkia sivuprojekteja Blood Ceremonyllä on ollut ja on nykyään?

Pari elokuvaa on jäänyt vielä toteuttamatta erilaisten resurssipulien johdosta. Lisäksi yksi TV-sarja junnaa paikoillaan. Siispä on hyvä ottaa pari projektia näiden lisäksi mukaan, jotta kaaos olisi täydellinen! Kutsun tätä itse vyörytystaktiikaksi. Kun on riittävän monta projektia menossa eteenpäin kerrallaan, niin valmista syntyy ihan pakostakin. Jos joku prokkis jää jumiin hetkeksi, niin viedään toista eteenpäin. Kun toinen hyytyy, niin ponkaistaan toiseen virtaa. Aikaahan tämä vie, mutta yhtäkkiä huomaat, että samaan aikaan julkaistaan kirja, pidetään elokuvan ensi-iltaa, saatetaan TV sarja esittelyyn jne… Tekeminen on tärkeää ja tämän kaltainen työskentely sopii minulle. Miljoona projektia ilmassa ja tulosta tulee paljon. Koko ajan tapahtuu eikä pääse mädäntymään sohvanpohjalle.

Ymmärtääkseni Blood Ceremonyltä saa lähitulevaisuudessa purkkilihatuotetta – Pitääkö tämä paikkansa? Jos pitää, niin millaisesta lihasta on kyse ja mistä liha on hankittu? Ruskeasannan hautausmaalta?

Tästä olen vielä ihan hissunkissun, sillä Burkelle & Harelle tulee antaa työrauha materiaalien hankkimisen vuoksi…

Koska markkinoille tulee Blood Ceremonyn kuukautissuojia?

Blood Ceremony stringejähän meillä on jo myynnissä, mutta että kuukautissuojia… Hauska ajatus. Pieniä siivekkäitä, lepakonmuotoisia vertaimeviä otuksia, jotka lentävät noin metrin korkeudessa ja kukaan ei edes näe niitä katukuvassa, hahaha!

Kävit äskettäin puhumassa Tiedostamon tilaisuudessa luovuudesta. Miten tilaisuus meni? Mikä oli esitelmäsi keskeinen sanoma?

Olen itse väärä henkilö sanomaan kuinka tilaisuus meni. Sitä pitäisi kysyä enemmänkin yleisöltä. No, kukaan ei poistunut kesken, joten kai sekin on yksi mittari. Itse asiassa tilaisuuden aihe koski luovuuden kanavoimista teoiksi. Olen hiton huono teorioimaan mistään, varsinkaan niin abstraktista asiasta kuin luovuudesta, jonka voi käsittää hyvin erilaisilla tavoilla. Siksipä puhuin siitä, kuinka voittaa keinotekoisia esteitä, jotka ovat usein itsestään lähtöisin ja kuinka saada prokkiksiin virtaa. Jos yksikin kuulija sai aiheesta potkua ja sitä kautta jotain keskeneräistä tai vielä aloittamatonta asiaa eteenpäin, niin silloin koen onnistuneeni.

Olet toiminnan miehiä. Miten tärkeää Blood Ceremonyssä, tai mielestäsi aivan yleensä, on liike, into, uusien projektien luonti ja niiden suhteen muiden ihmisten innostaminen ja niihin mukaan saaminen jos jotain haluaa saada konkreettisesti myös aikaiseksi? Ovatko Blood Ceremonylle kyräilevät muut maamme indieyrittäjät laiskoja ideoiden pyörittäjiä, jotka eivät lopulta saa mitään aikaiseksi?

Sinäpä sen sanoit, laiskojen lisäksi myös saamattomia vetelyksiä, hehe! No, korjataan vähän, sillä laiska on väärä sana. Monilla ihmisillä riittää kyllä ideoita ja visioita erilaisiin projekteihin, mutta heiltä puuttuu selkäruoto ja boolssit ideoiden saattamiseksi loppuun saakka. Sitten taas maristaan resurssipulaa ja ties keksitään ties mitä tekosyitä epäonnistumisilleen. Tämä pätee kaikkiin. Suurin osa ihmisistä puhuu ja puhuu, mutta kun tulee tekojen aika, niin sitten on aika hiljaista… Se, että Blood Ceremony saa projektinsa maaliin, johtuu pitkälti ihmisistä. Varmasti myös sillä on osansa, että innostamme toinen toisiamme ja annamme myös virheille sijaa. Täydellisyyteenhän me pyrimme, niin kuin kaikki, jotka tekevät tätä taiteen muotoa. Mutta se mikä erottaa meidät muista, on se että emme anna virheiden tai resurssipulan rajoittaa tekemistämme. Teemme niin hyvää materiaalia, kuin se silläkin hetkellä on mahdollista. Se mitä ei ole käytössä, sitä on turha itkeä! Näitä itkijöitä piisaa ja heidät on helppo tunnistaa – monta kertaa näkee jo alkumetreillä, tuleeko jokin tuotanto koskaan onnistumaan, kun kuuntelee hetken sen tekijöitä. Liike on tärkeää, tuli ja liike, jos siteerataan armeijatermejä!

Uusien ihmisten mukaantulo on myös todella tärkeää. Siinä on varmasti myös yksi syy, miksi olemme edelleen hengissä yli 10 vuoden jälkeen. Blood Ceremony ei ole tukahtunut sisäsiittoisuuteen, mikä on koitunut monen muun elokuvaryhmän kohtaloksi. Ihmisiä tulee ja menee elämäntilantteidensa mukaan. Uudet ihmiset tuovat uutta virtaa ja ideoita. Näin se homma rokkaa!

Mitä mieltä olet norjalaisesta Død snø-elokuvasta? Mahtaisiko edesmenneestä maamme Valtakunnanjohtajasta saada hyvän natsivampyyrielkuvan?

Helposti saisi! ”Valtakunnanjohtajan” perikunnalla saattaisi olla tosin sanansa sanottavana aiheeseen, hehe! Natseja, muumeja ja vampyyrejä Naantalissa – siinäpä vasta elokuvan ainekset! Olen katsonut myös Wirkolan mainion zombierainan ja olihan se ihan viihdyttävä, vaikkakin liikaa venytetty elokuva. Tiivistämällä hiukan loppua se olisi saattanut olla jopa loistavakin, mutta nyt se syyllistyi monen elokuvan perisyntiin, eli että ei osattu lopettaa ajoissa.

Ovatko Twilight-tyyppiset uudet vampyyrielokuvat rikos ihmisyyttä vastaan?

Vampyyrielokuvat? Überkaupallista paskaa ne ovat, jotka ovat suunnattu vain ja ainoastaan todella typerien teinien lompakkojen tyhjentämistä varten. Jos niistä elokuvista pitää, niin sitten on ansainnut menettää rahansa! Twilight, hyrrrr, hyi saatana!

Parhaat vampyyrielokuvat top 10?

Mahdotonta listata. Lista muuttuu vähän väliä, mutta nakataan nyt joitain esimerkkejä, eikä missään järjestyksessä. Roman Polanskin Dance of the Vampires, Jean Rollinin verenerotiikalla kyllästetyt mestariteokset, joista esimerkkinä vaikkapa Living Dead Girl. Hammer elokuvista vaikkapa Twins of evil, josta jotenkin vaan kumpuaa se kaikki loisto ja gotiikka, joka on ominaista tuon aikakauden brittiläiselle vampyyrielokuvalle. Nääh, liian vaikeaa…

– – –

Tulevaisuus

Koska kirjallesi on tulossa jatkoa? Seuraavan kymmenen vuoden päästä vai jo aiemmin?

Tarinoita olisi jo nyt yhden kirjan verran. Uskoisin että viiden vuoden kuluessa näemme toisenkin opuksen ilmestyvän, kunhan vaan saa revittyä jostain aikaa sen kirjoittamiselle.

Onko Blood Ceremonyllä tarkoituksena jatkaa kirjojen julkaisutoimintaa?

Ehdottomasti! Blood Ceremony Books tulee haalimaan okkultismia, noituutta, vasemman käden polkua, satanismia ja saatananpalvontaa käsitteleviä teoksia, sekä luonnollisesti kauhukirjallisuutta julkaistakseen niitä näiden kirjojen ystäville. Jos nurkissasi lojuu käsikirjoituksia jotka etsivät kustantajaa, niin ei muuta kuin yhteyttä tännepäin – hoidetaan ne pöytälaatikoista kansien väliin ja kauppojen hyllyille!

Milloin seuraava Blood Ceremony-elokuva, The Curse of the Witches Blood, ilmestyy? Kerro tuosta elokuvasta.

Elokuva on tällä hetkellä jälkituotantovaiheessa, joten muiden suomalaisten elokuvantekijöiden onneksi emme kerinneet mukaan Jussi-gaalaan, haha! Näillä näkymin ensi-ilta on maalis-, huhtikuussa. Kyseessä on synkeä tarina perheen kirouksesta ja elokuva sisältää itselleni rakkaita elementtejä, kuten sumuisia hautausmaita, aavemaisia kartanoita, noituutta, vampyyreitä ja tiettyä tunnelmaa, joka on nykyelokuvita ajat sitten kadonnut (lukuun ottamatta Tim Burtonin elokuvia). Kyseessä on kauhuelokuva, jossa on vahvoja elementtejä goottilaisesta kerronnasta ja pimeyden kauneudesta, jota ikävä kyllä niin harva käsittää ja ymmärtää sen väärin.

Elokuvan yhtä pääosaa esittää brittinäyttelijätär Eileen Daly ja hänen kanssaan työskentely oli yksi suuri unelmani ja haaveeni. Myös toinen suuri haaveeni meinasi toteutua ja oli hyvin hilkulla, että myös Ingrid Pitt olisi ollut mukana elokuvassamme, mutta aikataulut menivät ikävästi ristiin ja nythän niitä on enää mahdotonta paikkailla (R.I.P.). Joka tapauksessa rooleissa on mahtavia kotimaisia näyttelijöitä/näyttelijättäriä ja tulemme näkemään todella hyytäviä suorituksia jotka eivät jätä katsojia kylmäksi. Elokuvaa on mahdotonta tiivistää muutamaan riviin, mutta jos vielä jotain siitä haluan sanoa, niin se on todellinen harppaus taas kerran eteenpäin ryhmämme tuotannossa ja olen siitä helvetin ylpeä!

Onko The Curse of the Witches Bloodin jälkeen seuraavaan elokuvaan jo ideaa? Jos on, niin miten pitkällä valmistelut yms. tuon elokuvan suhteen jo ovat?

Ajatus ja tarinan runko ovat valmiina ja käsikirjoitusta aletaan työstämään mahdollisimman pian. Saattaa olla, että toteutan tässä välissä myös kokeellisemman elokuvan. Tämä siksi, että haluan todistaa itselleni, että on mahdollista tehdä elokuva lyhyemmässäkin ajassa, kuin kahdessa vuodessa – jopa 6 kuukaudessa! Sen jälkeen voisi taas tarttua megalomaaniseen eepokseen, joka syö elämästä kaksi vuotta. Tätä koitosta varten ollaan jo valmistauduttu pitkän aikaa hankkimalla lavasteita, pukuja ja proppeja.

Olet päättänyt äskettäin alkaa yksityisyrittäjäksi. Miten päädyit tähän ratkaisuun? Millaista liikettä alat pyörittää, missä, milloin? Mitä on myynnissä?

Halusin toteuttaa elämäntapamuutoksen. Hypätä pois oravanpyörästä, jossa olen pinkonut viimeiset 15 vuotta. Jatkossa elämä tulee olemaan taloudellisesti haastavampaa, mutta uskoisin myös, että onnellisempaa. Tämän muutoksen myötä haluan tehdä entistä enemmän näitä taiteellisia projekteja ja käyttää niihin sen ajan, jolloin juoksin ennen solmio kaulassa kiristäen neuvottelusta toiseen. Tähän mennessä en ole kaivannut takaisin qvartaalioravanpyörään…

Mutta takaisin itse yritykseen ja liikkeeseen. Ideana on avata oma tatuointistudio, jonka yhteydessä toimii Horror-Shop myymälä. Myymälässä myydään kauhuaiheisia t-paitoja, kauhuleffoja, musiikkia (metallia, horror punkkia, psychobillyä jne jne) sekä kaikkea friikkiä, kuten kutistettuja päitä (joita olen alkanut tuomaan maahan Ecuadorista), VooDoo nukkeja, kirjoja, noituutta, kirouksia ja muuta mukavaa.

Uskoisin, että tuonkaltaisessa liikkeessä viihtyisin loppuelämäni. Sopivan synkeä ympäristö, saa piirtää työkseen, kuunnella pitkin päivää hyvää musiikkia ja tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin ja kuulla heidän elämäntarinoitaan. Tällä hetkellä etsin sopivaa liiketilaa putiikilleni ja odotan kärsimättömästi, että pääsen sen mahdollisimman pian avaamaan.

Onko presidenttiehdokas Pekka Haavisto sinulle sukua? Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella? Kuka olisi paras presidentti Suomelle, jos ei jompi kumpi toisen kierroksen ehdokkaista?

Jos kahdesta paskasta pitää valita vähemmän huono vaihtoehto, niin äänestän Saulia. Pekkaa en voisi kuuna päivänä äänestää, sillä ViherVasemistolaiset ovat saattamassa tätä maata perikatoon yltiöhumanistisella maailmankatsomuksellaan, joka perustuu naiviin typeryyteen ja lapselliseen uskoon ihmisten hyvyydestä. Onhan Niinistö täysi huijari ja kelmi, joka ajaa ainoastaan ja vain omien sidosryhmiensä etuja, mutta parempi sekin, kuin ehdokas, jonka selkäruodossa on luoda Suomeen Malmön kaltaisia lähiöitä, jotka todistavat epäonnistunutta maahanmuutto/pakolaispolitiikkaa irvokkaasti kirkuen.

Jos saisin vapaasti valita Suomelle presidentin, niin uskon että sellainen löytyisi kyllä tietystä leiristä, joskaan hän ei olisi Soini. Soinin kiihkokristillisyys hipoo ja samoja sväärejä, kuin Päivi Räsäsen, joka elää omassa pikku LaaLaaLandiassaan…

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe ja vapaus toteuttaa niitä luovia/taiteellisia asioita, jotka koen itselleni tärkeiksi. Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, onnellisempi kuin pitkään aikaan. Havahduin jopa siihen yhtenä päivänä, että ei ole yhtään asiaa joka vituttaisi?!? Onkohan tämä paha ajatellen luovuutta? Tuskin, kyllä siellä sisälläni asuu vielä sellaisia perkeleitä, että niiden voimalla saadaan aikaan rujoa jälkeä ja hurmetta valkokankaalle, kirjojen sivuille, maalauskankaalle ja ties mille alustalle perkele!

– – –

Kiitos haastattelusta, Sami!

Aiheeseen liittyen:

Blood Ceremonyn sivut.

Blood Ceremony Facebookissa.

Blood Ceremony Magazine Facebookissa.

Blood Ceremonyn Horror Shop, josta teosta Blood, Boobs, and 10 year hell of making Movies. Suomifilmin alamaailma saa tilattua.

Diary of the Mad Man. Sami Haaviston blogi.

Read Full Post »

Das Fest II! 100 postia Pekka Siitoimesta!

Blogin Pekka-posteista sanottua

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähtyNarian

Kertakaikkiaan sellainen folkloristinen pikkujättiläinen, ettei moista voisi kuvitella olevan olemassakaan (…) Ötöpesän jengi on lukenut nämä kaikki, eikä ennen sitä olisi voinut kuunaan kuvitellakaan, että Pekka Siitoimesta olisi missään näin paljon materiaalia. Ja mikä parasta, vapaasti saatavillakin! (…) Ehdottomasti rautaristin, suojaviitan, kumimanttelin ja kaasunaamarin arvoinen teko!Ötöpesän jengi

Vuoden blogistipalkinto ja kiljukanisteripalkinto! Tämä on yleensä vaiettua kulttuurihistoriaa yhdestä Suomen kummallisimmista ja viihdyttävimmistä miehistäJokunen

Blogihan on ollut varsinainen kylttyyriteko. Näiden Pekka-artikkelien taso vaatisi suorastaan niiden sitomista kansien väliin! “Helvetin hyvä”, sanoisi Peksi. Go on!A

Ylivoimaisesti parhain sivusto hengentieteen Mestari Pekka Siitoimesta – B.S. Müller, uudelleen perustetun Turun Hengentieteen Seuran sisäpiirin jäsen

100 Postia

100. Kursiivin isku, osa 4
99. Kursiivin isku, osa 3
98. Kursiivin isku, osa 2
97. Täällä vartioin minä!
96. Kursiivin isku, osa 1
95. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 3
94. Alfauros laittoi asioita kuntoon.
93. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 2
92. Huolestuneisuus ennen Kursiivin iskua, osa 1
91. IKR:n plörinäksi mennyt Belgian matka 1977
90. “Worshiping the Devil in the name of God”
89. Siitoin-filmi oy, osa 5
88. Siitoin-filmi oy, osa 4
87. Kai M. Aalto puhuu! (osa 2/3)
86. Siitoin-filmi oy, osa 3
85. Turun Hengentieteen Seura, osa 11
84. Turun Hengentieteen Seura, osa 10
83. Turun Hengentieteen Seura, osa 9
82. Pekka ja SMP/SKYP
81. IKR:n plörinäksi mennyt Kotkan marssi 1977
80. Lisähuomioita Pekan mielenosoitustoiminnasta, yms.
79. Pekka ja vappu, osa 4/4
78. Pekka ja vappu, osa 3/4
77. Pekka ja vappu, osa 2/4
76. Pekka ja vappu, osa 1/4
75. Pekan perheonnea
74. Arjalanpaisti ja arjalanpiirakat
73. Kai M. Aalto puhuu! (osa 1/3)
72. Mitä Pekka Siitoin ajattelisi perussuomalaisista?
71. Pekka Siitoin: Jag ska befria Norden!
70. Pekan mietteitä ennen eduskuntavaaleja 1983
69. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 3
68. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 2
67. Pekka Siitoin palauttaa Karjalan Suomelle, osa 1
66. Pekkagrammi, osa 2
65. Pekka Siitoin ja rock ‘n’ roll
64. Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa
63. Pekka Siitoin Fingerporissa
62. Tulella leikkimisestä
61. Talo, jossa Pekka Siitoin asui (osa 2)
60. Pekka presidentiksi?
59. Kommunismin ja kokoomuksen uhka
58. Valtakunnanjohtaja ja Italia
57. Valtakunnanjohtaja ja Varkaus
56. Kiljukeisari
55. Valtakunnanjohtajan kiljuepisodi
54. Pekka Siitoin -anagrammit ja postyymi Finlandia-palkinto
53. Hyvää uutta vuotta!
52.Turun Hengentieteen Seura, osa 8
51. Das Fest! 50 postia Pekka Siitoimesta!
50. Arkistojen aarteita ja Pekka Siitoin soundboard.
49. Luvassa hypnoottis-magneettista menoa.
48. Turun Hengentieteen Seura, osa 7.
47. Rivologin rodunjalostusta.
46. Turun Hengentieteen Seura, osa 6.
45. Pekkagrammi.
44. Ääretön rakkaus.
43. Siitoin-filmi oy, osa 2.
42. Pekan lähtö.
41. Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.
40. Pekka Siitoimen shortsit.
39. Hyvät naiset, olette kaikki kauniita!
38. Kassisen perintöprinssi.
37. Mikä erottaa fasistin kommunistista?
36. Mesikämmenen jengi.
35. Pekka Siitoin built my Panzerwagen.
34. Turun Hengentieteen Seura, osa 5.
33. Turun Hengentieteen Seura, osa 4.
32. Seurakuntavaalit.
31. Turun Hengentieteen Seura, osa 3.
30. Turun Hengentieteen Seura, osa 2.
29. Turun Hengentieteen Seura, osa 1.
28. Pentagrammon, clavis, cranium, sciurus, circumferentia, logos, gravis admodum, et diaboli.
27. Siitoin-filmi oy.
26. Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?
25. Toinen todellisuus.
24. Mitä Pekka Siitoin sanoi Anton LaVeystä ja satanismin historiasta?
23. Pekka Siitoimen iltarukous.
22. Isän valtakunta kuvina.
21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä.
20. Pekan parhaat, osa 7.
19. Pekan parhaat, osa 6.
18. Pekan parhaat, osa 5.
17. Pekan parhaat, osa 4.
16. Pekan parhaat, osa 3.
15. Pekan parhaat, osa 2.
14. Pekan parhaat, osa 1.
13. Isän valtakunta.
12. Arkistojen kätköistä.
11. Päivän lainaus ja kysymys.
10. Pekka Siitoin on nykyään vampyyri!
9. Hypnoottis-magneettinen katse ja sen alkuperä.
8. Mitä Pekka Siitoin sanoi äidilleni.
7. Luciferin arkkipiispan nauru.
6. Talo, jossa Pekka Siitoin asui.
5. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 4/4).
4. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 3/4).
3. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 2/4).
2. Achtung! Valtakunnanjohtaja puhuu! (osa 1/4).
1. Should I laugh or cry?

Ja jatkoa seuraa…

Mesikämmenen postit valtakunnanjohtajasta eivät tähän lopu. Postit jatkuvat Kursiivin tapauksen tonkimisella, minkä jälkeen pääsemme Pekan saaman vankeustuomion käsittelyyn, ja sen jälkeen Pekan vankilanjälkeiseen elämään. Materiaalia löytyy vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Näiden sadan ensimmäisen postin jälkeiset Pekka-postit löytyvät helposti blogin oikeasta alapalkista “tags”-osiosta sanalla “Pekka Siitoin”. Siitä klikkaamalla löytyy lista kaikista blogin Pekka-aiheisista posteista, mitä tämän 100. postin jälkeen on julkaistu.

Read Full Post »

Anton LaVey ja Jayne Mansfield.

Erääseen suureen Hollywood-nimeen LaVey sentään oikeasti tutustui – Jayne Mansfieldiin. Tämä suuri nimi myös kuului Saatanan kirkkoon, ja hänen väitetään sanoneen satanismia ”Khalil Gibraniksi, jossa on munaa”. LaVeyn ja Mansfieldin ystävyys kesti noin vuoden verran, päättyen näyttelijättären traagiseen kuolemaan vuonna 1967. Kuvailut heidän suhteestaan vaihtelevat. LaVeyn mukaan Mansfield oli seksuaalinen masokisti, kun taas Mansfieldin elämänkerran kirjoittaja May Mannin mukaan LaVey hyvin aggressiivisesti halusi Mansfieldin huomiota, mennen tässä välillä niin pitkälle, että se välillä pelotti näyttelijätärtä. Niin tai näin, varmaa kuitenkin on, että Mansfieldin lakimies Sam Brody ei pitänyt LaVeystä hitusen vertaa. Miesten välille kehittyikin riita, minkä pohjalta LaVey kirosi Brodyn, sanoen tämän kuolevan kirouksen vuoksi vuoden kuluessa. Näin myös tapahtui. Brodyn hengen vieneessä auto-onnettomuudessa tosin kuoli myös Mansfield.

Vasta vuosia tapahtuman jälkeen LaVey alkoi kertoa, että Mansfield olisi joutunut osaksi kirousta sattumalta. Tämä olisi tapahtunut niin, että leikatessaan sanomalehdestä kuvaa Marilyn Monroesta, LaVey olisi samalla leikannut sivun toisella puolella olleesta Mansfieldin kuvasta kaulan poikki – ja näin maagisesti sattumalta liittänyt Mansfieldin Broadyn kiroukseen. Kohtalokkaassa autokolarissa Mansfieldiltä kirjaimellisesti irtosikin pää.

LaVeyn elokuvapiirien tuttavuuksien suhteen on tietysti muistettava myös Kenneth Anger, omalla tavallaan menestynyt valkokankaan maagikko ja revittelevien Hollywood Babylon-paljastuskirjojen röyhkeä kirjoittaja. Tästä Hollywoodiin viha-rakkaussuhdetta potevasta ohjaajasta oli Blood Ceremony-lehdessä nr. 4 syväluotaava artikkelini nimeltä Kenneth Anger, valkokankaan kapinallinen maagikko. Tämän lisäksi myös nyt käsillä olevasta numerosta löytyy ohjaajan haastattelu. Jätän tämän vuoksi Angerin ja LaVeyn suhteen tarkemman kuvailun tässä yhteydessä sikseen ja suosittelen lukijaa tutustumaan edellämainittuihin artikkeleihin.

Kun miettii Anton LaVeyn elämää, siihen kuuluvia myyttisiä ulottuvuuksia, voittoja ja tappioita, tragediaa, sekä maagisia käsityksiä, tulee helposti mieleen, että siinä on todellakin saatanallisen hienon elokuvan ainekset. Ja kun miettii, kuinka suuresti LaVey elokuvista nautti ja kuinka suurta roolia ne hänen maailmankuvansa muodostumisessa esittivät, ei todellakaan ole kaukaa haettua sanoa, että hänen elämänsä oli kuin suurta kosmista elokuvaa, jota hän tietyissä rajoissa ohjasi ja jossa hän myös itse näytteli pääroolia.

Kuollut urkuri "Mustassa talossa".

Ehkä on vain ajan kysymys, että joku tekee Anton Szandor LaVeyn elämästä elokuvan – kauhuelokuvan. Viime vuonna Aleister Crowleystä, toisesta värikkäästä, vahvapersoonaisesta ja edesmenneestä maagikosta ilmestyi varsin onnistunut kauhuelokuva nimeltään Chemical Wedding. Tuossa Julian Doylen ohjaamassa elokuvassa Crowley inkarnoitui nuoruusvuosiensa yliopistomaisemaan ja jatkoi siitä, mihin viime kerralla jäi… Samaan tapaan, myös Anton LaVeyn elämästä saisi varmasti onnistuneen elokuvan. Se voisi olla nimeltään vaikkapa The Abominable Dr. LaVey Resurrects (mukaillen aikoinaan kaavaillun kolmannen Dr. Phibes elokuvan nimeä) ja se voisi alkaa vaikkapa seuraavalla siteerauksella Saatanallisesta raamatusta:

Jos henkilö on ollut elinvoimainen koko elämänsä ja taistellut maallisen olemassaolonsa loppuun asti, juuri tämä ego on se, joka kieltäytyy kuolemasta, jopa sen majoittaneen lihan hävittyä. Lapset ovat ihailtavia pakottavan elämänhalunsa vuoksi. Hyvä esimerkki tästä on pikkulapsi, joka kieltäytyy menemästä vuoteeseen kun on tekeillä jotakin jännittävää, ja kun hänet laitetaan vuoteeseen, hän hiipii alas portaita kurkistelemaan verhojen välistä. Tämä lapsenkaltainen elinvoimaisuus antaa satanistille mahdollisuuden kurkistaa pimeyden ja kuoleman verhojen välistä ja pysyä monin sitein kiinni elämässä.

[Tämä on artikkelin osa 6/6. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran Blood Ceremony -lehdessä 4/2009. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Only in America. Autoleffa saatanallisella konseptilla: The Car.

The Car (1978)

Elliot Silversteinin kauhuelokuva, jossa pääosassa on omaa elämäänsä elävä ja muille päänvaivaa aiheuttava paholaisauto, oli elokuva,  jossa LaVey sai jälleen nimensä lopputeksteihin taiteellisena neuvonantajana. LaVey sanoi itse tästä elokuvasta seuraavaa: ”…tämä on toinen aidosti diabolinen elokuva, josta todella sain myös maininnan lopputeksteihin. Elokuvan auto oli muokattu erään oman autoni mukaan, aina moottorin ääntä myöten. Tämä on niitä elokuvia, joita on hyvin tyydyttävää katsoa. Kun vertaa elokuvan suhteellisen arvottomia uhreja ilkeänoloiseen, dramaattiseen ja mysteeriseen autoon, niin yleisö tuppaa kääntymään näistä kahdesta auton puolelle”.

Death Scenes (1989)

Anton LaVey The Washington Postin kannessa.

Kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen LaVey nousi useammin esiin talonsa uumenista. Huhtikuun 23. 1986 The Washington Post julkaisi LaVeystä näyttävästi artikkelin. Tämä oli aikaa, jolloin 80-luvun uusnoitavaino erityisesti satanisteja vastaan oli Yhdysvalloissa kuumimmillaan. Näihin aikoihin LaVey myös erosi toisesta vaimostaan Dianesta ja alkoi olla Blance Bartonin kanssa, joka myös auttoi häntä nostamaan Saatanan kirkon uudelleen aktiivisemmaksi. LaVey kuitenkin itse pysytteli enimmäkseen taka-alalla, omassa universumissaan. Tähän LaVeyn elämän ajanjaksoon sijoittuu myös Nick Bougasin ja F.B. Vincenzon kirjoittama dokumentti Death Scenes, jossa käydään läpi vanhoja, poliisien 40- ja 50-luvuilla ottamia verisiä ja tylyjä rikospaikkakuvia läpi. LaVey oli dokumentin isäntä ja kertova ääni, käyden tyynesti läpi sen hurmeista tarinaa. Jokseenkin samaan sarjaan meni myös samana vuonna julkaistu Nicholas Schreckin ohjaama dokumentti Charles Manson Superstar, johon LaVey on merkitty tutkimusavustajaksi. Omalta osaltaan LaVeyn kasvavasta kyynisyydestä ja misantropisuudesta, ”tri phibesmäisyydestä”, kertovat hänen osallistumisensa tämänkaltaisiin projekteihin. Kirjallisesti LaVeyn uusi, dekadentti linja nosti ensikerran päätään esseessä nimeltä ”Misantropia”, jonka hän kirjoitti 1989 julkaistuun, Bob Blackin ja Adam Parfreyn toimittamaan esseekokoelmaan Rants and Incendiary Tracts: Voices of Desperate Illuminations 1558-Present! Tätä seurasi pian toinen samanhenkinen essee ”Invisible War” Parfreyn vuotta myöhemmin(1990) toimittaan teokseen Apocalypse Culture.

Anton LaVey: Minne helvettiin putosi etuhammas?

Speak of the Devil (1995)

Death Scenesiin osallistumisen jälkeen LaVeyn tuotoksia alkoi pitkästä aikaa ilmestyä enemmänkin. Ja niitä tulikin muutaman vuoden sisään melko paljon. Feral Housen kautta 1992 ilmestyi kirja nimeltä The Devil’s Notebook. Ero LaVeyn aiempiin kirjoihin oli huomattava. Siinä missä aiemmat kirjat käsittelivät magiaa ja olivat miltonilaisen jaloja saatanallisuudessaan, käänsi The Devil’s Notebook lehden, jonka myötä teksti oli muuntunut eräänlaiseksi dekadentiksi yhteiskuntakritiikiksi. Misantropinen ja jopa hyvin lohduton tunnelma on läsnä myös 90-luvun puolivälin tienoilla julkaistuilla LaVeyn urkumusiikkilevyillä Answer Me/Honolulu Baby 7” (1993), Strange Music, 10″, sekä Satan Takes a Holiday CD:llä (1995).

Vuonna 1995 Nick Bougasin ja Adam Parfreyn ohjaama dokumentti LaVeystä heijastaa samaa linjanmuutosta. Vaikka 1993 LaVeylle ja Blanche Bartonille syntynyt poikalapsi Satan Xerxes LaVey oli varmastikin tuonut vanhalle kärttyisälle äijälle jossain määrin uutta iloa elämään, oli hän kuitenkin äänensävyltään jokseenkin toinen mies kuin vaikka vuoden 1969 dokumentissa Satanis. Dokumentissa LaVey puhuu yhden etuhampaansa menettäneenä mm. huumorintajustaan, maailmansodista, amerikkalaisesta pop-musiikista, keinotekoisten kumppaneiden eduista oikeisiin ihmisiin nähden, ja hän myös tietysti soittaa urkujaan. Dokumentti jäi LaVeyn viimeiseksi esiintymikseksi missään elokuvassa, ja hän kuoli paria vuotta myöhemmin sydänsairauteen, lokakuun 29, 1997. Häneltä julkaistiin tämän jälkeen vielä postyymisti kirja Satan Speaks!, joka jatkoi samoilla synkeän humoristisilla ja misantropisilla linjoilla kuin hänen edellinen kirjansa.

Hollywoodin lumoissa

Hollywoodilla ei tässä yhteydessä tarkoiteta vain kaupunkia sinällään, vaan elokuvan maailmaa yleensä, jota LaVey omin preferensseineen rakasti. LaVeyn linkki Hollywoodiin alkoi vuonna 1967 julkisen saatanallisen hääseremonian järjestämisestä kirjailija John Raymondille ja Judith Caselle, jolloin paikalla oli myös musta näyttelijä ja laulaja Barbara McNair. Vuosien varrella LaVey väitti olleensa ystävä mm. Kim Novakin, Christopher Leen, Laurence Harveyn ja Keenan Wynnin kanssa. Nämä väitteet näyttävät kaikki suuresti liioitelluilta, mutta ainakin Christoper Leen hän näistä näyttelijöistä oikeasti tapasi – tapaaminen tosin oli täydellinen katastrofi.

Good old days: Michael A. Aquino, Sammy Davis Jr, Anton LaVey.

70-luvun alkupuolella San Franciscon alueella kuvattiin TV-sarjaa nimeltä Poor Devil, jossa sekä Sammy Davis Jr. että Christopher Lee esiintyivät. LaVeyt pitivät sarjasta kovasti, ja koska Davis osoitti olevansa hyvin myötämielinen Saatanan kirkolle, myönnettiin hänelle asian vuoksi kirkon kunniajäsenyys. Davis oli asiasta otettu ja jatkoi kirkon ihailuaan julkisesti. LaVeyt näkivät tämän hienona pr:nä ja melko lailla samaan kyytiin päättivät antaa kunniajäsenyyden myös Christopher Leelle. Näiden tapahtumien mainingeissa Davis järjesti Leelle ja LaVeylle yksityisen tapaamisen. Siitä, mitä näiden kahden jättiläisen tapaamisessa täsmälleen tapahtui, ei ole kunnolla selvyyttä. Ilmeistä LaVeyn vaiteliaisuuden suhteen asiasta oli, että heidän kemiansa eivät olleet tavalla tai toisella kohdanneet ollenkaan. Tämä on selvää myös melko pian tuon kohtaamisen jälkeen Leen antamasta haastattelusta National Enquirer-lehdelle vuonna 1974, jossa hän suurin sanoin varoitti mustan magian vaaroista:

Olen täysin varma, että maailmassa on nykyään tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka aktiivisesti käyttävät mustaa magiaa saadakseen sitä, mitä he haluavat. Olen varma, että he ovat vastuussa monista hirveistä asioista, joita maailmassa tapahtuu, kuten sodista Lähi-Idässä, tapoista Pohjois-Irlannissa, öljykriisistä, poliittisesta korruptiosta, kommunismista, kuin myös pörssin huonosta tilasta (…) Musta magia näyttelee niin voimakasta roolia yhteskunnassamme, että rehellisesti sanottuna pelkään tulevaisuuden puolesta (…) Mustaan magiaan liittyy kirkonkaltainen hierarkia johtajineen, joita kiinnostaa muiden hallitseminen. Pohjan perimmäisenä on ihmisiä, jotka tulevat huijatuksi mukaan paholaisen palvontaan koska he ovat yksinäisiä, epävarmoja, tai turhautuneita ja he ajattelevat, että palvomalla paholaista he saavat itselleen tyydyttävämmän elämän (…) Roolini kauhuelokuvissa on tuonut minulle kontakteja ihmisiin, jotka ovat lisänneet tietojani okkulttisesta tiedosta. Koen, että on velvollisuuteni taivutella ihmisiä pois mustasta magiasta. Mielestäni elokuvani palvelevat tätä päämäärää näyttämällä pahuuden todellisen kauhun. Elokuvieni moraali on, että ilkeys on hirvittävää ja että hyvä voittaa aina lopulta. Muistakaa, että kun sanasta ”good” otetaan pois ”o”, saadaan God, ja kun sanaan ”evil” lisätään ”d”, saadaan ”Devil”.

Ei liene ihme, että tämän jälkeen Saatanan kirkon suhde Christopher Leehen alkoi hiipua…  Kuuluisin näyttelijä, kenet LaVey väitti tunteneensa Hollywoodista, oli tietenkin Marilyn Monroe. LaVey itseasiassa väitti Bartonin kirjassa The Secret Life of a Satanist, että hänellä olisi ollut lyhyt suhde Monroen kanssa 1948. Myytin mukaan LaVey olisi tuolloin soittanut urkuja Los Angelesissa sijaitsevassa burleski-teatteriassa nimeltä Mayan, ja tavannut siellä nuoren stripparin nimeltä Marilyn Monroe. Tämän jälkeen heillä myytin mukaan oli kiihkeä suhde ennen Monroen suureen suosioonsa nousua. LaVey väitti tietäneensä, että Monroe päätyi strippaamaan saadakseen vuokransa maksetuksi. LaVey myös esitteli vierailijoilleen Monroen alastonkuvakalenteria, jossa oli omistuskirjoistus ”Tony, kuinka monta kertaa tämän oletkaan nähnyt! Rakkaudella, Marilyn”.

Monroen läheinen Robert Slatzer ja hänen agenttinsa vuodelta 1948, Harry Lipton ovat kuitenkin osoittaneet tämän tarinan olleen hölynpölyä. Tuohon aikaan Lipton maksoi Monroen kulut, vuokran mukaanlukien. Mayanteatterin ohjaaja Paul Valentine taas on kertonut, että kyseinen teatteri ei ole koskaan ollut burleski-teatteri ja ettei sen tiloissa ole koskaan esiintynyt sen enempää Monroe kuin LaVeykään. Ja mitä tulee LaVeyn Monroenakukalenteriin, on LaVeyn entinen vaimo Diane myöntänyt tehneensä siinä olevan ”omistuskirjoituksen”. Tämän lisäksi LaVeyn entinen julkisten asioiden hoitaja Edward Webber on sanonut, että LaVey oli tunnustanut hänelle, ettei hän koskaan tavannut Monroea.

[Tämä on artikkelin osa 5/6. Osan 6/6 voit lukea täältä. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran Blood Ceremony -lehdessä 4/2009. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

The Ruling Class.

The Ruling Class (1972)

Tämä Peter Medakin ohjaama elokuva on eräs vähemmän tunnettuja LaVeyn suurista suosikkielokuvista. LaVey itse sanoi elokuvasta näin: ”Tämä on kummajaiselokuva, jota koetettiin myydä komediana, vaikka se oikeasti on tragedia jossa on koomisia sävyjä. O’Toolen (elokuvan päähahmo) muodonmuutos elokuvassa alkaa hänen ollessaan melko naivi ja täysin viaton. Hän lopulta muuntuu brutaaliksi, täydeksi kyynikoksi, jolloin hän diabolisesti ottaa ruumiillistuneen paholaisen roolin. Elokuvan alussa hän ajattelee olevan Jeesus Kristus, mutta sen sijaan hän onkin todellinen antikristus, koska hän häpäisee Kristusta jatkuvasti. Kaikki tietysti pitävät häntä täysin mielenvikaisena. Tämän jälkeen hän kohoaa (tai vajoaa) kristus-identifikaatiostaan uskoon, että hän on Viiltäjä-Jack. Hän huomaa, että nyt ihmiset hyväksyvät hänet helpommin ja hän iloitsee, koska hän on nyt parantunut mielipuolisuudestaan. Nyt, ollessaan täysin mätä mustiin pukeutuva paskiainen, joka puolustaa kidutusta ja tappaa ihmisiä, hän on normaali. Aivan elokuvan lopussa on pyhäinhäväistys-kohtaus, jossa hän johtaa mätäneviä ruumiita laulamaan ”Eteenpäin kristityt sotilaat”-laulua… The Ruling Class on eräs kaikkien aikojen suurimmista saatanallisista filmeistä”.

Tähän väliin ilmestyi LaVeyn kolmas kirja The Satanic Rituals. Osa teoksesta oli LaVeyn omaa käsialaa, mutta myös pari muuta kirkon jäsentä kirjoitti teokseen, saamatta siitä tosin koskaan mitään korvausta tai kunniaa. Näihin kirjallisiin hyväntekijöihin kuuluivat Wayne West kirjoittamallaan kappaleella ”The Black Mass”, sekä Michael Aquino, joka kirjoitti teoksen kappaleet ”The Call to Cthulhu”, ”The Ceremony of the Nine Angles”, sekä ”Adult Baptism”.

The Exorcist (1973)

Tämä kauhuklassikko, jonka William Friedkin ohjasi, kuuluu artikkelin elokuvalistaan lähinnä sen vuoksi, että vastoin monien ennakkokäsityksiä, se ei ollut ilmestymisaikanaan Saatanan kirkon jäsenten suosiossa. Elokuva kuvasi Saatanan todellisena voimana, mutta täysin katolisessa kontekstissa. Elokuvasta eivät suuresti pitäneet sen enempää katolilaiset kuin satanistitkaan, mutta valtavirtaelokuvana se oli suurmenestys. Kun elokuvan ympärillä pyörinyt kuhina alkoi hieman laantua, kirjoitti LaVey vaimonsa kanssa aiheesta Saatanan kirkolle asian tiimoilta tiedotteen (mikä sisälsi myös humoristisen manaaja-setin) ja antoi National Tattler-lehden manaaja-erikoisnumeroon aiheesta viileän analyyttisen haastattelun. Blanche Bartonin The Secret Life of a Satanist-kirjan mukaan LaVey koki elokuvan niin yhdentekeväksi, että ei katsonut sitä koskaan loppuun asti. Totta tai ei, ei elokuva nauttinut yleisestikään satanistien keskuudessa samanlaista suosiota kuin vaikkapa aiemmin mainittu Rosemary’s Baby.

The Horror at 37 000 Feet (1973)

David Lowell Richin ohjaamaa elokuvaa TV:lle on kuvattu ainoaksi, jossa lentokenttäkatastrofi-teemat ovat kohdanneet Manaajan. Elokuvassa riivatuksi ei joudu kukaan henkilö, vaan lentokone. Tilanteen pelastaminen on kiinni William Shatnerista, joka näyttelee uskonsa menettänyttä pappia. LaVey väitti olleensa elokuvassa teknisenä neuvonantajana, mutta asiasta ei ole mainintaa elokuvan lopputeksteissa, eikä muuallakaan.

Texas Chainsaw Massacre (1974)

Tobe Hooperin ohjaama alkuperäinen Texasin moottorisahamurhaaja voi tuntua kenties kummalta elokuvalta LaVeyn suosikkielokuvien listalla, mutta kauhuelokuvajulkaisussa ei hänen mainintaa tästä kauhuklassikosta voi aivan ohittaakaan. LaVey sanoi elokuvasta näin: ”Alkuperäisessä Texasin moottorisahamurhaajassa kaikki uhrit ansaitsivat, mitä saivat, ja elokuva on sikäli todella saatanallinen”. Kyseessä on siis samaan tapaan saatanallisen etiikan oppitunti kuin aiemmin mainitussa The Sea Wolf:ssa. Tässä tapauksessa oppitunti on tosin vahvasti mustalla huumorilla höystetty.

The Devil’s Rain (1975)

The Devil's Rain. Anton LaVeyn huippuhetkiä.

Robert Fuestin ohjaama kauhuelokuva The Devil’s Rain, joka kertoo haamukaupungissa toimivasta saatananpalvontakultista, oli epäilemättä LaVeyn suurin hetki filmikankaalla. Tässä elokuvassa hän oikeasti toimi niin teknisenä neuvonantajana kuin esitti myös kohtuullisen pitkän cameo-roolin. Elokuva kuvattiin Durangossa, Meksikossa. Näyttelijöiden joukossa oli sellaisia nimiä kuin William Shatner, John Travolta ja Ernest Borgnine. Elokuva pohjautui Maud Willisin samannimiseen romaaniin, joka kuitenkin oli alusta loppuun perin surkea. Abominable Dr. Phibesin ohjaaja ja tuottaja pyysivät LaVeytä katsomaan käsikirjoitusta, minkä pohjalta elokuvasta sitten tulikin paljon saatanallisempi kuin se romaanimuodossaan oli. LaVeyn kädenjälki näkyy varsinkin elokuvan rituaalitilanteissa selvästi, niin trapezoidaaliseen muotoon sisällytetyissä pentagrammeissa, Das Tierdrama-rituaalin teemaisissa eläinpääsymboleissa, Rege Satanas-alttarivaatteessa, kuin myös tehdyissä invokaatioissa. Elokuvan teknisen neuvonantajan roolissa LaVey myös opasti paikallisia joukkokohtauksien apulaisia, miten hokea Eenokin avaimia oikein ääntäen. Tämän on täytynyt olla viihdyttävää katsottavaa ja kuultavaa. Sellaisena voi pitää myös eräitä itse filmillekin päätyneitä kohtauksia, kuten sitä, jossa elokuvan pääpahista näyttelevä Ernest Borgnine tuo ristillä olevan William Shatnerin saatananpalvontakultin uhrimenoihin – Anton LaVeyn seistessä vieressä eräänlainen rituaalinen kypärä päässään. Kohtauksessa Shatnerilla on paljaalle rintakehälle verellä piirretty trapezoidin sisässä oleva pentagrammi. Tämä Saatana-Shatner-yhteys on elokuvahistoriassa legendaarinen, vaikka Shatner itse pitikin elokuvaa uransa pohjanoteerauksena.

Tähän elokuvaan myös alkoi ja loppui LaVeyn näyttelijän ura Hollywoodissa, sillä elokuva ei ollut menestys. Sitä kuvattiin 1974, jolloin se vielä kaikin puolin vaikutti pitävän sisällään menestyselokuvan ainekset. Näiden vaikutelmien vuoksi LaVey oli epäilemättä myös toivonut, että hän elokuvan kautta saisi itsensä kunnolla Hollywoodiin ja tätä kautta nostettua myös Saatanan kirkkoa vielä suurempaan julkisuuteen. Mutta toisin kävi ja lisää vastoinkäymisiä oli edessä. Odotettua suurta nousua seurasi sitäkin suurempi putoaminen.

Trapezoidaalisia muotoja The Devil's Rain -elokuvassa. William Shatneria ahdistaa.

Ennen elokuvan julkaisua Saatanan kirkon sisällä tapahtui huomattava skisma kirkon jäsenasteiden suhteen. Aiemmin asteet oli ansaittu omalla ansioituneisuudella, mutta LaVeyn ilmoitettua, että asteet oli ostettavissa rahalla tai muilla keinoin, koki suuri osa kirkon jäseniä tämän kirkon periaatteiden pettämiseksi ja he lähtivät ulos en masse. Michael Aquino ja huomattava määrä muita vanhoja kirkon veteraaneja perustivat tällöin Setin Temppelin.

LaVeyn mielipiteet ja kirjoitukset kääntyivät kasvavassa määrin tämän jälkeen nihilistisempään ja dekadentimpaan suuntaan, eroten hänen aiemmasta ylevästä Miltonilaisesta satanismin hengestä. Tämä heijastuu selkeästi hänen seuraavissa kirjoissaan, haastatteluissaan, sekä projekteissaan yleisestikin. LaVeyn painopiste siirtyi enemmän pohtivista teksteistä ja maagisista tekniikoista nihilistiseen sosiaaliseen kommentaariin ja ainutlaatuisen elämäntyylin ylläpitoon. Huomionarvista tämän artikkelin tarkkaavaiselle lukijalle onkin, että tässä siteeratut LaVeyn positiiviset kommentit melko epätoivoisista, dekadenteista ja misantropisista elokuvista ovat juuri näiltä LaVeyn elämän parilta viimeiseltä vuosikymmeneltä. Se oli aikaa, jolloin LaVey sulkeutui taloonsa kuin tri Phibes konsanaan, ja alkoi omallat avallaan verbaalisesti kostaa maailmalle sen typeryyden vuoksi. Julkisesti LaVeystä kuultiin seuraavan kerran enemmälti vasta 80-luvun puolivälissä. Siihen asti hän pysytteli melko hiljaa omissa oloissaan.

Anton LaVey The Devil's Rain -elokuvassa (vasemmalla pyöräkypärässä).

"Mustan talon" alttari.

The Omen (1976)

Myöhemmillä vuosillaan LaVey väitti kieltäytyneensä yhteistyöstä ensimmäisen Omen-elokuvan suhteen. Tästä Richard Donnerin ohjaamasta kauhuklassikosta LaVey omin sanoin kertoi, että ”kanssani neuvoteltiin, jotta he olisivat voineet kuvata kohtauksen Saatanan kirkon siinä rituaalikammiossa, jossa on kivinen tulisija. Päähenkilö Damien olisi siinä kastettu paholaisen joukkoihin. Damienia näyttelevä poika haluttiin lennättää kuvausta varten paikalle Englannista. He sanoivat, että jos en pitänyt ideasta he voisivat hoitaa kuvaukset ilman poikaa, pahvisella cut-outilla. Sanoin heille, että ei käy. Paikka saa osakseen jo aivan tarpeeksi uteliaiden huomiota. Paikan asukkaat ei tarvitse tämän päälle enää mitään uutta Damienia etsiskelevien turistien laumaa”. Tietäen LaVeyn olleen pääsääntöisesti hyvin perso suurelle julkisuudelle ja elokuvantekoon mukaan pääsemiselle, tämä tarina on todennäköisimmin vedetty täysin hatusta. Kuten Aquino teoksessaan The Church of Satan mainitseekin, LaVeyn osuudesta The Omen-elokuviin ei ole mitään näyttöä.

Dr. Dracula (aka Svengali’s Second Coming) (1978)

Tohtori Dracula. Tylyä menoa.

Al Adamsonin ja Paul Aratowin ohjaama kauhuelokuva on lajissaan seuraava, jossa LaVey on todella ollut teknisenä neuvonantajana ja saanut siitä myös nimensä lopputeksteihin.  Elokuvassa, joka kuvattiin San Franciscossa, LaVeyn kädenjälki näkynee selvimmin saatanallisten rituaalien aikana esillä olleen Bafometin sinetin valinnassa. Elokuvan juoni on vähintään mielenkiintoinen: se on omalaatuinen kudelma uudelleensyntyneen hypnotisti Svengalin ja psykiatrina toimivan Draculan yhteenottoa ja kädenvääntöä eräästä naisesta ja hänen äidistään. Elokuva tunnetaan myös nimellä Lucifer’s Women.

[Tämä on artikkelin osa 4/6. Osan 5/6 voit lukea täältä. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran Blood Ceremony -lehdessä 4/2009. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Seawolf. Wolf Larsenille ei vittuilla.

The Sea Wolf (1941)

Tässä Michael Curtizin ohjaamassa draama- ja seikkailuelokuvassa näyttelee Edward G. Robinson, joka oli eräs LaVeyn monista suosikkinäyttelijöistä, ja jonka useita rooleja LaVey piti saatanallisina. The Sea Wolf, joka pohjautuu Jack  Londonin saman nimiseen kirjaan, lienee ollut näistä elokuvista LaVeylle tärkein. Hän sanoi elokuvasta ja Robinsonin näyttelemästä roolista siinä seuraavaa: ”The Sea Wolf:ssa Wolf Larsen (Robinson) häpäisee ainoastaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat jo itse häpäisseet itseään, hän on brutaali vain sellaisille, ketkä tietävät vain brutaalin toimintatavan, hän vaanii sellaisia, ketkä ansaitsevat tulevansa vaanituiksi. Näin toimiessaan, Robinson on täysin saatanallinen hahmo”. Jokainen, joka on lukenut LaVeyn Saatanallisen Raamatun ja sen yhdeksän saatanallista julkilausumaa, huomaa, että Robinsonin hahmo kyseisessä elokuvassa noudattaa tarkalleen LaVeyn julkilausumissa esitettyä etiikkaa. Wolf Larsen osoittaa ystävällisyyttä vain niille, ketkä sen ansaitsevat, hän kostaa kohtaamiaan vääryyksiä toisen posken kääntämisen sijaan, eikä hän lankea psyykkisten vampyyrien ansoihin. LaVey listasi useissa yhteyksissä myös monia muita suosikkielokuviaan, joissa Robinson näytteli: Key Largo, Hell on Frisco Bay, Little Caesar, ja The Night Has a Thousand Eyes.

The Ganster (1947)

Tämä elokuva, jonka ohjasi Gordon Wiles, oli eräs LaVeyn film noir-suosikkeja. LaVey sanoi tästä elokuvasta itse näin: ”Tämä on pieni ja pienelle huomiolle jäänyt elokuva, sellaisena melkein unohdettu. Se alkaa ja loppuu saatanallisella julkilausumalla, ja katsoja tietää, että pääosan henkilö, jota näyttelee Barry Sullivan, on tuhoon tuomittu mies. Tämä ei ole mikään Legs Diamond tai Al Capone-tarina, vaan psykologinen tarina gangsterista, joka on kenties liian sivistynyt, sensitiivinen ja ystävällinen ollakseen armoton gangsteri. Hän on noussut slummeista ainoaan rooliin johon hän kohtalonsa vuoksi on voinut päätyä. Hän on kuin Lucifer, langennut enkeli, joka huomaa olevansa olosuhteiden uhri.”

Wise Blood (1952)

Tässä John Hustonin ohjaamassa tragikomediassa tulee hyvin esiin LaVeyn näkemys typeryydestä ja typeristä  ihmisistä. Muistutuksena mainittakoon, että typeryys on ensimmäinen ja siis pahin LaVeyn listaamista saatanallisista synneistä, ja että eräs LaVeyn ahkerasti viljelemä asiaan liittyvä sitaatti oli W.C. Fieldsiltä lainattu sosiaalirealistinen toteamus, että ”joka minuutti syntyy ääliö”. LaVey sanoi Wise Blood:sta itse näin:”Ohjaaja John Huston on osoittanut, että hänellä on saatanallista visiota monissa elokuvissaan. Eräs, joka niistä minun silmissäni nousee ylitse muiden, ja mikä Hustonille itselleen merkitsi eräänlaista satiirista kritiikkiä, on Wise Blood. Se perustuu Flannery O’Connorin kirjaan erään nuorukaisen seikkailuista, joita hän kokee palattuaan armeijasta etelävaltion kotiinsa ja perustettuaan ”Jeesuksen Kristuksen kirkon ilman Kristusta”. Elokuvan tarinan kertominen ei tee elokuvalle mitään oikeutta – kammottavan yksityiskohtaiset hahmot ovat se seikka, mikä tekee elokuvasta sen, mikä se on. Ne ovat tuskallisen realistisia: käsittämättömän typeriä, intensiivisiä ja traagisia! Elokuvassa ei ole ensimmäistäkään ihmistä, keneen haluaisit samaistua. Harry Dean Stanton tekee loistavan roolisuorituksen sokeana huijaripastorina, jonka tytär on likimain vajaaälyinen – mutta niin ovat kyllä lähes kaikki muutkin elokuvan hahmot. Karmeinta on, että jotkut ihmiset ketkä katsovat tämän elokuvan, eivät tajua siinä olevaa vitsiä – he ajattelevat, että elokuvan hahmot ovat sellaisia, millaisia kaikkien oletetaan oikeastikin olevan! Elokuva on hienosti tehty, Hustonin kyky kuvata kaikki nuo surulliset ja typerät ihmiset juuri sellaisina, jollaisia he todella ovat, on hyvin saatanallinen! Elokuva on todella misantropinen. Se on niin realistinen, että se on lähes surrealistinen”.

Rosemary’s baby (1967)

Rosemary's baby.

Roman Polanskin ohjaama, Ira Levinin samannimiseen romaaniin pohjautuva kauhuelokuva syntyi maailmaan, jossa Saatanan Kirkko oli vuoden ikäinen. LaVey sanoi tätä elokuvaa, jossa Saatanan lapsi syntyy maailmaan, ”parhaaksi mainokseksi satanismille sitten inkvisition”. Elokuva olikin LaVeylle ja hänen kirkolleen mitä mainioin onnenpotku, sillä sen kautta Saatanan kirkko sai medialta enemmän huomiota kuin koskaan aiemmin. Elokuvassa tehty maininta ”vuodesta yksi” ei ollut tulosta yhteistyöstä LaVeyn tai hänen perustamansa kirkon kanssa, mutta monille asia varmasti toi kuitenkin mieleen Saatanan kirkon. LaVey väitti, että hän olisi näytellyt elokuvassa Mia Farrowin raskaaksi tehnyttä paholaista, ja että hän olisi ollut elokuvassa myös teknisenä neuvonantajana. Kumpikaan väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. LaVeyn ainut virallinen yhteys elokuvaan oli, että hänet pyydettiin elokuvan julkistamistilaisuuteen San Franciscon Marina theateriin pr-mielessä – minne hän sitten näyttävästi saapuikin kaapuun pukeutuneena, kahden avustajan saattamana.

LaVeyn Zeena-tytär on ollut niiden joukossa, ketkä ovat osoittaneet LaVeyn väitteitä elokuvan suhteen vääriksi. Zeena julkaisi kumppaninsa Nikolas Schrekin kanssa vuonna 1988 tekstin nimeltä Anton LaVey: Legend and Reality. Muiden asioiden ohessa siinä mainitaan Rosemary’s Babystä seuraavaa: Polanskyn läheinen ystävä Gene Gutowski (elokuvan alkuperäinen tuottaja) sanoi, ettei elokuvalla ollut teknistä neuvonantajaa. LaVey ei myöskään koskaan edes tavannut Polanskia. Elokuvan tuottaja William Castle ei myöskään mainitse LaVeytä sanallakaan mm. elämänkerrassaan. Kukaan muukaan elokuvan teossa mukana ollut ei ole koskaan maininnut LaVeystä tuon elokuvan suhteen sanallakaan. Mia Farrowin kuuluisan paholaiskohtauksen sijaisnäyttelijän isä muisteli myöhemmin, että hyvin hoikka ammattitanssija näytteli paholaiskohtauksen pieneen kumipukuun pukeutuneena. Muutamaa vuotta myöhemmin tuo samainen puku päätyi Studio One Producktionille Louisvillessä, Kentuckyssä, jossa sitä käytettiin pienen budjetin kauhuelokuvassa nimeltä Asylum of Satan. Tri Michael Aquino, joka tuolloin vielä kuului Saatanan kirkkoon ja oli tuohon elokuvaan teknisenä neuvonantajana, tarkasti puvun paikan päällä ja totesi, että 90-kiloinen ja 180 cm pitkä LaVey ei olisi millään voinut survoa itseään tuohon pukuun. Asylum of Satanissa kyseiseen pukuun pukeutui naisnäyttelijä.

Invocation of my Demon Brother (1969)

Anton LaVey Kenneth Angerin elokuvassa Invocation of my Demon Brother.

Tähän väliin LaVeyn ystävältä, Saatanan kirkossa jo perustamisaikoina mukana olleelta Kenneth Angeriltä tuli ulos eräänlainen maaginen taide-elokuva, jossa LaVey aivan oikeasti (toisin kuin Rosemary’s Baby:ssä) näytteli lyhyen roolin Saatanana. Tarinan mukaan tämä lyhytelokuva syntyi materiaalista, jonka olisi pitänyt olla alun alkaen Angerin elokuvassa Lucifer Rising. Soundtrackin elokuvaan teki moog-syntesisaattorilla Mick Jagger.

Satanis, the Devil’s Mass (1970)

Kuva dokumentista "Satanis, the Devil's Mass". Harva meistä kykenee olemaan muovisarvet päässä vakuuttava.

Vuonna 1968 Murgenstrumm Records julkaisi LaVeyltä ja hänen kirkoltaan LP:n The Satanic Mass, mitä tammikuussa 1970 seurasi Avon booksin kustantamana Saatanallisen raamatun ensimmäinen pokkariversio. Myöhemmin samana vuonna ilmestyi Pierre Laurentin tekemä legendaarinen dokumentti Satanis, the Devil’s Mass, joka käsitteli LaVeytä ja tämän kirkkoa. Dokumentti on hyvin mielenkiintoinen ja hilpeä katsaus alkuaikojen Saatanan kirkkoon. Se pitää sisällään muutamia sittemmin legendaarisiksi tulleita rituaalikohtauksia ja LaVeyn haastattelupätkiä (joita on monet kerrat toistettu useissa muissa dokumenteissa), kuin myös erinäisiä tahattoman koomisia talking heads-haastatteluja. Tupakkaa ketjupolttava vanhempi satanistinainen on myös varsin pirteää katsottavaa ja kuultavaa, samoin kuin myös LaVeyn kotona kokoontunut masturbaatiosta puhuva, ketjupolttava ja lievästi humalaisen oloinen seurakunta. Oma pieni huvittava yksityiskohtansa elokuvassa on myös nuori, Woody Allenilta vielä tuolloin näyttänyt Isaac Bonewits, joka sittemmin erosi Saatanan kirkosta näkemyksellisistä syistä johtuen ja joka tämän jälkeen on luonut itselleen uraa melko tunnettuna uuspakanana. Satanis-dokumentissa Bonewits veti pisteet kotiin pyytämällä LaVeytä, joka rituaalitilanteessa esitti Saatanaa, siunaamaan hänen peniksensä suuremmaksi ja kestävämmäksi. Ja LaVeyhän siunasi sen. Myöhemmin, erottuaan kirkosta, Bonewits vuonna 1994 kirjoitti esseessään ”Satanic Adventure”, että LaVey ei osannut käyttää magiaa. Tästä voi ehkä päätellä, että Satanis-dokumentin peniksensiunaus ei sitten toiminutkaan. Tough luck.

Anton LaVey "hanging out".

Witchcraft ’70 (1970)

Witchcraft '70

Tämä Yhdysvalloissa ilmestynyt dokumentti pohjautui Luigi Scattinin Euroopassa julkaistuun dokumenttiin Angeli Bianchi, Angeli Neri. Siinä, missä dokumentin eurooppalainen versio Saatanan kirkkoa kohtaan oli asiallinen, oli dokumentin amerikkalainen versio kaikkea muuta: siinä oli hölmön moralistinen kerronta, dokumenttiin oli tungettu mukaan perättömiä väitteitä eläinuhreista, verijuhlista ja taloudellisesta hyväksikäytöstä. LaVey oli dokumentissa neuvonantajana jaesiintyi myös cameona eräässä rituaalissa, joka oli kuvattu hänen kotonaan San Franciscossa.

Dokumentissa esiintyi myös kirkon Louisvillen alueella toiminut Nineweh Grotto, joka oli aiemmin samana vuonna ollut esillä myös Arthur Lyonsin tuolloin julkaistussa kirjassa The Second Coming: Satanism in America (myöhempi versio kirjasta kulkee nimellä Satan Wants You). Dokumentin arvio Saatanan kirkon julkaisussa The Cloven Hoof oli ymmärrettävistä syistä melkoisen kriittinen.

Seuraavan vuoden puolella julkaistiin LaVeyn toinen kirja The Compleat Witch: or What to do when Virtue Fails (myöhemmin teos nimettiin muotoon The Satanic Witch). Vaikka teoksen nimi mielenkiintoisesti linkittyykin Witchcraft 70’s-dokumenttiin, ei sillä ollut sen kanssa kuitenkaan mitään tekemistä.

[Tämä on artikkelin osa 3/6. Osan 4/6 voit lukea täältä. Artikkeli julkaistiin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran Blood Ceremony -lehdessä 4/2009. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Older Posts »