Feeds:
Posts
Comments

Posts Tagged ‘Alfred Kinsey’

Anton LaVey Invocation of my Demon Brother:ssa.

Anger kiinnostui teini-iässä yliluonnollisesta yleensä, ja aivan erityisen vaikutuksen häneen tekivät jo aiemmin mainitun brittiläisen maagikon, Aleister Crowleyn (1875-1947), ajatukset. Crowleyn esittelemä Theleman (”Tahto” kreikaksi) filosofia jätti Angeriin pysyvän vaikutuksen, mikä myös näkyy hänen elokuvissaan, erityisesti Lucifer Rising:ssa (1970-1980) ja Inauguration of the Pleasure Dome:ssa (1954, 1966), sekä Invocation of my Demon Brother:ssa (1969). Angerin ainut pidempi dokumentti on hänen äänittämänsä Thelema Abbey (1955) – joka sekin on nykyään kadonneiksi laskettujen Angerin töiden joukossa. Yleisesti ottaen, Angeria voi syyllä pitää maailman elokuvaohjaajista selkeimmin crowleylaisena profiloituneeksi, kuten mm. Robert A. Haller huomioi artikkelissaan Angerista Filmmakers Filming-monografiassa, joka myöhemmin julkaistiin myös Crowleyn kuuluisaksi tekemän maagisen järjestön, Ordo Templi Orientiksen, The Equinox-julkaisussa vuonna 1990.

Kinsey ja Anger Theleman Luostarissa, Sisiliassa.

Kadonnut Thelema Abbey-dokumentti olisi käsillä ollessaan ainutlaatuista satoa Angerin sekä edellä mainitun tri. Kinseyn 1955 tekemästä kolmen kuukauden matkasta Crowleyn Sisiliassa sijainneeseen ”Theleman luostariin”. Kinsey oli seksologina hyvin kiinnostunut Crowleyn seksuaalimagiasta ja siihen liittyvistä asioista. Hän arvosti Angerin tuntemusta Crowleyn filosofiasta ja magiasta ja pyysi tältä pohjalta tämän mukaansa Sisiliaan. Luostarissa miehet puhdistivat Mussolinin hallinnon (joka oli karkottanut Crowleyn maasta) käskystä peittämiä seinä- ja lattiamaalauksia, sekä kuvasivat niitä. Valokuvia tältä matkalta on onneksi sentään säilynyt. Kiitelty Crowleyn elämänkerran kirjoittaja Lawrence Sutin kutsuu erästä näistä Angerin esiin kaivamista maalauksista Crowleyn visuaalisen taiteen mestariteokseksi. Tuo maalaus, joka oli Crowleyn ja hänen silloisen partnerinsa, Leah Hirsigin, makuuhuoneessa (”painajaisten huoneessa”), on Sutinin kuvailemana ”ällistyttävä kollaasi hillitsemätöntä seksuaalisuutta, jumalanpilkkaa, runoutta, ja maagista profeetallisuutta”.

Mielenkiintoisena kuriositeettina näistä maalauksista voi mainita sen, että Crowley yritti luostarissaan asuessaan saada niistä maksullista nähtävyyttä. Tämä ei hänen elinaikanaan onnistunut, mutta nykyään Sisilian matkailuesitteistä löytyy kuvia kyseisistä maalauksista. Toisena mielenkiintoisena aiheeseen liittyvänä kuriositeettina voi mainita, että Bill Condonin 2005 ohjaamassa valtavirta-elokuvassa Kinseyn elämästä (Kinsey) ei mainita sekunnillakaan hänen ja Angerin matkasta Sisiliaan, saati heidän tuttavuudestaan ylipäätään. Tämä on sikäli kummallista, että Kinsey-elokuvan shokkiarvo (jonka voisi kuvitella olleen osa sen käsikirjoittajien ajatuksia) ei Anger-Crowley-kytkennällä olisi varmasti kärsinyt yhtään, päinvastoin. Kenties tämä mutka ei sopinut tarinan kerrontaan, tai kenties aihe olisi ollut poliittisesti liian epäkorrekti.

Inauguration of the pleasure dome.

Ensimmäinen Angerin selkeästi crowleylainen elokuva, Inauguration of the Pleasure Dome (1954) valmistui vuotta ennen edellä mainittua Sisilian matkaa. Hän sai siihen näyttelemään pari nimekästä henkilöä: Anais Ninin (joka oli Henry Millerin kanssa tavannut Crowleyn Pariisissa 30-luvulla) sekä kirjailijan ja taidemaalarin, Marjorie Cameronin (paikallisessa kalifornialaisessa Ordo Templi Orientis-Looshissa vaikuttaneen Jack Parsonsin, aikansa erittäin merkittävän raketti-insinöörin, lesken). Elokuva myös merkitsi tietynlaista siirtymää – Anger siirtyi mustavalkoisista elokuvista värillisiin, unenomaisista enemmän myyttisiin, elokuvissa näyttelijöiden määrä yleisesti ottaen kasvoi, kuten myös hänen elokuviensa pituudet (Inaugurationin pituus on 38 minuuttia). Samalla Angerin itsensä rooli monien elokuviensa tekijänä alkoi painottaa häntä aiempaa selvemmin maagikkona, tai eräänlaisena pappina elokuvien takana. Tämä näkyy tässä kyseisessä elokuvassa erityisesti siinä, miten ”ehtoollinen” on sitä tärkeä osa. Kautta koko elokuvan sen hahmot muuttavat tajunnantilojaan nauttimalla erilaisia narkoottisia aineita, mitä elokuvan avaushahmon, Shivan, vieraat tapaamiseen tuovat. Lopputuloksena on transpersoonallinen ekstaasi.

Inauguration of the Pleasure Dome:n inspiraatio oli erään Anais Ninin ystävän järjestämissä naamiaisissa, joihin myös Anger osallistui. Hän sai niissä idean, että voisi käyttää vastaavaa teemaa elokuvassa, laittaen maagikot myyttiseen kontekstiin. Tämä myyttinen konteksti oli tietysti hyvin crowleylainen. Niinpä elokuvasta löytyy niin ”portto”, ”suuri peto”, kuin myös Astarte, Pan, Shiva, Osiris, Isis, Kali, Lilith, Hecate, ja Tohtori Caligarin kabinetista tuttu Cesare, unissakävelijä. Elokuva on Angerin sanoin ”omistettu harvoille, ja Aleister Crowleylle, ja kruunatulle ja voittavalle lapselle” (millä viitataan Ra-Hoor-Khuitiin, sodan ja koston jumalaan, joka mainitaan Lain Kirjassa, Crowleyn perustaman Theleman uskonnon perustustekstissä). Elokuvan crowleylainen teema ei rajoitu ainoastaan tehdyn elokuvan puitteisiin, vaan on Angerille tyypillisesti ennen kaikkea ”elokuvaa suurempaa”, hänen sisäisen maailmansa visioiden ja kokemusten valkokankaalla ilmaisua. Inauguration on sellaisena kuitenkin hyvin mielenkiintoisessa asemassa Angerin elokuvien joukossa, koska hänellä ja crowleylaista porttoa näytelleellä Marjorie Cameronilla oli molemmilla sama, hyvin vakavasti koettu maaginen käsitys Cameronin roolista kyseisessä elokuvassa.

Jack Parsons.

Cameronin edesmennyt puoliso Jack Parson oli myös Crowleyn filosofian ja magian, Theleman uskonnon vannoutunut harjoittaja. Hän oli hyvän tovin koettanut maagisten rituaalien (”Babalon Työskentelyjen”) avulla tuottaa sellaisen jumalattaren inkarnaatiota, joka ilmentäisi Crowleyn esittelemän uskonnon olemuksen ja onnistuisi sen vuoksi ”vaikuttamaan myös historian kehitykseen”. Cameronin tavattuaan Parson oli varma, että hän oli onnistunut näissä pyrkimyksissään, ja tavannut tuon kutsumansa jumalattaren, crowleylaisittain ilmaistuna, ”porton”. Hän myös kirjoitti itse Aleister Crowleylle tästä tapahtumasta 1946: ”[…] Palasin kotiin ja löysin nuoren naisen (Marjorie Cameronin), joka vastasi vaatimuksiini. Häntä voi kuvailla ’tulen ilma’-tyypiksi, hänellä on pronssin punaiset hiukset, hän on tulinen ja hienovarainen, päättäväinen ja jääräpäinen, vilpitön ja perverssi, hän on poikkeuksellinen persoonallisuus jolla on niin kykyä kuin älykkyyttä”.

Kun Inauguration of the Pleasure Dome ilmestyi ensimmäisen kerran valkokankaalle n. kahdeksan vuotta myöhemmin, oli Cameron täysin sisäistänyt Parsonilta saamansa maagisen roolin ja aseman. Sekä hän että Anger pitivät molemmat elokuvaa todisteena siitä, että Cameron oli onnistuneesti ilmentänyt Babalonin, Jack Parsonsin kutsuman jumalattaren, voiman Maan päälle.

[Tämä on artikkelin osa 2/6. Osan 3/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »

Lucifer on visuaalisten taiteenmuotojen suojelija. Väri, muoto – kaikki nämä ovat Luciferin työtä.
–    Kenneth Anger

Avain Iloon on Tottelemattomuus.
–    Aleister Crowley (runossaan Hymni Luciferille)

Kenneth Anger on amerikkalaisen underground-elokuvan suuri pioneeri. Jotkut lukijoista saattavat kysyä, miten Anger sopii kauhuelokuvajulkaisuun – hän kun ei ole ohjannut ensimmäistäkään kauhuelokuvaa. Vaikka tämä on totta, sisältävät hänen elokuvansa, mielenkiintonsa kohteet ja elämänsä yleensä elementtejä, jotka kuitenkin varmasti kiinnostavat tämän julkaisun lukijoita. Näitä elementtejä ovat ensinnäkin yleisesti underground-elokuvakulttuuri; ja siinä erityisesti hämärät, unenomaiset, väkivaltaiset, maagiset ja seksuaaliset teemat, niiden moniulotteinen ja esteettisesti vaikuttava käsittelytapa, sekä kaiken tämän nivoutuminen populaarikulttuurin ns. pimeämpiin puoliin. Angerin elokuvien lisäksi tässä artikkelissa käsitellään hänen värikästä elämää ja uraa muutenkin, hahmottaen sen kokonaiskuvaa. Erityisen painotuksen saa Angerin elämän ja elokuvien maaginen ulottuvuus. Tällä kaikella on tarkoituksena antaa kontekstia, jonka kautta Angerin elokuvat aukeaisivat katsojalleen hieman paremmin. Anger on, kuten hänestä monografian Filmmakers filming-teokseen kirjoittanut Robert Haller toteaa, paljon moniulotteisempi kuin hänen elokuvansa antavat ymmärtää.

Anger nousee

Kenneth Wilbur Anglemyer syntyi 3.2. 1927 Santa Monicassa, Hollywoodin rantakaupungissa, Kaliforniassa. Tuleva valkokankaan maagikko kävi Maurice Kossloffin tanssikoulua samaan aikaan kuin Shirley Temple ja hänellä oli 1935 lapsirooli Hollywood-versiossa Shakespearen Kesäyön unelmasta. Anger muotoili itselleen sittemmin käyttöön vakiintuneen taiteilijanimensä jo viisivuotiaana, ja aloitti myös elokuvan teon hyvin varhain – Ferdinand the Bull (1937) näki päivänvalon Angerin ollessa vasta kymmenenvuotias. Elokuva aloitti myös Angerin sittemmin kadonneiksi julistettujen elokuvien listan, joita hänen urallaan on yllättävän, ja myös harmittavan, monta. Usein filmien katoamiseen on ollut syynä Angerin elokuvia käsitelleet filmilaboratoriot, jotka ovat omavaltaisesti tuhonneet tai sensuroineet hänen elokuviaan. Tällaisen ahdasmielisyyden vuoksi Anger päätyikin kuvaamaan monia elokuviaan Euroopassa, erityisesti Ranskassa.

Fireworks

Ensimmäinen Angerilta jakeluun päätynyt elokuva oli Los Angelesissa 1947 luotu väkivaltainen, homoseksuaalisesti virittynyt merimieselokuva Fireworks. Se oli kuvattu Angerin vanhempien kaitafilmikameralla näiden ollessa sukulaisten hautajaisissa. Elokuva, joka perustui Angerin uneen, on vuorosanaton ja lyhyt, kuten Angerin elokuvat yleensäkin (ne vaihtelevat n. 3 – 40 minuutin väliltä). Teemaltaan Anger oli elokuvallaan huimasti aikaansa edellä, minkä vuoksi hän on saanutkin asiasta myöhemmin glooriaa. Homoseksuaalinen ote oli vahvasti esillä myös toisessa Angerin alkuaikojen ylistetyssä elokuvassa Scorpio Rising (1963). Sitä on myöhemmin tituleerattu myös ensimmäiseksi musiikkivideoksi, MTV:n estetiikan edelläkävijäksi. Sellaisena sillä nähdään olleen suuri vaikutus 60-luvun lopun populaariin estetiikkaan ja mainoksiin. Anger oli ensimmäinen joka käytti elokuvissaan populaarimusiikkia ja hyppiviä, nopeita leikkauksia. Paradoksaalisesti, Anger ei voisi vähempää välittää MTV:stä, ”roskakanavasta”, tai televisiosta ylipäätään. Scorpio Risingin nähtiin vaikuttaneen myös joihinkin nimekkäisiin tuon vuosikymmenen elokuviin, kuten 1969 ilmestyneeseen road-movie klassikko Easy Rider:iin. Yhtä kaikki, näiden elokuvien jälkeen homotematiikka poistui hieman enemmän taka-alalle Angerin elokuvissa, vaikkei niistä koskaan täysin kadonnutkaan.

Scorpio Rising

Lienee jo tähän väliin hyvä mainita, että, Anger ei ole pitänyt elokuviensa luokittelusta sen enempää homo- kuin minkään muunkaan kategorian elokuviin. Anger Me-dokumenttielokuvan tiimoilta kuvatussa haastattelutilaisuudessa vuonna 2006 ohjaaja kertoi pitäneensä erästä saamaansa homokulttuuripalkintoa talossaan ovenpönkänä. Välinpitämättömyys tunnustuksia kohtaan kuvaa Angerin tinkimätöntä asennetta elokuvien tekemiseen ja menestykseen muutenkin. Mies on alusta alkaen tehnyt itsensä näköisiä elokuvia omilla ehdoillaan. Tämä yhdistettynä hänen kykyihinsä ohjaajana onkin johtanut siihen, että Anger ei ole koskaan lyönyt itseään läpi valtavirrassa – mutta kulttimainetta on kertynyt senkin edestä. Jos hänen elokuviaan haluaa luokitella, lienee paras luokitus jotain sen tapaista kuin ”maagisia valkokankaan operaatioita”. Tähän palaamme kohta tarkemmin.

Hollywood Babylon

Ehkä hieman paradoksaalisesti Anger saattaa olla valtavirrassa paremmin menestynyt Hollywoodin rikkaiden ja kuuluisten huume- ja seksielämää häpeilemättä paljastelleilla kirjoillaan Hollywood Babylon I & II (1959, 1986) kuin varsinaisilla päätöillään, elokuvillaan. Näiden aikaansa edellä olleiden paljastuskirjojen (joiden henki löytyy nykyään yleisesti valtamediasta) on joskus osaltaan katsottu heijastelevan ohjaajan viha-rakkaus-suhdetta Hollywoodiin. Mielenkiintoisesti, Anger on brittiläiselle maagikolle, Aleister Crowleylle, tärkeitä termejä käyttäen omistanut tuon kirjan ”portolle”, sekä ottanut sen nimen osaksi ”Babylonin”. Tuntuu, kuin Anger haluaisi tällä rivienvälistä sanoa, että Crowleyn esittämä yksilön, vapauden, ja tahdon filosofia on läsnä myös Hollywoodissa, mutta että sen ihmiset eivät osa elää, olla sinut, sen kanssa. Moniulotteista maagis-filosofista vinoilua? Ehkä. Taloudellisesti menestynyttä toimintaa? Varmasti. Kyseiset kirjat ovat olleet bestsellereitä, ja niistä ensimmäinen tuli sellaisena myös polttavaan tarpeeseen, kun Anger oli 50-luvun lopulla pahasti rahapulassa.

Fireworks kiinnitti ranskalaisen runoilijan ja elokuvaohjaajan, Jean Cocteaun (1889-1963) mielenkiinnon uuteen lupaavaan ohjaajanimeen ja Anger sai pian kutsun Pariisiin, missä hän vastaanotti elokuvastaan Runollisen Elokuvan Palkinnon Festival du Film Maudit:ssa, Biarritzissa 1949. Matka oli menestyksekäs, ja Angerin maine Euroopassa alkoi välittömästi underground-elokuvapiireissä kasvaa. Angerin lämpimäksi muodostunut suhde Eurooppaan näkyi mm. siinä, että hänen Hollywood Babylon I julkaistiin ensimmäisen kerran ranskaksi (1959), tietysti hänen hyvien ranskalaisten suhteidensa vuoksi. Enemmän kuin osuvaa oli myös se, että kirjan kustansi Jean-Jacques Pauvert, Markiisi de Saden ranskalainen kustantaja. Amerikassa kirja näki ensimmäisen kerran päivänvalon luvattomana ja epätäydellisenä versiona, ja täydessä ja virallisessa muodossaan vasta yhdeksän vuotta tuon bootlegin jälkeen, 1975.

Fireworks kiinnitti myös tri. Alfred Kinseyn, Indianan yliopistoon 1947 perustetun Seksin ja lisääntymisen tutkimuslaitoksen perustaneen seksologin huomion. Tutkija oli Angerin mukaan ensimmäinen hänen asiakkaansa ostaessaan kopion Fireworks:ia tutkimuslaitoksen kokoelmiin, sekä materiaaliksi Kinseyn massiiviseen teokseen Miehen seksuaalinen käyttäytyminen (1948). Miehet ystävystyivät, kävivät kirjeenvaihtoa, Anger auttoi Kinseytä elokuvakokoelman kokoamisessa ja järjestelemisessä tutkimuslaitokselle ja otti myös osaa Kinseyn tutkimuksiin mm. antaen kuvata itseään masturboimassa.

Jotta kaikki oleelliset elementit Kenneth Angerin uralta, jo sen alkuajoilta tulisivat mainituiksi, on uraauurtavuuden, seksin, ja kapinan lisäksi muistettava ja alleviivattava ennen kaikkea magiaa. Se on viime kädessä Angerin elokuvien tärkein, kaiken kattava, elementti.

[Tämä on artikkelin osa 1/6. Osan 2/6 voit lukea täältä. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan alun perin Blood Ceremony -elokuvalehdessä 4/2008. Voit ostaa lehden täältä.

Read Full Post »