Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘Writing’ Category

pekkakekkonen

Aavetaajuus-blogi tiedottaa:

– – –

Aavetaajuus hakee spekulatiivisia novelleja Pekka Siitoin -aiheiseen kokoelmaan!

Pekka Siitoimen elämään liittyy lukemattomia mielikuvituksellisia ulottuvuuksia. Hän oli värikkään elämänsä aikana tekemisissä niin natsien, ulkoavaruuden olentojen, selvännäkijöiden kuin henkimaailman olentojenkin kanssa. Ainakin omien väitteidensä mukaan.

Tavoitteemme on kerätä yksiin kansiin edustava otos Pekka Siitoimen mielikuvituksellisimmista seikkailuista ympäri maailmaa ja maailmankaikkeutta. Siitoimen persoonassa yhdistyvät humoristisuus, räävittömyys, mielikuvituksen lento, poliittinen epäkorrektius ja pompöösi teatraalisuus. Näitä ominaisuuksia toivomme myös kokoelmaan tarjotuilta novelleilta!

Vaeltaako Pekka Naantalin katuja kuolemattomana vampyyrina? Kuinka Pekka päätyy rakastelemaan ufonaisten kanssa? Onnistuuko Pekka keittämään kiljun, joka ei lopu koskaan? Mitä tapahtuu rivologisen tiedekunnan luennoilla? Esimerkiksi tämän kaltaiset ideat voivat toimia tarinoiden lähtökohtina. URS-hengen mukaisesti painotamme kertomusten viihteellisyyttä ja kekseliäisyyttä.

Novellien toivotaan olevan napakoita, sanamäärältään enimmillään noin 5 000 sanaa. Tarjoa tarinaasi sähköpostilla osoitteeseen info ät aavetaajuus.fi ennen heinäkuun loppua. Samaisesta osoitteesta saa myös tarvittaessa lisätietoja. Kokoelman toimittavat Jyrki Pitkä, Juha Jyrkäs ja Mesikämmen.

– – –

Koko tiedote löytyy siis Aavetaajuus-blogista. Nyt kaikki kirjoittamaan!

Lopuksi Mesikämmen laittaa vielä aiheeseen liittyen, kertauksen vuoksi, linkin omaan vuonna 2012 julkaisemaansa spekulatiiviseen tarinaan Iron Siitoin.

Advertisements

Read Full Post »

mbblogi

Selvennyksen vuoksi kerrottakoon, että Mesikämmenen blogi löytyy Facebookista sekä henkilönä että sivuna. Blogin henkilö-sivulla on enemmän kaikenlaista henkilökohtaisempaa kommentointia, yms., kun taas blogin sivut-osiossa on lähinnä blogin postipäivityksiä.

Blogin henkilösivut löytyvät täältä ja hivenen kuivemmat viralliset sivut täältä.

Read Full Post »

Ohessa Mesikämmenen muinainen kouluaine nimeltään “Kadulta löytyi ruumis”, josta opettajan punakynä tiesi kertoa: Alatyyliä (…) Raakuus aineessa alentaa arvosanaa.

Kaikesta huolimatta opettaja antoi aineesta arvosanaksi 7. Onnistuisikohan sama nykypäivänä?

aine

aine1

Read Full Post »

Seuraavassa muutamia havaintoja ja satunnaisia otteita Pekan kirjeenvaihdosta Turun Hengentieteen Seuran puitteissa (ja vähän muutenkin) 70-luvulta. Otteet ovat poimittu alkuperäisestä kirjeenvaihdosta, jota Mesikämmen kävi joitain aikoja sitten tutkimassa Kansalliskirjaston arkistossa.

– – –

sinettiMies Porista kysyi, jos Pekka valmistaisi hänelle Mustan Raamatun sinetit. Niiden tekeminen kun oli hänelle itselleen liian hankalaa. Pekka lupasi toimittaa sinetit 1mk kappalehintaan.

Musta Raamattu, Pekan myymien kirjojen eräs hitti, ei miellyttänyt kaikkia. Eräs nainen halusi rahansa kirjasta takaisin, koska kirja ei vastannut odotuksia. Nainen totesi, että kirjan ”teksti on kummallista”. Pekka ei bisnesmiehenä suostunut antamaan rahoja takaisin, mutta oli valmis vaihtamaan kirjan toiseen. Samantapaisia kirjeitä oli Mustasta Raamatusta tullut muitakin.

Uuden ajan unikirjan ja Ufot, uskonto ja paholainen-kirjan julkaisuajankohdasta oli tullut parikin kyselyä. Pekka vastasi: Unikirja ilmestyy noin 4.3-74 ja Ufot Uskonto ja Paholainen ilmestyy noin 15.5 tai 15.9.-74.

ufotuskontoJonathan Sheddille oli osoitettu postia teoksen Ufot, uskonto ja paholainen pohjalta.  Eräs kirjan ostanut epäili, että kirja on mielikuvitusta. Samalla tuli kriittistä palautetta kirjan painovirhepaholaisista. Pekka vastasi tälle epäilijälle näin: Rotusynnyt ja selvitykset kirjassani eivät ole mielikuvitusta, eivätkä kuviteltua luuloa. Eri rodut on todella luonut alkujaan eri Sefroth, joita on monia. Nämä ovat tavallaan taas suoranaisia persoonattoman Jumalan lähimpiä alamaisia. On totta, että kirja on painettu kovalla kiireellä, joten siihen on tullut painovirheitä esitarkastuksen ja ladonnan yhteydessä (…) Vierasperäiset sanat eivät oikeastaan tarkoita mitään, vaan ne ovat yleensä nimiä, kuten esim Virtanen (…) Aineellisia oppiarvoja ei kannata kehua, koska niillä ei juuri ole merkitystä profeetallisessa työssä. Aikaisempien elämien henkisesti periytyvillä arvoilla ainoastaan on merkitystä ja sillä, että pystyy olemaan aktiivinen ja vilpitön ihminen. Hyvää jatkoa Teille, Jonathan Shedd.

Vierasperäiset sanat eivät oikeastaan tarkoita mitään, vaan ne ovat yleensä nimiä, kuten esim Virtanen.

Vuonna 1974 eräs Turun yliopistossa opiskellut nainen kysyi, oliko Turun Hengentieteen Seuran kokouksiin mahdollista osallistua, vaikka ei kuulunut seuraan. Pekka vastasi näin: Salatieteelliset kokoukset ovat joka arkitiistai klo 19 00 ko liikkeen studiohallissa ja sinne on vapaa pääsy asian harrastajille, muttei muille. Osoite on Kaskenkatu 1 puh 24016.

Parikymppinen egyptiläismies lähetti Föreningen Veronicalle (Pekan kirjojen pohjoismaista myyntiä yms. hoitanut yhdistys) vuonna 1975 kirjeen, jossa hän haki töitä. Kaikki mahdollinen työ kiinnosti tätä faaraoiden maan nuortamiestä. Pekka vastasi kohteliaasti, pahoitteli alkuun englanninkielentaitojaan ja totesi sitten, ettei valitettavasti voinut työllistää miestä. Loppuun Pekka kertoi mm. lukevansa joka viikko Koraania ja kuvaili Mustan Raamatun sisältöä.

yhteysufoihinjaPekka sai teostensa pohjalta melko paljon kysymyksiä. Hän vastaili näihin usein, muttei aina. Mm. erittäin vaativaan sävyyn kirjoitettuihin kirjeisiin Pekka jätti usein vastaamatta. Hesiodos Foinixia (Pekan salanimi teoksessa Yhteys Ufoihin ja henkimaailmaan, 1973) oli eräs lukija epäillyt saatananpalvojaksi. Pekka vastasi tälle henkilölle näin: Mikäli ihminen tekee elämässään paljon pahaa ja tukee valheoppeja, niin joutuu hän tavallaan Paholaisen palvelijaksi kuolemansa jälkeen. Hänen täytyy tällöin esiintyä eräänlaisena riivaajahenkenä, eli demonina, joiden tehtäviin kuuluu ihmisten kiusaaminen. Näiden henkien joukoissa on myös paljon sellaisia olentoja, jotka ovat vannoneet ikuista uskollisuutta Paholaiselle (…) En ole ns Saatananpalvoja, kuten olet itsekin huomannut. Hesiodos Foinix on todella salanimi.

Vuonna 1974 eräs henkilö kyseli Pekan mielipidettä seuraavan maailmansodan syttymisen syistä, Eric von Dänikenistä, yms. Pekka vastasi mm. näin: Seuraava maailmansota ei käsitykseni mukaan tule olemaan Saatanan ja Jumalan välinen, vaan vapauden ja orjuuden kannattajien välinen. Eric von Däniken on erittäin etevä henkilö, vaikka hän ei suoranaisesti olekaan hengentieteen kannattaja. Lucifer ja Saatana ovat eri henkilöitä ja molemmilla on käytössään ns Ufo-olentoja, jotka voivat mm liikkua maan sisässä, sekä myös kaikkialla muualla avaruudessa.

Kirjailija Hesiodos Foinix, olen lukenut kirjan YHTEYS UFOIHIN JA HENKIMAAILMAAN, kolme kertaa läpi ja tämä on parhain kirja mitä olen koskaan saanut lukea.

Erittäin positiivista palautettakin saapui. Eräs lukija lähestyi Pekkaa kirjeellä ja totesi heti kättelyssä näin: Kirjailija Hesiodos Foinix, olen lukenut kirjan YHTEYS UFOIHIN JA HENKIMAAILMAAN, kolme kertaa läpi ja tämä on parhain kirja mitä olen koskaan saanut lukea.

Turun Hengentieteen Seuran kautta sai jonkinlaista listaa Raamatun virheistä. Tätä kyseltiin jonkin verran ja Pekka lähetteli listaa, ilmeisesti ilmaiseksi.

Eräs henkilö kyseli Pekalta tieteen ja hengentieteen suhteesta. Vastauksessaan Pekka tiivisti mm. seuraavasti: En usko, että ilman metafysiikan apua, tiede pääsisi perille yliluonnollisten asioiden salaisuudesta.

spiritismilauta1Spiritismistä tuli myös kysymyksiä. Erääseen tällaiseen kirjeeseen Pekka vastasi vuonna 1975 mm. näin: Kiitän kirjeestänne. Mikäli Spiritismiä pelataan oikein voi sen avulla saada mielenkiintoisia vastauksia. Tietenkin on selvää, ettei aina kaikkia viestejä voi ottaa täysin kirjaimellisesti. Lasin liikkumisen aiheuttavat henget, jotka tahdonvoimallaan siiretelevät herkistynyttä kättämme. Aineellisen tieteen kannalta ei asiaa voida selittää. Kolmas silmä on kaikilla ja se avautuu sitä mukaa hiljalleen kun ihminen saa omaksuttua itselleen kosmista tietoa ja edelleen ilmentää sitä elämässään myös muille.

Eräälle toiselle spiritismistä ja seuran toiminnasta kyselleelle Pekka vastasi näin: Viitaten kyselyynne ilmoitan, ettei spiritismiä voi pelata yksin. Käyttöohjeita on kuitenkin helppo noudattaa koska ne on selvästi kirjoitettu Suomen kielelle. Voitte käydä kokouksissamme jos ehditte. Istunnot ovat talvi-aikana arkitiistaisin klo 19.00.

Mikäli Spiritismiä pelataan oikein voi sen avulla saada mielenkiintoisia vastauksia.

Spiritismin suhteen Pekka sai myös varsin negatiivista palautetta. 90-luvulta Pekan kirjeenvaihdosta löytyy eräältä mieheltä pari lyhyttä kirjettä, joissa ensimmäisessä hän sanoi kiroavansa Pekan. Toisessa kirjeessä kirjoittaja pahoitteli aiempaa kirjettään ja sanoi että kirous on peruttu. Mies selitti kirjoittaneensa ensimmäisen kirjeensä kännissä minkä lisäksi hän tilitti sairastuneensa 70-luvulla skitsofreniaan pelattuaan ystävänsä kanssa Pekan painattamaa spiritismipeliä.

Pekan kirjat olivat omalaatuinen kudelma oman aikansa hengentieteellisiä ideoita sekä Pekan omia näkemyksiä – kasvavassa määrin myös poliittisia. Eräs lukija, joka oli poliittisesti kallellaan vasemmalle, kirjoitti Pekalle 70-luvun puolivälissä näin: Hesiodos Foinix, luin kirjanne Ufot, uskonto ja Paholainen ja Yhteys Ufoihin ja Henkimaailmaan. Olen lukenut hyvin paljon näitä kirjoja erilaisia, aina on samaa myös löytynyt, mutta nämä teidän kirjat on kai ollut ainakin minulle ensin järkytys ja tyhjään upotus, ennen kun järkeni alkoi eritellä näitä asioita, kun ne sitten alkoi tuntua aivan luonnollisilta. Kirjeen lopuksi kirjoittaja esitti poliittisia näkemyksiään.

Pekka vastasi mm. näin: Kiitän suhteellisen asiallisesta kirjeestänne. Olisivatpa kaikki Suomen kommunistit Teidän kaltaisianne, niin varmasti maailmamme olisi parempi. On valitettavaa todeta, ettette näe kommunismin todellisia kasvoja, vaan koette sen taivaallisena aatteena, valitettavasti (H.F.)

Haluan parannuksen vain, jos se tapahtuu hyvien voimien avulla!

Kaukaparannuspalveluksia pyydettiin silloin tällöin. Eräs eläkeläismies pyysi apua 66-vuotiaalle vaimolleen, jolta oli katkennut verisuoni päästä. Vanhempi nainen lähestyi Pekkaa kirjeitse taas näin: Pekka Siitoin, Turun Hengentieteen Seura, pyydän henkisten voimien avulla tapahtuvaa parannusta. Minulla on vaikeat suonikohjut vasemman jalan sisäpuolella jalkapohjasta ylös saakka, ja vähän alkavaa oikeassakin jalassa (…) Kirjeen lopuksi painotettiin seuraavaa: Haluan parannuksen vain, jos se tapahtuu hyvien voimien avulla!

Pekalle läheteltiin käsikirjoituksia julkaisun toivossa. Mukaan mahtui runoja, tarinoita, yms. Einari Lankisen Rakkautta Karjalan tanhuvilla-käsikirjoitus löytyy arkistoista kokonaisuudessaan. Seuraavassa pätkä Pekan vastauksesta erääseen lähetettyyn käsikirjoitukseen: Kiitämme tarjouksestanne, mutta kirja on valitettavasti liian lyhyt taloudellista kustannusta silmälläpitäen. Myöskin kirjan nimi ei ole hyvä, koska markkinoilla on ennestään monia samannimisiä kirjoja. Aihe on kyllä kehittämisen arvoinen ja mielenkiintoinen. Nimeksi sopisi paremmin ”Viettelijä”.

Ufoaika-lehden (myöhemmin Ultra) Tapani Kuninkaan ja Pekan välistä kirjeenvaihtoa löytyy arkistosta parin kirjeen verran vuodelta 1974. Aiheena olivat Pekan Musta Magia-kirjan mainokset, joita Kuningas ei suostunut julkaisemaan lehdessä. Syy tähän oli kirjan aihe. Ufoaika-lehden toimitukselle oli tullut paheksuvia kirjeitä aiemmin Pekan lehteen laittamista Mustan Raamatun myynti-ilmoituksista.

Vuodelta 1974 löytyy museoviraston 6.9. kirjattu vastaus Turun Hengentieteen Seuralle. Kirjeen aihe on päätös pyyntöön päästä vierailemaan “jonain keskiyön hetkenä Louhisaarenpirunkamarissa‘”. Kirjeessä on heti aluksi mainittu kirjeen aihe: “Keskiyön vierailu Louhisaaren linnassa”. Museoviraston päätös oli kielteinen – mikä menetys ensiluokkaisen hengentieteellisen tutkimuksen kannalta!

Read Full Post »

mesikämmenenblogi

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen N:o 494:n sivu 22 kertoo, että Mesikämmenen blogi on valittu Suomen paras blogi-kisaan. Mesikämmen on kymmenen ensimmäisen kisaan mukaan otetun blogin joukossa.

Täydellinen ensimmäisen kymmenen ehdokkaan lista on seuraava: Yhteiskunnallisia: Kemppinen (“professori Kemppisen viisaita havaintoja”), Mesikämmen (“kirjoituskokoelma aiheenaan Pekka Siitoin”), Ihmisen elämästä: Project Mama (“‘äidin merkintöjä elämästään”), Tämän kylän homopoika (“parikymppisen homopojan elämää”), Harrastuksia: Antiaikalainen (“Tommi Melenderin kirjallisuusblogi”), Paskat kirppislöydöt (“käyttökelvottomia kirppisostoksia, 25 kirjoittajaa”), Ruokablogeja: Jotain maukasta (“reseptejä ja ruokakokemuksia”), Pastanjauhantaa (“oululaispariskunta kokkaa”), Huumoria: Uutissirkus (“satiiria mm. uutisista”), Lehti (“pilkkaa kaikkea ja kaikista”).

Mesikämmen kiittää kaikkia lukijoitaan, jotka ovat ehdottaneet blogia kisaan! Homma on hellvetin kovassa nousussa!

HSliiteparasblogi

Päivitys 6.5.: Kuukausiliitteen uutinen yllämainitusta löytyy nyt myös netistä.

Aiheeseen liittyen:

“Nyt valitaan Suomen paras blogi!”

Read Full Post »

Blogiin työn alla oleva Rytmihäiriön haastattelu muistutti Mesikämmentä siitä, että bändiähän on tullut haastateltua jo 1989 eräälle pienlehdelle, Möfaa puujumalille-kasetin ilmestymisen jälkeen. Vastaukset kysymyksiin oli kirjoitettu sähkötolpasta revityn JEESUS TULEE – OLETKO VALMIS! -julisteen taakse.

Haastattelun sivut saa luettavampaan kokoon kuvia klikkaamalla.

rytmihairiohaastis1

Rytmihairiohaastis2

Rytmihairiohaastis3– – –

Aiheeseen liittyen:

Todellisuuden mestari.

Hypnoottis-magneettinen katse Rytmihäiriön tulevalla levyllä.

Read Full Post »

mesikämmenenblogi

Mesikämmenen blogia on kuulemma ehdotettu mukaan tällaiseen Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kilpailuun. Uutinen kisasta kuuluu näin:

– – –

Kuukausiliite aloittaa blogikilpailun, jonka voittaja julistetaan tammikuun 2014 numerossa.

Kilpailuun osallistuvat blogit voivat käsitellä mitä tahansa asiaa: politiikkaa, ruokaa, neuleita, lemmikkieläimiä, urheilua. Ehdokkaiden linkkilistaa pidetään yllä ja päivitetään Kuukausiliitteen nettisivulla, ja sillä joulukuussa olevat blogit muodostavat finalistien joukon.

Hyvä blogi on mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu, tyylikäs, visuaalinen, ajankohtainen, reagoiva ja sitä päivitetään usein.

Ensimmäinen ehdokaslista julkaistaan Kuukausiliitteen toukokuun numerossa, ja sille voi lähettää ehdotuksia osoitteeseen kuukausiliite@hs.fi. Voit ehdottaa omaa tai kenen tahansa blogia. Merkitse viestin aiheeksi sana blogikilpailu.

– – –

Mesikämmen kiittää lukijoitaan, jotka blogia ovat kisaan ehdottaneet.

– – –

Blogista sanottua:

Mesikämmen saattaa olla Siitoimen adepti. Tai sitten Siitoimen Elma-tädin reinkarnaatio – kukapa muuten tietäisi kaiken Pekka-sedästä. Joitain voimia häneen on emanoitunut, ei kai hän muuten kirjoittaisin pohjoisen pallonpuoliskon parasta blogia.

– Nimimerkki ”Osaan ennustaa” S24:n Isänmaallisuus-palstalla.

Ei kukaan vihervasemmistomädättäjä jaksaisi kirjoittaa 300 postia itse valtakunnanjohtajasta! Tuo tekstikokonaisuus alkaa vastata uutta Kalevalaa, jonka pohjalta Suomi tulee nousemaan uuteen kukoistukseensa! Mesikämmen tekee hienoa työtä.

– Nimimerkki ”Lallin poika” S24:n Isänmaallisuus-palstalla.

Olen perehtynyt Mesikämmenen kotisivuihin ja totean niistä löytyvän merkittävän paljon Pekka Siitoimen satanismiin ja uusnatsismiin liittyvää aineistoa.
– Leo Meller.

Instituutio.
– Rami Leskinen.

Maailman paras blogi.
– Anshelm Ingemar von Weltheim

Aioin mennä ajoissa nukkumaan. Sitten avasin Tapio-putelin. Siitä tuli äsken tyhjä. Väkijuomaa siemaillessani olen lukenut Mesikämmenen blogia koko vitun yön. Nyt unirytmi on päin jotain. Ou jee.
– Anonyymi Ylilauta-foorumilla

Mesikämmen-blogi – kirjoittaja on julkaissut parhaan Pekkaa käsittelevän artikkelisarjan, mitä blogistanissa on nähty.
– Narian

Ai niin, Mesikämmen. Sehän on loistoblogi!
– Pertti Jarla

Maailman paras satanismia, Pekka Siitointa ja Naantalia koskeva foorumi on Mesikämmenen blogi. Ihmisen pojan suhteen se toimi tärkeänä Siitoin-taustatutkimuksen paikkana. On siis suuri kunnia, että Mesikämmen kirjoittaa pitkän kaavan kautta ihmisen pojasta!
– Mike Pohjola

Kiitokset mahtavasta blogista! Ilman sitä Pekka Siitoimen henkilöhahmo olisi jäänyt vain muutaman netissä kiertävän raapaisun varaan. Olet tehnyt todellisen kulttuuriteon. Pekka Siitoimen joukoissa pitkään olleita henkilöitä vaikuttaa vielä keskuudessamme, mutta, johtuen ilmeisesti samasta syystä miksi he hakeutuivat Siitoimen joukkoihin, heillä ei ole varsinaista kykyä kuvata toimintaansa. Sinulla on.
– Historioitsija (Turku)

Tämä blogi on silkkaa parhautta. Meni välittömästi kirjanmerkkeihin.
– LH

Mitä vittua minä juuri luin?
– Misunderstood (Demi-lehden keskustelupalstalla Mesikämmenen blogista)

– – –

Read Full Post »

Older Posts »