Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘UFO’ Category

Blogin lukija Antti K. lähetti Mesikämmenelle skannauksen oheisesta Hymyn 10/1992 jutusta. Juttu käsitteli Pekan kunnallisvaaliehdokkuutta ja muuta Pekkaan liittyvää.

Juttu löytyy alta kokonaisuudessaan kuvina, jotka saa luettavampaan kokoon kuvia klikkaamalla. Mesikämmen on lukemisen helpottamiseksi myös kirjoittanut jutun kuvien alle puhtaaksi.

– – –

hymy1

hymy2– – –

Kuvateksti: Pekka Siitoin marssii vaaleihin varmana voitostaan. Siitoin harmittelee, ettei puolueella ole varaa kustantaa suuria puoluekokouksia. – Kaikki jäsenet pitäisi saada Naantaliin asuntoyhtiööni kirjoille. Valtaisimme valtuuston ja tekisimme tästä natsikaupungin, mies haaveilee.

Kaikki jäsenet pitäisi saada Naantaliin asuntoyhtiööni kirjoille. Valtaisimme valtuuston ja tekisimme tästä natsikaupungin, mies haaveilee.

– – –

Suomen uusnatsien päämaja on Pekka Siitoimen omistamassa Rosenkreuzt-asuntoyhtiössä Naantalissa. Naapuritalon nimi on Frankenstein. Siitoin naurahtaa, että nimien pitäisi olla toisin päin.

Kaupungissa saattaa pian olla Suomen ensimmäinen natsivaltuutettu, sillä Pohjolan Führer Pekka Siitoin on ehdokkaana kunnallisvaaleissa.

Naapurit ja vuokralaiset ovat hyväksyneet hänen toimintansa ja jotkut jopa auttavat miestä erilaisissa töissä. Vastapäisessä talossa on päiväkodillinen lapsia, jotka führerin nähdessään nostavat innoissaan kätensä natsitervehdykseen.

Lapsista Siitoin sanoo vaali-ilmoituksessaan seuraavasti: Jollen olisi Suomen uusnatsijohtaja, haluaisin olla Markus-setä, koska rakastan lapsia ja kunnollisia vanhempia.

Jollen olisi Suomen uusnatsijohtaja, haluaisin olla Markus-setä, koska rakastan lapsia ja kunnollisia vanhempia.

– Oma äitini oli venäläis-suomalainen huutolaistyttö ja isäni saksalainen sotilas. Häntä en ole koskaan tavannut. Olen äpärä niin kuin Jeesuskin oli. Äpärät pärjäävät hyvin tässä maailmassa, Siitoin vakuuttaa. Merkonomin ja faktorin koulutukset hankkinut Siitoin toimi kuusikymmenluvun alussa neljä ja puoli vuotta Turun kaupunginteatterissa sijaisnäyttelijänä.

– Olin siellä tanssijana, laulajana ja statistina. Poliitikolle näyttelijän taidot ovat ehdottoman tärkeitä. Myös puhe- ja laulutunneista on ollut suunnattomasti hyötyä väkijoukoille puheita pitäessäni. Ei pääse ääni pettämään kesken puheen, Siitoin jyrisee.

Todisteeksi taidoistaan valtakunnanjohtaja kajauttaa pari laulua voimakkaalla bassollaan. Ei yhtään ihmetytä, että hän voitti tänä kesänä Unikeonpäivillä järjestetyn karaoke-kilpailun. Siitoin kertoo ylpeänä saaneensa samana päivänä Mister Maha -arvonimen. Hänellä oli Naantalin suurin, ruskein ja karvaisin vatsa.

Siitoin kertoo ylpeänä saaneensa samana päivänä Mister Maha -arvonimen. Hänellä oli Naantalin suurin, ruskein ja karvaisin vatsa.

Pohjolan Führer oli SMP:n vaaliehdokkaana vuonna 1971. Nelisen vuotta myöhemmin Tampereella syntyi Isänmaallinen Kansanrintama, jota Siitoin oli perustamassa. Kansanrintama jouduttiin lopettamaan fasistisen toiminnan ja laittoman yksityisarmeijan ylläpidon vuoksi.

Siitoin kertoo olevansa nyt kansallis-demokraattisen puolueen johtaja. Aktiivijäseniä on tiedotteen mukaan noin tuhat ja kannattajia eli natsimielisiä noin 2500. Siitoin aikoo perustaa Suomeen kansallissosialistisen puolueen kunhan saa kokoon tarvittavat 5000 kannattajaa.

– Natsipuolueen perustaminen olisi nyt aivan laillista, kun Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 ja YYA-sopimus ovat historiallista vessapaperia. Ne eivät enää sido meitä mihinkään suuntaan. Silti ihmiset nukkuvat YYA-unessa ja ovat poliittisia pelkureita.

– KDP on ronskisti hallitusta vastaan. Kekkonen oli KGP:n agentti ja Suomen ensimmäinen aito skinhead. Koivisto on nukkuneen rukous ja pääministeri oikea papukaija Pula-Aho. Väyrysestä tulee mieleen lähinnä kastemato ja pyrkyri, valtakunnanjohtaja Siitoin pommittaa.

Kekkonen oli KGP:n agentti ja Suomen ensimmäinen aito skinhead. Koivisto on nukkuneen rukous ja pääministeri oikea papukaija Pula-Aho. Väyrysestä tulee mieleen lähinnä kastemato ja pyrkyri.

KDP ei myöskään sulata homoseksuaaleja. ‘Jo riittää homojen vouhotus!’ on otsikoitu eräs puolueen lukemattomista lentolehtisistä. Siitoin vaatii kaikki homot kastroitaviksi ja lesbot bordelleihin yleiseen käyttöön.

Pekka Siitoin puhuu KDP:n asioista, mutta pyrkii Naantalin kunnanvaltuustoon yksityisenä ehdokkaana. Hän on varma valinnastaan.

– Naantalissa riittää 120 ääntä valtuustoon pääsemikseksi. Monet ovat sanoneet, että me äänestetään sinut piruuttaankin valtuustoon. Jotkut poliisin ja armeijankin edustajat ovat luvanneet äänensä minulle. Poliiseissa on natseja enemmän kuin kukaan uskoisikaan, ehdokas Siitoin vakuuttaa.

Siitoimen pöydän takana maailmanhistoriakin saa aivan uusia käänteitä. Vastuu toisesta maailmansodasta on hänen mielestään Winston Churchillillä, joka oli ‘läpeensä kiero mies’. Englanti on muutenkin syntipukki moneen pahaan.

– Kuka sellaisesta homolordien ja lesboleidien maasta pitäisi, Führer ärähtää ja osoittaa pyssyllään saarivaltiota seinällään olevalta Euroopan kartalta.

Kuka sellaisesta homolordien ja lesboleidien maasta pitäisi, Führer ärähtää ja osoittaa pyssyllään saarivaltiota seinällään olevalta Euroopan kartalta.

Siitoimen mukaan Churchillillä oli kahden miljoonan punnan pelivelat, jotka upporikas juutalainen maksoi sillä ehdolla, että Englanti ei koskaan tee sovintoa Saksan kanssa. Churchillin saksalaisvihaa lisäsi kuulemma se, että saksalaissotilas vei hänen morsiamensa. Lisäksi Siitoin kertoo tietävänsä, että englantilaiset keksivät keskitysleirit, ja suuttuivat saksalaisten varastaessa idean.

– On valetta, että saksalaiset olisivat tappaneet kuusi miljoonaa juutalaista keskitysleireillä. Eihän niitä ollut koko Euroopassakaan niin paljon, Valtakunnanjohtaja uskoo.

Siitoimesta on ainesta myös pukiksi, mikäli miehen puheisiin on uskomista. Johtajalla on omien sanojensa mukaan ollut vajaat 800 naissuhdetta.

– Vain kolme kertaa olen joutunut käyttämään ehkäisyä, eikä kertaakaan ole tullut minkäänlaista sukupuolitautia. Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. Koirathan eivät syö mitään myrkyllistä, Siitoin tietää.

Minä olen koirilta oppinut, että ensin pitää haistaa ennen kuin saa maistaa. Koirathan eivät syö mitään myrkyllistä.

Menneinä vuosina Siitoin oli innokas UFO-tutkija. Hän on huvilallaan kuvannut yhden lentelijän, ja nähnyt avaruusolijoiden istuvan katollaan. Kummituskin liikkuu huvilalla.

– Harrastan okkultismia, koska natsismi perustuu siihen. Hitler katsoi tähdistä sotasuunnitelmansa. Yksi tähti jäi häneltä huomaamatta ja siksi Saksa hävisi sodan. Olen kirjoittanut ja kustantanut okkultismista useita kirjoja. Minulla on selvänäkijän ja ennustajankin lahjoja, Siitoin vakuuttaa.

– – –

Aiheeseen liittyen kannattaa lukea myös Pekka Siitoin Huomenta Suomessa 1992 (vuoden 1992 kunnallisvaalit), Viimeisimmät lisäykset Mesikämmenen Pekka-kokoelmaan (totuus Pekan ottamasta ufokuvasta), Pekan ennustuksia (Pekan oikeaan osuneet ennustukset), Pekka ja SMP/SKYP (Pekan SMP-historia) sekä Päivän Pekka-materiaalit ja -tarina (tarina siitä, miten Pekka opetti päiväkodin lapset hailaamaan).

Read Full Post »

pekkakekkonen

Aavetaajuus-blogi tiedottaa:

– – –

Aavetaajuus hakee spekulatiivisia novelleja Pekka Siitoin -aiheiseen kokoelmaan!

Pekka Siitoimen elämään liittyy lukemattomia mielikuvituksellisia ulottuvuuksia. Hän oli värikkään elämänsä aikana tekemisissä niin natsien, ulkoavaruuden olentojen, selvännäkijöiden kuin henkimaailman olentojenkin kanssa. Ainakin omien väitteidensä mukaan.

Tavoitteemme on kerätä yksiin kansiin edustava otos Pekka Siitoimen mielikuvituksellisimmista seikkailuista ympäri maailmaa ja maailmankaikkeutta. Siitoimen persoonassa yhdistyvät humoristisuus, räävittömyys, mielikuvituksen lento, poliittinen epäkorrektius ja pompöösi teatraalisuus. Näitä ominaisuuksia toivomme myös kokoelmaan tarjotuilta novelleilta!

Vaeltaako Pekka Naantalin katuja kuolemattomana vampyyrina? Kuinka Pekka päätyy rakastelemaan ufonaisten kanssa? Onnistuuko Pekka keittämään kiljun, joka ei lopu koskaan? Mitä tapahtuu rivologisen tiedekunnan luennoilla? Esimerkiksi tämän kaltaiset ideat voivat toimia tarinoiden lähtökohtina. URS-hengen mukaisesti painotamme kertomusten viihteellisyyttä ja kekseliäisyyttä.

Novellien toivotaan olevan napakoita, sanamäärältään enimmillään noin 5 000 sanaa. Tarjoa tarinaasi sähköpostilla osoitteeseen info ät aavetaajuus.fi ennen heinäkuun loppua. Samaisesta osoitteesta saa myös tarvittaessa lisätietoja. Kokoelman toimittavat Jyrki Pitkä, Juha Jyrkäs ja Mesikämmen.

– – –

Koko tiedote löytyy siis Aavetaajuus-blogista. Nyt kaikki kirjoittamaan!

Lopuksi Mesikämmen laittaa vielä aiheeseen liittyen, kertauksen vuoksi, linkin omaan vuonna 2012 julkaisemaansa spekulatiiviseen tarinaan Iron Siitoin.

Read Full Post »

Turun kaupunginkirjastolla oli huhtikuun 5. päivä huimaa ohjelmaa – kansainvälisen UFO-ryhmä Raelin kolme sveitsiläistä jäsentä oli paikalla puhumassa asiastaan – onnellisuudesta!

V.I. raportoi Mesikämmenelle kuvin ja videoin paikan päältä seuraavaa.

Videot: 1, 2, 3, 4, 5, 6.

– – –

IMG_5067

IMG_5070

IMG_5071

IMG_5072

IMG_5074

IMG_5077

IMG_5088

Clipboard01

Clipboard02

Clipboard03

Read Full Post »

timovuorensola2Timo Vuorensola doesn’t need long introductions. He’s known especially for directing movies and being a member of Älymystö.

Mesikämmen decided to ask few questions from Timo. In the following interview Star Wreck, Iron Sky, Laibach, Älymystö, Nazi UFO’s, Nazi’s in movies, Sarah Palin and her supporters, Pekka Siitoin, and many other subjects are covered.

Ladies and gentlemen, Timo Vuorensola speaks!

 – – –

Background

If this interview could take place anywhere, anytime, real or imaginary, where would we sit now making this interview?

I’d pick some nice, cozy pub in Tharbad, Cardolan. That’s in Middle-Earth, of course. And year would be around 1650 Third Age.

Who are you, what do you do? What did you do before Iron Sky that made you a celebrity?

I’m some kind of a all-round-random-shit -guy who just ended up focusing on film. I’ve been interested in anything, from writing to music, from graphics to marketing, and have done a many jobs on each of those fields. I used to be a telemarketer before I started filmmaking and financed my ass during the the making of my first film, Star Wreck: In the Pirkinning.

What made you start Star Wreck-movies? Were you a typical Star Trek-fan?

I wasn’t the brains behind Star Wreck-series, before I met him, Samuli Torssonen from Tampere who had been working on Star Wrecks all his life. I joined in first as an actor to Star Wreck V: Lost Contact -short film, and he asked me – because I was always loud and buzzing about the set – to direct the second. I hadn’t directed anything of that scale before, but decided to take the “job” (not like anyone was paying…).

Regarding Star Trek, I hand’t seen even one full Star Trek episode before I started working on Star Wreck, and didn’t get around to watch the series until years after I had already finished my work on Star Wreck. Maybe it was good, brought the film a bit above the typical fanwank level of fan films on the Internet.

Who are your favorite Star Trek characters and why? The first or the next generation? Deep space nine?

Now that I’ve seen every episode of Star Trek (me and my girlfriend took a 1,5 year Star Trek marathon, watching every episode (729 episodes) and every movie (11 movies then), I find myself a “first generation” -guy, meaning the Original Series is the one that speaks loudest to me, although every other series have had their awesome bits. And out of all the characters in Star Trek, I’d go picking Kirk, Spock, Data and Archer. They all are interesting, stand-alone characters that really bring incredible flavour to the series.

What are your all time favorite movies and directors, top 10? Why these directors, movies?

Top-10 is rather hard, but let’s give it a go:

1. David Lynch – For the freedom of expression.

2. Ridley Scott – For the science fiction mindset.

3. James Cameron – For the beyond-this-world visions.

4. Stanley Kubrick – For the best films I’ve seen in my life.

5. Gus van Sant – For the challenging topics he tackles with such ease.

6. John Cameron Mitchell – For the best film I’ve seen in my life (Hedwig and the Angry Inch).

7. Peter Jackson – For being the guy I want to be one day.

8. Darren Aronofsky – For the darkness, and the light at the end of the tunnel, that turns out to be a train of horrors roaring at you.

9. Steven Spielberg – For my childhood.

10. Terry Gilliam – For taking us on a ride out of this world.

ironskytroopers

– – –

Iron Sky and things related

Where were the seeds of the Iron Sky planted? I recall some mentions about sauna…

Yeah, we were sitting in a sauna, a bunch of us, and friend of ours, one of the writers of Star Wreck: In the Pirkinning suggested we should do a film about Moon Nazis. He had been reading bout this conspiracy theory and thought it might turn into something interesting. First we of course were just laughing about it, but the more we thought about the topic, read about it and researched it, the more we realised there could be a story there.

Turun Hengentieteen Seura made notions about sending metaphysical magical signals into the collective field of human consciousness as the real origin for Iron Sky. What is the truth about the matter? Did you feel some odd itching in your head when the idea came to you?

Yeah, but we believed it to be just dirty nerd sweat exiting our bodies in the heat of the sauna, but apparently, well, that’s what it was then.

ironskyufosWhat do you think of the Nazi-UFO-mythos in general? What do you think, is there is any base to Nazi’s having had man-made UFO’s?

Absolutely, there’s quite a lot of photographic evidence of a saucer-shaped ships being tested by Nazi scientists and later these researches found their way to USA where they were taken even further. I assume the problem eventually was that there was no way to create an energy source that could take the advantage of the saucer shape, and the research was abandoned, after Roswell accident, and all the focus was put into building a space rocket based on V2 technology.

Your take on UFO’s in general?

Whatever saucer-shaped there’s flying it’s man-made. I’m also a firm believer in life outside of our solar system, even ponder it’s possible to think there could be a form of intelligence, but I highly doubt we’ll ever have any contact with anything more than few worms buried in Mars and weird fishy things in Europa. So, in that way I believe we Earthlings should use our imagination as wide, far and crazy as possible in imagining conscious life out there, since we’ll never find it out anyway.

Why does Nazi aesthetics appeal to the people? What’s the reason behind their appeal to the people nowadays? What do you think of Nazis? Was was the worst and the best in them in your books?

Strength and cool come from strong will and great taste in the visuals. Unfortunately, what’s driving these is an ideology that’s so badly rotten inside it’s not worth celebrating. But Nazi cool can be thanked only by Hollywood film industry, which put these soldiers in pedestal and made them demigods of evil. Mankind loves evil, so we love nazis. What’s always forgotten, and what’s very sad is that Nazis were not ‘evil’, they were just pathetic ignorant mislead shitheads. But you can’t really make a multi-billion branch of entertainment industry based on hunting pathetic ignorant mislead shitheads, they are not fun. Evil is much more fun. Making nazis evil you make them entertaining and making them entertaining you make people want to watch them and pay for them.

What I believe how Nazis should be treated is to be revealed as the pathetic ignorant mislead shitheads they are, so no more people want to follow them, because, who wants to identify being a pathetic ignorant mislead shithead?

ironskynazis

I recall there has been some problems in getting the movie distributed, etc. Tell us about that. It must have dealt with the Nazi-dimension of the movie, right?

In the beginning, people were very worried about how we will approach the topic of Nazism, given its’ strong negative baggage, so we did get a lot of interest but a lot of “no thank yous” in the end. It took years of convincing for people to understand that this is a comedy, that it’s dismantling the Nazi mythos not appraising it, and that it’s not making fun of the victims of the Nazis. After this was managed to be slammed into the heads of people, getting the distributors was a bit easier, but for a small marginal european scifi film, it’s never easy.

Eventually, we succeeded, selling the film to theatres in over 60 countries with DVD and VOD finding its’ way to even more. The film is somehow still coming out here and there; just last weekend Hungary released the film to theatres, so there’s some serious longevity in the film.

ironskysarahpalinHave Sarah Palin supporters contacted you regarding the movie? What have they said?

It took them about six months to really form an intelligible response to the film, and it contained a lot of death threats, curse words and Euro-bashing. It was probably one of the best times I’ve had as a filmmaker, reading as some right-wing nutcase found out about Iron Sky, tweeted about it and then the whole republican media on Internet went nuclear.

How you got Laibach to make the soundtrack to Iron Sky? Were they instanty all in for it or was it a matter of negotiations or some such process? Were you a Laibach fan before the movie, an NSK-citizen?

I’ve never been an NSK citizen, but was a big big fan of Laibach since I first found out about them, and was listening to them constantly as I was working and writing Iron Sky. It was one of the initial goals for me production-wise, to get Laibach to do the music, and although contacting them and the initial negotiations were not easy, as soon as we got a chance to meet and talk what the film will be, and how it will be like, they decided to help. And when Laibach is on board, they are on board 150%, and will pull in every resource and bit of energy they have to create something extraordinary.

What do you think of the reception the movie has got? How do you feel about it?

Reception has been mixed. I usually think it’s divided into those with IQ under 100 or above 100. Those above seem to be more likely to get it, those under seem to have hard time getting their heads around it. And, well, of course there’s the film critics, but then again, who cares of them anyway? I’m happy the right people find the film, and I’m happy it has created a huge, intense following that’s going to help us making the sequel, and I promise even the sequel won’t even try to make everyone happy.

ironskylaibachWhat do you think of the movie yourself? What could have been done better, what ended up perfect?

I’m proud and happy of it. Looking back, the more I see what choices we made during the production, the less I think something could’ve been done different. Films are more than sum of their parts, and the magic happens not only as it is written, but also in certain time and space, where no other end result could’ve come out. I could go back and chance this and that, but I fear it would result in a worse film. To me, Iron Sky is perfect as it is, with all its’ flaws, and I wouldn’t really go changing too much. I would’ve liked to stay in the Moon Base a bit more, but we really had to get going with the story around 29 minutes, when we leave the base for the first time.

The movie must have brought you into many interesting situatons. Do you have some special stories to share with us about those? The most surprising, memorable, weird situations?

I’ve had great time with the film’s release. Travelling to tens of film festivals all over the world you get to meet the most amazing people, most interesting world views and end up into strangest situations. Let’s just say I’ve understood that there’s no glamour in film, but there’s something very wicked, dark and perverted in the world of film that’s rather interesting. Weirdest people I’ve met are usually the UFO freaks thanking me for a great documentary.

– – –

Älymystö

What is Älymystö all about?

alymystoÄlymystö an industrial noise project me and Mr. Haapanen set up some 12 years ago. Our intention was originally only to do few songs and one live show, but it grew out of its’ proportions, and although we haven’t released a lot, and haven’t toured like animals, we’ve established a small niche of which we are proud, and which we are also expanding on nowadays.

What made you interested in industrial music? The biggest influences? Top ten best industrial albums – or other kinds of albums, if you prefer to broaden the question?

Industrial music is also a glance into the dark side of electronic music and metal music, sort of like looking under the hood of what this shit is made of. It has beauty in the crust, rot and malfunctions, and it’s very digiprimitive in its’ nature. Top ten industrial albums listed here:

Laibach: Opus Dei.

GGFH: Disease.

Ministry: Psalm 69.

Die Krupps: II.

Alec Empire: Futurist.

Godflesh: Pure.

Pitchshifter.

Front Line Assembly: Hard Wired.

NON: Music for Iron Youth.

You ”sing” and write lyrics for Älymystö. What inspires your lyrics? What do you want or aim to express via them?

Usually sexual frustration, religious frustration, murder fantasies and some kind of a compilation of these elements.

If you would be either a musician or a movie director (not both) which one you would be?

Musician.

The best Älymystö album to date, and why that?

Atomgrad is our only full-length album so far, and I’m proud of it. It has a very unique atmosphere that’s unrepeatable.

– – –

Pekka Siitoin

siitoinufoWhat do you think of Pekka Siitoin? What do you think was the best and the worst in the man? What do you think of him, in general?

I think Finland needs these strong personalities, whatever side of the imaginary ‘fence’ they stand. We tend to be a society which ridicules and abhors anyone with unique personality and see standing out as a negative trait. I’m talking of Pekka Siitoin, but also of Spede Pasanen, Lenita Airisto, Jörn Donner and Matti Nykänen to name a few. All of these are interesting people, some are creepy, some just plain insane and some considered intellectuals. What I like about them all is that they give a nice kick in the ass of us Finns, forces us to think beyond the “kahvia-ja-pullaa” universe we so easily float in. So, I don’t agree with Pekka’s views at all, but I respect his uniqueness.

Did you consider having Pekka Siitoin as a character in Iron Sky at any point? Do you consider doing so in the sequel of the movie that is in planning?

Yes, actually we did, at least partially. In the very first draft of Iron Sky, there was supposed to be a character called Pekka Lehto on the Moon, playing much similar character as Klaus Adler is now. His name comes from a Pekka Siitoin – Seppo Lehto -mash-up, and he was to be a crazy son of a bitch nazi, main antagonist of the film. This was a bit before Johanna Sinisalo joined us, though.

– – –

Keys of success, future, etc.

As a creative and successful person, what kind of advice you would give to persons wishing to create something like Star Wreck or Iron Sky? What are the ingredients of success, of making it all come true today? What you would have done differently if you would have had some advice in the early stages of your process? Or is is all just ”try and see”-kind of process?

I like to say that there’s really nothing you can take or achieve to have the qualifications to make a feature film, other than making it. So, I’d suggest evaluate your life and think, would you be willing to do years of work without being paid to become a filmmaker. Most wouldn’t, and that narrows it down to those would. Then, making a film itself is obviously the main task, and only very few really get to finish. And out of those who finish, even smaller portion are willing to do the work it takes to make a film.

First film doesn’t have to be great in every respect, but it needs to show you have the guts to finish a feature film, you have some kind of a vision on what you are doing. So, instead of talking about it, start making a film. And instead of skipping the corners, spend years on it to make it as good as you humanely can. Then, release it and see what happens.

What you would like people to know about you that they haven’t got to know about you thus far via mainstream media?

I’m an egoistic asshole. It helps repositioning me in the field of who’s a great guy and who’s not. I am.

What kind of plans you have in for your near future when it comes to Älymystö, movies?

Right now I’m working on two feature films – Jeremiah Harm, a scifi actioner and Iron Sky sequel. There’s also talks about more films to which I’ve attached my ass to, one of them being I Killed Adolf Hitler, then there’s Deadrise and a bunch of others.

What makes you happy?

Right now, Oranssi Pazuzu. In general, when I’m right and people listen to me and things click. What makes me sad is when I’m wrong but people still listen to me and things fall apart. Both happen at equal intervals.

– – –

Thank you for the interview, Timo!

– – –

Related:

Iron Sky official webpage.

Iron Sky in Facebook.

Älymystö.

– – –

Iron Siitoin.

Reich of the Black Sun.

We come in peace.

– – –

Read Full Post »

juliste

– – –

Keikka-info Facebookissa kertoi: ”Auraalinen para-ilta: HELSINKI – HESSDALEN ALL NIGHT LONG! Keväällä 2012 Lepakkomies baarissa järjestetty raskaan noisen iltama saa ansaitsemaansa jatkoa Darkside klubilla. Esiintymässä Suomen noise-pioneerit ja illan kantavana teemana paranormaalit ilmiöt.”

Oli jälleen aika hypätä Pekka PT:n Panzerkampfwagen V:n kyytiin ja suunnata tykki kohti Helsinkiä. Mukaan kyytiin tuli myös Umpion Pentti, joka huolellisen härpäkeroudauksen jälkeen ja kymmenen minuutin ajon jälkeen harmitteli, että jotain oli kuitenkin unohtunut kotiin – Run M.C.D.:n paita, esiintymisasuksi.

Matka kului kuunnellen CMX:n uusinta (”ihan vittuillakseni otin mukaan”, totesi Pekka) ja Genocide Organia. Sekä Pekka että Pentti olivat sitä mieltä, että vanhan koulukunnan alan nimillä on se sama ongelma, että vokaaleissa piti ja pitää olla aina niin paljon efektejä.

Matkan varrella oli useampiakin yliajettuja eläimiä. Aurinko paistoi, välillä satoi.

Keikkapaikka, Darkside club, löytyi. Alun perin tilaisuuden piti olla Lepakkomiehessä, mutta päällekkäinbuukkauksien vuoksi paikkaa oltiin jouduttu muuttamaan. Darkside club oli Mesikämmenelle entuudestaan tuntematon paikka. Aavistuksen nuhjuinen mutta mukiinmenevä klubi sijaitsee katutasolla. Sen yläpuolella sijaitsee jonkun opiskelijaosuuskunnan diskreetin oloiset tilat Marimekko-verhoineen.

Roudausta, soundtsekkejä. Bizarre Uproarin taustavideolla runkkaili huppupäinen ukko selällään maaten, väliin korkokengissä olevan naisen talloessa kuollutta jyrsijää. Tämä oli ollut taannoin eräälle keikkajärjestäjälle liikaa ja kokoonpano oli saanut kyseiseen mestaan porttikiellon. Ei se jyrsijäkohtaus nyt niin paha ollut, vaikkei ehkä mitään mieltä ylentävää katsottavaa ollutkaan. Mutta se huppupäinen runkkaaja oli varsin hilpeä.

Mesikämmen päätti käydä tähän väliin haaskalla, joka löytyikin pienen tallustelun päätteeksi ihan lähimaastosta. Ravinnonsaannin jälkeen takaisin klubille siirtyessä ei kävelykadulla voinut suunnasta erehtyä, melu kuului varsin kauas. Asiaa tuntematon olisi voinut luulla, että Perhonkadulla tapahtui räjähdyksiä. Sisälle päästyään Mesikämmentä tervehti seinälle projisoituna taas se huppupäinen runkkari.

Menimme Bizarre Uproarin Pasin ja Pekan kanssa kahville, minkä jälkeen lyöttäydyimme Will over Matterin Kettusen juttusille. Puhuimme mm. valtakunnanjohtajasta yhtä ja toista, sekä mahdollisesti ensi vuonna järjestettävästä hänen 70v.-syntymäpäivätapahtumasta.

Tervahäistäkin tuttu Mikko Pöyhönen ilmestyi paikalle. Hän oli juuri saanut käsiinsä sooloprojektinsa Pyhän Kuoleman upouuden CD:n, Kevättuulisormen. Sellainen päätyi myös Mesikämmenen takin taskuun.

KSNK.

KSNK.

Ilta pimeni, ensimmäinen artisti oli astumaisillaan lavalle kun kello lähestyi puoli kymmentä.

Vaikka keikka oli keskellä viikkoa, oli paikalle saapunut varsin hyvin väkeä. Ahdasta ei ollut, mutta ei kyllä tyhjääkään. KSNK esiintyi varsin pimeässä. Äänimaisemassa oli hienoja elementtejä, mutta valitettavasti jotkut niistä puuroutuivat liiaksi. Illan avaus oli kuitenkin hyvä.

Seuraavaksi elektroniikkahärpäkkeiden, joista etäisesti tuli mieleen Star Trekin komentosilta, keskelle kipusi viime vuonna Kreikassa esiintynyt Riders of the Lost Current. Kaksi kaveria kaasunaamarit päässään vääntelivät nappuloita. Mesikämmenelle ei jäänyt esiintymisestä mieleen mitään erityistä, setti oli varsin tasainen.

Riders of the Lost Current.

Riders of the Lost Current.

Kolmantena lavalle asteli kolmen tunnin yöunilla Umpio, joka olikin Mesikämmenelle entuudestaan tuttu esiintyjä. Pentti räimi lavalla tuttuun intensiiviseen tyyliinsä mielenkiintoista äänimaisemaa tarjoillen, kenties vielä hektisemmin kuin yleensä, mikä johtui varmaankin niistä vähistä yöunista. Pentin energinen läsnäolo sähköisti yleisöä, eikä esitys varmaankaan jättänyt ketään kylmäksi. Teknisiä ongelmia oli jonkun verran, mutta ne loivat keikkaan oikeastaan vain tietynlaista jännitettä ja Pentti piti homman kuitenkin hanskassa. Artisti itse ei keikan jälkeen tuntunut esiintymiseensä täysin tyytyväiseltä. ”Mä pieraisin kesken mun setin”, totesi yliannostuksen ruisleipää syönyt Pena vielä myöhemmin. Videota Umpion setin lopusta löytyy täältä.

Umpio.

Umpio.

Tunnelma oli noussut artisti artistilta. Will over Matterin jättiläisen kokoinen viikinki-Kettunen oli saanut laitteistonsa paikoilleen ja setin intro alkoi. Sen luki efektillä keikan järjestäjä Alex Anttila. Teksti oli kirjasta Ufojen kosminen viesti, mikä on muuten lajissaan mainio opus, melkein yhtä mainio kuin Pekan Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan. Kirja on aiemmin inspiroinut ainakin Rytmihäiriötä, joka on tehnyt samannimisen biisin. Tähän väliin on pakko suositella myös John E. Mackin teosta Ufosieppaukset. Ihmiset ja avaruusoliot kohtaavat. Se on ollut jo parin vuoden ajan Mesikämmenen vuoteen vieressä iltalukemisena.

Will over Matter.

Will over Matter.

Kettujen loi tunnelmaa pikku hiljaa ja huusi Razor-hupparissaan mikkiin. Joidenkin mukaan setin jotkut osat olivat liian pitkiä eikä kokonaisuus ollut yhtä kova kuin artistin taannoinen ”kynttiläkeikka”. Mesikämmenelle tämä oli ensimmäinen kerta nähdä Will over Matter livenä ja näihin korviin kuultuna setti toimi mainiosti. Videota Will over Matterin setin alusta löytyy täältä. Illan teemaan liittyen kannattaa muuten kuunnella myös artistin äskettäin Mesikämmenen blogissa ensimmäistä kertaa esitelty Toisesta maailmasta.

Bizarre Uproar astui lavalle kuminaamiossa ja hupussa. Bassoa käsitelleen Pekka PT:n olemuksesta ei voinut olla tulematta mieleen the Mentors. Visuaalista puolta loi seinälle heijastettu jo aiemmin mainittu runkkaus-jyrsijä-korkokenkä-video, pari vahvaa valonlähdettä sekä savukone, joka loi lavatilasta ajoittain varsinaisen sumukentän.

Setti oli illan esiintyjien joukossa siitä poikkeuksellinen, että sen aikana tapahtui kontaktia yleisöön – Pekka PT käveli bassoa käsitellen yleisön reunamilla huppu päässään, ilman paitaa, ja  joku yleisöstä päätti tönäistä häntä. Keskiaikaisen teloittajan näköinen taiteilija ei reagoinut tähän mitenkään vaan jatkoi yleisön reunamilla kulkemistaan, mikä loi omansalaista jännitettä ilmaan. Meneekö tämä GG Alliniksi? Ei mennyt. Ainoastaan basso paiskautui setin lopussa lattiaan.

Mitä äänimaisemaan tulee, oli Bizarre Uproar ärjy ja intensiivinen, mutta lievää soundin puuroutumista tapahtui. Tämä ei kuitenkaan haitannut kokonaisuutta, mikä oli selvää myös yleisön reaktioista. Järeä setti sai ansaitsemansa suosionosoitukset. Videota Bizarre Uproarin setistä löytyy täältä, täältä ja täältä.

Bizarre Uproar.

Bizarre Uproar.

Iltaa omalta osaltaan höystämässä olleen Dj Jughin soittolistasta jäi erityisesti mieleen viimeisen artistin jälkeen pläjäytetty Wingin tulkinta AC/DC:n Back in Black:sta.

Panzerkampfwagen V puski läpi sumun takaisin kohti Turkua ja saapui perille aamuyöstä. Matkalla paljastui, että kaikilla Turun matkalaisilla on M.A. Nummisen nimmari. Tämä sopi illan teemaan, onhan Numminen kotimaisen elektronisen musiikin pioneeri Kaukana väijyy ystäviä-raitoineen.

Tänään, sunnuntaina, olisi Turussa Kosmiset parapäivät, mutta Mesikämmen jättää ne väliin. Kahta para-iltaa ei peräjälkeen jaksa. Auraalinen para-ilta oli mitä mainioin niin artistien osalta kuin vanhojen ja uusienkin tuttujen kohtaamisen vuoksi. Suuri kiitos niin järjestäjille, esiintyjille kuin kaikille niille, joiden kanssa Mesikämmen illan aikana turisi.

Read Full Post »

Nimimerkki I.V. lähetti Mesikämmenelle skannauksen Ufoaika-lehden numerosta 10/1974. Tarkemmin sanottuna kyse on lehden takasivusta, josta löytyy Pekan puolustuspuhe itselleen ja myymilleen kirjoille, sekä kuin ärsytykseksi myös mainos uunituoreelle mestariteokselle Ufot, uskonto ja paholainen.

Monet lehden lukijat olivat tykänneet kyttyrää Pekan Musta magia- ja Musta raamattu-mainoksista lehdessä. Päätoimittaja Tapani Kuningaskin oli mennyt kirjoittamaan lehteen Pekkaa parjaavasti, eikä pian suostunut ottamaan Pekalta lehteen enää ensimmäistäkään mainosta. Homma eskaloitui lopulta siihen pisteeseen, että Pekka vei jutun oikeuteen, koska katsoi Ufoajan ja sen päätoimittajan tuottaneen hänelle taloudellisia vaikeuksia parjauksillaan. Pekka voitti kiistan.

Mesikämmen kiittää nimimerkki I.V.:tä skannauksesta.

– – –mainosjavastine

– – –

Aiheeseen liittyen:

Turun Hengentieteen Seuran vieras- ja jäsenkirja 1971-1977.

Valtakunnanjohtajan elämä (1974).

Turun Hengentieteen Seura, osa 10.

Turun Hengentieteen Seuran kirjeenvaihtoa 70-luvulta.

Read Full Post »

Jouko Piho BondinaMesikämmen luki jonkin aikaa sitten Jouko Pihon teoksen Outo tie. Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa. Kirja teki lähtemättömän vaikutuksen ja päätyi Mesikämmenen silmissä saman tien alan kotimaisten kulttiteosten joukkoon. Kuva tästä tunteita herättävästä uskonnollisesta toisinajattelijasta syveni, ja idea Pihon haastattelusta heräsi jälleen. Piho oli jo kerran kieltäytynyt haastattelusta Mesikämmenen blogiin, mutta tällä kertaa maestro oli suosiollinen ja haastattelu onnistui.

Seuraavassa haastattelussa Piho vastaili kysymyksiin kaikesta Maan ja Taivaan väliltä: Hän kertoi suhteestaan saamaansa julkisuuteen, heikkouksistaan ja vahvuuksistaan, kirjoitteluistaan Punk in Finland-foorumilla, mielipiteestään Päivi Räsäsestä ja valtionkirkkosta, näkemyksistään ufoista, teologiasta, maamme nykyisestä hallituksesta, ja mahdollisesta teokratisesta Suomesta. Saamme kuulla myös Pihon kirjastaan saamasta palautteesta ja hänen perustamastaan puolueesta. Tämän lisäksi Piho vastasi siihen, pitäisikö naisten pitää alapääkarvoituksensa Luojan luomassa tilassa vai onko sheivailu ok. Monta muutakin asiaa käytiin läpi.

Hyvät naiset ja herrat, Jouko Piho puhuu!

– – –

Pohjustusta

Kuka olet ja mitä teet?

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja ja uuden puolueen, Suomen Laillisuuspuolueen (SLP), puheenjohtaja. Teen tällä hetkellä lähinnä sitä, että kierrän eri kaupunkien toreilla ja markkinoilla levittämässä tietoa SLP:sta. Keräämme samalla tarvittavia 5000 kannattajakorttia (voisitko sinä allekirjoittaa sellaisen?), jotta puolue voisi tulla hyväksytyksi rekisteröidyksi puolueeksi.

Jos tämä haastattelu voisi tapahtua missä ja koska tahansa, missä tämä haastattelu tehtäisiin? Mikä olisi ihanteellinen ympäristö tähän?

Oma kotini Loviisassa.

Kieltäydyit viime vuonna blogin haastattelupyynnöstä, mutta nyt toisella kerralla suostuit haastatteluun. Mikä muutti mielesi?

Sinun myönteiset kommenttisi kirjastani Outo tie.

Miten suhtaudut saamaasi julkisuuteen? Onko raskasta edustaa hyvin epäsuosittuja näkemyksiä?

Kaikki julkisuus on hyvästä.

Millaisen kuvan olet saanut maamme mediasta saamasi julkisuuden perusteella? Onko sinua käsitelleet jutut ja haastattelut olleet reiluja ja totuudenmukaisia? Mitä tästä kaikesta voidaan päätellä?

Media on ollut pääosin OK. Nettimaailmassa on eri foorumeilla aika hurjia juttuja, mutta se on eri asia.

Miten hyvin julkisuuden antama kuva Jouko Pihosta vastaa oikeaa Jouko Pihoa? Mitä sellaista haluaisit ihmisten tietävän sinusta, mitä he todennäköisesti eivät tiedä?

Julkisuus ei ole yksiselitteinen asia. On eri julkisuuksia. Joillakin foorumeilla minusta annettu kuva on lähinnä irvikuva. Mutta medioissa annettu kuva on aika lähellä totuutta, paitsi että se on tietysti hyvin vajavainen, koska minä olen niin moniulotteinen ihminen eikä yksikään media ole tehnyt minusta vielä syvähaastattelua. Sellainen on tosin tulossa. Helsingin Sanomien NYT-liitteessä on minusta neljän sivun laaja reportaasi 2.8.2013 (tai seuraavissa numeroissa).

Mitkä ovat heikkoutesi ja vahvuutesi? Oletko nero, jota ei vain vielä ymmärretä?

Heikkouksiani en ala eritellä. Suurin heikkous on tietysti se, että olen vajavainen ihminen. Minä olen ihmisenä heikko, mutta vahva Kristuksessa. En tiedä, olenko nero. Eräs ihminen sanoi minulle luettuaan kirjani, että hän ei tiedä, olenko minä hullu vai nero. Sain muutama vuosi sitten tietää, että nimimerkki Da Otso Prenez on alkanut pitää minusta fanisivustoa Facebookissa. Hän kertoo minusta aloitussivulla: “Hieno mies, nero.”

Minä olen ihmisenä heikko, mutta vahva Kristuksessa. En tiedä, olenko nero.

Eräs suurta ihmetystä ja huvittuneisuutta tekemäsi asia oli se, kun aloit kirjoitella Punk in Finland-foorumille. Miksi aloit kirjoitella Piffin foorumille? Oliko tuolla foorumilla tapahtunut ajatusten vaihto hedelmällistä? Yrittikö foorumilla kukaan oikeasti ymmärtää juttujasi vai oliko meininki pelkästää ns. haistattelu-linjalla? Miksi lopulta lähdit pois Piffin foorumilta?

Aloin kirjoittaa Punk in Finland -foorumilla, kun huomasin jossain vaiheessa, että siellä keskustellaan minusta. Ajatustenvaihto oli välillä asiallista ja hedelmällistä. Liian paljon oli kuitenkin ala-arvoista tekstiä. Yritin sietää sitä, mutta jouduin lopulta lähtemään pois Piffin foorumilta, kun siellä tuotiin julki minuun liittyviä täysin perättömiä väitteitä, jotka alkoivat jo lähentyä kunnianloukkausta.

Millaista musiikkia kuuntelet? Kaikkien aikojen parhaat levyt tai kappaleet?

Kuuntelen kaunista ja melodista musiikkia, joka koskettaa minua. En halua eritellä parhaita levyjä tai kappaleita.

– – –

Hengellisyys

Mitä mieltä olet Päivi Räsäsestä? Entä kristillisdemokraattisesta puolueesta, jonka vuoden 2010 kansanedustajaehdokaslistalta sinut pudotettiin Miksi ja keiden tahdosta maailmassa on homomyönteinen buumi?-kirjoituksesi vuoksi? Vieläkö seisot tuon kirjotuksesi takana?

Päivi Räsänen on hyvä jätkä, nykyisen hallituksen ainoa mies. Seison edelleen v. 2010 tekemäni homokirjoituksen takana.

Päivi Räsänen on hyvä jätkä, nykyisen hallituksen ainoa mies.

Mikä on valtionkirkon tulevaisuus?

Valtionkirkko tulee jakaantumaan.

Elämme mielestäsi lopun aikoja. Mitkä ovat merkkejä siitä, että elämme lopun aikoja? Rytmihäiriön Olen kännissävideo?

Lopunaikojen merkkejä ovat sodat, maanjäristykset, nälänhädät, väärät profeetat, uskovien vainot ja uskosta luopuminen.

Uskotko tempaukseen?

Uskon, mutta niin, että uskovien tempaus Jumalan luo taivaaseen ei tapahdu ennen Antikristuksen ilmestymístä, vaan tuon Pedon hallintakauden loppupuolella.

Uskot, että ufoja on olemassa ja ilmeisesti uskot Leo Mellerin tavoin, että ufo-olennot ovat sielunvihollisen henkiolentoja. Oletko nähnyt ufoja tai oletko törmännyt ihmisiin, joita olisi ns. abduktoitu?

Uskon, kuten kirjoitit, että ufo-olennot ovat pahoja henkiolentoja. En ole itse nähnyt ufoja. En ole tavannut ihmisiä, joita olisi abduktoitu, mutta olen tavannut ihmisen, jota on pyydetty mukaan lentävään lautaseen. Kyseessä on ex-anoppini Irja Rokka, joka näki Japanissa heidän puutarhaansa laskeutuvan ufon, josta tuli ulos muutamia vihreitä, lyhyitä olentoja. Oliot viestittivät telepaattisesti Irja Rokalle: “Tule meidän mukaamme!” Tähän Irja vastasi samoin ajatuksellisesti: “En tahdo tulla.” Silloin vihreät pikku ukot menivät alukseensa ja lensivät pois. Tämä tarina on tosi.” Tämä tapaus on kerrottu kirjassani Outo tie sivuilla 349-350. Kirjaa voi tilata minulta (jouko.piho@kolumbus.fi).

En ole tavannut ihmisiä, joita olisi abduktoitu, mutta olen tavannut ihmisen, jota on pyydetty mukaan lentävään lautaseen.

Milloin ihmisen sielu syntyy? Jos se syntyy fyysisessä syntymässä, niin miksi se ei lakkaa olemasta fyysisessä kuolemassa? Vai lakkaako?

Elämä alkaa hedelmöitymisessä. Silloin Jumala laittaa hedelmöityneeseen ihmisalkioon sielun. Ihmisen sielu ei lakkaa olemasta silloin kun ihmisen fyysinen ruumis kuolee. Ihmisen sielu jatkaa elämää sen jälkeenkin uudessa henkiruumiissa.

Mitä mieltä olet ei-kristillisistä uskonnoista ja hengellisyyden muodoista? Ovatko ne puhtaimmillaan Jumalasta kuten kristinuskokin, vai sielunvihollisen metkuja?

Ei-kristilliset uskonnot eivät ole Jumalasta. Ne ovat sielunvihollisesta.

Onko uskosi ollut koskaan todella koetuksella? Jos on, niin minkä asian tai asioiden vuoksi?

Uskoni ei ole ollut koskaan todella koetuksella. Asia on niin päin, että minun on mahdotonta olla uskomatta.

Kirjoitit kirjassasi Outo tie opiskelleesi teologiaa, jota kutsuit ”modernismin myrkkykylvöksi”. Miksi yliopistoissa opetettu teologia on ”modernismin myrkkykylvöä”?

Koska aidosta uskosta on luovuttu ja on menty ihmisjärjen päätelmien tielle.

Mikä on mielenkiintoisin teologinen ongelma?

Mistä ikuinen ja aina olemassaollut Jumala on tullut?

– – –

Politiikka

Olet perustanut Suomen laillisuuspuolueen. Kerrotko siitä? Miksi perustit puolueen? Paljonko olet saanut kannattajakortteja kerättyä puolueen rekisteröimistä varten?

Halusin perustaa uuden puolueen, koska koin, että kaikki vallassa olevat puolueet ovat johtamassa Suomea väärään suuntaan eli kohti EU:n liittovaltion pohjoista maakuntaa, jolla ei ole enää mitään itsemääräämisoikeutta. Korttien kerääminen on kesken, joten en sano mitään lukumääristä.

Jouko Piho Kouvolassa 11.7.2013

Millainen näkemys sinulla on maamme nykyisestä hallituksesta?

Nykyinen hallitus on maanpetoshallitus, joka ei ole toiminut Suomen ja suomalaisten etujen mukaan. Hallitus on ulkoaohjattu sätkynukke, joka toteuttaa isojen pankkien ja monikansallisten suuryhtöiden globalistista agendaa.

Nykyinen hallitus on maanpetoshallitus, joka ei ole toiminut Suomen ja suomalaisten etujen mukaan.

Jos sinulla olisi vapaat kädet muuttaa Suomea sisä- ja ulkopoliittisesti, mitä tekisit? Millaisia muutoksia näkisimme? Eroaisimmeko EU:sta? Vaatisiko Suomi Karjalan palauttamista? Olisiko Suomi teokraattinen maa?

Suomi eroaisi EU:sta ja keskustelut Karjalan palauttamisesta aloitettaisiin. Suomi ei voisi olla täysin teokraattinen maa, mutta kuitenkin niin pitkälle teokraattinen maa kuin se voi olla mahdollista maailmassa, joka on edelleenkin vielä jonkin aikaa pahan vallassa.

– – –

Outo tie, yms.

outotie1Millaista palautetta olet saanut kirjastasi Outo tie. Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa?

Sekä kielteistä että erittäin myönteistä palautetta.

Kirjan nimi on sen sisältöön nähden erittäin osuva. Elämäsi vaikuttaa todellakin ”oudolta tieltä” mm. sen vuoksi, että olet ainakin joidenkin asioiden suhteen ”kummajainen” myös oman taustasi, helluntaiherätyksen maastossa. Miten helluntaiherätyksessä suhtaudutaan sinuun nykyään?

Ei mitenkään.

Kirjasi on painavampien teemojensa lisäksi mielenkiintoinen myös brutaalinkin avoimuuden suhteen yksityiselämästäsi, intiimielämää myöten. Onko jälkeenpäin harmittanut, että kerroit kirjassa niin avoimesti kaikesta?

Ei.

Pitääkö naisten pitää häpykarvoituksensa Luojan luomassa alkuperäisessä tilassaan, vai saavatko he mielestäsi trimmata alapääkarvoitustaan tai ajaa vaikka aivan posliiniksi?

Tehkööt kuten haluavat. Ei kuulu minulle.

Millaista on hyvä ja huono seksi?

Hyvä seksi on hyvää ja huono seksi on huonoa.

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään vielä edesmenneestä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta, jonka elämä oli omalla tavallaan myöskin varsin ”outo tie”. Millaisia ajatuksia Siitoin sinussa herättää? Onko sinulla erityisiä muistoja hänestä? Muistatko missä olit kun Kursiivin isku tapahtui 1977?

Olen lukenut Pekka Siitoimesta. Ei muita kommentteja.

Leikkiikö uudelleenperustettu Turun Hengentieteen Seura mielestäsi tulella? Kommentoit blogissasi viime vuonna seuran suorittamaa Suomen vihkimistä Luciferille ja Saatanalle. Voiko ihminen arvostaa samaan aikaan Kristusta, Luciferia ja Saatanaa, kuten seura sanoo?

Olen eri mieltä kuin Turun Hengentieteen Seura. Minun uskoni mukaan Lucifer eli Saatana on Jeesus Kristuksen vastustaja, joten heitä ei voi arvostaa yhtä aikaa. Jeesus on hyvä, mutta Saatana on paha.

Raamatun jälkeen parhaat lukemasi kirjat?

Niitä on monia. En halua laittaa järjestykseen.

– – –

Assosiaatiot

Mitä sinulle tulee mieleen seuraavista asioista. Yhden sanan vastaus riittää, pidemminkin voi kertoa.

Heavy metal-musiikki: En pidä.

Leo Meller: Ystäväni.

Homoseksuaalisuus: Synti.

Uusi maailmanjärjestys: On tulossa. Sitä pitää vastustaa, koska se on Saatanasta.

Kumifetissi: ?

Marihuana: Parempi välttää.

Pentti Linkola: Yhden asian mies.

Ateismi: Hulluutta.

Korkokengät: Naisille kauniit.

Kuolemantuomio: Joskus oikein.

Kiira Korpi: Hyvä urheilija.

Isänmaallisuus: Tärkeä asia.

Porno: Huono asia.

Harry Potter: Ei hyvä.

Helvetti: On olemassa, mutta ei ole ikuinen vaan tietyn ajan kestävä rangaistuspaikka. Lopulta kaikki, vastaanhangoittelijatkin, tulevat vapaaehtoisesti Isän kotiin.

– – –

Tulevaisuus

Onko Oudolle tielle tulossa jatkoa? Kirjoitatko jo uutta kirjaa ja jos kirjoitat, tuleeko siitä samanlainen omaelämäkerrallinen teos kuin Oudosta tiestä?

Ei ole tulossa jatkoa.

Annoit taannoin Street Spirit-forumilla ymmärtää, että olet kiinnostunut myös mahdollisesta muusikon urasta. Oletko lähestynyt levy-yhtiöitä äänitteilläsi? Aiotko laittaa YouTubeen musiikkiasi? Jos joku heavy tai punk-bändi haluaisi esiintyä taustabändinäsi, niin alkaisitko yhteistyöhön, vähän sellaisessa italian Fratello Metallo-meiningissä?

Olen lähestynyt yhtä levy-yhtiötä demollani, mutta se ei sopinut heidän suunnitelmiinsa. Minä en ole kiinnostunut muusikon urasta. Haluaisin vain, että Suomen euroviisuihin v. 2011 tekemäni kappale “Only in my dream” saisi levityskanavan.

Millaisia muita tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

Minun tärkein tulevaisuudensuunnitelmani on saada Suomen Laillisuuspuolue puoluerekisteriin. Sen jälkeen tulisi saada kannatusta ennen kaikkea huhtikuun 2015 eduskuntavaaleissa. Jos menestystä tulee ja puolueeni SLP on hallituksessa, niin seuraava tavoite on saada Suomi eroon eurosta ja EU:sta eli Suomen tulee palata täyteen itsenäisyyteen.

Jos menestystä tulee ja puolueeni SLP on hallituksessa, niin seuraava tavoite on saada Suomi eroon eurosta ja EU:sta eli Suomen tulee palata täyteen itsenäisyyteen.

Onko sinulla profetioita Suomen tai muun maailman tulevaisuudesta?

Minulla on profetioita. Ne ovat luettavissa vanhoilla kotisivuillani osioissa Profetioita, Profetioita 2 ja Profetioita 3. Suomi ja koko maailma on menossa kohti yhä syvenevää pimeyttä. Tilanne muuttuu paremmaksi vasta silloin kun Jeesus Kristus saapuu takaisin maan päälle, ei lapsena, vaan tällä kertaa hallitsijana ja koko maailman kuninkaana. Jeesuksen takaisintuloa edeltää väärän Jeesuksen ja väärän messiaan eli Antikristuksen kolme ja puoli vuotta kestävä valtakausi, minkä Jumala sallii tapahtuvan, koska sen myötä koetellaan ihmiskunnassa ne, jotka seuraavat Petoa niistä, jotka seuraavat oikeaa Kristusta.

Jouko Pihon vaalikuva fMesikämmenen blogi on valittu Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Suomen paras blogi-kilpailuun. Onko sinulla näkyä siitä, miten blogi tulee sijoittumaan kisassa?

Ei ole.

Mikä sinut tekee onnelliseksi?

Olla lähellä Jumalaa.

Loppukommentteja?

Jumalan siunausta sinulle! Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.

– – –

Mesikämmen kiittää Jouko Pihoa haastattelusta!

[Haastattelun kuvat: Jouko Piho]

– – –

[Päivitys 26.7.2013: Pihon pyynnöstä seuraava tiedotus:

Voitko auttaa Jouko Pihoa ja hänen puoluettaan, Suomen Laillisuuspuoluetta (SLP), pääsemään puoluerekisteriin?

 

Voit täyttää kannattajakortin netissä ja lähettää allekirjoittamasi kortin osoitteeseen: Jouko Piho  Valkolammentie 26 c F 47  07910 Valko.

 

Kannattajakortin täyttämisen linkkiosoite.]

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mesikämmenen arvio Pihon kirjasta Outo tie.

Tilaa Pihon kirja alennushintaan 10e + postit täältä.

Jouko Pihon uudet ja vanhat kotisivut.

Jouko Piho Facebookissa.

Jouko Piho Twitterissä.

Suomen laillisuuspuolueen kotisivut.

Da Otso Prenezin Jouko Piho-fanisivut Facebookissa.

Read Full Post »

Older Posts »