Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘philosophy’ Category

Ruotsin Ordo Templi Orientis on julkaissut hienon ruotsinkielisen laitoksen Liber AL vel Legisistä. Kirjaa voi tilata Ruotsin O.T.O.:n sivujen kautta. Ohessa pari kuvaa kirjasta.

IMG_5809

IMG_5813

IMG_5778

IMG_5788

IMG_5789

IMG_5790

IMG_5791

IMG_5793

93 93/93.

Advertisements

Read Full Post »

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Beduiini lomailee

Kun Mesikämmen miettii, mistä hän saa maksamalleen Yle-verolle parhaiten vastinetta, ei vastausta tarvitse miettiä pitkään. Vastaus on mies nimeltä Perttu Häkkinen.

Häkkisen tekemiset ovat Ylen kontektissa aivan omaa luokkaansa. Oli siis enemmän kuin paikallaan lähestyä herraa ja esittää pari kysymystä.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. Häkkisen musiikilliset ulottuvuudet, taustat hänen toimittaja-uralleen, hänen näkemyksensä kulttuurin rajamaastoista, Luciferin sopivuudesta esikuvaksi kypsälle aikuiselle, hänen ajatuksensa Pekka Siitoimesta kuin myös siitä, elämmekö Kali Yugan aikakautta.

Hyvät naiset ja herrat, Perttu Häkkinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Kuka olet ja mitä teet? Kerro jotain tautastasi.

Olen Perttu Häkkinen, piakkoin varhaiskeski-ikäinen uros. Työskentelen toimittajana, mutta se on vain yksi, joskin merkittävä, osa persoonaani. Synnyin Kokkolassa, mutta parhaat vuoteni olen viettänyt Helsingissä ja Rotterdamissa. Olen Mustanaamio-kerhon kultajäsen, ensimmäisen luokan partiolainen ja Turun Hengetieteen Seuran kunniajäsen, jos yhteiskunnallisilla saavutuksilla nyt pitää leuhottaa.

Toimittajatyösi lisäksi olet myös muusikko, mitä moni ei tiedä. Kerro musiikkitaustastasi ja nykykuvioistasi.

Olen itseoppinut musikantti ja soittanut mm. seuraavissa yhtyeissä: Imatran Voima, Itäväylä, Anaalivaihe, Boyz of Caligula ja Tähtiportti. Oman Randy Barracuda -aliakseni turvin olen julkituonut kaksi pitkäsoittoa, joista viimeisin, eli Random Works of Randy Barracuda Vol. II ilmestyi vuonna 2012 portlandilaisella Losonofono -levymerkillä. Parhaillaan työstän kolmatta, Akephalos -nimistä albumiani, jonka tarkoitus on fenomenologisesti kuvata päättömyyden ilmiötä ja pakottaa kuulija erilaisin muuntuneisiin tajunnantiloihin. Levystä on muodostumassa mielestäni erittäin hyvä, mutta en tiedä, tuleeko sillä olemaan minkäänlaista yleistä relevanssia maailman musiikinystävien keskuudessa.

Myös Imatran Voima on tekemässä pikaisen paluun ensi kesän festivaalilavoille, vaikka äitini onkin toistuvasti varoittanut, että musiikkimme lietsoo pimeitä voimia. Ainakin edellisessä paluukonsertissamme näin kävikin: lavalle juoksi miehiä tangoissa heilaamaan, onanoimaan ja särkemään laitteistoa, ja kaaoksen päätteeksi yksi juhlija kiidätettiin sairasautolla tiputukseen. Todelliset Dionysoksen pidot siis!

Oletko ateisti, agnostikko tai jotain muuta?

Pyrin välttämään itseni määrittelemistä, koska ihminenhän on pohjimmiltaan jotakin aivan muuta, kuin mitä hän itse mieltää. Luultavasti agnostikko on kuitenkin lähimpänä totuutta. Uskonko “jumalaan”, niin kuin hänet kristillisessä diskurssissa määritellään? Tuskin. Uskonko puolestaan “jumalaan”, kuten Spinoza asian määrittelee? Kenties. Olen joka tapauksessa taipuvaisempi uskomaan, että “jotain” on, kuin että “mitään” ei olisi. Lucifer on mielestäni oiva esikuva kypsälle aikuiselle.

– – –

Työ

Kerro työstäsi. Miten päädyit siihen, missä nykyään olet?

Perttu ja Kalevi 2Asuin seitsemisen vuotta sitten Hollannissa, kirjoitin graduani Spinozan substanssiopin ontologiasta ja olin mukana talonvaltaustoiminnassa. En varsinaisesti haaveillut journalistin urasta, vaan pyrin lähinnä välttelemään työnteon raskasta iettä. Kohtalolla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni. Imatran Voiman toinen pitkäsoitto “The Welfare State of Mind” sai Rumba-lehdessä tylyn arvion, jonka ansiosta täysin tapojeni vastaisesti tuohduin jopa niin syvästi, että lähetin toimitukseen kirjeen. Preivissäni kritisoin monenkirjavasti sitä tosiasiaa, että arvion oli kirjoittanut ihminen, jolla ei mielestäni ollut tarvittavia henkis-esteettisiä edellytyksiä ymmärtää taidettamme. Muutaman päivän perästä sain toimituksesta takaisin sähköpostin, jossa he pyysivät minua lehden kolumnistiksi. Siitä se sitten lähti ja lopulta päädyinkin Helsingin Sanomien kautta YLE Puheeseen keskusteluohjelman vetäjäksi. Toimitan myös Radio Helsingissä jokatorstaista Musiikin lahja-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on antaa kuulijoilleen mahdollisimman kokonaisvaltainen ja tosi kuva säveltaiteen spektristä. Valittaminen saattaa siis toisinaan jopa mullistaa ihmiselämän, vaikka useimmiten siitä onkin lähinnä haittaa.

Olet haastatellut monia mielenkiintoisia henkilöitä. Keitä heistä on jäänyt erityisesti mieleen ja miksi?

Volvo-Markkaselta opin järkevää suhtautumista elämään ja raha-asioihin, Kari Peitsamolta puolestaan sen, että odottaminen on aikuisuutta. Max Perttulan avulla opin ymmärtämään järkähtämättömyyden kauneuden ja R.E.M. -yhtyeen Michael Stipe osoitti minulle, että vastenmielisen äänen takana saattaa todella piillä vastenmielinen mieli. Olen kiitollinen kaikista minulle suoduista kohtaamisista, niitä on yksinkertaisesti liikaa mainittavaksi.

Voitko paljastaa joitain mielenkiintoisia tietoja tai tapahtumia, joita tekemiesi haastattelujen yhteyksissä on tullut ilmi, mutta joita et ole syystä tai toisesta voinut kertoa ohjelmissasi tai teksteissäsi?

Tämä on erittäin hyvä kysymys, jolla ammattilaiset (kuten selvästi Mesikämmenkin) pumppaavat mehukasta tietoa “uhreistaan”.

Valitettavasti en voi kertoa niistä sen enempää, suurin osa kyseisestä gnosiksesta kun on edelleenkin arkaluontoista.

Mesikämmenen tapaan olet selvästi kiinnostunut kulttuurin rajamailla eri tavoin vaikuttavista tai vaikuttaneista ja operoivista tai operoineista ihmisistä, sekä tähän maastoon liittyvistä ilmiöistä. Mikä kaikessa tällaisessa kiinnostaa? Mikä on kaiken tällaisen merkitys kulttuurille?

Nykyaikana kansalaiset hakevat tietoa enenevässä määrin joukkotiedotusvälineistä. Kyseisen organumin jakama informaatio, jota jotkut nimittävät spektaakkeliksikin, edustaa itse asiassa kivettynyttä maailmankuvaa, josta useimmat haluavat osansa. Toimittajia on moitittu sopuleiksi, koska me juoksemme aina saman asian perässä, mutta moisen massaihmisen kritiikin voi ulottaa suurimpaan osaan kansasta. “Yhteiskunta ajattelee kollektiivisesti kuin ameeba”, totesi eräskin mies aikanaan. Kulttuurin reuna-alueille puolestaan haaksirikkoutuu usein mielenkiintoisia yksilöitä, joiden kanssa on avartavaa jutustella.

Olen monessa yhteydessä joutunut perustelemaan, miksi olen haastatellut vaikkapa amfetamiinikauppiasta, taikka kansallissosialistia. Miksi en? Haastattelenhan minä pastoreita ja marttaliittolaisiakin. Tässä maailmassa on monia linssejä, joiden läpi katsoa, niin postmodernistiselta hapatukselta kuin moinen kuulostaakin.

– – –

Pekka Siitoin

Tapasitko koskaan valtakunnanjohtaja Siitointa?

Valitettavasti en.

Mitä mieltä olet Siitoimesta?

Siitoin on, kuten kahdeksankymppinen isänikin sanoo, yksi Suomen historian ainoita toisinajattelijoita. En jaa läheskään kaikkia hänen näkemyksiään, en allekirjoita mm. hänen rotuopillisia näkemyksiään. Sen voin kuitenkin sanoa, että Pekassa oli omanlaistaan taikaa, jota suurimmalla osalla ihmisistä ei ole. Pekka oli noussut kotkan lailla hyvän ja pahan tuolle puolen. Heh.

Mitkä olivat mielestäsi Pekan vahvuudet ja heikkoudet?

“Mestarin” vahvuushan piili siinä, että hän rakensi oman myyttinsä, johon hän kunnon maagikon tavoin myös vilpittömästi uskoi. Alkemistin lailla hän käsitti olevansa vain ihmisyyden luonnostelma, jota tuli muokata kovan työn kautta.

Surullista on se, että juuri sama myytti lopulta syöksi hänet ennenaikaiseen tuhoonsa.

Joka ajatuksella Siitoinin tuotantoa tutkii, ei voi välttyä huomaamasta, että hänen nostattamansa oudot voimat lopulta nielaisivat hänet.

Pekan tuotanto ei myöskään ole minkäänlainen homogeeninen möhkäle, vaan kuvastaa elävää ja ristiriitaista ajattelua.

Mm. teoksessaan Henget kertovat Pekkahan varoitti Suomen kansaa politiikan vaaroista selvin sanoin: “Ihminen on todella henkisesti terve vain silloin, kun hän pystyy vapaasti toteuttamaan itseään ilman minkäänlaista puoluekontrollia. Mikään ei ole silloin pahasta, muu kuin henkinen tai aineellinen väkivalta, jota ei saa missään muodossa harjoittaa, kuten ei myöskään vapautta saa rajoittaa.” Voiko tuota enää selvemmin ilmaista?

Siitoin oli okkultisti, joka ymmärsi “pahan” ja “hyvän” edustavan saman kokonaisuuden eri puolia. Sääli vain, että hän valon sijasta vajosi pimeyteen.

Hän oli myös suuri humoristi, joka omasi taipumuksen itseironiaan ja jekkuiluun.

Mistä Siitoimen kulttisuosio mielestäsi kertoo?

Itse tutustuin Siitoinin tuotantoon 13-vuotiaana, kun ystäväni lainasi minulle valokopioversionsa teoksesta Musta Magia I. Olin mykistynyt siitä, että kotimaassani asui tällainen jännittävä hahmo. Pekka oli vapaa sielu ja palava liekki, jollaista ihmiset kadehtivat. Ikävöin häntä usein.

Jos voisit tavata Pekan, missä olisi optimaalinen paikka tapaamiseen, mitä veisit hänelle tuliaisiksi, mitä tekisitte?

Tämähän tuli, kuin Kari Salmelaisen suusta! Tapaisimme Naantalissa, josta suuntaisimme välittömästi lentokentän kautta etelänmatkalle. Pekalle veisin viinapullon ja pienen marakatin, joka olisi puettu fetsiin, liiveihin ja haareminvartijan housuihin. Tiedän, että Mestari arvostaisi moista lystikästä pikku lemmikkiä. Teneriffan tähtitaivaan alla voisimme sitten ottaa huikkaa naisista ja hengentieteestä keskustellen.

– – –

Tulevaisuus

JournalistiElämmekö Kali Yugan aikakautta? Millaisena näet tulevaisuuden? Tulevatko ufot hakemaan salatieteitä opettaneet pois suurten katastrofian alta, kuten Siitoin ennusti?

Aiheellinen kysymys. Eurooppaahan on nimitetty auringonlaskun maanosaksi ja spengleriläisen kulttuuripessimismin vaalijat ovat miespolvesta toiseen olleet huolissaan siitä, että kulttuurimme perustukset mätänevät. Itse en ole pessimisti, koska uskon Pekan tapaan ihmisen kehitysmahdollisuuksiin, ja siihen, että maailmanloppu on lähinnä subjektiivinen kokemus. Voisin tulkita Pekan ajatuksen ennemminkin metaforisena: henkeni elää rauta-aikaa ja oikeanlaisella henkisten lihasten harjoittamisella voin pelastaa sen uhkaavalta tuholta.

Ihmisen tehtävähän on valita itsensä ja tulla tosiolevaiseksi.

Tulevaisuuden suunnitelmia?

Toki. Sen voin myös kertoa, että suuria.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe, ystävät, työ, lukeminen, ja teutooninen syntetisaattorimusiikki. Toisinaan myös vapautunut juopottelu yksin tai yhdessä tuumin. Ei sovi nimittäin unohtaa sitä tosiasiaa, että oikein käytettynä alkoholilla on henkistä hyvinvointia ja työssä jaksamista tehostava vaikutus.

– – –

Mesikämmen kiittää Perttu Häkkistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Perttu Häkkinen Yle-puheessa.

Read Full Post »

hermeetikko2Hermeetikko nro. 2 ilmestyi jo useampi kuukausi sitten. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että kaikki vaativat lukijat ovat tämän ”Suomen mahtavimman ja loistokkaimman aikakauskirjan” jo hankkineet hivelemään mieltään.

Lukupaketti on jälleen jämerä ja terävä kuin Lallin kirves, sillä sivuja löytyy kokonaista 400 ja kansien välistä löytyy vanhojen valikoitujen Hermeetikko-lehtijuttujen lisäksi tälläkin kertaa myös muutama kokonainen kirja. Viimeksimainittuja ovat: William Wynn Westcottin Johdatus Kabbalaan, Tuomas Taittosen ja Aaprami Pöyrysen Mustakirja, J.R. Aspelinin Suomen asukkaat pakanuuden aikana, Lamspringin Lamspring – Jalon veljen ja muinaisen filosofin esitys viisasten kivestä, Johann Scheiblen Libellus magicus – jesuiittojen todellinen maaginen työ, sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä itse Hermes Trismegistoksen Pimandris eli Ra’n viisaus. Kirjan tarkempi sisällysluettelo löytyy täältä.

Samoin kuin edellinen numero, on myös nyt käsillä oleva laitos sisällöltään varsin monenkirjava paketti henkisyyttä ja esoteriaa. Hermeetikolle ominaisesti mukana on myös varsin mielenkiintoisia tekstejä koskien Suomen vähemmän tunnettua historiaa ja pakanallista kulttuuria.

Eniten Mesikämmenen mieltä hivelivät kirjan seuraavat tekstit: Jussi Sohlbergin Jumalatar-liike – kun radikaalifeminismi löysi noituuden, Kane Kanervan kääntämä Wescottin Johdatus Kabbalaan, Fr. HRN:n Ordo Templi Orientis historiaa, Aspelinin Suomen asukkaat pakanuuden aikana, Närvän ja Sohlbergin Katsaus ufokulttuuriin ja sen uskontoperinteellisiin taustoihin, Kanervan Sensuurin maisemissa, Katsaus vapaamuurariuden historiaan Suomessa 1756-1826, sekä Timo Niemen Demonin tappamat? Juttujen kirjoitustyyli vaihtelee runollisesta vapaammin spekulatiiviseeen ja tiukemman akateemiseen, lukukokemuksen ollen kautta linjan varsin nautinnollinen. Huumori on perinteiseen Hermeettikko-tyyliin vahvasti läsnä. Tällä kertaa Mesikämmenen suun veti hymyyn useampikin kuvateksti.

Sen tarkemmin määrittelemättä, on Hermeetikko aikakauskirjan nro. 2 Mesikämmenen syynissä jonkin verran parempi kokonaisuus kuin nro. 1, joka ei sekään huono ollut. Sen verran voi asiaa kuitenkin tarkentaa, että parhaat jutut iskivät mehukkaammin ja syvemmälle päähän kuin aiemmin ja sisällössä oli enemmän Mesikämmentä kiinnostavia aihepiirejä kuin nro. 1:ssä. Joku toinen voi tietysti olla asiasta eri mieltä, minkä vuoksi Mesikämmen suositteleekin kaikkia hankkimaan molemmat tähän mennessä julkaistut volyymit. Kirjoja voi tilata täältä.

Tästä on Hermeetikon hyvä jatkaa ansiokasta kulttuurityötään ja aikakauskirja nro. 3:a voi odottaa suurella mielenkiinnolla.

P.S. Olisi erinomaista, jos nro. 3:ssa olisi kattava syväluotaus Wettenhovi-Aspan elämästä ja ajatuksista! Nyt katsauksessa olleessa nro. 2:ssa Kanervan tekstissä Sensuurin maisemissa aihetta jo hivenen pohjustettiin hienosti…

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hermeetikko aikakauskirja nro. 1 (Mesikämmenen arvio)

Hermeetikko-lehden kotisivut.

Hermeetikko Facebookissa.

Kanerva-kirjojen kotisivut.

Kanerva-kirjat Facebookissa.

Read Full Post »

yliaistkuvaSeuraava Pekka Siitoimen esitelmä on Turun Hengentieteen Seuran alkuajoilta, varhaiselta 70-luvulta.

Esitelmä löytyy kolmessa osassa: Osa 1, 2, 3.

Ohessa muutamia siteerauksia esitelmästä.

– – –

Yliaistilliseen tietoisuustilaan kohoaminen voi tapahtua ainoastaan siten, että lähdetään tavallisesta päivätietoisuudesta. Henkisessä koulutuksessa annetaan ne tiedot, joitten avulla sielu kohoaa tästä tavallisesta tietoisuudesta. Näitten keinojen joukossa on sellaisiakin, jotka kuuluvat tavalliseen päivätietoisuuteen. Tehoikkaimpia ovat ne, joita viljellään sielun hiljaisuudessa (…)

Ei ole kysymys siitä, hyväksyykö näitä ajatuksia jokin tieteellinen käsityskanta, sillä tarkoitus on kehittää sellaisia ajatuksia kasvista ja ihmisestä, joitten ajatusten avulla voidaan saavuttaa välitön näkemys ilman minkäänlaisia teorioita. Tässä ei ole tarkoitus esittää jonkin asian tieteellistä kantaa, vaan tarkoitus on rakentaa vertauskuva, joka vaikuttaa herättävästi sielullisiin kykyihin – huolimatta siitä, mitä vastaväitteitä kunkin päähän pälkähtääkin (…)

kuinkasaavutetaanMiten saavutetaan tietoa korkeammista maailmoista?-nimisessä kirjassa on vielä muitakin esimerkkejä sisäiseen syventymiseen. Erittäin vaikuttavia ovat mainitussa kirjassa mainitut mietiskelyaiheet kasvien kasvamisesta ja kuihtumisesta, kasvin siemenestä uinuvista kasvamisen voimista, kristallin muodosta, ja niin edespäin. Tämä kirja jonka äsken mainitsin, on sellainen kirja, että, kun sitä lukee yhä uudestaan ja uudestaan niin siitä löytää aina uusia asioita. Vaikka kirja tuntuu melko helppotajuiselta ja meistä tuntuu kun olemme sen muutamaan kertaan lukeneet että nyt muistamme jo kaiken niin me kuitenkin aina erehdymme. Me saamme lukea tätä kirjaa vaikka kymmenen vuoden ajan monta kertaa sen vuodessa lävitse, niin aina muistamme ja löydämme sieltä uusia asioita. Ja mitä enemmän me noudatamme kirjan ohjeita, sitä paremmin tietenkin oma henkisyytemme kehittyy (…)

Henkiseen koulutukseen kuuluu ehdottomasti kärsivällisyys ja kestävyys. Keneltä nämä ominaisuudet puuttuvat, kenellä ne eivät ole sielun perussävynä, hän ei voi paljoakaan saavuttaa (…)

Sielullis-henkiset havaintoelimet eli lootuskukat kehittyvät ikäänkuin määrättyjen fyysillisten ruumiin elimien läheisyydessä. Mainittakoon ensin ns. kaksilehtinen lootuskukka, joka tuntuu kulmakarvojen välissä, sitten kurkunpään seudulla tuntuva kuusitoistalehtinen lootuskukka, kolmas kaksitoistalehtinen sydämen seudulla, ja neljäs vatsa-onkalon lähettyvillä. Toisia on vielä muitten ruumiinosien lähettyvillä. Puhutaan kaksi, ja kuusitoistalehtisestä, sillä näitä elimiä voidaan verrata kukkiin ja niitten lehtien lukumäärään. Huomautan tässä yhteydessä, että näistä lootuskukista käytetään myös muunlaisia nimityksiä, nimittäin ns. chakrat (…)

Inspiratiivinen maailma on kuitenkin aivan uusi imaginatiiviseen verraten. Imaginaatsionin avulla havaitaan olennon muuttuminen toiseksi, mutta inspiraatsion avulla opitaan tuntemaan muuttuvan olennon sisäiset ominaisuudet. Edellisen avulla tunnetaan olennon sielullinen ilmaisu, jälkimmäisen avulla päästään olennon sisäiseen puoleen. Ennen kaikkea opitaan tuntemaan henkisten olentojen monilukuisuus ja niitten keskinäiset suhteet (…)

Read Full Post »

saatananpalvontaasuomessa80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa ”rock-musiikki on Saatanasta”-vouhotus sekä tuolloin muutenkin yleinen ”Satanic scare”-perseily pyyhälsi ympäri maailman, myös Suomen, aiheuttaen yllättävän laajaa huolestuneisuutta kansan syvissä riveissä. Tämä voi nykyään tuntua kummalta ja huvittavaltakin, sen verran naurettavaa se meno oli, vaikka huvittavuus oli ilmiön todellisten uhrien kannalta asiasta kyllä kaukana.

Suomessa aihepiiriin parissa ansioituivat erityisesti Seinäjoen helluntaiseurakunnan Jouko Isohella ja Timo Närhi c-kasetillaan Rock ‘n’ rollin maailma (1986) sekä Leo Meller kirjallaan Rock (1986) ynnä ”dokumenttielokuvallaan” Enkeliruhtinas, nyt! (90-luvun alussa). Näiden mestariteoksien lisäksi Meller pykäsi vuonna 1993 eetteriin radio-ohjelman saatananpalvonnasta, joka sitten pian julkaistiin c-kasetilla nimeltä Saatananpalvontaa Suomessa (kasetit I ja II).

Viimeksi mainitusta äänitteestä tuli pian keräilyharvinaisuus. Mesikämmen ei kuullut äänitettä kuin vasta hiljattain, jolloin nauhalla esiintynyt Hans K. lahjoitti äänitteen Mesikämmenelle. Kasettienlahjoituspäivä sattui sopivasti olemaan Leon nimipäivä, 28.6.2013. Hans antoi kasetit juhlallisesti, asiaan varta vasten valmistetussa laatikossa. Paketti oli leomaisen symbolisesti sinetöity seitsemästi. Melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta vanha äänite oli viimein päätynyt Mesikämmenen tassuihin, vieläpä “paholaisen asianajajan” toimesta.

Syy, miksi Hans päätyi Mellerin haastateltavaksi tämän radio-ohjelmaan, johtui siitä, että Meller oli nähnyt Hansin aiemmin samana vuonna Jyrki Richtin haastateltavana YLE:n Yhden illan pysäkki-keskusteluohjelmassa. Aiheena oli ollut satanismi. Hans oli itse asiassa ensimmäinen uudemman polven satanisti (Order of the Left Hand Pathin jäsenenä lähellä LaVeylaista satanismia), joka esiintyi maamme mediassa. Aiemmin esillä oli ollut ainoastaan Pekka Siitoin, jonka lähestymistapa satanismiin oli jotain… aivan muuta.

Lähes 3 tunnin ohjelmassa esiintyivät Hansin lisäksi myös Keijo Ahorinta, Marjaliisa Tiikko, Leena Huima ja tietysti Leo Meller itse. Heidän lisäkseen kourallinen kuuntelijoita pääsi esittämään Hansille kysymyksiään.

Ahorinta oli jo tässä vaiheessa (neljä vuotta ennen surkuhupaisan Saatananpalvonnan monet kasvot-kirjasen julkaisua) profiloitunut mielestään ”tutkijaksi”, vaikka ukon horinoissa ei ollut tuolloinkaan mitään, mistä sellaista olisi voinut päätellä. Viime vuonna Ahorinta pullahti julkisuuteen, kun tuli selväksi, että hän oli saatananpalvonnan “asiantuntijana” Anneli Auerin oikeudenkäynnissä. Tämän jutun siteerauksista selviää yhtä ja toista, mikä laittaa Ahorinnan “tutkijan” statuksen, “asiantuntijuuden”, vähintään mielenkiintoiseen valoon.

boksi2Muista ohjelmassa esiintyneistä: Tiikko on äiti, jonka tytär oli ollut mukana tamperelaisessa saatananpalvontajengissä. Huima taas oli jonkun sortin seurakuntatyöntekijä ja toimittaja, jolla tuntui olevan kova tarve päteä varsin häröillä jutuilla. Leo taas oli ehta oma itsensä, Suomen Siionin grand old man.

Ohjelman kokonaisuus on sekasotku, monella tapaa nyrjähtänyttä ja sekavaa ajattelua, argumentaatiota ja yleistä huuruilua, jolle voi samanaikaisesti itkeä ja nauraa.

Saatananpalvontaa Suomessa on pilkottu kahteentoista n. viidentoista minuutin osaan. Seuraavassa linkit näihin osiin, lyhyet kuvailut näiden osien sisällöstä sekä lainauksia niissä käytetyistä puheenvuoroista.

Mesikämmen kiittää Hans K.:ta lahjasta!

– – –

Saatananpalvontaa Suomessa

Osa 1: Äänessä Tiikko, Turunen sekä Meller. Osa koostuu lähinnä Tiikon kertomuksesta siitä, millaisessa jengissä hänen tyttärensä oli mukana.

saatananpalvontaasuomessa2Tälle jengille on yhtenäistä pukeutuminen. Eli pukeudutaan täysin mustiin. Ja tuota ja yleensä sitten nää nuoret haluaa värjätä tukkansa mustaksi, tytöt. Ja sitten on tämmönen, et ollaan likasia. Ei halutakaan peseytyä (…) Ja sitten on nää tämmöset hakaneulat aika voimakkaana mukana ja erilaiset niitit, mitä laitetaan. Ja sitten on todella tämmösiä t-paitojakin, mihinkä sitten itse kirjotetaan ”paholainen” ja ”devil” ja mitä kaikkea ne käyttää. Ja Tampereella ainakin on tunnuksena tytöillä vasemman silmäluomen päällä ”M”-kirjain, taikka sitten vasemman olkapään. Ja pojilla on sitten väärinpäin käännetty risti tässä ranteen kohdalla – Tiikko.

– – –

Osa 2: Äänessä Tiikko ja Meller. Osa on jatkoa ykkösosan aiheelle.

Meidän maassamme toimii joitakin järjestöjä joiden yhteisenä otsakkeena voisi olla vaikkapa tämmönen termi kuin ”Uskontojen uhrit”. Tämäkin on uskonto mistä me nyt puhumme Meller.

– – –

Osa 3: Äänessä Meller, Hans K. ja Ahorinta. Osassa käydään läpi satanismin ja saatananpalvonnan eroa (mitä Mellerin mielestä ei ole). Meller nostaa esille myös LaVeyn teokset sekä erityisesti elämäkerran The Secret Life of a Satanist ja tuo esiin näkemystään, että satanistit bluffaavat, huijaavat muille, mitä he oikein tekevät ja miksi. Meller näyttää ajattelevan, että satanistit saatananpalvojien tapaan tekevät kaikenlaisia laittomia hirveyksiä, vaikka he pyrkivätkin antamaan itsestään lainkuuliaista kuvaa ulkopuolisille.

Me ollaan vasemman käden polku -niminen ryhmittymä ja olemme satanisteja, filosofisella kannalla. Teemme erittäin suuren eron satanismin ja saatananpalvonnan välille. Niillä on todella syvä kuilu siinä välillä. Jotkut meistä ajattelee että Saatana on persoonallinen hahmo, toiset taas enemmän luokittelee sen luonnon pimeäksi energiaksi – Hans K.

Raamatullisen mittapuun mukaisesti ei ole mitään eroa, tämä on vain terminologiaa, joku on saatananpalvoja, joku on satanisti, joku on filosofi, kysymys on olennosta, persoonasta, joka on Luojan, Jumalan, kanssa sodassa. Voiko olla silloin mitään Saatanaan tavalla tai toisella liittyvää, joka itse asiassa ei juontaisi koko olemuksellisen kuvansa kaikesta siitä, mitä Saatana on. Raamatun mukaisesti hän on valehtelija, hän on murhaaja, hän on varas, hän on bluffi – Meller.

– – –

Osa 4: Äänessä Meller, Hans K., Ahorinta. Osassa väännetään peistä Anton LaVeyn tekstien tiimoilta, Keijo selittää juttujaan ja Leo alleviivaa sitä, että hänen mielestään saatananpalvonnan ja satanismin välillä ei ole eroa.

Tiedän sen raadollisuuden, mikä liittyy tähän Anton LaVeyn kokonai… siis siihen saatanallisuuteen mikä siinä on, niin se on se ponnin, mikä esimerkiks pakottaa minua yhä syvempään ja syvempään tutkimaan tätä asiaa – Ahorinta.

Vähitellen mulle aukeni se maailma, mitä mä tällä hetkellä sitten oon puhumassa vanhemmille, aivan samalla tavalla kuin Marjaliisa tuossa, että, meiän täytyy niinkun ryhtyä taisteluun ja herättää myös ihmisiä huomaamaan että mistä on kysymys. Ei ole aika enää nukkua vaan nyt on aika tehdä työtä. Ja jos mä saan siihen tieteellisen pohjan tähän koko asiaan ja se tulee hyväksytyksi, niin silloinhan tämmösillä asioilla on enemmän painoarvoa kuin vaan sillä että mä kulkisin esimerkiks Raamattu kädessä tuolla ja julistaisin sanaa, niin kuin esimerkiks Leo tekee, tekee todella hyvin töitä, niin sillä ois kuitenkin näkemys eri, koska mä tulen eri lähtökohdista. Mä tulen seuraten jälkiä, niinko vihikoira ja sitten moni muu tulee siihen päälle niinko tietoisena näistä asioista. Niin mun asemani on silloin tietysti vähän toinen. Mun täytyy saada se todistetuksi ja sen jälkeen sitten voidaan olla ihmisiä auttamassa – Ahorinta.

Minuun on otettu yhteyttä Torniosta, ehkä pohjoisin paikka, Nunnalahti, tuolla itäisempiä puolia, ja oikeestaan koko Etelä-Suomesta on ottaneet vanhemmat yhteyttä nyt kun mä sitten tuolta tutkimuskammiostani lähdin sitten julkisuuteen. Ja kaikki tää on tapahtunut noin kolmen kuukauden sisällä. Ja tää laajuus mikä tällä hetkellä saatananpalvontaan sitten Suomessa on, niin sitä on kaikissa suurissa kaupungeissa ja myös pienissä kyläpahasissa, ajatellaan jotain Alavuden pientä kuntaa, taikka jotain Nunnalahden kuntaa, näitä pieniä kuntia, eli se ei oo tavallaan säästäny ketään. Että tää on hirmunen ongelma. Ja sanotaan että tää tule laman myötä, niin lama tietysti syventää ihmisten mielet muutenkin mustaks, mutta tämä on ollut jo kauan. Ja tää on syönyt itselleen maaperää, nimenomaan syönyt itselleen maaperää… ihmisten mielissä. Esimerkiks sillä tavoin, että meil on tiettyjä tunnusmerkkejä, joita oli jo pitkään havaittavissa, jotka olis pitänyt esimerkiks seurakunnan ihmisten tietää ja nähdä, mutta ne tuli joka päivä, niitä tuli televisiosta, radiosta, lehdistöstä, joka puolelta ja ne tuli hyväksytyksi ja me hyväksyttiin tavallaan että se kuuluu ajan ilmiöön (…) Jos ihan puhutaan sybmoleista, niin Hanssilla on tietty symboli tuossa rintapielessään ja samalla tavoin sitten nää ristit, puheet, sitten on videoviihde, ja musiikki, nimenomaan tietynlaiset hevimetallit, tuottivat tämmöstä viihdettä joka jatkuvasti tuli meiltä ja nyttenkin se tulee satellikanavien kautta meille, jatkuvasti tavallaan siksi, että kun ne tulee televisiosta niin siinä ei voi olla mitään pahaa. Ja tällä tavoin se tilanne pehmitetään, jotta sitten taas saadaan napatuksi joku uhri, minä sanon ihan selvästi uhriksi koska mä en oo nähny yhtään onnellista ihmistä joka on esimerkiks saatananpalvoja – Ahorinta.

Meidän on mahdotonta kristillisen standardin puitteissa tehdä eroa saatananpalvonnan ja saatanismin kanssa – Meller.

– – –

Osa 5: Äänessä Meller, Hans K. ja Ahorinta. Hans kertoo mm. uskovansa evoluutioteoriaan, Meller puhuu ihmisen ja eläimen eroavaisuudesta, minkä lisäksi hän ruotii Death Scenes-elokuvaa, jonka Anton LaVey spiikkasi. Leo toteaa myös sen, että satanismi on hänen mielestään portti saatananpalvontaan. Keijo, “tutkija”, horisee aivan käsittämättömän sekavaa uskovaista hölynpölyä väkivaltaviihteen ja satanismin yhteydestä, siitä miten satanismin ja saatananpalvonnan “tutkiminen” veti hänet käsittämättömiin syvyyksiin, miten satanismi on “tuoksua levittävä kukka”, sekä miksi spiritismi ei ole vain “kevyttä saatananpalvontaa”.

Eläin ei osaa valita oikean ja väärän välillä. Ihminen osaa, joka merkitsee et Jumala loi hänet joksikin muuksi kaikki nämä häntää heiluttavat ystävämme – Meller.

Nää nuoret saatananpalvojat, niin ne käyttää nimenomaan väkivaltaviihdettä. Ja se että mä en tarkkaan tiedä, koska mua ei oo päästetty, koska mä en ole ”uskova”, niin mua ei päästetä sinne heidän tilaisuuksiinsa, niin mä en tiedä mitä kaikkea siellä tapahtuu. Mut sen tiedän mitä tapahtuu sen jälkeen. Ja nimenomaan, mä kerroin Hanssille tuolla, että yks kaveri, minun hyvä ystävä, maalas koko huoneensa täysin mustaksi. Hans ei pystynyt ymmärtämään sitä miks. Ja hän kuunteli siellä musiikkia ja hän katsoi videoita. Ei ne ollu tuommosia, mutta ne oli samalla tavoin raakoja. Ja nyt kun tämän kaverin sielunelämää ja henkistä kasvuaan tutkii ja miettii, niin se että hän sanoi että ne ei vaikuta häneen mitenkään. Mutta aina kun hän oli tämmösen seremonian jälkeen tullut sitten taas ihmisten ilmoille, hänestä näki sen aivan selvästi, koska tavallaan semmonen synkkä pilvi seurasi hänen ympärillään ja hänen päällään ja hän oli täysin muuttunut kaveri kun hän oli tehnyt tätä juuri. Eli kyl mä siis mä myönnän aivan rehellisesti sen, että siis tämä on yksi keino hallita ihmistä nimenomaan. Ja tää on yks polku joka johdattaa Saatanan luokse. Ja vielä se että tavallaan semmoisella ajatuksella, eli josset sinä tee, niin sinulle käy näin, tai, jos sinä olet palvelija, niin sinä voit tehdä näin, se on tavallaan palkinto. Niin siinä mielessä Hanssin ja mun ajatukset on eriävät. Ja mä puhun tässä aivan, ihan vaan tutkijana – Ahorinta.

Me ollaan hirvittävien asioiden kanssa tekemisissä. Jos me ajatellaan sitä et mä olen puolentoista vuoden aikana lukenut, katsonut videoita, filmejä, ja elänyt tavallaan ulkopuolisena sitä elämää mitä tämmönen noviisi joka on tulossa saatananpalvojaks elää, ja viime kesä mulla oli semmonen aika että mä tunsin että en mä jaksa yksin ylös tästä, että mulla oli niin hirvittävä painolasti, että kaikki se mitä mä olin kokenut, en voinut kenenkään kanssa jakaa sitä (…) Kaikki se, mitä on syntymässä, että se sitten puhkeaa myös kukkaan. Siis nythän se on kukassa, omalla tavallaan (…) Se on semmonen kukka vielä joka levittää sitten tuoksua, joka houkuttelee sitten paljon paljon ihmisiä tähän samaan remmiin. Hans puhui tuhansista ihmisistä jotka on satanisteja. Kuinka paljon on saatananpalvojia? Sitä lukua ei uskalla lähteä ees arvioimaan – Ahorinta.

Se [ero satanismin ja saatananpalvonnan välillä] on iltaruskon viimeisten hetkien ja yön täyden pimeyden, siin on se ero silloin kun me ajatellaan kristillisesti – Ahorinta.

Eiks käytännössä oo niin että, tää tämmönen, puhutaan nyt lempeämmästä iltaruskon saatanismista, eiks se oo käytännössä portti, joka eräänlaisena initiaationa absoluuttisesti on sen herran hallinnassa, joka hallitsee ihmistä, niin vetää hänet loppuun saakka ja pudottaa lopulta Helvettiin?  Meller.

Mä sanon et portti vois olla jo spiritismi. Jota pidetään siis äärettömän kevyenä, sanotaan et jos me puhutaan kevyistä huumeista, niin spiritismi on eräitten ihmisten käsityksen mukaan kevyt saatananpalvonta. Joka mun mielestä ei oo kyllä sitä, koska spiritismi vetää aivan samoilla tavoin ihmisen, kuin vetää saatananpalvonta ja satanismi, siis sen herran palvelukseen, ketä siinä halutaan – Ahorinta.

– – –

Osa 6: Äänessä Ahorinta, Meller, Huima, Hans K. ja Tiikko. Ahorinta horisee mm. Kauko Röyhkästä, Huima pistää ruosteisen lusikkansa soppaan saatananpalvonnan ja satanismin erosta sekä yrittää formuloida jotain ihmisen vapauden kaipuusta. Myös Tiikko sanoo mielipiteensä satanismin ja saatananpalvonnan eroista. Meller kertoilee mm. mustista messuista, uskoen pitävänsä käsissään raskauttavaa todistusaineistoa siitä, että Saatanan Kirkko olisi mukana rikollisessa toiminnassa.

Tässä on se, mistä oikeestaan tää koko polku alkaa. Kun ihminen tulee saatananpalvojaksi, hänet on jätetty yksin, hän ei oo saanu vastauksia esimerkiks omaan seksuaalisuuteensa. Monet saatananpalvojat joita mä tunnen niin heille ei oo pystytty antamaan, esmes kirkko ei oo pystynyt antamaan vastausta seksuaalikysymyksiin. Niinkun Kauko Röyhkä oli jossakin kirjoittanut että kun hänellä oli tämmönen uskonnollinen kokemus, niin hänen oma seksuaalisuutensa oli niin voimakas että hän tunsi että hän ei saanut riittävän usein onanoida, ja se oli se, mikä erotti hänet sitten taas uskosta. Ja tänä päivänä hän on sitten julistautunut saatananpalvojaksi tai saatanistiksi – Ahorinta.

Tää vapauden pyrkimys niin se on sellanen hirveen yleisinhimillinen asia et sitä voi tarkastella monesta näkökulmasta. Ja mä oon ihan viime aikoina ajatellu et kenties just tää ihmisen pyrkimys vapauteen, ihmisen pyrkimys tehdä mikä siit itsest tuntuu hyvältä, ilman et sitä mikää muu sitoo, niin ehkä se on juuri se ihmisen perimmäinen kapina Jumalaa vastaan ja sit on samantekevää mitä muotoja se ottaa. Et loppujen lopuks nii se saattaa kiertyä siihen, että koko tää paketti, ihmisen vapauden erilaisia muotoja, niin lopulta ne on keskenään kuitenkin hirveen samanlaisia – Huima.

– – –

Osa 7: Äänessä Hans K., Meller, Huima ja Ahorinta. Huima puhuu ”uhreista” eri uskonnoissa, Ahorinta esittää tietävänsä jotain filosofiasta, yms.

Mun mielest koko tän jutun ongelma on siinä et mikä tahansa systeemi joka, minkä takii mä otin esille tän vapauden, mikä tahansa sellanen systeemi joka avaa ihmiselle täyden vapauden päättää kaikista asioistaan itse, päättää itse mihin se uskoo, mitä se tekee, niin heti kun sille tulee riittävän isoja ärsykkeitä, kun joku houkuttelee sitä riittävästi kun se joutuu mihin tahansa myllyyn oli se nyt huume tai viina tai seksi tai vaikka filosofinen harrastelu joka lopult sekottaa pään, mikä tahansa mylly mihin se joutuu pyörimään, niin kun se on riittävän voimakas, niin se lähtee pyörittämään sitä ihmistä jos sil on tämmönen ajatus et vapaasti voi tehdä mitä tahansa ja mennä mukaan mihin vaan, ettei mitään rajotuksii oo. Must tää on se ongelma – Huima.

Eihän filosofienkaan joukossa jos ne on yhdessä, ja jos ne on saman aatteen kannattajia, niin eihän se voi olla kuin höyhenparvi jota voidaan puhaltaa mihin suuntaana tahansa, eikö totta? Eihän se voi olla myöskään sun ajatustes mukainen eikä sun ideologias mukainen? Vaan silloinhan siinä täytyy olla siis joku joka kasvattaa, opettaa, siis jonkun täytyy olla myös ideologisesti vastuussa, eikö? – Ahorinta.

– – –

Osa 8: Äänessä Tiikko, Huima, Ahorinta, Meller, Hans. Meller kertoo huiman tarinan lapsia saatananpalvontamenoihin synnyttäneistä, yms. Hans puhuu mm. vapaudesta. Ensimmäiset kuuntelijoiden soitot. Ahorinta “tutkijana” kertoo siitä, mitä tässä ajassa pitäisi tehdä.

Mä olin Torontossa tilanteessa jossa oli loppujen lopuksi kolmesta covenista kysymys, eli mitä se merkitsee? 13, 26, 50 ihmistä, joista yksikään ei näistä ihmisistä ollut millään tavalla tekemisissä minkäänlaisten huumeiden kanssa. Ne oli kaikki reiluja saatananpalvelijoita. Mut se mitä ne teki oli se että ne synnytti lapsia voidakseen käyttää näitä rituaalivälikappaleina, voidakseen myöskin surmata niitä. Ja mä oon itse istunut silmäkkäin tällaisen pariskunnan kanssa, joka on tullut omaan kristilliseen kääntymykseen ja kuuluu Torontossa People’s Church -nimiseen suureen evankeliseen seurakuntaan. Ne kerto mulle stoorinsa – Meller.

Mä olen huolissani siitä että sana Saatana tai siitä tulevat johdannaiset niin, enkä mä halua epäillä sun vilpittömyyttä, mut kuitenkin kiillotetaan sillä tavalla et se ydin, mikä maailmanlaajuisesti tähän ilmiöön kuitenkin sisältyy, peittyy. Täällä joku puhu kukasta, joka kukkii ja vetää puoleensa, niin suunnaton riski on olemassa, et tää tulee vaarantamaan ihmisten elämän. Me puhutaan ei-kristittyinä heidän fyysisestä elämästään, heidän mielenterveydestään, heidän ajallisuudestaan, kristittyinä me jatkamme ja sanomme, heidän iankaikkinen kohtalonsa on kysymyksessä – Meller.

Mä haluaisin sanoa sen, että jokainen ihminen joka tässä ajassa elää, niin ei antais kaikkien ajan virtauksien tulla ja mennä ja ajatella niin et okei, ne kuuluu tähän päivään. Vaan meidän täytyis lähteä kriittisesti suhtautumaan, eli niinkun Raamatussa sanotaan et meidän täytyis koetella henkiä. Niin samalla tavalla tänä päivänä meidän tulis oppia näkemään se, ne henget mitkä vaikuttaa tässä maailmassa. Ja se, että meidän täytyy saada ihmisten tietoisuuteen se, että on olemassa henkimaailma, joka tällä hetkellä runtelee meidän lapsia. Joka haluaa käyttää hyväksi joka ikisen kohtaamansa ihmisen minkä he tuota näkee. Eli Saatanalla on kiire ja Saatana haluaa ottaa niin paljon nuoria ihmisiä haltuunsa kuin vaan voi. Mutta, mikä sitten on se voima millä sitten pitäis tehdä? Mä uskon että koska meidän täytyis torjua pelko ja millä tavoin pelko torjutaan, niin se tulee ainoastaan sillä tavoin että me pystyttäis niinku näkemään Jumalan voima, joka on korkeempi kuin Saatanan voima. Ja Jumala on luvannut lahjoittaa meille rakkauden ja tää rakkauden henki vetää meidät sitten aika hulluihin tekoihin mm. tutkimaan sitä saatananpalvontaa ja satanismia – Ahorinta.

– – –

Osa 9: Äänessä Hans, Meller, Ahorinta, Tiikko. Leolla on pöydällä Alibi. Leo mainitsee Pat Pullingin ”hyvänä ystävänään” ja kertoo lisää uskomattomia kauhutarinoita saatananpalvonnasta ja roolipelien pelaamisesta. Ahorinta kertoo “totuuden” cornu-käsimerkistä ja rock-musiikista. Huima ja Hans puhuvat symboleista jotka liitetään satanismiin ja saatananpalvontaan. Lisää kuuntelijoiden soittoja.

Tos on toi käsimerkki mikä on tolla seuraavalla sivulla, eli sehän on Saatanan tunnusmerkki. Jos te meette rock-konserttiin ja katsotte ihmisten käsiä niin suurin osa niistä on nyrkeissä, mutta ne jotka ovat myyneet itsensä Saatanalle niillä on juuri tämä merkki ja vielä sillä tavalla peukalo siihen alas käännettynä että siitä tulee se pukin parta. Eli se on hyvin tyypillinen. Oikeestaan piilomerkitys mikä tuolla rock-konserteissa näkyy on… [sytkäreiden liekit] … jos me ajatellaan mikä Lucifer on, niin sehän on tämmönen valon lapsi, valon tuoja, valon kantaja. Niin tällä tavallaan annetaan myös se mahdollisuus et tervetuloa Saatana. Siis tehdään se Saatanalle tulo siihen tilaisuuteen helpommaksi silloin kun tää tulimeri [sytkäreiden liekit] on vastaanottamassa. Ja tää on samanlainen piilomerkitys. Monet lapset eivät edes tiedä, tai nuoret eivät tiedä, kun ne näitä merkkejä viljelivät, eli mitä ne sillon ovat kutsumassa itse asiassa, siis ihan tahtomattaan – Ahorinta.

– – –

Osa 10: Äänessä Tiikko, Meller, Huima, Hans, Meller. Ahorinta kertoo, miten hänen ”tutkimuksensa” tekivät hänen olostaan raskaan ja ahdistuneen. Eräs kuuntelija esittää Hansille mainion kysymyksen evoluutiota ja Jumalaa koskien, toinen kuuntelija taas varoittaa Hansia Helvetistä. Huima horisee taas omiaan uhreista ja uhriajattelusta. Meller kertoo, miksi muut uskonnot kuin kristinusko ovat eksytystä.

Mitä syvemmälle mä olen menny itte tähän hommaan niin sitä vakuuttuneemmaks mä olen tullut siitä et meillä on luojajumala. Se on taas toisinpäin kun Hanssilla. Hans haluaa erottautua Jumalasta ja kieltää sen (…) mut mitä syvemmäks mä meen tonne alakertaan niin sitä voimmakkaammaks taas mulle tulee usko siihen, et on Jumala, joka on kuitenkin kaikkea voimakkaampi. Ja nimenomaan silloin kun mä puhuin tosta aikasemmin siitä että kuinka vaikee vaihe mulla oli kesällä, siinä kaiken tämäan tutkimuksen ahdistamana ja tavallaan taistelin yksin, niin sillon oikeestaan niitä ainoita tekijöitä oli se, että pysty tähän luottamaan siihen että mulla myös on korkeempi herra, joka pysty mua auttamaan silloin kun mul oli todella hankalaa. Kun mä olin ihan samalla tavalla kun Marjaliisa niin, en mä voinu kenellekään puhua mitään. Mä olin todella umpiossa ja taistelin vaan tavallaan oman itseni kanssa ja niitä yhteydenpitoja mitä sit yritti saada niin muihin ihmisiin niin huomas et joo ei sielt tullu minkäänlaista vastakaikua. Mut kauitenkin se että siinä mitä syvemmälle menee pimeyteen niin sitä kirkkaammaksi tulee Jumalan armo – Ahorinta.

Olkoon nyt vaikka että jossakin tutkimuksen vaiheessa mä joudun pyytämään Leolta anteeksi sitä et mä olen tehnyt tällasen karkean erottelun saatanismin ja saatananpalvonnan välillä, voi olla et mä joudun sitä vielä pyytämään anteeksi mutta se on nyt mun tutkimuksen tätä hetkeä ja härkäpäisesti suomalaisena pidän siitä tietysti kiinni, kunnes sitten se toiseksi todennetaan – Ahorinta.

Käytännön tasolla asia on just niin kun täs on tullut monta kertaa esiin, et meidän täytyy tehdä ero niiden pahojen tekojen ja sit niiden välillä jotka ei tee näitä pahoja tekoja, silloin kun on kyse ihmisten auttamisesta, mut jos me aatellaan asiaa niinku kristinuskon ytimen kannalta, niin (…) ensmäinen käsky, Minä olen herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia ja tää on niinkuin se idea, tää on käskyist ensimmäinen joka sulkee sisälleen kaikki ja kristinuskon kannalt kaikki, mikä ei pidä jumalanaan sitä yhtä, kaikki mikä asettaa sen rinnalle muita, just tää et sä sanot että ihminen voi olla buddhalainen tai hindu tai satanisti tai ateisti, mikä tahansa, valintansa mukaan, juuri se on sen ensimmäisen käskyn rikkomista ja juuri se vie koko systeemin, se vie jalat alta koko systeemiltä ja jos kristinusko sanoo et kaikki tää Jumalan vastustaminen on lähtöisin Jumalan vihollisesta eli Saatanasta niin me voitais tällä syyllä kutsua saatanismiks kaikkea semmosta uskonnollisuutta mikä ottaa Jumalan rinnalle minkä tahansa muun Jumalan. Rakenteellisesti kysymys on tästä – Huima.

– – –

Osa 11: Äänessä Huima, Hans, Meller, Tiikko. Huima esittää ei-niin-vakuuttavan argumenttinsa siitä, miksi ainoastaan kristinuskossa on totuus. Meller puhuu Saatanan vallan kasvusta maailmassa ja kertoo jälleen saatananpalvonnasta kauhutarinan. Kaikki antavat loppukommenttejaan.

Mun mielestä jokainen uskonto on ihmismielen keksimää – Hans.

– – –

Osa 12: Äänessä Huima, Meller ja Ahorinta. Meller kertoo siitä, miten Jeesus oli synnitön. Ahorinta rukoilee ohjelman lopuksi. Meller selvittää Huimalle, mitä ”veren ääni” tarkoittaa.

Kaikkein tärkeintä on lähtee ihan siit yksinkertaisesta vanhasta perusopetuksen mallista et opetetaan lapsille käskyt, mitä Jumala tahtoo, ja sit opetetaan miten ihminen selviytyy siit ongelmasta joka sitä vastaan väistämättä tulee kun se huomaa et se ei kykene näitä käskyjä täyttämään. Eli opetetaan sille mitä sovitus on, miten synti saadaan anteeksi, miten yhteys Jumalaan saadaan. Ja yksinkertaisesti siis jauhetaan tätä asiaa niin kauan että tota se on ainakin varmasti kuultu. Tää kuulostaa hirveen yksinkertaisesti kuulostaa varmaan aivopesulta ja kaikelt muulta semmoselta mutta mä en usko et on mitään muuta menetelmää – Huima.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Nahkaliivi-Ahorinta ratsastaa jälleen (osa 1, 2, 3).

Mesikämmenen Leo Melleriä koskevat postit.

Missä on voodoo-mies Hannu Rauhala?

Read Full Post »

blutleuchte

I made an interview with Gerhard Hallstatt earlier this year. Among other things I asked Gerhard about his book Blutleuchte. If you want to have a good introduction to the following brief book review, I recommend you to read the interview.

Blutleuchte is a compilation of Gerhard Hallstatt’s writings from the 90’s. The texts appeared originally in Gerhard’s pre-internet era Aorta and Ahnstern publications, which were ”home-made bi-lingual booklets done with typewriter, copying machine, and stapler”, to quote Ph.D. Joscelyn Godwin who wrote foreword to the book. Twenty nine issues of Aorta and Ahnstern were published altogether.

The 324-page book is a nice, stylish hardcover, not a product of ”kitchen-table industry” like the original publications. The English edition of the book, published by :AJNA:, is printed on soft recycled paper with wine red and chestnut brown text. Binding is in red cloth and on the front cover there is a duo-tone inset photo. The book contains sixteen pages of b/w-photos from Gerhard’s archives.

The book’s description contains the following info on its contents:

– – –

photoplates2Foreword by Joscelyn Godwin

Lucifer Rising: Kenneth Anger

Konnersreuth- Therese Neumann and her bleeding stigmata.

Night of the Stigmata- the pagan drums of Calanda.

Anubis- focusing on one art performance of Joseph Bueys.

Schwarzkogler- of the Aktionists, including an interview with Hermann Nitsch.

Karl Maria Wiligut.

Katharsis- The Search for Otto Rahn.

Castel del Monte.

Corneliu Codreanu.

The Blue Light: Leni Riefenstahl.

Montsegur- the Cathar caste.

Z’ev- rhythmajik; with an interview.

Storm Songs- Gardner, Clutterbuck and the witches who kept Hitler from attacking Great Britian.

Blutleuchte- Alfred Schuler and his cult of the Blutleuchte.

Leonora- Max Ernst’s lover and muse.

Angizia.
Fidus.
Mithras.
photoplates3Blood Axis- with an interview with Michael Moynihan.

Oskorei- the article that originally appeared in Lords of Chaos, including an interview with Varg Vikernes.

Viktor Schauberger- “green visionary”, “technosophical revolutionary”, flying disc pioneer.

Lucifer Rising- an interview with Kenneth Anger.

Baptism of Fire- Ernst Jünger.

Hidden World.

Heidnat : Heathan Homeland.

Brown Magic- a scatological piece.

Field of Force- crop circles.

Feathered Dreams- a psychdelic journey brough on my “narrische Schwammerln”.

Andreas Epp- flying discs, UFO’s, BMW and strange alliances after WWII.

Blutleuchte should be viewed as a meta-historical compendium. The book becomes a romantic vision of Gerhard’s own personal take on many topics that have inspired many and grown into popular themes within the industrial, neo-folk, heathen and black metal underworlds.

Gerhard’s research, along with magical-mystery tours to various cultic sites and interviews with prime players in the world of art, music and culture, culminate in a passionate narrative drawn from primary documents, heretical and sacred writings, philosophical treatises, psychotropic experimentations, and experiential learning.

The book works through Gerhard’s enthusiasms for various persons and movements, religious sites, architectural accomplishments, natural mysteries, celebratory festivals and scientific advancements.

– – –

Throughout the book there is a strong and evident current against what Gerhard calls Panzermaterialismus. He explains the word in a footnote: “Panzermaterialismus – A word I invented. There used to be the term Panzerkommunismus – for communists conquering the world not with ideology but with the power of tanks. Panzer means tank. It is a metaphor for a brutal capitalism/materialism”.

Gerhard is an artist who seeks beyond the mere material, evident reality. The articles reflects this in fine descriptions of subjective experience in Gerhard’s search. The articles are a fascinating record of a romantic, esoterically inclined seeker. Those who share this spark with Gerhard will find this book very inspiring. Those who are familiar with Gerthard’s music will get a whole new dimension to it with what this book contains.

This is a unique and beautiful book. I highly recommend it.

photoplates

– – –

Related:

Write with blood: Gerhard Hallstatt speaks!

Aorta mail-order in Facebook.

Blutleuchte in Facebook.

Blutleuchte reviewed by Gangleri.

Read Full Post »

Older Posts »