Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘Multiculturalism’ Category

Timo Hännikäinen puhuu!

timohannikainen

Kansallinen, traditionalistinen, radikaali. Nämä määreet kuvaavat Timo Hännikäistä ja verkkolehti Sarastusta hyvin. Monipuolinen ja tuottelias Hännikäinen on älykäs ja rohkea mies, jolla on mielenkiintoisia ja syväluotaavia ajatuksia kulttuurista. Mesikämmen tuumasi, että miestä pitää jututtaa.

Seuraavasta haastattelusta selviää mm. se, mitä radikaali traditionalismi on, mihin verkkolehti Sarastus pyrkii, millainen joukko lehteä toimittaa, mikä Suomen poliittisessa tilanteessa nykyään mättää ja mistä länsimaiden perikadossa on kyse. Hännikäinen kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja seuraavasta kirjastaan. Mesikämmenen oli luonnollisesti kysyttävä hiukan myös miehen ajatuksia Pekka Siitoimesta.

Hyvä naiset ja herrat, Timo Hännikäinen puhuu!

– – –

Pohjustusta

Olet runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko. Kerro taustastasi niille, jotka eivät siitä tiedä. Millainen mies on Timo Hännikäinen?

Olen syntynyt vuonna 1979 Padasjoella, Päijät-Hämeessä. Helsingissä olen asunut kohta 20 vuotta. Olen ”puolivapaa” kirjailija, eli maksan vuokrani ja laskuni tekemällä osan vuodesta puolipäivätöitä koulun iltavahtimestarina, muu toimeentulo tulee apurahoista ja kirjoituspalkkioista. Olen julkaissut seitsemän omaa teosta ja kääntänyt muun muassa Oscar Wilden, Charles Simicin ja Robert Louis Stevensonin tuotantoa. Olen naimisissa ja puolison lisäksi ruokakuntaan kuuluu cockerspanieliuros. Harrastukset vaihtelevat, tällä hetkellä lähinnä sydäntä ovat vinyylilevyjen keräily ja pienriistanmetsästys.

Tunnetuin teoksesi lienee vuonna 2009 ilmestynyt Ilman (Savukeidas), joka kertoo naisen puutteesta. Mitä tuumaat tuosta kirjastasi ja sen kautta saaneestasi huomiosta nyt, viitisen vuotta teoksen ilmestyttyä? Luetko vanhoja tekstejäsi? Mihin teoksiisi olet tyytyväisin ja miksi?

Ilman oli minulle jonkinlainen läpimurtoteos, joka kaiken synnyttämänsä julkisuuden lisäksi sai erittäin hyvät arvostelut. Useimmat kirjaa käsitelleet tosin keskittyivät siihen seksinpuute-aiheeseen, eivätkä huomioineet läpiseksualisoituneen kulttuurin analyysia, joka oli kirjan varsinainen pointti. Julkisuusrumban otin eräänlaisena kokeiluna, oli kiinnostavaa kokea kertarysäyksellä se median ja julkisuuden maailma, johon harva suomalainen kirjailija pääsee tai joutuu koko urallaan. Mutta olen ihan tyytyväinen, että sitä kesti vain aikansa. En ole mikään karismaattinen esiintyjä tai mediapersoona, mieluummin kirjoitan kuin puhun. Itse kirjaan olen yhä tyytyväinen, vaikka olenkin kyllästynyt puhumaan siitä julkisesti. Se vangitsee aika hyvin tietyn elämänvaiheen tunnot ja ajatukset. Enää en pystyisi kirjoittamaan sellaista teosta, niin moni asia on muuttunut niin ulkoisessa kuin sisäisessä elämässä. Omaa tuotantoa jälkikäteen lukiessa huomioikin yleensä sellaiset asiat, jotka nykyään tekisi eri lailla tai joista oma näkemys on muuttunut johonkin suuntaan. Se on oikeastaan hyvä asia: uskon, että ajattelun ja tuotannon pitää olla elävä ja ristiriitainen kokonaisuus, ei mikään valmis suljettu systeemi.

Kirjojesi lisäksi sinut tunnetaan nykyään myös verkkolehti Sarastuksesta ja radikaalista traditionalismista. Mitä kautta, miksi ja milloin sinusta tuli traditionalisti? Mistä radikaalissa traditionalismissa on kyse?

Traditionalismilla tai radikaalilla traditionalismilla viitataan usein sellaisiin filosofeihin kuten René Guenon ja Julius Evola, joiden ajattelussa uskonnollinen mystiikka oli keskeisellä sijalla. Itse käytän termiä laajemmin. Sarastuksen yhteydessä traditionalismi on käytännössä löyhä yleisnimitys sellaiselle oikeistolaiselle ajattelulle, joka poikkeaa sekä liberaalista talousoikeistosta että valtavirran konservatiivisuudesta. Tällainen ajattelu suuntaa kritiikkinsä käytännössä koko valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintöön. Se näkee yhteiskunnan pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin yksilöiden välisenä abstraktina sopimuksena. Vähintäänkin yhteiskuntasopimuksen piiriin pitäisi kuulua myös menneet ja tulevat sukupolvet, eivät ainoastaan elävät. Traditionalismissa politiikan keskipiste ja ihmistä viime kädessä määrittävä tekijä on identiteetti. Identiteetillä on lukuisia ulottuvuuksia, jotka muodostuvat vastakohtaisuuksien ja rajojen puitteissa: paikallinen, historiallinen, sukupuolinen, uskonnollinen, sivilisationistinen, jne. Esimerkiksi minä olen yhtä aikaa helsinkiläinen, suomalainen, eurooppalainen ja valkoinen mies, ja jokainen näistä ominaisuuksista kiinnittää minut tiettyyn kohtalonyhteyteen muiden kaltaisteni kanssa. Ei ole olemassa yhtä ja jakamatonta ”ihmiskuntaa” yhteisine tavoitteineen, vaan eri ryhmillä on omat intressinsä, jotka voivat myös joutua konfliktiin keskenään. Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Minulle traditionalismi on paikallisen ja kansallisen puolustamista globaalia vastaan.

Poliittisia kantoja Sarastuksen piiristä löytyy joka lähtöön, kristitystä konservatiivista jonkinlaiseen fasistiin. Osa kirjoittajista, mukaanlukien minä itse, ei edes halua määritellä itseään kovin tarkasti poliittisessa mielessä, vaan löytää ja yhdistelee ideoita monista ajatussuuntauksista. Se, mikä minut on johtanut tällaisen suuntauksen piiriin, onkin sitten mutkikkaampi kysymys. Perinteen merkitys inhimillisessä kokemuksessa ja Euroopan olemus ovat oikeastaan aina kiinnostaneet minua. Varsinkin kirjailijantyöni kautta tunnen lujaa yhteenkuuluvuutta siihen monisyiseen ja ristiriitaiseen traditioon, jonka muodostavat pakanallinen antiikki, kristillinen keskiaika ja uudempi tieteellinen ajattelu. Olen sielultani eurooppalainen ihminen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? Mikä maamme ja kulttuurimme menneisyydessä on säilyttämisen arvoista ja miksi? Millaisia ovat suomalaisen psyyken valoisat ja pimeät puolet?

Suomalaisuutta on oikeastaan mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon maantieteellistä sijaintia ja ilmasto-olosuhteita. Maantieteellisesti Suomi on rajamaa Euroopan ja Venäjän välissä, vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Baltian maat ja Ukraina. Reuna-alueilla syntyy omanlaistaan kulttuuria ja mentaliteettia, joka poikkeaa keskuksista. Mentaliteettiamme ovat muokanneet myös ankarat ilmasto-olot. Kirjailija Marko Tapion mukaan kamppailu kylmyyttä ja pimeyttä vastaan on muovannut eräänlaisen arktisen persoonallisuustyypin, joka on säilynyt nykyaikaan saakka. Suomalainen on sitkeä, vakaa ja kestää vastoinkäymiset hammasta purren. Mutta samalla meissä on ajoittainen taipumus äärimmäisyyksiin, jotka voivat saada hyvinkin traagisia muotoja. Suomessa on käyty Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen verinen sisällissota, juoppous on yleistä ja itsemurhiakin esiintyy paljon. Toisaalta tämä taipumus on purkautunut myös hienona taiteena ja kirjallisuutena, ja uskon myös talvisodan puolustushengen ilmentäneen sitä.

Halveksiiko suomalainen kulttuuriväki omaa kansallista perintöään? Jos näin on, niin mistä se kertoo?

Tavallaan tällaista halveksuntaa on esiintynyt aina. 1800-luvulla suuri osa sivistyneistöstä piti suomen kieltä liian karkeana kulttuurin ja kirjallisuuden kieleksi. 1920-luvulla Tulenkantajat pitivät suomalaista kulttuurielämää takapajuisena ja ihailivat romanttiseen tyyliinsä kaikkea modernia ja ”keskieurooppalaista”. Tämä on itse asiassa perifeerinen ilmiö, rajamaiden kirous. Reuna-alueilla helposti ajatellaan, että oma kulttuuriperintö on liian haurasta ja kaikki arvokas tulee keskuksista. Jos kirjallinen kulttuuri on nuori, kuten Suomessa, se vain lisää tällaista asennoitumista. Sen käytännön seurauksiin kuuluvat ulkomaisten vaikutteiden omaksuminen sellaisinaan, suodattamatta, sen sijaan että sovellettaisiin niitä täkäläiseen perinteeseen. Taidehistoriassa keskitytään lähinnä tarkastelemaan, miten erilaiset kansainväliset suuntaukset, kuten vaikkapa romantiikka, funktionalismi ja postmodernismi, ovat tulleet Suomeen. Toisaalta meillä on kaikkina aikoina ollut sellaisiakin taiteilijoita, jotka ovat vakavissaan tutkineet paikalliseen identiteettiin nojaavan taiteen mahdollisuuksia ja pyrkineet luomaan kansallisia muotoja ulkomaisille vaikutteille. Heihin sopisi kiinnittää enemmän huomiota. Kulttuurielämä kaipaisi jonkinlaista etnofuturistista otetta.

Oletko ateisti, agnostikko tai joitain muuta?

Henkilökohtaisesti uskon, ettei historialla ole suuntaa eikä elämällä muuta tarkoitusta kuin ne, jotka yksilöt ja yhteisöt sille antavat. En odota mitään tämän elämän jälkeen, paitsi kenties länsimaisen kulttuurin ja omien ajatusteni säilymistä. En kuitenkaan suosittele tällaista katsomusta kenellekään – se olisi turhaa, sillä kyseessä on pikemminkin sisäsyntyinen kokemus kuin opittu ajattelutapa. Joillakin on kyky uskoa jumaliin, joillakin toisilla ei, ja tämän kohtalon kanssa on elettävä.

En lainkaan väheksy uskontoja: se olisi sama kuin väheksyisi ihmislajia, sillä ihminen on jotenkin asetuksellisesti uskonnollinen olento. Elämästä tekee elämisen arvoista tunne kuulumisesta itseään ja pieniä kuvioitaan suurempaan kokonaisuuteen, ja uskonto lienee yleisin tapa saavuttaa tällainen tunne. Harva pärjää ilman uskontoa tai jotakin sen korviketta. Jos nämä lapselliset uusateistit, Richard Dawkins opetuslapsineen, todella käsittäisivät kuinka ankara paikka maailma ilman korkeamman voiman ohjausta on, he juoksisivat hädissään ensimmäisen vastaantulevan new age -gurun syliin. Niinpä he ottavatkin korvikeuskonnoksi humanismin, biologisen reduktionismin tai edistysajattelun, joka on pelkkä kristillisen eskatologian maallistunut versio. Uskonnottomuus sopii niille, jotka kestävät pohjimmiltaan nihilististä maailmaa, jossa ihmistä varten ei ole mitään suurta suunnitelmaa.

Suosikkialkoholijuomasi?

Miedoista paras on brittiläinen Old Rosie -siideri. Väkevistä parhaita ovat viskit, skottilaisista Laphroaig ja irlantilaisista Jameson.

– – –

Sarastus ja radikaali traditionalismi

Verkkolehti Sarastus aloitti toimintansa syyskuussa 2012. Miksi tällaiselle verkkolehdelle oli tarvetta, miten se maastoutuu suhteessa maamme nykyiseen kulttuuriin ja poliittiseen ilmapiiriin? Mihin Sarastus pyrkii, mikä on sen raison d’être?

moderniamaailmaaSarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin. Suomesta puuttuu tämäntyyppinen ajattelun perinne, tai ainakin se on katkennut, sillä 1960-luvulta saakka älymystö on ollut leimallisesti vasemmistolaista ja vasemmistolla on ollut käsissään aloite melkein kaikessa kulttuurianalyysissa ja yhteiskuntakritiikissä. Poliittisen mielipiteen heilahdukset eivät ole muuttaneet tätä tilannetta. Jos halutaan yhteiskunnallista muutosta, sen täytyy tapahtua ensin ihmisten mielissä, ja tässä suhteessa akateeminen maailma, kulttuurielämä ja media, nykyään yhä enemmän myös sosiaalinen media, ovat ratkaisevassa roolissa.

Sarastuksen tarkoitus on toimia poliittisista puolueista ja järjestöistä riippumattomana ajatushautomona, joka tuo esiin traditionalistisia ja kansallismielisiä näkökulmia politiikkaan ja kulttuuriin.

Missä ja kenen tai keiden toimesta idea Sarastuksen aloittamiselle alkoi? Milloin idea Sarastuksesta nousi ensimmäisen kerran ilmaan?

Ajatus tämäntyyppisestä julkaisusta oli putkahdellut kansallismielisissä ympyröissä jo pidemmän aikaa, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ollut. Kesällä 2012 otin sähköpostitse yhteyttä joukkoon luotettuja samanmielisiä ihmisiä, joiden tiesin olevan myös näkemyksellisiä kirjoittajia, ja ehdotin verkkojulkaisun perustamista. Pidimme pari yhteistapaamista ja jatkoimme suunnittelua sähköpostitse. Syyskuuhun mennessä olimme päässeet yksimielisyyteen suurista linjoista, luoneet lehden ulkoasun ja laatineet ensimmäiset kirjoitukset.

Kerro Sarastuksen toimittajakunnasta. Kuinka erilaista väkeä verkkolehden toimittajista löytyy? Esiintyykö toimittajakunnan kesken vahvaa ideologista kädenvääntöä verkkolehden sisällön suhteen vai luoviutuvatko asiat omalla painollaan jaetuttujen traditionaalisten lähtökohtien kautta?

Toimituskunta on pysynyt suurin piirtein samana, mutta vakituisia avustajia on ilmaantunut suhteellisen lyhyessä ajassa kiitettävä määrä. Suurin osa ei ole ammattikirjoittajia, mutta monella on esimerkiksi yliopistotaustaa ja sitä kautta kokemusta asiatekstin laatimisesta. Toimitus- ja avustajakunta jakaantuu eri puolille Suomea, ja yhteistyötä tehdään internetin välityksellä. Kuten jo aiemmin totesin, Sarastusta toimittaa poliittisesti kirjava joukko, jota yhdistävät tietyt yleiset periaatteet. Poliittisista eroavaisuuksista ja lehden linjasta syntyy silloin tällöin toimituksen sisäistä debattia, mutta sitä on aina käyty hyvässä hengessä. Sarastus on loppujen lopuksi varsin avoin erilaisille näkemyksille, ainoastaan silkan huuhaan kuten ilmastodenialismin ja holokaustinkiistämisen olemme päättäneet pitää lehden ulkopuolella.

Millaista yhteydenpitoa ja yhteistyötä Sarastuksella on muiden samanhenkisten ihmisten ja ryhmien kanssa Suomen rajojen ulkopuolelta?

Sarastus on julkaissut käännöksiä artikkeleista, jotka ovat alunperin ilmestyneet muun muassa amerikkalaisissa Alternative Right- ja Counter Currents -verkkolehdissä, ruotsalaisella Motpol-sivustolla, erilaisissa ranskalaisissa julkaisuissa, jne. Tällä tavoin lehti on tullut tunnetuksi samanhenkisten keskuudessa myös ulkomailla, ja toimituskunnan jäsenet ovat jonkin verran yhteydessä ulkomaisiin kirjoittajiin. Tiettyä kiinnostusta Suomea kohtaan on herännyt tämän takia. Amerikkalainen kirjailija Jack Donovan, jota haastattelin alkuvuodesta Sarastukseen, kirjoitti myöhemmin facebook-sivuillaan, että hänen mielestään Suomi on paras maa, koska suomalaiset lukijat lähettävät hänelle jatkuvasti täkäläisten neofolk-yhtyeiden levyjä ja muuta kiinnostavaa tavaraa.

Miten Sarastukseen on yleisesti ottaen suhtauduttu eri piireissä? Onko Sarastuksen osakseen saama huomio yllättänyt millään tapaa?

Jo sivuston tilastoja seuratessa huomaa, että lehteä lukevat varsin monet. Päivittäinen kävijämäärä on keskimäärin reilun tuhannen luokkaa ja tähän mennessä suosituinta kirjoitusta on jaettu facebookissa noin 500 kertaa. Olen myös havainnut, että sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät lehden aatemaailmaa allekirjoita. En tiedä, onko se yllättävää. Traditionalismi ja ”uusi oikeisto” ovat Suomessa melko uusia juttuja, joten on tavallaan luonnollista että ne herättävät kiinnostusta. Huvittavimpia ovat oikeastaan Sarastuksen herättämät ristiriitaiset reaktiot eri leireissä. Vasemmisto on yrittänyt lyödä meihin natsileimaa, ja eräällä uusnatsien sivustolla meitä on taas sanottu ”siionistien peiteoperaatioksi” tai joksikin vastaavaksi. Kai tämäkin on merkki siitä, että olemme osanneet tehdä jotain oikein.

Miten tunnetusti vasemmistohenkinen kirjallisuuspiiri ja siihen kuuluvat ystäväsi ovat suhtautuneet oikeistoradikaaleihin ystäviisi ja Sarastus-verkkolehteen?

Suhtautuminen vaihtelee, mutta onhan se selvää, ettei maineeni sillä suunnalla ole yleisesti ottaen kovin hyvä. Välillä kustantajaltani on kyselty, miksei minua kieltäydytä julkaisemasta – ja ironista kyllä, kyselijät ovat yleensä sellaisia jotka muuten väittävät olevansa kaikkea ilmaisunvapauden rajoittamista vastaan. Sinänsä minua ei liikuta moinen, sillä minulla on edelleen riittävästi julkaisukanavia ja lukijoita. En ole erityisen aktiivinen kirjallisuuspiireissä, koska ne ovat hirvittävän sisäsiittoisia porukoita, joissa ihmiset seurustelevat lähes pelkästään saman alan tyyppien kanssa ja uskovat tekevänsä jotakin merkittävää, vaikka heidän touhuistaan on kiinnostunut vain kourallinen kollegoita. Minulle on vakiintunut sieltä muutama luotettu ystävä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen ja joita tapaan melko säännöllisesti, mutta kirjallisuusväen kissanristiäisissä minua näkee harvoin.

Mitä mieltä olet Suomen poliittisesta nykytilanteesta? Mikä nykytilanteessa mättää eniten ja mitkä asiat siihen ovat syynä? Millaisia mahdollisia valopilkkuja nykytilanteessa on? Millaisena näet maamme poliittisen tulevaisuuden?

Suomen poliittinen tilanne muistuttaa monessa mielessä tyypillisen eurooppalaisen teollisuusmaan tilannetta, vaikka erojakin on. Meillä on matala syntyvyys ja ylisuureksi paisunut julkinen talous. Perheet ja muut pysyvät tukirakenteet hajoavat, ruumiillisen työn arvostus on matala, demografisia ja taloudellisia ongelmia yritetään ratkaista maahanmuutolla, joka lähinnä synnyttää uusia ongelmia. Talouskriisi ei ole iskenyt meihin erityisen lujaa, mutta toisaalta olemme tuskin vielä nähneet sen pahinta vaihetta.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille.

Tämänhetkisten ongelmien taustalla on pitkälti suurten ikäluokkien rakentama yhteiskunta, joka perustuu arvoliberalismille ja ensi sijassa aineelliseksi ymmärretylle hyvinvoinnille. Sen nimissä kansallisomaisuutta on myyty ulkomaille yleisen kulutusjuhlan rahoittamiseksi, ihmisiä on ylikoulutettu työttömiksi ja jätetty tulevien sukupolvien maksettavaksi massiivinen valtionvelka. Suurten ikäluokkien niin sanotut ”pehmeät arvot” loivat hirmuisen kovan yhteiskunnan, jossa yhteisvastuuta ei tunneta ja jokainen odottaa saavansa valtiolta enemmän kuin itse antaa. Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja eivätkä köyhät tehdä töitä. Verojen maksu ja työnteko ovat jääneet keskiluokan harteille, ja keskiluokan kapinahenki alkaa näkyä muun muassa perussuomalaisten suosion kasvussa.

Valopilkkuna nyky-Suomessa näen sen, ettei tänne ole vielä kehittynyt sellaisia suuria maahanmuuttajakeskittymiä kuin vaikkapa Ruotsiin tai Ranskaan. Toisaalta Suomella on maantieteellisen sijaintinsa takia toinen ongelma: Venäjä suhtautuu meihin kuin omaan takapihaansa ja saattaa tulevaisuudessa käyttää täällä asuvia venäläisiä ulkopoliittisen painostuksen välineenä, kuten se on tehnyt Baltiassa ja Ukrainassa. Venäjän imperialistiset haaveet ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä vakavin ulkoinen uhka Suomelle. Tarja Halosen presidenttikaudella tätä tosiseikkaa yritettiin kaikin keinoin peittää näkyvistä. Nyt unesta ollaan hiljalleen heräämässä, toivon ettei se tapahdu liian myöhään.

Millaisessa Suomessa Timo Hännikäinen haluaisi elää? Millainen olisi ihanteellinen tilanne Suomessa nykyään? Mitkä asiat olisivat toisin?

En mielelläni rakentele yhteiskuntautopioita, koska yhteiskunta on aina elävä kokonaisuus eikä mikään ideaali voi sellaisenaan toteutua. Jos takertuu liian tiukasti kuvaan ihanneyhteiskunnasta, todellisuuden lainalaisuudet unohtuvat helposti. Joitakin yleisiä linjoja mielessäni toki on.

Ihanne-Suomeni olisi sellainen, missä osa valtion nykyisistä tehtävistä olisi paikallisyhteisöillä ja ihmiset olisivat riippuvaisempia toisistaan kuin valtiokoneistosta. Ihmisillä olisi runsaasti yhteyksiä erilaisiin itsenäisesti toimiviin instituutioihin liikuntakerhoista osuuskuntiin ja muihin taloudellista toimintaa harjoittaviin organisaatioihin. Oppisopimuskoulutusta ja vastaavia järjestelyjä tuettaisiin jotta ihmisten olisi helppo työskennellä käytännön ammateissa. Pienyrittäjien asema olisi vahva. Valtio tukisi ja suojelisi paikallisyhteisöjä mutta puuttuisi niiden varsinaiseen toimintaan harvoin. Euroopan ulkopuolelta suuntautuva maahanmuutto olisi vähäistä ja tiukasti kontrolloitua. Sen sijaan opiskelija-, tiede- ja kulttuurivaihtoa olisi runsaasti ja siihen kannustettaisiin. Yksi valtiovallan tärkeistä tehtävistä olisi luonnonvarojen varjelu ja ekometsätalouden kaltaisten kestävien mallien tukeminen luonnonvarojen käytössä. Maanpuolustukseen panostettaisiin, ja vakinaisen armeijan lisäksi maassa olisi suojeluskuntien tapaisia paikallistason maanpuolustusjärjestöjä kuten Virossa.

Onko Suomi mielestäsi vielä itsenäinen? Miksi on tai ei ole?

Tiukassa mielessä Suomi on ollut itsenäinen ainoastaan 1920- ja 30-luvuilla. Silloin maa oli taloudellisesti omavarainen ja meillä oli itsenäinen ulkopolitiikka. Tämä kausi päättyi talvisotaan, jonka jälkeen tuli liittolaisuus Saksan kanssa, sitten YYA-aika ja lopulta EU:n jäsenyys. Ensimmäisen tasavallan kaltainen itsenäisyys ei tietenkään olisi enää nykyään mahdollista. Kansainvälinen politiikka ei perustu sopimuksien noudattamiselle, vaan se on taistelua. Suuret kansakunnat taistelevat vallasta ja pienet olemassaolosta. Niinpä pieni maa ei pysty sooloilemaan kovin pitkään, vaan sen on etsittävä vahvoja liittolaisia. Samalla on kuitenkin osattava luovia erilaisten valtablokkien välissä ja säilytettävä henkinen ja kulttuurinen itsenäisyys, joka on minusta se itsenäisyyden olennaisin muoto.

Mitä mieltä olet EU:sta? Pitäisikö Suomen erota EU:sta? Pitäisikö Suomen ottaa markka takaisin käyttöön?

Yhdistynyt Eurooppa ei ole lainkaan huono idea, mutta valitettavasti EU lähti jo varhaisvaiheessaan toteuttamaan sitä väärällä tavalla. Unionia luotaessa Robert Schuman kannatti ajatusta mannereurooppalaisesta konfederaatiosta, joka kunnioittaa jäsenmaidensa historiallisia ja kulttuurisia juuria ja jolla on vahva itsenäinen puolustus. Valitettavasti voitolle pääsi Jean Monet’n visio, jossa EU on talouspainotteinen liitto, jolla ei ole tarkkoja kulttuurisia tai maantieteellisiä rajoja. Sillä ei ole periaatteellisia estoja laajentua ei-eurooppalaisten kansojen keskuuteen ja puolustuksessaan se tukeutuu Yhdysvaltoihin. Tällaisena EU on kaikkien kansallisten ja paikallisten identiteettien vihollinen.

EU:sta eroaminen tuottaisi tällä hetkellä Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nykyisen linjan vastaisten poliittisten voimien niin täällä kuin muualla Euroopassa pitäisi pyrkiä uudistamaan liittoa sisältäpäin.

Radikaalin traditionalismin kannattaminen tuntunee tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta – vai onko näin? Onko traditionalismi idealistista eskapismia suhteessa vääjäämättömään suuntaan, johon maailma menee?

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet. Itse uskon, että elämme jonkinlaista siirtymäkautta. Kirjailija Anthony Burgess laati romaanissaan The Wanting Seed hahmotelman historian kolmivaiheisesta syklistä. Syklin alussa vallitsee malli, jossa laki, järjestys ja perinnäistavat ovat kaiken ydin. Kun tällainen järjestys on pysynyt vakaana riittävän kauan, aletaan kuvitella että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kykenee pelkän järkensä avulla luomaan ihanneyhteiskunnan. Kun tämä malli kaatuu omaan mahdottomuuteensa, siirrytään välivaiheeseen jota leimaa kaaoksen ja tyrannian vuorottelu ja kaikkinainen epävakaus. Lopulta konservatiivinen järjestys palaa ja sykli alkaa alusta. Jos Burgessin hahmotelma vastaa todellisuutta, olemme tällä hetkellä siirtymässä sekasortoiseen välivaiheeseen. Silloin niillä, jotka pyrkivät pitämään vanhaa perinneainesta hengissä ja luomaan uutta, on tärkeä rooli. He ovat kuin munkkeja, jotka vaalivat antiikin sivistystä luostareissaan Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeisinä levottomina aikoina. Kuten Alain de Benoist sanoi: ”He elävät pimeydessä mutteivät kuulu pimeyteen, vaan kamppailevat sytyttääkseen valon uudelleen.”

Maailma ei etene vääjäämättömään suuntaan kuin aikansa. Liberalismin ja globalisaation maailma pitää itseään ikuisena, mutta niin kaikki tuhoutuneet imperiumit ovat pitäneet.

Onko traditionalismin suosio nousussa vai onko se pysynyt suurin piirtein saman kokoisen pienehkön joukon tapana katsoa maailmaa ja elää siinä? Voiko traditionalismi edes nousta suurempaan suosioon, onko se luonteeltaan vääjäämättä kulttuurisessa marginaalissa?

Ainakin sitä kohtaan tunnetaan enemmän kiinnostusta. Liberaali ja vasemmistolainen ylivalta henkisessä elämässä on jatkunut niin kauan, että se on rappeutunut opittujen iskulauseiden toistamiseksi. Silloin vastakkaiset näkökulmat tuntuvat automaattisesti raikkailta. En katsoisi, että traditionalismi edes pyrkii suuren yleisön suosioon, sillä kyseessä ei ole mikään yhtenäinen ideologia vaan pikemminkin monia ajatussuuntia sisältävä virtaus – vähän samaan tapaan kuin ”konservatiivinen vallankumous” 1920-luvun Saksassa. Sekin oli aatteellisesti kirjava, epäyhtenäinen ja elitistinen liike, mutta vaikutti laajalti oman aikansa poliittiseen ilmapiiriin.

Millaisia sisäisiä jännitteitä, ristiriitoja tai haasteita traditionalisti joutuu maailmankatsomuksensa vuoksi nykymaailmassa omassa elämässään kohtaamaan? Miten traditionalisti tasapainoilee suhteessaan uuteen ja vanhaan teknologiaan, individualismiin ja kollektiivisuuteen, yms.? Millaisissa asioissa olet joutunut tekemään käytännöllisiä tai muunlaisia kompromissejä suhteessa traditionalistisiin periaatteisiisi?

Tämä on tietysti hyvä kysymys jokaiselle, joka elää omista arvoistaan poikkeavassa yhteiskunnassa. Toisaalta ratkaisu ei ole monimutkainen: on vain asetettava asiat tärkeysjärjestykseen ja mietittävä, mitä todella tarvitsee elääkseen arvokkaasti. Jos ei tavoittele suuria omaisuuksia, virallisia tunnustuspalkintoja ja yleistä hyväksyntää, on aivan mahdollista elää loukkaamatta vakavasti periaatteitaan. Järjestelmää voi käyttää hyödykseen ottamalla siltä sen mitä tarvitsee ja samalla työskentelemällä jonkin paremman rakentamiseksi. Minusta ei esimerkiksi ole järkevää boikotoida jotakin tarvitsemaansa tuotetta sen takia, ettei pidä sitä valmistavasta yrityksestä. Julius Evola kehotti ratsastamaan tiikerillä, kunnes se väsyy juoksemaan. Toisaalta ei myöskään kannata valittaa median turruttavaa vaikutusta ja kulttuurin kaupallisuutta, jos itse menee virran mukana. On hyvin helppoa olla katsomatta televisiota ja haalimatta merkkituotteita, mielekkäämpää tekemistä löytyy yllin kyllin.

Jos ottaa spengleriläisen käsityksen kulttuurin elinkaaresta tosiasiana, kuten traditionalistit ilmeisesti universaalisti ottavat, niin tarkoittaako se sitä, että traditionalismiin liittyy aina sisäänkirjoitettuna kulttuuripessimismi? Ovatko traditionalistit pessimistejä? Mikä on traditionalismin positiivinen anti nykykulttuurin kokonaisuudessa?

perikatoSpengler katsoi kaikkien korkeakulttuurien käyvän läpi tietyt kehitysvaiheet ja lopulta kuolevan. Pessimistinä häntä on pidetty siksi, että hän katsoi itse elävänsä kuihtumisen vaihetta. Spengler tarkoitti länsimaisella kulttuurilla noin vuodesta 500 jKr. meidän päiviimme saakka jatkunutta kulttuurikokonaisuutta, esimerkiksi antiikin kulttuuri oli hänen mielestään aivan oma kokonaisuutensa. ”Perikato” ei tarkoittanut hänelle mitään täydellistä tuhoa, vaan yhden korkeakulttuurin kuihduttua uusi alkaa itää. Jotkut sen piirteet myös siirtyvät uuteen kulttuuriin ja saavat siellä uudenlaisia muotoja. Esimerkiksi kristinusko syntyi jo antiikissa, mutta se säilyi antiikin kulttuurin kuoltua ja siitä tuli Spenglerin tarkoittaman länsimaisen kulttuurin pohjakivi. Minusta ei ole hedelmällistä vain surra oman kulttuurimme ilmiöiden rappeutumista ja varjella vanhoja muotoja, vaan on katsottava myös eteenpäin ja etsittävä kaikkea sellaista, mikä voisi elää oman korkeakulttuurimme yli ja toimia kokoavana voimana uudessa. Tämän takia Sarastus on minusta hyvä nimi lehdelle, siinä on eteenpäin katsova henki. Ellei Euroopan supistuva väestö kokonaan tai suurimmaksi osaksi korvaudu afrikkalaisilla ja aasialaisilla, eurooppalaisuus säilyy ja löytää uusia ilmenemismuotoja tulevaisuudessa.

Millainen on tyypillinen suomalainen traditionalisti?

Sellaista tuskin on olemassakaan.

– – –

Pekka Siitoin

Koska tämä on Mesikämmenen blogi, niin kysytään sinulta myös edesmenneestä valtakunnanjohtajasta. Mitä mieltä olet hänestä?

Pekka oli kokonaistaideteos, kansanomaisemmin sanottuna elämäntaiteilija. Hän teki itsestään jonkinlaisen performanssin. Arvostan häntä, koska hän oli niin vapaa kaikesta itsesensuurista. Hänen julkiset esiintymisensä olivat loistavaa viihdettä.

Miten arvioit Pekan roolin 70-luvun Suomessa? Miten merkittävä Pekan rooli oli Kekkosen ja Neuvostoliiton kritiikissä maassamme? Oliko Pekka todellinen ja vakavasti otettava poliittinen vastavoima, vai esitettiinkö hänet paisutettuna uhkana kommunistien toimesta, puhtaasti poliittisin tarkoitusperin?

Minusta Pekka oli eräänlainen YYA-Suomen pimeä alitajunta. Hän teki kaikkea, mikä silloin oli kiellettyä tai epäkorrektia, ja kaiken lisäksi aivan äärimmäisellä ja karnevalistisella tavalla. En tiedä pitääkö tarina paikkansa, mutta olen kuullut että Pekan kotipihalla Naantalissa liehunut hakaristilippu näkyi paikkaan, jota Kekkonen ja muut sen ajan merkittävät poliitikot käyttivät huvilana.

On huvittavaa lukea, miten vasemmistolehdistö aikoinaan uutisoi Pekan ja hänen aatetovereittensa tekemisistä. Otsikoissa maalailtiin vakavaan sävyyn fasismin uuden nousun uhkaa, vaikka kyseessä oli aivan marginaalinen joukko eksentrikkoja. Samaan tyyliinhän kirjoitellaan nykyään ”äärioikeiston noususta”, vaikka joku uusnatsismi on Suomessa varsin vähäpätöinen ilmiö.

Pekka mielletään nykyään lähinnä ronskin humoristisena spektaakkelina, jossa yhdistyi rivologia, hengentieteet ja politiikka. Jos unohdetaan Pekan auraa vahvasti värittävä huumori ja koomisuus, niin mitä mieltä olet Pekan eläessään esittämistä poliittisista näkemyksistä? Missä määrin niissä oli jotain, mistä mahdollisesti olet samaa mieltä?

En oikeastaan pidä Pekkaa poliittisena hahmona, vaan pikemminkin showmiehenä ja arvokkaan kylähulluperinteen modernina jatkajana. Hänen sukulaissielujaan tässä mielessä ovat muun muassa Sigurd Wettenhovi-Aspa ja Ior Bock, joista on tullut kiinteä osa suomalaista folklorea.

Jos Kursiivin iskua ei olisi tapahtunut ja Pekka ei olisi saanut siitä vankilatuomiota, miten arvelet Pekan myöhempien vaiheiden menneen? Olisiko Pekka saanut rekisteröityä puolueensa virallisesti, olisiko Pekan homma pysynyt vakavammin otettavana ja noususuhdanteisena?

En tiedä, tavoitteliko Pekka vakavissaan kansansuosiota. Jos joku haluaisi oikeasti edistää natsi-ideologiaa, hän ottaisi aivan toisenlaisen lähestymistavan kuin Naantalin kaduilla koppalakki päässä saapastellut mies, joka hirtti muuminuken, uskoi yhdessä edellisistä elämistään olleensa ranskalainen aatelismies ja julisti olevansa ”kivenkova rasisti, sadisti ja fasisti.” Pekalle tärkeintä oli show. Uskon hänen pikemminkin eläneen jotakin eriskummallista fantasiaa kuin tavoitelleen poliittista uskottavuutta.

Radikaaliksi traditionalistiksi kehittymisesi tuo etäisesti mieleen Pekan poliittisen radikalisoitumisen 70-luvulla – samaan hengenvetoon on toki todettava, että teidän kahden välillä eroja löytyy hyvin paljon. Ennen kuin Pekka radikalisoitui, hän oli tullut tunnetuksi valokuvausliikkeestään, Aino Kassisen ykkösoppilaana olemisestaan, yms. sosiaalisesti varsin hyväksytystä ja arvotetustakin toiminnasta. Ennen julkista profiloitumistasi radikaaliksi traditionalistiksi olit tullut tunnetuksi arvostettuna kirjailijana, kääntäjänä ja mm. kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittajana. Kun Pekan poliittinen profiili radikalisoitui, hän menetti ystäviään ja hänen ja perheensä elämä vaikeutui. Onko elämäsi vaikeutunut sitten julkisen profiloitumisesi traditionalistina, oletko menettänyt ystäviä? Onko maailmankatsomuksellinen kehityksesi antanut uutta näkökulmaa Pekkaan?

Jotkut tuttavat ja kollegat ovat vieraantuneet minusta sen jälkeen kun olen ”tullut kaapista” näissä asioissa, mutten sanoisi elämäni vaikeutuneen. Minulle on tärkeintä se että voin tehdä työtäni, ei se, olenko väleissä kaikkien kanssa. Mitä Pekkaan tulee, hänkään tuskin ahdistui huonosta maineestaan vaan pikemminkin nautti siitä. Mutta hänen perheellään oli varmasti kovin vaikeaa. Isän valtakunta -dokumenttia katsoessani totesin, ettei hänen lapsiaan ainakaan käy kateeksi.

Missä määrin Pekka oli mielestäsi traditionalisti?

Ehkä hänen okkultismiharrastuksestaan voisi löytyä yhtymäkohtia vaikkapa Evolaan, joka oli kovin kiinnostunut magiasta. En tunne sitä puolta kovin tarkkaan. Natsismi puolestaan on monella tapaa aika kaukana traditionalismista, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Esimerkiksi natsien ihailu keskitettyä totalitaarista valtiota kohtaan ja rotumystiikka ovat vieraita useimmille traditionalisteille.

– – –

Assosiaatiot

Mitä seuraavat asiat tuovat sinulle mieleen? Voit vastata yhdellä sanalla tai pidemmin.

Pentti Linkola.

Suomalaisen luonnonsuojelun suurmies ja erinomainen asiaprosaisti.

H.P. Lovecraft.

Ensimmäinen kirjallinen ihastukseni. Loi oman mytologiansa, mikä ei ole vähäinen saavutus.

Liberalismi.

Tarkoitti alunperin poliittista ja taloudellista vapautta, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Multikulturalismi.

Kyvyttömyyttä ymmärtää, mitä kulttuuri tarkoittaa.

Hipsterit.

Varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ironia muuttuu retorisesta keinosta elämäntavaksi.

Kestävä kehitys.

Talouskasvu-uskovaisten saivartelua.

Poliittinen korrektius.

Sensuurilla on monta nimeä.

Islam.

Juutalaisuuden ja kristinuskon outo äpärälapsi.

Porno.

Korvannut seksin länsimaissa.

Tom of Finland.

Siitoin-postimerkki olisi ollut parempi.

Perussuomalaiset.

Poliittinen sillisalaatti, josta löytyy niin viisaita kuin idiootteja.

Jussi Halla-aho.

Suoraselkäinen poliitikko, tosin reagoi liian herkästi lehdistön kirjoitteluun.

Kokoomus.

Plutokraattien puolue.

Vihreät.

Liberaaleja, jotka haluavat kieltää kaiken.

Rasismi.

Tarkoitti alunperin rotusortoa, nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa.

Skinheadit.

Onko heitä enää Suomessa?

Natsi-Saksa.

Valtiomuotoinen yritys yhdistää estetiikka ja politiikka.

Helsingin Sanomat.

Painettua internettiä.

Suomen Sisu.

Kansallismielinen keskustelukerho, josta nousi myöhemmin poliittisia vaikuttajia.

Kansallinen vastarinta.

Vanhoissa natseissa oli enemmän tyyliä kuin uusissa.

Vasemmisto.

Puolusti aiemmin työtä pääomaa vastaan, nykyään puolustaa työtä vieroksuvia.

Metsästys.

Ihmisen alkuperäisin elinkeino.

Käsin kirjoitetut kirjeet.

Käyneet valitettavan harvinaisiksi. Merkittävien henkilöiden valittuja sähköposteja lienee turha julkaista.

Neofolk.

Kiinnostavin 1970-luvun jälkeen syntynyt musiikin tyylilaji. Death In Junen ja Blood Axisin levyt soivat kotonani ahkerasti.

Sananvapaus Suomessa.

Siitä tingitään aina kun joku käyttää sitä.

Suomen oikeuslaitos.

Luotan siihen yhä vähemmän.

Kuolemantuomio.

Rehellinen ja suvereeni vallankäytön muoto.

Tasa-arvo.

Käsitteellinen mahdottomuus. Arvo perustuu erolle.

Feministit.

Uskovat, että naisen tulee tehdä mitä huvittaa ja miehen mitä nainen sanoo.

Pussy Riot.

Minun marttyyrini on Dominique Venner eikä Pussy Riot.

Cheek.

Vihaan rappia, esittivätpä sitä minkä väriset tahansa.

Venäjä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen historiallinen vihollinen, joka on tuottanut hienoa kirjallisuutta.

Yhdysvallat.

Atlantin takainen öykkäri, jonka aseita Eurooppa tällä hetkellä valitettavasti tarvitsee.

NATO.

Kannatan Suomen jäsenyyttä. Pienen kansakunnan edustajana on pakko olla pragmaattinen.

Sauna.

Siitä minä nautin.

– – –

Tulevaisuus

kaliyugaElämmekö Kali Yugan aikakautta? Onko länsimaiden perikato käsillä? Jos elämme Kali Yugaa, mitä merkkejä tästä on nähtävissä?

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen. Ihmiset vain toivovat hiljaa mielessään, ettei romahdus tapahdu heidän elinaikanaan. Toisaalta pitää muistaa, että perikato harvemmin tarkoittaa nopeaa ja täydellistä luhistumista. Rooman valtakunnastakin romahti vain länsipuoli, Bysantti porskutti vielä täydet tuhat vuotta. Rapistuvat kulttuurit voivat sinnitellä hämmästyttävän pitkään.

Yksi selvä rappion merkki on se, ettei tulevaisuudenuskoa enää tapaa. Valtavirran poliittiset toimijat kyllä teeskentelevät optimismia, mutta kukaan ei tunnu tosissaan uskovan siihen.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on? Mitä seuraava kirjasi tulee käsittelemään?

Minulla on valmisteilla esseekirja, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Se on tietyllä tavalla jatkoa Ilman-kirjalle, sillä sen keskipisteessä on suomalainen mies ja mies yleensä. Käsittelen siinä ”miehen metafysiikkaa” eli sitä, mitä maskuliinisuus pohjimmiltaan on kulttuurisista muuttujista riisuttuna. Samalla käyn läpi sitä, miten moderni yhteiskunta on oikeastaan naisten intressejä varten rakennettu. Lyhyesti sanottuna, Otto Weininger kohtaa Fight Clubin. Lisäksi minulla on tekeillä romaani ja suomennosvalikoima Jack Londonin asiaproosaa.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia on verkkolehti Sarastuksella? Miltä Sarastuksen tulevaisuus näyttää? Pysyykö Sarastus pelkästään verkkolehtenä, vai onko sille mietitty myös traditionaalisempaa paperilehti-formaattia?

Sarastus tuskin ainakaan kovin pian siirtyy paperilehdeksi, mutta toimitus on suunnitellut parhaiden kirjoitusten julkaisemista säännöllisin väliajoin jonkinlaisena vuosikirjana. Muutakin pienimuotoista julkaisutoimintaa on ideoitu. Olemme aloittaneet Spenglerin Ihminen ja tekniikka -teoksen julkaisemisen suomeksi ”jatkokertomuksena” Sarastuksessa, ja suomennos olisi tarkoitus julkaista myöhemmin myös kirjana.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mielenkiintoisten ihmisten seura. Joskus he ovat eläviä ihmisiä, joskus taas taiteilijoita ja filosofeja joiden kanssa keskustelen heidän teostensa välityksellä.

– – –

Mesikämmen kiittää Timo Hännikäistä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Hännikäisen blogi Marginalia. [Marginalia vanhassa osoitteessaan].

Hännikäinen Wikipediassa.

Hännikäisen kirjailijasivu Facebookissa.

Hännikäisen haastattelu Kuiskaus pimeässä-lehdessä.

Hännikäisen haastattelu Hommalla: Timo Hännikäinen: Ikkunat auki Impivaaraan.

Juhani Karilan juttu Helsingin Sanomissa: Esseisti Hännikäinen: Tasa-arvo on liian pitkällä. Esseisti Timo Hännikäinen radikalisoitui.

City-lehden juttu Hännikäisestä ja hänen 2009 ilmestyneestä kirjastaan Ilman (Savukeidas, 2009).

Hännikäinen puhumassa kirjastaan Ilman Maria-ohjelmassa.

Hännikäinen Perttu Häkkisen haastateltavana Ylen Suomalainen mies-sarjassa 2012.

Täyslaidallinen humanismia vastaan. Hännikäisen kirjan Ihmisen viheliäisyydestä (Savukeidas, 2011) arvio Elonkehässä.

Verkkolehti Sarastus.

Verkkolehti Sarastus Facebookissa.

 

Read Full Post »

Tuomas Tähti puhuu!

tuomas

Tuomas Tähti on turkulainen nuorimies, jonka tekemisiä Mesikämmen on seurannut muutaman vuoden ajan mielenkiinnolla. Poliittisesti aktiivisen Tuomaan tähti on selvästi syttynyt loistamaan ja miehen sanat ja teot puhuvat omaa kieltään. Oli aika kysyä Tuomaalta muutama kysymys.

Seuraavasta haastattelusta selviää yhtä ja toista, mm. Tuomaan poliittinen historia, Tuomaan näkemykset Turusta, Turun taudista, hyvästä musiikista, hypnoottis-magneettisesta katseesta, Raamatusta, Gambinasta, politiikasta niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla, Tony Halmeesta, Jussi Halla-ahosta, Timo Soinista, Pekka Siitoimesta, nationalismista, Suomen maahanmuuttopolitiikasta, Suomen mediasta, itsenäisyydestä, EU:sta, sekä monista muista aiheista.

Hyvät naiset ja herrat, Tuomas Tähti puhuu!

– – –

Pohjustusta

Kuka olet ja mitä teet?

Olen 27-vuotias peruspäivärahalla elävä perussuomalainen. Toimin nykyään Turun Perussuomalaisten varapuheenjohtajana, Varsinais-Suomen Perussuomalaisten Nuorten sihteerinä, Varsinais-Suomen käräjäoikeuden lautamiehenä, Turun nuorisolautakunnan jäsenenä ja tarkastuslautakunnan varajäsenenä. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri.

Asut Turussa. Millainen paikka Turku on asua, mitkä ovat kaupungin parhaimmat ja huonoimmat puolet? Onko Turku ”Suomen persereikä”, kuten stereotypinen toteamus menee, vai onko se vain kateellisten tahojen panettelua? Onko ”Turun tauti” mielestäsi vielä voimissaan?

Turulla ei ole matkailijoille juurikaan annettavaa, mutta asuinkaupunkina Turku on viihtyisä. Suomen isoista kaupungeista Turku lienee kompaktein: lähes kaikki on kävely- tai pyöräilymatkan etäisyydellä. Kaupungin rakennukset ovat esteettisesti miellyttäviä ja niiden lisäksi Turusta löytyy suuriakin viheralueita. Turku on myös Suomen merkittävin rock-kaupunki.

“Turun tauti” eli rakennusalan yritysten vaikutusvalta Turun rakennuspolitiikkaan voi valitettavan hyvin. Tämä ei ole mielipide vaan tosiasia. 

“Turun tauti” eli rakennusalan yritysten vaikutusvalta Turun rakennuspolitiikkaan voi valitettavan hyvin. Tämä ei ole mielipide vaan tosiasia. Rakennuslautakunnan puheenjohtajana toimi kolmella eri vuosikymmenellä Raimo Huhtanen (vas.), joka työskenteli rakennusliike Hartelan pääluottamusmiehenä yli 20 vuotta ja jota on Rakennuslehdessä kutsuttu ”gryndereitten ylimmäksi ystäväksi”. Hän on täysin jäävi olemaan rakennuslautakunnassa. Nyttemmin Huhtanen on sentään tippunut lautakunnan varapuheenjohtajan paikalle, mutta päätöksenteko on Turussa laajemminkin likaista. Alle kaksi vuotta sitten uutisoitiin, että Turussa on salattu laittomasti yli sata kaupunginhallituksen päätöstä (Turun Sanomat 28.8.2012).

Olet suuri musiikkidiggari ja Facebook-profiilissasi on näkynyt tämän tästä kuvia sinusta eri artistien kanssa. Mitkä ovat tällä hetkellä suosikkiartistejasi ja miksi? Kaikkein mieleenjääneimmät keikat mitä olet tähän mennessä nähnyt? Millainen musiikki vetoaa Tuomas Tähteen? Missä piilee hyvän musiikin taika?

Laulut ovat runonlausuntaa musiikilla säestettynä. Poikkeuksen muodostavat instrumentaalikappaleet. Niitä kuuntelen hyvin harvoin, koska pidän sellaisesta musiikista, jossa on tarinankerrontaa. Sanoman ei tarvitse olla yksiselitteinen, vaan laululle on kunniaksi, jos se voidaan perustellusti tulkita usealla erilaisella tavalla. Tällöin tulkinta kertoo enemmän tulkitsijasta kuin tulkittavasta. Toisaalta laulun sanoma saa olla yksiselitteinenkin, jos se miellyttää kuulijaa. Sellaisia lauluja, joiden sanoitukset miellyttävät minua henkilökohtaisesti, tekee mm. W.A.S.P., joka muistetaan lähinnä vuosien 1984–1992 julkaisujen ansiosta, vaikka yhtye on tehnyt erinomaista materiaalia myös 1990-luvun puolivälin jälkeen. Monitulkintaisemmista artisteista pidän mielenkiintoisimpana Laibachia, joka on edelleen ajankohtainen, vaikka ryhmän perustamisesta on jo 34 vuotta.

Sellaisia artisteja, joiden musiikkia kuuntelen jatkuvasti, on vain alle 50, mutta niihin olen sitoutunut sitäkin lujemmin. Lapsena ollessani ensimmäiset rock-artistit, joiden musiikkia kuulin, olivat luultavasti Uriah Heep ja Cat Stevens (nyk. Yusuf Islam). Siihen aikaan en osannut englantia, joten en ymmärtänyt laulujen sisällöstä mitään. Pidän kuitenkin molemmista artisteista yhä tänäkin päivänä ja Uriah Heepin jäsenet tapasinkin viime vuonna.

Olen nähnyt omien muistiinpanojeni mukaan noin 190 keikkaa. Voisin nostaa niistä muutamia jalustalle, mutta keikkakokemukset ovat subjektiivisia, joten parhaimpien keikkojen luettelo olisi lukijan kannalta arvoton. Jos haastattelun lukija haluaa kokea huikeita show-elämyksiä, suosittelen käymään ainakin Emilie Autumnin ja Lady Gagan keikoilla.

Olet pitänyt nimeäsi kantavaa blogia vuodesta 2010. Onko blogin pitäminen ollut antoisaa? Oletko harkinnut muuta kirjoittamista, vaikkapa kirjaa, jossain vaiheessa? Mitkä ovat mielestäsi parhaimmat blogitekstisi?

Blogissa on vaihtelevaa sisältöä Michael Monroen keikkailusta interaktiivisen tarinankerronnan pedagogisiin mahdollisuuksiin. Aiheet ilmentävät omia kiinnostuksenkohteitani, mistä johtuen blogiin kirjoittaminen on hyvinkin antoisaa. Onnistuneimpia blogikirjoituksiani ovat nähdäkseni ne, joissa käsittelen nationalismia ja suomalaisuutta. Ne toimivat myös johdatuksena uudelle lukijalle. Kirjankin kirjoittamista olen ajatellut, mutta asia ei ole ajankohtainen.

Olet ottanut osaa hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoihin, sijoittuen viime vuonna kisoissa viidenneksi ja saaden erityismaininnan kisojen eteen tekemästäsi propagandatyöstä. Aiotko ottaa osaa kisoihin myös tänä vuonna? Miten olet kuluneen vuoden aikana harjoittanut hypnoottis-magneettisia taitojasi? Miltä erityismainintapalkinnoksesi saamasi Gambina maistui?

Pääsin juuri ja juuri finaalikierrokselle, enkä usko kykeneväni tulevaisuudessa enää siihenkään, koska kilpailun taso on noussut vuosi vuodelta. Kun viime vuonna näin kisan voittaneen Sini Elorannan kuvan, tajusin heti, että häviän itseäni paremmalle. Viimevuotisen kisan ollessa käynnissä harjoittelin hypnoottis-magneettista katsetta silloisella työpaikallani päivittäin, mutta nyttemmin harjoittelu on jäänyt vähemmälle.

Palkinnoksi saamani Gambina oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kiitän! Gambinassa on kiistatta Alkon valikoiman paras hinta-laatusuhde. Tuo vermutin ja ginin hurmaava sekoitus sopii niin arkeen kuin juhlaankin.

Onko hypnoottis-magneettisista taidoistasi ollut hyötyä poliittisessa toiminnassasi? Jos on, niin miten?

Hypnoottis-magneettinen katse on erinomainen ”keskustelukatalyytti”. Hyvässä ja pahassa.

Olet kristitty. Mikä on suosikkikohtasi Raamatusta?

En mielelläni poimi Raamatusta yksittäisiä kohtia irti asiayhteydestään. Koska kuitenkin erikseen kysyit suosikkikohtaani, mainitsen Matteuksen evankeliumista löytyvän rakkauden kaksoiskäskyn, joka kuuluu näin: “Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.”

– – –

Politiikka

Koska kiinnostuit politiikasta? Mitkä olivat ensiaskeleesi politiikan ihmeelliseen maailmaan? Miten päädyit puolueeseen jossa nykyään vaikutat, perussuomalaisiin? Miksi juuri perussuomalaiset?

Kiinnostuin politiikasta 15-vuotiaana ja tutustuin tuolloin Suomen kaikkien rekisteröityjen puolueiden ohjelmiin. Tulin siihen tulokseen, ettei politiikassa ole tarjolla täydellisiä työkaluja (puolueethan ovat työkaluja), mutta jotkut puolueet ovat suomalaisten edun ja yleisen oikeudenmukaisuuden kannalta vähemmän huonoja kuin toiset. Karsimalla huonoja vaihtoehtoja pois puoluelistalta päädyin lopulta kannattamaan Perussuomalaisia. Timo Soini oli ensimmäinen henkilö, jota äänestin täysi-ikäiseksi tultuani. Liityin puolueen jäseneksi kuitenkin vasta 24-vuotiaana eli jytkyn jälkeen, koska halusin ennen jäseneksi liittymistä nähdä, mihin suuntaan puolue kasvaa.

Millaisia asioita ajat politiikassa, mitkä asiat ovat sinulle politiikassa erityisen tärkeitä?

Tärkeimpiä asioita ovat kansallinen itsemääräämisoikeus, suomalaisuus, suomalaisten etu, työllisyys, turvallisuus (viittaan turvallisuudella sekä maanpuolustukseen että omavaraisuuteen) ja kansalaisten tasa-arvoisuus. Pakkoruotsin vastustaminen ja humanitäärisen maahanmuuton vähentäminen puuttuvat listalta, koska kyseiset aihekokonaisuudet sisältyvät jo mainittuihin suomalaisuuteen ja suomalaisten etuun.

Poliittiset esikuvasi, innoittajasi? Miksi juuri he?

Sanat ”esikuva” ja ”innoittaja” tarkoittavat eri asioita, koska esikuva on sellainen henkilö, jonka kaltaiseksi joku haluaa tulla, mutta innoittaja voi toimia vaikkapa valmentajan roolissa. Esikuvia minulla ei ole, mutta innoittajia on ollut. Noin kymmenen vuotta sitten Tony Halme oli hieno mies lukioikäisen Tuomaan mielestä. Arvostan Halmetta edelleen, mutta eri syistä kuin silloin: 10 vuotta sitten seurasin Halmeen poliittista toimintaa suurella mielenkiinnolla, mutta nykyään arvostan enemmän sitä sinnikkyyttä, jota käyttäen Halme rakensi elämänsä ja uransa huomattavan vaatimattomista lähtökohdista. Tämän päivän aktiivisista poliitikoista arvostan mm. Jussi Halla-ahoa ja Olli Immosta. Halla-aho politikoi kiihkottomasti ja perustelee näkemyksiään faktoilla, mitä pidän hyvin ilahduttavana. Immosesta en ollut kuullutkaan ennen kuin hänet valittiin kansanedustajaksi, mutta hän on osoittautunut erittäin järkeväksi ja ahkeraksi kansallismieliseksi poliitikoksi, jonka kaltaisia tarvitaan enemmänkin.

Miten käsityksesi politiikasta on muuttunut sitten ensiaskeleittesi politiikkaan – niin kunnallisesti kuin valtakunnallisellakin tasolla? Entä miten poliittiset näkemyksesi ovat mahdollisesti kuluneiden vuosien varsilla muuttuneet?

Nationalismi on säilynyt poliittisena mielensisältönäni jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta alaikäisenä olin nykyistä ehdottomampi ja radikaalimpi. Se myös näkyi ulospäin: vuosina 2002–2004 kirjoitin Internetiin joitakin hölmöjä kirjoituksia. En kuitenkaan kadu vanhoja tekstejäni, koska osaan nauraa itselleni.

Nationalismi on säilynyt poliittisena mielensisältönäni jo yli kymmenen vuoden ajan.

Mitä mieltä olet Timo Soinista?

Soini tulee jäämään historiaan puoluejohtajana, jonka puheenjohtajuuden aikana puolueen parlamenttipaikkojen määrä kasvoi noin 40-kertaiseksi.

Oletko lukenut Soinin tuoreen kirjan Maisterisjätkä? Ajatuksia kirjasta?

Tarkoittanet Peruspomo-kirjaa. Maisterisjätkä ei ole tuore, vaan se ilmestyi jo 2008. Luin Maisterisjätkän vasta kaksi vuotta sen ilmestymisen jälkeen, mutta Peruspomon aion lukea aivan lähitulevaisuudessa.

Aivan, sekoitin kirjat. Miten maahanmuuttopolitiikkaa hoidetaan mielestäsi Suomessa – nykyisen järjestelmän heikkoudet ja vahvuudet? Jaatko Jussi Halla-ahon kriittiset näkemykset aiheeseen liittyen?

Olen Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä siitä, että Suomeen kohdistuva maahanmuutto on tällä hetkellä laadullinen joskaan ei määrällinen ongelma. Nykyisen järjestelmän heikkous on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Suomen valtio sallii tapahtuvan muutakin kuin kantaväestöä hyödyttävää maahanmuuttoa. Hyvin koulutetut, työkykyiset maahanmuuttajat meidän kannattaa toivottaa tervetulleiksi, ja olisi hyvä jos nykyistä suurempi osa Suomessa valmistuvista ulkomaalaisista korkeakouluopiskelijoista jäisi Suomeen työskentelemään valmistumisensa jälkeen. Ulkomaalaisten, Suomessa valmistuneiden maisterien pitämiseksi Suomessa valtio ei tee tällä hetkellä yhtään mitään, vaikka heihin sijoitetaan rahaa antamalla heille ilmaista koulutusta. Jos mitään ei jatkossakaan tehdä, tulee ulkomaalaisten opiskelu Suomessa muuttaa maksulliseksi.

Olen Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä siitä, että Suomeen kohdistuva maahanmuutto on tällä hetkellä laadullinen joskaan ei määrällinen ongelma

Kouluttamattomia ja kielitaidottomia maahanmuuttajia ei pitäisi päästää Suomeen asumaan, koska sellaisesta maahanmuutosta ei ole hyötyä kantaväestölle. Hyväksyn Suomeen kohdistuvan maahanmuuton lähinnä silloin, kun se tapahtuu työn, opiskelun tai avioliiton takia, ja vain jos tulija on lainkuuliainen. Toki hyväksyn lisäksi suomalaisten paluumuuton.

Kannatan pakolaisten vastaanottamisen lopettamista, ja oleskelulupia pitäisi myöntää huomattavasti vähemmän ja valikoidummin kuin nykyään. Tämä ei olisi pelkästään Suomen etu: hädänalaisten ihmisten auttaminen rajallisilla resursseilla on kustannustehokkaampaa kriisialueilla kuin Suomessa, missä yleinen hintataso on korkea. Sillä rahamäärällä, mikä Suomessa käytetään pakolaisten asumiseen, perusterveydenhoitoon, kuntoutuspalveluihin, tulkkaamiseen, vanhuspalveluihin, sosiaalityön erityispalveluihin jne., voitaisiin kriisialueilla auttaa huomattavasti suurempia ihmisjoukkoja. Tämä edustaisi myös kestävämpää kehitystä, sillä eihän yleistilanne kriisialueella parane sillä, että suhteellisen pieni määrä ihmisiä tuodaan Suomeen.

Onko maamme valtamedia kohdellut perussuomalaisia mielestäsi reilusti? Jos ei, niin miksi ei?

Valtamedia on kohdellut puoluetta ja sen jäseniä vaihtelevasti. Eräät yksittäiset toimittajat ilmentävät vahvaa antipatiaa perussuomalaisia kohtaan. Ylilyöntejä ovat olleet mm. puolueen rinnastaminen äärioikeistoon, väitteet puolueen hajoamisesta sekä yksittäisiin jäseniin kohdistuneet loukkaukset, kuten Jussi Halla-ahon kutsuminen ”kiusalliseksi rotutohtoriksi” (Yle TV1 7.2.2009). Toisaalta vähän ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja valtamedia antoi puolueelle paljon enemmän näkyvyyttä kuin Perussuomalaisten eduskuntaryhmän silloinen koko olisi edellyttänyt. Siitä oli puolueelle epäilemättä hyötyä.

Onko perussuomalaiset aidosti oppositiopuolue? Maamme vaihtoehtomediassa perussuomalaisia on kritisoitu mm. siitä, että perussuomalaiset tosiasiassa kannattavat EU-jäsenyyttä ja NATO:n liittymistä, vaikka yleisen mielikuvan mukaan näin ei ole. Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen on esittänyt samanlaista kritiikkiä perussuomalaisia kohtaan. Miten kommentoit?

En ole aiemmin törmännyt väitteeseen siitä, että Perussuomalaiset kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä. EU-politiikan osalta olen kyllä tutustunut Pesosen esittämään kritiikkiin. Katson aiheelliseksi siteerata Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmaa vuodelta 2011: ”Perussuomalaiset on EU-kriittinen puolue, sillä me korostamme politiikassamme sitä, miten toimimaton järjestelmä EU käytännössä on. Toisaalta Perussuomalaiset on myös EU-vastainen puolue, sillä meidän mielestämme EU:n toimimattomuus kansanvallan näkökulmasta sisältyy jo ylikansallisen EU-järjestelmän perimmäiseen ideaan. EU ei siis ole kansanvaltainen järjestelmä edes teoriassa, ja Perussuomalaisten mielestä kansanvalta taas on paras tapa järjestää yhteiskunnallinen päätöksenteko. Perussuomalaiset kannattavat itsenäisten kansallisvaltioiden hallitustenvälistä yhteistyötä. Vahvana tavoitteenamme on palauttaa valtaa EU:lta takaisin kansallisvaltioille.”

Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle? Onko Suomi vielä aidosti itsenäinen?

Itsenäisyys antaa kansalle mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen, oman hyvinvoinnin rakentamiseen ja omista asioista päättämiseen. Itsenäisyys ei kuitenkaan ole välttämätön eikä riittävä ehto hyvinvoinnille. Saamelaisten asiat ovat ihan hyvin, vaikka heillä ei ole omaa valtiota. Haitilaisten elinoloissa ei ole kehumista, vaikka maa on itsenäinen. Suomen ja suomalaisten tapauksessa uskon, että itsenäisyys olisi meille hyväksi. Käytän sanaa ”olisi”, koska Suomi ei enää vuosiin ole ollut itsenäinen. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklassa 47 todetaan yksiselitteisesti Euroopan unionin oikeushenkilöllisyys. Unionille myönnetyn oikeushenkilöllisyyden ansiosta sillä on valtuudet neuvotella ja tehdä kansainvälisiä sopimuksia sekä liittyä kansainvälisten järjestöjen jäseneksi ja kansainvälisiin yleissopimuksiin.

Lainsäädännöstämme suurin osa tulee EU:lta. Valtamediakin myöntää, että isossa ryhmässä olevalla europarlamentin jäsenellä on enemmän vaikutusvaltaa kuin Suomen hallituksessa toimivalla ministerillä (esim. Turun Sanomat 15.4.2014). Suomea ei johdeta Suomesta käsin.

Suomen markka pitää ottaa uudelleen käyttöön, jotta valuuttamme arvo määräytyy edes jossain määrin oman maan tarpeiden mukaisesti.

Eihän meillä ole enää edes omaa valuuttaa! Suomen markka pitää ottaa uudelleen käyttöön, jotta valuuttamme arvo määräytyy edes jossain määrin oman maan tarpeiden mukaisesti. Oma valuutta antaa liikkumatilaa työllisyystilanteen parantamiseen ja se on kansallisvaltion keskeinen kulmakivi ja itsenäisyyden edellytys.

Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka eivät äänestä vaaleissa? Miksi politiikka on tärkeää ja miksi ihmisten pitäisi olla siitä kiinnostuneita?

Ihmiset jättävät äänestämättä erilaisista syistä. Jehovan todistajilla kyse on uskonnollisesta vakaumuksesta ja jossain määrin kunnioitan heidän päätöstään. Olen kuitenkin tavannut myös sellaisia itsekeskeisiä yksilöitä, jotka tosissaan ylpeilevät sillä, etteivät seuraa politiikkaa vaan keskittävät kaiken aikansa ja tarmonsa omiin bisneksiinsä. Heidän asennettaan kunnioitan varsin vähän. Demokraattisissa, korruptoitumattomissa valtioissa kansalaisilla on upea mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin äänestämällä ja on lähtökohtaisesti haaskausta jättää tämä mahdollisuus käyttämättä. Äänestämättä jättäminen saattaa kuitenkin olla viisas ratkaisu, jos äänioikeutettu ei ole seurannut politiikkaa vaalien välillä lainkaan.

Jos et kuuluisi perussuomalaisiin, mikä puolue olisi toiseksi lähimpänä sydäntäsi?

Valtakunnallisissa vaaleissa olen äänestänyt muistaakseni kolmea eri puoluetta: Perussuomalaisia, Suomen Kansan Sinivalkoisia ja Kokoomusta. Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa olen äänestänyt demariopiskelijoita. Vuonna 2010 allekirjoitin Muutos 2011 –puolueen kannattajakortin, mitä olen hetkittäin katunut jälkeenpäin. Jos Perussuomalaiset-puoluetta ei olisi nykyään olemassa, äänestäisin Itsenäisyyspuoluetta, Sinivalkoista Rintamaa tai Muutosta.

Olet nationalisti, eli kansallismielinen. Mitä kansallismielisyys merkitsee sinulle?

Nationalistisessa ajattelussa ymmärretään, että kansat ovat ihmiskunnan perusyksiköitä. Jokaisella kansalla pitää olla oikeus elää rauhassa omassa kansallisvaltiossaan ilman, että mikään muu kansakunta tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä. Nämä pari yksinkertaista virkettä ovat mielestäni nationalismin ydin.

Nationalistisessa ajattelussa ymmärretään, että kansat ovat ihmiskunnan perusyksiköitä. Jokaisella kansalla pitää olla oikeus elää rauhassa omassa kansallisvaltiossaan ilman, että mikään muu kansakunta tai ylikansallinen vallankäyttäjä hallitsee sitä.

Nationalisti tarkoittaa sanalla ”kansa” etnis-kulttuurista yhteisöä. Kansakunnan identiteetti ja yhteisöllisyys syntyvät väestön yhteisestä syntyperästä ja yhteisestä kielestä, uskonnosta/uskonnoista, arvoista, kulttuuriperinnöstä jne. Väestön monietnisyys ja monikulttuurisuus muodostuvat ongelmiksi, jos ne johtavat yhteisöllisyyden katoamiseen.

Nationalisti tiedostaa, että kansa saattaa olla eri asia kuin kansalaisten muodostama ihmisjoukko.

Nationalismia ei pidä sekoittaa patriotismiin, joka minun nähdäkseni on pelkkää tunteellista kiintymystä kotimaata kohtaan. Valtion tehtävä yhteiskunnallisena oikeushenkilönä on toimia kansalaisten edunvalvontakoneistona ja oikeudenmukaisuuden puolustajana. Valtiolla on vain välinearvoa. Valtioita voidaan muodostaa myös muista kuin kansallisista syistä.

Mihin suuntaan haluaisit Turun kunnallispolitiikan kehittyvän seuraavina vuosina? Miten olet vaikuttanut näihin asioihin ja miten aiot niihin jatkossa vaikuttaa?

Kokoomus ja SDP ovat jo pitkään kyenneet viemään Turun päätöksentekoa kuin litran mittaa. Politiikka on sellainen joukkuelaji, jossa kentälle pitää mahtua enemmänkin kuin kaksi joukkuetta. Muuten päätöksenteosta tulee likaista ja Turussa se totisesti on sitä. Uskon ja toivon, että kansallismieliset voimat ovat merkittävässä roolissa poliittisen toimintakulttuurin muuttamisessa.

Vuoden 2012 kuntavaaleissa sain 179 ääntä ja pääsin nuorisolautakunnan jäseneksi. Lautakunnassa olen mm. pyrkinyt suuntaamaan entistä vähemmän rahaa poliittisille nuorisojärjestöille ja vastaavasti entistä enemmän rahaa partiotoiminnalle ja muille epäpoliittisille nuorisoharrastuksille. Olen lisäksi tarkastuslautakunnassa Anneli Suomisen varajäsenenä, mutta Suominen on osallistunut kokouksiin moitteettoman ahkerasti, joten en ole tähän mennessä ollut äänioikeutettu yhdessäkään tarkastuslautakunnan kokouksessa.

Kaupunginvaltuustoon en vuoden 2012 vaaleissa päässyt, mutta onhan olemassa muitakin vaikutuskanavia. Minä ja pari muuta Turun Perussuomalaisten jäsentä laadimme viime vuonna kuntalaisaloitteen Turun hallinnon turhien sivukulujen karsimiseksi. Samaan aikaan kun leikataan vanhusten, lasten ja sairaiden palveluista, ylisuureksi kasvanut Turun hallinto käyttää rahaa lounaisiin, tapahtumalippuihin ja matkailuun. Turun kaupungin verottamia rahoja tulisi käyttää kohteisiin, joista on turkulaisille itselleen mahdollisimman paljon hyötyä.

Kaavoituksessa ja kaikessa muussakin pitkäjänteisessä kunnallisessa päätöksenteossa tulee painottaa laaja-alaisia ideoita eikä ”postimerkkisuunnittelua”. Tulevaisuudessa rakennettavia eri yritysten toimitiloja tulee kaavoittaa nykyisten ja tulevien joukkoliikenneväylien varteen, jotta joukkoliikenne saadaan mahdollisimman houkuttelevaksi vaihtoehdoksi työmatkakäytössä. Rakentavin keino parantaa joukkoliikenteen kannattavuutta on pyrkiä käyttäjämäärien lisäämiseen, ei linjojen karsimiseen.

Miten arvioit Suomen poliittisen nykytilanteen? Mihin suuntaan haluaisit Suomen kehittyvän sisä- ja ulkopoliittisesti?

Suomen nykytilanne on vakaa: valtio kulkee tasaisella nopeudella kohti vaikeuksia.

Suomen itsenäisyys tulee palauttaa.

Suomen itsenäisyys tulee palauttaa. Tämä voidaan tehdä esim. muuttamalla EU jäsenvaltioiden väliseksi vapaakauppa-alueeksi. Vähintään yhtä kiireellistä on euroalueesta eroaminen. Euroraha vahvistaa globalisaatiota, jossa tuotantoa keskitetään ja jossa ympäristöongelmat pahenevat lyhytnäköisen voitontavoittelun vuoksi. Suomeen tarvitaan hallitus, joka puolustaa suomalaisten etua sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Turvallisuuteen on panostettava. Armeijaan tai siviilipalvelukseen meneminen tulee muuttaa pakolliseksi kaikille terveille nuorille sukupuolesta riippumatta. Historiasta voidaan oppia, ettei muiden apuun kannata hädän hetkellä luottaa liikaa. NATO-jäsenyys ei kannattaisi.

– – –

Pekka Siitoin

Mitä mieltä olet Pekka Siitoimesta?

Nauravat natsit –levy painii aivan omassa sarjassaan. Koen saaneeni rahoille vastinetta.

Jos Pekka olisi elossa, mitä ajattelisit hänen ajattelevan perussuomalaisista?

Siitoin ajattelisi luultavasti, että perussuomalaiset tekevät liian vähän liian myöhään.

Mitä perussuomalaisten piirissä yleisesti ajatellaan Pekasta?

Puoluepoliittisessa toiminnassa ihmiset voidaan jaotella kahteen ryhmään sen mukaan, hyväksytäänkö heidät puolueen jäseniksi vai eikö hyväksytä. Jos henkilöä ei hyväksyttäisi edes rivijäseneksi, on oikeastaan samantekevää, mitä hänestä yksityiskohtaisessa katsannossa ajatellaan.

Legendan mukaan Hommaforum, jonka vuonna 2008 perustivat Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjan aktiivit, sai nimensä Sieg Heil Suomi-dokumentissa olleesta lausahduksesta, että ”homma on kovassa nousussa”. Pitääkö tämä paikkansa?

Tämän kysymyksen äärellä valvon itsekin. En seurannut Halla-ahon vieraskirjassa käytyä keskustelua, mutta samaan aikaan toisaalla kirjoittelin Suomen Sisun keskustelupalstalle sitäkin aktiivisemmin. En tiedä Hommaforumin nimen alkuperää, mutta pidän mahdollisena sitä, että kertomasi anekdootti vastaa totuutta.

Mistä Pekka Siitoimen nykyinen kulttisuosio mielestäsi johtuu?

Siitoimen kulttisuosiossa on kyse samasta ilmiöstä kuin siinä, että joukko poliittisesti passiivisia nuoria äänesti Paavo Väyrystä viimekertaisissa presidentinvaaleissa. Kun nykynuori tarkastelee Siitoimen toimintaa, reaktio on samanlainen kuin Väyrysen esiintyessä: Mies on niin komeasti parodiahorisontin tuolla puolen, ettei ole pelkoa siitä, että hänen tukijansa luultaisiin olevan tosissaan. Toinen tärkeä seikka on ollut Siitoimen persoonaan sisältynyt särmikkyys. Lisäksi tarvitaan vielä vetoapua: Siitoin on ollut kuolleena jo yli kymmenen vuotta, joten hänen suosionsa kasvun täytyy johtua ulkopuolisista toimijoista. Näitä on kaksi: Mesikämmenen blogi ja YouTube.

Siitoin on ollut kuolleena jo yli kymmenen vuotta, joten hänen suosionsa kasvun täytyy johtua ulkopuolisista toimijoista. Näitä on kaksi: Mesikämmenen blogi ja YouTube.

– – –

Tulevaisuus

Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalle, niin politiikassa kuin muuten?

Kykymme hallita tulevaisuutta on heikko. Maailmaan vaikuttavat niin monet muuttujat, etteivät inhimillinen laskentakykymme ja voimamme riitä niiden käsittelyyn. Joudun joka vuosi muuttamaan tulevaisuudensuunnitelmiani – halusin tai en. Suunnitelmista on vain vähäistä hyötyä, mutta suunnitteleminen on henkisesti kehittävää toimintaa.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Läsnä Oleva Johdonmukainen Henki.

– – –

Mesikämmen kiittää Tuomas Tähteä haastattelusta!

– – –

Aiheeseen liittyen:

Tuomas Tähden blogi.

Tuomas Tähti kommentoi H-MK SM 2013:a.

Halla-aho ja Saatanan lonkerot.

Read Full Post »

aarioikeistosuomessaKohtuullisen paljon huomiota saanut Dan Koivulaakson, Mikael Brunilan ja Li Anderssonin teos Äärioikeisto Suomessa (Into, 2012) on varsin mielenkiintoinen puheenvuoro. Erityisen hyvää kirjassa on oikeistoradikaalin perinteen läpikäyminen teoksen alkupuolella. Teoksen loppua kohden kirjoittajien analyysi ja tulkinta sitten latistuu, mutta kokonaisuus on kuitenkin mielenkiintoinen kuva siitä, miltä aihepiiri kirjoittajien vasemmistolaisesta näkövinkkelistä näyttää.

Jos teoksen osakseen saama kritiikki kiinnostaa, kannattaa lukea Timo Hännikäisen Sarastus-verkkolehteen kirjoittama teksti Leimakirves informaatiosodan aseena. Jos teoksen osakseen saamat kehut kiinnostavat, kannattaa suunnata vaikkapa teoksen Facebook-sivuille tai lukea Mike Pohjolan ajatuksia kirjasta.

Mesikämmen tietysti kirjasi Siitoimen teoksessa osakseen saamat maininnat. Niitä on muutama:

– – –

Kylmän sodan aikana Suomessa toiminut radikaalioikeisto oli “valtakunnanjohtaja” Pekka Siitoinin johdolla esiintynyt höyrypäisten lahkolaisten leikkikenttänä. Suuren yleisön kuva radikaalioikeistosta oli Siitoinin lisäksi Väinö Kuisman ja Klaus “von Grewendorp” Juutilaisen kaltaisten, itsensä parodioiksi muodostuneiden hahmojen värittämä (s. 72).

Aluksi IKL ei ymmärtänyt pitää hajurakoa Siitoinin kaltaisiin koppalakkinatseihin, vaan liittojohtaja Järviharju lähti kirjoittajaksi Siitoinin ja Väinö Kuisman Kansallisen Liittoneuvoston toimittaman Rautaristi-lehden erikoisnumeroon (s. 72).

Pekka Siitoinin projektit tyssäsivät lopullisesti hänen jäädessä 26 äänen päähän valtuustopaikasta Naantalin kunnallisvaltuustossa vuoden 1996 kunnallisvaaleissa (s. 74).

Kaiken kukkuraksi kansallismielisillä oli yhä painolastina Pekka Siitoinin kaltaisten kylmän sodan aikaisten omalaatuisten marginaalipuuhastelijoiden pitkä perintö (s. 80).

[Suomen Sisun] Foorumilla toimi aktiivisesti henkilöitä kansallismielisen liikkeen koko laajasta kirjosta: sisulaisten lisäksi kirjoittajia löytyi Väinö Kuisman ja Pekka Siitoinin projekteista kuten myös Suomen uusnatsiporukoista (s. 82).

Sisun hallituksessa, eli “käräjillä”, istui muun muassa uusnatsi Pekka Siitoinin kanssa tämän kansallissosialistisen uran alkuvaiheessa toiminut “neohumanisti” Esa Taberman, uuspakanallisuutta, historiallista revisionismia ja evolalaista traditionalismia edustava Sampsa Rydman ja linkolalainen nihilisti Eetu Rautio (s. 82).

Irtauduttuaan Suomalaisuuden Liitosta sisulaiset alkoivat tuumailla järjestölleen strategisia tavoitteita. Teemu Lahtisen sanoin: “Ensimmäisessä strategiasessiossa otettiin tavoitteeksi, että me olemme skenen markkinajohtaja. Tiedostettiin silloin sellainen tietynlainen kasvatusvastuu, kun silloin oli aktiivisia uusnatseja kuten Kuisma ja Siitoin. Ajattelimme, että kansallismielinen nuori saattaa eksyä siihen piiriin ja sen vuoksi meidän piti vallata ne markkinat sieltä sen tyyppiseen toimintaan, joka meidän mielestä on mielekästä ja rakentavaa” (s. 83).

– – –

vappumarssiturussa

Mainitut siteeraukset ovat tietysti irti laajemmasta kontekstistaan, mutta niistä saa kuitenkin kuvan siitä, mihin valoon Siitoin kirjassa laitetaan. Se, että Siitoimesta ei kirjassa kerrota enempää johtunee siitä, että tekijät ovat pyrkineet painottamaan ajankohtaisempia ja yleisesti vakavammin otettavia kentän tekijöitä.

Hieman erikoista Siitoimen näin vähälle jättäminen kuitenkin on, koska teoksessa käydään kuitenkin läpi kansallismielisen tai äärioikeistolaisen kentän historiaa Suomessa. 1970-luvun lopulla Siitoimen ja hänen porukoittensa sanomisille ja tekemisille annettiin melko paljon painoarvoa. Pekan porukoiden tekemästä Tampereen Lenin-museon vandaloinnista, SDLN:n Vaasan piiritoimistoon lähetetystä kirjepommista, eri ihmisille tehdyistä uhkailusoitoista, Turussa tehdyistä vappumarsseista hakaristilippuineen, eduskunnalle tehdyistä kyselyistä Siitoimen toimista tai edes Kursiivin iskusta ja sen valtavasta jälkipuinnista sekä Siitoimen iskusta saamasta ehdottomasta viiden vuoden vankeusrangaistuksesta ei kirjassa mainita sanaakaan (niiden suhteen katso Mesikämmenen tähänastiset postit Kursiivin iskusta: osat 1-13). Kursiiviin kohdistunut terrori-isku oli Suomen oloissa ainutkertainen, sillä vastaavaa ei ollut maassamme rauhanaikana tapahtunut.

– – –

Äärioikeisto Suomessa lienee muuten toinen kerta, kun Mesikämmenen blogi on jollain tavalla vaikuttanut johonkin julkaistuun kirjaan. Ensimmäinen kerta oli Mike Pohjolan Ihmisen poika. Nyt käsillä olevaan kirjaan blogi mainitaan  lähteenä (Esa Tabermannin haastattelu).

– – –

Aiheeseen liittyen:

Mesikämmenen postit Kursiivin iskuun liittyen.

Mesikämmenen postit Pekan vappumarsseista.

Suomen Führer, osa II.

Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi.

Esa Taberman puhuu!

Helena Eronen puhuu!

Jussi Halla-Aho ja Saatanan lonkerot.

Read Full Post »

Maaliskuun 21. päivä Robert de Niro heitti Yhdysvalloissa vitsin presidentin puolisoista: Callista Gingrich. Karen Santorum. Ann Romney. Uskotteko te todella, että maamme on valmis siihen, että presidentin puoliso onkin ihonväriltään valkoinen?

Ei tainnut de Niro arvata, mikä älämölö tuosta vitsistä, jota hän ei ollut tarkoittanut rasistiseksi, syntyisi. Lihapää presidenttiehdokas Newt Gingrich tarttui tilaisuuteen heti tyypillisenä poliittisena oppurtunistina ja tekopyhästi tuomitsi asian, vaatien muiden kaltaistensa tavoin de Nirolta anteeksipyyntöä “sopimattomasta kielenkäytöstään”.

Bill Maher tarttui aiheeseen The New York Timesiin kirjoittamassaan kolumnissa Please stop apologizing. Maher havainnoi tekstissään amerikkalaisten poliittisen korrektiuden kulttuuria ja siihen liittyviä jatkuvia loukkaantuneiden vaatimuksia anteeksipyynnöistä monin esimerkein. Seuraavassa eräs ote näistä huomioista, joka sopii hyvin tämän jutun yhteyteen:

Presidentti Obaman tärkein poliittinen strategisti David Axelrod kuvaili tällä viikolla Mitt Romneyn massiivista mainoskampanjaa Illinoisissa “Mittzkriegiksi”, mistä välittömästi seurasi se, että republikaanien juutalainen koalitio raivostui ja sanoi Axelrodin käyttämää “holokaustin ja natsimielikuvien” ilmaisua “järkyttäväksi”. Tämä johtui tietysti siitä, että sanan “Mittzkrieg” viesti oli selvä: Tappakaa kaikki juutalaiset. Tämän jälkeen koalitio ei vaatinut ainoastaan sitä, että Axelrod pyytää välittömästi anteeksi, vaan he vaativat myös sitä, että edustaja Debbie Wasserman Schultz “julkisesti moittii” Axelrodia! Mikä vitsi! Mikä vitsi ihmiskuntaa kohtaan!

11. kuluvaa kuuta, vajaa kuukausi de Niron murjaiseman vitsin jälkeen, kirjoitti Suomessa kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen Uuden Suomen blogiinsa tekstin Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin. Ei tainnut Eronen arvata, mikä älämölö asiasta syntyisi. Turun Sanomat julkaisi Erosen satiirisesta tekstistä uutisen, josta sai sen vaikutelman, että Eronen oli tosissaan ehdottamassa hihamerkkejä erilaisille vähemmistöryhmille.

Monet maamme lihapäät poliittiset oppurtunistit tarttuivat asiaan yksioikoisen tuomitsevasti, vaatien Eroselta anteeksipyyntöä tai jopa hänen erottamista tehtävästään Hirvisaaren avustajana. Näiden poliittisten oppurtunistien tarkoituksella mustavalkoisessa tulkinnassa Erosen viesti oli selvä: Kohta ollaan maassamme maahanmuuttajille ja erilaisille vähemmistöryhmille vaatimassa hihamerkkejä kuin juutalaisille natsi-Saksassa ikään. Pian Turun Sanomien julkaiseman uutisen jälkeen asia kehittyi siihen pisteeseen, että perussuomalaisten kansanedustajaryhmä vaati, että kansanedustaja Hirvisaari julkisesti moittisi Erosta ja antaisi hänelle tehtävästään potkut.

Bill Maherin sanoin: Mikä vitsi! Mikä vitsi ihmiskuntaa kohtaan! Ja mikä vitsi suomalaisia kohtaan. Onko meistä tullut yhtä tyhmiä kuin amerikkalaisista?

Erosen “hihamerkkipostin” tiimoilta on käyty nyt reilun viikon verran varsin kuumaa keskustelua kaikissa mahdollisissa maamme foorumeissa. Mesikämmen päätti kysyä asian tiimoilta muutaman kysymyksen suoraan Eroselta itseltään.

– – –

Helena Eronen puhuu!

Turun Sanomat julkaisi hihamerkkiblogitekstistäsi uutisen, josta sai sen vaikutelman, että olit tosissasi ehdottamassa erilaisia hihamerkkejä erilaisille vähemmistöryhmille Suomessa. Turun Sanomien jutun jälkeen uutinen asiasta levisi ympäri maailmaa, päätyen ykkösuutiseksi mm. Venäjällä, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Azerbaidzhanissa. Tehdäänpä tämä kaikille selväksi – oliko blogitekstissäsi vakavaa ideaa vai oliko kaikki vain satiiria, miltä asia tekstisi luettua näyttää?

Tekstissä ei ollut mitään vakavaa ideaa. Ajatus oli ainoastaan se, että mitä vaihtoehtoja poliisin paheksutulle käytännölle olisi. Siis ehdotus oli hieman vastaava kuin jos olisin ehdottanut, että rattijuopomukset estetään sillä, kun alkoholituotteet kielletään koko maasta.

Oletko rasisti tai ihailetko natseja?

En koe olevani keskivertosuomalaista rasistisempi ihminen. Natsejakaan en ihaile, pahoja olivat, vaikka Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevassa asemassa saattoivatkin toisen maailmansodan aikana olla. Kuitenkin mielestäni olisi hyvä jo päästä yli sen natsikammon tai sitten natsit tulisi suhteuttaa muihin sekopäätotalitarismeihin, esim. Stalinin Neuvostoliittoon. Stalin tapatti pelkästään Ukrainassa nälänhätään 30-luvulla yhtä paljon ihmisiä kuin Hitler keskitysleireillään. Kukaan ei silti vedä herneitä nenäänsä, jos heittää läppää, jonka voi ymmärtää jotenkin liittyvän Ukrainan nälänhätään. Mielestäni se on jotenkin todella tekopyhää ja pinnallista.

Mistä Turun Sanomien kirjoitus kertoo? Poliittisesta oppurtunismista? Ampuiko Turun Sanomat itseään jaloilleen julkaistessaan uutisensa?

Turun Sanomien toiminta on ollut ylimielistä ja jotenkin irstasta. En tiedä oliko kohun taustalla se, että haluttiin saada katsetta pois esim. Wallinin asuntokaupoista ja Åbo akademin touhuista tai jostain kuntapolitiikasta, käsitykseni mukaan se ei olisi Turun Sanomien tapauksessa suuri ihme, ja varmasti yksi syy Turun Sanomien touhuille on median inho Perussuomalaisia kohtaan.

Mahtaako Turun Sanomat julkaista uutisen 21.4. järjestettävästä mielenosoituksesta puolestasi Turun Sanomien toimipisteen edessä? Miten Turun Sanomat mahtaa suhtautua saamaansa julkisuuteen, saako jutun kirjoittaja palkankorotuksen?

Tuskinpa uutisoi. Luulen että Turun Sanomat pyrkivät painamaan typerän toimintansa unholaan mahdollisimman nopeasti, koska tajuavat itsekin, että heidän uskottavuutensa on mennyt. Turun Sanomien päätoimittaja yritti A-Studio Streamissa jopa vedota sananvapauteen ja siihen, että heidän juttunsa on irrotettu kontekstista, mikä on jo hyvinkin koomista.

Ovatko suomalaiset huumorintajuttomia? Miksi blogikirjoitukseesi reagoitiin kuten reagoitiin, samalla kun vaikkapa Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvat, joissa on satiirista huumoria natsiaiheista, ovat suurimman osan suomalaisten mielestä ok? Miksi Turun Sanomat ei ole tarttunut Fingerporiin?

Koska minä olen kytköksissä Perussuomalaisiin ja Jarla ei. Se nyt vaan on sellainen juttu, että Suomessa saa sanoa mitä tahansa, mutta ei kuka tahansa.

Ovatko suomalaiset oikeasti suvaitsevaisia, mitä tulee erilaisiin mielipiteisiin ja mielipiteen ilmaisutapoihin yhteiskunnallisista asioista? Osaavatko suomalaiset keskustella poliittisista asiosta?

No ehkä jotkut suomalaiset eivät ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia arvoja ja mielipiteitä. Moni pitää omaa näkökulmaansa absoluuttisena totuutena ja jos joku on toista mieltä, niin nostetaan kädet korville ja aletaan hokea ”en kuuntele en kuuntele”. Mielestäni sellaisesta ajatusmaailmasta on pelottavan lyhyt matka siihen, että ”väärät” mielipiteet kielletään ja ennemmin kielletään keskustelu kuin keskustellaan. Ja kuten on nyt nähty, niin asiasta keskustelun sijaan keskustellaan mieluummin siitä, kuka keskustelee ja miksi.

Onko poliittinen korrektius mennyt maassamme liian pitkälle? Miksi on tai ei ole, esimerkkejä?

Kyllähän se silloin jotenkin on, kun takkia käännellään ja petetään ne vaaleissa annetut lupaukset, eikä se ole mitään, mutta joku Teuvo Hakkarainen on pahis, kun hän julkaisee Facebookissa julkisesta asiakirjasta kopioidut rikollisten nimet.

Mitä mieltä olet siitä, miten maamme media on suhtautunut tähän hihamerkkiepisodiin?

Olen todella surullinen ja pettynyt. En luota mediaan enää pätkääkään. Silloin, kun vastuu on lukijalla ja lukija joutuu itse tekemään toimittajan työn, eli tarkastamaan faktat, niin onhan se melkoisen säälittävää. Toimittajilla on kuitenkin hyvin paljon valtaa, tietyllä tavalla jopa enemmän kuin poliitikoilla, ja tuntuu pelottavalta, kun toimittajat käyttävät valtaansa väärin.

James Hirvisaari ei erottanut sinua tehtävästäsi Perussuomalaisten ryhmäpainostuksen alla. Nyt Hirvisaari on sitten erotettu määräajaksi tehtävästään. Mitä sinulle tulee tästä mieleen niin Perussuomalaisista kuin Hirvisaaresta? Ovatko perussuomalaiset oikeasti poliittista oppositiota?

Olen päättänyt olla mitenkään Perussuomaisia ja heidän toimintaansa kommentoimatta. Hirvisaari tiesi, että sanktiot voivat olla melkoiset, mutta hän kuitenkin päätti tehdä kuten oikeaksi koki ja seisoi päätöksensä takana.

Mitä tämä episodi kertoo sananvapaudesta Suomessa? Suomalaisen median vastuusta? Mediasta Suomessa yleensä? Suomalaisesta oikeuslaitoksesta? Mitä tästä on opittavaa?

Hysteerinen ilmapiiri, jossa hakemalla haetaan natseja ja rasisteja, on tekemässä Suomesta sulkeutunutta ja pelolla hallittua yhteiskuntaa, jossa sanojaan saa asetella tarkasti, jollei halua toimittajia ja oikeuslaitosta niskaansa. Jos ihmisillä olisi järkeä päässä, tämä tapaus saisi ihmiset säpsähtämään ja pohtimaan vakavasti sitä, mihin Suomea halutaan viedä. Realistina en kuitenkaan usko, että tästä tapauksesta kukaan oppisi mitään.

Mikä Suomessa mättää tällä hetkellä mielestäsi poliittisesti eniten ja miksi? Mihin ihmisten pitäisi kiinnittää huomiota?

Kukaan ei vaadi eikä odota politiikalta tai politiikan toimijoilta enää mitään. Kaikenlaisesta kähminnästä, (älyllisestä) epärehellisyydestä ja salailusta on tullut normaalia toimintaa. Poliitikot ajattelevat ensisijaisesti omaa poliittista uraansa eivätkä Suomen tai suomalaisten etua. Se on hyvin vastenmielistä. Toivoisin enemmän avoimuutta ja suoraselkäisyyttä.

Mitä tästä eteenpäin? Jatkatko blogikirjoittelua?

Aivan varmasti jatkan. Kukaan ei voi kieltää minua kirjoittamasta blogia. Toki tämä tulee vaikuttamaan ainakin alitajuisesti siihen, kuinka kirjoitan, mutta pyrin kirjoittamaan jatkossakin mahdollisimman aidosti ja turhia pohdiskelematta.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Pitkät kävelylenkit koirani Sampon kanssa ja se kun huomaa, että lapset ovat onnellisia.

– – –

Jutun alussa mainitussa Bill Maherin kolumnissa Maher toteaa, että meidän on opittava elämään sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olemme asioista täysin eri mieltä. Mesikämmen on Maherin kanssa asiasta samaa mieltä. Siitä ei tule mitään, jos aina kun joku pahoittaa jonkun sanomisista mielensä, aletaan vaatia jollekin potkuja tai muita sanktioita tai paikalle soitetaan poliisi.

Se, että vaatii eri mieltä olevien tai eri tavoin itseään ilmaisevien ihmisten pitämään suunsa kiinni tai että pyrkii sellaisten ihmisten maton alle lakaisemiseen, ei ole kovin viisasta. Asioiden oppurtunistinen mustavalkoiseksi kääntäminen ja poliittisena löymäaseena käyttäminen ei ole kovin rakentavaa tai fiksua.

“Suvaitsevaisuus” joka ei suvaitse eri tavoin ajattelevia tai itseään ilmaisevia ihmisiä on tekopyhää. Yhteiskunnassa on aina täysin eri tavoin ajattelevia ja itseään ilmaisevia ihmisiä. Heidän kanssaan kannattaisi koettaa oppia elämään ja keskustelemaan, ellei sitten pidä ajatuksesta, että yhteiskunnallisen keskustelun särmät hiotaan pois. Jos niin käy, niin keskustelu muuttuu helposti vain mustavalkoisemmaksi ja kaikin tavoin polarisoituneemmaksi. Sitä kautta saadaan pahimmillaan aikaan latteaa, yksipuolista ja tekopyhää keskustelua sekä ajatusrikollisia.

Maheria siteeratakseni: En halua elää sellaisessa maassa, jossa kukaan ei koskaan sano mitään sellaista, joka ei loukkaisi jotakuta.

Jos jollain on huono huumorintaju, typerät näkemykset tai typerät argumentit näkemyksilleen (tai nämä kaikki – enkä viittaa tällä Eroseen), hän laittaa itse itsensä niiden kanssa muiden eteen likoon. Eivätköhän fiksut ihmiset osaa jättää sellaiset ihmiset vitseineen, murjauksineen ja argumentteineen omaan arvoonsa, tai jos tarve vaatii, osoittaa omilla argumenteillaan miksi tuon toisen argumentit ovat heikot tai miten asioita voisi katsoa toisella tapaa, ehkä fiksummin – ilman, että tuon toisen sanomiset tahallaan tulkitaan täysin pieleen.

Mesikämmenelle ei tulisi mieleenkään vaatia, että vaikkapa Björn Wahlroosilta, Jyrki Kataiselta tai Päivi Räsäseltä riistettäisiin heidän sananvapautensa ja oikeutensa suoltaa suustaan sitä itseään, vaikka se kerta toisensa jälkeen syvästi loukkaakin Mesikämmenen käsityksiä siitä, mikä on totta, hyvää ja kaunista. Suomi lienee vielä demokraattinen maa, jossa on ajattelun- ja sananvapaus.

Sanat, teot ja vastuu ovat tässä hihamerkkiepisodissakin tietysti monimutkainen vyyhti. Hyvä, että asiasta keskustellaan.

Huomenna on sunnuntai. Se sattui sopivasti sen kanssa, mitä Maher edellä mainitussa artikkelissaan ehdotti:

Tehdään tästä sunnuntaista kansallinen Tänään emme loukkaannu -päivä. Olkoon tämä päivä, jolloin emme loukkaannu jonkun pienistä sanomisista tai tekemisistä niin pahasti, että emme kykene tekemään mitään ennen kuin olemme saaneet tuosta asiasta anteeksipyynnön.

– – –

Mesikämmen kiittää Helena Erosta haastattelusta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Halla-aho ja Saatanan lonkerot

Kielletään kaikki!

– – –

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

Uutinen vihasopasta.

Ranskassa on äärioikeistolta kielletty oikeus jakaa köyhille sianlihasoppaa. Se on aivan oikein! Eivätkö ne taulapäät wannabe-natsit tajua, että siinä loukataan juutalaisten ja varsinkin muslimien tunteita oikein kunnolla. Jos joku ruohonpurija-keliaakikko-laktoosi-intolerantikko-pastafari-hindu-raelilainen-natsi ei asiasta tykkää, niin Koraanista tulee päähän ja viharikoksesta syyte. Kyllä.

Olen aiemmin vaatinut, että pikaruokapaikkojen roskikset, Arabian WC-pytyt ja kansallis-romanttiset swastikat tulee kieltää, koska ne ovat todella törkeitä ja loukkaavia. Nyt lisään listaan ranskalaisten sianlihasopasta valaistuneena Svinhufvudin patsaan, joka kököttää eduskuntatalon edustalla. Siis SIANPÄÄ on eduskuntatalon edustalla. Oikein valtiollisen hallinnon ykköspaikalla monumentin muodossa mennään loukkaamaan muslimeita epäpyhän eläimen pään kuvalla! Svinhufvudin patsas tulee räjäyttää välittömästi!

Kuinka kauan meidän pitää venyttää Suomen islamilaisen yhdyskunnan uuden imaamin Anas Hajjarin ja hänen uskonveljiensä pinnaa? Tanskassa ja länsinaapurimaassamme Ruotsissa muslimipinnan katkeamiseen riitti vihasarjakuva – meillä on täällä Suomessa jo mm. vihapytty ja vihapatsas! Nyt järki käteen ja ottamaan mallia Kanta-Espoon seurakunnan kappalaiselta, jonka esimerkillisen hienotunteisuuden innoittamana Vantaalla ei vuonna 2001 menty tekemään vihabetonipossuja.

Vihapatsas eduskuntatalon edustalla.

Read Full Post »

Mikä yhdistää perussuomalaisten Jussia Halla-ahoa, Judas Priestin laulaja Rob Halfordia ja Black Sabbathistakin tuttua laulaja Ozzy Osbournea?

Heitä kaikkia yhdistää Saatanan lonkerot, epämääräiset perusteet, joilla heidät on syyllistäen yhdistetty tragediaan, jossa ihmishenki tai ihmishenkiä on menetetty asetta käyttäen.

Otetaan tapaus tapaukselta.

Vuonna 1986 Ozzy Osbourne joutui oikeuteen, koska masentunut 19-vuotias kalifornialainen nimeltä John McCollum riisti itseltään hengen ampumalla itseään päähän kuunnellessaan Osbournen kappaletta Suicide solution. McCollummin vanhempien mukaan heidän poikansa tappoi itsensä, koska Suicide solution kappaleessa oli oletettavasti takaperin laitettu piiloviesti, joka yllytti itsemurhaan. Tämän piiloviestin sisältö kuultiin eri tavoin, seuraavin variaatioin: “Get the flaps out”, “Get the glass shoot”, “Let yourself go”, “Get the fucking gun”, sekä “Get the gun, get the gun, shoot shoot shoot shoot shoot shoot”. Oikeusjuttu tyrehtyi omaan absurdiuteensa ja Osbourne todettiin syyttömäksi.

Vuonna 1990 Rob Halford ja bändinsä Judas Priest joutuivat oikeuteen, koska 20-vuotias James Vance ja 18-vuotias Raymond Belknap päättivät ampua itseltään aivot pihalle ryypättyään, poltettuaan pilveä ja kuunneltuaan Judas Priestiä. Nevadalaisten nuorukaisten haulikkohommat päättyivät siihen, että Belknap ampui aivonsa ja Vance leukaperänsä pitkin nurmikkoa. Nuorukaisten vanhemmat nostivat tapauksen johdosta oikeusjutun Judas Priestiä vastaan, koska heidän mukaansa pojat olivat tarttuneet haulikkoon bändin levyllä oletettavasti olevan takaperin äänitetyn viestin takia, jonka väitettiin kehottaneen itsemurhaan. Piiloviestin, jonka yksinkertaisuudessaan sanottiin olevan “do it”, nähtiin sisältyvän kappaleeseen Better by you, better than me. Oikeusjuttu tyrehtyi myöhemmin omaan absurdiuteensa. Halford totesi, ettei fanien tappamiseen kehottamisessa olisi mitään järkeä. Tappokehotusta mieluummin hän sanoi piilottavansa levyihin vaikka viestejä “ostakaa enemmän levyjämme”.

Vuonna 2011 SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner vaati perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahoa eroamaan turvallisuusasioista vastaavan valikokunnan puheenjohtajan paikalta, koska Norjassa terrori-iskun ja joukkomurhan tehnyt 32-vuotias Anders Behring Breivik on maininnut Halla-ahon kolmeen kertaan myönteiseen sävyyn massiivisessa manifestissaan. Myös muutamat muut politiikot ovat esittäneet samansuuntaisia näkemyksiä kuin Jungner. Perussuomalaisia ja muita humanitaarista maahanmuuttoa kriittisesti tarkastelleita tahoja on vaadittu kantamaan vastuunsa siitä tiestä, jolla heidän sanotaan osaltaan pohjustaneen Norjan tragediaa.

Jos Halfordin ja Osbournen oikeusjutut olivat huteralla pohjalla, niin huteralla (assosiaatiolla syyllistämisen) pohjalla ovat myös Jungnerin vaatimukset Halla-aholle. Halfordin ja Osbournen kappaleissa ei kummassakaan kehoitettu tekemään itsemurhaa – ei etu- tai takaperin olevissa viesteissä. Halla-ahon teksteissä ei tietääkseni missään ole etu- eikä takaperin kehoitettu ketään tekemään terrori-iskuja tai joukkomurhia (ellei sellaiseksi sitten luovasti lasketa Halla-ahon blogin Scriptan ala-otsaketta “kirjoituksia uppoavasta lännestä” – siinähän on kyllä aika tuhoon lietsova tunnelma, eikö vain?). Halla-aho ei ole Breivikin 1500-sivuisessa manifestissa myöskään millään muotoa keskeisessä osassa. Breivikin manifestissa on myönteiseen sävyyn mainittu monia muitakin henkilöitä, joista keskeisimmässä roolissa on ennen kaikkea norjalainen Fjordman-nimellä blogannut Peder Jensen (joka Halla-ahon tapaan on myös tuominnut Breivikin teot). Kaikesta huolimatta voisi silti olla yleisen edun vuoksi kannattavaa varmuuden vuoksi lukea Nuiva vaalimanifesti ja Halla-ahon Gates of Vienna -blogissa julkaistut tekstit takaperin – sieltä voi hyvinkin löytyä piiloviestinä “Get the fucking gun” ja “do it”. Mistäs sitä ammuntaa harrastavasta Halla-ahosta varmaksi tietää, onhan hän niin piru mieheksi.

Otollisessa ilmapiirissä ihmiset nähtävästi tuppaavat aivan pokkana vetämään esiin mitä kömpelöimpiä, kummallisimpia ja törkeimpiä syytöksiä omasta mielestä pahoja ihmisiä vastaan – syyllistyen paradoksaalisesti silloin itse vähemmän fiksuun käytökseen. Joskus tätä tehdään emotionaalisessa huumassa aidosti asiaan uskoen, joskus taas tarkoituksella likaista poliittista peliä pelaten. Joskus sellainen kuuluu ajan henkeen ja sen yleisiin harhoihin. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa “rock-musiikki on Saatanasta” sekä tuolloin muutenkin yleinen “Satanic scare” -vouhotus pyyhälsi ympäri maailman (myös Suomen) ja se aiheutti laajaa huolestuneisuutta, mikä voi nykyään tuntua kummalta ja huvittavaltakin, sen verran naurettavaa se meno oli (huvittavuus oli ilmiön uhrien kannalta kyllä asiasta kaukana). Nykyään poliittisen korrektiuden huumassa käydään silloin tällöin aika lailla samantapaista “noitavainoa” ja pahuutta nähdään milloin missäkin poliittisesti epäkorrektissa asiassa. Ne ketkä koettavat kyseenalaistaa hyvää tarkoittavan konsensuksen äänen, ovat paholaisen asianajajan roolissa, mikä tekee heistä epäilyttäviä.

– – –

Melko mielenkiintoisen historiallisen perspektiivin Norjan tapahtumien kotimaisiin puinteihin saa, jos niitä vertaa vuonna 1977 tapahtuneen Kursiivin iskun jälkimaininkeihin (ko. iskua ja siihen liittyvää aihepiiriä on käsitelty tässä blogissa useaan kertaan aiemmin).

Kommunistisen Tiedonantaja-lehden painotalo Kursiiviin iskettiin Helsingissä loppuvuodesta 1977. Painotalo sytytettiin tuleen ja yritettiin räjäyttää. Tekijä oli mielenterveydeltään epävakaa nuorimies nimeltä Seppo Lehtonen, joka kuului Pekka Siitoimen pieneen mutta äänekkääseen uusnatsijoukkoon. Lehtosen tekemä terrori-isku oli Suomen oloissa ainutkertainen – vastaavaa ei ollut maassamme rauhanaikana tapahtunut. Asian tiimoilta nousi tietysti valtava meteli ja mediassa aihetta käsiteltiin paljon.

Kommunisteille tilanteessa oli loistava momentum nostaa esille kaikenlaisia mahdollisia oikeistolaisia uhkakuvia yleisestikin. Niistä puhuttaessa sävy oli melko lailla sama, kuin mikä Jungnerilla ja kumppaneilla on ollut puhuessaan Halla-ahosta ja muista humanitaarisen maahanmuuton kriittisistä tarkastelijoista Norjan tragedian pohjustajina. Samalla lailla kuin syyllinen assosiaatiolla -lonkeroita kuroteltiin vuonna 1977 Kursiivin tapauksessa, niitä kurotellaan maassamme myös nyt vuonna 2011 Norjan tragedian takia.

Muistin virkistykseksi, seuraavassa on Tiedonantajassa julkaistu lista “äärioikeiston lonkeroista” vuodelta 1977. Listassa mainittujen tahojen annettiin ymmärtää edustavan laajemmassa kontekstissa pohjimmiltaan samaa vaaraa, kuin mieleltään epävakaa Seppo Lehtonen, joka kuului marginaaliin hörhöjärjestöön, ja joka oli kursiivin iskun takana:

Tiedonantaja listasi ääri-oikeiston lonkeroita vuonna 1977

“Äärioikeiston lonkerot” saatiin listattua neljääntoista ryhmään: “1) Äärioikeiston sotilaalliset järjestöt (toiminnan yhtenäistäjä: Maanpuolustus- ja huoltojärjestöjen neuvottelukunta, Reservijärjestöt: Reserviupseeriliitto ja Reservin Aliupseerien liitto, Upseerit evp, Kadettikunta ry), 2) Äärioikeiston toimintaa rahoittavat suurpääoman säätiöt (Suomalaisen yhteiskunnan tukisäätiö, Urlus-Säätiö, Maanpuolustuksen tuki ry, Väestönsuojelusäätiö), 3) Kouluissa ja korkeakouluissa vaikuttavat säätiöt (Korkeakoulu- ja tiedepoliittinen tutkimussäätiö, Vapaan Koulutuksen tukisäätiö), 4) Äärioikeiston käytännön organisaattori kouluissa (Teinien tuki ry), 5) Äärioikeiston uskonnolliset järjestöt (Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys, Stefanus-Lähetys, Oy Kuva ja Sana Ab), 6) Äärioikeiston aatteelliset järjestöt (Itsenäisyyden Puolesta ry, A.I. Arwidsson-Seura), 7) Äärioikeiston toiminnan organisoija yrittäjien piirissä (Yrittäjien Keskusliitto, aikaisemmin myös Suomen Yrittäjäjärjestöjen liitto), 8) Äärioikeiston kustannusyhtiöt (Kustannuspiste Oy, Alea-Kirja, Oy Libertas Ab, Oy Kuva ja Sana Ab, Maanpuolustuslehden Kustannus Oy, Atra-kustannus), 9) Ihmisoikeuksilla keinotteleva järjestö (Amnesty Internationalin Suomen osasto), 10) Äärioikeiston poliittiset edustajat (Perustuslaillinen Kansanpuolue, Suomen Maaseudun puolue, osittain Kristillinen liitto, yksityisiä edustajia LKP:ssä, RKP:ssä, keskustapuolueessa ja sosdem puolueessa), 11) Karjalaisten siirtolaisten keskuudessa vaikuttava järjestö (Karjala-liitto), 12) Äärioikeiston vapaaehtoinen väestönsuojelujärjestö (Suomen Väestönsuojelujärjestö), 13) Avoimesti fasistiset järjestöt (Siitoimen fasistijärjestöt, Nordiska Rikspartiet, Helsingissä toimivat maanalaiset ryhmät, ym. ym.), 14) Mahtavat voimat kaiken oikeistotoiminnan takana (Työnantajajärjestöt eli Suomen Työnantajain Keskusliitto, Elinkeinoelämän Valtuuskunta, jne, suuryhtiöt, eli Ahlstörm, Koukas, jne)” (Koko Tiedonantajan artikkeli aiheesta löytyy osana tätä aiempaa postia).

Siinä missä vuonna 1977 oli toki erittäin tärkeää selvittää perin juurin kuka Kursiivin iskusta oli vastuussa ja mitkä tahot olivat iskussa mahdollisesti eri tavoin mukana ja siten myös vastuussa, pätee sama toki myös Norjan tragedian yhteydessä. Mutta ei nyt hyvää päivää tällaisten Saatanan lonkeroiden mielikuvituksellisista kurotteluista syyllisten hakemisessa, ihmisten syyttelyssä ja mustamaalaamisessa. Perustelut tällaisten lonkeroiden kurotteluun niin 1977 kuin 2011 ovat yhtä hatarat kuin jos syylliseksi oltaisiin nimitetty Seppo Lehtosen tai Anders Behring Breivikin suosikkiartistit, suosikkiteleviosarjat, tai uskonnolliset viiteryhmät. Miksei Suomen kristillisiä yhteisöjä vaadita kantamaan vastuutaan Norjan tragediasta? Miksei kukaan ole sanonut tästä sanaakaan? Breivik piti itseään kristittynä, vieläpä kristittynä ritarina. Syy siihen, miksi tästä ei ole nostettu mitään melua on tietysti se, että siinä ei olisi mitään järkeä. Saman pitäisi päteä asiassa myös Halla-ahon syyllistämisen suhteen.

Syyllistäminen assosiaatiolla on argumentaatiovirhe, niin vuonna 1977 kuin 2011.

Historia tunnetusti toistaa itseään. Jotkut ihmiset saavat syyllistävät Saatanan lonkerot ulottumaan kerta toisensa jälkeen tragedioiden polttopisteistä mielikuvituksellisen kauas, mielikuvituksellisin perustein. Samalla he käyttävät kyseisten tragedioiden uhreja hyväksi omiin poliittiisiin, uskonnollisiin, taloudellisiin, tai muihin vastaaviin päämääriinsä. Sopii miettiä, miten fiksua sellainen on.

Sopii miettiä, onko Mikael Jungnerin syytteissä Jussi Halla-ahoa vastaan sen enempää järkeä kuin Judas Priestin tai Ozzy Osbournen oikeuteen haastaneiden vanhempien syytteissä, kommunistien vapaaehtoisen väestönsuojelun ja Amnesty internationalin maineen mustaamisessa Kursiivin iskun yhteydessä, tai Monty Python and the Holy Grail -elokuvassa esitetyissä noitasyytöksissä.

Read Full Post »

Older Posts »