Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘life’ Category

10857132_10152805326224342_2980714977285679182_o

11020401_10206314840334757_1075166281_n

10979455_10206314840934772_1767587046_n

CGpGKS1WQAAroJI

Ja lopuksi vielä musiikkia:

Intergalaktinen Liittoneuvosto (preview).

Read Full Post »

anshelmintaidetta

1) Nimimerkki A.W.:n äskettäin näkemä uni:

“Jonkun madonreiän tai muun vaikeasti selitettävän poikkeaman kautta pystyin siirtymään rinnakkaisulottuvuuteen, jossa löysin itseni kesäleiriltä entisen Jyväskylän maalaiskunnan Manunsaaren leirikeskuksesta, jonka vetäjä oli itse Pekka Siitoin. Hän itse haravoi ja teimme samalla muiden kanssa puhdetöitä, kunnes kokosin rohkeuteni ja pyysin erästä paikalla ollutta hyvää ystävääni ottamaan minusta ja Mestarista yhteiskuvan. Muistan vaivautuneena selitelleeni kamerani outoutta, koska kuvaus suoritettiin älypuhelimellani, joita ei luonnollisesti tuohon aikaan vielä ollut. Myöhemmin joimme samaisen leirikeskuksen saunan eteisessä yhdessä marjakossua. Pekka esiintyi unessa hyvin isällisenä hahmona ja tunnelma oli kuin suoraan lapsuuden kesästä – maaginen ja lämmin.”

2) Orchestra Jazz – Laivaseminaari feat. Pekka Siitoin.

3) Anshelm von Weltheimin Pekka-taidetta (yllä).

– – –

Aiheeseen liittyen

“Mesikämmeneltä saa kaiken tarvittavan”.

Read Full Post »

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

esoterraTällä kertaa blogissa julkaistaan vieraskynän teksti. Seuraavan katsauksen EsoTerra-julkaisuun on kirjoittanut Jarno Alander. Mesikämmen kiittää Jarnoa tekstistä.

– – –

EsoTerra – Journal of Extreme Culture

Länsimaisen massakulttuurin kääntöpuolesta kiinnostuneille suomalaislukijoille saattaa olla tuttu Adam Parfreyn kirjasarja Apocalypse Culture. Alkuperäinen Apocalypse Culture ilmestyi vuonna 1988, laajennettu uusintapainos vuonna 1990, ja vuonna 2000 vielä aivan uusi Apocalypse Culture II.

Kysymyksessä on kokoelma artikkeleita, haastatteluja ja reportaaseja mahdollisimman oudoista, kiistanalaisista ja shokeeraavista aiheista: erilaisista kulteista, salaliittoteoreetikoista, natseista, satanisteista ja rajoja tavalla tai toisella rikkovista taiteilijoista. Parfrey kiistää, että kirjojen tarkoitus olisi ollut vain mässäillä raflaavilla aiheilla: hänen mukaansa tarkoitus oli järkyttää lukija länsimaisesta henkisestä horroksesta ajattelemaan asioita uudelta ja kannalta ja kyseenalaistamaan elämäänsä.

Vuodesta 1991 aina vuoteen 2000 asti kerran vuodessa (poislukien vuosi 1998) ilmestynyt EsoTerra: The Journal of Extreme Culturea voisi kuvailla kausijulkaisun muotoon paketoiduksi vastineeksi Apocalypse Culturelle – tosin sillä erotuksella, että Chad Hensleyn toimittaman EsoTerran painotus oli (kuten jo alaotsikko antaa ymmärtää) selkeästi enemmän musiikissa, kirjallisuudessa ja muussa ”äärimmäisessä” kulttuurissa.

Internet-aikakauden koittaessa toden teolla painettujen fanzineiden alakulttuuri lakkasi olemasta noin silmänräpäyksessä. Näin kävi myös EsoTerralle, joka jäi historiaan Hensleyn siirtyessä muihin tehtäviin. Kuitenkin vuonna 2011 mies palasi vanhan projektinsa pariin ja koosti 320-sivuisen kokoelman EsoTerran parhaita paloja. Antologia on paitsi muistomerkki tälle kyseiselle lehdelle, myös tavallaan koko fanzine-kulttuurille – niin hyvässä kuin pahassa.

EsoTerraa työstänyt kirjava ryhmä ei ole kantanut huolta hakukoneoptimoinnista tai heidän juttujensa jaoista ja peukutuksista sosiaalisessa mediassa. Kirjan materiaali on vaihtelevaa, usein tavalla tai toisella kokeellista, paikoin ensiluokkaisen kiehtovaa, toisinaan taas pelkästään noloa. Mahtuupa mukaan myös jonkin verran ilmiselvää täytemateriaalia – Hensleylle hatunnosto siitä, että hän on mitä ilmeisimmin pyrkinyt koosteessaan tavoittaman alkuperäisen lehden hengen, eikä vain tyytynyt noukkimaan rusinoita pullasta.

Eräs todella paha puute antologiassa kuitenkin on (itse asiassa on aika häiritsevää, että näin ilmiselvä asia ei ole tullut Hensleylle mieleen), nimittäin se, ettei juttujen yhteydessä ole minkäänlaista merkintää alkuperäisestä julkaisuajankohdasta, ei päivämäärää eikä lehden numeroa. Esipuheessaan Hensley kertoo kokoelman keskittyvän ”suurimmaksi osaksi” EsoTerran ”myöhemmin numeroihin”, mutta siinä kaikki. Lukijalla käy peräti mielessä, että onko epämääräisyys tahallista ja yritetäänkö sillä salata jotain kiusallista. Ei hyvä.

Oli niiden alkuperäinen julkaisuajankohta mikä tahansa, antologian järjestyksessä ensimmäisten juttujen joukossa on yllä mainitun Adam Parfreyn haastattelu. jossa mies kuvailee työtään “apokalyptiseksi sosiologiaksi”. Parfrey paljastaa myös hauskasti alkuaikoinaan julkaisseensa materiaaliaan Hustler– ja Penthouse-lehdissä, koska muut valtavirtajulkaisut eivät siihen suostuneet koskemaan. Tunnetustihan pornolehdet ennen internetin yleistymistä tapasivat tarjota lukijoilleen myös muunlaista materiaalia, joka ei kunniallisuuden päivänvaloa kestä.

Parfreyn haastattelun oheen on myös ympätty hänen kirjoittamansa essee ”Weird Sex Cults” (josta lisää alempana). Haastattelu ja perään näyte haastateltavan työstä on konsepti, jota noudatetaan pitkin kirjaa, pääosin toimivasti. Poikkeuksiakin löytyy, kuten esimerkiksi ”kuoleman enkelin papitar” ja kuolema-aiheista taidetta tekevä Leilah Wendell.

Haastattelujen perään lisättyjen työnäytteiden osastossa pajatson kuitenkin tyhjentävät Genesis P-Orridgen haastattelua seuraavat kolme erilaista, noin sivun mittaista sekavaa sepustusta, joista huomattava osa on kirjoitettu tikkukirjaimilla. Niitä silmäillessä voi suorastaan kuulla, kuinka mies naureskelee partaansa kuvitellen kuinka lukijat yrittävät saada niistä jotain tolkkua.

Northamptonin suuri mies Alan Moore haastatellaan yhdessä kirjailijan ja elokuvantekijän Peter Whiteheadin (jonka juuri haastattelun aikaan ilmestyneeseen romaaniin The Risen Moore oli suunnitellut kannet) kanssa. Ikävä kyllä haastattelu on toteutettu pubissa, seikka joka alkaa haastattelun loppupuolella näkyä turhan selvästi. Haastattelussa käsitellään Mooren From Hell –sarjaa ja sen vaikuttimia. Käytännössä kaikki EsoTerran haastattelemat brittivaikuttajat nimeävät Aleister Crowleyn yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan, ja Crowleyn nimi tulee esiin myös From Hell –sarjasta keskusteltaessa. Kun Moorelta kysytään mielipidettä eri kriminologien julkaisemiin kirjoihin, joissa he väittävät selvittäneensä Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden (mm. Patricia Cornwell, Stephen Knight), Moore esittää vähintäänkin mielenkiintoisen ajatuksen, ettei todellista ratkaisua ole edes olemassa, koska viktoriaaninen maailma ja sen ihmiset ovat myös lakanneet olemasta.

Haastattelussa käydään läpi myös muita Mooren arvostamia kulttuurivaikuttajia, kuten kirjailija Iain Sinclair ja taitelijamystikko Austin Osman Spare.

Koko antologian lupaavimpaan antiin kuuluu kauhunovellisti Thomas Ligottin haastattelu. Hieman hölmön, superlatiiveja ja muita ylisanoja viljelevän johdannon (tekijänä muuan R. F. Paul) jälkeen Ligotti osoittautuu, ei mitenkään yllättävästi, hyvin älykkääksi, teräväksi ja kuivan humoristiseksi henkilöksi. Tosin rivien välistä paistaa läpi kärsimättömyys usein melko omituisiin kysymyksiin (”kärsitkö mistään allergioista? En tietääkseni, ellei olemassaoloa itseään lasketa.”)

Haastattelu käsittelee Ligottin yhteistyötä David Tibetin kanssa tekemää yhteistyötä Current 93:n albumilla In a Foreign Town, In a Foreign Land. Myöhemminhän yhteistyö jatkui useilla muillakin Current 93-albumeilla.

Haastattelussa käydään läpi myös Ligottin vaikutteet. Kenellekään ei varmaankaan ole yllätys, että esiin nousevat sellaiset nimet kuin Arthur Machen ja tietenkin H. P. Lovecraft. Jälkimmäistä Ligotti kuvailee mieheksi, joka ”osoitti kaikki synkimmät aavistukseni maailmankaikkeudesta oikeiksi”. Kauhugenren ulkopuolelta Ligotti pudottelee sellaisia nimiä kuin Jorge Luis Borges, Vladimir Nabokov, japanilaisrunoilija Hagiwara Sarutako, Thomas Berhardt ja Bruno Schulz.

Haastattelua seuraa Ligottin novelli “The Nightmare Network”, tämän jälkeen taas Ligottin itsensä toteuttama David Tibetin haastattelu — tai oikeastaan sana-assosiaatioleikki, jossa Tibet ilmoittaa mielipiteensä mm. kissoista, Jeesuksesta, Buddhasta, nihilismistä, krautrockista, E. M. Cioranista, Steve Stapletonista, tieteestä, ihmisyydestä ja lopuksi tietenkin Thomas Ligottista ja David Tibetista itsestään.

Koko kokoelman ehdoton huippukohta ja arvokkain kulttuuriteko on japanilaisen äänitaiteilijan Masami Akitan eli Merzbown haastattelu. Akita on tunnetusti ihmisenä äärimmäisen ujo ja hiljainen (jollakin perverssin epäintuitiivisella tavalla tämä tuntuu aivan odotuksenmukaiselta vastakohdalta miehen kuulijaa painajaismaisella intensiteetillä piekseviin melukollaaseihin), joten hänestä on saatavana harvinaisen vähän haastatteluja muilla kielillä kuin japaniksi. Lisäksi monet olemassa olevat englanninkieliset haastattelut on käännetty japanista, joten niissä englannin kieleksi tunnistettavat sanat seuraavat kyllä toisiaan, mutta parhaimmillaankin niistä muodostuu vain hyvin hataria ymmärrettäviä merkityksiä. EsoTerran haastattelu on kuitenkin pääosin ymmärrettävä, ja vuosien varrella olen törmännyt siitä poimittuihin lainauksiin useissa eri yhteyksissä, esimerkiksi Paul Hegartyn mainiossa historiikissa Noise/Music: A History. Haastattelussa Akita esittää usein lainatun toteamuksensa, että jos musiikki on seksiä, Merzbow on pornoa. Tosin samassa yhteydessä hän kertoo ajattelevansa, että Merzbow’n musiikkia voi pitää kiihottavana vain henkilö, joka näkee autokolarissa yhdynnän vertauskuvan. Japanin amerikkalaistumisen huonoimmiksi seurauksiksi Akita nimeää aidsin leviämisen maahan ja kahvin juomisen yleistymisen.

Haastatteluista kolmas kohokohta on makaabereista veistoksistaan ja tauluistaan tunnettu sveitsiläistaiteilija H. R. Giger. Vaikutteista ja innoittajista puhuessa Lovecraft ja Crowley pomppaavat jälleen kerran esiin kuin vieteriukot. Gigerin haastattelusta löytyy myös ristipölytystä muihin teoksessa esiintyviin taiteilijoihin: Giger mainitsee ryhtyneensä hiljattain lukemaan Thomas Ligottin novelleja. “They are very nice” kuuluu miehen kommentti kokonaisuudessaan.

Muita yhtyeitä ja musiikkiprojekteja joita kokoelmassa esitellään ovat mm. Sunn O))), Isis, Psychic TV, Allerseelen, Strenght Through Joy, maailman kiireisin tyhjäntoimittaja Boyd Rice, aivan aidosti ja pelottavasti häiriintyneen oloinen Atrax Morguen Marco Corbelli, Endura (jälkeen yksi erittäin vahvasti Lovecraft-vaikutteinen projekti), Der Blutschach ja aivan koko teoksen viimeisenä artikkelina saksalaista neofolkia käsittelevä artikkeli, jossa esitellään Sonne Hagal, Forseti ja muutamia muita alan yrittäjiä.

Lopuksi vielä muutamia esimerkkejä teoksen sisältämästä ajan hammasta hieman huonommin kestäneestä materiaalista. Muistaakseni joskus 90-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa sadomasokismi ja erilaiset sitomisleikit ja kumipuvut olivat vasta murtautumassa valtavirtaan (itsekin täysin vaniljaheterona eksyin näihin aikoihin kalliolaisessa opiskelijakommuunissa järjestettyihin, äärimmäisen surkuhupaisiin alan kekkereihin). Jokainen trendi tarvitsee tietenkin sopivan musiikkiskenen, ja sitä EsoTerrassa edustavat kumisissa uimapuvuissa ja Dana Scully –kampauksissa pomppivat Women of Sodom ja Master/Slave Relationship –niminen akti. Molemmat näistä ovat ainakin minun tietääkseni vaipuneet armollisesti unohduksiin.

Varsin nolo on myös Parfreyn artikkeli, jossa hän muutaman sivun sisällä niputtaa surutta venäläiset skoptsit eli kuohilaat, Afrikassa harrastettavat tyttölasten sukuelinten silpomiset ja länsimaiset nekro- ja koprofiilit. Maailmassa, jossa kaikenlaista jännää ja rankkaa tavaraa löytyy muutamalla hiiren klikkauksella loputtomiin, eivät tämänkaltaiset jutut enää tunnu kovin tarpeellisilta.

Teoksen loppupuolelle on sijoitettu myös Hensleyn toteuttama triptyykki norjalaisen black metal-skenen vaikuttajien haastatteluja. Ääneen pääsevät Emperorin Insahn, Aghastin Nebelhexe ja Mortiis. Haastattelut ovat sinänsä mielenkiintoisia ja asiallisia, mutta musiikista niissä ei juuri puhuta. Michael Moynihanin kirjoittama johdanto sen sijaan on käytännössä pelkkä mainos miehen (lähinnä kirjan mittaan venytettyä 7 päivää-lehden artikkelia muistuttavalle) Lords of Chaos -paljastus- ja kiihotusteokselle.

– – –

Aiheeseen liittyen

Write with Blood: Gerhard Hallstatt speaks!

Boyd Rice speaks!

Psychic TV/PTV 3 22.2. 2014 Tavastia.

Read Full Post »

P2P-blogista (aiemmin nimellä Dyslexia) löytyy pari kuvaa Pirjo Honkasalon Vaaran merkki-dokumentista (1978) – tai tarkemmin sanottuna, sen näytöksestä.

Vaaranmerkit

Vaaranmerkit2

Sarvilevyjen sarjakuvista löytyy hauska Pekkaan liittyvä yhden ruudun strippi. Mesikämmenellä oli taannoin ilo kuulla sarjakuvassa mainittuja lauluja. Ne kuulostivat varsin hienoilta ja toivottavasti tulevat vielä levytetyiksikin.

sarvilevytsarjis

Mestari Siitoimen haudalla käy tämän tästä pyhiinvaeltajia. Parin lähiaikoina haudalla käyneen kuva pisti sosisaalisessa mediassa Mesikämmentä silmään.

siitoimenhaudalla

Äskettäin päättyneissä Hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisoissa oli jälleen Pekka-palkintoja. Hesiodos Foinixin Rivologinen Tutkimusseura lahjoitti voittajalle Siitoin-filmit DVD-trilogian ja Horror Shop lahjoitti voittajalle Pekka-kamee-korun sekä “Saatana elää ja voi hyvin”-t-paidan.

Suomenkielinen Wikipedia-artikkeli Pekasta on laajennettu – ja näköjään tekstin uusijat ovat lukeneet Mesikämmenen Valtakunnanjohtajan elämä-sivuston tarkkaan. Krediittejä tästä ei Wikipediassa tietenkään anneta, vaikka asia on varsin selvä, aina ainoastaan Mesikämmenen blogissa julkaistua artikkelin Pekka-kuvaa myöten.

Pekka noteerattiin äskettäin myös Ylen Turun uutisten yhteydessä. Uusnatsismin nousu Turussa huolestuttaa tutkijaa -jutussa kerrotaan: “Hakaristien ilmestyminen katukuvaan ei ole Turussa uusi ilmiö. Jo 80-luvulla Pekka Siitoin villitsi, 90-luvun aallossa ulkomailta tulleisiin kohdistui kymmeniä väkivallantekoja.” Yle Turku olisi voinut tehdä taustatyönsä vähän paremmin. Pekka Siitoin marssi Turun katukuvassa hakaristilippuineen 70-luvulla. 80-luvulla Pekka vapautui ensiksi vankilasta Kursiivin iskusta saamastaan “yllytystuomiosta” ja sen jälkeen hänen toimintansa keskittyi Naantaliin.

Kymenlaakson Esoteeris-mytologisen seuran Antti Joutsi antoi hienon video-statementin Mesikämmenelle Pekka Siitoimesta.

YouTube-nimimerkki Taikinasuikka on tehnyt videon, jossa Pekan puheita on pastattu Boyd Ricen Total war-taustan päälle. Tätä on odotettu.

Pekkaa palvotaan.

Read Full Post »

hypnojuliste

Tämän vuoden hypnoottis-magneettisen katseen SM-kisaan on tullut yllättävä käänne, joka koskee reilun pelin henkeä. Asiasta on keskusteltu kisojen virallisilla sivuilla seuraavasti.

– – –

N.N.: Valitseeko eräs suuri verkkokauppa ensivuonnakin voittajan vai keksitäänkö joku uusi tapa että jaksaisi edes vähän kiinostaa?

Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2014: Kiitos aiheellisesta kommentista. Tämä asia tuli tietoomme juuri äsken. Ennen ko. firman mainostettua Saulia sivuillaan oli Sauli selvästi kolmossijalla. Kisojen järjestäjälle on esitetty myös arviota siitä, että Sauli olisi tällä eräällä suurella verkkokaupalla mahdollisesti töissä. Niin tai näin, se että suuri firma mainostaa vain yhtä kisaajaa sivuillaan (eikä jaa esimerkiksi kisan koko finalistikansiota), rikkoo reilun pelin sääntöjä. Tilannetta voisi korjata niin, että tämä kyseinen firma mainostaisi nyt myös jokaista muuta kisaajaa samaan tapaan kuten Saulia. Mikäli reilun pelin henki ei toteudu, voivat kisojen järjestejä ja ylituomari Kai M. Aalto päättää, mikä kisojen lopullinen tulos on. Tästä on mainittu jo kisainfossa. Sauli on mainio finalisti ja on ikävää, että hän joutuu tällaiseen syyniin asiassa. Kyseinen verkkokauppa on erittäin mainio kauppa, mutta tässä olisi nyt reiluuden nimissä paikka mainostaa myös muita kisaajia. Tarvittaessa kisojen järjestäjä ja ylituomari voivat tosiaan päättää kisojen tulokseksi jotain muuta kuin mitä pelkkä äänestystulos sinällään on.

N.N.2: Haluaisin ilmaista huoleni siitä, että eräs suuri verkkokauppa jakoi sivuillaan Sauli Luolajan-Mikkolan kisakuvan tänään iltapäivällä. Luolajan-Mikkola oli ennen tätä kaupallisen yrityksen kilpailuasetelmaa manipuloivaa jakoa kisan sijalla kolme Sanni Kankaan ja Miika Ihanaisen jälkeen, mutta nousi tietysti tämän kyseisen firman vajaan 60 000 tykkääjän joukkovoimalla johtoon reippaasti. Firma jakoi pelkästään Luolajan-Mikkolan kuvan eikä esimerkiksi finalistikansiota.

Itseäni ärsyttää aivan valtavasti, että kaupallinen yritys sotkeutui hyvähenkiseen kilpailuun, jossa yksityishenkilöiden äänet olivat jakautuneet reilussa kilpailuhengessä kohtalaisen tasaväkisesti. Nyt ko. firman suosituksen perusteella Luolajan-Mikkola korjannee potin ja mielestäni nämä äänet ovat kyllä laskettavissa ostetuksi ja reilun kilpailun vastaisiksi. Sanni Kangas oli selkeässä johdossa noin 50 äänellä seuraavana ollutta Miika Ihanaista, kunnes ko. firma jakoi kolmantena olleen Sauli Luolajan-Mikkolan osallistumiskuvan ja siivitti hänet selkeään johtoon ohi Ihanaisen ja Kankaan. Tämän kilpailun pitäisi olla kaikkea muuta kuin kaupallisten toimijoiden manipuloitavissa tähän tapaan. Kaiken huipuksi ko. firma on vieläpä Luolajan-Mikkolan työnantaja (ainakin firman jakaman kuvan “meidän oma poika” -sitaatti antaisi näin ymmärtää), mikä tekee asiasta vieläkin ärsyttävämmän.

PS. Niille, jotka ajattelevat, että “ei oo niin vakavaa, mitä väliä?”, voisin todeta, että jos ei ole niin vakavaa, niin miksi osallistuja tarvitsee avukseen oman työnantajansa sosiaalisen median markkinointiväylän? Moraalinen voittaja löytyy tämänhetkisestä äänimäärästä huolimatta muualta kuin kärkisijalta.

PPS. Pekkakin sanoisi tähän varmasti, että VOI NYT PERKELE.

Niin ja lisäyksenä vielä (koska näköjään henget ottivat vallan), että tämä ko. firman jako on jo antanut tuntikausien kisaedun ja huomattavan kaupallisen toimijan näkyvyyden Luolajan-Mikkolalle, vaikka pulju nyt mainostaisikin muita osallistujia (joka saatettaisiin kokea heidän asiakkaidensa toimesta tarpeettomana spämminä) tai poistaisi mainoksen sivultaan. Täten ehdotankin näin kilpailun innokkaana sivustaseuraajana ja reilusti hävinneenä osallistujana, että kilpailun äänitilanne jäädytettäisiin siihen, mitä se oli ennen tätä ko. firman jakoa tahi muulla tavalla ratkottaisiin niin, että kilpailuun palaisi se mukavan kutkuttava reilu kilpailuhenki, josta se on ansiokkaasti tullut tunnetuksi alkuajoistaan saakka.

Myös muut kilpailijat ovat saaneet ääniä tämän jaon jälkeen, joten tosiaan ei ole tarvetta lynkata tätä yksittäistä kilpailijaa (joka omiinkin silmiini on oikein oivallinen hypnoottis-magneettisilta ominaisuuksiltaan). Reilun pelin nimissä tulos on kuitenkin tällä hetkellä vääristynyt ja ylipäänsä kisan jatkon ja rehtiyden kannalta olisi kaikille paras vaihtoehto, että tällaisen vilunkipelin (oli se sitten harkittua tai harkitsematonta) jälkeen päädyttäisiin toimenpiteisiin, joilla kilpailu joko päättyisi tai jatkuisi reilulla pelillä. Joka tapauksessa ko. firma mokasi tämän hommelin ja ainakin itse koen, että ko. firman pitäisi osata paremmin tajuta näitä juttuja jo muutenkin aktiivisesti sosiaalista mediaa markkinoinnissaan käyttävänä tahona. Tai sitten he saivat harkitusti lisänäkyvyyttä, mikä tekee koko touhusta vieläkin hölmömmän heidän kannaltaan.

– – –

Kisojen tuleviin sääntöihin tulee kohta, jossa kerrotaan, että kisaajaa saa mainostaa vain yksityishenkilöt. Em. firma ei ole rikkonut voimassa olevia kirjoitettuja kisasääntöjä, mutta firman toiminta on monien silmissä rikkonut reilun pelin henkeä.

Kisojen järjestäjänä Mesikämmen alleviivaa, että kuten kisojen infossa kerrotaan: ”mahdollisia äänestykseen yms. liittyviä ongelmia käsittelevät ja niistä päätöksiä tekevät Mesikämmenen blogi sekä kisan ylituomari ja suojelija Kai M. Aalto.”

Tänä vuonna, ensimmäisen kerran kisojen historiassa, pelkkä yleinen äänestystulos ei siis välttämättä tule vastaamaan kisojen lopullista tulosta.

Read Full Post »

Pekka-kuriositeetteja on kertynyt Mesikämmenen arkistoon jälleen melkoisesti. Suurin osa seuraavista materiaaleista on tarttunut haaviin Mesikämmenen Facebook-ystävien kautta.

Valokuvia:

joutsinauravat

peksi

10253884_10152427015563540_5611614626765455661_n

pekkamarssii

Myrkky-lehden 10-vuotisspesiaalissa vuonna 1999 seikkaili myös Pekka (kiitokset kuvasta Antti I:lle!). Kuvan saa summaksi klikkaamalla:

10617544_10152673846734791_1158380213_n

myrkky

Heil Hitlerporia (kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla):

10015655_10152308165243540_883640516_n

10269464_10152181130735698_6767487615924479785_n

10340171_10152410016008540_5574655689825485512_n

10366260_10152427313338540_5559240870789692291_n

10402612_10152459447908540_5176894946914360953_n

10422423_10152187602320698_8062365251225846608_n

10461963_10152642337474686_7345182613080979049_n

10489846_10152559341709686_7766593875009215290_n

10527529_10152594996048540_234537135916522570_n

1545049_10152143634059686_1606824242_n

1610752_10152561276423540_1450267268344575560_n

1797996_10152768041199686_8734698488191168268_n

320471_4279115008524_1105434615_n

380101_10150455576759686_936923728_n

387127_4092881792810_1267169019_n

8805_10151675721124686_736066152_n

joutsinsarjis

Lopuksi vielä maininta, että kiitos-paidasta on pullahtanut markkinoille jo kolmas eri versio:

pekka siitoin_kiitos

Read Full Post »

pahuudenanatomiakansiNimimerkki H.L. lähetti Mesikämmenelle ystävällisesti skannauksen valtakunnanjohtajaa käsittelevästä kappaleesta Hannu Lauerman Pahuuden anatomiasta (Edita, 2009). Skannaukset kappaleesta alla.

On sääli, että Lauerma ei ole pureutunut sen paremmin valtakunnanjohtajan hahmoon, sillä Lauermalla olisi varmasti ollut siihen rahkeita. Mies kun on varsin ansioitunut kentällään, kuten yleisesti tiedetään.

Lauerman tekstissä on muutamia selviä virheitä, ilmiselvän lähtökohtaisen negatiivisen asenteen lisäksi. Tässä ilmiselvät virheet:

1) Siitoin-filmi oy:n tila Kaskenkadulla ei ollut “nuhruinen”. Pekka piti alkuun varsin menestyksekästä valokuvausliikettä, jolla oli suurehkot tilat ja paljon asiakkaita. Firmalla oli myös pari sivufirmaa ja jotain Pekan toiminnan menestyksestä ja tasosta kertoo mm. se, että Pekan ottama kuva Thelma Ramströmistä voitti Miss Cinema Europa-palkinnon 1966.

2) Siitointa ei tuomittu vuonna 1977 viideksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankilaan. Kursiivin isku tapahtui loppuvuodesta 1977, jota seurasi oikeudenkäyntiä aina loppuvuoteen 1978 asti, jolloin Pekka sai viiden vuoden vankeustuomion. Tämän lisäksi, hänen vankilatuomiotaan korotettiin seitsemällä kuukaudella vasta myöhemmin.

3) Pekka ei omistanut Naantalissa useita taloja, vaan ainoastaan Krappulan kiinteistön.

4) Lauerma tekee oudon hypyn Pekan 80-luvun asioista puhuessaan tämän 70-luvun toimintaan. “Eräs suojelupoliisin raportti” josta Lauerma kertoo, viittaa Pekan vuoden 1976 vappumarssiin, vaikka asiaa tuntematon lukija saa vaikutelman, että puhutaan Pekan 80-luvun tekemisistä.

5) Kirjoittaessaan “myöhemmästä fasistityyppisestä äärioikeistolaisuudesta” Lauerma toteaa, että “teemat ja perinteet ovat olleet enemmän anglosaksisen “White Power”-hengen kuin Siitoinin edustaman aatesekamelskan värittämiä. Tosiasia on, että 80-luvun lopulta tai viimeistään 90-luvun alusta Pekka integroi em. “white power”-ideologian osaksi myös omaa toimintaansa. Ns. “white power”-henki ei ollut jotain, mikä ei olisi kuulunut Siitoimen repertuaariin.

Lauerman kirja on ilmeisesti loppuunmyyty, sillä sitä ei löydy sen enempää enää Adlibriksen, cdon.com:n tai Akateemisen kirjakaupan listoilta.

– – –

Lauerma1

Lauerma2

Lauerma2b

Read Full Post »

Older Posts »