Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘Iran’ Category

Zbigniew Brezezinski pelaa Israelin pääministeri Menachem Beginiä vastaan shakkia Camp Davidissä vuonna 2004.

Shakinpelaajana Mesikämmen on huomannut, että shakki antaa varsin hyvin niin taktista kuin strategista perspektiiviä myös suuren luokan poliittiseen peliin. Saman on huomannut myös aiemmassa artikkelissani “Osama bin Ladenin elämä ja kuolemat” mainittu Zbigniew Brezezinski, joka kirjoitti teoksenkin nimeltä The Grand Chessboard (1997). Se löytyy .pdf-tiedostona täältä.

Ennen kuin esitän joitain suomennettuja otteita em. kirjasta, on pohjaksi hyvä verestää muistia ajatushautomosta nimeltä Project for new American century. Projektin viralliset kotisivut löytyvät täältä.

Projekti julkaisi noin vuotta ennen syyskuun 11. iskuja raportin nimeltä Rebuilding America’s defences. Strategy, forces and resources for a new century. Raportissa, jossa mietitään Amerikan hegemonisen aseman ylläpitämistä ja siihen liittyen Yhdysvaltain puolustukseen tarvittavan budjetin kasvattamisen tarpeellisuutta, todetaan yhtä ja toista lähihistoriaa tarkastellen kulmakarvoja kohottavaa. Kuuluisin tuon raportin yksittäisistä tällaisista lauseista on tämä (s. 51): “Tämä muodonmuutosprosessi tulee todennäköisesti olemaan pitkä ilman jotakin katastrofaalista ja aktivoivaa tapahtumaa; kuten uutta Pearl Harboria.”

Syyskuun 11. iskut tarjosivat PNAC:n mainitseman tapahtuman, ja asiat kehittyivätkin sitten nopealla vauhdilla PNAC:n visioiden mukaisesti. Massimo Mazzuccon tuottama dokumentti The new American century (PNAC) valottaa eräästä kulmasta syyskuun 11. iskuja, Osama bin Ladenin roolia iskujen syntipukkina, PNAC:tä ja sittemmin tapahtuneita maailmantapahtumia varsin hyvin. Dokumentti on tyrmistyttävä ja osoittaa hyvin, minkälaisesta porukasta PNAC:ssa on oikein kyse.

Brzezinski liittyy PNAC:n Amerikan hegemoniaa alleviivaavien arvojen, pyrkimysten ja suunnitelmien kautta – ne ovat molemmilla hyvin samanlaiset. Edellä mainitun Mazzuccon dokumentin esiin tuomat faktat Yhdysvaltain halusta saada Trans-Afganistanin putki rakennettua, yms. seikoista tulee yhtä ja toista geopoliittista ajatusta herättävää mieleen suhteessa Brezezinskin teoksen huomioihin öljy- ja maakaasuputkien vetämisestä Keski-Aasiassa, ja Keski-Aasian geopoliittisesta tärkeydestä yleisesti.

Eräs mielenkiintoinen juonne syyskuun 11. iskuissa ja sitä seuranneessa Yhdysvaltojen Afganistaniin hyökkäyksessä olikin se, että hyvä tovi ennen syyskuun 11. iskuja Yhdysvallat koetti sopia Talebanien kanssa putken rakentamiseen liittyvistä tekijöistä. Neuvottelut eivät oikein sujuneet. Jossain vaiheessa Yhdysvaltain edustaja oli sitten todennutkin talebanien edustajalle, että “‘joko hyväksytte tarjouksemme kultaisesta matosta, tai me hautaamme teidän pommimaton alle”. Asiasta voi lukea enemmän vaikka täältä.

Joidenkin mielestä öljy ja maakaasu olivat keskeisimpien syiden joukossa, miksi Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja sitten Irakiin. Tämän näkemyksen esittäjiin kuuluu mm. Michael Ruppert, jonka kattava esitys asiasta löytyy täältä.

Syyskuun 11. iskut, hyökkäys Afganistaniin ja sitten Irakiin, ja “terrorismin vastainen sota” yleisesti, ovat osa “suurta peliä”, jossa on ollut (ja on edelleen) hyvin monia elementtejä samaan aikaan ns. laudalla. Peli on moniulotteista, aivan kuten shakissakin, vaikka se shakin hienouksista tietämättömälle sivustaseuraajalle voi näyttää päällisin puolin melko suoraviivaiselta ja yksinkertaiseltakin. Mitään kovin yksinkertaisia selityksiä näihin geopoliittisen shakinkaan kuvioihin on tuskin olemassa. Selvää on, että Yhdysvallat on saanut geopoliittisesti itselleen vahvemman aseman “suurella shakkilaudalla”, öljy- ja maakaasuvarantoja käyttöönsä, uuden suuren vihollisen (“terrorismi”), joka siltä katosi Neuvostoliiton hajottua ja kylmän sodan loputtua, ja että tietyille yhdysvaltalaisille tahoille em. sodat ovat olleet huiman tuottoisia muutenkin. Qui bono-kysymyksellä voi jotain päätellä siitä, mitkä tai minkälaiset tahot viime kädessä ovat olleet strategisesti ajatellen siirtämässä nappuloita “suurella shakkilaudalla” siihen suuntaan kuin mihin on menty. On hyvä muistaa sekin, että taitava pelaaja osaa käyttää myös hämäyssiirtoja.

Bushin hallinnossa oli samanmielisiä ihmisiä Brzezinskin kanssa hyvä määrä. PNAC:n jäseninä ovat vaikuttaneetkin mm. presidentti George W. Bushin veli, Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. Vaikka Brzezinski ei kuulunut Bushin hallintoon, hänen The Grand Chessboard teostaan arvostettiin kovasti Bushin hallinnon uuskonservatiivien piirissä.

“Aina siitä lähtien kun mantereet alkoivat olla poliittisesti vuorovaikutuksessa, mikä tapahtui noin 500 vuotta sitten, on Euraasia ollut maailman vallan keskus” (“Euraasia” tarkoittaa Lähi-Itää, s. xiii).

“…Mutta sillä välin, on välttämätöntä, että Euraasialle ei nouse haastajaa, joka on kykenevä hallitsemaan Euraasiaa ja siten myös haastamaan Amerikkaa. Tämän kirjan tarkoituksena on kattavan ja yhtenäisen Euraasian geostrategian muodostaminen” (s. xiv).

“Tässä kontekstissa, on oleellisen tärkeää, miten Amerikka “hoitaa” Euraasiaa. Valta, joka hallitsee Euraasiaa, voi hallita kahta maailman kolmesta kehittyneimmäistä ja taloudellisesti tuottavimmista alueista. Pelkkä kartan vilkaisu kertoo myös sen, että kontrolli Euraasiasta melkein automaattisesti voi taata myös Afrikan kontrolloinnin, mikä muodostaisi läntisen pallonpuoliskon ja Oceanian (Australian) geopoliittisesti toisarvoisiksi suhteessa maailman keskeiseen mantereeseen. N. 75% maailman ihmisistä elää Euraasiassa ja siellä on myös suurin osa maailman vauraudesta, niin liiketoiminnassa kuin maan alla. Euraasiassa on noin 3/4 maailman tunnetuista energiavarannoista” (s. 31).

“Pitkällä tähtäimellä, maailmanpolitiikasta tulee vääjäämättä kasvavassa määrin sellainen, joka ei tue yhden valtion keskittynyttä hegemonista valtaa. Tämän vuoksi Amerikka ei ole ainoastaan ensimmäinen ja ainut todellinen supervalta, vaan se tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan myös viimeinen sellainen” (s. 209).

“Lisäksi, kun Amerikasta tulee kasvavassa määrin monikulttuurinen yhteisö, voi ulkopolitiikan suhteen konsensuksen löytämisestä tulla vaikeampaa, paitsi sellaisissa olosuhteissa joissa havaitaan jokin todella valtava ja yleisesti nähty suora ulkoinen uhka” (s. 211).

“…1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä tapahtui maailmantilanteessa todella suuri muutos. Ensimmäisen kerran historian aikana, ei-euraasialainen valta nousi ei ainoastaan keskeiseksi välittäjäksi Euraasian valtasuhteissa, vaan siitä tuli myös maailman perustavanlaatuisen valta. Neuvostoliiton tappio ja romahdus oli viimeinen askel läntisen pallonpuoliskon vallan, Yhdysvaltojen, nousussa maailman ainoaksi, ja itse asiassa todelliseksi globaaliksi vallaksi…” (s. xiii)

“Amerikkalaisten yleinen suhtautuminen amerikkalaisen vallan ulkoiseen heijastamiseen on ollut paljon ristiriitaisempi. Kansa tuki Amerikan Toiseen maailmansotaan mukaan menoa yleisesti sen shokin vuoksi, minkä japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin aiheutti” (s. 24-25).

“Amerikan keskeinen geopoliittinen tavoite on Euraasia… ei-euraasialainen valta on nyt ylivoimainen Euraasiassa – ja Amerikan globaali johtoasema on suoraan riippuvainen siitä, miten pitkään ja miten tehokkaasti sen ylivoimaa ylläpidetään Euraasiassa” (s. 30).

“Jos Amerikka vetäytyisi nykyisestä maailmantilanteesta tai jos esiin nousisi yllättävä menestyksekäs kilpailija, seuraisi tästä valtavaa kansainvälistä epävakautta. Se voisi johtaa globaaliin anarkiaan” (s. 30).

“Myös se on tosiasia, että Amerikka on kotimaassaan liian demokraattinen ollakseen muualla maailmassa autokraattinen. Tämä rajoittaa Amerikan vallankäyttöä, erityisesti mitä tulee sen aseelliseen pelotteluun. Koskaan aiemmin ei populistinen demokratia saavuttanut kansainvälistä ylivaltaa. Mutta vallan tavoittelu ei ole populistisiin haluihin kuuluva päämäärä, paitsi sellaisissa olosuhteissa, joissa äkkinäinen uhka tai haaste kohtaa yhteiskunnan hyvinvoinnin tunnetta. Ekonominen itsensäkieltäminen (eli puolustusmenoihin kuluttaminen) ja ihmisuhrit (sodassa kaatuneet, jopa ammattisotilaat) ovat demokraattisten vaistojen vastaisia. Demokratia on imperiaaliselle mobilisaatiolle vahingollista” (s. 35)

“Tämän vuoksi tarvitaan kahta perussiirtoa: ensinnäkin, ne Euraasian valtiot, joilla on valtaa aiheuttaa potentiaalisesti tärkeitä muutoksia kansainvälisessä vallassa, tulee identifioida, ja näiden valtioiden poliittisen eliitin keskeiset ulkopoliittiset tavoitteet ja niidet tavoittelemisien todennäköiset seuraukset tulee selvittää… toiseksi, Yhdysvaltojen tulee muotoilla erityisiä linjauksia, joilla näitä asioita voidaan kompensoida, valita, ja/tai kontrolloida” (s. 40).

“Muinaisten brutaalimpien aikojen imperiumien terminologialla, imperiaalisen geostrategian kolme suurta sääntöä ovat alamaisten joukossa esiintyvän juonittelun estäminen ja heidän turvallisuudesta riippuvaisuutensa ylläpitäminen, verovelvollisten pitäminen kuuliaisina ja suojeltuina, ja sen estäminen, etteivät barbaarit ala liittoutua keskenään” (p. 40).

“Tämän vuoksi, Yhdysvallat saattaa joutua päättämään siitä, miten toimia mahdollisten alueellisten koalitioiden kanssa, jotka saattavat pyrkiä ajamaan Yhdysvallat ulos Euraasiasta – ja näin uhata Amerikan statusta maailmanvaltana” (s 55).

“Uzbekistan (joka on kansallisesti Keski-Aasian valtioista tärkein ja väkimäärältään suurin) edustaa suurinta estettä Venäjän mahdollisille pyrkimyksille saada uudelleen tuolla alueella valtaa. Sen itsenäisyys on oleellisen tärkeää muiden Keski-Aasian maiden selviytymiselle ja se on niistä vähiten haavoittuva Venäjän painostukselle” (s. 121).

“He (Keski-Aasian tasavallat) ovat tärkeitä myös turvallisuuden ja historiallisten pyrkimyksien näkökulmasta ainakin kolmelle heiden voimakkaimmille naapureilleen, Venäjälle, Turkille ja Iranille. Myös Kiina osoittaa kasvavaa poliittista kiinnostusta alueeseen. Euraasian Balkan on kuitenkin äärettömän paljon tärkeämpi poliittisena päämääränä: Sillä on valtavat maakaasu- ja öljyvarannot, sekä tärkeitä mineraaleja, mukaanlukien kulta” (s. 124).

“Maailman energiankulutus tulee vääjäämättä kasvamaan valtavasti seuraavan kahden tai kolmen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan maailman energiantarve tulee nousemaan yli 50% vuosien 1993 ja 2015 välisenä aikana, ja suurin kulutuksen lisääntyminen tulee tapahtumaan Kaukoidässä. Aasian taloudellisen kehityksen liike on jo nyt tuottamassa valtavia paineita uusien energialähteiden tutkimiseksi ja käyttämiseksi. Keski-Aasian alue ja Kaspian Meren syvänne ovat tunnettuja maakaasun ja öljynlähteitä, jotka voivat jättää jalkoihinsa Kuwaitin, Meksikonlahden ja Pohjanmeren” (s. 125).

“Uzbekistan on Keski-Aasian alueen johtoaseman todellinen ykkösehdokas” (s. 130).

“Kun putkisto alueelle on vedetty, tulee Turkmenistanin todella valtavat maakaasuvarannot takaamaan maan kansalaisille menestyksekkään tulevaisuuden” (s. 132).

“Islamin uudelleennousu, jota ei ole tuettu ulkopuolelta ainostaan Iranin vaan myös Saudi-Arabian toimesta, tulee todennäköisesti kokonaisvaltaisesti olemaan sellaisten uusien nationalismien liikkeelle paneva voima, jotka vastustavat Venäjän (ja täten vääräuskoisten, infidel) hallinnan alaiseksi uudelleen joutumista”. (s. 133).

“Pakistanille tärkeintä on saavuttaa geostrategista valtaa vaikuttamalla poliittisesti Afganistanissa, ja kieltää Irania harjoittamasta sellaista valtaa Afganistanissa ja Tadžikistanissa, sekä loppupeleissä hyötyä mistä tahansa putkistosta, joka yhdistää Keski-Aasian Arabianmereen” (s. 139).

“Turkmenistan… on aktiivisesti hahmottanut uuden putkiston rakentamista Afganistanin ja Pakistanin läpi Arabianmerelle…” (s. 145).

“Tästä seuraa, että Amerikan keskeisissä intresseissä on auttaa sen takaamisessa, että mikään yksittäin valtio ei päädy kontrolloimaan tätä geopoliittista aluetta, ja että globaalilla yhteisöllä on esteetön taloudellinen ja ekonominen pääsy siihen” (s. 148).

“Kiinan kasvava ekonominen läsnäolo alueella ja sen poliittinen vaikutus alueen itsenäisyyteen on myös oleellisesti yhteneväinen Amerikan intressien kanssa” (s. 149).

“Amerikka on nyt ainoa globaali maailmanvalta ja Euraasia on maailman keskeinen alue. Se, mitä Euraasian mantereen vaurauden jakamisen suhteen tapahtuu, tulee olemaan keskeisen tärkeää Amerikan globaalin ylivertaisuuden ja Amerikan historiallisen perinnön kannalta” (s. 194).

“Ilman Amerikan ylläpitämää ja ohjaamaa toimintaa voi globaalin epäjärjestyksen voimat päätyä hallitsemaan maailmaa. Sellaisen pirstaloitumisen mahdollisuus on sisäänrakennettu nykypäivän geopoliittisiin jännitteisiin, ei ainoastaan nykypäivän Euraasiassa, vaan myös maailmassa yleisestikin” (s. 194).

“Kun pitää mielessä horisontissa olevat varoitusmerkit halki Euroopan ja Aasian, tulee minkä tahansa menestyksekkään amerikkalaisen linjaukset kohdistua Euraasiaan kokonaisuutena, ja sellaisen linjauksen tulee noudattaa geostrategista mallia” (s. 197).

“Tämä asettaa manööverin ja manipulaation käytön ensiarvoisen tärkeäksi Amerikan ylivertaisuuden mahdollisesti haastavan koalition esiinnousemisen estämiseksi”… (s. 198)

“Tärkein välittömästi käsillä oleva tehtävä on taata, ettei mikään valtio tai valtioiden yhdistelmä saavuta kykyä karkottaa Yhdysvaltoja Euraasiasta, tai edes merkittävästi vähentää Yhdysvaltojen ratkaisevaa välimiehen roolia” (s. 198)

Read Full Post »

Seuraava teksti on Dokumenttiprojekti Uuden näkemyksen sivuilta:

21.5. Terrori-ilta special: tuplaleffaa ja Osama bin Laden -esitelmä

Hienompi ilmoitus myöhemmin, jos kerkiää väsätä, mutta lauantain 21.5. ohjelmaksi on kaavailtu seuraavaa:

– klo 17.30: Mesikämmenen kirjoittama esitelmä Osama bin Ladenin hämmästyttävästä elämästä ja vielä hämmästyttävämmistä kuolemista.

– klo 17.50: James Corbettin elokuva Al-Qaidaa ei ole, jossa käsitellään Osama- ja al-Qaida-myyttejä ja näytetään vuosien varrella kerättyjen todisteiden avulla, kuinka molemmat ovat läntisten tiedustelupalvelujen luomuksia, mörköpukkeja, jotka otetaan kaapista kansalaisten pelottelemiseksi aina tarpeen tullen.

– klo 18.20: Alex Jonesin elokuva Luvassa terrorimyrskyä, jossa käydään läpi synteettisen valtioterrorin (false-flag-operaatioden) kohokohtia viimeisten 70 vuoden ajalta sekä pohditaan roistohallitusten ja vastuuttomien tiedusteluelinten mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia. Mukana mm. Hitlerin valtaannousu Berliinin valtiopäivätalon palon avulla, Iranin CIA-vetoinen vallankaappaus v. 1953, Lyndon Johnsonin Vietnamin sota, operaatio Northwoods, operaatio Gladio, jossa NATO järjesti yli 20 vuoden ajan terrori-iskuja Euroopassa lavastaen ne vasemmistosissien tekemiksi, ja tietenkin lavastettujen vihollisiskujen korkein saavutus, syyskuun 11. päivän iskut New Yorkiin ja Washingtoniin, jotka kuulemma hoidettiin Afganistanin luolista käsin.

– klo 21: vapaata keskustelua ja vilvoittelua aiheen tiimoilta.

Tapahtumapaikka ravintola Koulu, 150 metriä Turun kauppatorilta, osoite Eerikinkatu 18.
Molemmissa elokuvissa suomenkielinen tekstitys, ja näytäntöön on vapaa pääsy.
Tervetuloa!

Luvassa terrorimyrskyä -elokuvassa pidetään kaksi n. 10-minuuttista taukoa.

Read Full Post »

En oikein tiedä, mitä Wikileaksistä viime kädessä ajattelisin. Periaatteessa se, mitä Wikileaks sanoo tekevänsä, on minusta esimerkillistä ja arvokasta, mutta en ole täysin varma siitä, onko Wikileaksilla ns. puhtaat jauhot pussissa.

Aiemmat Wikileaksin vuodot eivät ole olleet mitenkään merkittäviä eikä niillä juuri ole ollut käytännön merkitystä. Ne ovat lähinnä kertoneet asioita, jotka ovat olleet jo valmiiksi hyvin asioita seuraavien tiedossa. Tästä on tullut mieleeni, josko kyseessä olisi virallisten tahojen operaatio siihen tyyliin, kuin mistä Michael D. Morrissey on kirjoittanut teoksessaan The Transparent Conspiracy. Lyhykäisyydessään teoksen idea on se, että virallisille tahoille on hyödyllistä, että valtaväestölle “vuodetaan” joitain “paljastuksia” merkittävistä kulissien takana tapahtuneista ja tapahtuvista kuvioista, koska näin valtaapitävät tahot saavat pidettyä kaikenlaiset dissidentit paremmin toivotuilla tavoilla hihnassa. “Parhaimmillaan” tämä tarkoittaa sitä, että virallisia totuuksia epäilevät ja virallisten totuuksien suhteen totuudenmukaisuutta, oikeutta, demokratiaa ja mitä ikinä vaativat ihmiset saadaan mekastamaan enemmän valtaapitävien haluamalla tavalla. Kuvaan kuuluu myös se, että näihin establishmentille kriittisiin vaihtoehtoliikehdintöihin solutetaan virallisten tahojen “aktivisteja”. Viimeksimainitussa ei ole tietenkään mitään uutta, kuten vaikkapa NATO:n operaatio Gladio on osoittanut.

Tällaisesta seuraa pari asiaa. Rumat kokonaiskuvat saadaan kenties pysymään paremmin hämärässä ja jossain vaiheessa suurin osa ihmisiä saadaan tuntemaan, että kapinointi ja totuuden vaatiminen “ei auta mitään” – kaikki pysyy sellaisena kuin ennenkin, ja sen seurauksena ihmiset sitten “luovuttavat” ja tulevat välinpitämättömimmiksi. Esimerkkeinä tällaisista läpinäkyvistä salaliitoista Morrissey antaa kirjassaan Kennedyn salamurhan ja syyskuun 11. tapahtumat. Kaiken niistä jo tiedetyn perusteella vain aniharva täysjärkinen enää uskoo näiden tapahtumien viralliseen selitykseen (katso syyskuun 11. iskujen suhteen kymmenosainen postini Mitä todella tapahtui?). Mutta syyllisiä ei ole saatu kiinni, ei tuomittua, ja asiat ovat epäilyttävästi sittemmin kehittyneet suuntiin, jotka antavat ymmärtää, että virallisten totuuksien epäilijät ovat olleet enemmän tai vähemmän oikeassa epäilyjensä ja kysymystensä suhteen.

Usein kysymys Cui bono? (kuka hyötyy?) ja ohjenuora “seuraa rahaa” antavat hyvät johtolangat totuuden suhteen. Niitä kannattaa tietysti miettiä tässä Wikileaksinkin tapauksessa. Vaihtoehtomediassa on aika paljon pohdittukin, onko Wikileaks oikeasti CIA:n operaatio edellämainitussa mielessä. Asian suhteen kannattaa kuunnella vaikkapa Webster Tarpleyn ajatuksia asiasta (“Is Wikileaks a CIA operation?” osa 1, osa 2 ja osa 3). Vaikka viimeaikaiset Wikileaksin vuodot ovat olleet merkittävämpiä kuin aikaisemmat, on minua kummastuttanut kuitenkin mm. se, että niissä ei ole ollut mainintaakaan Israelista. Tähän mennessä uusinta vuotokakkua on tosin käyty läpi vasta pieni siivu, joten asiaan saattaa vielä tulla muutos Israelia koskevien tietojen suhteen. En tosin ihmettele, jos ei tule. Toinen seikka, mikä minua Wikileaksissa epäilyttää, on sen perustajan Julian Assangen kategorinen 9/11-Totuusliikkeen lyttääminen. Jokin tässä haisee, vaikka Wikileaksin idea tuntuu hyvältä.

 

Osatotuuksien kertominen täyden totuuden sijaan on erittäin tehokas tapa valehdella.

Morrisseyn kirjassaan esittämä idea “läpinäkyvistä salaliitoista”, valtaapitävien tarkoituksella tekemistä valituista vuodoista, joihin dissidentit sitten saavat koko vimmalla pureutua ja kuluttaa energiaansa, on ajattelemisen arvoinen. Nykymaailmassa asioista uutisointi ja keskustelu ei ole enää toviin ollut sanomalehtien, television ja radion monopolia, kiitos internetin. Maailmassa, jossa yhä harvemmat uskovat valtavirran uutisiin ja virallisiin selityksiin, ja etsivät tietoa asioista vaihtoehtoisimmista lähteistä, voi Wikileaksin kaltainen “paljastuksia” antava taho olla tehokas väline joillekin valtaapitäville suurten joukkojen ohjailussa. Osatotuuksien kertominen täyden totuuden sijaan on erittäin tehokas tapa valehdella. Tämän tietävät kaikki varmasti jo ihan arkisista kokemuksistaan, ilman että olisi propagandaan yleisesti, tai CIA:n harjoittamaan propagandaan erityisesti, sen enempää tullut perehdyttyä. Valtaapitävät Wikileaksia mahdollisesti työvälineenään käyttävät tahot saattavat myös ajatella, että on aika sama, vaikka esim. Yhdysvalloissa syyskuun 11. iskuja laitettaisiin tutkimaan uusi komissio – niin kauan kuin nykyinen rahajärjestelmä pyörittää maailmaa, tulee valtaapitävien kannalta valta lopulta kuitenkin edelleen pysymään heillä.

Niin tai näin, minun puolestani Wikileaks saisi vuotaa Tiitisen listan.

 

 

 

Read Full Post »

Pertti Jarlan tekemä piirros Homoilta-ohjelman tiimoilta

Kristinusko on homojen hommaa. Nimittäin homo sapiens-lajin edustajien, eli meidän ihmisten. On se sitten tervettä ja luonnollista tai ei.

Olen seurannut mielenkiinnolla tätä edelleen meneillään olevaa hulabaloota, joka syntyi YLE:n nyt jo kuuluisasta Homoilta-keskustelusta, joka näytettiin viime viikon tiistaina, eli 12. päivä kuluvaa kuuta. Kuten kaikki tietävät, tuossa ohjelmassa käsiteltiin homojen avioliittoon vihkimistä, homojen adoptio-oikeutta, ja homojen oikeuksia ylipäätään. Studioon oltiin saatu hyvä liuta näiden asioiden puolesta ja vastaan puhujia. Heistä suurimman melun sai aikaan kristillisdemokraatti Päivi Räsänen, jonka kommentit edellä mainituista seikoista sai lukemattomat suomalaiset perinpohjin närkästymään. Ohjelman aikana alkoi eroakirkosta.fi -sivuston kautta ropista aimo määrä eroilmoituksia ja tätä postia kirjoittaessani kirkosta on eronnut jo yli 20000 suomalaista sitten Homoilta-ohjelman lähetyksen. Vauhti tuntuu tällekin päivälle eroamisissa vain kiihtyvän.

Keskustelu kirkosta eroamiseen ohjelman jälkeen on ollut yllättävän mustavalkoista. Suurin osa keskustelusta on ottanut jo lähtökohdakseen, että syynä ihmisten kirkosta eroamiseen on ollut vain ja ainoastaan Homoilta-ohjelma ja erityisesti Päivi Räsäsen lausunnot siinä. Varsinkin kirkon piirissä tätä lähtökohtaa on toitotettu sanoen, että ei kirkosta tämän perusteella kannata erota, koska Räsänen ei edusta kirkon monimuotoisuutta saati yleistä näkemystä homojen suhteen. Miten tyhminä kirkon edustajat ja tämän lähtökohdan toitottajat oikein ihmisiä pitävät? Onkohan näiden vaurionkorjaajien mielessä käynyt, että kyse saattaa olla paljon laajemmasta asiasta kuin vain yhdestä TV-ohjelmasta? Ilmeisesti ei.

Oman arvioni mukaan Homoilta-ohjelma muistutti lukemattomia tyypillisiä kirkon passiivisia rivijäseniä siitä, että he ylipäätään ovat kirkon jäseniä. Ja tätä kautta he saivat muistutuksen siitä, että he maksavat kirkollisveroa. Ja he alkoivat kenties taas miettiä myös sitä, allekirjoittavatko he kristinuskon oppia yleisesti ottaen ensinkään. Kun valtava osa ihmisistä sitten havahtui näiden asioiden eteen, he tuumasivat, että on jo korkea aika lähteä helvettiin koko kirkosta: Nyt riittää tämä liian vakavasti otettu Harry Potter,  johon liittyy roppakaupalla takapajuista painolastia, josta pitäisi vielä maksaa veroakin.

Varsin monien muistissa on varmasti ollut tunnelman pohjiksi sekin, miten ei vain maailmalla katolinen kirkko, vaan myös Suomalainen valtionkirkkomme on kyseenalaisesti ansioitunut seksuaalisilla hyväksikäyttötapauksilla: Asiasta uutisoitiin melko paljon useaan otteeseen aiemmin tänä vuonna. Kirkosta eroamisen buumiin on epäilemättä vaikuttanut nyt myös se, että eroakirkosta.fi -sivusto sai Homoilta-ohjelman lähettämisen jälkeen valtavaa julkisuutta, eikä Suomessa varmasti enää ole kovin montaa, joka ei tuosta sivustosta tietäisi. Ennen ohjelmaa sivustosta tietämättömiä oli varmasti paljon enemmän. Se, että valtionkirkosta on Homoilta-ohjelman jälkeen tapahtunut varsinainen exodus, on monen tekijän summa, ei vain tuon ohjelman tai Päivi Räsäsen. Kamelin selkä on katkennut pitkällisen rasittavan painolastin takia.

Homoilta-ohjelman teemojen suhteen ajatuksiani ovat pukeneet jo hyvin sanoiksi omissa blogeissaan mm. Jiri Keronen ja Jari Tervo. En mene ohjelman teemoihin itse sen enempää, suosittelen sen sijaan lukemaan nuo em. miesten mainitsemani kirjoitukset.

Tämän kirjoituksen lopuksi esitän vielä yhden kysymyksen ja yhden huomion.

Kysymys: Miksi kirkko ja valtio pitäisi erottaa Suomessakin toisistaan? Miten Homoilta-ohjelma toi tähän erittäin osuvaa kulmaa?

Huomio: Luonnossa ei esiinny kristinuskoa (millään muulla lajilla kuin homo sapienssilla).

P.S. Odotan mielenkiinnolla, koska Westboro Baptist Church tarttuu tähän teemaan, heittää lisää bensaa “Jumala vihaa Suomea“-liekkeihinsä, sekä antaa Räsäselle marttyyrinviitan. Siihen ei pitäisi mennä kauaa.

Read Full Post »

Osama bin Laden ja Al Zawahiri 5.10.2001 ja 5.10.2010 Al Jazeeran uutisissa. Valkoisen talon tiedotteen mukaan uusi video on autenttinen.

Terroristijärjestö Al-Qaidan johtaja Osama bin Ladenilta ilmestyi eilen Al Jazeera-kanavan kautta uusi video. Jos bin Ladenin kuolemalla on spekuloitu jo loppuvuodesta 2001 asti, ja jos bin Ladenin ilmaisemaa huolta ilmastonlämpenemisestä on kummasteltu, niin hänen nimiinsä laitettu viimeisin video tarjoaa varsinaisen jymy-yllätyksen. Al Jazeeralla eilen ilmestyneellä videolla bin Laden näyttää aivan Darth Vaderilta, ja myös hänen oikea kätensä Al Zawahiri on vaihtanut pukeutumistyyliään johtajansa mukaan. Noin viisi minuuttia kestävä video on vuoristoisesta  maisemastaan päätellen kuvattu jossain Afganistanin ja Pakistanin rajamaastossa, jossa bin Ladenin on arveltu piileskelleen jo vuosia. Videolla terroristijärjestön johtaja vaatii, että kansainvälisten lentokenttien turvatoimia on entisestään kiristettävä terrorismin vastaisen sodan vuoksi, ja että länsimaissa kansalaisten tulisi mukisematta hyväksyä se, että heidän kansalaisoikeutensa tulevat entisestään kutistumaan terrorismin vastaisen sodan vuoksi. “Hallituksenne tekevät vain parhaansa suojellellakseen teitä”, alleviivasi bin Ladenin puhetta Al Zawahiri. Aivan videon lopuksi bin Laden muistutti kausiflunssan olevan taas ovella ja teroitti kaikkia ottamaan niin tavallisen kausi- kuin sikainfluenssarokotteenkin. “Niitä ollaan nyt ilmeisesti laittamassa samaan pakettiin, mutta suosittelen varmuuden vuoksi ottamaan molemmat. Rokotteet ovat aivan turvallisia, niiden turvallisuuteen ja kauppaan ei liity mitään epäilyttävää“, lopetti bin Laden videonsa.

Videon aitoutta epäiltiin laajasti heti kättelyssä ympäri maailmaa asiantuntijoiden keskuudessa.  Yhdysvaltain puolustusministeriöstä taas vakuutettiin, että video on todettu aidoksi. Puolustusministeri Robert Gates totesi videosta, että “Video on ilman pienintäkään epäilyä aito. Bin Ladenilla on viitta kuten ennenkin, hänen kehonkielensä on täsmälleen sama, maisemat ovat epäilyksettä jostain Afganistanin ja Pakistanin rajalta, ja hänen avustaja Al Zawahirin ääni on todettu hänen omaksi äänekseen. Se, että bin Laden on pukeutunut Darth Vaderiksi, selittyy sillä, että bin Laden on täysin kyllästynyt siihen, että hänen kasvojaan ja ääntään analysoidaan epäillen, ettei hän esiinny omilla videoillaan itse. Darth Vader on myös looginen hahmo, jossa esiintyä länsimaisille ihmisille maksimaalisen pelon aikaansaamiseksi”.

Entä sitten bin Ladenin oudot Yhdysvaltain politiikkaa tukevat vaatimukset? “Kyseessä on harkittu psykologinen hämäys, jolla koetetaan vain ja ainoastaan hämmentää ihmisiä ja laskemaan heidän pelon tasoaan. Sama ajatus oli epäilemättä jo bin Ladenin ilmastonmuutoksesta huolestuneilla kannanotoilla. Tiedustelutietomme antavat ymmärtää, että jotain suurta on jälleen tekeillä, kuten on jo pitkään ounasteltu“, summasi Gates.

CIA:n anonyyminä pysytellyt edustaja kertoi pian epäilyjen puhjettua kuitenkin, että kuten suurin osa bin Ladenin video- ja ääninauhoista syyskuun 11. iskujen jälkeen yleisestikin, on myös tämä uusin heidän omia tuotoksiaan. “No, mitä sitä nyt enää peittelemään. Jokainen, jolla on silmät päässä, näki jo niistä edellisistä nauhoista, että täyttä paskaahan siinä taas maailmalle syötetään, aivan kuten koko syyskuun 11. virallisessa tarinassakin. Mutta oikeasti kulissien takana valtaa pitävillä tahoilla on jo niin hyvin ja pitkään ollut aivopesu ja propaganda hanskassa, että ihmiset eivät enää välitä, vaikka heitä kustaisiin suoraan päin naamaa. Tässä vaiheessa massojen manipuloinnissa itseasiassa aivan absurdit valheet toimivat tehokkaammin, kuin tylsät poliittiset vakiovalheet. Ihmiset haluavat yhä enemmän ja enemmän viihdettä ja jännitystä. Ketä nyt enää kiinnostaa joku kuolleeksi tiedetty luolamies, jonka on jopa tiedetty työskennelleen meille? Bin Ladenin hahmo tarvitsi kipeästi uutta puhtia ja särmää. Kertomalla maailmalle, että bin Laden on päättänyt puhutella länsimaisia heille väkevämmin tunnetun pahiksen hahmossa, saimme hänestä heti paljon myyvemmän. Eihän nyt kukaan katso hitto vieköön vaikka jotain CSI Miamia, jollei siinä tapahdu yllättäviä käänteitä. Ihmiset tylsistyvät helposti”.

Kokoomuksen Jyrki Katainen, ulkoasiainministeri Alexander Stubb, ja presidentti Tarja Halonen kommentoivat uutta videota heti maamme medialle. “Kyllä tämä uusi video jälleen osoittaa, että Al Qaida on edelleen vakava uhka koko maailmalle, myös Suomelle, ja että meidän tulee antaa täysi tukemme Yhdysvalloille heidän miehityssodissaan ympäri maailmaa“, kolmikko vakuutteli. Maailmalla eri maiden johtajat olivat täysin samoilla linjoilla, monet jopa rohkeasti esittäen, että Yhdysvaltojen täytyisi kaikkien yhteisen edun nimissä ennaltaehkäisevästi iskeä Iraniin ja pommittaa koko paikka kivikaudelle, kuten Afganistan ja Irak. Amerikkalaisen Fox News-kanavan Bill O’Reilly totesi, että “Bush oli oikeassa laskiessaan Iranin pahuuden akseliin – arvasinhan minä, että se paikka on kuin Jabba Huttin luola, jossa meidän ja koko maailman vapahtajan päänleikkausta juonitellaan, ja epäilemättä keinottelemalla itse Osama bin Vaderin kanssa! – Fuck it!

Presidentti Halonen päätti tunteikkaan puheensa maamme medialle siteeraamalla Obi-Wan Kenobin sanoja Darth Vaderille: “You can’t win Darth. If you strike me down , I shall become more powerful than you can possibly imagine.” Tämän jälkeen kyynel silmäkulmassa presidentti Halonen sanoi rohkaisevasti meille kaikille: “olkoon voima kanssamme!”

Read Full Post »

SYYSKUUN 11. TAPAHTUMIEN MERKITYS

Jokainen kansakunta, jokainen maa, joutuu nyt tekemään valinnan: oletteko meidän vai terroristien puolella?

Älkäämme koskaan suvaitko törkeitä syyskuun 11. iskuja koskevia salaliittoteorioita… hirveitä valheita, jotka koettavat siirtää vastuun terroristeiltä, syyllisiltä, muille.

– Presidentti George W. Bush koko maailmalle puheissaan Yhdysvaltain kongressille 21.9.2001 ja Yhdistyneille Kansakunnille 10.11. 2001

(more…)

Read Full Post »

Mohammed at Cáfe Aisha

It was pretty interesting new situation a bit over two months ago. After South Park guys Trey Parker and Matt Stone had got some death threads over an episode that depicted Mohammed, the prophet of Islam, an American cartoonist Molly Norris presented an idea of ”Everybody draw Mohammed day”. That idea turned soon into a group in Facebook. And that created quite a big international fuss. The whole thing was on the news worldwide and in Pakistan Facebook became temporarily banned because of the group.

Earlier some cartoonists had drawn prophet Mohammed and raised some hell with it. Among these guys there are Swedish Lars Vilks, Danish Kurt Westergaard, and here in Finland in a smaller but still in noteworthy proportion Ville Ranta. Those artists were easy to target for those who wanted to critize or even to attack them. There was a name and face who to critize and confront. With ”Everybody draw a Mohammed day” it was all different. There were eventually over 100 000 members in the group from all over the world and an equally huge number of drawings and pictures of Mohammed contributed by them. There were no single name and address this time to point to for those who got mad about the idea of the group and of the drawings and pictures contributed in it. If angry muslims wanted to give some jihad to all of those who participated in drawing and in supporting the Facebook group, they were going to be damn busy. I bet it was really frustrating to them. No single face and name to target. No. This time there were over 100 000 of them. Worldwide.

I joined the Facebook group too. Not to my surprise there were lots of muslims as members in the group too. They were of course writing in defense of their religion of peace – often over-emotionally in all CAPITALS, in super bad English with tons of exclamation points and lovingly and routinely threatening non-muslim members of the group with hellfire and sometimes also with violence and death (I got two death threads myself due to the drawing of the prophet I contributed). Their logic and manners were not the best possible ones but I need to say that the mudslinging was equal from the other side too. I think it would have been good if there would have been a good team of moderators to keep the level of discussion up a bit more. It all slided pretty soon into not so intelligent ranting on both sides. Few of the more intelligent and reflective comments posted on the sites wall got really read because comments on the wall were just flowing really fast, tons of them. At that point we were at the inevitable confrontation point where real thinking of the cause of the group was more rare than irrationally spontaneous emotional response. Oh well, I saw it coming already in the beginning. But witnessing it all was still great – it was historic.

From the gates of Vienna the battle between Islam and Western culture had moved to the cyberspace. For the first time there were tons of soldiers on both sides at the same time, not just jihadist attacking some single western artists. Well, luckily it was not a real physical battle but more like a simultaneous keyboard-pressing mental masturbation about how one’s own side was better than the others.

What did we learn from all of it? I don’t know. To me there didn’t surface anything new. Muslims behaved just like I predicted them to behave and so did also those non-muslims who took part in the whole historic internet phenomena.

The world is smaller nowadays as the saying goes, because one small thing in one corner of the world affects much easier the whole world nowadays. This can be enriching but it can also be a curse. When it comes to Islam, it is inevitable, that there is this confrontation between the East and the West going on – because there is so much difference between the two in the world that just gets becoming smaller and smaller. If you want to read more of this you might want to check out Jihad Watch, Gates of Vienna or Scripta.

Just looking at the statistics of birthrates of muslims it seems that Europe has already been lost to Islam and that my and anyone elses critic against Islam here is a fight against windmills ala Don Quiote. No matter if we think that non-muslim European culture is better than muslim theocratic hellholes of Middle-East, we seem to have lost this fight here already. Some european politicians already recognize this sad fact. Looking at a bigger historic picture this blog posting and ideas presented in it are damn insignificant, I guess. But they are a voice from a still living culture, nonethless. Maybe something can still be done. This way or that way, I am a member of that culture and I will speak from that perspective. I think we will fight till the end.

It is natural that cultures change. It has always been the case. I have no problem with that. I just wish that cultures would change for something that I can recognize as better than what they used to be. But if sharia is becoming the law in greater areas of the world I see the future quite dark. I want to have a chance to see prophet Mohammed at Cáfe Aisha dreaming of a better tomorrow, where there are no stoning of women, no hanging of gays, where there is separation of religion and the state politics, and where underage girls are not forced to marriage and sex with older men. I think that would be reasonable and good. What do you think?

Read Full Post »

Older Posts »