Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘Irak’ Category

Seuraava teksti on käännetty irakilaisen Uruk netin sivuilta. Tämän, kuten Uruk netin tekstien muutenkin, täytyy olla melkoisen kuumaa tavaraa, koska Google on rankalla kädellä  sensuroinut Uruk nettiä hakukonepalvelussaan. Asiaa on puitu mm. Desertpeace-blogissa.

Irakin vallankumous ja sen vaatimukset

Ihab G. Taha

Helmikuun 27. 2011

Nämä ovat joitain vaatimuksistamme:

ENSIMMÄISEKSI: Vaadimme, että saamme kotimaamme takaisin.

Olemme suuren vallan miehittämiä, eikä asiaan ole puuttunut yksikään kansainvälinen taho. Tämä suuri valta on käyttänyt tekoonsa tekosyitä, jotka jopa tuon vallan johtajat itse ovat tekosyiksi myöntäneet. Kun asia on näin, niin miksi he edelleen ovat maillamme?

Maamme miehittämisen alkamisesta on tullut kuluneeksi kahdeksan vuotta. Tänä aikana olemme menettäneet kaiken, mitä esi-isämme rakensivat, ja meistä on tullut kodittomia kotimaassamme! Mitä me siis oikein odotamme?

Monia sukupolvemme jäseniä on kuollut yrittäessään vapauttaa tämän maan. Satojatuhansia on aggressiivisesti ja epäoikeudenmukaisesti pidätetty. Me tulemme jatkamaan mielenosoituksiamme kunnes vankiloissa olevat veljemme ovat Jumalan tahdosta vapautettu ja kunnes olemme ottaneet kotimaamme takaisin.

TOISEKSI: Vaadimme vallitsevan järjestelmän kumoamista.

Me emme valinneet nykyistä järjestelmää, se pakotettiin meille. Nykyinen järjestelmä pohjautuu tiettyjen ryhmien suosimiseen ja rasismiin, joka palvelee ulkomaalaisten, ei meidän, agendaa. Me emme halua tällaista lähtökohtaa, koska se on meille vain riesaksi. Sen kautta mukaan tulleet puolueet eivät edusta meitä, ne eivät koskaan ole ajatelleet kärsimyksiämme, eivät edes päivän vertaa. Sen sijaan nuo puolueet pyrkivät vahvistamaan omaa olemassaoloaan, omien jäsentensä varakkuutta, sekä turvaamaan näiden puolueiden tulevaisuuden – ne eivät pyri turvaamaan meidän, tämän kotimaan lapsien, tulevaisuutta. Millä oikeudella tällainen järjestelmä on meille pakotettu? Me emme siitä perusta eikä sillä ole paikkaa maailmassamme.

Me haluamme järjestelmän joka on oikeudenmukainen, jossa kansalaisuus takaa tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisen mehdollisuuden tämän kotimaan lapsille – ilman uskonnollista, rodullista ja/tai johonkin muuhun ryhmään perustuvaa syrjintää.

KOLMANNEKSI: Vaadimme palveluita.

Me elämme varakkaassa maassa, mutta me olemme silti köyhiä! Tämä kahden joen maan kansa ei löydä itselleen juomakelpoista vettä! Tämän öljyä tuottavan maan ihmiset valittavat polttoaineen ja kerosiinin puutteesta – sekä näiden molempien hintojen noususta! Sota ja sen uhrit ovat vaatineet satoja tuhansia haavoittuneita, eikä meillä ole kunnollisia sairaaloita heitä hoitamaan! Monet lääkäreistämme on murhattu, monet heistä on syrjäytetty. Sähköä ei ole käyttöön juuri nimeksikään, vaikka voimaloiden kunnostamiseen on sanottu käytetyn 17 miljardia dollaria. Baghdadin keskustan rakennukset ovat raunioina ja julkiset tiet ovat surkeassa kunnossa. Tilanne on vielä paljon kurjempi muilla alueilla, joissa elinolosuhteet muotoutuvat enemmän ja enemmän samanlaiseksi kuin Afrikan surkeimmilla seuduilla!

NELJÄNNEKSI: Vaadimme työmahdollisuuksia.

Olemme hukassa nykyisessä poliittisessa prosessissa, toisilleen vastakohtaisten johtajien kynsissä! Kaikki pyrkivät omien tavoitteidensa saavuttamiseen maan nuorten kustannuksella. He ovat hämmentyneitä edellisestä aikakaudestamme, tietämättöminä, mitä tehdä! Meillä on kyky kehittää tätä maata, meillä on akateemiset tutkinnot, kompetenssia, mutta meillä ei ole työmahdollisuuksia. Kärsimme hirveästä työttömyydestä, mikä on ajanut jotkut nuoret sellaiseen epätoivoon, että he ovat hirttäneet tai polttaneet itsensä hengiltä. Puolueiden johtohenkilöt ovat ottaneet kaikki tärkeimmät asemat itselleen ja sukulaisilleen, vaikka heillä ei noihin asemiin olisi edes akateemisesti pätevöittävää koulutusta. Kaikki muut työmahdollisuudet annetaan puolueiden jäsenille ja lojalisteille, vaikkei heillä olisi noihin töihin pätevyyttä. Irakin kansalla ei ole mahdollisuutta saada työpaikkoja, ellei puolueet anna niistä vähistä, mitä jäljelle on jäänyt. Tämäkin on mahdollista vain, jos puolueen johtoja lahjoo, tai jos antaa heille omat vuositulonsa “lahjana”!

Kaikilla kansalaisilla, joka elävät jonkun hallinnon alaisuudessa, on oikeus kattoon pään päällä – heidän ei tarvitse asua perheidensä luona, koska he ovat köyhiä. Tällainen tilanne on kuitenkin nykyisellään. Ihmiset elävät ilman kotia taivasalla, peltihökkeleissä tai hautausmailla! Jokaisella on oikeus sellaiseen toimeentuloon, jolla pystyy elämään niin, ettei tarvitse kerjätä keneltäkään ruokaa tai vaatteita lapsilleen. Jokaisella on oikeus turvallisuuteen, niin omaisuudelleen kuin perheelleen, kutsumattomia öisiä vieraita ja organisoituneita rikollisjengejä vastaan. Jokaisella on oikeus sellaiseen tulevaisuuteen, jossa omat lapset eivät päädy kaduille tai erilaisiin jengeihin. Jokaisella on oikeus  sellaiseen terveydenhuoltoon, joka takaa, etteivät lapset kuole vanhempiensa käsivarsille lääkityksen puutteesta, tai äidit kuole synnytykseen lääkärinhoidon puutteessa. Jokaisella on oikeus vapauteen, joka oikeudenmukaisesti takaa turvallisen liikkumisen, matkustamisen, kaupankäynnin, sananvapauden, ja kokoontumisvapauden. Jokaisella on oikeus sellaiseen koulutukseen, joka vastaa tarpeita, kykyjä ja työmahdollisuuksia. Tämän tulee perustua siihen, että jokaisessa asemassa on siihen pätevä ihminen. Työmahdollisuutta ei saa evätä uskonnon, opin, rodun, poliittisten näkemysten, tai sen vuoksi, ettei ole varaa lahjomalla saada jotain työtä itselleen!

Mihinkään näistä vaatimuksistamme eivät nämä korruptoituneet nykyiset hallitukset ole vastanneet. Tämä on tilanne, vaikka maamme on sellaisen Jumalan meille antaman öljyesiintymän päällä, ettei millään muulla maalla ole vastaavaa.

Vaadimme työmahdollisuuksia, ja ne, jotka eivät sellaisia pysty meille antamaan, saavat poistua maasta.

VIIDENNEKSI: Vaadimme korruptiolle loppua ja korruptioon osallisten ihmisten oikeuden eteen saattamista.

Korruptio on saavuttanut valtavat mittasuhteet maamme hallinnossa sen jälkeen, kun maamme miehitys alkoi. Miehityksen alkamisen jälkeen Irakiin lähetettiin noin 400 miljardia dollaria. Sillä summalla olisi Irakista voinut pariinkin kertaan rakentaa parhaan mahdollisen maan sen kansalle, mutta minne ihmeeseen kaikki tuo raha katosi? Se katosi korruptoituneiden ihmisten taskuihin. Keitä nämä korruptoituneet ihmiset ovat? He ovat maamme hallinnon korkeinta väkeä, ministereistä puolueiden johtoon, jengien jäsenistä poliisiin asti. Ja pääministerimme kieltäytyy avaamasta tiedostoja, jotta tätä korruptiota voitaisiin tutkia.

Korruptio on kaikkialla muualla salaista, mutta Irakissa se on julkista! Viimeisin tässä korruption vyyhdessä on 45 miljardia dollaria, joiden piti mennä kehitysrahastoon. Kun viranomaisilta kysytään, minne kaikki tuo raha katosi, he yksinkertaisesti vastaavat: Emme tiedä!

Tiedot, joista korruptio paljastuu, tulee julkistaa. Korruptioon osallistuneet henkilöt tulee tuomita. Ihmisten tulee saada varastettu omaisuutensa takaisin. Emme lopeta korruption vastaisia mielenosoituksiamme ennen kuin korruptio on saatu loppumaan ja korruptioon osalliset henkilöt on laitettu vankiloihin.

EMME HYVÄKSY TYHJIÄ LUPAUKSIA HUOMISESTA ETEENPÄIN

Olemme kurkkuamme myötä täynnä hienonkuuloisia lupauksia, sekä joidenkin päättäjiemme tekemiä päätöksiä, joilla heitetään vain hiekkaa kansan silmille.

Tyhjät lupaukset eivät tyydytä nälkäisiä, pue alastomia, eivätkä kimaltelevat iskulauseet sammuta janoisten janoa.

Vaitiolo ei ole enää kenellekään meistä vaihtoehto, ja huomenna emme ole enää hiljaa…

Kuinka kauan irakilaiset tulevat olemaan kahteen luokkaan jaettu kansaa – siihen, joka vie kaikessa parhaat päältä, ja siihen joka nuolee näppejään?

Kuinka kauan osa kansasta tulee saamaan niin valtavia palkkoja, että niillä voisi elättää kokonaisen heimon, kun samalla loput maan ihmiset eivät saa maansa rikkauksista penniäkään?

Kuinka kauan pieni ryhmä lämmittelee julkisten varojen lämmössä, kun samalla muut kuolevat talven kylmyydessä?

Kuinka kauan jotkut voivat nauttia jäävettä kesähelteessä, kun samalla toiset saavat tyydyttää janonsa jätevedellä?

JUMALA TODISTAA PUOLESTAMME… EMMEKÄ KOSKAAN TULE VAIKENEMAAN.

Read Full Post »

Pertti Jarlan tekemä piirros Homoilta-ohjelman tiimoilta

Kristinusko on homojen hommaa. Nimittäin homo sapiens-lajin edustajien, eli meidän ihmisten. On se sitten tervettä ja luonnollista tai ei.

Olen seurannut mielenkiinnolla tätä edelleen meneillään olevaa hulabaloota, joka syntyi YLE:n nyt jo kuuluisasta Homoilta-keskustelusta, joka näytettiin viime viikon tiistaina, eli 12. päivä kuluvaa kuuta. Kuten kaikki tietävät, tuossa ohjelmassa käsiteltiin homojen avioliittoon vihkimistä, homojen adoptio-oikeutta, ja homojen oikeuksia ylipäätään. Studioon oltiin saatu hyvä liuta näiden asioiden puolesta ja vastaan puhujia. Heistä suurimman melun sai aikaan kristillisdemokraatti Päivi Räsänen, jonka kommentit edellä mainituista seikoista sai lukemattomat suomalaiset perinpohjin närkästymään. Ohjelman aikana alkoi eroakirkosta.fi -sivuston kautta ropista aimo määrä eroilmoituksia ja tätä postia kirjoittaessani kirkosta on eronnut jo yli 20000 suomalaista sitten Homoilta-ohjelman lähetyksen. Vauhti tuntuu tällekin päivälle eroamisissa vain kiihtyvän.

Keskustelu kirkosta eroamiseen ohjelman jälkeen on ollut yllättävän mustavalkoista. Suurin osa keskustelusta on ottanut jo lähtökohdakseen, että syynä ihmisten kirkosta eroamiseen on ollut vain ja ainoastaan Homoilta-ohjelma ja erityisesti Päivi Räsäsen lausunnot siinä. Varsinkin kirkon piirissä tätä lähtökohtaa on toitotettu sanoen, että ei kirkosta tämän perusteella kannata erota, koska Räsänen ei edusta kirkon monimuotoisuutta saati yleistä näkemystä homojen suhteen. Miten tyhminä kirkon edustajat ja tämän lähtökohdan toitottajat oikein ihmisiä pitävät? Onkohan näiden vaurionkorjaajien mielessä käynyt, että kyse saattaa olla paljon laajemmasta asiasta kuin vain yhdestä TV-ohjelmasta? Ilmeisesti ei.

Oman arvioni mukaan Homoilta-ohjelma muistutti lukemattomia tyypillisiä kirkon passiivisia rivijäseniä siitä, että he ylipäätään ovat kirkon jäseniä. Ja tätä kautta he saivat muistutuksen siitä, että he maksavat kirkollisveroa. Ja he alkoivat kenties taas miettiä myös sitä, allekirjoittavatko he kristinuskon oppia yleisesti ottaen ensinkään. Kun valtava osa ihmisistä sitten havahtui näiden asioiden eteen, he tuumasivat, että on jo korkea aika lähteä helvettiin koko kirkosta: Nyt riittää tämä liian vakavasti otettu Harry Potter,  johon liittyy roppakaupalla takapajuista painolastia, josta pitäisi vielä maksaa veroakin.

Varsin monien muistissa on varmasti ollut tunnelman pohjiksi sekin, miten ei vain maailmalla katolinen kirkko, vaan myös Suomalainen valtionkirkkomme on kyseenalaisesti ansioitunut seksuaalisilla hyväksikäyttötapauksilla: Asiasta uutisoitiin melko paljon useaan otteeseen aiemmin tänä vuonna. Kirkosta eroamisen buumiin on epäilemättä vaikuttanut nyt myös se, että eroakirkosta.fi -sivusto sai Homoilta-ohjelman lähettämisen jälkeen valtavaa julkisuutta, eikä Suomessa varmasti enää ole kovin montaa, joka ei tuosta sivustosta tietäisi. Ennen ohjelmaa sivustosta tietämättömiä oli varmasti paljon enemmän. Se, että valtionkirkosta on Homoilta-ohjelman jälkeen tapahtunut varsinainen exodus, on monen tekijän summa, ei vain tuon ohjelman tai Päivi Räsäsen. Kamelin selkä on katkennut pitkällisen rasittavan painolastin takia.

Homoilta-ohjelman teemojen suhteen ajatuksiani ovat pukeneet jo hyvin sanoiksi omissa blogeissaan mm. Jiri Keronen ja Jari Tervo. En mene ohjelman teemoihin itse sen enempää, suosittelen sen sijaan lukemaan nuo em. miesten mainitsemani kirjoitukset.

Tämän kirjoituksen lopuksi esitän vielä yhden kysymyksen ja yhden huomion.

Kysymys: Miksi kirkko ja valtio pitäisi erottaa Suomessakin toisistaan? Miten Homoilta-ohjelma toi tähän erittäin osuvaa kulmaa?

Huomio: Luonnossa ei esiinny kristinuskoa (millään muulla lajilla kuin homo sapienssilla).

P.S. Odotan mielenkiinnolla, koska Westboro Baptist Church tarttuu tähän teemaan, heittää lisää bensaa “Jumala vihaa Suomea“-liekkeihinsä, sekä antaa Räsäselle marttyyrinviitan. Siihen ei pitäisi mennä kauaa.

Read Full Post »

Osama bin Laden ja Al Zawahiri 5.10.2001 ja 5.10.2010 Al Jazeeran uutisissa. Valkoisen talon tiedotteen mukaan uusi video on autenttinen.

Terroristijärjestö Al-Qaidan johtaja Osama bin Ladenilta ilmestyi eilen Al Jazeera-kanavan kautta uusi video. Jos bin Ladenin kuolemalla on spekuloitu jo loppuvuodesta 2001 asti, ja jos bin Ladenin ilmaisemaa huolta ilmastonlämpenemisestä on kummasteltu, niin hänen nimiinsä laitettu viimeisin video tarjoaa varsinaisen jymy-yllätyksen. Al Jazeeralla eilen ilmestyneellä videolla bin Laden näyttää aivan Darth Vaderilta, ja myös hänen oikea kätensä Al Zawahiri on vaihtanut pukeutumistyyliään johtajansa mukaan. Noin viisi minuuttia kestävä video on vuoristoisesta  maisemastaan päätellen kuvattu jossain Afganistanin ja Pakistanin rajamaastossa, jossa bin Ladenin on arveltu piileskelleen jo vuosia. Videolla terroristijärjestön johtaja vaatii, että kansainvälisten lentokenttien turvatoimia on entisestään kiristettävä terrorismin vastaisen sodan vuoksi, ja että länsimaissa kansalaisten tulisi mukisematta hyväksyä se, että heidän kansalaisoikeutensa tulevat entisestään kutistumaan terrorismin vastaisen sodan vuoksi. “Hallituksenne tekevät vain parhaansa suojellellakseen teitä”, alleviivasi bin Ladenin puhetta Al Zawahiri. Aivan videon lopuksi bin Laden muistutti kausiflunssan olevan taas ovella ja teroitti kaikkia ottamaan niin tavallisen kausi- kuin sikainfluenssarokotteenkin. “Niitä ollaan nyt ilmeisesti laittamassa samaan pakettiin, mutta suosittelen varmuuden vuoksi ottamaan molemmat. Rokotteet ovat aivan turvallisia, niiden turvallisuuteen ja kauppaan ei liity mitään epäilyttävää“, lopetti bin Laden videonsa.

Videon aitoutta epäiltiin laajasti heti kättelyssä ympäri maailmaa asiantuntijoiden keskuudessa.  Yhdysvaltain puolustusministeriöstä taas vakuutettiin, että video on todettu aidoksi. Puolustusministeri Robert Gates totesi videosta, että “Video on ilman pienintäkään epäilyä aito. Bin Ladenilla on viitta kuten ennenkin, hänen kehonkielensä on täsmälleen sama, maisemat ovat epäilyksettä jostain Afganistanin ja Pakistanin rajalta, ja hänen avustaja Al Zawahirin ääni on todettu hänen omaksi äänekseen. Se, että bin Laden on pukeutunut Darth Vaderiksi, selittyy sillä, että bin Laden on täysin kyllästynyt siihen, että hänen kasvojaan ja ääntään analysoidaan epäillen, ettei hän esiinny omilla videoillaan itse. Darth Vader on myös looginen hahmo, jossa esiintyä länsimaisille ihmisille maksimaalisen pelon aikaansaamiseksi”.

Entä sitten bin Ladenin oudot Yhdysvaltain politiikkaa tukevat vaatimukset? “Kyseessä on harkittu psykologinen hämäys, jolla koetetaan vain ja ainoastaan hämmentää ihmisiä ja laskemaan heidän pelon tasoaan. Sama ajatus oli epäilemättä jo bin Ladenin ilmastonmuutoksesta huolestuneilla kannanotoilla. Tiedustelutietomme antavat ymmärtää, että jotain suurta on jälleen tekeillä, kuten on jo pitkään ounasteltu“, summasi Gates.

CIA:n anonyyminä pysytellyt edustaja kertoi pian epäilyjen puhjettua kuitenkin, että kuten suurin osa bin Ladenin video- ja ääninauhoista syyskuun 11. iskujen jälkeen yleisestikin, on myös tämä uusin heidän omia tuotoksiaan. “No, mitä sitä nyt enää peittelemään. Jokainen, jolla on silmät päässä, näki jo niistä edellisistä nauhoista, että täyttä paskaahan siinä taas maailmalle syötetään, aivan kuten koko syyskuun 11. virallisessa tarinassakin. Mutta oikeasti kulissien takana valtaa pitävillä tahoilla on jo niin hyvin ja pitkään ollut aivopesu ja propaganda hanskassa, että ihmiset eivät enää välitä, vaikka heitä kustaisiin suoraan päin naamaa. Tässä vaiheessa massojen manipuloinnissa itseasiassa aivan absurdit valheet toimivat tehokkaammin, kuin tylsät poliittiset vakiovalheet. Ihmiset haluavat yhä enemmän ja enemmän viihdettä ja jännitystä. Ketä nyt enää kiinnostaa joku kuolleeksi tiedetty luolamies, jonka on jopa tiedetty työskennelleen meille? Bin Ladenin hahmo tarvitsi kipeästi uutta puhtia ja särmää. Kertomalla maailmalle, että bin Laden on päättänyt puhutella länsimaisia heille väkevämmin tunnetun pahiksen hahmossa, saimme hänestä heti paljon myyvemmän. Eihän nyt kukaan katso hitto vieköön vaikka jotain CSI Miamia, jollei siinä tapahdu yllättäviä käänteitä. Ihmiset tylsistyvät helposti”.

Kokoomuksen Jyrki Katainen, ulkoasiainministeri Alexander Stubb, ja presidentti Tarja Halonen kommentoivat uutta videota heti maamme medialle. “Kyllä tämä uusi video jälleen osoittaa, että Al Qaida on edelleen vakava uhka koko maailmalle, myös Suomelle, ja että meidän tulee antaa täysi tukemme Yhdysvalloille heidän miehityssodissaan ympäri maailmaa“, kolmikko vakuutteli. Maailmalla eri maiden johtajat olivat täysin samoilla linjoilla, monet jopa rohkeasti esittäen, että Yhdysvaltojen täytyisi kaikkien yhteisen edun nimissä ennaltaehkäisevästi iskeä Iraniin ja pommittaa koko paikka kivikaudelle, kuten Afganistan ja Irak. Amerikkalaisen Fox News-kanavan Bill O’Reilly totesi, että “Bush oli oikeassa laskiessaan Iranin pahuuden akseliin – arvasinhan minä, että se paikka on kuin Jabba Huttin luola, jossa meidän ja koko maailman vapahtajan päänleikkausta juonitellaan, ja epäilemättä keinottelemalla itse Osama bin Vaderin kanssa! – Fuck it!

Presidentti Halonen päätti tunteikkaan puheensa maamme medialle siteeraamalla Obi-Wan Kenobin sanoja Darth Vaderille: “You can’t win Darth. If you strike me down , I shall become more powerful than you can possibly imagine.” Tämän jälkeen kyynel silmäkulmassa presidentti Halonen sanoi rohkaisevasti meille kaikille: “olkoon voima kanssamme!”

Read Full Post »