Feeds:
Posts
Comments

Archive for May, 2012

Tässä olisi paras tribuuttilevy niin Pekalle kuin Venomille koskaan! Kuvasta kiitokset nimettömänä pysyttelevälle lahjoittajalle.

Read Full Post »

Mesikämmenelle tarjottiin kuunneltavaksi Ilmari Rautapään etsivätarinoiden kahta ensimmäistä osaa. Mistä tässä Ilmarissa on oikein kyse? Info valottaa asiaa seuraavasti:

“Ilmari Rautapää on okkulttinen etsivä, rikollisuutta ja pimeyden voimia uhmaava shamanistinen antisankari. Parikymppisenä Ilmari joutui tahtomattaan ulottuvuuksien välisten voimien riepoteltavaksi ja haaksirikkoutui vieraaseen maailmaan – meidän maailmaamme. Yhtäkkiä hän huomasi olevansa täydellisen ulkopuolinen: ilman henkilöllisyyttä, sukulaisia, asuntoa, ystäviä tai omaisuutta. Äärimmäinen vieraantumisen kokemus vei hänet sietokykynsä ja mielenterveytensä rajoille. Alkoholismi, huumeet ja itsetuhoisuus olivat vähällä suistaa hänet ennenaikaiseen hautaan.

Tutustuessaan Johannes Valkoseen, iäkkääseen shamaaniin, ja tämän johdolla monikerroksiseen todellisuuskäsitykseen, hän alkoi hyväksyä asemansa ulottuvuuksienvälisenä orpona. Hän sukelsi okkultismiin, spritismiin ja muihin näkymätöntä todellisuutta selittäviin oppeihin. Ilmari alkoi löytää kutsumuksensa henkisenä konsulttina ja hajottavien voimien vastavoimana. Hänet alettiin tuntea okkulttisena etsivänä, miehenä joka väsymättä taisteli pimeyden sekasikiöitä, nimettömiä kauhuja ja yliluonnollista pahuutta vastaan – ellei parilla bissellä käyminen ollut sattunut venymään pitkäksi”.

Hänet alettiin tuntea okkulttisena etsivänä, miehenä joka väsymättä taisteli pimeyden sekasikiöitä, nimettömiä kauhuja ja yliluonnollista pahuutta vastaan – ellei parilla bissellä käyminen ollut sattunut venymään pitkäksi.

Tämän lisäksi pienellä etsiväntyöllä paljastuu, että tarjolla on:

“Okkulttisen etsivän taianomaisia seikkailuja innovatiivisessa formaatissa. Jyrki Pitkän kirjoittama ja Tajunta Median julkaisema äänikirjasarja raivaa uusia uria suomalaisen viihteen kentälle. Äänikirjat ovat koko ajan lisäämässä suosiotaan.

Jyrki Pitkä

Yleensä ne kuitenkin ovat eräänlainen oheistuote, joka julkaistaan jo ennalta suositun kirjan sivuun haalimaan laajempaa asiakaskuntaa. Tajunta Media sen sijaan lähtee uudenlaisella otteella liikkeelle ja tuottaa materiaalin suoraan äänikirjaksi. Tajunta Median äänikirjat eivät ole myöskään useamman cd:n tuntikausia kestäviä paketteja, vaan esikuviksi on otettu nopeasti luettavat pulp-lukemistot ja julkaisukanavaksi ladattavat mp3-tiedostot.

“Itse nuorempana olin kova kauhufani ja tykkäsin lukea Yöjuttuja”, kuvailee Jyrki Pitkä hankkeen taustoja. “Kirjoittamista harrastaneena pitkäaikainen haaveeni oli päästä kirjoittamaan Yöjuttujen tyylistä jatkuvajuonista sarjaa, jossa voisi rauhassa kehitellä hahmoja ja rakentaa omaa maailmaa”. Yöjutut olivat 80- ja 90-luvulla ilmestyneitä kauhuaiheisia lehtiä, eräänlaisia yliluonnollisia Jerry Cottoneita. Yöjuttua yritettiin elvyttää 2000-luvulla, mutta lehti ei kantanut yhtä numeroa pidemmälle.

Kirjoittamista harrastaneena pitkäaikainen haaveeni oli päästä kirjoittamaan Yöjuttujen tyylistä jatkuvajuonista sarjaa, jossa voisi rauhassa kehitellä hahmoja ja rakentaa omaa maailmaa.

“Pohdin kuinka lehden julkaisun saisi kiinnostavammaksi, ja tuli mieleen äänikirjat. Niitä on helppo ladata mp3-soittimeen ja kuunnella vaikka pyöräillessä tai bussimatkalla”, Jyrki jatkaa. Hän lähti miettimään hankkeen toteuttamista ja saikin Tajunta Media -yrityksensä kautta mukaan pari muutakin asiasta innostunutta tekijää. Sisällöltään okkulttisen etsivän, Ilmari Rautapään seikkailut hakevat vaikutteita kauhuviihteen lisäksi myös uushenkisyyden kentältä ja kansanperinteestä. Jyrki Pitkä työskenteleekin päivätyönään helsinkiläisessä esoteerisessa kirjakaupassa.

“Ideoita on helppo kaivella kun on jatkuvasti lähdemateriaalin ympäröimä, ja kieltämättä tarinan hahmoissa saattaa olla häivähdyksiä todellisista henkilöistä.” Kertomuksen nimihahmo Ilmari Rautapää työskenteleekin sattumoisin eräässä pienessä Alppilalaisen kirjakaupan takahuoneessa tarot-tulkitsijana. Hän on eräänlainen shamanistinen antisankari, jota uhkaavat sekä pimeyden voimat että yhteiskunnallinen vähäosaisuus. Ensimmäisessä seikkailussa hän kohtaa perinteisestä kauhukuvastosta tuttuja hahmoja, ihmissusia.

“Ihmissudet ovat herkullisia pahiksia, mutta yritin saada niihin hiukan uutta näkökulmaa. Ajatus on, että ihmissudet eivät ole minkään ihmissusiviruksen sairastuttamia, mitä nykyään paljon näkee, vaan henkiolentojen riivaamia ihmisiä. Perinteisesti shamanistisissa uskonnoissa eläinten henget on nähty lähes yksinomaan myönteisinä apuhenkinä tai henkioppaina, mutta entä jos kyseessä onkin yksinäinen susi, verenhimoinen saalistaja ja lähes sosiopaattinen omaneduntavoittelija? Voisiko sellaisesta hengestä olla kuitenkin hyötyä esimerkiksi raa’assa kapitalistisessa yritysmaailmassa, jossa pärjäävät vain kaikkein vahvimmat ja häikäilemättömimmät”, Pitkä pohtii.

Ihmissudet ovat herkullisia pahiksia, mutta yritin saada niihin hiukan uutta näkökulmaa.

Ensimmäisten Rautapää-seikkailujen kirjoittaja Jyrki Pitkä on harrastajakirjoittaja, kirjakauppias, blogaaja, kuvataiteilija ja videokuvaaja. Hän pyörittää Helsingin Alppilassa esoteerisen kulttuurin ja henkilökohtaisen kasvun erikoisliikettä, Kirjakauppa & galleria Tiedostamoa, ylläpitää Tajunta.net -verkkosivustoa ja puuhailee erilaisten mediaprojektien parissa Tajunta Media -tuotantoyhtiön puitteissa. Hän on syntynyt vuonna 1977 Etelä-Karjalassa ja asuu nykyään Helsingissä.”

– – –

Kuulemansa perusteella Mesikämmenen on todettava, että tässä on mainio konsepti. Tarinoiden lukijaääni (Markku Kuronen) on hyvä ja tunnelmaa luova taustamusiikkikin (Azra Topcu ja Jyrki Pitkä) toimii. Ote on ammattimainen. Meno tarinoissa on sellaista, kuin infon perusteella osaa odottaakin.

Jaksoja kuunnellessa tuli mieleen kaukaa menneisyydessä koetut jännittävät radiokuunnelmat, eikä liene ihme, jos muillekin sellaisia kuunnelleille tulee Rautapäästä samanlaisia flashbackejä. Sille osalle nuorempaa sukupolvea, jolle Rautapään konsepti tuntuu mielenkiintoiselta, tämä arvatenkin myös toimii.

Mesikämmen toivoo Ilmari Rautapäälle onnea ja menestystä. On erittäin hienoa, että tällaistakin maassamme tehdään.

Hintaa per jakso ei ole kuin 1,99€, joten Rautapään seikkailuja pääsee kuulemaan hyvin huokealla. Myös näytteitä löytyy ja niitä voi käydä kuuntelemassa täältä.

P.S. Mesikämmen toivoo, että edesmennyt valtakunnanjohtaja ja Turun Hengentieteen Seuran perustaja Pekka Siitoin pääsisi Rautapään seikkailujen juonenkulkuihin joskus mukaan!

Aiheeseen liittyen:

Ilmari Rautapään sivut.

Ilmari Rautapää Facebookissa.

Tajunta Media.

Tiedostamo.

Read Full Post »

Vuonna 2004 ilmestyi maassamme Setin Temppelin erään suomalaisen jäsenen, Tapio Kotkavuoren, teos Vasemman Käden Polku. Esipuheen teokseen oli kirjoittanut Setin Temppelin perustaja, tri. Michael A. Aquino. Teoksen julkaisija oli kaarinalainen pienkustantamo Voimasana, joka sittemmin kunnostautui julkaisemalla myös Kotkavuoren toisen teoksen Saatanan Mustat Nahkasiivet eli Sodoman 104 päivää eli San Franciscon päiväkirja, sekä mm. aikapäiviä sitten loppuunmyydyn ensimmäisen suomenkielisen version Anton LaVeyn Saatanallisesta Raamatusta.

Julkaisunsa jälkeen Vasemman Käden Polku sai pienkustantamon kirjaksi kohtuullisen paljon huomiota, niin positiivista kuin negatiivistakin. Vuonna 2008 City-lehti listasi kirjan 10:n 2000-luvulla “järkyttäneen, inhottaneen ja suututtaneen” kirjan joukkoon artikkelissaan 2000-luvun kirjaroviot.

Kotkavuoren teos julkaistiin Voimasanan toimesta myös englanniksi. Kustantamon lopetettua toimintansa näki englanninkielinen versio kirjasta toisen kerran päivänvalon amerikkalaisen Rûna-Raven -kustantamon toimesta. Suomenkielellä teoksesta on tähän mennessä tehty kolme loppuunmyytyä painosta.

Kun Mesikämmen sai kuulla, että teoksesta on tulossa neljäs suomenkielinen painos deluxe-versiona, oli aika ottaa yhteyttä Setin Temppelin nykyiseen Suomen kontaktiin, Otto Varjoseen, ja laittaa miehen peukalo ruuviin. Haastattelussa puristettiin asioita mm. Varjosesta itsestään, Kotkavuoren teoksesta ja sen uudesta painoksesta, sekä Setin Temppelin suomalaisten jäsenten ajatuksista ja tekemisistä nykyään.

– – –

Taustaa

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Otto Varjonen, Setin pappi ja toimin tällä hetkellä Setin Temppelin kontaktihenkilönä Suomessa.

Oletko kuulunut joskus ev.lut. kirkkoon? Jos olet, miksi erosit siitä? Jos et, miksi et liittynyt siihen? Mitä mieltä olet ev. lut. kirkosta tai kristinuskosta ylipäätään?

Monien muiden tavoin, minut liitettiin tavan vuoksi kyseisen kirkon jäseneksi ennen kuin olin itse kykenevä asian suhteen mitään päätöksiä tekemään. Oikeastaan minkäänlaisesta uskonnollisuudesta aloin kuitenkin kiinnostumaan vasta aikuistumisen kynnyksellä. Tästä sukeutuneiden tutkiskelujen tuloksena erosin ev. lut. kirkosta heti 18 vuotta täytettyäni. Muistan, että maistraattiin tässä tarkoituksessa marssiminen tuntui hyvin vahvasti aikuistumisriitiltä – elämän ohjaksien omiin käsiin ottamiselta tässäkin suhteessa. Lienee siis pakko myöntää, että ev. lut. kirkko on onnistunut tuottamaan minullekin sentään yhden hengellisen kokemuksen.

Millään tavoin kenenkään henkilökohtaisia uskomuksia, valintoja tai esteettisiä preferenssejä väheksymättä, kristinusko yleisellä tasolla edustaa minulle muiden aavikkomonoteismien tavoin aikansa elänyttä (ja kyseenalaisesti palvellutta) näkemystä uskonnollisuuteen. Nimenomaisesti ev. lut. kirkossa nävertää sen teoriassa jo aikoja sitten poistettu, mutta käytännössä edelleen hyvin vahva valtionkirkon asema täällä Suomessa, joka nostaa sen keinotekoisesti erilleen kaikista muista maan uskontokunnista. Yritysten kirkollisvero on huono vitsi.

Mistä Setin Temppelissä on kyse?

Setin Temppeli on kansainvälinen initiatorinen organisaatio, joka keskittyy Vasemman Käden Polun filosofian ja metodien (magian) tutkimiseen sekä käytäntöön soveltamiseen. Se tarjoaa jäsenilleen työkaluja itse-initiaation työstämiseen lukuisien eri painotuksilla varustettujen järjestöjen, julkaisujen, tapaamisten yms. kautta. Setin Temppelin pääasiallinen pyrkimys on edistää psyyken evoluutiota yksilötasolla sekä tukea kaikkia tämän ilmentymiä maailmassa. Se edustaa ns. perinteisiin uskontoihin verrattuna täysin uudenlaista lähestymistapaa uskonnollisuuteen ja näkee sen parhaimmillaan olevan yksilölähtöistä ja vapauttavaa (vs. sitovaa).

Miksi olet juuri Setin Temppelin etkä jonkun muun vastaavan organisaation jäsen, kuten Saatanan Kirkon tai O.T.O.:n?

Johonkin organisaatioon kuuluminen ei ole minulle itseisarvoinen asia, enkä ole missään vaiheessa harjoittanut tutkivaa vertailua sen suhteen minkä “vaihtoehdon valitsen”. Setin Temppeli puhutteli – ja puhuttelee – minua tietynlaisella aitoudellaan mitä tulee sen yksilölle tarjoamiin mahdollisuuksiin ja toisaalta haasteisiin työstää omaa Olevaksi Tulemistaan. Mainittujen Saatanan Kirkon ja O.T.O.:n jäsenyydellä tavoitellaan käsittääkseni hieman erilaisia asioita ja erilaisin keinoin.

Voiko ihminen olla setiläinen kuulumatta Setin Temppeliin? Mitä hyötyä on liittyä mihinkään tällaiseen initiatoriseen/maagiseen organisaatioon? Mitä sellaista tällaisten organisaatioiden jäsenyys mahdollistaa, mitä omin päin alan asioiden pohtiminen tai tekeminen ei mahdollista?

Setin Temppelin filosofiaa on tuotu julkisesti esiin sen pitkäaikaisempien jäsenien toimesta alati kiihtyvällä tahdilla (esimerkkeinä mainittakoon Tapio Kotkavuoren kirjojen lisäksi Don Webbin teokset, Michael Aquinon internet-julkaisut ja KHPR podcastit) eikä ole epäilystäkään ettei näistä voisi saada paljon irti ilman Temppelin jäsenkorttiakin. Pitää kuitenkin muistaa ettei kyseessä ole perinteisellä tavalla paikalleen pultattu “lopullinen totuus asioista” vaan – kuten jokaisella initiaatilla – myös Setin Temppelillä on oma Xeperinsä. Nimenomaisesti Setin Aionista ja Temppelin mysteereistä puhuttaessa ovat sen jäsenet luonnollisestikin aitiopaikalla näiden avautumisen suhteen.

Mitä sanot sellaisille kriittisille äänille, jotka sanovat että johonkin organisaatioon liittyminen viimekädessä vain rajoittaa yksilön ajattelua tms.?

Yhtälailla voisi varmaankin argumentoida, että periaatteellinen mihinkään organisaatioon liittymättömyys rajoittaa omia valintoja ja mahdollisuuksia. Ymmärrän kuitenkin yskän tämänkaltaisen ajattelun takana: klassisesti uskonnollinen organisaatio tarkoittaa väistämättä dogmeja ja rajoitteita. Oma kokemukseni Setin Temppelistä on kuitenkin ollut, että se on VKP:n hengen mukaisesti yksilölähtöinen organisaatio, joka avaa jäsenilleen lukuisia ovia niiden sulkemisen sijaan. Uskoisin, että avoimin mielin Temppelin julkaisemaan materiaaliin tutustuva huomaa pian saman.

Mikä Setin Temppelin suhde niin meillä kuin maailmalla on edellä mainittuihin organisaatioihin, Saatanan Kirkkoon ja O.T.O.:n? Entä muihin initiatorisiin/maagisiin/muunlaisiin organisaatioihin?

Sittemmin laantuneet takavuosien kahnaukset joita käytiin tuolla suuressa maailmassa Saatanan Kirkon ja Setin Temppelin jäsenten välillä ovat varmaankin melko yleisesti tiedossa. Suomessa mitään tämänkaltaista nokittelua ei onneksi ole tarvinnut juurikaan todistaa – jos jotakin, niin täällä päin tuntuu ongelma olevan pikemminkin sen suuntainen, että setiläisyyttä pidetään jonkinlaisena “satanismin alalajina” vaikka kyse on kyllä ihan omanlaisestaan jutusta. O.T.O.:n kanssa Temppelillä taasen on kansainvälisestikin ollut hyvinkin läheiset välit. Muista initiatorisista koulukunnista voisi mainita Neljännen Tien ja Riimukillan, joiden kanssa vallinnut synergia on ainakin täällä Temppelin päässä näkynyt hyvinkin selkeiden vaikutteiden muodossa.

Mitä mieltä olet ateisteista?

Merkityksessä “en usko mihinkään spesifiseen jumalalliseen tai muutoin yliluonniseen voimaan” se on mielestäni varsin validi ja potentiaalisesti voimauttava lähtökohta näin kokevalle yksilölle. Nostan myös hattua kriittiselle ajattelulle sen kaikissa muodoissa ja pidän tieteellisiä menetelmiä huomattavasti fiilis-pohjalta mihin sattuu uskoskelua parempana tapana lähestyä olemassaolon ja maailmankaikkeuden mysteerejä. Tiede-uskovaisuuden tasolle vietynä se alkaa kuitenkin mielestäni rajoittaa yksilön mahdollisuuksia kokea kokonaisvaltaisesti kaikkea sitä mistä ihmisenä olemisessa on kyse ja johtaa pahimmillaan vain muiden juttujen kritisointiin oman jutun tekemisen sijaan.

– – –

Kotkavuoren Vasemman Käden Polku

Mitä magiaa käsitteleviä suomalaisten kirjoittamia kirjoja, joita arvostat, on maassamme julkaistu ennen Kotkavuoren Vasemman Käden Polkua? Tai sen jälkeen?

Äkkiseltään ei tule mieleen kuin Kennet Granholmin Embracing the Dark ja Ensio Katajan Riimujen Viisaus, mutta on juuri sellainen tunne että nyt kyllä unohdin jotakin.

Kotkavuoren Vasemman Käden Polusta on tulossa 4. suomenkielinen painos. Mistä kirja kertoo? Millainen uusi 4. painos on, miten se eroaa aiemmista painoksista? Kuka kirjan julkaisee, koska se täsmälleen ilmestyy?

Vasemman Käden Polku on nimensä mukaisen aihealueen perusteos ja on tullut sellaisena jo hyvinkin tunnetuksi sekä meillä että (englanninkielisten käännöstensä kautta) maailmalla. Se esittelee VKP:hen olennaisesti kuuluvat käsitteet ja -menetelmät sekä teoriassa että käytännössä ja tarjoaa jotakin niin aiheesta yleissivistyksen nimissä kuin omakohtaisemminkin kiinnostuneille. Kirja on kirjoitettu erityisesti kirjailijan omakohtaisesta ja Setin Temppelin perspektiivistä, mutta sen asiasisältö on silti yleispätevä koko maagisen kentän kirjolle.

Nyt tuloaan tekevä 4. painos on kovakantinen ja harvinaisen näyttäväksi kehuttu laitos. Sen “ekstroina” on luvassa kaksi kokonaan uutta esipuhetta, joiden suhteen allekirjoittaneellakin saattaa olla oma lusikkansa mukana sopassa. Kirjan julkaisee Blood Ceremony Books ja sen ilmestymistä ei pitäisi joutua enää odottelemaan kuin korkeintaan muutamia viikkoja.

Kirja on saanut niin positiivista kuin negatiivistäkin palautetta. Positiivisesta ja kiinnostuneesta suhtautumisesta kertoo jo se, että kirjasta on ylipäätään tulossa jo 4. suomenkielinen painos (englanninkielisten painosten lisäksi), negatiivisesta palautteesta kertoo taas mm. takavuosien kirjastoepisodit. Kerrotko jotain näistä? Mistä kirjan saama vastaanotto mielestäsi kertoo?

Heti VKP:n ilmestymisen jälkimainingeissa sekä Turun että Tampereen kaupunginkirjastojen kukkahattutädit päättivät ilmeisen omavaltaisesti tehdä historiaa ja sensuroida ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin teoksen laitostensa valikoimista. Mitä ilmeisimmin näin tehtiin puhtaasti siksi, että kirjan kannesta löytyi pentagrammi ja sisällysluettelosta pahoja sanoja kuten “Pimeyden Ruhtinas”. Kuten jokainen kirjan lukeva tulee huomaamaan, sen todellinen sanoma on huomattavasti vähemmän “paha” kuin monien mainittujenkin kirjastojen valikoimista jo entuudestaan löytyvien teosten. Asiasta nousi tuolloin melkoinen kohu ja VKP ilmestyi loppujen lopuksi näidenkin kirjastojen hyllyihin.

Tarinan opetuksena voisi pitää vaikkapa sitä, että unitilassa kulkien elämme itse heijastelemiemme kuvastuksien maailmassa ja olisi tärkeää mahdollisimman usein pyrkiä näkemään näiden taakse.

Eräs mielenkiintoinen piirre teoksessa on se, että osa negatiivisesta palautteesta tulee ihmisiltä, jotka ovat odottaneet jonkinlaista “synkempää” tai misantropisempaa tms. esitystä vasemman käden polusta (VKP) – mutta kirjaa luettuaan he ovatkin joutuneet huomaamaan, että teoshan on perussävyltään tietyllä tavalla elämään hyvin positiivisesti suhtautuva, vaikka terminologisesti ja symbolisesti opus jakaakin monta termiä ja symbolia tällaisten “synkempien” VKP-tulkintojen kanssa. Olen ollut huomaavinani, että tämän saman asian takia jotkut ei-setiläisiin VKP-piireihin kuuluvat (tai sellaisiin itsensä laskevat) tahot aika ajoin napisevat Setin Temppelistä samasta syystä maailmalla yleisestikin. Ovatko setiläiset pohjimmiltaan oikeasti jonkinlaisia gnostilaisia kristittyjä, jotka vain sattuvat pitämään VKP:n estetiikasta, käsitteistä ja symboleista? Mitä sinulle tästä kaikesta tulee mieleen?

Setin Temppelin käyttämä terminologia ja symboliikka vaikuttaa – pääosin sen Saatanan Kirkkoon kytköksissä olevan historian kautta – pelkästään pintaa katsoen gootahtavan synkältä ja saatanalliselta. Näiden termien ja symbolien takana oleva filosofia on kuitenkin elämänmyönteinen, olemassaoloa juhliva ja siitä suorastaan ahnehtien mahdollisimman paljon irti ottava. Se, miten tämä kunkin yksittäisen initiaatin kohdalla ilmenee on kiinni yksilön henkilökohtaisista esteettisistä preferensseistä ja tässä suhteessa Vasemman Käden Polku edustaa nimenomaisesti kirjoittajalleen ominaisimpia taipumuksia. Jos tämä on joillekin liikaa, niin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään miksi oikeastaan pitääkään niin tärkeänä sitä että saa oman tieto-annoksensa valmiiksi pureskeltuna ja oikean väriseen pakkaukseen pakattuna.

Itselleni on ollut henkilökohtaisesti mahtava kokemus todistaa useammassa Setin Temppelin kansainvälisessä tapaamisessa, kuinka samaan tapahtumaan pakkautuu tiedemiehiltä, vampyyreilta, pullantuoksuisilta mummeleilta, hipeiltä ja vaikka vähän miltä ulkoisesti vaikuttavaa porukkaa selkein kulttuurillisin eroin ja sukupolvien välisin kuiluin varustettuna, mutta kuinka nämä kaikki silti löytävät välittömästi ns. yhteisen sävelen, koska jokaista yksilöä yhdistää aito halu tehdä initiaatiota – ymmärtää ja ottaa haltuun omaa elämää ja olemassaoloa.

Toinen edelliseen liittyvä mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka teos edustaa ns. transsendenttista, pohjimmiltaan hyvin metafyysistä suhtautumista VKP:n, ei sen sisällössä ole niin teoriassa tai käytännössä juurikaan myyttistä utua tms., mitä kenties voisi teokselta odottaa. Onko eräs syy kirjan muiden VKP-kenttään itsensä laskevien ärsytystekijässä sen elämään lähtökohtaisen positiivisesti suuntautumisen lisäksi juuri sen haastavuus magian konkreettisessa ilmenemisessä, itsensä haastamisessa? Onko immanentissa VKP:ssä (tai joissain sumeissa ei-setiläisissä transsendenteissa lähestymistavoissa) kyse pohjimmiltaan tietyllä tapaa ennen kaikkea tietynlaisesta laid-back-elämäntyylistä ja sitä tukevasta maailmankatsomuksesta? Erottaako setiläisen VKP:n muusta VKP:stä sen henkilökohtainen haasteellisuus?

Näinkin voisi sanoa. VKP:n immanentti koulukuntahan lähtee kärjistäen siitä ajatuksesta, että olet itse oma jumalasi eikä sinun tarvitse muuta kuin pitää tämä visusti mielessä ja tehdä mitä huvittaa, mikä valitettavan usein tarkoittaa sitä ettei oikeastaan tehdä yhtään mitään. Setin Temppeli – VKP:n transsendentin koulukunnan edustajana – haastaa tämän ajatuksen sillä pienellä suurella erolla, että sen mukaan meillä on potentiaalia tietoisen työn kautta horjuttaa ihmisyyden rajoja, mutta tämän vahvuuden näkeminen tarkoittaa toisaalta myös omien heikkouksien näkemistä. Peiliin katsominen voi välillä kirpaistakin.

Eräs Vasemman Käden Polun “ärsyttävä” piirre voi myös olla se kuinka tieteellisen eksaktisti se määrittelee erilaiset maagiset termit ja metodit, joista totutusti on puhuttu vain epämääräisen mystisesti vihjaillen. Tästä voi tulla mystikolle sellainen olo, että hänen elämää suuremmat salaisuutensa latistetaan liian mundaaniin muottiin ja toisaalta halu haastaa esitetyt väittämät. Tähän päivään mennessä en kuitenkaan ole törmännyt yhteenkään kunnolla perusteltuun argumenttiin miksi ja miltä osin kirjassa esitetyt asiat olisivat väärin – vaikka itse väittämää on kyllä kuultu siitäkin edestä. Edelleen, jos ainoa tapa kokea jokin asia pyhän (vs. profaaniin) sfääriin kuuluvana on mystifioida se käsittämätöntä lähentelevään muotoon, on sen todellinen arvo vähintäänkin kyseenalainen.

Mitkä ovat mielestäsi Kotkavuoren kirjan ansiot, entä missä kirja olisi voinut olla parempi? Esipuheessa kerrotut kirjan tavoitteet varmastikin toteutuvat – eksoteeriset kurkistelijat saavat perusinfon Temppelistä yleisten väärinkäsityksien oikomisineen ja esoteerisemmat etsijät pääsevät noukkimaan setiläisen teorian ja käytännön seisovasta pöydästä sitä sun tätä. Onko teos tarkoituksella kirjoitettu niin, että jotkut ihmiset takertuvat kirjan käsitteisiin yms. seikkoihin kirjan perusideoiden sijaan? Onko Kotkavuori epäsuoraan vittuillut esitystavallaan tietynlaisille ihmisille, jotka varmaan joka tapauksessa olisivat olleet hänen ja Setin Temppelin kanssa monista asioista eri mieltä? Missä määrin teoksesta näkyy se, että se on tekijän toisen teoksen, Saatanan Mustat Nahkasiivet eli Sodoman 104 päivää eli San Franciscon päiväkirja, mukaan kirjoitettu vain kolmessa kuukaudessa?

Kaikessa akateemisuudessaan tätä kirjaa lienee monen vaikeaa nähdä ns. innoittuneena saati sitten kanavoituna. Ainakin oikein silmin katsottuna on kuitenkin selvää, että siitä löytyvien ajatusten taustalla on jotakin universaalisti puhuttelevaa ja transpersoonallista. Samasta asiasta saattaa kieliä sekin, että ne nimenomaisesti vääränlaisetkin silmät tuntuvat näkevän kirjassa asioita joita objektiivisempi lukija ei siitä löydä kirveelläkään.

Olen joskus toivonut, että VKP:n sivumäärä olisi ollut vähintään kaksinkertainen nykyiseen verrattuna ja että nämä lisäsivut olisi käytetty siinä esitettyjen ajatusten tarkemmin auki kirjoittamiseen – jotakin, mihin Kotkavuori olisi taatusti halutessaan pystynyt – koska nykyisellään se loppujen lopuksi jättää nimenomaisesti esoteerisen yleisönsä useampien kysymysten kuin vastausten äärelle. Toisaalta, jos tämä toiveeni olisi toteutunut, se ei varmastikaan olisi toiminut niin hyvänä herättelijänä monelle sen esittämien kysymysten pohtijalle kuin se nyt on tehnyt joten ehkä ihan hyvä näin.

Kuinka hyvin Vasemman Käden Polku heijastaa setiläisten ajatuksia setiläisen magian teoriasta ja käytännöstä yleisemmin? Teoshan on kuitenkin, kuten sen kirjoittaja itsekin teoksessa toteaa, hyvin henkilökohtainen.

Kirjan lähestymistapa aiheeseen on vahvan omakohtainen, mutta toisaalta: ellei se olisi sitä, heijastaisiko se kovin hyvin yksilöllisyyttä korostavan Temppelin filosofiaa? Henkilön, joka ei ole syvällisesti perehtynyt setiläisen magian teoriaan ja käytäntöön saattaa olla vaikeaa erottaa kirjasta mitkä siinä esitetyt ajatukset ovat suoraan Temppelin filosofiaan- ja mitkä Kotkavuoren omaan Polkuun liittyviä, mutta tämä ei ole niin vakavaa, koska sitä joka tapauksessa kannattaa luonnollisestikin lukea yhtenä näkemyksenä tai ikkunana aiheeseen. Kuu, jota sormi tässäkin tapauksessa osoittaa, ei pohjimmiltaan ole edes setiläinen vaan universaali.

Kuka julkaisi Kotkavuoren kuolinilmoituksen Turun Sanomissa vuonna 2007? Miksi Kotkavuori erosi Setin Temppelistä tuona vuonna? Millainen hänen suhteensa on Setin Temppeliin ja setiläisiin nykyään? Entä mitä hän mahtaa tuumata Vasemmman Käden Polusta nykyään?

Ilmoituksen julkaisi Temppelin jäsenistöön kuuluva porukka Kotkavuoren ystäviä – hänen itsensä siunauksella, luonnollisestikin – ja kuuluin itsekin tähän joukkoon. Sen tarkoituksena oli sisäpiirin virnuiluna ja toisaalta eräänlaisena yhteisenä maagisena työskentelynä juhlistaa ja aikakirjoihin merkitä sitä henkilökohtaista siirtymää initiatorisessa työssä, jonka Kotkavuori noihin aikoihin kävi läpi ja joka oli myös hänen Temppelistä eroamisensa taustalla. Kuten tästäkin näkee, eroaminen ja siihen liittyvät asiat tapahtuivat varsin hyvässä hengessä – eikä Temppelin toimintatapoihin yleensäkään ottaen kuulu mitkään lapselliset suun mutristelut sellaisten jäsenten suuntaan, jotka kokevat oman Polkunsa haarautuvan sen kanssa eri suuntaan. Jokainen purjehtikoon helvettiin omalla banaaninkuorellaan, kuten eräs viisas wicca kerran totesi.

Setin Temppelin ylipapitar myönsi sittemmin Kotkavuoren haamulle kunniajäsenen elinikäisen tittelin ja hänen suhteensa Temppelin jäsenistöön ovat muutenkin edelleen varsin läheiset ja hyvät. Myös hänen Temppelin sisäiseen toimintaan jättämät jälkensä niin kirjoitusten kuin yleisempienkin oppien muodossa jatkavat siellä edelleen omaa elämäänsä ja vaikuttavat merkittävällä tavalla monien jäsenten initiaatioon. Vasemman Käden Polkuun Kotkavuori on käsittääkseni edelleen tyytyväinen kokonaisuutena vaikka onkin maininnut että nyt kirjoitettuna siitä tulisi luultavasti joiltain osin hyvinkin erilainen.

– – –

Setin Temppeli Suomessa

Ovatko Setin Temppelin suomalaiset jäsenet mahdollisesti kirjoittamassa uusia teoksia suomeksi tai englanniksi? Jos ovat, mitä nuo teokset tulevat käsittelemään, koska sellaisia voimme odottaa?

Ainakaan tietääkseni mitään varsinaista kirjaprojektia ei kenelläkään ole tällä hetkellä käynnissä. Itsekin työstän tällä hetkellä vain erästä Temppelin sisäistä julkaisua vaikka aina näin kevään aikoihin tuleekin sellainen olo, että kyllä jokaisen pitäisi elämänsä aikana kirjoittaa vähintään yksi roviolla polttamisen arvoinen kirja. Joitain hajanaisempia Temppelin suomalaisten jäsenten kirjoituksia voi kuitenkin tätä nykyä bongailla Boreas-blogistamme.

Mitä Setin Temppelin toimintaan Suomessa nykyään kuuluu? Saatteko paljon jäsenhakemuksia, miten arvioisit jäsenhakemuksien ja yhteydenottojen luonnetta ja tasoa?

Ihan hyvää kuuluu, Pylon- yms. toiminta jatkuu entiseen tapaan aktiivisena maassamme vaikka jostain syystä vastakkaisiakin huhuja on joissain julkisissa keskusteluissa levitelty. Olemme myös järjestämässä pitkästä aikaa Suomessa suurempaa kansainvälistä tapaamista, mikä on aina mahtava juttu.

Jäsenyys-tunnusteluja on jälleen alkanut vähän hiljaisemman kauden jälkeen tipahdella mailiboksiin niinkin kiitettävällä tahdilla, että itselläni on suorastaan muiden kiireitteni ohella välillä vaikeuksia pysyä niiden tahdissa. Setin Temppeli tuntuu inspiroivan magiasta ja itse-initiaatiosta aidosti kiinnostuneiden lisäksi myös vähän kaikenlaisia… no, hörhöjä, ja tästä johtuen hakemusten taso vaihtelee psyyken evoluution huipentumista surkuhupaisaan.

Millainen asema suomalaisilla setiläisillä on Setin Temppelin kansainvälisessä kokonaisuudessa? Kuulin joskus, että väkilukuun suhteutettuna Suomi olisi maailman setiläisin maa – pitääkö tämä paikkansa?

Tottahan se on, niin hassulta kuin se voi kuulostaakin. Mutta kyllä maamme initiaatit tunnetaan kansainvälisessä Temppelissä nimenomaan laadustaan eikä niinkään määrästään: suomalaisia on jo perinteisesti sen piirissä totuttu pitämään hyvin aidolla ja vahvalla otteella initiaatioon ottautuvina henkilöinä, joiden tekemisillä on huomattavaa painoarvoa koko globaalin Temppelin mittakaavassa.

Miltä tulevaisuus näyttää Setin Temppelin kannalta niin Suomessa kuin maailmalla?

Uskon vahvasti, että se mitä Temppelin sinällään vaiherikkaassa ja vaikuttavassakin historiassa on tähän mennessä nähty, on vain alkusoittoa tuleville tapahtumille.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Vapaus, Olevaksi Tuleminen ja hyvä groove.

Mesikämmen kiittää Otto Varjosta haastattelusta.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Blood Ceremony Booksin ennakkotilaussivu Vasemman Käden Polun 4. suomenkieliselle laitokselle.

Setin Temppelin kansainväliset sivut.

Setin Temppelin Suomen sivut.

Setin Temppelin suomalaisten jäsenten blogi Boreas.

Read Full Post »

Onneksi olkoon, Kepa!

Onnistuit sitten vielä eläkepäivilläsi manaamaan maamme lehtien ja televisio-ohjelmien otsikoihin niin paljon rakastamasi Saatanan. Sitä voi pitää jo jonkinlaisena, joskin ehkä kyseenalaisena, saavutuksena, sillä eihän sitä Saatanaa ole taaskaan oikeasti pelissä. Mutta ei anneta sen pilata nyt tätä juttua.

Muistan hyvin kun nostit ensimmäisen kerran pääsi maamme mediassa 90-luvulla. Televisiosta tuli pätkää, missä viiletit polkupyörällä tai mopolla nahkaliivit lepattaen halki Rauman keskustan, vähän kuin ristiretkellä ollut Jeesuksen soturi hevosensa selässä. Se oli hienoa katseltavaa.

Selitit vakavana hassuja juttujasi televisiossa. Kirjoitit fantasiakirjan nimeltä Saatananpalvonnan monet kasvot. Jossain vaiheessa sitten hommat menivät aivan uudelle tasolle kun kerroit, että olit pyhässä ristiretkessäsi mennyt saatananpalvonnan maailmaa niin lähelle, että demoniset henget alkoivat jo vaikuttaa itseesikin. Se kaikki oli varsin huimaa viihdettä.

Hommasta alkoi tosin hieman kadota viihdearvo siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että jotkut ottivat nämä umpikristillisestä fantasiamaailmasta temmatut juttusi todesta. Poliisi kuunteli satujasi ja jotkut nuoret saivat saatanallapelottelustasi erittäin käypää polttoainetta teiniangstinsa ei ehkä kovin rakentavaan käsittelyyn. Paradoksaalisesti näytti siltä, että teit parhaasi sen uhkakuvan luomisen ja ylläpitämisen eteen, mitä niin sanoit vastustavasi. Onnistuit siinä jo tuolloin 90-luvulla varsin hyvin. Tuntemattomia ovat Herran tiet.

En voi kuin ihmetellä, miten nyt vuonna 2012 sait itsesi Auerin tapaukseen “asiantuntijaksi”, mutta jotenkin onnistuit siinä. Olisi voinut kuvitella, että nämä saatanajuttusi eivät toimisi enää, tai eivät nyt ainakaan oikeudessa asiantuntijalausuntoina, varsinkaan sinun CV:lläsi. No, Jumala on varmaankin suuressa viisaudessaan päättänyt antaa tämän tehtävän sinulle taistelussasi pimeyden voimia vastaan. Suomalaiset saavat taas eivät ainoastaan raflaavia uutisotsakkeita (ja eihän joku “Nakkikioskitappelun osapuolet kuuluvat Jeesuksen verenjuonti- ja ruumiinsyöntikulttiin” tai “murhaaja uskoo Jumalaan”-läpät säväyttäisi ketään), vaan myös muistutuksen Saatanan olemassaolosta.

Täytyy kyllä sanoa, että se kirjelappusen oheen piirrellyn tribaalikuvion vuohenpää-tulkintasi oli aivan mahtava! Muutenkin olet nähnyt Saatanaa asiassa oikein ansioituneen luovasti. Minulla olisi sinulle muuten pari ideaa, joita voisit vielä ässänä vetää tässä jutussa hihasta. Ensinnäkin, syytetyn koko nimestä saa paljonpuhuvia anagrammeja: “olioraukka verinen”, “urinal invoke korea” ja “ruiner invoke koala”. Jos se tribaalikuviojuttu meni niin hyvin läpi, niin kyllä tämäkin menee! Nämä ovat aivan selkeitä merkkejä siitä, että syytetty on pimeyden henkivaltojen palvelija. Toisekseen, kannattaa muistaa myös aina toimiva natsikortti. Jos Auer tunnustaa pitävänsä esim. jostain saksalaisesta poliisisarjasta, niin hommahan on sillä selvä.

Huomasin muuten, että Matti Rönkä -niminen dekkaristi ja YLE:n tv-uutisten uutispäällikkö sanoi, että tämän Auer-jutun “käänteet olisivat liian hulluja dekkariksi” ja että Titus Hjelm -niminen saatananpalvonnasta väitöskirjan tehnyt kaveri on sanonut sinusta, että “et ole oikea mies arvioimaan tätä asiaa”. Ei anneta tällaisten lausuntojen häiritä.


Jumalan siunausta
,

Mesikämmen

P.S. Aika mainio tuo “Morawewa-kylän valkoinen rakentaja”-tittelisi Raumalaisen blogissasi! Kai te laulatte siellä Sri Lankassa Mustaa Saaraa?

Read Full Post »

Kun uutiset siitä, että Anneli Auer olisi saatananpalvoja pamahtivat eetteriin, alkoi hommassa haista myös eräät nahkaliivit. Keijo Ahorinnan nahkaliivit. Nimettömän “asiantuntijan” lausunnot kun kuulostivat kovasti vanhan kunnon Kepan horinoilta.

Ja näinhän se asia sitten olikin. Mikko Niskasaari kirjoitti blogissaan aiheesta hyvin otsikolla Auer-syyttäjille nauravat naurismaan aidatkin. Niskasaari toteaa mm. seuraavaa:

Kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala nostivat saatananpalvonnan keskeiseksi teemaksi pyytäessään korkeinta oikeutta kumoamaan Vaasan hovioikeuden vapauttavan tuomion Anneli Auerille. Todistajaksi saatanan palvonnasta he ovat hankkineet kiihkouskovaisen kynäilijän.

Niskasaaren juttu kannattaa lukea alusta loppuun, se kun on täyttä asiaa.

Keijo Ahorinta on uskovainen joka näkee Saatanan touhuja siellä ja täällä. Hän on “ansioitunut” mm. saatananpalvonnan “asiantuntijana”. Hän on kirjoittanut aiheen tiimoilta mm. pari mielikuvituksellista kirjaa (joita eivät arvosta ketkään muut kuin pahasti todellisuudesta vieraantuneet uskovaiset) ja esiintynyt julkisuudessa lausuntojaan aiheesta antaen.

Pistää miettimään, miten Ahorinta on päätynyt Auerin tapauksessa “asiantuntijaksi”. Tämä nyt hivenen syö maamme oikeuslaitoksen uskottavuutta. Hommassa ei ole päätä eikä häntää. Ahorinnan “asiantuntijalausunnot” ovat parhaimmillaankin mielikuvituksellisia.

Elämme epätodellisen absurdeja aikoja.

– – –
Aiheeseen liittyen:

Nahkaliivi-Ahorinta ratsastaa jälleen! (osa 2)

Read Full Post »

Sunnuntain eli ns. pyhäpäivän kunniaksi Mesikämmen tarjoaa katsauksen Mike Pohjolan teokseen Ihmisen poika (Gummerus, 2011). Katsaus sopii blogiin hyvin mm. siitä syystä, että kirjassa seikkailee muiden hahmojen ohessa myös edesmennyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, jota tässä blogissa on jonkin verran käsitelty jo aiemmin. Kirjan Siitoin-kohdat käydään seuraavassa muun ohessa säntillisesti läpi.

Pohjolan uusin teos on liitteineen 607-sivuinen järkäle. Siinä on siis enemmän sivuja kuin viimeisimmän suomenkielisen Koraanin versiossa ja jokunen sivu vähemmän kuin Raamatussa. Tämä sopii kuvaan, sillä teos, jonka kappaleiden nimet usein mukailevat Raamatun kappaleiden nimiä, kertoo Jeesuksen toisesta tulemisesta. Takakansi kertoo kirjasta tarkemmin seuraavaa:

Eräänä päivänä pieni Julius Sariola kiipeää leikin lomassa korkeaan puuhun ja putoaa. Kuin ihmeen kaupalla hänen saappansa tarttuu oksaan, ja Julius pelastuu. Kun hän kertoo tapauksesta äidilleen, tämä sanoo suojelusenkelin pelastaneen hänet, koska Jumalalla on hänelle vielä tehtävä maailmassa.

Tapaus jää vaivaamaan tiukan uskonnollisessa perheessä kasvavaa Juliusta, ja jossain vaiheessa hän oivaltaa, mikä on tuo Jumalan hänelle varaama tehtävä: Julius on Jeesuksen toinen tuleminen. Koska hän tietää, että lopun aikoina tulee vääriä profeettoja, hän ei kerro asiasta kenellekään. Elämäänsä hän alkaa kuitenkin elää valmistautuen vaivihkaa tulevaan tehtäväänsä, mikä se ikinä onkin.

Ihmisen poika on kertomus uskosta ja epäilystä, Commodore 64-koneista, roolipelaamisesta, Jerusalemin syndroomasta ja Turun taudista. Se on 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani ja ajaton myytti, omaelämäkerrallinen tarina ja tietoinen antirealistinen konstruktio. Ennen kaikkea se on järisyttävä lukuelämys.

Kuten monissa hyvissä teoksissa joissa on alkusivuilla kartta seudusta, johon tarina sijoittuu, niin on myös tässä: Turku – Jeesuksen toisen tulemisen aikoihin. Kartasta löytyy monta tärkeää maamerkkiä, mm. vanha hirttopaikka, Pyhän Henrikin parantava lähde ja “paikka jossa on hämähäkkejä“.

– – –

Juonesta

[Jos et halua pilata omaa Ihmisen pojan lukukokemustasi vaan haluat lukea ennen kaikkea Mesikämmenen ajatuksia teoksesta, siirry kohtaan “Ajatuksia”. Jos taas et halua lukea näistä kumpaakaan vaan sinua kiinnostaa vain Mesikämmenen omakohtaiset muistot kirjan maaston ja teemojen tienoilta, siirry kohtaan “Horinoita”].

Kirja alkaa ei enemmällä eikä vähemmällä kuin maailman luomisella. Tämän jälkeen tarina kertoo isolla pensselillä maalaten maailmankaikkeuden ja Maan historiaa, niin astronomista, biologista kuin lopulta kulttuuristakin. Painotus jälkimmäisen suhteen on uskonnoissa, mikä käy perpektiivinä tietysti järkeen, sillä onhan kirjassa kyse Jeesuksen toisesta tulemisesta. Vähä vähältä päästään alkuräjähdyksestä tarkempiin yksityiskohtiin, kuten ihmisten touhuihin Suomessa 1970-luvulla. Pohjustus on mainio tiivistelmä maailmanhistoriasta ja se laittaa väkisinkin miettimään sitä, että vaikka ihmiset ovat kulttuurihistoriansa kautta muuttuneet ajan saatossa huimasti mm. teknologisesti, niin pohjalla tuntuu universaalin sitkeästi pysyvän ajasta ja paikasta toiseen aina vain samoja elementtejä – niin hyvässä kuin pahassa, mm. uskonnollisuuden ja uskontojen suhteen.

Kirjan päähenkilö Julius syntyy Ulvilassa vuonna 1978 umpiuskonnolliseen perheeseen, jossa Raamatusta löytyy opetuksia tilanteeseen kuin tilanteeseen ja niin ruoka- kuin iltarukouksetkin luetaan tunnollisesti. Sen jälkeen kun hän on pudonnut metsässä puusta ja onnistunut ihmeellisesti jäämään kengästään oksaan roikkumaan (vähän kuin Jeesus ristillä tai Óðinn vastaanottaessaan riimujen viisauden), häntä alkaa perustavalla tapaa nakertaa ajatus, että Jumala on varannut hänelle jonkin suuri tehtävän.

Jos kirjan alun maailmanluontikappale antoi historiallista perspektiiviä ihmisten touhujen suhteellisuudelle ja universaalisuudelle, niin samaa tekevät myös kautta teoksen kerrotut tarinat erilaisista Juliuksen elinaikana muualla maailmalla nousseista kulteista ja niiden johtajista. Aika ajoin pullahtaa esiin Jim Joneseja ja vastaavia tapauksia, jotka ovat uskoneet olleensa, ja uskovat yhä edelleenkin olevansa, jos nyt eivät aivan jeesuksia, niin jonkin sortin messiaita kuitenkin.

Perhettä alkaa vaivata huoli Loviisan ydinvoimalan läheisyydessä elämisen turvallisuudesta ja he päätyvät muuttamaan Naantaliin. Kaupunkia kuvaillaan sellaisella tarkkuudella kuin vain paikat tunteva voi niistä kertoa.

Pekka Siitoin mainitaan kirjassa kaikkiaan kuudessa eri kohtaa. Ensimmäinen näistä on sivulla 81:

Kaupungilla oli myös synkkä puolensa, jota edusti Pekka Siitoin, tunnettu natsijohtaja ja saatananpalvoja, josta pieni Julius ei kuitenkaan vielä tiennyt mitään.

Uskovaisen Juliuksen päässä pyörii monenlaisia suuria kysymyksiä. Ne koskevat niin teologisia, uskontotieteellisiä, eettisiä kuin politiittisiakin asioita. Ja niitä asioita riittää. Samalla kun Juliuksen kasvutarina ja henkinen etsintä kehittyy, kehittyy samalla myös kerronta paikallispolitiikan kiemuroista. Varsinkin ns. Turun tautia, eli Turun kaupungin korruptoitunutta politiikkaa ruoditaan oivasti. Tarinan poliittisesta pääroistosta Ilkka Sadinkuusesta ei voi olla tulematta mieleen eräs nimeltämainitsematon paikallinen pitkänlinjan poliittinen “mulkkurikollinen”, edesmenneen valtakunnanjohtajan terminologiaa käyttääkseni.

Juliuksen elämään saapuu fantasian maailma. Tärkeää roolia siinä näyttelevät roolipelit, Tolkienin luoma maailma ja televisiosarja Star Trek the Next Generation. Ydinvoiman ja ydinaseiden kauhut kummittelevat Juliuksen ja hänen perheensä päässä edelleen ja Julius piirtelee sinappiputkilon korkilla potentiaalisia ydintuhovyöhykkeitä Suomessa ja muualla. Pikkuhiljaa Julius alkaa myös kehittää päässään utopiaa yhteisöstä, joka olisi turvassa tällaisilta potentiaalisilta kauheuksilta. Koulussa alkaa keskeiseksi identiteetin muokkaajaksi muodostua nörttien ja kovisten lokerot, ilman harmaan vyöhykkeitä. Koulun liikunnantunnit jalkapallojoukkueiden jäsenten valintoineen (joissa Julius on aina listan hännillä) alkavat merkitä toistuvaa julkista nöyryytysnäytelmää.

80/90-lukujen taitteessa maailmalla, varsinkin Yhdysvalloissa, nousi ns. “Satanic panic“-hysteria. Saatananpalvojia nähtiin joka puolella ja heidän nähtiin pyörittävän maailmanlaajuista verkostoa, jossa harjoitettiin kaikkia mahdollisia alan kuviteltuja kauheuksia huumeineen, orgioineen, rikoksineen ja ihmisuhreineen. Ilmiö rantautui myös Suomeen, vaikkakin kohtuullisen lievässä muodossa. Tämäkin ajankuva nivoutuu osaksi Juliuksen tarinaa, sillä roolipelien pelaajana häntä katsotaan tietysti tässä skenaariossa epäilevin katsein. Tarinassa Naantalissa toimiva pastori Farforst päättääkin pistää nuorisotiloissa pyörineelle roolipelien pelaamiselle lopun, sillä konsultoituaan Pat Pullingin kirjaa Noidankehässä hän tulee siihen johtopäätökseen, että roolipelit haiskahtavat epäilyttävästi sarvipäälle.

Satanismihysterian yhteydessä Siitoimesta kirjoitetaan kirjassa toisen kerran (s. 131-134).

Naantalissakin tiedettiin olevan yksi saatananpalvojajengi, jota veti Pekka Siitoin. Yleisesti ottaen Siitointa pidettiin kuitenkin harmittomana hulluna, joka tuskin harrasti rituaalimurhia.

Siitoimesta tulee tässä yhteydessä saman tien juttua kolme sivua putkeen, historiallisine perustietoineen ja muumipapan hirttäjäisineen. Julius menee tarinan tässä kohdassa Pekan ovelle myymään seurakunnan nuorisoseuran kalenteria. Kauppoja ei tule. Kohtaus on dialogeineen erittäin hupaisaa luettavaa varmasti monelle sellaisellekin, joka ei Pekan edesottamuksia ja ääntä entuudestaan tiedä tai muista. Seuraavassa tästä näyte:

Ovi avattiin. Sisällä oli väsähtäneen näköinen keski-ikäinen mies, joka haisi viinalta. Miehellä oli pyöreät kasvot, Hitler-viikset ja koppalakki, mutta vaatteina shortsit ja teepaita.

“Miten voin auttaa?” sanoi mies hitaasti erittäin möreällä äänellä. Tässä oli nyt Pekka Siitoin.

“Päivää”, sanoi Julius. “Haluaisittekste ostaa partiolaisten joulukalenterin? Rahat menee hyvään tarkoitukseen.”

“Minä en vietä joulua.” Mies sytytti tupakan ja yskäisi.

“Ai miten nii ette vietä jouluu?”

“Joulu on sielulle sama kuin keskitysleiri juutalaisille.”

“No vietättekste juhannusta?”

“Kyllä.”

“Tää voi olla juhannuskalenterikin. Ei maksa kun viistoista markkaa.” Julius alkoi päästä vauhtiin.

“Ei se mene hyvään tarkoitukseen, se menee pahaan tarkoitukseen. Kristillisen kirkon patamustat papit tuhoavat Suomen ja suomalaiset. Me olemme niin lannistuneita, että äänestämme kaikissa vaaleissa samat mulkkurikolliset eduskuntaan ja kaupunginvaltuustoihin. Käyttäisit sinä poika ne rahat mieluummin vaikka huoriin”.

Jossain vaiheessa Juliuksen tajuntaan iskee koko voimalla vahvat epäilyt siitä, että hän saattaa hyvinkin olla Jeesuksen toinen tuleminen. Hän alkaa myös suunnitella asioita tätä mahdollisuutta silmälläpitäen. Samanaikaisesti Julius kuitenkin elää useammassa maailmassa, jotka tuntuvat monin tavoin yhteensovittamattomilta. Roolipelit, Tolkien ja Star Trek ovat laittaneet hänet vakavasti miettimään uskontojen fiktiivisyyttä ja epäily kalvaa hänen sieluaan. Satanismihysterian aalloilla tämä Jeesuksen toinen tuleminen tutustuu myös Anton LaVeyn Saatanallisen Raamatun ajatuksiin ja päätyy jopa pitämään satanismista esitelmän koulun uskonnontunnilla.

Siitoin pomppaa esiin kolmannen kerran sivulla 214 seuraavalla maininnalla:

Pekka Siitoin oli varmaan hullu, mutta tuskin nörtti.

Neljännen kerran Siitoimesta kerrotaan sivulla 263:

Myös Pekka Siitoin oli ehdolla Naantalin valtuustoon. Vaalimainoskehikoita levisi Naantalissa. Sarioloidenkin kodin lähelle. Kehikoissa oli vierekkäin eri puolueiden julisteet ja Siitoimen oma vaalimainos. Mainoksissa oli Siitoimen naama ja teksti: ‘Natsi-Siitoin valtuustoon’. Julius piti ensin niitä pilana, mutta tajusi sitten, että tämä todella oli virallinen vaalilause. Joku tosin ehti nopeasti tuhria sen muotoon: ‘Natsi-Siitin valtuustoon’. Siitoin sai kuudenneksi eniten henkilöääniä koko kaupungissa, mutta vertailuluvun vuoksi ei siltikään päässyt valtuustoon.

Viidennen kerran valtakunnanjohtajasta kerrotaan sivuilla 288-289, joissa kerrotaan, miten Julius löytää hänen kirjojaan helsinkiläisestä kirjakaupasta. Ufot, uskonto ja paholainen-teoksesta lainataan kuuluisaa kohtaa, jossa kerrotaan käärmeen siitin-symboliikasta.

Kuudennen ja viimeisen kerran Siitoin mainitaan sivulla 308, jossa pastori Farforst törmää häneen Naantalin vanhassakaupungissa ja vaihtaa hänen kanssaan pari sanaa käydyistä vaaleista.

Lopputeos on yleisesti ottaen Juliuksen kasvutarinaa, siinä missä alkukin. Hän käy läpi kaikkia niitä kysymyksiä joita nuoret käyvät läpi. Roolipelit jatkavat tärkeän osan näyttelemistä hänen elämässään. Hän matkustaa Israeliin, jatkaa opintojaan, ryhtyy kasvissyöjäksi, päättää mennä sivariin, ryhtyy aktivistiksi, harrastaa seksiä, muttei ryyppää tai polta kuten ikätoverinsa. Ystäväpiiriin kuuluu monenkirjavaa väkeä. Vaikka välillä Julius menettää uskonsa Jumalaan, kasvaa sisäinen kutsu ihmisen poikana kasvamistaan, kunnes lopussa kulminoituu huipennukseensa.

En viitsi paljastaa tämän enempää mitä loppuhuipennuksessa tapahtuu, mutta paljastettakoon sen verran, että roolipelimiehenä Pohjola on tehnyt kirjaan varsin erikoisen ja yllättävän, roolipelinomaisen, lopun. Se toimii hyvin ja on omaperäinen loppu kirjalle.

– – –

Ajatuksia

Jeesuksen toinen tuleminen on teemana loistava. Näin vahvassa länsimaiseen kulttuuriin liittyvässä hahmossa ja asiassa on helposti menestyksen ainekset käsissä, aihe kun kiinnostaa ja puhuttelee eri tavoin hyvin erilaisia lukijoita. Uskovaiset, satanistit, agnostikot ja ateistitkin löytänevät tämän kirjan käsiinsä. Mesikämmen ei ollut mitenkään yllättynyt kun kuuli, että kirjasta on jo tehty Hollywood-sopimus.

Pohjola, jonka toinen nimi on muuten Julius, on kutonut tarinassaan yhteen omaelämänkerrallisia aineksia ja fiktiota ja pistänyt Jeesuksen tallomaan maamme ensimmäisen pääkaupungin ja Naantalin katuja. Tätä kautta historiallisen Jeesuksen hahmo ja hänen touhunsa menevät varsin hauskaan, mutta myös ajatuksia kutkuttavaan valoon. Monty Pythonin Life of Brian-tyyppiseksi homma ei kuitenkaan mene missään vaiheessa, vaikka viihdyttävää teksti usein onkin. Perusvire teoksessa on pohtiva. Kun myytti tuodaan lähelle niin ajassa kuin paikassa, tulee siitä jotain riisutuksi, mikä on helposti koomista, mutta samalla paljastuu jotain myytissä olevaa ajatonta ja yleisinhimillistä. Tässä on eräs tämän romaanin hienouksista.

Ihmisen poika on hyvin kirjoitettu. Väliin kävi kuitenkin mielessä, että teoksessa muista kirjoista käytetyt siteeraukset ovat paikoin varsin pitkiä, vaikka ne paikkansa teoksessa puolustavatkin. Mielessä kävi myös se, että Juliuksen kehitystarinaan sitoutuvat sivujuonet olisivat voineet olla ainakin paikoin lyhyempiä tai selvemmin Juliuksen kehitystarinaan liittyviä, mutta kirjan punainen lanka onnistuu kuitenkin sitomaan paketin mainiosti yhteen.

Kirjan takakannessa kirjaa mainostetaan “järisyttäväksi lukuelämykseksi”. Järisyttävästä en tiedä, mutta mainiosta ja lukemisen arvoisesta teoksesta tässä kuitenkin on kyse. En epäile, etteikö tämä voisi joillekin järisyttäväkin lukuelämys olla.

Teos aukeaa erityisen hyvin niille, jotka ovat syntyneet 70-luvulla. Potentiaalisesti teos puhuttelee kaikkein parhaiten Naantalin ja Turun seuduilla kasvaneita, joille kirjan maasto on tullut oman nuoruuden aikana tutuksi pussikaljoineen, Cosmic Comic Cáfessa istumisineen, paikallispolitiikan ihmettelyineen, ja joille kirjassa runsaasti käytetty turunmurre on puhuttunakin tuttua. Roolipelien maailmaan uppoutuminen auttaa teoksen sisään pääsemiseen myöskin. Ajankuva kirjassa on yhtä kaikki elävää monine yksityiskohtineen ja tapahtumineen ja asioita paljon pohtivan nuoren kasvutarinaan löytää helposti omat yhtymäkohtansa muutkin kuin turkulaiset, naantalilaiset tai roolipelaajien parissa nuoruuttaan viettäneet entiset teinit. Kirja tarjoaa paitsi mehevää aikamatkailua myös suurien kysymyksien monipuolista ja runsasta pohdintaa. Uskontotiedettä, teologiaa, filosofiaa ja sosiologiaa opiskelleet pääsevät tekstiä läpikäydessään masturboimaan aihepiirin taustatiedoillaan hienosti.

Jos Mesikämmenellä olisi murrosikään ehtineitä pikkukarhuja pesässään, niin Mesikämmen laittaisi niiden tassuihin Pohjolan kirjan ja sanoisi, että tämä kannattaa muuten lukea. Saisi jälkikasvu samalla tärkeiden kysymysten pohdinnan lisäksi oivan peilipinnan siihen ajanjaksoon, jolloin maailmaansiittäjänsä nuoruuttaan vietti.

Jostein Gaarderin Sofian maailmassa (Tammi, 1994) käydään vähän samantapaisesti tarinana läpi länsimaisen filosofian historiaa kuin Pohjolan Ihmisen pojassa käydään läpi monenlaisia uskonnollisia ja maailmankatsomuksellisia teemoja. Gaarderin kirja on kuitenkin aivan pirun paljon tylsempi, eikä sen ärsyttävä ja steriili tarina varmastikaan toimi tai puhuttele teinejä parhaalla mahdollisella tavalla. Tietysti Gaarderin kirjassa on ajattoman tärkeitä teemoja, mutta se jää kuitenkin selvästi kakkoseksi Pohjolan teokselle tärkeiden kysymysten pohdinnassa ihan jo siksi, että Sofian maailmassa tärkeiden kysymysten pohtimisen lisäksi ei ryypätä, naida, puhuta saatananpalvonnasta, eikä siinä seikkaile päähenkilöiden ohella myös Pekka Siitoin.

– – –

Horinoita

Lopuksi muutamia omakohtaisia kirjaan ja sen maastoon liittyviä horinoita.

Luotettavat lähteet ovat kertoneet, että Pohjolalle oli kirjan Pekka Siitointa koskeviin kohtiin Mesikämmenen blogista apua. Hieno juttu.

Teoksen maasto on Mesikämmenelle niin tuttu kuin olla ja voi, sillä juuri noissa maisemissa ja kutakuinkin samoihin aikoihin myös Mesikämmen alkoi luoda universumin kaaoksesta omaa kosmostaan. Siitoimen naapurustossakin asuneena tulivat hänen sanomisensa ja tekemisensä ja niistä liikkuneet jutut varsin tutuiksi.

Kirjan mukaansatempaavuudesta voi päätellä jotain siitä, että Mesikämmeneltä jäi kirjan aloittamisen jälkeen John Carterin kirjoittama Jack Parsonsin elämänkerta Sex and Rockets kesken. Se on aika huimaa se. Parsons kutsui itseään antikristukseksi.

Commodore 64:n Mesikämmen muistaa hyvin, sillä sellaisen kanssa pelattiin erään hyvän ystävän luona kaksiulotteista viivapingistä, mikä oli tuohon aikaan häkellyttävä peliteknologinen virstanpylväs. Myös Star Trek the Next Generation tuli erittäin tutuksi, mutta Wesley Crusherin sijaan, jota kirjan Julius diggailee, diggailee Mesikämmen kapteeni Picardia ja erityisesti neuvonantaja Deanne Troita. Mesikämmenellä on teinivuosilta vieläkin tallessa jättimäinen Troi-juliste ja astiakaapista löytyy edelleen Troi-muki. Muusta Star Trek-sälästä puhumattakaan.

Roolipeleistä Mesikämmen ei taas koskaan innostunut, vaikka hilkulla oli. Se oli sitä aikaa, kun käsiin oli ylä-asteella päätynyt Siitoimen painattama Musta raamattu ja magian yhteydessä asiasta pelottelijat mainitsivat samassa hengenvedossa myös roolipelit. Se sai tietysti roolipelit kuulostamaan mielenkiintoisilta. Näin jälkeenpäin ajatellen roolipeleistä meni kuitenkin se jonkinlainen kiehtovuuden hehku jo aivan alkumetreillä pois, koska asiaa tarkemmin valottanut tyyppi, jota kutsuttakoon tässä Neuvoseksi, oli omalaatuisella tavallaan kajahtanut tapaus eikä muilla tuntunut koulussa olevan tuolloin asiaan kiinnostusta. Neuvonen oli epävakaa tapaus jolla oli väkivaltaisia taipumuksia. Koulussa kiersi noihin aikoihin hänen itse alulle panemansa tarina, jossa hänen äitinsä oli yllättänyt hänet ronkkimassa haarukalla perseeseensä katkennutta nakkia. Muutaman vuoden kuluttua tästä oli tämä nakki-Neuvonen kuulemma päätynyt hullujenhuoneelle. En tiedä, oliko saatanallisilla roolipeleillä tapahtuneeseen osuutta.

Ihmisen pojassa eräs keskeisistä hahmoista on pappi nimeltä Farfors. Hän muistuttaa kovasti 80-luvulla Naantalin seurakunnassa toiminutta nuorisopastori Antero Virtasta, joka oli varsin omalaatuinen tapaus, kuten kirjan Farforskin. Antero muistutti ulkonäöltään hivenen tunnetumpaa veljeään, Pertti “Veltto” Virtasta. Antero sai tarinan mukaan Naantalin seurakunnasta 80-luvun lopulla potkut, koska häntä pidettiin seurakunnan toimintaan liian outona. En tiedä, onko tarinassa perää, mutta uskottavalta se kuulostaa.

Kirjassa mainittu “Naantalin ensimmäinen graffiti” on täsmälleen ottaen sen mäen päällä, joka on kutakuinkin Ukko-Pekka-nimisen kaupan vieressä. Graffiti, joka on hopeasprayllä maalattu “SID”, ilmestyi paikalleen aikoinaan jonkun punkkarin maalaamana. Sana viittaa tietysti Sid Viciousiin. Hurjina 80-luvun punk-vuosina jopa Naantalin kaivopuistossa, siis aivan Naantalin kirkon ja Kaivohuoneen vieressä, sekä noin parin sadan metrin päässä Siitoimen tukikohdasta, mellasti mm. kotimaisen hardcorepunkin suuri nimi Kaaos. Pekkaa luultavasti otti aivan julmetusti pattiin moinen meno aivan valtakunnankanslian vieressä. Sen c-kasetin perusteella, joka Mesikämmenellä tuosta puistokonsertista on, oli meno varsin huuruista. Jopa Kaaoksen lavalle intronnut kaupunginedustaja tuntui puheesta päätellen olleen kaasussa, eikä humalatilasta ollut epäilystä ainakaan Kaaoksen suhteen, sillä bändi joutui aloittamaan biisin tai parikin epämääräisen tilansa takia uudestaan.

80/90-luvun taitteen satanismihysteria oli monin tavoin huvittavaa aikaa. Ihmisen pojassa mainitun Pat Pullingin Noidankehässä-teoksen (Kuva ja Sana, 1993) lisäksi muita alan merkkitekeleitä maassamme ovat Leo Mellerin legendaarinen Rock (Kuva ja Sana, 1986), Mellerin TV-“dokumentti” Enkeliruhtinas, Nyt!, sekä helluntailaisten nuorten liikkeelle laskema c-kasetti Rock ‘n’ rollin maailma. YouTubesta löytyy kasetin tiimoilta tehty Kotimaan katsaus vuodelta 1986 (osa 1 ja osa 2), joka puhuu omaa kieltään asian vakavastiotettavuudesta. Vaikka satanismihysteriä oli monin tavoin huvittavaa sitä sivustaseuraaville, ei se sitä ollut niiden kohdalla, jotka joutuivan tämän uusnoitavainon kynsiin. Tästä kertoo omaa tylyä kieltään mm. Robert Hicksin teos In pursuit of Satan (1991) ja Antony Thomaksen BBC:lle tekemä dokumenttielokuva In Satan’s name (1994). Myös FBI:n K.V. Lanningin tekemä raportti vuodelta 1992, Investigator’s Guide to Allegations of ‘Ritual’ Child Abuse, summaa tyhjentävästi, että satanismipaniikissa ei ollut järjen häivää.

Aivan lopuksi on vielä mainittava, että myös Mesikämmenellä on ollut lapsuudessaan Juliuksen tavoin erityisen mieleenpainunut puusta putoamisen ja oksassa roikkumisen kömmellys, sekä “olenko minä Jeesuksen toinen tuleminen?”-pohdinta. Tuo pohdinta oli tosin suhteellisen lyhyt hetki, joka iski karhunpojan tajuntaan hirveällä ravisuttavalla voimalla, kosmisen kaameine vastuuntunteineen ja potentiaalisien seuraamuksien taakkoineen. Onneksi tuo kokemus hiipui kuitenkin melko nopeasti pois tajunnasta, eikä palannut, toisin kuin Ihmisen pojan Juliuksella. Tämän huomioiden oli kuitenkin kuin kosmista vinoilua, että Mesikämmenelle saapui postista vain muutamaa päivää ennen Ihmisen pojan arvostelukappaletta Mustan Raamatun deluxe-painos, jonka pakettiin oli paketoija tituleerannut Mesikämmentä “Jumalan karitsaksi”. Hemmetti, onko tässä nyt sitä paljon puhuttua johdatusta?

Ihmisen poika on hieno kirja. Mesikämmen suosittelee.

– – –

Arvioita:

Parnasso

Kulttuurivihkot

– – –

Päivän musiikkivalinnat:

Laibach: Jesus Christ Superstar.
Charles Manson: Son of Man-levy (side A, side B).
Hassisen Kone: Jeesus tulee.
CMX: Jesse delaa.

Read Full Post »

Leo Meller on legenda jo eläessään. Siitä kertoo jo se, että hänellä on oma fan clubinsakin. Mesikämmen päätti, että tuon porukan ihmisiä pitää haastatella ennen kuin tempaus tulee – sillä silloin haastattelun tekeminen on jo liian myöhäistä. Clubin ilosanomasta Mesikämmen sai kertomaan neljä väkevää todistajaa, joilla on tempaustakuu.

Olette Leo Meller Fan Clubin (LMFC) ydinryhmää – mistä ryhmässä on oikein kyse? Ainakaan tavallisten uskovaisten ryhmästä ei selvästikään ole kyse, muttei mistään pilkkaryhmästäkään, onko näin?

H: On. Ryhmä koostuu lähinnä meistä jotka nautimme Mellerin verbaalista nerokkuudesta ja karismasta noin viihteellisessä mielessä, jos niin voi sanoa.

T: Pilkkaryhmästä ei ole kyse. Arvostamme lämpimässä humoristisessa hengessä Leon karismaattista persoonaa, vaikuttavaa artikulaatiota, visionäärisiä näkemyksiä ja laajaa tuotantoa ja vaikuttavia live-esiintymisiä, jotka jättävät Rammsteininkin toiseksi. Tietyssä mielessä tämän ryhmän olemassaoloa voi pitää merkkinä siitä, että Leo on alansa suurmies. Ihan kenen tahansa hyväksi ei tällaisia ryhmiä perustella.

J: Ei todellakaan ole kyse mistään pilkkaryhmästä vaikkakin sellaisia syytöksiä on meidän suuntaan heitetty. Kyse on enemmänkin Leon karismasta ja puhetaidoista (esiintymisistä) nauttiva ryhmä, jolla on myös oikein hyvä ja hurtti huumorintaju. Uskon että Leo salaa tykkää LMFC:stä.

Ensimmäiset muistikuvanne Leosta? Koska jäitte Leon lumoihin?

F: Leon Rock-kirja, se päätyi nopeasti vanhempieni käsiin ja sillä oli välillisesti suurehko vaikutuksensa nuoren hevirokkarin elämään. Myös Leon muu materiaali ja seurakunnan painopisteet tuli tutuksi.

T: Rock-kirja teki nuoreen metallimuusikkoon ja okkultistiin lähtemättömän vaikutuksen, samoin Enkeliruhtinas, nyt! -dokumentti. Sen jälkeen on Leon magia pitänyt vahvasti pauloissaan.

J: Eka muistikuva Leosta on Okei-lehdestä missä oli peräti 4 sivua pitkä artikkeli heavy metallin pahuudesta ja puhujana oli asiantuntija Leo Meller :) Vuosi oli muistaakseni 1985 ja seuraavana vuonna ilmestyi legendaarinen kirjanen rockista, siitä Leon diggaaminen alkoi ja huipentui 90-luvulla tapaamiseen :)

Millaista muuta “alan taustaa” teillä on, onko uskovaisten kanssa tullut paljonkin oltua tekemisissä?

F: Merkittävä osa nuoruutta.

T: Itselläni ei ole minkäänlaista alan taustaa, eikä umpiuskovaisia ole ollut lähipiirissä tai ystävien joukossa. Tausta näiden juttujen suhteen on ollut lähinnä uskovaisten touhujen huvittunutta, mutta aidosti kiinnostunutta uskontotieteellistä seurailua, kaupungita löydettyjen traktaattien keräilyä, yms.

J: Onhan niiden kanssa tullut usein keskusteltua, koulun lähiystävissä oli pari kiihkouskovaistakin jotka sitten lopulta eivät enää puhuneet tai katsoneet suuntaani kun pääsimme yläasteelle koska kyseenalaistin kaiken liiaksi heidän mielestä :) Tosin yksi heistä antoi myöhemmin käteeni ISON metallivastaisen lehden :)

Millaisia ihmisiä LMFC:n kuuluu? Onko Leoa itseään pyydetty seuraan vaikka kunniajäseneksi?

H: LMFC:ssa on mm. entisia uskovia sekä alaan muuta kautta kosketuksen saaneita, alan asiantuntijoita, jotka tiedostavat äärikristillisyyteen kuuluvan viihdearvon. Leo ei valitettavasti käytä sosiaalista mediaa, olisi kyllä upeaa saada itse Mestari kunniavieraaksi. Olen miettinyt että tarvitaan voimakasta hengen johdatusta jotta näin kävisi.

LMFC toimii ennen kaikkea Facebookissa suljettuna ryhmänä, vaikka “majakkana” toimiva blogisivukin löytyy.

F: klubin jäsenet tuntuvat melkein kaikki tietävän ja/tai tuntevan herätysliikkeen kentän, joko henkilöhistoriansa tai opintojensa puolesta, tai he muuten seuraavat kenttää jolla Leo keikkailee. Jäsenet eivät suhtaudu Leoon kritiikittömästi mutta ovat postmodernisti vaihtaneet Leon tulkintakontekstin.

J: Laajalta piiriltä kaikenkarvaisia ja vähemmän karvaisia ihmisiä kuuluu ryhmään. Leo olisi kyllä SUURI kunnia saada seuramme jäseneksi mutta uskon että Leo ei pysty siihen kiireiltään liittymään.

Millä perusteella Facebook-ryhmään pääsee tai sieltä lentää ulos? Molempiahan on ilmeisesti tapahtunut.

H: Anokaa niin teille annetaan, pätee tähän. Paitsi jos edustat ääriryhmää, koska valitettavasti äärikristityt eivät kykene toimaan ryhmän hyvän hengen mukaisesti.

Miksi ryhmä on ns. suljettu, eli sen keskusteluja ei näe kuin ryhmään hyväksytyt jäsenet?

F: Ryhmä on suljettu koska sen jäseniltä toivotaan kykyä nähdä herätysliikkeiden ilmiöt toisessa valossa kuin missä ne yleensä esitellään. Se perinteinen valaistus, se on pirun tylsä. Lisäksi itsensä etäännyttäminen poliittisista ja uskonnollisista viitekehyksistä on varmaan käytännössä välttämätöntä. Ja kyky nauraa itselleen Leon tahdissa.

J: JOS ryhmä olisi avoin kaikille olisi meillä kädet täynnä töitä poistaa sieltä asiattomia viestejä joita sinne välillä tupsahtelee hieman liian tiukkapipoisilta immeisiltä. Salaseura tämä ei kuitenkaan ole vaikka sellaistakin on väitetty.

LMFC:n sisällä on väliin ollut ilmeisesti varsin hauskoja joskin tyypillisiä uskovaisten ja ei-uskovaisten välisiä keskusteluja. Miten näihin keskusteluihin suhtaudutaan puolin ja toisin, miten ne yleensä päättyvät?

H: Oi kyllä, yleensä se alkaa uskovaisten puolelta huutamisella ja päättyy täysin mauttomaan uhkailuun sekä jäsenyyden menettämiseen. Omaa ryhmää ne lähinna huvittaa, vaikkei yllätä. Tavattomuudellaan he todistavat oikeaksi sen, minkä me jo tiedämmekin.

T: Tilanne on mielenkiintoinen. Siitä huolimatta, että ennen ryhmään hyväksymistä kaikki jäsenkandidaatit ovat nähneet ryhmän infon, jossa kerrotaan mistä on kyse, ryhmään toisinaan pullahtaa ihmisiä jotka mielensäpahoittaneen hurskasta viittaa kantaen alkavat sitten ryhmän sisällä verbaaliseen pyhään sotaan. Niihin sitten lämminhenkisesti kirjoitetaan vasta-argumentteja, jos jaksetaan ja viitsitään. Homma päättyy yleensä siihen, että meuhkaajilta palaa jossain vaiheessa käämit ja he lähtevät ryhmästä, tai jos he alkavat vaikuttaa uhkaavilta (sitäkin on tapahtunut), heidät poistetaan ryhmästä.

Harvoja tällaisia tapauksia ryhmässä on ollut, mutta muutama sellainen varsin viihdyttävä tapaus on ryhmään eksynyt. Tähän väliin on muuten huomautettava, että ainakaan kukaan LMFC:n ydinryhmäläinen ei näe tarpeelliseksi saati fiksuksi mennä minnekään uskovaisten ryhmään meuhkaamaan siihen tyyliin, mihin uskovaisia on LMFC:n toisinaan eksynyt. Tässä kohtaa on tietysti muistettava, että meillä ei olekaan lähetyskäskyn oikeutusta moiseen hieman ylimieliseen ja ei niin hyvin sympatioitakaan puolelleen saavaan toimintaan.

J: Tähän tuli Sionin viisailta H. ja T. jo niin kattavia vastauksia että Veli J. pysyy hiljaa.

Onko ryhmällä ollut tapaamisia tai onko sellaisia suunnitteilla?

F: On, omat suviseurat on viritteillä, tosin vain oikeauskoisille. Tällä haavaa.

J: Ensimmäistä suunnitellaan ja jännitylksellä odotetaan toteutuuko profetia tämän suhteen!

T: Kyllä. Tänä vuonna Suomen eteläisimmällä alueella. Alue on valittu symbolisesti tarkkaan – pyrimme pääsemään mahdollisimman lähelle Israelia maamme rajojen sisäpuolella.

Jos mormoneilla on maagiset alusvaatteet, on LMFC:n die hard-jäsenillä LMFC-paita. Millaisia ylimaallisia voimia paidan käyttö tuo tullessaan? Ilmeisesti suuria, sillä kuulopuheen mukaan joku ryhmän jäsen pukeutui tuohon paitaan suurella vaivalla ennen äkillistä sairaalaan joutumistaankin ambulanssikyydillä – pitääkö tämä paikkansa? Mikä ajatus tässä oli takana?

J: Leo-paita on suoja kaikkea vastaan ja sisältää Mestarin maagiset sanat lopun ajoista [paidan selkäpuolella on teksti “Me elämme lopunajan viimeisiä päiviä” sekä Leon nimikirjoitus – Mesikämmen huom.] Vaikka paita oli tuskallista saada päälle piti se saada ylle ambulanssimiehistön avustamana, koska eihän sitä voinut olla varma onko tämä se viimeinen lähtö vaiko ei kun ei kertaakaan olla ambulanssilla kotoa jouduttu hakemaan. Mietin siinä että JOS käy pahasti ja lähtö tulee on mukana Leon sanat: Elämme lopunajan viimeisiä päiviä! Leo kuitenkin suojeli paidan haltijaa ja hyvän lääkityksen voimin pystyin omin jaloin poistumaan saraalasta viiden tunnin makoilun jälkeen! Leo on väkevä!

F: Paita on vähän kuin papin tai rabbin virka-asu. Tiettävästi se on ainoa tunnettu tekstiili joka kykenee ihmetekoihin kuten parantamaan sairaita, vaikka sen on luotettavasti dokumentoitu myös suojelevan kantajaansa ja siinä on mukava matkustaa yksityiskoneella Suomi-Ranska väliä.

T: Yhdyn edellisiin puhujiin, verbaalisesti.

Ymmärtääkseni ryhmä on tuottanut myös muita Siionin henkivaltoja kanavoivia objekteja, mm. jäsenkortin, jonka kautta jäsenellä on tempaustakuu, kyniä, jääkaappimagneetteja, bannerin, sekä viini- ja viinapullon etikettejä – kerrotteko näistä ja niiden vaikutuksista enemmän?

H: Kortin kantajallahan on tietysti tempaustakuu joka on ajankohtainen, nyt kun elämme lopunajan aikoja. Viina ja viinietiketeillahan prosentit juomassa tietysti tuplaantuu! Jos Jeesus muutti veden viiniksi, se ei ollut temppu eikä mikään, takaan että Leo muuttaa viinin viinaksi ja viinankin 66,6 prosenttiseksi. Leo-magneetti jääkaapin ovessa taas tavallaan ikäänkuin kestosiunaa ruuan siellä takana.

T: Suunnitteilla on myös Israelin tähti-lautapeli.

J: Leo-viini odottaa suvitapaamista ja kaikki paperini allekirjoitan Leon siunaamalla kynällä ja jääkaappiani suojelee Leo-magneetti ja lompakossani on AINA tempaustakuu-kortti mukana!!! Kohta pääsee KUNNOLLA suunnitelemaan peliä Israelin tähti kun saa tavarat varastosta omaan kotiin.

LMFC:llä on jopa oma versionsa uskontunnustuksesta. Osaavatko kaikki ryhmän jäsenet sen ulkoa?

H: Hieno tunnustus onkin, en usko että kaikki osaavat sitä vielä ulkoa, mutta onhan tässä vielä aikaa harjoitella, ehkä saamme kaikki tunnustaa sen yhteen ääneen, tulevassa Patmoksen LMFC-tilaisuudessa.

J: Sen ehtii vielä oppimaan ulkoa!

Onko Leo alfauros? Miksi ihailet Leoa? Mikä hänessä eniten viehättää?

H: Leo on todellinen alfauros, hänen katseessaankin on sellaista voimaa että Pekka Siitoimen hypnoottismagneettinen katsekin häviää leikiten, Leo ottaa tilan ja naisen haltuun pelkällä olemuksellaan. Leon koko olemus huutaa tiukkaa johtajuutta ja pakottaa polvilleen kaikki jotka sen vaikutuksen piiriin joutuvat.

T: Ilman muuta on. Leo antaa kaikille tosimiehille jämerän arkkityyppisen mallin siitä, millaista on olla väkevä miehinen hengensoturi lopunaikojen maailmassa. Tämä tietysti vetoaa kaikkiin naisiin magneetin tavoin. Jo nimi, Leo, eli leijona, kertoo oleellisen.

J: Kysymykseen vastattu jo niin avarasti että ei voi muuta kommentoida, Leo on UROS!

Onko Leo Suomen paras kristitty?

S: Onko Kristus messias? Tästähän ei ole epäilystäkään.

F: Parhaan kristityn tittelistähän ei kristittyjen ole kai sopiva kilpailla, otaksuttavasti juuri siksi että sellainen epämääräisen maallinen kunniantavoittelu loukkaisi Mestarin kunniaa.

T: Kilpailijoissa on kovia nimiä, kuten Veli Saarikalle, mutta Leo hallitsee suvereenisti.

J: Leo tietää kuka Leo on ja me tiedämme kuka ja mitä Leo on!

Leo on ollut uransa aikana varsin tuottelias. Mikä tai mitkä Leon kirjat, äänitteet, tai muut dokumentit ovat suosikkejanne ja miksi?

T: Rock-kirja on ylivoimainen suosikkini. Äänitteistä Avaruusmessias ajan merkkinä kuuluu huippuihin, sillä se murskasi lapsuuteni ulkoavaruuden sankaria kohtaan kokemani valheelliset käsitykset perusteellisesti. Monia muitakin hienoja äänitteitä ja kirjoja löytyy, mutta nuo ovat omissa kirjoissani yli muiden.

J: Leon ROCK-kirja on legendaarinen, omistan parit muutkin tallenteet joista yhden sain aikoinaan kolmena kappaleena omaan käyttööni, siinä kuuluu tuttu äänikin välillä. Paras TV-toteutus on ehdottomasti Enkeli Ruhtinas NYT!

Keräilevätkö klubin jäsenet Leon tuotoksia?

T: Totta kai. Kirjoja, äänitteitä, lehtisiä, mitä vain Leoon liittyvää. Monella clubin jäsenellä on varsin mittavat kokoelmat.

J: TOTTAKAIT!

Pitäisikö Leon klassikosta Rock tehdä päivitetty uusintapainos ja jos, niin miksi?

H: Ehdottomasti pitäisi! Tässä on tullut sen verran uutta genrea markkinoille että olisi mahtavaa saada Leon päivitetty mielipide ja tulkinta näistä, toisaalta liian avoin “saatanallisuus” musiikissa saattaa viedä siitä tulkitsemisen ilon. Ehkei siinä ole Leolle haastetta tarpeeksi.

T: Ilman muuta! Tätä olen jo useiden vuosien ajan rukoillut. Sitten Rock-kirjan julkaisun on Leon teoksessa osoittamallaan tavalla Saatanan esiinmarssi käynyt aina vain julkeammaksi niin meillä kuin muualla maailmalla. Norjassa ovat saatanalliset metallimuusikot polttaneet kirkkoja kuin kokkoja ikään ja onpa Suomessakin leimahdellut. Kukaan muu kuin Leo ei pystyisi sanoillaan koskettamaan maamme nuoria ja vähän vanhempiakin rock- ja tanssimusiikin vaaroista kuten Leo. Rock-kirjasta pitäisi saada myös Leon lukema äänikirja.

J: Ehdottomasti, niin paljon on rockin saralla tapahtunut vuosien aikana että Leon viisauksia pitäisi saada päivitetty ja kansan tietoon!

Oletteko koskaan tavannut Leoa? Entä ryhmän muut jäsenet? Millaisia tapaamiset ovat olleet?

T: Jotkut ryhmän jäsenet ovat tavanneet, mutta suurin osa ei ole. Itse olen tavannut Mestarin kerran. Sain tuolloin kunnian puhua hänen kanssaan ja paiskata lopuksi kättä, minkä päälle vielä toivotimme toisillemme Jumalan siunausta.

J: Olen tavannut Leon ja istunnut vastakkain Leon kanssa tuntitolkulla, taisin kaiken kaikkiaan viettää Leon seurassa 5 tuntia syöden pari sämpylää ja juoden kahviakin hänen kanssaan. Sitten menimme studioon puhumaan radio-aalloille livenä, oli oikein hauska hetki ja tapahtuma, siitä on myös tallenne olemassa jonka sain kolmena kappaleena itselleni käyttöön, tosin monien muuttojen jälkeen enää 1 kappale on olemassa itselläni. Leon tapaaminen oli karismaattinen kohtaaminen, iloinen ja lämmin (kunnes poistuin), jonka jälkeen tuli pari kommenttia mihin en enää pystynnyt vastaamaan koska en ollut paikalla :)

Onko Patmoksesta oltu teihin yhteydessä? Jos on, niin millaista kommunikointi on ollut?

J: Ainoastaan tuolloin 90-luvulla olin yhteydessä Leoon kun keskustelimme.

H: Sain ilokseni Leolta meilin takaisin, jossa hän oli yllättynyt yhteydenotostani ja pyysi valokuvia minusta mutta ikävä kyllä kuvissani näkyvä LMFC-paita taisi peläyttää hänet ja aiheuttaa jonkinlaisen väärinkäsityksen.

T: Eräs Patmoksen työntekijä postitteli minulle yhteen väliin, hyvin asiallisen oloinen kaveri ja taisi olla huumorintajuakin. Sain kutsun tulla käymään tukikohdassa kahvillakin, jos sinnepäin sattuisin matkaamaan.

Mitä suunnitelmia LMFC:llä on tulevaisuuden suhteen? Varaudutteko tempaukseen? Koska tempaus tulee?

T: Olemme varautuneet tempaukseen jäsenkorteillamme, joiden kantajilla on tempaustakuu. Tempaus tulee varmasti jossain vaiheessa, sillä kuten mestari on sanonut, me elämme lopunajan viimeisiä päiviä.

J: Tempaisu voi tulla hetkenä minä hyvänsä ja jäsenkortin mukaan on tempaustakuu milloin tahansa.

Vaikka klubissa hyväntuulisen ja lämpimän humoristisesti fanitetaan Leoa, on ryhmän jäsenillä myös selkeitä erimielisyyksiä ja kriittisyyttä Leon näkemyksiä kohtaan. Israelin ja Palestiinan suhteet ovat ilmeisesti eräs tällaisista asioista – pitääkö tämä paikkansa ja jos niin miksi?

F: Kriittisyys on jalostumatonta sarkasmia.

T: Kyllä pieniä erimielisyyksiä löytyy, mm. juuri tuosta Palestiinan kysymyksestä.

J: Tietyt asiat koskien Palestiinaa on tuonnut erimielisyyksiä esille. Mutta ainahan näitä on.

Pitäisikö Palestiina julistaa mielestänne itsenäiseksi? Onko LMFC:llä tähän virallista linjaa?

H: Ehdottomasti pitäisi, ja uskoisin että LMFC:n linja on kaikessa oikeamielisyydessään tässä aika yhtenäinen. Olemmehan “humanisteja”.

T: Kyllä pitäisi. Näin jouduttaisimme Jeesuksen toista tulemista.

J: Kyllä pitäisi.

Pahat kielet ovat sanoneet Leosta vuosien varsilla kaikenlaista, mm. Helsingin Sanomat 17.9. 2000 erikoissivuillaan julkaisemassaan artikkelissa “Leo Meller, taivaan sisäpiirikauppias“. Mitä mieltä olet tällaisista teksteistä?

F: Mainittu artikkeli on ansioitunut ja soisin enemmänkin julkisuudessa vastaavankaltaista kirjoittelua herätysliikkeiden voimahahmoista ja heidän lahkojensa toiminnasta.

T: Kolikolla on aina kaksi puolta.

J: Raamatusta löytyy kaikkeen vastaus, myös se, että yleensä sivuilla on kaksi puolta ja jommasta kummasta löytyy se oikea vastaus. Leo tietää sen mutta suuressa viisaudessaan hän haluaa koetella meitä.

Mikä on Baphomet-kansio?

T: Baphomet-kansio on salainen asiakirja, jota säilytetään tiettävästi Porissa. Se sisältää vaiettua totuutta rappareista ja kaikenlaisista saatanallisista kreikkalais-humanisteista liberaaleista, jotka sotivat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa vastaan. Baphomet-kansiossa on myös hetero pride-manifesti ja se on sinetöity sanoin Deus Protector Noster!

J: Baphomet-kansio on NIIN salainen kansio että sen olemassa olosta ei moni tiedä ja jos tietää liikaa voi joutua sen syövereihin menettäen sielunsa, uskoisin että siellä mainitaan jo LMFC myöskin suurena salaliittona tahrata Mestari Leon maine vaikka asia ei näin ole. Mutta me humanisteina ja demokratian perusmuurareina pidämme vuohet kylläisinä jotta saamme niistä maitoa jaettavaksi, ja varmemman paikan kansiossa…

Mikä tekee teidät onnellisiksi?

F: Minut tekee onnelliseksi kauniit, hyvät ja oikeamieliset asiat.

T: Hurskaat asiat, mestarin opetukset ja Jumalan ruoska.

J: Aika moni asia joista tässä veljet jo mainitsivat kaikki tärkeimmät.

– – –

Mesikämmen kiittää LMFC:n haastatteluun osallistuneita jäseniä.

– – –

Aiheeseen liittyen:

Keikka-arvio: Leo Meller Turussa 27.9.

Keikka-arvio: Leo Meller Turussa 22.8.

Totuus E.T.:stä.

Mitä Leo Meller sanoi Pekka Siitoimen kuolemasta?

Read Full Post »

« Newer Posts