Feeds:
Posts
Comments

Archive for January, 2012

Mesikämmen kirjoitti jonkin aikaa sitten takakannen tekstin Sami Haaviston kirjaan Blood, Boobs and 10 year hell of making movies. Suomifilmin alamaailma. Tuo teksti käy hyvin myös Haaviston ja Blood Ceremonyn esittelystä, jos mies ja hänen luotsaamansa elokuvaryhmä ei ole entuudestaan tuttu.

Tämä kirja on dokumentti suomalaisesta underground-kauhuelokuvakulttuurista, sen suurimmasta ja äänekkäimmästä edustajasta Blood Ceremony films:stä sekä sen pääperkeleestä, Sami Haavistosta. Elämästään Addams Familyä tehnyt Haavisto on pistänyt Blood Ceremonyn 10 ensimmäistä vuotta läpi lihamyllystä ja lopputuloksena on mehukkaasti ja sopivan vinksahtaneella huumorintajulla kerrottuna, millaista on ollut raivata itselleen paikka suomalaisen elokuvamaailman pimeille ja kalmanhajuisille rajamaille. Sellaisena tämä dokumentti kertoo mielettömän tee-se-itse-tarinan tekemisen riemuineen, vastoinkäymisineen ja monine kummallisine käänteineen.

Kirjassaan Haavisto ei säästä mitään eikä ketään, vaan kertoo hienostelematta, mitä matkan varrella on tapahtunut. Matka hullusta ideasta ja sohvalla parissa tunnissa lyijykynällä paperille riivitystä ensimmäisestä käsikirjoituksesta (Desire of the Innocent Blood, 2002) aina Eileen Dalyn kaltaisen kulttinäyttelijän saamiseen elokuvaan (The Curse of the Witches Blood, 2012) asti on ollut pitkä. Haavisto ja hänen legioonansa ovat puskeneet tuon matkan aivan omaan tyyliinsä kaupallisuudesta, yleisön hyväksynnästä, Suomen elokuvasäätiöstä, uskovaisten rukoushyökkäyksestä, tai yleisistä moraalirajoista välittämättä. Kaikki on kuitenkin tehty rakkaudesta kauhuun.

Teos on 440-sivuinen järkäle, joka on sen aihepiiristä kiinnostuneille hyvin mielenkiintoista ja hilpeääkin luettavaa. Vaikka sivuja kirjassa on paljon, menee niiden lukeminen kuin siivillä, sillä sen verran hyvin tarina kulkee ja vie lukijan mukanaan. Mesikämmen suosittelee tätä suomalaisen filmimaailman Hollywood Babylonia lämpimästi.

Seuraavassa haastattelussa Sami kertoo kauhun lisäksi mm. kirjan kirjoittamisesta, ihanteellisista tisseistä, veren erotiikasta, luovuudesta, aikaansaamisesta, Suomen elokuvasäätiöstä, Blood Ceremonyn monista eri projekteista purkkilihoineen, pian ensi-iltansa saavasta The Curse of the Witches Blood-elokuvasta, yksityisyrittäjyydestä, sekä kommentoi Suomen presidentinvaalien 2012 toista kierrosta.
– – –

10 vuotta veriseremoniaa

Onnittelut ensimmäisestä kirjastasi. Kauanko kirjan kirjoittamiseen meni? Kerro jotain kirjoitusprosessista.

Kiitos, kiitos! Kirjoittamiseen meni noin puolitoista vuotta… Koska aika on ainoa asia mitä ei ole koskaan tarpeeksi, niin kirjoittaminen kärsi aluksi nimenomaan aikaresurssien puutteesta. Homma eteni hitaasti (mutta varmasti) jäähallien kahviloissa kirjoittaen, samalla kun vanhin poikani kävi jääkiekkotreeneissään. Se, että pystyy sulkemaan muun maailman helposti ulkopuolelle ja keskittymään vain siihen, mitä on tekemässä, on kullanarvoinen taito silloin, kun ympärillä kahisee kymmeniä ”toppapukuja” jotka mölisevät jääkiekosta.

Loppujen lopuksi tämä aika ei ollut riittävä kirjan viimeistelyyn, joten irtisanouduin silloisen työnantajani palveluksesta pitämään sapattivuotta ja kirjoittamaan kirjan loppuun. Joskus vaan pitää tehdä ratkaisuja, vaikka ne eivät olisi kovin järkeviä, jos palo jonkun asian toteuttamiseen on kova!

Kirjasi nimi antaa ymmärtää, että olet tissi/kankku-akselilla enemmän tissimiehiä, pitääkö tämä paikkaansa?

Itseasiassa ei pidä, vaan asia menee vähän toisinpäin, mutta tuo nimi on varmasti sopivampi ja ennen kaikkea myyvempi, kuin jos puhuisimme pakaroista tai majavista, hehe!

Miten tärkeitä tissit ovat Blood Ceremonyn elokuvissa?

Jokainen elokuvamme sisältää sopivassa määrin erotiikkaa. Mielestäni kauhu ja erotiikka kulkevat käsi kädessä, koska tämä elokuvan genre yleensäkin kulkee hieman rähjäisemmillä sivukujilla pääkatuja ja kirkkaita valoja vältellen. Blood Ceremonyn elokuvissa, varsinkin vampyyrielokuvissa erityisesti, veren erotiikalla on suuri merkitys ja se on tärkeässä roolissa. Siihen nivoutuu pureman jälkeinen kliimaksi, joka jätetään häveliäästi pois lähes kaikista vampyyrielokuvista (ja nyt en puhu paskatwilighteistä, joissa pidellään söpösti kädestä kiinni ja ynähdetään pikkuisen, kun hampaat kohtaavat kaulan). Ja kun puhutaan verenerotiikasta, niin mikä olisikaan kauniimpaa vampyyrikohtauksessa, kuin kirkkaan punainen elämänneste joka valuu kauniille rinnoille ja siitä noroina vatsalle ja muulle osalle vartaloa.

Ja jos jatkosta puhutaan, niin Blood Ceremonyn elokuvissa on myös tulevissa tuotannoissa graafisuudella suuri merkitys. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että puhumme kauhusta ja kauhuerotiikasta, emme aikuisviihteestä – haluan että elokuviamme myydään mieluummin Anttiloissa kuin Hot Lips-myymälöissä (nythän niitä ei myydä juuri missään…)

Millaiset ovat täydelliset rinnat?

Pitäisikö heittää tähän jotain soopaa että kaikki rinnat ovat kauniita, jotta kaikki feministiemakot pysyisivät tyytyväisinä ja miettisivät, että onpa siinä hyvä ihminen? Sorry to say, mutta näinhän se ei mene… Suuret tai pienet, sillä ei niin väliä, kunhan ovat kiinteät ja sopivan pyöreät. Ehkäpä kaikkein kauneimmat ovat sellaiset greipin kokoiset. Kyllä, mieluummin sellaiset, kuin luonnottoman isot jauhosäkit. hmm… Valokatkaisijatkaan eivät ole koskaan olleet muodissa, tiedäthän sellaiset pyöreät levyt rappujen seinillä 2mm reunuksella, jonka keskellä on se kytkin… Meneepä hankalaksi. Kaikkihan liittyy kuitenkin kokonaisuuteen ja niiden kantajaan, eli sopusuhtaiset kantajaansa nähden ovat kauniit, irrallisinahan ne näyttäisivät aika hassuilta.

Millaista palautetta olet kirjasta saanut? Onko räväkkä kieli, poliittisesti epäkorrektit huomiot siellä täällä, sekä suorat sanat mm. Suomen elokuvasäätiöstä saaneet ihmisiä ärtyneeksi? Miten muut indieryhmät ovat kirjaan suhtautuneet?

Sitä mukaa kun kirjaa on tilattu, niin esim. naamakirjassa on ystäväluku vähentynyt suorassa suhteessa ja elokuvaryhmässä käynyt jäsenkato, hahaa! Itse asiassa palaute kirjasta on ollut pelottavan hyvää ja sen rehellistä kieliasua on kehuttu. Siinä ei olla kaunisteltu asioita ja ne sanotaan niin, kuin sanoisin ne oikeastikin. Kyllähän se aina jotain henkilöä vituttaa, kun käyttää esim. sanaa ”neekeri”, mutta kun se sana sopii vaan niin helvetin paljon paremmin kyseiseen lauseeseen, kuin jos se korvattaisiin sanalla ”Afrikan alkuperäisasukas, joka on ihon väriltään hieman tummempi kuin eurooppalainen veljensä ja jotka ovat tasa-arvoisia keskenään ihon väristään huolimatta.

Elokuvasäätiön mielipide ei kiinnosta paskaakaan, koska elokuvasäätiötä ei kiinnosta paskaakaan suomalaisen elokuvan tukeminen. Heitä kiinnostaa ainoastaan se, että he varmistavat oman toimintansa jatkumisen tukemalla elokuvaa, joka tuo sataprosenttisen varmasti heidän yhteiskunnaltaan saamansa rahat takaisin kassakirstuun – toimintaa, jota voisi verrata rahanpesuun ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tästä kerrotaan lisää kirjassa ja tasatakseni verenpaineitani, siirryn seuraavaan kysymykseen…

Oletko itse tyytyväinen kirjaan?

Olen, olen siihen helvetin tyytyväinen. Ainoa asia mitä olisin voinut tehdä toisin, on että olisin voinut kirjoittaa helposti 900 -sivuisen järkäleen 440 –sivuisen sijaan, sillä tarinoita jäi nyt vielä niin paljon kertomatta.

Teoksesi lienee maassamme ensimmäinen laatuaan. Kuvaat siinä mm. hyvin yksityiskohtaisesti indie-elokuvantekoon liittyviä haasteita, joita riittää. Mitä luulet, saako kirjasi lukeminen potentiaalisia uusia indie-elokuvantekijöitä innostumaan elokuvanteosta, vai tappaako se sen sortin halut monilta saman tien?

Niiltä henkilöiltä, joilta se tappaa innon lähteä tekemään elokuvaa, olisi sen innon tappanut mikä tahansa asia. 90% ihmisistä asettaa joka tapauksessa koko elämänsä ajan eteensä keinotekoisia esteitä, joiden avulla he voivat vanhana perustella sitä, miksi heiltä jäi niin monia asioita tekemättä. Mutta ne henkilöt, jotka lähtevät tekemään elokuvaa luettuaan kirjan, osaavat todennäköisesti suhtautua asioihin realistisesti ja välttää jopa pahimpia sudenkuoppia. Kaaostahan se tulee olemaan joka tapauksessa, mutta hyvä niin – kammottavista epäonnistumisista tulee hyviä tarinoita ja kun synnytyskivut ovat kovat, niin luomustaan rakastaa paljon enemmän, kuin jos koko prosessi olisi ollut luonnottoman helppo.

Tarjosit kirjaa alunperin muutamalle kustantajalle, mutta päädyit lopulta kuitenkin julkaisemaan kirjan itse – miksi näin? Kenelle kirjaa tarjosit, ehtivätkö he kommentoimaan teostasi jotenkin ennen kuin päätit julkaista teoksen itse?

Nimillä ei enää tässä vaiheessa ole merkitystä, sillä he missasivat tämän tilaisuuden jahkailullaan. Kirja todellakin lähti muutamalle kustantajalle, jotka tuntuivat olevan siitä hyvin kiinnostuneita. Julkaisua kuitenkin venytettiin ja venytettiin ja uskoisin sen syyksi sitä, että he halusivat odottaa seuraavaa ensi-iltaamme. Tämä lähinnä siitä syystä, että he näkisivät tuleeko siitä menestys ja sitä kautta saataisiin lisää huomioarvoa kirjalle. Halusin itse kirjan kuitenkin joulumarkkinoille ja myytäväksi ensi-illan yhteyteen, joten päätin pistää homman itse eteenpäin. Ensi-illassa kirjalle on kuitenkin paikalla 500 potentiaalista ostajaa, joten miksi missata tilaisuus. Olen tottunut elämässäni siihen, että muiden varaan ei voi aina laskea. Jos joku homma jää kanittamaan paikoilleen, silloin täytyy itse astua ohjaimiin ja laittaa homma rokkaamaan! Taitoin siis kirjan itse nippuun, painatin sen ja hoidin myyntiin, enkä ole katunut päätöstäni.

Kirja painaa täsmälleen 666 grammaa. Onko tämä hauskaa sattumaa vai valitsitko paperilaadun ja koon todella huolella?

Veikkaanpa, että ystävälläni ja toverillani, eli Wanhalla vihtahousulla on tässä asiassa sormensa pelissä. Hepulla löytyy sopivasti huumorintajua toisin kuin virkaveljillään, hehe!

Olet ollut jo ennen elokuvien tekoa ja kirjan kirjoittamista luova, ainakin tauluja maalaamalla. Kerrotko tästä, mihin olet luovuutesi kanavoinut ennen elokuvia ja Blood Ceremonyn muita projekteja? Harrastatko edelleenkin maalausta kaiken muun luovuutesi ohella?

Kanavoin hulluutta maalaamalla, piirtämällä sarjakuvia, tekemällä omituisia veistoksia kipsistä ja ties mistä materiaaleista. Tein näitä asioita ennen elokuvan tekoa, niiden aikana ja tänä päivänäkin. Elokuvan teko on kuitenkin niin kokonaisvaltaista puuhaa, että harvoin jää aikaa näille muille asioille, mutta kun sopiva hetki tulee, niin on aika kaivaa esiin taas maalausteline. Näissä muissakin tavoissa toteuttaa itseään ja kanavoida alitajuntaa heijastuvat samat aiheet kuin elokuvissani. Tavallaan kaikki tavat luoda tukevat kokonaisuutta ja vievät sitä eteenpäin – sinne minne tässä ollaan matkalla, ei kukaan vielä osaa sanoa, mutta useinhan matka onkin mielenkiintoisempi kuin itse päämäärä.

Mitä kaikkia sivuprojekteja Blood Ceremonyllä on ollut ja on nykyään?

Pari elokuvaa on jäänyt vielä toteuttamatta erilaisten resurssipulien johdosta. Lisäksi yksi TV-sarja junnaa paikoillaan. Siispä on hyvä ottaa pari projektia näiden lisäksi mukaan, jotta kaaos olisi täydellinen! Kutsun tätä itse vyörytystaktiikaksi. Kun on riittävän monta projektia menossa eteenpäin kerrallaan, niin valmista syntyy ihan pakostakin. Jos joku prokkis jää jumiin hetkeksi, niin viedään toista eteenpäin. Kun toinen hyytyy, niin ponkaistaan toiseen virtaa. Aikaahan tämä vie, mutta yhtäkkiä huomaat, että samaan aikaan julkaistaan kirja, pidetään elokuvan ensi-iltaa, saatetaan TV sarja esittelyyn jne… Tekeminen on tärkeää ja tämän kaltainen työskentely sopii minulle. Miljoona projektia ilmassa ja tulosta tulee paljon. Koko ajan tapahtuu eikä pääse mädäntymään sohvanpohjalle.

Ymmärtääkseni Blood Ceremonyltä saa lähitulevaisuudessa purkkilihatuotetta – Pitääkö tämä paikkansa? Jos pitää, niin millaisesta lihasta on kyse ja mistä liha on hankittu? Ruskeasannan hautausmaalta?

Tästä olen vielä ihan hissunkissun, sillä Burkelle & Harelle tulee antaa työrauha materiaalien hankkimisen vuoksi…

Koska markkinoille tulee Blood Ceremonyn kuukautissuojia?

Blood Ceremony stringejähän meillä on jo myynnissä, mutta että kuukautissuojia… Hauska ajatus. Pieniä siivekkäitä, lepakonmuotoisia vertaimeviä otuksia, jotka lentävät noin metrin korkeudessa ja kukaan ei edes näe niitä katukuvassa, hahaha!

Kävit äskettäin puhumassa Tiedostamon tilaisuudessa luovuudesta. Miten tilaisuus meni? Mikä oli esitelmäsi keskeinen sanoma?

Olen itse väärä henkilö sanomaan kuinka tilaisuus meni. Sitä pitäisi kysyä enemmänkin yleisöltä. No, kukaan ei poistunut kesken, joten kai sekin on yksi mittari. Itse asiassa tilaisuuden aihe koski luovuuden kanavoimista teoiksi. Olen hiton huono teorioimaan mistään, varsinkaan niin abstraktista asiasta kuin luovuudesta, jonka voi käsittää hyvin erilaisilla tavoilla. Siksipä puhuin siitä, kuinka voittaa keinotekoisia esteitä, jotka ovat usein itsestään lähtöisin ja kuinka saada prokkiksiin virtaa. Jos yksikin kuulija sai aiheesta potkua ja sitä kautta jotain keskeneräistä tai vielä aloittamatonta asiaa eteenpäin, niin silloin koen onnistuneeni.

Olet toiminnan miehiä. Miten tärkeää Blood Ceremonyssä, tai mielestäsi aivan yleensä, on liike, into, uusien projektien luonti ja niiden suhteen muiden ihmisten innostaminen ja niihin mukaan saaminen jos jotain haluaa saada konkreettisesti myös aikaiseksi? Ovatko Blood Ceremonylle kyräilevät muut maamme indieyrittäjät laiskoja ideoiden pyörittäjiä, jotka eivät lopulta saa mitään aikaiseksi?

Sinäpä sen sanoit, laiskojen lisäksi myös saamattomia vetelyksiä, hehe! No, korjataan vähän, sillä laiska on väärä sana. Monilla ihmisillä riittää kyllä ideoita ja visioita erilaisiin projekteihin, mutta heiltä puuttuu selkäruoto ja boolssit ideoiden saattamiseksi loppuun saakka. Sitten taas maristaan resurssipulaa ja ties keksitään ties mitä tekosyitä epäonnistumisilleen. Tämä pätee kaikkiin. Suurin osa ihmisistä puhuu ja puhuu, mutta kun tulee tekojen aika, niin sitten on aika hiljaista… Se, että Blood Ceremony saa projektinsa maaliin, johtuu pitkälti ihmisistä. Varmasti myös sillä on osansa, että innostamme toinen toisiamme ja annamme myös virheille sijaa. Täydellisyyteenhän me pyrimme, niin kuin kaikki, jotka tekevät tätä taiteen muotoa. Mutta se mikä erottaa meidät muista, on se että emme anna virheiden tai resurssipulan rajoittaa tekemistämme. Teemme niin hyvää materiaalia, kuin se silläkin hetkellä on mahdollista. Se mitä ei ole käytössä, sitä on turha itkeä! Näitä itkijöitä piisaa ja heidät on helppo tunnistaa – monta kertaa näkee jo alkumetreillä, tuleeko jokin tuotanto koskaan onnistumaan, kun kuuntelee hetken sen tekijöitä. Liike on tärkeää, tuli ja liike, jos siteerataan armeijatermejä!

Uusien ihmisten mukaantulo on myös todella tärkeää. Siinä on varmasti myös yksi syy, miksi olemme edelleen hengissä yli 10 vuoden jälkeen. Blood Ceremony ei ole tukahtunut sisäsiittoisuuteen, mikä on koitunut monen muun elokuvaryhmän kohtaloksi. Ihmisiä tulee ja menee elämäntilantteidensa mukaan. Uudet ihmiset tuovat uutta virtaa ja ideoita. Näin se homma rokkaa!

Mitä mieltä olet norjalaisesta Død snø-elokuvasta? Mahtaisiko edesmenneestä maamme Valtakunnanjohtajasta saada hyvän natsivampyyrielkuvan?

Helposti saisi! ”Valtakunnanjohtajan” perikunnalla saattaisi olla tosin sanansa sanottavana aiheeseen, hehe! Natseja, muumeja ja vampyyrejä Naantalissa – siinäpä vasta elokuvan ainekset! Olen katsonut myös Wirkolan mainion zombierainan ja olihan se ihan viihdyttävä, vaikkakin liikaa venytetty elokuva. Tiivistämällä hiukan loppua se olisi saattanut olla jopa loistavakin, mutta nyt se syyllistyi monen elokuvan perisyntiin, eli että ei osattu lopettaa ajoissa.

Ovatko Twilight-tyyppiset uudet vampyyrielokuvat rikos ihmisyyttä vastaan?

Vampyyrielokuvat? Überkaupallista paskaa ne ovat, jotka ovat suunnattu vain ja ainoastaan todella typerien teinien lompakkojen tyhjentämistä varten. Jos niistä elokuvista pitää, niin sitten on ansainnut menettää rahansa! Twilight, hyrrrr, hyi saatana!

Parhaat vampyyrielokuvat top 10?

Mahdotonta listata. Lista muuttuu vähän väliä, mutta nakataan nyt joitain esimerkkejä, eikä missään järjestyksessä. Roman Polanskin Dance of the Vampires, Jean Rollinin verenerotiikalla kyllästetyt mestariteokset, joista esimerkkinä vaikkapa Living Dead Girl. Hammer elokuvista vaikkapa Twins of evil, josta jotenkin vaan kumpuaa se kaikki loisto ja gotiikka, joka on ominaista tuon aikakauden brittiläiselle vampyyrielokuvalle. Nääh, liian vaikeaa…

– – –

Tulevaisuus

Koska kirjallesi on tulossa jatkoa? Seuraavan kymmenen vuoden päästä vai jo aiemmin?

Tarinoita olisi jo nyt yhden kirjan verran. Uskoisin että viiden vuoden kuluessa näemme toisenkin opuksen ilmestyvän, kunhan vaan saa revittyä jostain aikaa sen kirjoittamiselle.

Onko Blood Ceremonyllä tarkoituksena jatkaa kirjojen julkaisutoimintaa?

Ehdottomasti! Blood Ceremony Books tulee haalimaan okkultismia, noituutta, vasemman käden polkua, satanismia ja saatananpalvontaa käsitteleviä teoksia, sekä luonnollisesti kauhukirjallisuutta julkaistakseen niitä näiden kirjojen ystäville. Jos nurkissasi lojuu käsikirjoituksia jotka etsivät kustantajaa, niin ei muuta kuin yhteyttä tännepäin – hoidetaan ne pöytälaatikoista kansien väliin ja kauppojen hyllyille!

Milloin seuraava Blood Ceremony-elokuva, The Curse of the Witches Blood, ilmestyy? Kerro tuosta elokuvasta.

Elokuva on tällä hetkellä jälkituotantovaiheessa, joten muiden suomalaisten elokuvantekijöiden onneksi emme kerinneet mukaan Jussi-gaalaan, haha! Näillä näkymin ensi-ilta on maalis-, huhtikuussa. Kyseessä on synkeä tarina perheen kirouksesta ja elokuva sisältää itselleni rakkaita elementtejä, kuten sumuisia hautausmaita, aavemaisia kartanoita, noituutta, vampyyreitä ja tiettyä tunnelmaa, joka on nykyelokuvita ajat sitten kadonnut (lukuun ottamatta Tim Burtonin elokuvia). Kyseessä on kauhuelokuva, jossa on vahvoja elementtejä goottilaisesta kerronnasta ja pimeyden kauneudesta, jota ikävä kyllä niin harva käsittää ja ymmärtää sen väärin.

Elokuvan yhtä pääosaa esittää brittinäyttelijätär Eileen Daly ja hänen kanssaan työskentely oli yksi suuri unelmani ja haaveeni. Myös toinen suuri haaveeni meinasi toteutua ja oli hyvin hilkulla, että myös Ingrid Pitt olisi ollut mukana elokuvassamme, mutta aikataulut menivät ikävästi ristiin ja nythän niitä on enää mahdotonta paikkailla (R.I.P.). Joka tapauksessa rooleissa on mahtavia kotimaisia näyttelijöitä/näyttelijättäriä ja tulemme näkemään todella hyytäviä suorituksia jotka eivät jätä katsojia kylmäksi. Elokuvaa on mahdotonta tiivistää muutamaan riviin, mutta jos vielä jotain siitä haluan sanoa, niin se on todellinen harppaus taas kerran eteenpäin ryhmämme tuotannossa ja olen siitä helvetin ylpeä!

Onko The Curse of the Witches Bloodin jälkeen seuraavaan elokuvaan jo ideaa? Jos on, niin miten pitkällä valmistelut yms. tuon elokuvan suhteen jo ovat?

Ajatus ja tarinan runko ovat valmiina ja käsikirjoitusta aletaan työstämään mahdollisimman pian. Saattaa olla, että toteutan tässä välissä myös kokeellisemman elokuvan. Tämä siksi, että haluan todistaa itselleni, että on mahdollista tehdä elokuva lyhyemmässäkin ajassa, kuin kahdessa vuodessa – jopa 6 kuukaudessa! Sen jälkeen voisi taas tarttua megalomaaniseen eepokseen, joka syö elämästä kaksi vuotta. Tätä koitosta varten ollaan jo valmistauduttu pitkän aikaa hankkimalla lavasteita, pukuja ja proppeja.

Olet päättänyt äskettäin alkaa yksityisyrittäjäksi. Miten päädyit tähän ratkaisuun? Millaista liikettä alat pyörittää, missä, milloin? Mitä on myynnissä?

Halusin toteuttaa elämäntapamuutoksen. Hypätä pois oravanpyörästä, jossa olen pinkonut viimeiset 15 vuotta. Jatkossa elämä tulee olemaan taloudellisesti haastavampaa, mutta uskoisin myös, että onnellisempaa. Tämän muutoksen myötä haluan tehdä entistä enemmän näitä taiteellisia projekteja ja käyttää niihin sen ajan, jolloin juoksin ennen solmio kaulassa kiristäen neuvottelusta toiseen. Tähän mennessä en ole kaivannut takaisin qvartaalioravanpyörään…

Mutta takaisin itse yritykseen ja liikkeeseen. Ideana on avata oma tatuointistudio, jonka yhteydessä toimii Horror-Shop myymälä. Myymälässä myydään kauhuaiheisia t-paitoja, kauhuleffoja, musiikkia (metallia, horror punkkia, psychobillyä jne jne) sekä kaikkea friikkiä, kuten kutistettuja päitä (joita olen alkanut tuomaan maahan Ecuadorista), VooDoo nukkeja, kirjoja, noituutta, kirouksia ja muuta mukavaa.

Uskoisin, että tuonkaltaisessa liikkeessä viihtyisin loppuelämäni. Sopivan synkeä ympäristö, saa piirtää työkseen, kuunnella pitkin päivää hyvää musiikkia ja tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin ja kuulla heidän elämäntarinoitaan. Tällä hetkellä etsin sopivaa liiketilaa putiikilleni ja odotan kärsimättömästi, että pääsen sen mahdollisimman pian avaamaan.

Onko presidenttiehdokas Pekka Haavisto sinulle sukua? Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella? Kuka olisi paras presidentti Suomelle, jos ei jompi kumpi toisen kierroksen ehdokkaista?

Jos kahdesta paskasta pitää valita vähemmän huono vaihtoehto, niin äänestän Saulia. Pekkaa en voisi kuuna päivänä äänestää, sillä ViherVasemistolaiset ovat saattamassa tätä maata perikatoon yltiöhumanistisella maailmankatsomuksellaan, joka perustuu naiviin typeryyteen ja lapselliseen uskoon ihmisten hyvyydestä. Onhan Niinistö täysi huijari ja kelmi, joka ajaa ainoastaan ja vain omien sidosryhmiensä etuja, mutta parempi sekin, kuin ehdokas, jonka selkäruodossa on luoda Suomeen Malmön kaltaisia lähiöitä, jotka todistavat epäonnistunutta maahanmuutto/pakolaispolitiikkaa irvokkaasti kirkuen.

Jos saisin vapaasti valita Suomelle presidentin, niin uskon että sellainen löytyisi kyllä tietystä leiristä, joskaan hän ei olisi Soini. Soinin kiihkokristillisyys hipoo ja samoja sväärejä, kuin Päivi Räsäsen, joka elää omassa pikku LaaLaaLandiassaan…

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Perhe ja vapaus toteuttaa niitä luovia/taiteellisia asioita, jotka koen itselleni tärkeiksi. Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen, onnellisempi kuin pitkään aikaan. Havahduin jopa siihen yhtenä päivänä, että ei ole yhtään asiaa joka vituttaisi?!? Onkohan tämä paha ajatellen luovuutta? Tuskin, kyllä siellä sisälläni asuu vielä sellaisia perkeleitä, että niiden voimalla saadaan aikaan rujoa jälkeä ja hurmetta valkokankaalle, kirjojen sivuille, maalauskankaalle ja ties mille alustalle perkele!

– – –

Kiitos haastattelusta, Sami!

Aiheeseen liittyen:

Blood Ceremonyn sivut.

Blood Ceremony Facebookissa.

Blood Ceremony Magazine Facebookissa.

Blood Ceremonyn Horror Shop, josta teosta Blood, Boobs, and 10 year hell of making Movies. Suomifilmin alamaailma saa tilattua.

Diary of the Mad Man. Sami Haaviston blogi.

Read Full Post »

Kauan tekeillä ollut My Swastika-dokumenttielokuva on valmistumassa nyt alkuvuodesta. Dokumentin ohjaaja Domick Crowley tarvitsee apuasi elokuvan Suomen ensi-iltojen järjestämisessä. Haussa on teattereita tai muita tiloja (kirjastojen suuremmat kokoustilat yms., joissa dokumenttia voitaisiin näyttää käyvät myös). Erityisesti Helsinki-Turku-Tampere akselilla on apu tarpeen. Näytöksiä olisi näillä näkymin tarkoitus järjestää toukokuun aikana. Jos voit olla avuksi näytösten järjestämisessä ota Dominickiin yhteyttä! Dominick on itse tulossa paikalle Suomen näytöksiin kertomaan dokumentista, vastailemaan kysymyksiin, jne.

Dokumenttielokuva kertoo monipuolisesti swastika-symbolista ja siihen liittyvästä keskustelusta. Osa dokumentista on kuvattu Suomessa, mm. Suomen ilmailumuseossa.

Aiheeseen liittyen Mesikämmenen blogissa on aiemmin julkaistu seuraavat artikkelit:

Dominick Crowley of My Swastika Speaks!

Alexa MacDermot on Irish Swastika reclaimationists.

ManWoman speaks!

My Swastika muualla netissä:

My Swastika Facebookissa.

My Swastikan viralliset sivut.

My Swastika YouTubessa.

Dominickin haastattelu My Swastika-dokumentista DCTV:llä (kohdasta 14:35 eteenpäin).

Read Full Post »

Suomen Führer, osa II

Alkusoitto: Suomen Führer, osa I

Kolme vuotta Pekka Siitoimen kuoleman jälkeen ilmestyi Iiro Nordlingin ja Olavi Koskelan kirja Suomen Führer, Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin 1944-2003. Teoksessa, jota tässä blogissa on useaan kertaan aiemmin siteerattu, käytiin läpi niin Pekan elämäntarinaa kuin kylmän sodan aikaista Suomen poliittista ilmapiiriä johon Pekan toiminta kontekstualisoitui, sekä tietysti nationalistisen tai kansallismielisen toiminnan muutoksia vuosien varsilla muutenkin.

Suurimman osan reilun 200-sivuisen teoksen tekstistä kirjoitti Nordling, Koskelan täydentäessä kuvaa varsin elävästi kirjoitetuilla muistoilla Pekan niiltä Naantalin vuosilta, jolloin Koskela asui Pekan kanssa samassa talossa ja oli Pekan puolueen KDP:n toiminnassa aktiivisesti mukana. Kai M. Aalto kertoi viime vuonna Mesikämmenelle antamassaan haastattelussa, että häntä oli alunperin myöskin pyydetty mukaan kirjoittamaan tuota kirjaa. Aalto oli syystä tai toisesta kuitenkin kieltäytynyt kunniasta. Hän valotti ensimmäisen kerran syvemmin menneisyyttään Pekan riveissä tuossa edellämainitussa haastattelussa.

Suomen Führer oli n. 200 kappaleen omakustanteena tehty laitos, joka olisi kaivannut kovasti oikolukua ja ammattimaisempaa taittoa, eikä muutama kuvakaan Pekan värikkään elämän varrelta olisi ollut pahitteeksi sisältöä tukemaan. Näiden seikkojen lisäksi kirja painottui esittämään ja pohtimaan Pekan elämää ja toimintaa sen poliittisen ulottuvuuden kautta. Tämä tarkoitti sitä, että Pekan tosissaan ottamat hengentieteet jäivät teoksessa hyvin pieneen rooliin, ja se mitä aiheesta kerrottiin osoitti sen, ettei uskontotieteen piiriin kuuluvat asiat ole Nordlingin ominta alaa. Jokainen kirjoittaa tietysti omasta näkökulmastaan, niin myös historiaa opiskellut Nordling, joka on myös myöntänyt Suomen Führerin puutteet.

Puutteistaan huolimatta tuo opus oli kuitenkin ensimmäinen Pekasta tehty elämänkerta ja se onnistui maalaamaan kohteestaan tietyistä kulmista katsoen varsin informatiivisen kuvan. Tietyllä tapaa teoksen hiomattomuus jopa sopi kohteeseensa, kun miettii niin Pekan elämää kuin hänen itse kustantamiaan kirjojaankin. Tarkkaavainen lukija löysi niistäkin kuitenkin homman ytimen ja sen mehut.

Suomen Führerin painos on sittemmin myyty loppuun, mutta halukkaat voivat pienellä pitkäjänteisyydellä löytää niitä silloin tällöin mm. Huutonetistä.

– – –

Suomen Führer, osa II

Nyt alkuvuodesta 2012 ilmestyi Huutonettiin Nordlingin uusin kirja Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon. Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012. Kuten Suomen Führer, niin myös tämä uusi teos olisi kaivannut kipeästi oikolukua ja muutakin hiomista, taitosta ja kansista alkaen, aina sisällysluetteloon (joka puuttuu kokonaan), ja sisältöön asti. Kirja on jälleen julkaistu omakustanteena, painosmäärän jäädessä tällä kertaa vain sataan kappaleeseen. Sivuja on jälleen reilu pari sataa. Sisältöä tukevaa kuvitusta ei teoksessa ole tälläkään kertaa. Mikäli kirja kiinnostaa, kannattaa kipin kapin suunnata Huutonettiin ja hankkia tämä opus, joka epäilemättä myydään pian loppuun.

Kirjan takakansi kertoo teoksesta ja sen tarkoituksesta seuraavaa:

Kirja pyrkii tarjoamaan katsauksen Suomen äärioikeiston vaiheisiin Pekka Siitoinin ajoista nykyhetkeen. Pekka Siitoinin arkiston aukeaminen vuonna 2010 tarjosi aiheen kirjalle. Vietin useita viikkoja kansalliskirjastossa penkomassa tuota valtavaa aineistoa. Havaitsin sen oivaksi aineistoksi tutkia kuinka antikommunismista ja kekkosvastaisuudesta alkanut äärioikeiston kehitys on kulkenut nykyiseen persuaikaan ja Halla-ahon maahanmuuttokriittisyyteen.

Lähtökohta on Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisin. Kansalliskirjaston Siitoin-kansiot tosiaan avautuivat vuonna 2010. Pekka lähetti elämänsä aikana runsaskätisesti itseään koskevaa aineistoa kansallisarkistoon, jossa ne ovat antaneet odottaa itseään. Eräs Mesikämmenen tuttu oli puhunut asiasta jo vuosia, aikomuksenaan hyödyntää noita arkistoja omaan akateemiseen jatkotutkintoonsa. Tarkoituksena oli, että Mesikämmen olisi hypännyt tämän tutun kyytiin ja Pekan arkistoja oltaisiin menty yksissä tuumiin tutkimaan, useampaankin kertaan. Ne reissut ovat antaneet odottaa itseään. Ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa arkistoille ehti Nordling. Voin kuvitella, miten kiehtovia hetkiä hän on noina kansallisarkistossa viettämiensä viikkojen aikana kokenut.

Nordlingin uuden teoksen suurin vahvuus onkin siinä käytetty ainutlaatuinen arkistomateriaali. Mikäli teoksessa olisi yleisen aihepiirin kontekstualisoinnin lisäksi viitattu aiempaan aihepiiriä sivuavaan tutkimukseen ja pureuduttu aineistoon jostain selkeästä ja hyvin valitusta näkökulmasta käsin, olisi tuo aineisto päässyt avautumaan ja puhumaan varmasti paljon nykyistä paremmin. On selvää, että Nordling ei ole pyrkinyt tekemään teoksestaan akateemista tutkimusta, mutta siitä huolimatta ainakin avainkäsitteiden määrittelyä olisi pitänyt tehdä huomattavasti nykyistä paremmin, sillä jo teoksen populaarimpikin käsittely sitä vaatisi edes jotenkin. Nyt avainkäsitteet jäävät hyvin väljästi pyörimään läpi teoksen. Mm. äärioikeistoa tai kansallismielisyyttä ei määritellä teoksessa juuri ollenkaan. Tästä seuraa yhtä ja toista, mm. hyvin väljästi tehtyä ja monin paikoin perusteetonta Siitoimen niputtamista samaan laatikkoon kuin Halla-aho.

Myös itse aineistosta, joka on kirjan suurin vahvuus, olisi ollut hyvä kuulla enemmän, ja aineistoon viittaaminenkin olisi voinut olla tarkempaa. Nordlingin teos on varsin yleisiä suuntaviivoja ja kirjan aihepiirin maastoa maalaileva. Kansallisarkiston materiaalien käsittely jää lähinnä kuvailevaksi, eikä aineiston syvempää analyysiä ole. Kaikki edellä oleva on harmillista, sillä aineisto olisi ollut varmasti kohtuullisen helppo saada avautumaan ja puhumaan enemmän kuin mitä lopputulos on nyt.

Tämän lisäksi jo teoksen aihepiirin rajaus olisi kannattanut jättää suosiolla itse Pekkaan, sillä teoksen aineisto käsittelee selvästi ennen kaikkea Pekkaa, on melko äsken avautunutta ja siksi ainutlaatuista ja tämän päälle sitä on vielä paljon. Halla-ahosta on teoksessa hyvin vähän, eikä teoksen nimeäminen Pekka Siitoinista Jussi Halla-ahoon ole sen vuoksi hyvin perusteltua. Kun katsoo, mitä Nordlingilla on Halla-ahosta sanottavaa, olisi Halla-aho kannattanut jättää kirjan nimestä yksinkertaisesti pois. Osuvampi nimi teokselle olisi vaikka Suomen Führer, osa II. En usko, että Nordling on kirjan raflaavalla nimeämisellä halunnut saada kirjalleen lisähuomiota, kun ottaa huomioon jo sen, miten pienestä painoksesta on kyse. Mutta jos tarkoituksena on ollut kirjoittaa “Suomen kansallismielisten lyhyt historia 1970-2012”, olisi niin Halla-ahosta kuin muistakin kenttään niputetuista nimistä pitänyt kirjoittaa huomattavasti enemmän. Nyt otsake ei vastaa sisältöä. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea Pekkaa.

Kaiken tämän kritiikin jälkeen on kuitenkin sanottava, että teoksen Pekkaa koskevan epäilemättä uutteran arkistonkaivuun kautta paperille tuodut löydöt ovat kenelle tahansa Pekasta kiinnostuneelle mitä herkullisinta luettavaa. Se antaa paljon anteeksi kirjan puutteista. Arkistojen löytöjen esittely ei jää vain Pekan poliittiseen ulottuvuuteen, vaan mukana on myös aimo annos Pekan hengentieteeseen liittyviä löydöksiä. Myös Pekan teatteritaustaa koskien kirjassa on hyvin mielenkiintoista materiaalia. Nordlingin heikkoudet uskontotieteen aihepiiriin kuuluvan materiaalin käsittelyssä ei tällä erää haittaa, koska hän on antanut Pekan oman äänen puhua puolestaan, jättäen liiallisen tulkinnan niistä viisaasti sikseen.

Puutteistaan huolimatta suosittelen tätä teosta kaikille, ketkä ovat Pekan sanomisista, tekemisistä ja legendasta kiinnostuneita. Opus täydentää Suomen Führeriä hienosti. Jos vain jomman kumman Nordlingin Pekka-kirjoista haluaa lukea, niin tämä voisi olla se parempi.

– – –

Otteita Suomen Führer II:sta

Seuraavassa muutamia otteita Nordlingin teoksesta, sekä niiden kommentointia. Lisäksi yhteenvetoa teoksen sisällöstä muutenkin.

Kuten edellä on jo tullut mainittua, on Nordlingin teoksessa sen keskeisten käsitteiden (mm. oikeisto, äärioikeisto, kansallismielisyys) määrittelemättömyys eräs teoksen vakava ongelma. Osittain tästä johtuen seuraa usein seuraavan tapaista maalailua, jossa ei ristiriitaisuuksia ja ilmeisiä perusteettomia yhteen niputtamisia puutu. Myös solvaamis-sanan käyttöä voidaan alla olevassa kritisoida parillakin tapaa. Jätän asian tarkemmin avaamisen lukijalle itselleen.

Jussi Halla-ahosta on mediassa tullut käsite ja häntä voisi pitää Pekka Siitoinin jälkeen maamme tunnetuimpana elossa olevana “natsina”, vaikkei hän sellaista viittaa haluakaan sovittaa itselleen. Eikä natsi-termi rehellisesti ajateltuna olekaan tänä päivänä muuta kuin leimaamistarkoituksessa käytetty pilkkakirves. Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen liittäminen kommunismiin on lähempänä totuutta, kuin Halla-ahon kytkeminen natsismiin. Halla-aho tunnetaan julkisuudessa maahanmuuttokriittisyydestään ja Islamin profeetta Muhammedin solvaamisesta. (s. 23)

Seuraava siteeraus pitää sisällään useampia huvittavia seikkoja:

Samoin homojen vastaisuutta oli mukana myös Pekka Siitoinilla, joka ei itse perverssejä juttuja harrastaneena ollut mikään koti, uskonto ja isänmaa-aatteen mannekiini. Helsingissä ja maassamme 2000-luvulla yleisemminkin vallitsevan ilmapiirin vuoksi Halla-aho ei halua profiloitua tuolla teemalla. Hänen kannattajissaan on jopa homoutta kannattavia ihmisiä mm. Muutos 2011 puolueen Jiri Keronen. Kerosen neronleimaus oli esittää avioliitto “homojen hommaksi” . (s. 29)

Pitääkö Nordling homoseksuaalisuutta perverssinä? Asia jää hivenen auki, mutta siltä vaikuttaa. Halla-aho ei varmaankaan ole profiloitunut homovastaisella teemalla koska sellainen ei ole hänen ajamiensa asioiden keskiössä – eikä Halla-aho ymmärtääkseni ole mitenkään homovastainen. Jiri Keronen taas ei tietääkseni “kannata homoutta”, vaan homojen tasa-arvoa.

Eräs mielenkiintoinen kirjan hengentieteitä koskeva seikka on se, miten tärkeäksi Pekka koki Trevor Ravenscroftin teoksen Pyhä Keihäs. Asian tiimoilta Mesikämmen oli muuten ensimmäinen, joka internetissä esitti, että juuri tuo teos onnistui niputtamaan Pekalle 70-luvun alussa niin hengentieteet kuin politiikankin yhteen, ja sai Pekan lopulta kallistumaan julkinatsiksi. Esitin tämän näkemyksen joulukuun 4. päivä vuonna 2010 artikkelissa Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi. Nordlingin arkistonpenkominen vahvistaa näkemykseni paikkansapitävyyden. Asiaan viitataan teoksessa useampaankin kertaan, mm. seuraavissa kohdissa:

Siitoinin suurin natsismiin innoittanut teos ennen Kursiivin tapausta oli Ravenscoftin Pyhä Keihäs. Tämä teos näyttää kolahtaneen Siitoiniin hänen opiskellessaan hengentieteitä 1970-luvun alussa. Siitoin kertoo monissa kirjeissä lukeneensa ko. teoksen heti tuoreeltaan 1974. (s. 45)

Kirjeenvaihdosta käy selväksi, että Siitoinille suurin totuus kansallissosialismista löytyi Ravenscoftin teoksesta Pyhä Keihäs. (s. 46)

Pekan istuessa vankilassa hän luki paljon kansallissosialismiin liittyvää historiankirjoitusta. Kirjojen ääressä hän koki toisinaan myös seuraavanlaisia maagisia ahaa-elämyksiä:

Siitoin kirjoittaa maagisesta yhtäläisyydestä oman ja Hitlerin elämän välillä Tuomiluodolle 23.7.1979: “Luin tässä eilen Hitler-kirjaa. Silmiini sattui mielenkiintoinen kohta. Vuonna 1923, sai Hitler 5 vuoden tuomion poliittisesta vehkeilystä. Minäkin sain RO:ssa 5 vuoden tuomion, myös poliittisista syistä. Hitler oli 34-vuotias, kun hän joutui linnaan. Niin olin minäkin. Hitler täytti vankilassa 35 vuotta. Hitler pääsi vankilasta pois ehdonalaiseen vapauteen ennen kuin täytti 36 vuotta. Mikäli minä pääsen pois ennen 20.5.1980, niin tämäkin toistuu. Ihmeellistä yhteensattumaa, eikö totta? Tällä saattaa olla jokin “maaginen” merkitys?” (s.47)

Jo edellä mainitsemassani artikkelissani Pekka Siitoimen transformaatio poliittisesta uhkasta uusnatsismin ja okkultismin von Münchauseniksi pohdin Pekan elämän selkeitä eri vaiheita ja niiden osittaista päällekkäin nivoutumista. Rivologia ja ördäys kasvoi ajan saatossa, mutta merkkejä siitä oli jo varhain. Eräs tällainen esimerkki rivologiasta löytyy Pekan kirjeestä Suomen Uutisten päätoimittaja Enävaaralle 70-luvun alkupuolella. Siteerauksessa mainittu “asiantuntijaryhmä” oli epäilemättä Turun hengentieteen seura.

Lähetän ohessa erään varsin ajankohtaisen kirjoituksen Suomen Uutisiin julkaistavaksi, mielellään seuraavassa lehdessä. Kuulun erääseen ns. asiantuntijaryhmään täällä Turussa, jossa käsitellään seksuaalista käyttäytymistä eri tilanteissa… Kunnioittavasti samalla pyydän teitä järjestämään minulle lehtimieskortin, jotta pääsen tekemään helpommin juttuja politiikasta ja muista tärkeistä asioista. (s. 60)

Nordling painottaa teoksessaan useaan otteeseen Pekkaa asiassa kuin asiassa näyttelijänä, minkä painotuksen Mesikämmenkin allekirjoittaa. Tapa jolla Nordling asiasta teoksessaan kirjoittaa, herättää kysymyksen, että missä määrin Nordling on saanut tulkinnalleen ideaa vaikkapa juuri tuosta Mesikämmenen edellä mainitusta artikkelista. Kenties jossain määrin, mutta kenties Nordling on päätynyt tähän melko itsestään selvään näkökantaan aivan omillaan.

Turun hengentieteen seuraa ruoditaan kirjassa kiitettävästi. Kuuluisa rituaalimenokuva, jonka täsmällinen alkuperä on ollut Mesikämmenelle aiemmin hämärässä, paljastuu Nordlingin salapoliisityön jäljiltä Jermu-lehdeksi.

Myös Pekan elämän alamäkeen luisua valotetaan kirjassa Pekan omin dokumentein. Mukana on mm. Pekan vaimolle erään naapuruston asukkaan lähettämä kirje, joka pitää sisällään rajuja syytöksiä kavalluksista ja jopa väkisinmakaamisista. Mielenkiintoista asiaan liittyen on se, että Pekka pisti tällaistakin materiaalia itsestään kansallisarkistoon, eikä siivonnut kuvaansa, kuten varmasti moni olisi tehnyt. Nordling toteaakin, että “harva henkilö olisi yhtä rehellinen omien likaisten asioidensa jättämisestä muiden tutkittavaksi” (s. 77)

Pekan vankilasta vapautumisen jälkeen ilmestyi jakeluun “Klaus Jorvaksen” teksti Siitoin Der Führer – Wir Folgen Dir!, jossa puolitotuudellisesti maalaillaan kuvaa Pekasta. Lyhyehkö teksti on julkaistu kirjassa kokonaisuudessaan. Teksti on Pekkaa von Münchausenina parhaimmillaan, sen verran värikästä on sen kerronta ja sisältö. Mesikämmen pitää lähes varmana, että tuo teksti oli Pekan itsensä kynäilemä. “Jorvaksen” teksti päättyi seuraavaan perin pekkamaiseen julistukseen:

ILMAN HIRTEHISHUUMORIA ON MAAILMAMME KÖYHÄ, SILLÄ TOTISIA TOSIKKOJA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ HAUSKUUTTA, ON AIVAN LIIKAA!

Pekan harjoittamaa hengentiedettä on usein ja perustellusti pidetty karskin maanläheisenä ja pragmaattisena, vaikka sen teoreettinen pohja huitoo usein mitä korkeimmissa metafyysisissä sfääreissä. Kirjasta löytyy osuva esimerkki siitä, minkälaisia neuvoja ja mihin tyyliin Pekka saattoi antaa hänen puoleensa hengentieteellisistä syistä kääntyneille opastusta tarvitseville ihmisille. Seuraavan neuvon Pekka antoi jollekin nuorelle miehelle 21.1.1980:

…mutta kaikesta huolimatta täytyy aina muistaa, että naiset ovat maailman katalampia, kieroimpia ja ilkeimpiä olentoja, joihin ei voi koskaan luottaa ja joille ei koskaan saa antaa valtaa. Nainen on hyvä orja, mutta huono isäntä. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin mies osaa pitää naisensa kurissa ja ojennuksessa, eikä anna tälle tilaisuutta hyppiä silmille”. Lisäksi: “Toinen asia, joka sinun on ehdottomasti opittava on se, että pidät turpasi kiinni. Et ikinä saa vakituista paikkaa ja kunnon ystäviä, jos lörpötät jokaiselle elämäntarinasi ikävät puolet. Siis päätä nyt itsellesi se, ettet kerro enään kenellekään yhtään mitään ja muista myös tämä. Mikäli minä olisin työnantajasi ja tietäisin ne jutut mitä olet minulle kertonut, niin saisit kallossinkuvan takapuoleesi. Ellet tätä opi, niin pirukaan ei voi sinua auttaa, vaan saat elää elämäsi liekki majoissa. OPI SIIS TÄMÄ! (s. 91)

Meno 70-luvun kylmän sodan Suomessa oli hurjaa. Kun Pekka joutui linnaan, jatkoivat Pekalle myötämieliset tahot silti touhujaan. Alla esimerkki.

Kotkassa toiminta oli myöskin Siitoinin käsistä pois, mutta antikommunistien aktivismi jatkui siellä vahvana. Siellä mm. maalattiin Leninin patsas punaiseksi Siitoinin vankilaan joutumisen jälkeen. Siitäkin tuli kansainvälinen selkkaus ja mm. ulkoministeri Paavo Väyrynen valitteli tapahtunutta maailmalle. (s. 93)

Muistaakohan Väyrynen tapahtuneen? Mesikämmenen blogissa haastateltu Esa Taberman tulee monen muun ohella teoksessa mainituksi. Tabermannista kirjoitetaan hivenen enemmän kuin monista muista Pekan joukoissa 70-luvulla olleista henkilöistä, ja häntä myös siteerataan Abdullah Tammen suhteen pitkästi. Pekka oli soluttautujien suhteen ilmeisen tarkkana, ja Tammen tapaus osoittaa, että hänellä oli siihen perustellut syynsä.

Pekan vankilaan saamat uhkaukset kirjeitse ovat karua luettavaa. Vankilasta käsin Pekka lähetti säännöllisesti myös presidentti Kekkoselle kirjeitä. Hän mm. kertoi olevansa valmis kulissien takaiseen korvaukseen siitä hyvästä, että hän joutui poliittisista syistä vankilaan. Vastakaikua ei tullut ja Pekan sävy Kekkoselle kiristyi kirjeissä. Romanssinnälkäänsä Pekka hoiti vankilasta käsin myöskin kirjeitse, viritteillä oli mm. pari avioliittoa. Romantiikan luokkaan meneviin siteerattuihin kirjeisiin kuuluu myös erään taideopiskelijaneidon kirje Pekalle, jossa neito tilittää olan takaa mm. siitä, miten Pekka piti häntä huorana. Tulikivenkatkuinen ja tahattoman humoristinen kirje on erokirje.

Kokonaisuudessaan on teoksessa julkaistu myös Kursiivin iskun tehneen Seppo Lehtosen nimiin laitettu kirje, jota Pekka yritti käyttää todistusaineistona Kursiivin jutussa omasta syyttömyydestään. Kirje, jossa Lehtosen nimeen on liitetty titteli “Lusiverin poika”, on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta kaikella todennäköisyydellä se on Pekan itsensä kirjoittama.

80-luvulla Pekan kurssi oli laskusuhdanteinen ja jäsenkato KDP:stä oli tosiasia. Tilanteen keskellä Pekka joutui puolustelemaan myös hengentieteiden harjoittamista, joka monille KDP:n jäsenille oli kuin punainen vaate:

Okkultismi on hyvä ja tärkeä asia ja kuten tiedättekin, niin koko kolmannen valtakunnan ylin johto harrasti sitä. Asiasta on monia kirjoja, kuten esimerkiksi Pyhä Keihäs, joka kertoo Hitlerin vihkiytymisestä asiaan, jne. Sanontasi, etteivät okkultismin harrastajat ole järki-ihmisiä on täysin väärä. Asia on täysin päinvastoin. Tietenkin on selvää, että monet häiriintyneet ihmiset kiinnostuvat okkultismista ja tulevat mukaan toimintaan siksi, etteivät ole löytäneet muilta tahoilta apua. Sama pätee myös muissa uskonlahkoissa. (s. 135)

Homma suistui 80-luvulla kovaan laskuun, mistä Nordling löytää pohjalukemat KDP:n Rautaristi-lehdestä:

Vuonna 1982 alkaa näkyä Siitoinin veltostuminen. Lehdessä on juttua mm. Dallas-sarjasta ja Sleepy Sleepersistä – KDP on yksimielisesti valinnut sleepparit Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi. Vuonna 1984 jutut madaltuvat entisestään. Lehdessä pohditaan sitä, että Pirkka-Pekka Petelius on hyvä mies ja tosi arjalainen. Riman alitus lienee spermapankin perustaminen (s. 139)

80-luvun yhteydenotoista mainitaan ulkomailta David Dukelta ja National Alliancelta tulleet kirjeet. Duken kirje myös siteerataan kokonaisuudessaan. Pekalta siteerataan kokonaisuudessan kirje Pentti Linkolalle, jonka Pekka halusi nimetä KDP:n kunniajäseneksi. Linkola ei vastannut kirjeeseen.

Pekalle ominainen huumori on läsnä teoksen alusta loppuun. Loppupuolelta teosta löytyy tästä esimerkkinä huima teksti Suojelupoliisin puliukot:

Supon tärkein ase ääriryhmien oikealta/vasemmalle vakoilussa ovat puliukot. Kaikissa yleisissä tilaisuuksissa, joissa ns. ääriryhmät esiintyvät, on vähintään 1-2-naamioituneita ns. puliukkoja, likaiset vaatteet päällä ja lippalakki päässä. Yleensä niillä on Lasol-pullo taskussa, jossa ei tietenkään ole sitä ainetta, vaan vettä. He esiintyvät ko. juoppoina lähellä puhujankoroketta ja juovat vettä Lasol-pulloistaan. Osalla on kuulolaite, joka on käytännössä naamioitu radiolähetin, joka lähettää ko. tilaisuuden viestit Supon päämajaan. Välistä niillä on lähetin kauluksen alla näkymättömissä. Rinnassa heillä on usein kirkas merkki, jossa on piilokamera. Nämä valejuopot herättävät hilpeyttä yleisön keskuudessa Lasol-pullojensa kanssa, koska yleisesti ottaen suomalaiset juopot rakastavat kanssakumppaneitaan. Näin Supo saa äänitettyä ja kuvattua rauhassa ko. tilaisuudet ja yleisesti ottaen tyhmät nauris-aivo suomalaiset eivät “hoksaa” mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Führer ei voi todeta muuta kuin sen, että autuaita ovat puupäät sillä he eivät huku vaan kelluvat. Heil Hitler! (s. 196-197)

Olen hyvin kriittinen Nordlingin tavasta niputtaa Pekka samaan laatikkoon Halla-ahon kanssa, sekä hänen löyhästä tavastaan käyttää käsitteitä (oikeisto, äärioikeisto, jne.), kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Jostain olen kuitenkin hänen kanssaan samaakin mieltä, jos unohdetaan Halla-ahon laskeminen äärioikeistoon kuuluvaksi. Aivan teoksensa lopussa Nordling toteaa:

Vielä 1980-luvulla Euroopan äärioikeisto oli mieluummin arabien nationalismia tukevaa. Islam ei ehkä silloin ollut niinkään tapetilla. (s. 200)

Pekka itse on tästä hyvä esimerkki. Musta magia-teoksissaan hän viittasi positiiviseen sävyyn Koraaniin miehen ja naisen välisistä suhteista puhuessaan, ja yleissävy arabimaita kohtaan oli Pekalla muutenkin positiivinen.

Lopuksi voisi vielä sanoa, että on hyvä, että joku on kansallisarkiston Pekka-kansioita jo tutkinut ja aiheesta kirjoittanutkin. Olisi sääli, jos kukaan ei olisi näin jo tehnyt. Vaikka olen kautta tämän katsauksen kovinkin sanoin arvostellut Nordlingin uuttakin kirjaa, on Nordling kuitenkin saanut Pekasta jo kaksi kirjaa ulos. Muita kirjoja samasta aiheesta ei ole ilmestynyt. Kritisointi on aina tietysti helpompaa kuin se, että alkaa itse toimeen ja kirjoittaa aiheesta, kenties paremman teoksen. Alan harrastajille molemmat Nordlingin kirjat ovat joka tapauksessa kulttikamaa.

Read Full Post »

ComeBack Records oli 80-90-luvuilla Turun parhaimpia, ellei parhain, levykauppa punk/hc/metalli-ihmisille. Muutenkin valikoimat olivat hyvät. Ostin liikkeestä todella paljon vinyyliä, samoin erilaisia pienlehtiä. Elämäni ensimmäisen CD:nkin, Joni Mitchellin Nightride Home:n, hankin Comebackistä.

Liikkeen Läntisen pitkänkadun tilat ovat jääneet hyvin mieleen. Valkoisilla laastiseinillä oli kuvalevyjä (jostain syystä muistan erityisesti alastoman Marilyn Monroen kuvalevyn), lattia oli tummanruskeaa puulankkua. Teje fiilisteli kassan takana tai takahuoneessa. Juttua syntyi vaikka mistä, musiikista nyt eritoten. ComeBackissä tai osin sen kautta tuli ihmisiä tutuiksi, monista ystäviäkin.

Liikkeen ikkunassa oli levyjen lisäksi aito ihmisen kallo. Myöhemmässä vaiheessa myös spiritismilauta.

Toisella puolella katua sijaitsi tuolloin Partiovaruste. Muistan kun Teje kerran kertoi, että voisi maalata niitten logosta pari sormea pois (siitä tulisi näin keskisormea näyttävä käsi). Päälle Teje nauroi nauruaan jonka muistan hyvin.

Nykyään samoissa Läntisen pitkänkadun tiloissa sijaitsee pornokauppa, jossa on myös private show. Olin aikoinaan siellä kassan takana töissäkin. Oli aika outo fiilis nähdä siinä ComeBackin kassan kohdalla ensimmäisen kerran private shown tilat, mutta niin ne ajat muuttuvat. Muistot ComeBackistä ovat kuitenkin vahvat ja ne ajat jättivät pysyvät jäljet niin minun kuin varmasti monen muunkin elämään. Good times.

Facebookiin ilmestyi jonkun aikaa sitten ComeBack Recordsin fanisivut. Pian tuon jälkeen kysyin Tejeltä, onnistuisiko haastattelu. Onnistui. Alla Tejen kuulumisia, muistoja ja ajatuksia muutoinkin.

– – –

Taustaa

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Teje Caldén ja teen kaikenlaista, varsinkin pelaan potfarmia netissä :)

Soitatko tai oletko soittanut itse bändeissä tms.?

Teen musiikkia, olin rumpali joskus bändissä, käytän nykytekniikkaa esim. paljon sampleja ja tietokoneella käsittelyä.

Teje 35 vuotta sitten.

Suosikkimusiikkisi ennen ja nykyään, joitain nimiä? Milloin sinusta tuli musiikin harrastaja?

Kuuntelen hyvin monipuolista musiikkia edelleen, suosikkia on vaikea löytää, ehkä Jill Scott olisi jonkinlainen suosikki tällä hetkellä. Olen aina ollut musiikin harrastaja :)

Hienoimmat keikkamuistot?

Paras keikka? Joka keikka josta olen nauttinut, koulutansseista Pink Floydiin…

Parhaimmat levyt kautta aikojen, top 10?

Parhaat levyt? White noise: Electric storm in hell
Zodiac cosmic sounds
Betty Davis: Nasty gal
Pink Floyd: A saucerful of secrets
Growing Concern!
Lou Reed: Rock n roll animal
Cream: Fresh cream
Latin Kings: Välkommen till förorten
Eno: Music for airports
Guru & Jazzmatazz: Streetlife? tai jotain…

Tässä 10, lisää kyllä löytyy mielin määrin, eiks oo fiiliksen mukaan?

– – –

ComeBack Records

Tulit tunnetuksi Turussa pyörineen ComeBack Recordsin pitäjänä. Missä ja milloin ComeBack aloitti, mistä idea liikkeeseen?

ComeBack aloitti Käsityöläiskadulla nyt puretussa talossa toisessa kerroksessa. Idea syntyi kun sen aikainen naiseni äiti pyöritti antikvariaattia toisessa kaupungissa ja saimme ostaa levyjä, paljon… Idea oli tehdä jotain missä ihmiset saisi ostaa ja myydä levyjään arvon mukaan, vähän enemmän kun 1 sisään 50 ulos systeemiä. Toimin jopa vakuutusyhtiön arvostelijana. Aina oli tarkoitus myös julkaista musiikkia, kesti vaan aloittaa.

Jo 1984 myin punk sinkkuja, siis pienjulkaisuja joita bändit myi suoraan kauppaan. En muista yhtäkään bändiä siltä ajalta kuitenkaan, mitäköhän ne oli? Oi bändejä? :)

Ennen Läntisen pitkänkadun osoitetta ComeBack toimi myös Yliopistonkadulla ja ymmärtääkseni jossain muuallakin?

Ennen Läntisen kadun osoitetta oltiin ensin Käsityöläiskadulla kahdessa paikassa (84-86), sitten Yliopistonkadulla (87-88?) ja lopulta Läntiselläkadulla vuoteen 94.

80-90-luvun taitteen tienoilla Comeback profiloitui vahvasti punkin/vaihtoehtometallin huippuliikkeenä, mutta muutakin musiikkia löytyi. Millainen profiili ComeBackillä oli ollut ennen tätä punk/metalliprofiloitumista?

Myytiin tosiaan alusta saakka pienjulkaisuja mutta muuten käytettyjä levyjä kaikilta vuosikymmeniltä, mahdollisimman laadukkaita, myös nuotteja, musiikkikirjoja, kaikki aakkosjärjestyksessä ja tyylin mukaan lajiteltu. Hendrix, Mahogany rush, Captain beyond, Damnation ja muut kovat kitara jutut oli aina lähellä sydäntä (Mountain) ja lisää tulee mieleen tietysti, tilailin ulkomailta kaikennäköistä mitä täältä ei löytynyt ja jossain vaiheessa ulkomaiset jakelijat ottivat yhteyttä ja sain kaikenlaista mielenkiintoista uutta musiikkia, esim. Nirvanan Bleach levy joka tuli ennen Nevermindia… kukaan ei ostanut sitä, liian huono :)

Seattle-bändejä myytiin sellaisia kun Mudhoney ja Soundgarden ja ne voitti Nirvanan mennen tullen. Crackwhoren Tapsa muistutti mua siitä että myin Turboneger! (Turbonegro) ekaa sinkkua kun bändi toi sitä mulle… vuosiluvut on toki vähän epäselviä.

Teje-logo Xysman Yeah-LP:n keskiössä.

Julkaisit ComeBack Recordsin kautta kaiken kaikkiaan reilun tusinan verran levyjä. Mitkä niistä ovat jääneet syystä tai toisesta erityisesti mieleen? Mitkä levyt olivat/ovat suosikkejasi ja miksi?

Ai suosikit? Mähän kuitenkin pidin niistä sen verran että julkaisin ne, mutta Noise in dirt/sleep away my son seiska (Miettinen valitsi vuoden parhaaksi indiesinkuksi rumbassa) ja Sharonees seiska Muddy river ja Neon light child ja sitten Xysma Above the mind of morbidity 12″ olisi ne jotka on parhaiten pysynyt, toimii vielä :)

ComeBackiä muisteli jonkun aikaa sitten Herra Ylppö jossain mediassa – Mitä hän muisteli ja missä?

Herra Ylppö oli ilmeisesti mun asiakkaana kauan teini-ikäisenä. Helsingin Sanomissa sunnuntai-osassa olisiko ollut toukokuu 2005, luin sen kaverin luona kun kaveri soitti ja sanoi että tuu tänne lukeen hesari, ja Herra Ylppö muisteli haikeana kaikkia demoja joita oli ostanut meiltä, koko palsta! Nice! En usko että missään muussa liikkeessä koko maaailmassa myytiin demoja juurikaan ja ostin suoraan bändeiltä ympäri maailmaa. Täytyy hankkia se teksti hesarissa jostain, ei vaan oo tullut tehtyä.

Kauko Röyhkän jostain videosta osa kuvattiin liikkeesi tiloissa, menikö näin?

Kauko Röyhkä kuvasi osan videosta meidän liikkeessä Käsityöläiskadulla 1985-6, en ole nähnyt sitä enkä tiedä edes biisiä.

Keitä muita julkkiksia liikkeessä vuosien varsilla kävi, joitain hauskoja tms. muistoja?

Keitä julkkiksia liikkeessä kävi? Huh, tunsin miljoona eri ihmistä musiikkialalla ja näyttelijöitä jne. Istuttiin Dingon basistin kanssa takahuoneessa, tai M.A. Numminen tuli hakemaan levyn kaverilleen, Kauko teki videon, Mikko Rintanen soitti urkuja Sharoneesin sinkulla (Mikko soitti Royalseissa koko loppuajan, Kirkan kanssa, Hectorin kanssa, jne.) Tarjosin Albert Järviselle hyvän päivän kerran, Jouni Mömmö oli tosi tutkalla, täys skitso, really, vaihtoi mun puhtaan vaihto t-paidan päälle ja jätti oman… ja kirjoitti tussilla salaperäisiä merkkejä sinne tänne. Pasi Raappana oli mun frendi 70-luvun keskivälistä saakka.

Mitähän kaikkea ja ketkä olen unohtanut, sitä en tiedä, se oli ihan vaan jokapäiväistä elämää. Ai juu, Turun jääkiekko juniorit joista tuli maailmanmestareit, Aki Petter Berg oli iso superbeibi, näytti nuorelta mutta oli silti iso, Jani Hurme myi koko levykokoelmansa mulle, mm. levy missä Metallican nimmarit! Eihän ne silloin vielä ollut julkkiksia… Ja tietysti kaikki metallibändit jotka kävi liikkeessä, niitä oli monta! Dismember oli yksi…

Sinulla oli liikkeen ikkunassa aito ihmisen kallo ja spiritismilauta. Taisivat herättää joissain närääkin, eivätkö jotkut uskovaiset käyneet niistä valittamassa?

Juu, tulivat kolmen voimin saarnamaan, en tiedä oliko pelkän ikkunan takia, mutta eiköhän se herättänyt närästystä vähän joka tasolla… Taidan herättää eri syistä joissakin ihmisissä halun lopettaa mitä tahansa teen :)

Mitkä olivat ComeBack recordsin huippuhetket? Entä kehnoimmat hetket?

ComeBackin huippuhetket? Riippuu siitä kuka katsoo. Jonkun mielestä huippu oli kun ehkä tehtiin voittoa joskus.

Töitä oli aina vähän liikaa, sosiaalista elämää samaten ettei oikein pysynyt kotielämä mukana ja tulin sairaaksi, osittain laktoosiintoleranssi! Sai mut ihan tosi sairaaksi enkä jaksanut enää tehdä töitä, silloin ei enää ollut mukavaa eli huonoimmat hetket, olin kyllä ajatellut lopettamista muutenkin silloin.

Oliko ComeBackin pyörittäminen taloudellisesti kannattavaa?

Ei, kyllähän siinä rahaa tuli välillä sisään muttei koskaan tarpeeksi. Viimeinen piikki silloin oli devalvaatio, valtiovalta lupasi ettei devalvoi, yhtäkkiä meillä oli 30% kalliimmat levyt, iso lasti jonka myyminen oli nollavoittoa… Levyjen kustantaminen oli ainoastaan kannattavaa jos käytti halpaa studiota ja myi suoraan asiakkaille, tukkumyynti oli tuskaa, välitysfirmat vei kaiken välistä, että joutui myymään satoja levyjä muutaman markan voitolla niille, kaikki samanlaisia, Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa. USA:ssa oma systeemi, bändeille ei yleensä jäänyt mitään käteen…

Tunnetuin ComeBack recordsin julkaisema bändi oli Xysma. Miten levytyssopimus syntyi? Mitä bändistä ja noista vuosista on jäänyt mieleen? Harmittiko, kun Xysma lähti ComeBack recordsilta Spinefarmille First and magicalin jälkeen?

Sopimus? Kuulin demon joka oli huippu ja halusin tehdä levyn! Sopimus oli että levy tehdään, yritän saada kustannukset takas ja sitten jaetaan loput jonkun systeemin mukaan, ja että bändillä on täys oikeus lähteä tekemään mitä tahansa koska tahansa kenen kanssa tahansa jotta en olisi turhaan sopimuksen kanssa tekemässä bisnestä… Underground!

Meillä oli niin erilaiset mielipiteet miten tehdään jotain, että se oli selviö että tiet eroavat. En esim. olisi ikimaailmassa julkaissut yhtäkään levyä First & magicalin jälkeen, tyyli muuttui liian popmaiseksi eikä se enää toiminut. Tajuskohan Olli sen että kerran annoin hänelle vintage putket vahvistimeen jotta olis mahdollisimman hyvä saundi ja ostin itselle uudet kiinalaiset, ihan ok mutta ei vintage…

Samoin yritin saada studiosaundin mahdollisimman hyväksi, kyllä maksoi… olishan levyistä tullut enemmän voittoa jos olisin ollut ekonomi, mutta mun bisnes ei perustunut siihen jos osaan riipiä rahaa ihmisiltä, vaan unelmia ihmisille, uutta mielenkiintoista ja vanhaa myös :)

Bändistä jäänyt mieleen? Paljon tietysti, mutta kundit oli puolet mun iästä, eihän meillä mitään yhteistä ollut, ja mä olisin pitänyt alkuperäiskokoonpanon ja jatkanut ehdottomasti samaa linjaa, se meni liikaa kokeiluksi. Niinkuin sanoin meillä oli täysin avoin sopimus, ei ollut mitään sanomista siihen että halusivat Spinefarmille, ja jos olisin jatkanut silloin niin olisin kyllä ollut hyvin pettynyt musiikin suhteen. Above the mind of morbidity on edelleen paras!

Miksi Comeback lopetti toimintansa?

Verovirasto lopetti toiminnan, niitten toiminnassa oli jotain mätää (asiantuntijan mukaan), mutta se on ollutta ja mennyttä, enkä aio enää puuttua asiaan, vaikka esim. todistettavasti asianajaja joka hoiti “konkurssin” varasti vaikka mitä, todistettavasti!, jne. Konkurssilakia esim. ei seurattu jne. ja sen takia enimmäkseen toiminta loppui, mun sairaus oli myös syynä, liikaa töitä.

– – –

Tulevaisuus

Tekeekö ComeBack joskus comebackin? Oletko miettinyt ryhtyväsi uudelleen levykauppiaaksi tai levyjen julkaisijaksi tms.? Jos vastaus on kielteinen niin millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

No comeback for ComeBack. Maailma on niin erilainen tänään, julkaisut erilaisia, vielä vaikeampaa myydä, suurin osa lataa jo musiikkinsa mp3 nettijuttuna, saundeista viis… Olen eläkkeellä sen takia että minulla on adhd ja paniikkihäiriö, haha, olen ihan samanlainen kun 7 vuotiaana, kestipä diagnoosi :)

ComeBackin tiloissa on nykyään pornokauppa, mitä siitä tuumaat?

Ei oo pornokauppa vaan hierontaa… enkä haluaisi todellakaan niihin epähygieenisiin tiloihin sellaista, vessasta näkyi maa irtolaudan alla ja lämmitystä ei ole :)

Koska pilvestä tulee Suomessa laillista?

Laillistaminen voi tapahtua yhtäkkiä, en olisi koskaan uskonut että monella tutullani olisi laillinen kannabisresepti, niillä on jo!

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Onnellisuus on olo jonka helpommalla saa aikaiseksi jos on terve ja syö ok, joten olen keskittynyt oman terveyden hoitamiseen, on vain yksi keho!

– – –

Kiitos ComeBackin vuosista ja haastattelusta, Teje!

ComeBack Recordsin julkaisut (lista puutteellinen):

CB-001 Hard Road (LP)
CB-002 Doctor’s special (7″)
CB-003 Sharonees: Muddy River (7″) 1987
CB-005 Sharonees: Neon Light Child (7″) 1988
CB-006 Pasin liiga: Omissa ajatuksissaan (LP) 1988
CB-007 Noise In Dirt: Sleep Away, My Son (7″, Single) 1988
CB 008 Noise In Dirt: In The Locosonic World (LP) 1989
TC-1 Xysma: Above The Mind Of Morbidity (MiniAlbum) 1990
TC-2 Today’s Waste: We’ve Made The Choice! (7″, EP) 1990
TC-3 Xysma: Yeah (Album) 1991
TC-4 Interment: Life Here After (7″) 1991
TCD-5 Xysma: First & Magical (CD, Album)1993

Read Full Post »

Mesikämmen avaa varjovaalinsa. Kenestä Suomen seuraava presidentti?

– – –

– – –

Read Full Post »

Who would you vote for in the US presidential election 2012 if you could vote in the election? Who will you vote for if you can vote in the election?

– – –

– – –

Mesikämmen supports Dr. Ron Paul.

Read Full Post »

Hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:n mitalisisoille yltäneiden haastattelut ovat päässeet pronssille sijoittuneeseen Antti Joutsiin! Irminsulin mysteerit avautuvat!

– – –

Vielä kerran, onnittelut sijoituksestasi erittäin tiukoissa kisoissa. Miltä pronssisija hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:sta tuntuu?

Kiitokset! Kilpailu oli jännittävä ja toi aika hyvin vaihtelua päiväjärjestykseen. Pronssi tuntuu ihan hyvältä, se on minulle itselleni suuri saavutus joka tapauksessa että pääsin kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

Olit kisassa useaan otteeseen johtoasemissakin, harmittaako, kun voitto jäi väliin?

Olisihan se hypnoottis-magneettisen katseen Suomen mestari ollut kyllä hieno titteli! Vaikkei sitä voittoa tällä kertaa tullutkaan, niin ei oikeastaan harmita. Kilpailun myötä sitä oppi paljon uutta hypnotismista ja siitä miten voimakkasti pelkkä katse ja preesens voi vaikuttaa kanssaihmisiin.

Miten juhlistit sijoitustasi?

Kun viimeinen kilpailupäivä kerran sattui uudenvuodenpäivään, niin tuli näin suomalaisittain otettua viinaa.

Kommentteja kanssakilpailijoistasi ja kisasta yleensä?

Taso oli kovaa ja kilpailussa oli paljon vaikuttavia katseita. Kenenkään osallistujista ei kannata jättää tähän, vaan jatkaa taitojensa kehittämistä. Turun Hengentieteen Seura sai paljon positiivista mainosta kisan myötä ja antaa varmasti monille mielekkään kanavan katseen kehittämiseen.

Olet Kymenlaakson Esoteeris-Mytologisen Seuran perustajajäseniä. Mihin seura pyrkii, mistä sen toiminta muodostuu? Kuulutko muihin salaseuroihin?

Kymenlaakson esoteeris-mytologinen seura on omistautunut okkulttisen perinteen ja tiedon vaalimiseen. Seura on ikäänkuin verkosto, jonka avulla samoista asioista kiinnostuneet ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan ja olla mukana totuuden ja tiedon etsinnässä. Seuran nimi ilmoitettiin minulle unessa.

Olen nykyään myös Turun Hengentieteen Seuran jäsen.

Kymenlaakson esoteeris-mytologinen seura on omistautunut okkulttisen perinteen ja tiedon vaalimiseen.

Muistan kuulleeni, että Kymenlaakson Esoteeris-Mytologinen Seura olisi tekemässä tänä vuonna matkan Kai M. Aallon luokse – pitääkö tämä paikkansa? Liittyykö matkaan hypnoottis-magneettisen katseen salaisuuksien opiskelua katseen mestarin johdalla, tms.?

Seuran hierofantin kanssa olemme asiasta keskustelleet, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Olemme olleet Kai M. Aallon kanssa kuitenkin yhteyksissä. Tämä olisi kyllä joka tapauksessa varmasti valaiseva matka monessakin mielessä.

Jaarli Kaikkitaival ja Ilmari Pöyhönen jo omissa haastatteluissaan kommentoivat sitä, että kaikilla mitalisijoille päässeillä miehillä on viikset. Mikä on oma näkemyksesi asiaan – mistä tämä kertoo? Mikä on viiksien magia, miten se liittyy hypnoottis-magneettiseen katseeseen?

Joutsi laittoi Crowleylle viikset

Kaikilla suurmiehillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on viikset. Toisin kuin partaa, viiksiä ei voi kasvattaa vahingossa, eivätkä ne muodostu itsestään jos vaan jättää naamansa ajelematta. Viiksien pitäminen kasvoillaan on aina tietoinen valinta, joka vahvistaa viiksiniekan omaa tahtoa. Miettikääpä herrasmiestä nimeltä Aleister Crowley. Kuinka vaikuttava näky hänkin olisi ollut mahtavien pensseleiden kanssa!

On hieno asia, että viikset ovat yrittäneet tehdä pienimuotoista comebackia katukuvaan.

Kaikilla suurmiehillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on viikset. Toisin kuin partaa, viiksiä ei voi kasvattaa vahingossa, eivätkä ne muodostu itsestään jos vaan jättää naamansa ajelematta. Viiksien pitäminen kasvoillaan on aina tietoinen valinta, joka vahvistaa viiksiniekan omaa tahtoa.

Olet todennut, että “Irminsulin ikiaikaiset mysteerit eivät viiksettömille aukea!” Mitä olet tällä tarkoittanut?

Irminsul oli tavallaan germaanisen saksi-heimon vastine viikinkien Yggdrasill-maailmanpuulle. Mytologinen puu joka yhdisti taivaan ja maan. Tuo viiksikommentti oli oikeastaan pieni sisäpiirin vitsi aiheesta, Irminsulin symbolista kun tulee eittämättä muhkeat viikset mieleen.

Viiksien lisäksi kaikkia hypnoottis-magneettisen katseen SM 2011:ssa mitalisijoille päässeitä yhdistää myös se, että he kaikki ovat myös hengentieteen miehiä. Onko niillä, jotka eivät harjoita hengentieteitä, mahdollisuuksia onnistua hypnoottis-magneettisessa katseessa lainkaan?

Tietenkin! Hypnoottis-magneettinen katse on synnynnäinen ominaisuus, eikä sen käyttöä voi muutenkaan opetella. Luulen että asia liittyy enemmän tietynlaisten persoonallisuuksien hakeutumisesta samanlaisten asioiden äärelle.

Ketkä ovat suurimmat esikuvasi hypnoottis-magneettisessa katseessa? Entä elämässä muuten?

Mestari Pekka Siitoin on ollut ainoa todellinen esikuva hypnoottis-magneettisen katseen suhteen minulle. Vaikka sijoitus kisassa olikin erinomainen, en pahemmin ole harrastanut hypnotismia, vaan teen työtä toisien esoteeristen suuntauksien parissa. Oman elämäni esikuvia ovat olleet monet okkulttisen, filosofisen ja henkimaailman taitajat ja tutkijat. Aleister Crowley, Karl Maria Wiligut, Guido von List, Jörg Lanz von Liebenfels, Julius Evola…

Listaa voisi jatkaa melkein loputtomiin, mutta loppukädessä koko yhteinen okkulttinen gnosis on tärkeämpi kuin kukaan yksittäinen ihminen tai idoli.

Miten, missä, milloin ja miksi aiot harjoituttaa hypnoottis-magneettista katsetta nyt vuonna 2012?

Pyrin käyttämään katsetta harkitusti, ainoastaan hyvin tärkeissä tapahtumissa, joissa oman preesensin vahvuus on olennaisessa osassa. Tulevat haastattelut koulun suhteen voivat saada vähän lisämaustetta hypnoottis-magneettisesta katseesta.

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Pitkään kypsytetty viski, aromaattinen tupakka, rasvainen ruoka ja rivologiset puuhastelut.

Loppukommentteja?

Suurimmat kiitokset Mesikämmenelle, Kai M. Aallolle, kilpailun sponsoreille ja tietysti kaikille äänestäneille!

– – –

Kiitos haastattelusta, Antti Joutsi!

Read Full Post »

Older Posts »