Feeds:
Posts
Comments

Archive for February, 2011

Sain jonkun aikaa sitten postissa Kiljuvelka-70:n uusimman levyn, Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa.

Levy oli pakattu kunnon punk-tyyliin: Paikalliseen ilmaisjakelulehteen käärittynä, sitten laitettuna A5-kuoreen. Osoitetietojen käsialan perusteella olisi äidinkielen opettaja antanut varmasti huomautettavaa. Tästä jo tuli hyvä fiilis, kaikkea ei ole siloitellun siististi tehty ja jaettu. Hyvä.

Kiljuvelan aiempikin, eli se ensimmäinen, lätty on tullut tutuksi. Ihmissaastaa ja pohjasakkaa oli tyly pelinavaus, jonka Violent Journey Records pykäsi ulos viime vuoden puolella. Tällä kertaa julkaisijana on kiljukamujen oma Kiljutuotanto (ja levy on tilastoissa “Salapoltto 001”). Jo ensimmäinen levy antoi vahvaa osviittaa, missä mennään. Kiljuvelan ukoilla on varsin nimekkäitä entisiä bändejä, kuten alan ihmiset tietävät, ja kaverit hallitsevat instrumenttinsa ja menonsa. Jo ensimmäisellä levyllä oli huimia klassikkobiisejä, kuten Katso huomiseen.

Uusi levy Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa pistää edellisestä vielä paremmaksi. Kyseessä on huimaa taidokkaiden muusikkojen revittelyä, vokalisti Paten käsittämättömällä artikulaatiolla siloitettua alan mättöä. Bändin esikuvat kuuluvat kyllä läpi, mutta siitä huolimatta Kiljuvelka paahtaa täysin omintakeisella tyylillään mitään kumartelematta ja todella upeasti koko reilun 15 minuutin verran. Siis 15 minuutin. Mikä tarkoittaa tässä tapauksessa koko levyä. Juu-u. Ei enempää eikä vähempää. Jos olet tottunut perussapluunaan levyjen suhteen, niin tämä voi sinua ahdistaa, mutta se on sitten oma ongelmasi. Siinä tapauksessa voi olla parempi ostaa uusin Metallican tai Green Dayn levy. Mutta sehän on vähän sama kuin että suosisit Alkon viiniä itsetehdyn kiljun suhteen.

Kiljuvelassa on minun korvaani hienoa juuri se, että materiaalista kuulee, että mukana on oikeasti todella päteviä ja taidokkaita muusikkoja, jotka vetävät asenteella, eivätkä koeta hienostella. Mm. Opun bassokuviot ovat punk-biisien kirjossa paikoin aivan huimaa taidetta, kun tätä levyä kuuntelee. Jos ylipäätään osaa kuunnella sitä bassokuviota. Samaa ihastusta on allekirjoittanut saanut tältä levyltä aivan kaikkien instrumenttien osalta. Erityiskiitoksen saa Paten vokaalit ja artikulaatio, mikä on kerta kaikkiaan jotain huimaa. Frank Zappan musiikin suhteen jotkut ihmettelivät aikoinaan, että miksi ihmeessä noin pätevä muusikko vetää noin huonolla läpällä noin levotonta musiikkia. Jollain analogialla tämä pätee varmaan joidenkin silmissä myös Kiljuvelka-70:n.

Homo, vittu! Runkkari!

Noilla sanoilla päättyy tämä levy. Sitä ennen CD pyörii kuitenkin usean tiukan biisin verran armotonta hardcorepaahtoa. Allekirjoittaneen korviin levyn huippubiiseiksi nousevat Hevikiska, Räsänen, sekä Kiljukeisari. Biisien suhteen myös lyriikat ovat sarjassaan mitä mainioimmat. No, lukekaa nyt vaikka Hevikiskan sanat:

Hevilenkkarit, ruutupaita,

arskaa, soppaa, ja kaurista

Lippis ja liivi, merkkeineen,

Suicidal, Venom, Megadeth!

Kiska! Kiska!

Moshausdokaus

hevikiskalla!

Allekirjoittaneelle on levyn biiseistä erityisen rakas levyn kahdeksas raita, Kiljukeisari, joka kertoo edesmenneestä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta, josta on tässä blogissa muutama posti tullut kirjoitettua. Onnistuin ymmärtääkseni innoittamaan bändin Paten kirjoittamaan tämän biisin sanat ja pistin levyn alussa olevan Pekka-siteerauksen bändille levyä varten vielä mp3:na. Räsänen-biisistä en viitsi sanoa sen enempää, muuten joku vielä nostaa syytteen. Voisin kuitenkin vaikka viitata aiempaan blogitekstiini tässä yhteydessä: Käyttääkö Päivi Räsänen homokaasua poliittisena aseena?

Olen aivan varma, että kuten bändin aiemmankin levyn suhteen, tullaan tätäkin levyä lyttäämään “sivuprojektivitsinä”. Jos tällaisia arvioita tulee, voisin sanoa heistä kategorisesti saman tien, että he eivät tiedä mistä puhuvat. Kiljuvelka-70 on suvereenien muusikoiden ryhmä, jotka vetävät täydellä asenteella välittämättä siitä, miten heitä viime kädessä tulkitaan. Tässä on aitoa päivitettyä punk-henkeä vuodelle 2011!

Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa on aivan saatanan loistava hardcorelevy.

Advertisements

Read Full Post »

Pekka on esiintynyt Fingerpori-sarjakuvassa ainakin kahdesti. Molemmat kerrat ovat joulukuulta 2010. Stripit alla.

 

Read Full Post »

Read Full Post »

Kirjoitin viime vuonna postin, jossa kerroin vierailustani Pekka Siitoimen aikoinaan omistaman Krappulan luokse. Alla juttu eräästä paikallislehdestä, jossa kerrottiin talon omistajan vaihtumisesta.

Read Full Post »

Read Full Post »

Vaalit lähestyvät jälleen. Otetaanpa asiaa sivuten Pekalta näkemyksiä.

Read Full Post »