
Legionin kesätapaaminen. Vasemmalta oikealle: Infernal Lord of Darkness, uusi Legion leader, Santtu, Legion tiedottaja, Vihan Voima.
- – -
Legion leader eroaa
Santulla oli 18.7.2012 klo 14:11 dramaattista kerrottavaa Legion Tiedotus-nimimerkin suulla: Legion Leader EROTETTU.
TIEDOTAN!! Viime aikaisten tapahtumien johdosta järjästetty hätä tila kokous on päättänyt erottaa ilmi tulleiden seikkojen takia Legion Leader jonka toiminnat on häpeälliset koko Legionille VALITETTAVASTI
Entinen Leader säilyttää kuitenkin HENK KOHT initiaatio arvonsa ja Legion jäsenyyden mutta ei voi olla Legion Master arvo toimissa enään. Uusi Leader valitaan seuraavassa kokouksessa siihen saakka Legion on LAMAANNUS tilassa (inactive).
Legion kokous toivoo nämä toimet pelastaa Legion kasvot huom!! KOLLEKTIIVISET ja säilyttää kunjoitus internet maailmassa.
Näitä päänsä sisäisiä mielikuvituskokouksia on Santtu tunnetusti pitänyt ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun yhdelle mielikuvituspersoonista annettiin potkut.
Santulle tiedoksi, että kukaan ei usko näitä läpinäkyviä satuilujasi, eivätkä tällaiset hölynpölypörinät vanhojen hölynpölypörinöiden päälle millään lailla ”pelasta Legionin kasvoja”. Päinvastoin, tämä saa huuruilusi näyttämään entistäkin typerämmältä. Kukaan aivopierujesi lukija ei kunnioita (tai ”kunjoita”) mielikuvituksessasi olevaa Legionaa, ei koskaan tule kunnioittamaan, eikä ole koskaan kunnioittanutkaan. Lienee sanomattakin selvää, että teet itsellesi vain hallaa näillä sekoiluillasi.
Noin kuutta tuntia myöhemmin, klo 20:14, Santtu kirjoitti EX Legion Leader nimellä seuraavaa:
Joudun hyväksymään kokous komitea päätöksen VALITETTAVASTI ja luopumaan Legion Leader vallasta. Toivottavasti mesi kämmen on tyytyväinen!! Sai aikaan tämän OSITTAIN! Huom! !MYÖNNÄN kuitenkin oma vastuu asiassa KOSKA jehova pr huijaus yritys. Kaikki häpeä on YKSIN minun Legion EI ollut tempusta tietoiset!!!
Hail kehiin!
Mesikämmen olisi paljon tyytyväisempi, jos myöntäisit, että:
1) Esität S24:n satanismipalstalla useampaa eri henkilöä.
2) Legioniin ei kuulu lisäksesi ketään muuta.
3) Legion on olemassa vain pääsi sisällä.
4) Valehtelet Legionista patologisesti.
5) Kirjoituksesi S24:n satanismipalstalla ovat ainoastaan olleet sinulle haitaksi.
6) Sinulla on ongelmia, joihin tarvitset apua.
Ja tämän päälle:
7) Lopettaisit S24:n satanismipalstalla kirjoittelun kokonaan, omaksi parhaaksesi.
Jos teet näin, niin voit olla varma, että saat oikeasti hieman kunnioitusta niin Mesikämmeneltä kuin monelta muultakin.
Noin 15 minuuttia edellisen viestin jälkeen ”Uusi Leader” jo kirjoitti:
No nyt täytyy kyllä myöntää että on melko jännittävä tunnelma. Täältä kotikatsomosta seurattuna vaikuttaa siltä kuin sanonta kuuluu “kyttää kuin mykkä vittua” tai jopa “katajaan kapsahti” Meilläpäin tuollaisille yleensä on keitetty kahvit ja sitten potku persauksille onnea tuomaan, mutta te siellä varmaan hoidatte asiat omalla tavallanne johon minä tässä “vaatimattomassa” asemassani tuskin tulen juuri puuttumaan. Kuitenkin painottaisin värien merkitystä tässäkin kontekstissa. Terveisiä tutuille ja tuntemattomille.
Kielioppi oli tässä viestissä sen verran parempi, että Santtu oli joko todella tsempannut naamioitumisessaan, saanut jonkun ystävänsä kirjoittamaan kyseisen viestin, tai sitten joku satunnainen henkilö oli päättänyt pistää humoristisen lusikkansa soppaan. Ei voi tietää.
- – -
Legion lähestyy jehovantodistajia
Yhä paranee :DD-nimimerkki oli onnistunut löytämään viestin, jonka Santtu oli lähettänyt S24:n jehovantodistajat-palstalle (Suomi 24/Yhteiskunta/Uskonnot ja uskomukset/Jehovan todistajat). Kyseinen nimimerkki totesi 19.7.2012 seuraavaa:
Ex-diilerillä on “naaman pelastus operaatiot” käynnissä Jehovien palstalla :DDD
Linkkiä klikkaamalla löytyi Keskustelu yhteys-niminen aivopieru, jonka Santtu oli kirjoittanut kolmisen tuntia ”Legion leaderinä” satanismipalstalle lähettämänsä eroamisviestin jälkeen:
Vihan Voima, 18.7.2012 23:30:
Olen johtanut kansainväliset TEISTINEN saatanan palvonta järjästö huom!! YHÄ jäsen! Onko silti mahdollisuus saada KESKUSTELU yhteys HIGH LEVEL jehovan todistajat kanssa? Ehkä paneeli keskustelut satanismi VS jehovan todistus EI voi tietää?? Se on TEIDÄN päästä kiinni!!
Seuraavana aamuna, 19.7.2012 klo 10:37, kun edellä mainittuun viestiin ei kukaan ollut vastannut, kirjoitti Santtu Vihan Voima-nimimerkillä samalle palstalle uudestaan:
Ei ASIALLISET yhteys otto pyynnöt?? Ehkä kiinnostunut JT prospect member ohi suun? EI voi tietää??! Kyseessä naaman pelastus operaatio VAATIMUKSET huom!! VAIN:
1. AVOIN tilaisuus (yleisö access)
2. KESKUSTELU ei KUUNTELU tilaisuus
3. kahvi tarjoilu
4. Valmistellut Legion edustus puheet on!
Miksi Santtu ajattelet, että jehovantodistajia pätkääkään kiinnostaisi auttaa jotain julkisella keskustelufoorumilla horisevaa metsäsaatananpalvojaa kasvojensa menettämisen paikkailussa? Miksi ylipäätään kyselet tällaista asiaa S24:n keskustelufoorumilta etkä suoraan vaikka sieltä kotipaikkakuntasi valtakunnansalista? Ja jos jollain ihmeellä onnistuisit saamaan itsesi johonkin julkiseen väittelytilaisuuteen jehovantodistajien kanssa, niin millä perusteella ajattelet sen paikkaavan mainettasi valehtelijana? Jehovantodistajien kanssa väittely ei siksi toiseksi ole mikään meriitti, vaikka sellaisesta et olisi valehdellut ja sellaiseen olisit itsesi tulevana sunnuntaina pistänyt.
Eihän tälle voi kuin nauraa. “Pelastus operaatio VAATIMUKSET!!” Kahvitarjoilukin vielä! Voi nyt Helena Blavatskyn perse!
Mitä seuraavaksi?
- – -
Päivän biisi: Timmy and the Lords of the Underworld: Living a lie.
“Häpeilemättömästi satuilee muille yhtä ja toista ja ”paikkailee” paljastuneita urpoilujaan uusilla läpinäkyvillä urpoiluilla.”
Kuulostaa ihan Pekka Siitoimen tekemisiltä. Valtakunnanjohtaja / Legion Leader tittelitkin matchaa. Ettei vain olisi kyseessä inkarnaatio?
Santtu – pure epic awesome. Kunjotus 5 / 5 South Park-viittauksesta. Lähinnä kiinnostaa että kuinka pitkä tästä kunnianarvoisan herran sekoilusaagasta lopulta muodostuu.
Tommi, sanopa se… “Ei voi tietää?”
Lisää huurua ja KUNJOITUSTA!
Jesh!
Legion vaikuttaa Ponyvillessäkin, Leaderina Pinkie Pie:
Kunjoitus menee mutta maine kasvaa
kysyin huvikseni hieman kysymyksiä järjestöstä suomi24.fi:ssä ja hämmentävän tyhjentäviä vastauksia tulikin
K: Mikä on Legionin kanta päihteiden viihdekäyttöön?
V: VAIN maagiset käytöt huom!!! EI pakolliset
K: Mitkä ovat vaatimukset että voi liittyä Legioonaan?
V: Pitää tuntea Legioner HENK KOHT ei pelkkä netti tuttavuus!
K: Mitä legioonan sisällä tarkoittaa sana teistinen?
V: Saatanan palvonta EI humanist COS satanismi
K: Mitkä ovat järjestön perimmäiset tavoitteet?
V: SALAINEN
K: Kuinka kauan Legion on ollut olemassa ja miten järjestö sai alkunsa?
V: Alku perä YLI tuhat vuotta!! Temppeli ritari perintö huom!! EI voi tarkentaa ulko puoliselle!
K: Onko järjestöllä esim. omia nettisivuja joista voi lukea lisää tietoja?
V: On SISÄINEN foorumi (members only access) tiedotus vain TARPEEN mukaan. Se on MEIDÄN päästä kiinnI!!
Hyviä kysymyksiä, mahtavia vastauksia!
Toivottavasti Santtu on oikeasti kirjoittamassa jotain vihkosta Legionista ja joku sen kustantaisi… tai laittaisi edes jonnekin nettiin. On sen verran eeppistä matskua, että opushan olisi välitön klassikko.
“Onko silti mahdollisuus saada KESKUSTELU yhteys HIGH LEVEL jehovan todistajat kanssa?”
Holy fuckin’ moly! Tässä mentiin jo aivan uudelle levelille. Aivan timanttisia neronleimauksia nämä high level ja low level -jehovantodistajat. Mitähän seuraavaksi? Lestadiolaiset? Körtit? Herran kansa? Helluntalaiset? Kaikki kortit kannattaa kokeilla, jotta saadaan operaatio “naaman pesu” onnistuneesti päätökseen.
Ehkä Legion yhdistää voimansa Veli Saarikallen Sanan ja ylistyksen kanssa? EI VOI TIETÄÄ!
Hyvä tuossa “naaman pelastus operaatiossa” muuten sekin, että tyyppi on närkästyneen oloinen kun kukaan ei vastaa tai innostu hänen ehdotuksestaan. Samoin se, että pyytää auttamaan tuossa naaman pelastuksessa jotain sellaista kuin “järjestäkää tällainen tilaisuus mun naamanpelastamiseksi, kahvitarjoilu pitää olla, ja sitten haukun teitä siellä ja julistan myöhemmin netissä, miten tein teidät naurunalaiseksi”. HAH! Kaiken lisäksi tyyppi on niin kujalla, että jehovantodistajathan ne tuollaisessa väittelyssä vähän järkevämmiltä varmasti vaikuttaisivat, vaikka heidän juttunsa on mitä on. Varsin huimaa.
VOIMA KASVI löydetty!
Se on varmaan tämä:
“In my solitary ceremonies in the hills, worshipping with fire and sword, with water and dagger, and with assistance of a strange grass that grows wild in certain parts of the MASSHU, and which I had unwittingly built my fire before the rock, that grass that gives the mind great power to travel tremendous distances into the heavens, as also into the hells…”
Alkaisiko olla seuraavan osan aika? Santtu on näemmä tällä kertaa lyömässä hynttyitä yhteen Zeena ja Nicholas Schreckin Storm-järjestön kanssa. Ikävä kyllä mainittu järjestö taisi lopettaa toimintansa jo vuosia sitten, mutta mitäpä sitä tuollaisista pikkuseikoista huolehtimaan.
Loistava leaderimme on selvästikin pahassa tilanteessa: “Tämä ketju osoittaa karusti että olen menettänyt tavallisen kansan kunjoituksen eikä sitä voi palauttaa TAVAN OMAISELLA keinolla. Valmistaudun ÄÄRIMMÄINEN maaginen OPERAATIO jossa naaman pelastus JA arvo aseman palautus tai LOPULLINEN nöyryytys. Mahdollisuudet näyttää huonolta mutta ei muita mahdollisuuksia VALITETTAVASTI”
No, saapa nähdä mitä tuleman pitää… ei voi tietää.
Storm-ketju löytyy täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10831481
Terve Harry,
kiitos kommentista. Santtu se osaa yllättää… aivan absurdi käänne taas tämäkin. Pitääpä katsoa, jos tuossa olisi jo seuraavan osan ainekset.
On tainnut Santtu olla kuitenkin hiljaa jo vähän aikaa tuon jälkeen?
EI VOI TIETÄÄ!
Tervehdys Mesikämmen,
Juu, ilmeisesti palaute tuosta Storm-jutusta oli sen verran tyrmäävää, että Santtu on taas hetkeksi vetäytynyt parantelemaan haavojaan. Mutta kyllä se sieltä takaisin tulee – ja ehkäpä hyvinkin pian: S24-palstalla on näemmä kaipailtu Santtua mukaan hypnoottis-magneettisen katseen suomenmestaruuskilpailuihin. Kiinnostavaa nähdä, mitä mustien taiteiden mestari vastaa tähän.
Taidan odotella vielä sen aikaa, että Santtu avaa taas sanaisen arkkunsa… jos historia toistaa itseään, niin se kyllä tapahtuu taas jossain vaiheessa.
Uutta huuruista sisäavaruusreissua odotellessa..totista VOIMA KASVI vaikutusta:
Tuo video kyllä kuvasi Saatanan kujalla-menoa hyvin!
Sitähän minä vaan tulin tänne raportoimaan että suomalaisen satanismin nykytilanne näyttää tällähetkellä hyvinkin mielenkiintoiselta :
“Sexual Kirous Voima g-point g-force kerrytys ei salainen high advanced satanism legion technique Siitin Liukastus”
Aineksia jatko-osalle kenties ?
No huh huh… taitaa olla tosiaan jatko-osan paikka…
Erinomaisesti santturoitua tekstiä, mutta ei aitoa kamaa, Aito Santtu taitaa nykyisin olla “Taiffuuni Tiedotus” ja “Grand Typhon”. VOIMA KIRJOTUS taitaa olla nykyisin hyvinkin OMAKSUTTUA!
Nyt pitäisi saada lisää AITOA santtukamaa kasaan..ovathan nuo imitaatiotkin kyllä aika hauskoja. Ehkä Legion pitäisi todellakin perustaa..KASVIS grillauksineen VOIMA KIRJOTUKSINEEN kaikkineen? EI VOI TIETÄÄ! Legion HIGH level members tuntisi toisensa VOIMA KIRJOTUKSESTA?
Taiffuuni VPK järjästö on taas viimeaikoina kerännyt melkolailla KUNJOITUSTA suoli24.fi palstalla