Feeds:
Posts
Comments

Archive for December, 2010

Mesikämmen kiittää lukijoitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa heille hyvää uutta vuotta ja sitä parhaillaan edeltävää liminaalitilaa. Tähän aikaan vuotta voi sopivaan väliin kerrata sitä, mitä aika oikein on. Asian tiimoilta voi myös katsoa vaikka BBC:ltä vuonna 2007 tulleen dokumentin Cosmic Time. BBC:n ohjelmatiedot dokumentista löytyvät täältä. Ja tuon jälkeen voi hypätä todella syviin vesiin: Onko [...]

Read Full Post »

Kirjoitin jonkin aikaa sitten, että olin vieraillut Turun Kaskenkadulla sijainneessa liikkeessä jututtamassa sen henkilökuntaan kuulunutta miestä liiketilojen menneisyydestä ja muista asiaa sivuavista seikoista. Kaikenlaista mielenkiintoista tulikin esiin. Tuolla kertaa en päässyt käymään Turun Hengentieteen Seuran sanctum sanctorumissa, eli liiketiloihin kuuluvassa kellaritilassa, jossa seuran temppeli 70-luvulla sijaitsi. Mahdollisuus tähän sittemmin avautui, ja tänään pääsin astumaan tuohon [...]

Read Full Post »

Käykää hakemassa lähikaupasta mäyräkoira! Avatkaa viinapullot ja laittakaa niihin Luciferin kunniaksi loraus sianverta! Kiljukanisterit auki! Joka mies ylös! On juhlan aika, sillä Mesikämmenen blogi on julkaissut 50 postia, jotka joko suoraan tai epäsuoraan (enimmäkseen suoraan) käsittelevät edesmennyttä legendaa; valtakunnanjohtaja, rivologi, ja Luciferin arkkipiispa Pekka Siitointa! Juhlan kunniaksi kuuntelemme Pekan kovasti rakastamaa turkkilaista musiikkia, päästämme turkkilaisen [...]

Read Full Post »

Mesikämmenellä oli muutamia päiviä sitten etuoikeus käydä läpi varsin ainutlaatuista Pekka-materiaalia; tuhtia nippua Siitoin-filmi oy:n mainos yms. materiaalia, valokuvia Pekan autoista, valokuvia valtakunnanjohtajan Vehmaan huvilalta, sekä hienoja kuvia Pekan teatteriajoilta. Vehmaan huvilalta oli mm. kuva, jossa Pekka antaa jotain juhlallisesti Seppo Lehtoselle huvilan parvekkeella. Toisessa kuvassa nämä em. punaniskanatsit poseerasivat samalla parvekkeella aseet käsissä. Ilmeisesti [...]

Read Full Post »

Pieni mainos tähän väliin. Mesikämmen on lähettänyt hypnoottis-magneettisen katseen mestarille, Kai M. Aallolle kattavan haastattelun (lähes 30 kysymystä), jossa käydään läpi niin Kain taustaa, hypnottis-magneettista katsetta, Pekka Siitointa, kuin Kain nykymenoa ja sen eroa menneeseen, sekä Kain näkemyksiä Suomen itsenäisyydestä. Kai on lupautunut haastatteluun, joka laajuutensa vuoksi saatetaan julkaista useammassa osassa. Haastattelun julkaisun ajankohta on [...]

Read Full Post »

Tämä homma lähtee nyt selvästi kovaan nousuun. Mestari on meille suosiollinen! Turun Hengentieteen Seura on perustettu uudelleen! Mesikämmen laittaa jäsenhakemuksen heti vetämään… ja tietysti Lucifer Looshiin! [Turun Hengentieteen Seura, osa 6, löytyy täältä, ja 8, täältä].

Read Full Post »

Edellisestä uusnatsien rodunjalostuspostista tuli mieleen eugeniikka muutenkin. Katsotaanpa mitä Wikipedia osaa sanoa asiasta: “Eugeniikka (kreikan sanasta εὐγενής, “hyväsyntyinen”, aikaisemmin rotuhygienia) on termi, joka viittaa ihmisten valikoivaan jalostamiseen kannan parantamiseksi sukupolvien myötä. Termin kehitti vuonna 1883 Sir Francis Galton. Myöhemmin hän jakoi termin kahteen osa-alueeseen – positiivinen eugeniikka tarkoittaa parhaimpien yksilöiden lisääntymisen rohkaisemista ja negatiivinen eugeniikka [...]

Read Full Post »

 

Read Full Post »

Elokuussa 1976 maamme lehdissä ilmestyi hurjia Turun Hengentieteen Seuraan liittyviä otsikoita. Hyvänä esimerkkinä näistä käyköön oheinen Ilta-Sanomien lööppi. Rajut väitteet pohjasivat viime kädessä Siitoimen kirjoittamaan, Turun Hengentieteen Seuran 1974 julkaisemaan teokseen Musta Magia, osa I. Kyseinen teos sisältää hyvän määrän varsin huimaa tekstiä, mm. siitä, miksi meillä on velvollisuus harjoittaa magiaa, millaisia ovat henkivaltojen hierarkiat, [...]

Read Full Post »

Mesikämmenen tassuihin päätyi alla oleva kuva aamuyön pimeinä tunteina. Kuvan tekijästä ei karhunpesässä ole tietoa. Huhun mukaan tästä on tehty t-paitaa.

Read Full Post »

Read Full Post »

Tongin tässä arkistoja, kun tuli taas ajankohtaisesta joulumainonnasta mieleen Siitoin-filmi oy:n eräs joulumainos – joka löytyy ohesta. Laitoin oheen saman tien muutaman muunkin Siitoin-filmi oy:n sanomalehtimainoksen. Ja kun nyt tuli Siitoin-filmi oy puheeksi, niin kerrottakoon, että kävin jonkun aikaa sitten hieman jututtamassa em. liikkeen tiloissa nykyään toimintaansa pitävän yrityksen erästä henkilökuntaan kuuluvaa miestä. Juttutuokio oli [...]

Read Full Post »

Veronica Pimenoff on kirjoittanut varsin mielenkiintoisen oloisen romaanin. Sankarin seisaus, joka käsittelee syyskuun 11. 2001 tapahtumia, ilmestyi jo jonkin aikaa sitten kuluvan vuoden syksyllä. En ole itse vielä lukenut tätä teosta, mutta kuulemani ja lukemieni arvostelujen perusteella se vaikuttaa lupaavalta. Alla eräs arvio kirjasta. Onko kukaan tämän blogin lukijoista vielä lukenut tätä Pimenoffin viimeisintä?

Read Full Post »

Idiocracy + 1984 + Brave New World + Fahrenheit 451 = 2010.

Read Full Post »

Seuraava viesti ilmestyi Sibel Edmondsin Boiling Frogs-sivustolla tämän kuun 11. päivä. Vetoomus kansainväliselle yhteisölle Me, Amerikan kansalaiset, lähestymme tämän tärkeän viestimme vastaanottajia Atlantin ja Tyynen valtameren toisella puolella. Viestimme on toimitettu pullossa, äärettömän hitaalla keinolla, johtuen siitä, että kommunikaatiokeinomme ovat hyvin rajoitetut (hallintomme valvoo laajamittaisesti ja ilman valtuuksia puhelimiamme, tekstiviestejämme, sähköpostejamme, faksejamme, ja internetyhteyksiämme). Pyydämme [...]

Read Full Post »

Washingtonin blogi julkaisi tämän jutun kuluvan kuun 9. päivä: Pentagonin paperien keskeiset julkisuuteen vuotajat olivat Daniel Ellsberg ja senaattori Mike Gravel. Kuten kaikki tietävät, on Ellsberg entinen armeijan analyytikko, joka vuoti Pentagonin paperit Rand Corporation:sta julkisuuteen. Senaattori Gravel taas luki Pentagonin paperit kongressin arkistoihin. Tämä teki papereista julkista tietoa, jota Yhdysvaltain hallinto ei voinut enää [...]

Read Full Post »

Dokumenttiprojekti: Uusi näkemys näyttää tammikuussa 2011 uudelleen aiemmin tänä vuonna näytetyn elokuvan Mitä pirua päällemme oikein sumutetaan? Kirjoitin elokuvasta aikaisemmin lyhyen artikkelin, jonka voi linkkeineen edelleen löytää täältä. Tammikuussa (lauantaina, 22. päivä,  klo 13:30-15:30) elokuva näytetään Turun kaupunginkirjaston Studio-tilassa (välittömästi pääsisäänkäynnin vieressä), jonne mahtuu n. 80-100 henkeä. Tilaisuus on ilmainen (vapaaehtoinen tilaisuuden tukimaksu).

Read Full Post »

Tri Kevin Barrettin aiemmin mainostamani Truth Jihad-lähetys löytyy nyt arkistoituna täältä. Ensimmäisen tunnin vieras jänisti lähetyksestä, mutta toisen tunnin vieras tri Doug Rokke saapui linjalle ja kertoi nanotermiitin käytöstä syyskuun 11. 2001 iskuissa.

Read Full Post »

If you think you know what the hell is going on, you’re probably full of shit. – Robert Anton Wilson

Read Full Post »

Syyskuun 11. 2001 iskujen virallinen tarina vuotaa päivä päivältä yhä enemmän. Eräs uusi virallista tarinaa koskeva paljastus tulee ylihuomenna lauantaina, 11. joulukuuta, tri Kevin Barrettin isännöimältä Truth Jihad-radiokanavalta. Lähetys tullaan arkistoimaan American Freedom Radio:n arkistoon. Ohjelmatiedossa tri Barrett kirjoittaa seuraavasti: “Miksi Wikileaks, kaikkine mahtavine lähteineen, ei kerro mitään syyskuun 11. iskuista? Sen ei pitäisi olla [...]

Read Full Post »

Older Posts »

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

Join 49 other followers