Kuperkeikka ja junttisäpinät

Punk in Finland -sivustolla on ollut aivan järjettömän hauska keskustelu samalla luokalla ala-asteella olleista tyypeistä. En käytä tässä sanaa “luokkatovereista” koska aika harva ainakin omista 1.-6. luokan “luokkatovereista” todella oli ystäviä. Enimmäkseen he olivat mielestäni täysin perseestä olevia tyyppejä. Aiheesta, “ala-asteella olleet tyypit”, kyllä sinällään muistan levottoman paljon järjettömän hauskaa juttua. En mene niihin tässä postissa, mutta kerron sen sijaan tarinan kuperkeikasta.

Ala-asteen luokanopettajani oli täysi natsi. Täydellinen koti-uskonto-isänmää-hetero-juntti. En pitänyt hänestä. Hän marssitti meitä rytmiä käsillään  hakaten liikunnantunneilla ja kertoi, että siitä on sitten “armeijassa myöhemmin meille hyötyä” (en koskaan mennyt armeijaan). Hän soitti kuvaamataidontunneilla junttimusiikkia, jota kopioi koulun kaksipesäisellä c-kasettisoittimella itselleen jostain hankkimastaan alkuperäiskasetista (kuulin myöhemmin, että hän oli puristellut erästä naisopettajaa ja saanut siitä varoituksen). Hän kyyläsi meitä alastomina liikunnantunnin jälkeisessä suihkuunmenossa, johon oli hänen käskyjen alaisenaan pakko mennä. Michael Monroen ja Andy McCoyn oltua pahennusta herättäen televisiossa, hän kulutti koko matematiikan tunnin siitä raivoamiseen, miten hirveitä nämä tyypit hänen mielestään olivat. (minulla oli matematiikan kirjan kanteen teipattuna omatekoinen Hanoi Rocks-tarra ja usein päälläni bändin “ruusulogo”-t-paita. Olin erään Tonin lisäksi ainut koko koulussa, jolla oli koskaan päällään bändipaita. Toni päätyi myöhemmin tarkkikselle, minä en).

Tämän luokanopettajanatsin liikunnantunneilla tehtiin jostain syystä ihan järjettömän paljon kuperkeikkoja. Jossain  vaiheessa minulla keitti ja päätin, että minä en tuon natsin tahdosta tee ensimmäistäkään kuperkeikkaa. Jollain liikunnantunnilla sitten sanoin, että saan kuperkeikkojen tekemisestä päänsärkyä, enkä niiden tekemiseen suostu. Ukko oli silminnähden vihainen. Hän sanoi, että jos jatkossa haluan olla tekemättä kuperkeikkoja, minulla pitää olla asiasta lääkärintodistus. Koko kuperkeikoista päänsärky-juttu oli tietysti täysin keksittyä.

Puhuin asiasta äidilleni, joka oli hyvin ymmärtäväinen. Menimme Naantalin terveyskeskukseen. Lääkäri otti meidät sisään. “No, mikä on asia?” Äiti siihen, että minä, poikansa, tarvitsen lääkärintodistuksen siitä, etten voi tehdä kuperkeikkoja koulun liikunnantunneilla, koska saan kuperkeikoista päänsärkyä. Lääkärin ilme oli näkemisen arvoinen. Hän haroi jonkun aikaa hiuksiaan, ja sanoi sitten, ettei kyllä keksi, miten asiaa tutkisi, ja ettei hän koskaan aiemmin ole tällaisesta asiasta mitään todistuksia joutunut kirjoittamaan. Hän kuitenkin kirjoitti muitta mukinoitta minulle lääkärintodistuksen siitä, etten voi tehdä kuperkeikkoja. Voi sitä riemua, kun mäjäytin seuraavalla viikolla Hanoi Rocks-t-paita päällä lääkärintodistuksen natsiopettajan kouraan liikunnantunnilla, jolla taas tottakai tehtiin ihan helvetisti kuperkeikkoja.

Asian kunniaksi soitin paikallisesta Ukko-Pekka-kaupasta ostamastani All those wasted years-kasetista (ensimmäinen koskaan ostamani c-kasetti) kappaleen Malibu beach nightmare, joka oli Hanoin suosikkibiisini (ja on sellainen edelleen).

Nykykakaroiden voi olla vaikea ymmärtää tämän asian radikaalisuutta. Tuohon aikaan, 80-luvulla, tämä oli kuitenkin aika kova juttu. Tämä kuperkeikkacase oli erittäin vahvasti takaraivossani, kun vuosituhannenvaihteen tällä puolen viimein tapasin Monroen ja kerroin hänelle, miten suuri vaikuttaja hän oli ollut nuoruudessani.

Fuck the authority. Meitä ei kiinnosta teidän junttisäpinät.