Tänään esitettävää Isän valtakunta-dokumenttia odotellessa laitan esille joitain siteerauksia Pekan kirjoista. Tämänkertaiset siteeraukset ovat Pekan kirjoista Musta Magia, osa II (Turun Hengentieteen Seura, 1975), Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000) ja Ufot, uskonto ja paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974).
“Mikäli rakastamme tätä maapalloa, sen luontoa, ihmisiä ja mielenkiintoista jälleensyntymisen kiertokulkua, silloin olemme paholaisen palvelijoita sanan täydessä merkityksessä. Kuten olen maininnut, on nimi ”paholainen” tekaistu, hän ei ole paha todellisuudessa, vaan ajaa tarmokkaasti maapallon ja meidän ihmisten etuja, ettemme vain kuolisi saasteisiin tai atomipommien räjähdyksiin. Todellisia paholaisen palvelijoita ovat ne, jotka eivät halua hyväksyä kosmisia totuuksia, vaan haluavat säilyttää muka vanhat eettiset arvot, vaikkeivat itsekkään tiedä, ovatko ne totta vai tekaistuja. Kristus suosittelee siis meille paluuta henkisiin maailmoihin, hänen viinitarhansa vartijoiksi, ja Lucifer taas haluaa, että hyväksymme hänen luomansa maailman ja pidämme siitä ja olemme tyytyväisiä. Kumpikin ajaa siis omaa etuaan, ja onhan se luonnollista, sillä kumpikin pyrkii hyvyyteen ja täydellisyyteen, tietenkin vain eri teitä, ja eri ohjelman mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettemme milloinkaan pääse tästä aineellisesta maailmasta pois, jos vihaamme esimerkiksi luojaamme Luciferia, sillä hänen valtansa on melkein yhtä suuri kuin Kristuksenkin, ja Lucifer varmasti estää poispääsyn synnin avulla, ellemme voi hyväksyä puolueettomasti ja totuudellisesti kaikkien olemassaolevien voimien tarpeellisuutta. Ellei maailmassa olisi pahaa, niin emme tietäisi hyvästäkään mitään ja päinvastoin. Oman kehityksemme vuoksi tarvitsemme molempia voimia, ja silloin taitomme on etsiä kultainen edistymisen keskitie”.
~
[Ote eräästä seremoniasta:] “Tämän jälkeen kehoittaa johtaja jokaista avaamaan mukanaan tuoman korkkaamattoman viinapullon ja kehoittaa jokaista ottamaan siitä kolme kulausta Luciferin kunniaksi. Johtaja juo myös samalla kertaa kolme kulausta kuin muutkin. Tämän jälkeen johtaja huutaa möreällä äänellä seuraavan kutsun kolme kertaa: Lucifer – Lucifer – Lucifer! Aila himel Adonaj amara Zebaoth cadas yeseraije haralius! (nämä hirveät sanat kutsuvat seremonian suorittajien luokse perkeleitä ja pimeyden henkiä, sekä vainajahenkiä). Tämä jälkeen ottaa johtaja taskustaan toisen noin litran vetoisen pullon, jossa on joko sian tai lehmän verta. Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tälläkertaa Saatanan kunniaksi. Tässä vaiheessa on syytä laittaa musiikki soimaan, jos tarvittava soitin on mukana. Musiikin soidessa keskitytään palavaan ristiin noin puolen tunnin ajan meditaation tavoin. Tämän jälkeen juodaan loput viinat pois, jonka jälkeen riisutaan viitta pois päältä ja ollaan alasti.
Johtaja kaataa pullostaan verta jokaisen viinapulloon viinan joukkoon yhtä paljon ja taas kaikki juovat kolme isoa kulausta tälläkertaa Saatanan kunniaksi.
Mikäli musiikki on tähän mennessä soinut loppuun, voidaan kasetti kelata takaisin ja soitetaan ko. kappaleet uudestaan. Ennenkuin tanssi alkaa valitsee johtaja itselleen partnerin, johon muilla ei ole mahdollisuutta. Johtajan partneriin eivät muut saa koskea, koska johtajan ja hänen partnerinsa “lemmenrituaali” on suoraan osoitettu Saatanan kunniaksi. Ennen orgioita kuitenkin kaikki jäsenet tanssivat keskenään alastomina myötäillen musiikin rytmejä. Liikunta ja hyppiminen on täysin vapaa-ehtoista.
Tanssia ja hipelöimistä jatketaan niin kauan, kunnes johtaja huutaa ääneen: “Saatana, Saatana, Saatana – orgiat iloksesi!” Tämän jälkeen ne henkilöt ottavat itselleen sen partnerin, jonka kanssa ovat juuri sillä hetkellä tanssineet ja siirtyvät hänen kanssaan esim. läheiseen tiheikköön harjoittamaan sexuaaliorgioita Saatanalliseen tapaan.
Muiden aloitettua orgiat, tekee johtaja myös samoin valitsemansa partnerin kanssa ja sanoo ääneen: “Tässä oi suuri Saatana Sinulle kauttani vaatimaton lahjani. Olkoon kaluni kova kuin kivi ja kylmä kuin jää”. Orgiat ja vaikkapa ryhmäsexi voi jatkua niin kauan kuin vain osallistujat jaksavat. Orgiat on kuitenkin lopetettava viimeistään klo kolme aamuyöllä, jonka jälkeen johtaja manaa mukana olleet henget pois seuraavin sanoin: Te perkeleet, pimeyden henget ja muut: Menkäät nyt siis rauhassa pois. Demon Principium et Finis! Lopuksi puetaan viitat päälle ja kuljetaan vapaasti pois tulopaikalle, jossa puetaan tavalliset vaatteet päälle ja mennään kotiin. Lähitulevaisuudessa voidaan odottaa iloisia aineellisia tai muita yllätyksiä. Saatana on erittäin antelias ystävilleen ja kannattajilleen”.
~
“Käärme, eli Siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa. Käärme kuvaa myös ikuisen elämän kiertokulkua munan, eli maapallon puitteissa. Muinaiset ihmiset pitivät siitintä Jumalan vertauskuvana, koska siitin oli elämän antaja ja jatkaja. Aineellisesti ajatellen he olivat uskossaan melko oikeassa, koska Paholainen on aineellisen maailman herra ja ”Jumala”, ja juuri hän hallitsee siittimen käyttöön liittyviä voimia”.
Käärme, eli Siitin, eli Paholainen ja niiden voima hallitsevat tätä aineellista maailmaa.
“Viikon vitsi: Mitä yhteyttä on naisen vitulla ja hautausmaan portilla? Vastaus: Molemmista viedään sisään jäykkää poikaa jalka tai jalat edellä!”
~
Edellä kootut Pekan parhaat (1-7, joista osa 6 löytyy täältä) on koottu kolmesta kirjasta: Musta Magia (osa I & II, Turun Hengentieteen Seura, 1974 & 1975), Ufot, uskonto ja paholainen (Turun Hengentieteen Seura, 1974) ja Paholaisen Katekismus (Kansallis-Mytologinen Yhdistys, 2. painos, 2000). Sellaisena ne rajoittuvat vain Pekan hengentieteisiin, magiaan ja saatananpalvontaan keskittyvään materiaaliin, eivätkä anna vaikutelmaan Pekan politiikkaa ja muita aihepiirejä käsittelevistä kirjoista (kaiken kaikkiaanhan Pekka kirjoitti eri nimillä 14 teosta eri aiheista). Edellä mainitut kirjat ovat kuitenkin Pekan tunnetuinta kirjallista tuotantoa ja niihin sisältyy myös hänen hervottomimmat kynäelmänsä. Nämä opukset sisältävät itseasiassa niin hervotonta materiaalia, että en viitsinyt aivan kaikkea tosiasiallisesti Pekan parhaisiin (tai legendaarisimpiin) kuuluvaa materiaalia täällä edes siteerata (eräs julkaisukelpoinen siteeraus, mitä en sisällyttänyt näihin Pekan parhaisiin, löytyy täältä). Suosittelenkin kaikkia kiinnostuneita metsästämään nämä alansa klassikot ja nauttimaan lukukokemuksesta autenttista amatööripainotuotetta käsissään pitäen.
Mutta, tänään YLE 1:llä näytetään siis klo 20.00 dokumentti Isän valtakunta. Mestari on meille tänään suosiollinen.
Pekan parhaat osan 6 voit lukea täältä.
[...] Pekan parhaat, osa 7 [...]
Ötöpesässä odotetaan jo innolla illan kohokohtaa…..
[...] blogista otsakkeella “Pekan parhaat”: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6 ja osa 7. Muistutuksena sanottakoon vielä sekin, että Mesikämmenen kaikki Siitoin-aiheiset postit [...]
[...] 31. Pekan parhaat, osa 7. [...]
[...] Pekka Siitoimen iltarukous. 22. Isän valtakunta kuvina. 21. Isän valtakunnan jälkipyykkiä. 20. Pekan parhaat, osa 7. 19. Pekan parhaat, osa 6. 18. Pekan parhaat, osa 5. 17. Pekan parhaat, osa 4. 16. Pekan parhaat, [...]