Tongin tässä taannoin netin syvyyksistä esiin gradu-ohjaajaproffani legendaarista tekstiä Pihlaja, naisen kiima ja kasvuvoiman pyhä locus. Siinä on tieteelliselle artikkelille harvinaisen iskevä nimi. Samalla cyber-lapioimisella löytyi muitakin aihetta sivuavia tekstejä, jotka mm. pistivät kaupan leipähyllyn Reissumies-leivän nimen aivan uuteen valoon. Siteeraan seuraavassa suoraan erästä näistä sivustoista:
Kaikkien seksuaalirunojen taustalla on käsitys naisesta piilevästä voimasta eli “väestä”, joka viittaa yliluonnolliseen. Ruumiissaan sijaitsevan voiman avulla nainen saattoi vaikuttaa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. “Naisen vihat” saattoivat aiheuttaa muun muassa sukupuolitauteja, silmätulehduksia ja haavatulehduksia. “Vitun vihat” olivat tietäjän käyttämiä loitsuja sairauksien parantamiseksi. “Hyi vittu nyt vihasa syököön, lattero latistukoon.” (Päätössanat “naisten vihain poistamisloitsusta”, Tohmajärvi 1889).
Koska naisessa oli reikä mihin tunkeutua sisään ja tulla ulos, ajateltiin, että hänen kehoaan ja vaginaansa voitiin käyttää väylänä matkatessa eri maailmojen välillä. Näitä matkoja nimitettiin “reissuiksi”. Tietäjä saattoi siis tehdä “reissun” selvittääkseen “vitun vihojen” syntyä ja taltuttaakseen taudin aiheuttajan. “Lapsen reissu” kuvasi puolestaan lapsen matkaa tuonpuoleisesta tähän maailmaan. Vaginasta saatettiin myös mennä tuonpuoleiseen tai Tuonela-Pohjolaan.
Reissumiehen sivuilla voit testata, millainen “reissumies” sinä olet.
Hmm. Paha sitä on enää hymyilemättä Tapio Rautavaaraakaan kuunnella. Reppu ja reissumies. :)
Onkohan joku maaginen linkki auennut? Ötöpesän jengi nimittäin luki sen esipuheen kirjoittajan ulkomaanpäiväkirjan, ajatuksella. Alle kolme kuukautta sitten. Loitsu on ehkä alkanut toimia? On nimittäin sattunut sangen humoristisia yhteensattumia. Hauskaa.
Frater Phascolarctos on päättänyt myöntää arvoisalle Mesikämmenelle Ö.T.Ö. -loosin kunniajäsenyyden arvonimellä Ursa Major Eukalyptuspuun Kaitsija.
“On näöltään se reppu usein vaatimaton aivan,
Se silti jakaa reissumiehen ilon tahi vaivan.
Se tuntee murhemietteet ja hauskat ajanvietteet.
Se helteen kestää, tuiskun tuntee, kuten isäntänsä,
Se puolustaja jätkän on ja hänen syyttäjänsä,
Ja omantunnon lailla on kieroutta vailla”
;) ;) ;)
Ha ha, kyllä meni Tapio Rautavaarakin tosiaan uuteen valoon :)
Mesikämmen on otettu Ö.T.Ö-loosin kunniajäsenyydestä. Kiitos ja kumarrus!